No kippis, se olis viimein toukokuu! Kuukausista ihanin. Kesä on saapumassa, mutta kaikki paras on vielä edessä. Kesän perjantai, niin mulla on tapana toukokuusta ajatella.

Ostettiin jo Klaaran kanssa vähän kesäkukkiakin, ja piti niitä kasvarissa istutella, mutta hitto, mutta ulkona on kylmä. Kukat saavat vielä hetken odotella kuistin penkillä, jotta toukokuu ehtii tehdä taikojaan.

Vappu on ollut täällä ylenpalttista syömistä, just niin kuin kuuluukin. Ja sitten ihan vain ollaan ja huilataan. Nautitaan siitä kun ollaan kerrankin koko vappu ihan kokonaisena perheenä. Perintökristallit piti laittaa tuolle ihanalle perintötarjottimelle. Voisko juhlavampaa paria olla. Kuohari oli paikallisen alkon suositus, kun kysyin kuivaa juomaa. Ihan jees. Kuiva rosé cava. Minna Prikan suunnittelema pullo vaikutti myös ostopäätökseen. Mies tosin luuli, että se on joku alkoholiton lastenpulloa. Erityisen vapun kunniaksi Klaara sai valita astetta fiinimmät serpentiinit ja isomummu tarjosi vappupallot. Munkkeja on pari kerrosvadillista ja ihan kaikkia ei olla vielä saatu tuhottua. Mutta onhan tässä aikaa.

Tänään piti lähteä pyöräilemään, mutta kylmän kyydin sijaan taidan ihan vain nauttia kotona. Nauttikaa tekin. Hauskaa vappua!

Tekin taidatte jo tietää, että suhtaudun siivoamiseen aika intohimoisesti ja lähipiirissä aiheesta kuittaillaan vähän väliä. Mutta voi mikä potentiaali on nukkunut puolisossani kaikki nämä vuodet. Koronalle kiitos, tämäkään kynttilä ei jäänyt ainiaaksi savuamaan vakan alle! Ja voidaan jopa unohtaa se kerta, kun hän yritti imuroida kuulokkeet päässä imurilla, jonka johto ei ollut edes seinässä. 😀
No, kaikki alkoi oikeastaan siitä, että piti vähän järjestellä ulkorakennusta. Ihan vaan, jotta fillarit ja ruohonleikkuri on taas paremmin saatavilla. Sitten homma kasvoi ja kasvoi, ja nyt piharakennus on melkolailla eri näköinen, kun sieltä on siivottu meidän, edellisten asukkaiden (ja varmaan parin edeltävänkin) remonttijätteet ja kaikenlainen sekalainen kuona. Jopa hukkalaudanpätkät on pätkitty saunan puulaatikkoon. On kuljetettu elektroniikkajätettä ja metalliromuakin kuorma kaupalla ja tietty lakaistu varmasti kilotolkulla hiirenkakkaa. Into tarttui minuun siinä määrin, että viikonloppuna raivasin jopa vintit.

Eilen piti sitten siivota välillä myös sisällä, mutta lopulta meillä oli jo ennen aamu kymmentä kamiinakin nostettu pois paikaltaan ja illalla meillä oli vastamaalattu seinä ja jalkalistat pianohuoneessa. Siinä välissä puhdistui koko talo sekä pihasauna, ja muutama metalliromukuormakin saatiin taas eteenpäin. Koskaan ennen ei ole tullut pyyhittyä tauluista pölyjä näin totaalisesti, mutta nyt sekin on tehty. Enää pitäisi ripustaa ne takaisin seinään, mitata ja sommitella.

