Ajatella ihan oikeasti, että ensi kuussa tähän aikaan jouluaatto on jo takana ja Joulupukin tuomat konvehtirasiatkin avattu ja seulottu helmistään. Nyt saa siis ihan luvan kanssa aloittaa jouluintoilun ja niin mä ainakin päätin myös tehdä. Eilen laitettiin paperikukkia ja -tähtiä ikkunoihin ja tänään tai huomenna kaivetaan kalenteritontut vintiltä lämmittelemään. Mulla on myös kuistilla hyvä arsenaali jo hyasintteja ja jouluruusuja. Sieltä on kiva nostella kukkia sisälle sitä mukaa kun siltä tuntuu. Ja kuusi laitetaan taas varmasti hyvissä ajoin. Tykkään joulusta, olen aina tykännyt – kuten varmasti tiedätte!

Jouluvalmistelut eivät vielä ole ehtineet keittiöön saakka, vain pari kiloa piparitaikinaa on ehditty paistaa. Tänään meillä on perinneruokapäivä ja paistoin jo aamulla lihapaloja voissa ja heitin vanhanajan soosin sarpanevaan ja uuniin hautumaan. Perunamuusia kyytipojaksi ja puolukkahilloa päälle. Lautasen reunalle etikkapunajuuria ja maustekurkkuja. Joskus on kiva tehdä nostalgiamatka ihan vain omaan lapsuuteen. Ja iltapalaksi luvattiin pelireissulta palaavalle miesväelle pannaria a.k.a. kropsua. Mutta kun perinneruokapäivät on pidetty, alkaa keittiössäkin joulu. Ainakin limppuja aion leipoa ensimmäisen erän tällä viikolla ja haudutella riisipuuroa. Niin ja  lussekatti-taikinan laitan kohoamaan viimeistään ensiviikolla! Oioi, onhan tässä vaikka mitä ihanaa!

Joulun lahjapuoli onkin sitten vielä hiukan työn alla. Mutta eiköhän sekin tästä. Paperit ja paketointivälineet on kuitenkin jo valmiina. 🙂

Ihanaa marraskuun viimeistä viikkoa! Joko olette aloittaneet jouluttelut?

Hui kuinka kylmältä tuo 10 asteen pakkanen näin marraskuussa tuntuukin. Onneksi kroppa tottuu talveen, ja ainakin itse olen iloinen jokaisesta aurinkoisesta pakkaspäivästä!

Taitaa silti olla niin, että mun curly girl -projekti loppui näihin pakkasiin. Tai ainakin kiharan tavoittelu taukosi. Ensinnäkin siksi, että olen koko ajan kieltäytynyt käyttämästä muotoilutuotteita, jotka vissiin olisi aika olennainen osa metodia, ja toisaalta siksi, että pakkanen ja juoksupipo ei nyt vaan lähtökohtaisesti ole mikään paras yhdistelmä millekään kampaukselle tai hiuslaadulle. Mutta toisaalta mun hiukset tuntuvat tosi kivoilta ja hyvinvoivilta, vaikka alkuun pelkäsinkin niiden kuivuvan täysin pois. Jatkan siis samaa rataa kuin ennenkin, eli lähinnä vain käytän tuotteita, jotka ovat ns. “cg sallittuja”. Mulla ei ole mitään ongelmaa pitäytyä pois shampoon käytöstä. Tuntuu jopa vähän hassulta, että sellaista on joskus tarvinnut. Tykkään läträtä avokado- ja arganöljyn kanssa ja nautin ennen kaikkea siitä, miten ilmavaksi hiuspohja on muuttunut. Huolimatta pipokaudesta, hiukset eivät kulje pitkin päänahkaa.

