Perjantaita!

Muistanette, kun hankin viime vuonna itselleni “joulunodotuskuusen“. Noh, tuo karahka (Mr Plant feikkikuusi) on itse asiassa ollut koko vuoden olohuoneen nurkassa jonkinlaista viherkasvin virkaa ajamassa, mutta kuten Instagramissa ja Facebookissa olettekin jo nähneet, olohuone sai jouluisemman lookinsa, ja kuusi oksilleen hiukan koristeita. Samalla sen tarkoitus vaihtui takaisin alkuperäiseen; Ennen varsinaista joulukuusta se toimittaa meillä joulupuun virkaa, ja täytyy sanoa, että tykkään puusta (jos mahdollista) nyt vielä enemmän kuin vuosi sitten! (Tuo kellertävä kori vain pitää päivittää johonkin muuhun ratkaisuun.)

Nyt kun ikkunoissa on tähdet, ja olkkarin pöydällä amaryllis (kuva), meillä alkaa näyttää ehdottomasti jo vähän jouluisemmalta. Ei silti liian, sehän olisi vähän aikaista kun ollaan vasta marraskuussa. 🙂

Tänään onkin luvassa äidin vapaailta ja todellinen nollaus. Lähden nimittäin joulufiilisostoksille (sisältää esimerkiksi ylenpalttista joulukoristeiden hypistelyä) varsin jouluorientoituneen ystäväni kanssa. Mutta sitä ennen pitää hoitaa vielä pari juttua alta, joten toivottelen mukavat ja leppoisat perjantait teille kaikille. Ei anneta vesisateen masentaa mieltä!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Olen viime päivinä kieputtanut pääni sisällä vahvana olemista. Sitä, että nyt täytyy olla vahva, ja on suorastaan minun vuoroni olla vahva. Mutta kuten aina, tunteet tuovat mukanaan oivalluksia, ja oivallukset taasen opetuksia.
Vielä muutama päivä sitten ajattelin vahvuuden olevan jonkinlaista itsensä jäädyttämistä ja selkä suorana seisomista vaikka vastatuuli kuinka yrittäisi taivuttaa. Että vahva ihminen puree hammasta, ja kestää myrskyt lähestulkoon ilmekään värähtämättä. Mutta olin väärässä; Vahvuus ei suinkaan ole asioiden kestämistä yksin, ja tunteiden nielemistä naama peruslukemilla, vaan jotakin täysin päinvastaista.
Viime päivinä olen kokenut äärimmäisen suurta kiitollisuutta siitä, että vierelläni on ihminen, jonka olkapäähän itkeä ja turvautua juuri silloin, kun tuntuu, että asiat ovat liian suuria kestettäväksi yksin. Olen kokenut kiitollisuutta siitä, että minulla on ollut oikeus horjua ja taipua, tuntea pelkoa ja ahdistusta. Sillä vahvuus ei ole ainoastaan heikkouden puutetta, vaan enemmänkin rohkeutta olla myös heikko, tuntea kaikki ne inhimilliset tunteet, tunnistaa ne, ja myöntää ne myös itselleen. Vahvuus on rohkeutta turvautua toiseen ja näyttää myös omat heikot kohtansa. Vahvuus on avun pyytämistä ja toiseen turvautumista, ei oman rajallisuutensa kieltämistä.

Tuuletin eilen päätäni mopinvarressa ja levitin pianohuoneen ja olkkarin lattioille uudet matot. Nyt pohdin pitääkö, vai palauttaako ne. Ovat nimittäin kooltaan isommat kuin vanhat matot, mutta silti näyttävät samaan aikaan paljon pienemmiltä. Tai sitten silmän pitää vain tottua muutokseen. 🙂

Niin tai näin, mukavaa keskiviikkoa ihan jokaiselle!

PS. Glade arvonta on suoritettu ja tällä kertaa onnekkain oli Anne H. (Voittajaan on otettu yhteyttä.)

Tallenna

Uusi viikko ja uudet kujeet!