En ole viime viikkoina jaksanut kauheasti panostaa ulkonäkööni ja kuljen meikittä päivät pitkät. Eilen lähdin miehen kanssa vielä illalla kylille viemään paperinkeräyskuormaa ja muovijätteitä. Mulla oli sellaiset joskus aikanaan mustana ostetut puuvillalegginsit. Tiedättekö sellaiset, jotka ei oikein enää jaksa palautua pepun kohdalta ja näyttää kuin niihin olisi ihan kaavoitettukin joku kakkavara. Ja jalassa villasukat ja niiden päällä Tokmannin pinkit muovisläbärit. Ja vähän eri pinkki (ja vähän liian pieni) collegehuppari, jossa oli yhtä paljon valkoista maalia kuin mustaa nokeakin. Tukka sojotti jonnekin suuntaan ja pyöräillessä palaneet poskipäät ja nenä loimusivat tulipunaisina. Ja sitten mä vaan nousin autosta laittamaan ne muovit sinne säiliöön ja mies vetikin auton oven kiinni ja lähti ajamaan. Arvatkaapa vaan, mietinkö siinä kaupan parkiksella sekunnin, että voi helvetti. No, hauska pila. Olin vissiin niin nätin näköinen, ettei ukkokulta voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Sai kyllä kuulla kunniansa kun peruutti noutamaan mut kyytiin.

Tänään vedin taas vaihteeksi ihan farkut jalkaan, koska piti käydä kaupassa. Lapsille totesin, että jos haluavat äidin olevan paremmalla tuulella, niin ei nyt sitten ihan heti sotkettaisi taas paikkoja. Ikkunat on edelleen pesemättä, mutta siirryn niihin vasta kun nuo lähipellot on kylvetty. Seuraavaksi on puutarhajuttujen vuoro.

Vappu on täällä päin kotijuhla joka vuosi, joten sitä juhlitaan ihan perinteisin menoin. Lasin kuohuvaa taidan nostaa viimeaikaisten suoritusten kunniaksi. Mutta nyt tiistai-illan viettoon. Omalla kohdallani se on leivontaa! Ihanaa iltaa sullekin! ❤️

Jonkinlainen haikeus oli havaittavissa tämän vuoden pääsiäisfiiliksissä. Takaraivossa tieto siitä, mitä piti olla ja nenän edessä elämän realiteetit. Näin tällä kertaa, ensi vuonna sitten jotakin muuta.

Mutta sekä pääsiäisen, että ihan muunkin elämisen suhteen pyrin ajattelemaan, ettei kyse ole vain luopumisesta. Siitä, että elämästä on viety niitä peruselementtejä, otettu pois jotakin olennaista ja varsin jokapäiväistä. Toki elämä on nyt paljolti sitäkin, mutta onhan tässä myös rutkasti muutakin. Sitä, miten pitkään tämä poikkeuksellinen aika kestää ei voi oikein kukaan vielä ennustaa. Ja minä henkilökohtaisesti kieltäydyn suhtautumasta tilanteeseen siten, etteikö siinä olisi, tai siitä voisi löytää myös jotakin positiivista. Jälkeenpäin haluan ajatella tästäkina tilanteesta hyvää ja siksi yritän myös löytää sitä ihan jokaisesta päivästä.

Ihan jo pelkästään se, ettei me olla koskaan oltu perheenä näin paljon yhdessä on mulle tosi merkittävä juttu. Nautin myös iltakiireiden poistumisesta ja siitä, että on aikaa tehdä ihan tavallisia juttuja. Katsoa telkkaria, pelata korttia, löhötä sohvalla, ulkoilla, leipoa laittaa ruokaa. Olla läsnä, se on ehkä kaikkein parasta. Vaikka toisaalta omienkin harrastusten loppuminen harmittaa, huomaan olevani aika iloinen kun tilalle onkin löytynyt muuta. Liikkumaan pääsee ja illat ovat ihanan pitkiä ja valoisia. Meillä on myös vihdoin olohuoneessa jalkalistat. Ajatella, kaikkien näiden vuosien jälkeen jopa tälle asialle löytyi aikaa ja motivaatiota.

Vaikka vaakakupissa on paljon myös siellä harmituksen puolella, on kuitenkin pitkälti asenteesta kiinni, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Ja kun esikoinen eilen totesi, että oli muuten kiva pääsiäinen, tajusin, että niinhän se olikin. Ei sellainen kuin piti, mutta omalla tavallaan oikein hyvä. Erilainen, ainoastaan erilainen!