Paitsi, että talvi käy vähän hiusten päälle, nyt lämmityskauden ja pakkasten tultua olen huomannut tosi nopeasti miten paljon enemmän ihokin kaipaa rasvausta ja huolenpitoa. Ihan eri tavalla kuin kesällä. Paitsi, että kädet kuivuvat, tuntuu iho hilseilevän koko kropasta, jos yhdenkin rasvauksen tai öljyämisen jättää väliin. Tavallaan olis aika ihanan helppoa unohtaa kuiva iho paksujen vaatteiden alle, mutta toisaalta siitä on ihan kiva huolehtia vaikka sitten vain ensi kevättä ajatellen. Olenkin ottanut yhdeksi “kaamoslääkkeekseni” sellaisen kauneuskylpemisen. Enkä tarkoita nyt mitään ruusun terälehdillä koristeltua poreammetta, vaan ihan sellaista perusjuttua. Sauna ja kuorinta, rasvaus ja kuivaharjaus. Ja ne kantapäät! Olen viimeisen puolen vuoden aikana rasvannut niitä vähintään yhtä paljon kuin koko elämäni aikana yhteensä ja olen vihdoin päässyt eroon lohkeilleista kraatereista.
Olen myös miettinyt, että pihasaunan todellinen ihanuus on juurikin talvessa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kävelee kuumista löylyistä sysipimeän pihan poikki ja katselee tähtikirkasta taivasta. Tai no, ehkä avanto, mutta josko saataisiin lunta ja pääsisi pyörähtämään siinä. 🙂

Tykkään tosi paljon Samsøe & Samsøen vaatteista ja niiden neuleet on olleet todella ihania. Just sellaisia, joita on tullut käytetty talviaikaan useamman kerran viikossa. Harmi vain, että menin viime talvena vahingossa pesemään pitkän vihreän neuleeni koneessa ja se kutistui täysin käyttökelvottomaksi. Harmittaa ihan vietävästi, enkä tajua, mitä olen ajatellut kun olen tunkenut sen koneeseen!  Tämän vaalean neuleen bongasin alesta alkusyksystä ja hankin sen korvaamaan neuletappioni. Todella paksu ja lämmin, ja just sopiva vaate vilukissalle. 

Vaikka pakkaspäivissä paljon positiivista onkin ja kaikenlainen itsensä hemmottelu antaa virtaa, mä olen kyllä tähän aikaan päivästä ihan rehellisen väsynyt – oli kesä tai talvi. Eli mukavaa iltaa ja kauniita unia! ♡

Mun päässä on pari päivää soinut Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä. Lähinnä kai siksi, että elämä on taas jälleen kerran osoittanut olevansa sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Ja vaikka näitä tällaisia vaiheita mahtuu meidän jokaisen elämään, se sykli saattaa joskus tuntua liian kovalta. Kun itse miettii, että nyt ei jaksaisi yhtään enempää, kaikki universumin kappaleet saatavatkin olla eri mieltä. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen sunnuntaina, kun lähdin miehen kanssa ulkoilemaan ja ikään kuin selvittämään päätäni ja keräämään voimia. Ajatuksella, että kyllä tämä tästä, kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Ja sitten se elämä onkin yht’äkkiä vaakalaudalla. Sain todella pahan anafylaktisen reaktion ja ehdin jo ajatella, että tässä se nyt sitten oli.  Mutta Luojalle kiitos, olemassa on myös se yhdestoista hetki. Tästä lähtien mulla on adrenaliinikynät AINA mukanani ja nukun pari sellaista vieressäni todennäköisesti loppuelämäni. Siinä kun kroppa twerkkasi sairaalassa lämpöpeiton alla, mietin kyllä, että ei nyt olisi tätäkin tarvittu. Samaan aikaan mietin kuitenkin, että saan mennä takaisin kotiin mun perheen luokse, halata ja tulla halatuksi. Elämä jatkuu, ja varjojen jälkeen tulee taas valoa.

Jos jotain elämässä on oppinut niin sen, että vaikeiden tilanteiden keskellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Mulla on ihania ystäviä, sukulaisia ja perhe. Niitä, jotka kannattelee silloinkin, kun tuntuu, että muuten ei jaksaisi. Ihmisiä, jotka rientävät auttamaan ihan käytännön asioissa ja ovat tukena. Niitä joiden tietää olevan siinä lähellä jos vain tarvitsen. Se on sellainen voima ja siunaus.  Ja mulla on ihan superihana sisko, joka nukkui viime yön meidän sohvalla, ja jonka kanssa olen saanut viettää vuorokauden. Puhua hassuja, tirautella kyyneliä ja nauraa turhanpäiväisille. Ja ulkona ihana pikkupakkanen ja maassa ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Upea auringonpaiste ja loppujen lopuksi aika täydellinen elämä – sellainen sekoitus onnea ja surullisia vaiheita.