Täällä vietettiin niinkin mukava isänpäiväviikonloppu, että tänään liki tunsin arjen sivaltavan kasvoilleni. Tai ei se edes ollut arki, vaan herätyskello, joka keskeytti makoisat uneni aivan liian aikaisin. Mutta sitähän ne maanantait ovat, ja puoleen päivään mennessä sitä yleensä viimeistään toipuu tuostakin järkytyksestä. 🙂

Satuin kuitenkin lukemaan hauskan artikkelin hyggeilystä, ja siitä, miten meidän kannattaisi Suomessakin kokeilla tuota Tanskalaista oleilun muotoa, jolla esimerkiksi pimeä aika vuodesta selätetään fiilistellen ja tunnelmoiden. Olen itse hyggeilyn kannattaja, ja oikeastaan ainoa keinoni selvitä syksystä on hiljentyminen, rauhoittuminen ja rentoutuminen. Oikeastaan siis ongelman kääntäminen voitoksi, sillä hämärä jos mikä lisää aina tunnelmaa. Suomessa kuitenkin tuntuu olevan vallalla äärimmäiseen tehokkuuteen puskeva ajattelutapa, ja aika moni ajattelee hoitavansa terveyttään paremmin lounastuntitreenaamisella, kuin sillä, että työpäivän väliin ottaisi tauon, jonka aikana nostaa jalat ylös, ja sulkee pois ulkopuolisen hälyn ja kiireen esimerkiksi korvatulppien ja hyvän kirjan avulla. Veikkaisin, että myös rauhallinen kävelylenkki maisemia ihaillen tasaa stressihormonejamme paremmin kuin jatkuva tehokkuuden vaatiminen itseltämme.

Meistä jokainen stressaa asioista ihan eri tavalla. Toisille stressi on puhtaasti työelämään perustuvaa kiirettä, toisille se on jatkuvaa huolta ja murehtimista. Tuskin voidaan väittää, että kenenkään stressi on toisen stressiä vähäpätöisempää tai hyväksyttävämpää, mutta jos ihmistyyppinä sattuu olemaan sitä lajia, jonka päässä pörrää jatkuvasti niin ihmissuhteet, huoli lähimmäisistä ja vielä kenties se työtaakka, kannattaa stressilleen tietoisesti etsiä helpotuskeinoja. Usein kun kova stressi johtaa lopulta ahdistukseen ja tilanteeseen, jossa ollaan paniikinomaisesti täysin lukossa.

En väitä hetkeäkään, että äiti, joka valvoo yönsä miettien kiusattua lastaan, saisi ololleen ihmeparannuksen niinkin trendikkäästä jutusta, kuin hyggeily, mutta väitän, että meillä on jokaisella elämässämme tilanteita, joissa hedelmällisintä on pysähtyä ja rentouta. Olkoon se sitten kynttilänvaloa ja villasukkia, tai erilaisten hengitysharjoitusten tekemistä. Itse olen muuten viimeisen vuoden aikana opetellut noita hengitysharjoituksia, ja todennut ne älyttömän hyviksi. Oli kyse sitten pelosta tai stressistä, omaan hengittämiseen keskittyminen on tehokkuudeltaan verrattavissa rauhoittavaan lääkkeeseen. Ja ihan totta, sain ennen miltei ihottumaa sanoista meditointi ja mindfulness, mutta nykyisin ymmärrän, ettei minun tarvitse poltella suitsukkeita ja  istua lootusasennossa hare krishnaa toistellen. Yhtä hyvin toimii yksinkertainen syvähengittäminen, meditoimista sekin!

Eikä siihen hyggeilyyn aina tarvita sitä pimeää ja hämärääkään. Tänään olen tietoisesti nautiskellut minua ympäröivästä tunnelmasta, poltellut kynttilöitä ja hengitellyt syvään hätistellen negatiivisia ajatuksia mielestäni. Bonuksena ajattelin ripustella hieman noita äidin virkkaamia ja sokerilla kovettamia lumihiutaleita ja palloja. Ei liian jouluisia vielä, mutta talvisia sitäkin enemmän!

Ihanaa uutta viikkoa ja rentoa fiilistä kaikille!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Perjantaita, ihanat!

Eilinen meni järjestellessä viikonloppua, eli pakatessa paisti omia tavaroita, myös lasten viikonlopputarpeita, synttäreitä ja Halloween-juhlia unohtamatta. Onni on ihanat vanhemmat, jotka huolehtivat lapsista, hakevat koulusta ja kuljettavat juhliin, isomummu, joka huolehtii koirasta ja maailman parhaat naapurit, joille voi jättää kotolaisten tehtävän. Ilman näitä ei lähteminen olisi näinkään helppoa! 🙂

Mutta tänään on vuorossa vähän hemmottelua ja parisuhdeaikaa, ja nyt pitää aloittaa valmistautuminen ja metsästää jostain yhdet hyvät sukkapöksyt!.