Kyllä siinä tippa tuli silmään kun tänään tajusin, että kävin ehkä viimeisen kerran mummulassani. Katselin seinäpaneeleja, puuhellaa ja vanhaa kahvimyllyä miettien, että säilyykö sellaiset asiat mielessä aina. Entä tuoksut. Ja totesin, että kyllä ne säilyy. Siellä jossain mielen perukoilla. Kotona 7-vuotias ihmetteli, miksei ihmiset vain voisi elää aina. Jouduin selittämään, että se ei vain ole luonnollista. Luonnollista on syntyä ja luonnollista on myös kuolla. Sanoin, että vähän kuin kukat. Aina tulee uusia kukkia vanhojen kuolleiden tilalle. Se on luonnollista. Käytiin läpi lähipiirin kuolemat, mutta myös kaikki syntymät ja ihanat pienet vauvat. Ja toki pidin huolen siitä, että viivan alle jäi plussaa. Mitäpä sitä lasta väestön ikärakenteella huolestuttamaan. Kyselytunti päättyi positiivisin mielin, ja huomasin itsekin saaneeni käsiteltyä ajatuksiani. Yksi aikakausi päättyi, mutta se kuuluu elämään. Näin sen on tarkoitettukin menevän.

Yhden sortin uusi aikakausi tässä on myös alkamassa, sillä näyttää nyt siltä, että meidän iskä tulee olemaan viikonloput kotona ainakin seuraavat pari kuukautta. Onneksi pihassa on tukkikuorma ja aurinko paistaa. Jonkin sortin moottori ulkona jo kuuluu käyvänkin. Tuntuu ihan totaalisen hassulta, mutta ehkäpä tähänkin vain totutaan. Ja eniten kai pelkäänkin sitä, että totun liiankin hyvin. Mutta just nyt yritän ihan vain nauttia siitä, että meillä on koko porukka kasassa. Ja siitä, että lapset kysyivät syötyään, että mennäänkö ruokalevolle. 😀

 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! ♡

Silirimpsis ja perjantaita!

Se on ihmeellinen voima tuo aurinkoenergia. Kun koko viikon on saanut aamusta alkaen nauttia paisteesta, sitä on kuin jotenkin uudelleen syntynyt. Tuntuu, että energiaa on tupla määrä talven keskiarvoon ja vireystilan vuoksi aivotkin jotenkin lähtevät taas käymään. Syntyy ideoita ja inspiraatiota, mahdotonkin tuntuu taas mahdolliselta. Ja puhumattakaan siitä, mitä aurinko tekee ympäröivälle maailmalle. Maisemat värittyvät uudelleen ja oma kotikin näyttää jotenkin erilaiselta. Olen hengitellyt tällä viikolla pakkasilmaa keuhkoihini ja nauttinut valon lisäksi kuivuudesta ja kurattomuudesta. Nyt kun lunta ei tälle talvelle tullut, tuo pakkasesta nauttiminen on ihan älyttömän tärkeää. Kuin hengittäisi jonkin suodattimen läpi puhtautta ja raikkautta.

Toki siinä auringossa on se armottomuutensakin. Tällä viikolla on tullut tartuttua siivousrättiin kerran jos toisenkin. Valo paljastaa lasten kulkureitit ja ovenpieliin jääneet sormenjäljet. Ikkunat suoraan sanottuna huutavat päästä likakerroksestaan eroon, ja jokaisella kaapin ja laatikon aukaisulla mieleen tulee siistimisen ja järjestyksen tarve. Mutta kenties luonto on tarkoittanut sen juurikin näin. Että se mitä pimeään aikaan ei kuitenkaan jaksa tehdä, pysykööt myös pois silmistä.

Viikonloppuun on ihana siirtyä ainakin kohtalaisen siistissä kodissa, jossa tulppaaneja on kahdenkin pöydän piristykseksi (toisesta kimpusta kiitos ystävälle).  Perjantai-iltaa aion viettää supermukavasti lasten kanssa kotosalla ja vapaaillasta nautiskellen. ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Mutta no, en ole mikään kauhean nopea käänteissäni ja jos usein nukun yön yli, niin tämän asian kanssa on pitänyt nukkua aika monen yön yli. Mullahan ei siis ole käytänössä kulmia ollenkaan, tai ne on tosi ohuet ja katkonaiset. Mutta silti, vaikka kyseessä ei mikään tatuointi olekaan, olen pelännyt ihan valtavasti sitä päätöksen lopullisuutta. Onhan ne keskellä otsaa ja ainakin vuoden ajan aika näkyvätkin.