Olkkarin pöydällä ystävän tuomat kukat ja Hemtexin loppuunmyynnistä kolmella eurolla löytynyt kynttilänjalka. Elämän pieniä iloja ❤️

En ole mikään aamu-uninen persoona, mutta jos olisin, tämänaamuinen kissaralli olisi voinut jopa ärsyttää. Mutta onhan se aika luksusta nukkua posottaa maanantaiaamuna kahdeksaan asti.

Viikonlopun jäljiltä olo on edelleen ihan hirmuisen onnellinen ja jollakin tapaa voimaantunut (vaikka tuota kyseistä sanaa en juuri kauheasti rakastakaan). Ai että, miten tärkeitä ystävät ovatkaan. Se että on ympärillä ihmisiä, joiden kanssa nauraa ja tanssia. Aina puhutaan, että ystävyys on olkapäätä, tukea ja lohduttamista. Tottakai sitäkin, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että voi joskus heittää korkkarit kattoon, nauraa itsensä puhki ja unohtaa kaikki tylsät ja arkiset velvoitteet. Vaikka toki oma perhe on se kaikkein tärkein ja rakkain, niin kyllä ystävät ovat suola tässäkin sopassa!

Maanantaina lautaselta löytyy pinaattikeittoa. Meillä aikuisilla ei ole mitään varsinaista lomaa, mutta saadaan onneksi joku päivä viettää kaikki yhdessäkin. Ja ehditään myös hoitamaan sellaisia juttuja, joille tavallisessa arjessa ei tunnu jäävän aikaa. Eilen haettiin lapset mummulasta, mutta vain toinen halusi lähteä kotiin. Tänään paremmalla onnella, jospa se toinenkin jo kotiutuisi. Huomiseksi on tiedossa tyttöjen juttuja, kun mennään Klaaran kanssa kampaajalle. Lupasin jo kesällä että mennään ennen koulujen alkamista, mutta sopivaa aikaa luottokampaajalle ei irronnut. Huomenna viimein ehditään. Yleensä lyhennän Klaaran hiuksia vain saksimalla märät latvat roskikseen. Ehkä ihan ymmärrettävää, että hänkin haluaa jotakin astetta fiinimpää palvelua.

Koti on varsin kukitettu, tästä jopa puuttuu yksi maljakollinen jonka sain lauantaina. Uusin Lantliv on selattu jo miltei puhki. Tuo Klaaran mekko on se Pompin henkselihame. Keltainen oli jo loppu ja itse yritin tyrkyttää viininpunaista. Tämän sinisen hän kuitenkin halusi ja onneksi annoin periksi. Taisi tulla kertaheitolla lempivaate, mikä tarkoittaa sitä, ettei hankittu turhaa kaapintäytettä.

Kukkasipulit on edelleen laittamatta maahan. Miten voikin nyt tökkiä tuo kolea sää niin pahasti.

Ai että, se on perjantai jo! Alkavan viikonlopun voi aistia ainakin kahdesta asiasta. Toinen on kuolleet kukat maljakossa ja toinen eteisen kaapin eteen ripustettu dirndl ja lederhosenit. Ei sillä, että olisivat mitkään perus viikonloppuvetimet, mutta huomenna juhlitaan jälleen tällä teemalla. Ja olen myös varannut itselleni kampaajan, koska haluan taas sen ihanan palmikkokampauksen, joka mulla oli pari vuotta sitten. Tai ainakin jotakin samansuuntaista. Viime vuonna oktoberfest -teema jäi juhlimatta, mutta syksyyn mahtui onneksi kaameat halloweenbileet ja 1920-luvun flapper-mekkoja. Nämä on jotenkin ihan paras tapa katkaista arkea, ja tykkään muutenkin tuosta teemaan heittäytymisestä. Ja onhan jo sekin ihanaa, että arjen keskelle mahtuu vähän juhlaakin. Siskon kanssa on vielä joulukuulle perinteinen pikkujoulumurha, johon löysin myös yhdet asusteet tällä viikolla. Joten onhan tässä näitä. Ja ensi kuussa se lähestyvä joulukin hyppää jo vahvemmin kuvioihin. Huomaan omaksuneeni ystävän viime syksynä lanseeraaman “juhlasta toiseen” -selviytymismetodin.