Ihanaa viikonloppua, nautitaan pakkaspäivien tunnelmasta!

Ps. Muistakaahan osallistua Glade-tuotepaketin arvontaan!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hellohello!

Lauantai aamupäivä, takana pitkät yöunet ja elämä jokseenkin tykkää hymyillä takaisin. Pienet on ihmisen ilot! Vaan mikäs siinä, jos tykkää tavallisesta ja rauhallisesta elämästä. Ja minähän tykkään!

Me pidettiin eilen Klaaran kanssa vapaapäivää. Käytiin vähän jouluostoksilla, ajeltiin pikkuteitä etsien pihaputiikkia, ja todettiin sen olevan auki vain viikonloppuisin. Syötiin autossa karkkia ja laulettiin radion kanssa kilpaa. Käytiin lasten kanssa kirjastossa, heitettiin uuniin pikaruokaa kaupan pakastealtaasta, ja pötköteltiin sängyssä lukien. Vietettiin koko perhe iltaa liikuntahallilla, ja minä turisin muiden äitien kanssa kanojen (ja vähän lastenkin) kasvatuksesta. Iltapalaksi lämpimiä voileipä, ja perjantain huipennukseksi lasi punaviiniä. Aivan täydellinen päivä! Illalla jopa totesin miehelle, ettei harmita yhtään, vaikken päässyt sinne blogikemuihin. Tykkään paljon enemmän näistä jutuista, tavallisista pienistä asioista. Koska mä olen oikeasti kotihiiri, enkä mikään awards-lady. Ihminen joka nauttii ihan tavallisista jutuista, jonkun mielestä ehkä tylsistä jutuista.

Jos eilinen oli täydellinen, tällekin päivälle on aika isot odotukset. Illalla on nimittäin tiedossa treffit! Leffaan ja syömään, pitkästä aikaa meidän aikuisten omaa laatuaikaa. Viimeiset viikot ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että se parisuhdeaika on jäänyt lähes kokonaan pois arjesta. Unohtunut kaiken arkisen kiireen keskellä – kuten sillä yleensä pienten lasten vanhemmilla on tapana unohtua.

Elämä on siitä kiva juttu, että se opettaa arvostamaan asioista tärkeimpiä. Jos mietin itseäni 18-vuotiaana tyttöystävänä, leffaan ja syömään kerran kaksi vuodessa olisi varmaan kuulostanut äärettömän tylsältä. Ehkä perjantai-ilta kanoista jutellen täysin absurdilta ja lasi punaviiniäkin aika pieneltä. Lopulta kuitenkin tuntuu, että viimeiset kahdeksan vuotta ovat kasvattaneet minusta enemmän omaa itseäni, kuin ne elämäni ensimmäiset 18 vuotta. Nuoruuteen kun kuulu tarve olla vähän kaikkea, mutta tässä kohtaa elämää tarve olla oma itsensä ajaa kaiken muun edelle. Onneksi.

Tammen lehdet ovat säilyttäneet kirkkaan vihreytensä sisällä. Paperikukat maljakossa tuovat väriä viikonloppuun, kun mieleisiä kukkia ei löytynyt kaupasta.

Täydellistä viikonloppua juuri sillä tavalla, kuin se kullekin täydelliseltä tuntuu! ♡

Tallenna

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että kirjoittaisin vähän aiheesta “asuminen pienessä kaupungissa”. Tämä siitä syystä, että miltei 50 prosenttia blogini lukijoista on Helsingistä, ja seuraavillakin sijoilla komeilee suuremmat kaupungit kuten Tampere, Espoo, Turku ja Vantaa. Toki Google Analytics tässä kohtaa oikoo hiukan mutkia, sillä sivusto laskee esimerkiksi itseni Porilaiseksi, jota en tietenkään ole sitten millään muotoa. 🙂

Olen elämäni aikana joutunut aika monta kertaa tilanteeseen, jossa pitää esitellä itsensä, ja luonnollisesti kertoa mistä päin Suomea tulee. Kertoessani kotikaupunkini nimen, näen aika usein keskustelukumppanini ilmeestä, ettei hänellä ei ole minkäänlaista hajua siitä, missä kyseinen kaupunki sijaitsee, ja aika usein jatkankin heti selittämällä enemmän maantieteellisiä faktoja kotikunnastani. Kertoessani, että asun pikkukaupungissa, saan myös myötätuntoisia huomautuksia. Moni tietää kokemuksesta mikä on pikkukaupunki; Osahan on asunut Vihdissä, hurjimmat jopa Valkeakoskella!