Nämä kulmat jotka nyt näkyvät kuvissa eivät tosin ole ne, jotka kasvoilleni jäävät. Väri vaalenee tästä ihan vaaleaksi ja tarkoitus olikin tehdä kulmat sellaisiksi että ne näyttävät luonnollisilta ilman meikkiä. Nythän ne ovat tummemmat kuin mitä tavallisesti meikatessa, mutta jotenkin alan tottua tähänkin vaiheeseen. Kuukauden kuluttua on vahvistus ja sitä ennen väri saattaa haalistua joiltain osin täysin näkymättömiin. Viikon päästä pitäis olla jo vähän eri tilanne. Mutta se oli tosi hassua kun sain siinä työn välissä aina välillä katsoa peilistä, ja en ollut uskoa, miten pieniä ja tarkkoja karvoja tekniikalla saa aikaan.
Viimeiset pari vuotta olen aktiivisesti seurannut instagramissa eri tekijöitä ja miettinyt, että kenelle menisin jos ja kun joskus uskallan. Tosi paljon on niitä isoja näyttäviä kulmia, mutta mä nimenomaan etsin sellaista tekijää, jolla oli hyvä näyttö myös niistä tosi luonnollisista kulmista. Lopulta päädyin Finbrows -nimiseen yritykseen (löytyy juurikin sieltä instagramista). Mun sisko kävi joulukuun alussa samassa operaatiossa, mikä ehkä hiukan laittoi vauhtia myös omiin rattaisiini. Jos joku muukin uskaltaa niin ehkä minäkin.

Ystävä soitti just tänään aamulla ja kysyi mitä kulmakarvoille kuuluu. Hän on siis seuraavana vuorossa, kun saa todeta, että minä selvisin hengissä ja kulmat onnistui. Jonkinlainen ketjureaktio ehkä, mutta on ihan tosi, että niitä ” aikuisten naisten” luonnollisia microblandattuja kulmia näkee vähemmän ja niitä kokemuksiakin kuulee vähemmän. Siksi siis halusin tästäkin asiasta kertoa, koska tiedän, että moni painii saman ajatuksen kanssa. Niin ja ystävän kysymykseen, että sattuuko tuo laittaminen vastasin, että on tässä tullut synnytettyä kaksi lasta ja näiden kulmien kohdalla saa sentään puudutuksen. Toki minunkin silmäni valuttivat ensin kyyneliä, ja sitten tuli sellainen aivastamisen tarve, mutta siis tuo on se, miten mieheni reagoi kun nypin häneltä joskus pari kulmakarvaa irti. Että toki kipu on yksilöllinen juttu, mutta tässä ei nyt puhuta sellaisesta ihan oikeasta kivusta jota jokainen on ehkä joskus joutunut kestämään. Epämukava tunne on ehkä parempi, ja kun puudutus on kunnolla tehonnut (sitä lisätään koko ajan) ei toimenpide loppua kohti tunnu miltään. Aluksi voi vähän kirpaista, kuten on tapana sanoa. 🙂

Ja siis jatkossa ne mun kulmat tulee olemaan vaaleat ja just sellaiset ilman meikkiä tosi luonnolliset. Ei haittaa vaikka joutuisin niitä meikkaamaan, koska mulle on tärkeintä, että se muoto ja aukkokohdat on tehty ja kasvoilla on jokin ryhti myös meikittä. Mutta siis anyway, tarkoitus oli nopeasti selittää tämäkin asia, mutta menihän siihen muutama rivi.

Pyykkiteline on Ikean uudesta Borstad-mallistosta. Mun vanha bambuinen oli jo tosi tummunut ja nyt kävin nopeasti hakemassa uuden kun näitä vielä oli. Puinen rikkasetti on Sinituotteen. Kukkamekko on Elloksen ja villapaita ja mun kotitossut on H&M:n. Tosin ne on ihan sandaalit, mutta kun mä en osaa olla kotonakaan ilman tossuja.

Nyt feta ja tomaatit uuniin. Tänään on uunifetapastapäivä!

Moikat!