Olen käynyt kampaajalla viimeksi kesäkuun alussa, ja huomenna (palmikkokampauksen lisäksi) on tarkoitus kohentaa muutenkin tätä väsähtänyttä syysilmettä. Ei tietenkään mitään radikaalia, mutta pienikin piristys on tarpeen. Ja jatkuvasti enemmän harmaaseen taittuvan värin parantaminen. Mutta koska huomiselle on tiedossa juhlaa, tänään voi sitten ihan koko rahalla nauttia rennosta perjantaista kotioloissa. Ruokalistalla tänään retropitsaa. Sitä sellaista paksulla pohjalla uunipelillä tehtyä, jossa on tomaatin siivuja ja ananasta. Ja paksu juustokerros päällimmäisenä. Ajalta, jolloin tuulahdukset Italista olivat vielä hyvin vienoja. En ole tehnyt tuollaista ruokaa yli kymmeneen vuoteen, joten hauska nähdä osaanko enää ja maistuuko tuo lapsille.

Tiedättekö, mä olen käyttänyt tuota meidän olohuonetta niin harvoin viime päivinä, että oikein nauratti, kun lähemmin tutkin maljakossa olevien ruusujen habitusta. Se on perjantaipuskan aika taas tänään. Vaikka tosin kyseenalaistan puskan kannattavuuden, kun olohuoneen pöytä on tuntunut viime aikoina olevan lähinnä vain Klaaran leikkipaikka. Toisaalta ne kukat kai sopii tähänkin joukkoon värikkääseen. Kukkien lisäksi tänään pitäisi metsästää myös vähän kattavampi lehtihylly. Sähköpostiini kilahti muistutus, että uusin Lantliv on ilmestynyt ja koska kansi näytti niin hurmaavan jouluiselta, tämä on pakko hankkia. Mulla taitaakin olla noita Lantlivin joulunumeroita yli kymmeneltä vuodelta jemmassa ja joka vuosi selailen niitä läpi yhtä ihastuneena.

Mutta hei, iloa perjantaipäivääsi! ♡

 

Kiitos viimepäivien upeiden syyssäiden, tuntuu, että olen vihdoin saanut tavoitettua sen oikeanlaisen syystunnelman, ehkä jopa talvea ja jossain määrin jouluakin enteilevän fiiliksen. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta kun saa taas vaihteeksi kääriä itsensä villaan ja kerroksiin ja poltella kynttilöitä vähän siellä ja täällä. Hassua myös seurata, miten kodin fiilis muuttuu vuodenaikojen ja valon mukaan, vaikka ei päivittäisi ainoatakaan sohvatyynyä. Syksy ikään kuin hiipii sisälle ja ikkunat toimittavat vaihtuvien maisemataulujen virkaa. Ja vaikka kynttilät on toki ihania ympäri vuoden, niin onhan niiden tuike tällaisina hämärinä päivinä ihan omaa luokkaansa.