Nuo kaksi kaupunkia ovat jääneet keskusteluista mieleeni vuosien varrella, joten käytän niitä nyt alustavassa esimerkissäni ikään kuin vertailupohjana:
Googlen mukaan Valkeakoskella on yli 21 tuhatta asukasta ja Vihdissä 29 tuhatta. Täällä meillä asukkaita on 7,5 tuhatta. Valkeakosken väestötiheys on 78,54 asukasta per neliökilometri, Vihdissä vastaava luku on 55,56. Arvaatte varmaan, että tässäkin kohtaa kotikaupunkini jää puhtaasti kolmikon hännille. Jep, täällä asukkaita on neliökilometriä kohden 15,8.

Se, miten kukakin pikkukaupungit kokee asuinpaikkanaan, riippuu varmaan aika paljon henkilökohtaisista mieltymyksistä, ja totta kai tottumuksesta. Helsinkiläinen ystäväni totesi taannoin, että täällä on ihana käydä, mutta hulluksi tulisi jos pitäisi jäädä asumaan. Ja myönnän kyllä, että samankaltaista shokkia kävin itsekin läpi reilut seitsemän vuotta sitten kun tänne muutin. Siitäkin huolimatta, että olen syntynyt ja kasvanut vain hiukan isommassa kaupungissa. Synnyinkaupungissani kun esimerkiksi olin tottunut vaihtuvaan opiskelijaväestöön, mutta täällä tuntui, että jokainen vähintään tunsi toisensa (nykyisin ajattelen, että kaikki ovat jollakin tapaa sukua toisilleen :)). Muistan yhä aika elävästi kesäillan viiden vuoden takaa. Silloin koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ajellessani hiljaista kylänraittia. Jostain mieleni sopukoista kumpusi ajatus, joka käänsikin ulkopuolisuudentunteen voitoksi. Lopulta tuntui aika hauskalta ajatella, että nämä kaikki tuntevat toisensa, mutta kukaan ei oikeastaan tunne minua.
Tuosta kesäillasta asiat ovat muuttuneet paljon. Nykyisin käteni irtoaa autonratista tervehdykseen oikeastaan jokaisella valoisaan aikaan tehdyllä matkalla, ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut miltei kokonaan. Koen saaneeni kasapäin tuttavia, sekä ihania ystäviä. Minkäänlaista tarvetta täältä lähtemiseen en koe.

Tosiasiassa elämä pikkukaupungissa on kuitenkin hyvin erilaista, kuin Gilmoren tyttöjen Stars Hollow’ssa. Ei meillä ole Luken kahvilaa, runsauden sarvea muistuttavaa kukkakauppaa, kaupunkikokouksia, antiikkiliikettä tai Taylorin kauppaa. Yhdistävä tekijä löytyy julkisen liikenteen puutteesta, tosin Stars Hollow’n asukkaat tuntuvat kaikki asuvan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta – palveluista joiden olomassaolo perustuu silkkaan mielikuvitukseen, ei kannattavuuteen.

Vaikka olenkin tyytyväinen elämääni juuri täällä, on tietenkin lista asioita, joita muuttaisin jos voisin. Unelma olisi, että julkinen kaukoliikenne olisi parempaa, ja esimerkiksi junalla kulkiessa Helsingissä voisi viipyä ilta seitsemää pidempään. Bussilla matkatessa Helsingissä voi viihtyä jopa ilta yhdeksään, mikä sekin tuntuu vähältä, kun muistaa linja-autovuorot, joita vielä reilu vuosi sitten kulkivat tunnin välein vuorokauden ympäri. Verotoimistosta voisi olla joskus hyötyä, mutta Kela sentään tarjoaa palveluitaan vielä kahtena päivänä viikossa. Kylän ainoa Otto-automaattikin aiheuttaa välillä päänvaivaa. Lääkäri- ja terveyspalveluiden jatkuva väheneminen ja siirtyminen kauemmas aiheuttaa hiusten repimistä, ja myönnän, että tälläkin hetkellä olen täysin pihalla siitä, mihin päin mihinkin vuorokaudenaikaan pitäisi lähteä, jos sattuisi tarvitsemaan julkista terveydenhuoltoa. Terveyskeskuksen vuodeosastoa ei enää ole, mutta onneksi neuvolapalvelut löytyvät vielä suurimman osan vuodesta omasta kunnasta. Apteekissakin olisi kiva asioida iltaisin tai sunnuntaisin. Unohdetaan tässä kohtaa kahvilat ja ravintolat, selektiivinen kosmetiikka, muoti-, urheilu- ja muut erikoisliikkeet. 🙂