Ihana Homevialaura postasi tänään instagramissa aiheesta, jota olen itsekin viime aikoina miettinyt aika paljon. Tai oikeastaan jo pitkään, mutta viime aikoina enemmän SYLI ry:n #siivoasome -kampiksen myötä. Eli siis sitä, millaisia suorituspaineita ja hunommuuden tunnetta some aiheuttaa ja miten näitä juttuja voisi miettiä järkevämmin. No Suomishäiriöliitto ihan ykkösenä kannustaa tietenkin, että kaikki ne sometilit, jotka aiheuttavat mielipahaa tai alemmuuskompleksia kannattaa laittaa pois seurannasta, oli kyseessä ystävä tai julkisuudenhenkilö. Mä olen itse ihan samaa mieltä, ja varsinkin silloin kun oma mieli on todella hauras, ehkä kenties jopa sairas. Silloin kaikki energia on tietenkin laitettava siihen omaan selviämiseen ja kuntoutumiseen. Enkä suosittele omaakaan blogiani kennellekään, jolle se aiheuttaa yhtään mitäään negatiivista tunnetta.

Mutta eihän me ihmiset toimita ihan noin yksoikoisesti, vaan ollaan nykyään ehkä uteliaampia ja tiedonhaluisempia kuin koskaan ennen. Onhan meillä kaikilla pelit ja vehkeet, joilla seurata ja katsella muiden elämää. Mutta siinä päästäänkin aiheeseen. Mitä se some oikeasti välittää meille ja millaisia paineita se luo. Laura avasi tänään ihanasti just tätä ajatusta ja omaakin pohdintaani siitä, että some helposti sekoitetaan täydelliseksi massaksi, joka käsittää niin täydellisen kodin, täydellisen ulkonäön, täydellisen perheen, täydellisen vartalon, täydellisen uran ja kaikkiin näihin liittyvän hurjan itsekurin. Ja lisäksi vielä mielikuvan siitä, että kaiken tuon keskellä pitäis olla ihan zen, lukea kirjoja, nukkua, meditoida ja vaikka mitä.

Mutta joo, eihän se niin mene. Kukaan, ja ihan oikeesti k-u-k-a-a-n ei voi olla täydellinen. Piste. Mä vihaan sanontaa “elämä on valintoja”, koska eihän se niin mene, että elämä oikeasti olisi pelkkiä valintoja, mutta myönnän, että elämä on jossain määrin myös valintoja. Toki me ihan jokainen joudutaan elämään elämää, joka heittää välillä eteen arvaamattomia ja tosi julmiakin asioita. Ja tottakai meidän jokaisen ihmisen elämä riippuu myös paljon niistä ympärilla olevista ihmisistä, joille elämä on ihan yhtä arvaamaton. Mutta se, mitä pidämme perusarkena, ja mihin haluamme panostaa silloin kun siihen on mahdollisuus, on sitten meidän omaa valintaa. On täysin jokaisesta itsestä kiinni, neulooko mieluummin, vai lukeeko kirjaa. Katsooko illalla leffaa, vai meneekö ajoissa nukkumaan. Treenaako ankarasti ja noudattaa tiukkaa ruokavaliota, vai panostaako enemmän kodin viihtyvyyteen tai siisteyteen. Opetteleeko uuden kielen, vai uuden instrumentin soittamisen, vai tapaako enemmän ystäviä. Ja aika usein (ja tämä on nyt sitä oikeeta elämää, jota some ei aina välitä) yksi asia sulkee toisen pois. Kun kaikkea ei voi ja kaikkea ei ehdi. Ei vaikka kuinka haluaisi olla täydellinen ylisuorittaja, niin hitto vie, kun ei ne tunnit vuorokaudessa vaan riitä. Siispä pitää valita. Riittääkö mulle vähän sotkuisempi koti, jos kerran nautin niin paljon käsitöiden tekemisestä. Tai lähdenkö aamu viideltä lenkille, jos koen, että nukkuminen on enemmän mun juttu. Olenko valmis luopumaan kaikista muista harrastuksistani, jotta voin rakentaa unelmieni kehon? Ostanko kaupasta puolivalmiita, jotta ehdin kaverin kanssa lenkille, vai teenkö perheelle täydellisen päivällisen? Luenko kirjaa, vai leivonko lasten kanssa… Ja joka päivä me tehdään tiettyjä valintoja. Ja toivottavasti, siis ihan oikeasti toivottavasti, me jokainen tehdään niitä valintoja sen pohjalta, mikä tuntuu parhaiten sopivan meille ja meidän elämään. Sellaisia valintoja, jotka saa meidät elämään omaa elämää ja tavoittelemaan aitoa onnellisuutta ja terveyttä sen sijaan, että tavoiteltaisiin sitä jonkun muun täydelliseltä näyttävää elämää. Koska aivan varmasti sillä ihailemallasi tyypillä on joku tai jotkut elämän osa-alueet ihan retuperällä. Meillä kaikilla on. Ja on silti vaikka kuinka yritettäisiin elää tasapainoista ja harmonista arkea. Koska se just kuuluu siihen elämään. Että tunteja on päivässä se 24 ja päiviä viikossa 7. Siinä se, näillä on mentävä. Some on helposti pelkkää täydellisyyttä jos sen kasaa yhdeksi tekijäksi. Harva supertimmi fitness somettaja on kuitenkaan loistava leipuri tai äärettömän nopea kantapään kutoja.