Viritin pianohuoneen kirjakaapin päälle pienet valot lasipulloon, ja ne onkin just tarpeeksi pienet toimimaan öisin kulkuvalona rappusissa. Ja vaikka olen vähän ollut viime vuosina allerginen kaikille valosarjoille, huomaan taas lämpeneväni niillekin eri tavalla. Samoin kuin ruusuille. Itse asiassa tässä mietinkin, että 10 vuoden varrelta blogissa on kai aika selkeästi nähtävissä jonkinlaisia syklejä. Toisaalta mietin sitäkin, että siinä missä blogini ehkä joskus oli “sisustusblogi” nykyään se tuskin vastaa tuon kategorian kuvausta. Päinvastoin, olen tuskin koskaan sisustanut niin vähän kuin esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, ja mitään uutta ja inspiroivaa ei juuri ole tullut kuvattua, saati hankittua jos kasvihuonetta ja puutarhajuttuja ei lasketa. Se on ehkä sellainen asia, jonka kanssa joutuu ihan tekemään ajatustyötä. Kun toisaalta en haluaisi olla ajamassa sellaista kulutushysteriaa, jossa ostetaan kotiin jatkuvasti jotakin uutta ja sisustustyynyt ovat kertakäyttötavaraa, mutta en myöskään ole mikään intohimoinen tuunailija. Niinpä asiat eivät juuri muutu, ja vaikka syysfiilis kotona ehkä tuntuukin, se tuskin niinkään välittyy kuvissa eteenpäin. Lopputuloksena pahimmassa tapauksessa vain muuttumaton ja itseään toistava. Mutta minkäs teet.

Kohta niitä kellojakin taas siirretään ja sitten illat ovat ihan oikeasti täynnä pimeyttä. En ole oikein koskaan osannut kyseenalaistaa tätä kellojen siirtämistä, se kun on aina ollut ja jotenkin kuulunut vuoden kiertoon. Mutta nyt kun asia on ollut paljon pöydällä, väittäisin, että jos jotakin mieltä pitää olla, niin kyllä tuo kesäaika vaan on paljon parempi. Ainakin näin syksyllä tuntuu ihanalle, kun pimeä ei tule heti alkuillasta ja harrastamaankin pääsee lähtemään vielä päivänvalolla. Toki kevät ja valoisat aamutkin on kivoja. No, poltellaan sitten syysiltoina kynttilöitä vielä vähän enemmän, jos talviaika joskus todella tulee jäädäkseen.
Mutta jos nyt unohdetaan nuo kellojen siirtelyyn sidotut aikamääreet, väittäisin, että meillä on jo siirrytty vahvasti talviaikaan. On kynttilät, tunnelmavalot ja joulukin jo jossain takaraivon perukoilla. Myös lämmityskausi on aloitettu kevyen maltillisesti, joten eipä kai tässä voi enää muuta kuin odottaa talvea.

No joo, karsimisen ja ruokapöytähaaveilun on tässä toki muutenkin tullut mietittyä sisustusjuttuja. Onhan tämä nyt vaan se vuodenaika, kun nämä jutut tulee väkisinkin mieleen. Kotiin käpertymisen aika alkaa koittaa, ja kukapa ei siinä kohtaa katselisi nurkkiaan vähän sillä silmällä. Mä tykkään edelleen luonnonsävyistä ja niitä on meillä paljon. Tosi paljon totta puhuen. Tykkään juuttimatoista, korituoleista, koreista ja lampaantaljoista. Tykkään saviruukuista ja pehmeistä tekstiileistä. Ja viime talvena tykästyin roosan sävyihin, eikä kyllästymisestä ole tosiaankaan merkkejä. Jotenkin musta tuntuu, että tuollainen rauhallinen värimaailma on se, missä viihdyn parhaiten. Ja siihen ei kauhean helposti kyllästy. Toimii vuoden ympäri ja helppo pienin muutoksin päivittää vuodenajan mukaan. Roosan myötä olen alkanut myös enemmän tykkäämään punaisen muistakin sävyistä. Ruosteenpunaisesta ja oranssiin vivahtavastä. Ne on jotenkin tosi lämpimiä ja varsinkin syksyä ajatellen aika ajankohtaisia myös. Ja vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kodistani just tällaisena, niin jotain pientä freesausta tekee aina mieli syksyisin.