Entä hyviä puolia?
Lapseni on maailman parhaassa hoidossa perhepäivähoitajalla, ja toinen koulussa jonka ystävällistä ja lämmintä ilmapiiriä ihastelin juuri eilen koulun avoimet ovet -tapahtumassa. Meillä on mahdollisuus saada Musiikkiopiston palveluja naapurikunnalta ja kaupungissamme on tarjolla laaja kirjo liikuntamahdollisuuksia (jos nyt ei välttämättä vaadi spinning -tuntia tai saunajoogaa). Seurakunnan lapsityö on aktiivista ja kerhoihin pääsy helppoa. MLL, Naisvoimistelijat, 4H -yhdistys, Martat ja Kansalaisopisto lisäävät harrastusmahdollisuuksia. Kirjaston hyllystä löytyy uutuuskirjat, ja mikäli näin ei ole, kirjan saa varmasti lainaan parissa viikossa. Ylipäätään jonottaminen kaikissa sen muodoissa on pikkukaupungissa aika vähäistä.
Varsinaista lintukotoa tuskin onkaan, mutta koen myös kotikaupunkini turvalliseksi. Ihmiset ovat ystävällisiä ja leppoisia (vaikkakin Santakuntalaiseen tapaan kuuluu olla kateellinen ja ostaa mieluummin naapurikunnasta kuin omasta). Ai niin, ja hyvä suutari! Yksi kylän helmistä, kuten olen aiemminkin kertonut! Toiseen päähän kylää (taajama-alue) ehtii autolla muutamassa minuutissa. Siitäkin huolimatta, että siltaremontti on yhä kesken, ja kaupunkimme katukuvaa värittää edelleen ne liikennevalot – ja näin syksyisin myös traktorit.

Nyt olisi tietysti ihan mahtavaa kuulla siitä, millaisissa kaupungeissa te asutte. Tyytyväisinä, vai tyytymättöminä, alkuperäisasukkaana, paluumuuttajana vai uudisraivaajana?

Ihanaa perjantai-iltaa kaikille. Täällä mennään leppoisissa merkeissä, ja ainakin sämpylätaikina odottelee leipojaansa.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Syksy tarkoittaa värikkäitä lehtiä, kamiinassa rätisevää tulta, kuumaa teetä, villasukkia, kotiin käpertymistä ja tunnelmointia. Syksy on kiireettömiä sunnuntaiaamuja, ulkoillessa punastuneita poskia, hyviä kirjoja sekä arjen ja rentoutumisen tasapainoa. Näitä oman syksyni osasia näkyy myös tässä Iittala x Issey Miyake postauksessa, joka on toteutettu yhteistyössä  Iittalan ja Indiedaysin kanssa. Tämä onkin sarjan viides, ja samalla viimeinen osuus. Yhteistyön muut neljä postausta voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

Täällä satoi viime viikon aikana leiskuvan värisiä vaahteranlehtiä, ja ulkona alkaa muutenkin näkyä jo selkeästi ruskan merkkejä. Maassa lehtiä on kuitenkin sen verran vähän, että niiden värejä pysähtyy ihailemaan vielä ajattelematta sen suuremmin tulevaa haravointioperaatiota. Lapset ovatkin nyt keränneet kimppuja syksyn lehdistä kun kukkavalikoima alkaa olla hupenemaan päin. Ja mikäs siinä, kauniitahan nuo ovat sisälläkin. Jonkinlaisen kranssinkin voisi koittaa saada aikaiseksi.

Aamuisin täällä on jo kirpakat kelit, ja mieli jotenkin tyhjentyy kun tuolla auringonnousun ja sumun keskellä samoilee eteenpäin. Nyt neljän täällä asutun vuoden jälkeen, olen vasta kunnolla avannut silmäni ympäröivälle luonnolle, ja se saa miltei joka päivä huokaamaan onnesta.