Ennen asiat olivat simppelimpiä. Ostettiin ruokalehti kun haluttiin kokata tai leipoa ja inspiroitua muuten näistä asioista. Ostettiin muotilehti kun haluuttiin nähdä muotia, kauneuslehti jos haluttiin nähdä meikkejä ym. Oli erikseen lehti treenavalle, juoruista pitävälle ja käsitöistä, puutarhanhoidosta tai ristikoista kiinnostuneille. Ja on toki edelleen, mutta nettiä, saati somea ei oikein voin edes avata, etteikö verkkokalvolle tulvisi kaikkea sitäkin, mikä ei ehkä ennen tuntunut niin omalta ja johon kiinnitettiin vähemmän huomiota.

Toisen, varsin rajatusti kuvattua, elämää seuratessa ei pidä myöskään vähätellä itseään. Joku on parempi jossain, toinen jossain muussa. Näin se vain menee ja sekin on joskus kiinni omista valinnoista. Hyvä esimerkki on vaikka puutarhanhoito. Todella moni kertoo, että ei harrasta puutarhanhoitoa, koska on ihan surkea kaikkien kasvien kanssa. Ok, liki jokainen on varmaan ihan hemmetin surkea ohjaamaan avaruusalusta, jos siihen hommaan laitettaisiin. Puutarhanhoito ei kuitenkaan ole rakettitiedettä, vaan oikeastaan aika simppeleitä juttuja, joita jokainen voi oppia. Onnistumisen ja epäonnistumisen kautta ehkä parhaiten. Kysymys kuuluukin, että kuinka paljon siihen on valmis panostamaan ja laittamaan aikaansa. Onko valmis opettelemaan ja ottamaan selvää. Esikasvattamaan omia taimia heti alkuvuodesta lähtien ja huolehtimaan taimista päivittäin, kenties pyytää ystävää hoitamaan niitä jos olet reissussa. Tai oletko valmis kykkimään puutarhassa keväästä asti liki joka päivä? Huolehtimaan paahteisina päivinä siitä, että kasvit saavat vettä. Joka päivä, vaikka kuika olisi ihanaa huidella jossain ihan muualla. Tai edes kastelemaan päivittäin parvekkeella olevaa basilikaa?  Jos et, se on ok. Mutta et ole huono tai surkea. Olet vain valinnut kiinnostuksenkohteesi jostain muusta ja haluat käyttää aikasi muulla tavoin. Kukkia ja basilikaa saa kaupasta. Miksi hampaat irvessä puurtaa ja uhrata aikaansa, jos se ajankäyttö ei tuota hyvää oloa. Tämä pätee moneen muuhunkin. Et ole huono tai surkea vain koska jokin ei juuri nyt mahdu elämääsi tai elmäntilanteeseen.

Ja sitten ihan viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: Jos joku toinen käyttää aikaansa sellaiseen, mitä et itse arvosta tai ymmärrä, yritä miettiä, että ehkä sille tekemiselle on syynsä. Joku ihan oikeasti nauttii pienoismallien kasaamisesta, kirjojen järjestämisestä kirjailijan nimen, kirjan selän värin tai koon muukaan tai luetteloimalla adverbejä venälaisistä klassikoista. Joku ihan oikeasti saa mielihyvää siitä, että käy joka aamu viideltä luonnonvesissä uimassa tai rakentaa itselleen aivan älyttömän kauniita smoothie bowleja, ja jonkun hyvinvointi on sitä, että käyttää aikansa siivoamiseen ja kodin järjestämiseen.