Samaan aikaan kun tykkään meidän kodin värimaailmasta ja paikat pysyvät suht saman näköisinä vuoden ympäri ja vuodesta toiseen, koen että se on myös ekologisempaa kuin jatkuva sisustuksen muuttaminen. Mulla on toki paljon sisustustekstiilejä, mutta toisaalta ne on miltei kaikki aika vanhoja ja kiertävät välillä kaapin kautta, kunnes pääsevät taas käyttöön. Pyyheliinoja ja vuodevaatteita meillä on myös tosi vähän. Hamppulakanat vain paranevat pesun myötä ja niiden lisäksi meillä on vain yhdet vaihtolakanat. Lapsille toki myös parit ja sitten vieraslakanat, eli ne vanhemmat pellavat ja joku pariton lakanasetti vuosituhannen vaihteesta. Kylpypyyhekitä meillä kaksi settiä, jotka vaihtuvat aina pesun myötä. Sitten on parittomia vanhoja pyyhkeitä tai lahjaksi saatuja muumipyyhkeitä, joita käytetään rannalla ja uimahallissa. Käsi ja kasvopyyheitä on kolme sarjaa (neljä kussakin) ja yläkerran veskiin sitten jokunen muu. Meidän liinavaatteet ja koristetyynynpääliset, kylppärin matot ym, mahtuvat kaikki oikein hyvin vanhan rouvan uumeniin. Siellä on myös suvussa kulkevat vauvatekstiilit, jotka äiti on uskonut huomaani.
Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että hankitaan juttuja, jotka kestävät aikaa, ja käytetään mahdollisimman hyvin loppuun asti ennen kuin hankitaan uutta.

Toki mullakin joskus on niitä aikoja, kun tekis mieli vaihtaa kaikki uuteen ja erilaiseen. Mutta ne fiilikset menee tosi nopeasti ohi, ja ovat ehkä enemmänkin jonkinlaisen turhautumisen tulosta. Tykkään asioista näin, enkä ole muutenkaan mikään muutosten ystävä, mitä tulee ihan mihinkään. “Tutun ja turvallisen ystävä” voisi kai lukea mun hautakivessä kun aika koittaa. Jonkun mielestä tylsää, mutta hei, kukin tyylillään!

Siispä sen sijaan, että sisustaisin kovasti hankkimalla uutta, mun syksyn sisustuspuuska on enemmänkin sellaista paikkojen oikomista. Vanhan parantamista ja pieniä muutoksia. Toki silti minäkin aina jotakin uutta hankin silloin tällöin, enkä koe siitä syyllisyyttä. Koti on mulle se the paikka, johon haluan panostaa ja missä oikeasti viihdyn ja haluan viihtyä.

Tuossa eilen nappasin keittiön seinästä pois vanhan Hagedornhagenin perhostaulun, joka on ollut niillä sijoillaan jo kuusi vuotta. Olen itse asiassa ollut kyllästynyt siihen jo pari vuotta, mutta nyt aika oli vihdoin kypsä. Mutta valkoinen (silloin kuusi vuotta sitten maalattu) seinä ei ei ollut kanssani samaa mieltä. Ihan hirveä länttihän siitä taulusta jäi seinään. Niinpä ei auttanut muu kuin tarttua maalipurkkiin ja teloihin ja pensseleihin. Ja ah, miten keittiön ilme raikastui, kun vanha nuhruisen valkoinen muuttui puhtaaksi! Paras sisustuspanostus pitkiin aikoihin. 🙂

Kasasin Ellokselta (jossa mielestäni huippu hyvä valikoima) muutaman kuvan ja linkin vähän kuin inspikseksi siitä, millaisesta tyylistä tykkään, ja mihin suuntaan haluisin enemmän meidän kodin sisustusta viedä. Kaikki aika “tuttuja ja turvallisia” kuten arvata saattaa. Korituoleja jo löytyykin ja nuo molemmat tyynynpäälliset myös. Itse asiassa nuo Elloksen pellavatyynynpäälliset on ihan mielettömän ihania ja ostin ensimmäiset jo monta vuotta sitten. Ne vain pehmenee käytössä ja pesussa ja kestävät pitkään. Jos nyt jotain uutta näissä kuvissa olisi, mitä himoitsen, on nuo matot ja tuolit. Mä niin tykkäisin vaihtaa meidän keittiöön lämpimämmät tuolit. Vaikka joo, en ehkä sitten kuitenkaan tule sitä tekemään. Tai katsotaan! Jonkinlaisesta taulu-/ valokuvaseinästä haaveilen myös, se voisi luoda kivan lämmintä tunnelmaa esimerkiksi kamiinan vieressä. Mutta koska en ole mikään kovin nopea toteuttaja mitä tulee uuden laittamiseen tai vanhan taulun seinältä pois ottamiseen, radikaaleja muutoksia ei tule tehtyä hätäisesti.