Meillä poltellaan jo kynttilöitä ihan kunnolla, mutta ehkä kaikkein paras tuli on kamiinan lämmittävät liekit, joiden viereen on kiva istahtaa ulkoilun jälkeen. Kuten kaikki vanhemmissa taloissa asuvat tietävät, kylmyys hiipii sisään kosteuden muodossa, ja tuntuukin jo kolealta näin vuosin. Sanoinpa juuri yhtenä iltana miehellenikin, että nyt taas muistan, mitä on talvi tässä talossa. Mutta en valita. Pidän enemmänkin tunnelmallisena sitä, että syksyn tullen saa (ja pitääkin) kääriytyä vällyjen lämpöön ja villasukkiin. Ja siihen kun lisää kupin kuumaa teetä, niitä kynttilöitä ja rakentaa itselleen suloiset oltavat kaikkia aisteja muistaen, löytyy syksyn harmoninen tunnelma aivan varmasti.

Iitta x Issey Miyake -malliston kantava teema on Pause for Harmony, ja mulle se harmony  syntyy ehkä kaikista vuodenajoista juuri parhaiten syksyllä.

Me vietämme ensi viikolla Klaaran kanssa lomaviikkoa, ja näitä arjen harmonisia hetkiä sekä ulkoilun punaamia poskia kuuluu ainakin ohjelmaamme. Pyritään nauttimaan syksystä kaikin aistein niin sisällä kuin ulkonakin.

Kaunista syyssunnuntaita!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Iltaa ihanat!

Tänään on tullut vietettyä oikein leppoisan rento kotipäivä esikoisen kanssa. Aamulla pieni operaatio, ja loppu päivästä toipumista, mikä tarkoitti pojan kohdalla nukkumista. Siinä hiljaisuudessa, jota rytmitti vain lapsen tasainen hengitys, ihastelin nukkuvaa lasta ja tuli jotenkin kauhean haikea olo. Muistelin niitä aikoja kun oltiin päivät kaksin juuri tämän pikkumiehen kanssa. Niin, ja aika paljon pienemmän “miehen” kanssa. Ja vaikka toki olen iloinen ja onnellinen nykyisestä perheestämme, tänään jotenkin konkretisoitui se, että niitä aikoja ei koskaan enää saa takaisin.

Mutta joskus on hyvä valahtaa sinne haikeuteen arjen kiireen keskellä. Herätellä itsensä muistamaan, että jokainen päivä on arvokas, ja yhteiset hetket ainutlaatuisia arkisuudestaan huolimatta. Että se mikä nyt tuntuu joskus jopa puuduttavalta, on tulevaisuudessa sitä, mitä muistellaan tippa silmäkulmassa. Haikeudella, koska menneet päivät eivät palaa.

“Sä maailmaani katsot kummallista niin. Ihmeitäsi etsien sä törmäät valheisiin. Ja kaikki nuo valheet on juoni aikuisten. Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen. Lainaa vain, lainaa vain Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain. Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnat. En tahdo tietäs kaventaa, kun nään sun kasvavan. Sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen. Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain. Lainaa vain, lainaa vain Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain. Toiveesi kannat maailmaan, ne murtuu kun törmäät ihmisiin. Nuo muistoissaan kulkee ja tekee ahtaaksi maan. Ei lapsuuttaan voi elää uudestaan Mä muistan, kun synnyit, tulit ja huusit niin. Huudat vielä uudestaan öihin pimeisiin. Mä toivon, että pärjäät yli yön huomiseen. Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain. Lainaa vain, lainaa vain Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.” -MAARIT

Mutta vuodet vierii ja lapset kasvaa. Niin se on aina mennyt, ja samaan tapaan elämä jatkaa kulkuaan. Eli nautitaan jokaisesta hetkestä, eletään jokainen päivä täysillä. ♡

Tallenna

Tallenna

Heissan!

Täällä on tänään eletty varsin maanantaista viikonaloitusta, sillä pidettiin lasten kanssa pidennetty viikonloppu, ja käytiin vähän risteilemässä. Tämä viikko on muutenkin vähän sellainen tynkä arkisuutensa suhteen (ainakin itselleni), sillä loppuviikosta olisi tarkoitus lähteä pienelle Tukholma-visiitille ihanien kollegoiden seurassa. Melkoinen kotihiiri kun kuitenkin tunnustan olevani, pitää näistä normaalipäivistä nauttia nyt ihan kunnolla!