Just nyt mä voisin käydä tyhjentämässä kuivausrummun, tyhjentää tiskikoneen, raivata eteisen, siivota joulukoristeet pois, pyyhkiä keittiön pöydän tai opiskella vaikka unkaria ja yrittää pelastaa maailman. Mutta mä lähden jumppaan, koska yhdistettynä ystävän seuraan (ja juuri sen vuoksi) se on mun mielestä parasta ja hauskinta just nyt.

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Maailmassa on harvoja asioita, joista tällainen kolmevitonen tuntee lapsellista riemua, mutta yksi niistä on ehdottomasti joulukuusi. Se on se virallinen merkki siitä, että joulu on saapumassa ja juhlan aika on käsillä. Lapsuudenkodissa kuusi tuotiin sisään aina aatonaattoiltana, ja kun isä oli muutaman voimasanan kanssa saanut kuusen jalkaan ja kynttilävalot sen oksille, pääsimme siskoni kanssa koristelemaan kuusta. Nyt viime vuosina mummulan kuusi on ollut huomattavasti tyylikkäämpi ja elegantimpi kuin lapsuudessani. Mieleeni on jäänyt myös vuosi, kun halusin koristella kuusen vanhanaikaisesti karamellein. Solmin hopealankaa karamellipapereihin ja ripustin niitä kunnon joulukonservatiivinä kuusen oksille. Ja parin päivän päästä langoissa roikkui tyhjät paperit, sillä karamellit olivat olleet kivasti siskoni käden ulottuvilla kun hän katseli telkkaria.

Kuten sanottu, meidän joulukuuseen ei haeta minkäänlaista tyylisuuntaa tai trendiä. Nyt kun lapset ovat pieniä sen oksilla saa killua kaikessa rauhassa itse tehdyt koristeet. Äidin virkkaamat pitsisydämet, hamahelmiaskartelut, paperista taitellut tähdet, antiikkiset lasipallot ja pallot uudemmasta tuotannosta. Vanhoista leivosmuoteista itse tehdyt koristeet ja kaikenlaiset vuosien varrella kertyneet joulukoristeet. Esikoisen aikoinaan askartelema kimallepallo ja Klaaran viime vuonna äitini kanssa askartelema paperienkeli. Kaikki koristeet yhtä ihania ja kaikkissa muistoja menneiltä vuosilta. Ja joukkoon mahtuu vielä paljon, mutta ihan vain ostamisen ilosta kuuseen ei hankita läjäpäin koristeita.

Miehelläni oli joitakin vuosia kova tarve saada kaata joulukuusi itse, mutta kun yhtenä vuonna olin käännyttänyt pojat kahdesti ovella (toinen kuusista oli kolmemetrinen ja toisessa oksia oli vain toisella puolen runkoa) mieheni kaatoi valtavan pihakuusen ja otti siitä latvan. Alhaalta katsottuna se näyttikin oikein kivalta, mutta olohuoneessa ei niinkään. Niinpä olemme sittemmin päätyneet ostettuun kuuseen. Helppoa ja vaivatonta ja vältytään suuremmalta aviokriisiltä juuri joulun alla. Ja ennen tuo kuusiepisodi vieläpä käytiin läpi siinä juuri ennen joulua ja vähän kiireessä. Kun jokunen vuosi sitten laitettiin koti joulukuntoon jo hyvissä ajoin kuvausten vuoksi, huomasin, että kuusi on oikeastaan paljon mukavampi koriste ennen joulua kuin tammikuussa. Tykkään siitä, että kuusi on pieni, ja tänä vuonna löytyi vieläpä oikein pullea ja muodokas yksilö. Ja nyt kun olkkarin ikkunoissa on lumikukat ja kuusi kimmeltää, ei oikeastaan ole koskaan pimeää.

Tänään vuorossa olisi sinappi- ja chilisuklaatehdas.  Rentoa puuhastelua joululaulujen soidessa.