Lyckesö nojatuoli, Candice -tyynynpäällinen, Anangur -matto ja Today -tuolit.

Bali -puuvillamatto, Matissen Visage Esquisse -julistetaulu, Daisy Smock -tyynynpäällinen ja Bell -tuolit

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ihan vain keittiön tavaroiden raivaaminen takaisin paikoilleen on melkoinen sisustusteko. Mutta hei, tuli se keittiön toinenkin ikkuna pestyä, kun sain apua höyläpenkin siirtämiseen. Nyt pitäisi vaan saada se vielä takaisin paikoilleen.

 

Astetta parempi perjantaisiivous siis huomenna edessä!

Ihanaa iltaa! ♡

No niinhän siinä kävi, että tuli taas aamulla tirautettua parkkipaikkakyyneleet. Ai että, mutta ottikin koville. Toisaalta oli myös aika ihana päästä taas näkemään se ensimmäisen kouluaamun tunnelma koulun pihalla. Vähään aikaan, kun minua ei ole siellä kaivattu. Mutta niin vain selvittiin siitäkin päivästä. Toinen oli innoissaan kirjoistaan ja värikynistään. Toinen ei niinkään, mutta oli kivaa, kun ei tullut läksyjä.

Niin koville kuin koulujen alkaminen ottikin näin ensimmäisenä aamuna, tuntuu arki silti tervetulleelta. Elokuukin kun on vielä kuitenkin kesäkuukausi, arkea pehmittää mukavasti pitkät sekä lämpimät päivät.

Mietin kesällä aika paljon arjen mielekkyyttä. Mietin, mikä tekee arjesta hyvää ja arvokasta ja päädyin siihen, että saman listan voi yleistää elämään ylipäätään. Turvallisuudentunne, läheisten ihmisten läsnäolo, jaetut ilot ja surut… Arki on oikeasti elämää ja elämä on oikeasti arkea. Huolimatta satunnaisesta juhlasta ja kimalluksesta, suurin osa elämästä on kuitenkin ihan tavallista arkea, ja juuri siitä syystä arkea pitää osata rakastaa. Ja jos rakkaus ei roihua, silloin elämässä pitää tehdä muutoksia. Pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, että mikä mättää ja ennen kaikkea pitää uskaltaa tarttua niihin epäkohtiin. Aina elämää ei voi uudistaa ja muuttaa kokonaan, mutta siihen on mahdollista löytää sisältöä joka tekee elämisestä mielekkäämpää. Eikä tarkoitus olekaan, että arki on yhtä juhlaa ja aina on kivaa ja ihanaa. Ei suinkaan. Se mitä me ihmiset olemme, on kasa tunteita, ja jokaisella oma tapansa kohdata ja käsitellä niitä. Sehän meistä tekee ihmisiä. Kyky iloita, surra ja tuntea empatiaa. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, ja silloin sen pitää kuulua myös arkeen.

Se mitä itse haluaisin omassa arjessa elämässä juuri nyt työstää on pysähtymisen taito. Enkä tarkoita kynttilänvalossa ja suitsukkeen katkussa hyminää, vaan sitä, että osaisi enemmän pysähtyä ja miettiä, että onko oma toiminta sellaista mikä edesauttaa omaa hyvinvointia. Että jos tekee mieli maata ja lukea kirjaa, niin sille uskaltaisi raivata aikaa. Ja jos tekee mieli siivota ja järjestää, niin senkin osaisi mahduttaa kaiken muun keskelle. Että osaisi nauttia niistä pienistä hetkistä, kun on mahdollisuus vaikka ulkoilla. Että osaisi sanoa ei, kun tuntuu siltä, että ei oikeasti jaksa tai pysty, tai ihan vain koe, että myöntyminen olisi siinä kohtaa järkevää.