Tässä samalla pyöriskelen jälleen aivan äärettömän turhanpäiväisen ongelman kimpussa, sillä päässäni raksuttaa jälleen hiusjutut! Nyt on nimittäin niin, että hiukseni ovat saaneet olla keväästä asti niine hyvineen, ja edellisestä leikkauksesta ja värjäyksestä on kulunut jo tovi. Ennen loppuviikon reissua pitäisi kuitenkin päivittää myös pääasiat tähän päivään, vaan nyt on päätöksenteon kanssa pieniä ongelmia. Mennäkö tummempaan, vai jatkaako tässä vaaleammassa? Lämpimiä vai kylmiä sävyjä? Ja sitten se pituus! Olin nimittäin vielä muutama viikko sitten ihan varma, että hiuksista napsitaan mittaa sen verran pois, että ponnarille juuri yltävät. Facebook on kuitenkin viimeisen viikon aikana tiputellut eteeni vuoden takaisia muistoja, ja voi että, olihan se pitkäkin tukka hieno! Pitää varmaankin illalla selata Pinterestin Hairstyles -kansioni oikein ajatuksella läpi! Kaikki vinkit otetaan myös ilolla vastaan! 🙂

Tänään oli muuten se päivä, jolloin sen pahuksen tiskikoneen piti taas tulla kuntoon. Sen sijaan, että siihen olisikin vain laitettu uudet aivot, nyt lähtikin koko kone matkoihinsa! Humps vaan, ja keittiöön tuli tiskikoneen mentävä aukko! Mutta hei, sellaista on koneet ja tekniikka, ja tästä päästäänkin aasinsillalla teidän huolestuneisiin sähköposteihinne: Blogissa (tai oikeastaan koko Indiedaysin sivustolla) on tosiaan ollut viime päivinä vähän hankaluukisa, ja tästä syystä blogiin ei aina pääse. Nuo error– tai palvelin ei vastaa-ilmoitukset johtuvat meistä riippumattomista syistä, ja voin vakuutta, että ne harmittavat kyllä minuakin, koska yhtäläisesti en pääse itsekään tekemään postausta tai vastaamaan kommentteihinne. Toivotaan kuitenkin, että nuo viat tuolla jossain saataisiin kuntoon, ja hommat alkaisivat pelata kuten niiden on tarkoituskin!

Oikein mukavaa tiistaita!

Tallenna

Tallenna

Huhhuh! Miten se meneekin niin, että jos laittaa pari kolme päivää paikkoja kuntoon, pitää siihen perään vielä yksi päivä laittaa paikkoja kuntoon. Vähän maalausta, listoja, sähköjä, muutama kaappi ja lipasto, ja lopulta koko koti on suursiivouksen tarpeessa. Eikä voi edes syyttää lapsia, jotka lomailivat vanhempieni luona. 😉

Mutta nyt on siivottu ja laitettu tavarat paikalleen; Ehdottomasti aika nauttia! Ok, muutama listanpätkä uupuu yhä, ja jokunen nurkka kaipaa edelleen maalia, mutta isommat työt on takana ja kotona vallitsee taas järjestys. Nyt on varsin helpottunut olo, ja tänään aionkin ottaa rennosti viime päivien edestä, enkä todellakaan viritä herätyskelloa soimaan huomenna ennen kuutta! 🙂

Tänään nautiskellaan siististä ja puhtaasta kodista, melkein valmiista aulasta (rappujen kaide puuttuu yhä, sillä hionnan jälkeen se lakattiin uudelleen, mutta sävyn kanssa mentiin metsään, ja homma pitää aloittaa alusta) ja rennosta joutenolosta. Ehkäpä torkutaan lasten kanssa pienet päikkäritkin ruuan päälle!

Illalla ajattelin juhlistaa viime päivien puristusta lasillisella viiniä. Ottaa kuuman suihkun, rapsutella maalit ihosta sekä hiuksista ja lakata kynteni. Parina päivänä jäänyt pyjamanpuserokin vahingossa koko päiväksi päälle.

Ja ihan varmasti saatte kuvia myös valmiista aulasta ja rapusta! Mutta nyt huomiota kaipaavat lapset, ja suoraan sanottuna kaipaan halauksia itsekin!

Ihanaa, auringontäyteistä sunnuntaita!

Tallenna

Tallenna