Kaupallinen yhteistyö / Desenio & Indieplace

---

Hetken niitä tuossa lattialla pyörittelin ja mietin järjestystä, ja lopulta siitä tulikin aika hieno. Pianohuoneen tauluseinästä nimittäin.  Kuten tämä postaus, sekin on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Desenion kanssa.

Tuo kyseinen seinä on oikeasti edelleen pohjamaalissaan. Sen maalaaminen on toki ollut ajatuksissa ja välillä olen leikitellyt jopa ajatuksella jostakin kivasta väristä, mutta tiedättehän te. Kaikki projektit ei aina vain toteudu. Ja toisaalta, tuo seinä on päässyt aika vähällä, ja valkoinen pohjamaalikin on suht moitteettomassa kunnossa. Jo pidemmän aikaa olen kuitenkin ollut sitä mieltä, että jotakin piristystä seinä osakseen kaipaa. Jotakin, mikä rikkoo huonetta kiertävät huonekalut ja nostaa katsetta lattianrajasta vähän ylemmäs. Ja kun oikein asiaa miettii, niin tässähän on yksi niistä harvoista talomme tyhjistä seinistä. Tabula rasa, jota ei riko ikkuna tai ovi. Oikeastaan siis ihan loistava kohde muutamalle taululle, ja miksei ajanmyötä vaikka useammallekin.

Meillä on tähän asti harrastettu aika pitkälle vain yksittäisiä kuvia, ja tällä kertaa halusin jotain muuta. Vaikka suuret yksittäiset kuvat kivoja ovatkin, useasta taulusta koostuva kollaasi on heti mielenkiintoisempi ja ehdottomasti myös persoonallisempi. Desenion sivuilla on otsikko tauluseinät. Tuolta saa kivasti vinkkejä paitsi sommitteluun, myös kuvien yhdistelemiseen. Näppärästi sieltä voi valita myös itselleen valmiin kokonaisuuden joko ihan sellaisenaan, tai muokata sitä omaan tarpeeseen sopivaksi joko jättämällä jonkun kuvan pois, vaihtamalla taulujen kokoja tai muuttamalla kehyksiä. Toisaalta kuvat ja tauluseinän muodon ja tyylin voi suunnitella myös itse, kuten minä tein. Näppäräksi koen kuitenkin sen, että kuvia valitessa niihin pystyy aina välittömästi valitsemaan myös kehyksen. Se helpottaa kummasti kokonaisuuden hahmottamista.

Itse valitsin tällä kertaa kehyksiin kullan ja kuparin sävyjä, sekä joukkoon myös yhden valkoisen kehyksen, jotta kokonaisuus ei olisi liian harkittu. Mietin myös, että tauluseinää on näin helppo jatkaa tai muuttaa mikäli siltä joskus tuntuu. Siihen voi helposti yhdistää omia kuvia, vanhoja tauluja tai vaikka esineitä.

Desenion valikoima on ihan mieletön, ja sen läpikahlaaminen ottaa hieman aikaa. Onneksi julisteet on jaettu useampaan kategoriaan joten omaa tyyliä on helppo etsiä niiden kautta. Ja näin joulun alla sieltä on mahdollista löytää myös erittäin hyviä joululahjoja, oli lahjan saaja sitten aikuinen tai lapsi. Kannattaa myös tutustua Desenio Gift guideen, jossa on paitsi hyviä lahjaideoita, myös kivoja vinkkejä lahjojen paketointiin!

Alennuskoodi UUSIKUU30 antaa sulle -30% alennusta Desenion julistetauluista. Koodi on voimassa 3.-5.12. 2019 välisen ajan, eikä se koske kehyksiä, eikä premium eli Handpicked- tai ”persoonallisia” julisteita (tee oma juliste). Koko Desenion valikoiman löydät täältä.

Jos tykästyit johonkin noista valitsemisani kuvista, löydät ne kaikki Desenion sivuilta näillä nimillä:
Ylärivi vasemmalta oikealle: Stockholm Gallery Collection No4 (21×30), Texture Line Hands (21×30) ja Abstract Lady in Blue (30×40)
Alarivi vasemmalta oikealle: Abstract No1 (40×50), Stockholm Gallery Collection No5 (30×40) ja Woman in Blue (30×40)