Villasukat, kynttilät, leipominen, kirjat, kotona hääräily… Kaikki nuo on ihan yhtä tärkeitä kuin jumppatunnit ystävän kanssa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty mahduttamaan yhteen arkipäivään, mutta paljon kuitenkin. Mä uskon, että arki on tahdonasia ja asennekysymys. Ja tässä kohtaa vuotta omaa asennettaan kannattaa miettiä. Jos mahdollista, vähän myös hioa. Pyykkiä pitää pestä ja ruokaa laittaa. Mutta jos vaikka niistäkin asioista oppii nauttimaan, niin johan se on paljon mukavampaa pyörittää arkea.

Mutta hei, kontaktimuovia! Sitä seuraavaksi. Omalla tavallaan kirjojen päällystäminenkin on aika ihanaa. ♡

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡

Hellurei ihanat!

Lasten lomaviikko nro 2 meni blogin kannalta vähän heikommin, mutta hei, olen saanut karisteltua huono äiti fiiliksiä harteiltani ja yrittänyt olla ennen kaikkea läsnä. Joskus pitää tehdä valintoja. Uimahyppyjen, palmikoiden ja jalkapallopelien lisäksi viikkoon on toki mahtunut töitäkin, mutta se on sitä kaikkea muuta, mikä ei kuitenkaan kartuta viikoittaisten postausten määrää. Mutta josko ensi viikolla paremmin.

Tämän viikon kolea sää on taas saanut viihtymään sisätiloissa. Mutta mikäs siinä, kun on kukkia ja asiat muutenkin kohdillaan. Harvemmin tulee enää ostettua mitään sisustusjuttua, mutta tuo Ikean suuri kori on ollut himotuslistallani ilmestymisestään saakka. Tai oikeastaan siitä saakka, kun sain Ikean ennakkotiedotteen keväällä ilmestyvästä mallistosta. Ei ole juuri ollut Ikeaan pitkään aikaan asiaa, eikä ollut oikeastaan eilenkään, mutta pikaiselta kierrokselta, jolta nappasin mukaan perinteisen lautasliinapaketin (naurettiin miehen kanssa, että ei sieltä oikein voi ilman valkoisia lautasliinoja lähteä, kun ne on vähän niin kuin perinne) tarttui mukaan myös tuo himoitsemani kori. Pienet on ihmisen ilot!

Meillä on oikeastaan jo useamman vuoden ollut tässä puukorina se Tine K:n basmarket (näkyy esim tässä postauksessa), jonka olen kesäajaksi valjastanut aina hyötykäyttöön eteiseen. On nimittäin aika näppärä kenkäkori eteisessä, jossa lojuu jos jonkinlaista släbäriä, crocsia, tossua ja nappista. Kengät koriin ja eteinen on näppärästi siivottu. No nyt saan jättää sen korin eteiseen vaikka ympärivuotisesti, sillä tämä uusi puukori istuu paikalleen kuin nenä päähän. Ja edelleen mielestäni parasta sisustamista on se, jossa kauniit käyttötavarat viimeistelevät tunnelmaa.

Sen verran tuo koleus on jo hiipinyt sisäänkin, että mietin hetken josko kaminaan laittaisi tulen, mutta toistaiseksi mennään ihan sillä, että pukeudutaan lämpimämmin. Veden lämmittämisen lisäksi puita ehtii kyllä polttamaan syksyllä ihan kyllästymiseen saakka.

Ohjelmassa on tänään parin pojan kuljettamista tubetapahtumaan ja sillä välin kun esikoinen viihtyy niissä puuhissa, me aiotaan tehdä Klaaran kanssa poppareita ja katsoa eilinen Poirot. Niin ja lakata kynnet. Tosin ehkä vain Klaaran, koska ikinä en tunnu pääsevän omiini asti.

Tänään on muutenkin sellainen olo, että tekee mieli käpertyä kotiin ja viltin alle.

Mutta hei, ihanaa lauantaita myös teille! ♡