Ja niin se vain tekee loppuaan tämäkin vuosi. Ei oikeastaan mitään suurempia tunteita asian suhteen, vaikka ainahan sitä toivoo seuraavalta vuodelta jotakin parempaa. Olen kai vielä jotenkin niin joulussa kiinni, että tammikuu ja uusi vuosi alkavat hahmottua vasta huomenna tai joskus myöhemmin. Tänään kuitenkin otetaan uusi vuosi 2019 vastaan rennoissa merkeissä ja ystävien kanssa juhlien. Aloitin aamuni kinuskikakun tekemisellä ja laskin, että niitä on tullut tehtyä joulukuun aikana melkoinen kasa. Olisiko jokin sokerin vähennys ehkä paikallaan. Mene ja tiedä.
Jonkinlainen tilinpäätös kai täytyy tällekin vuodelle tehdä, mutta sellaisen aika ei ole tänään. Nyt ollaan vain ja nautitaan. Vuosi 2018 on ollut oikeastaan aika tasainen, mikä kai tarkoittaa sitä, että vuosi on ollut hyvä. Ei suuria kuoppia tai mäennyppylöitä, tai ainakaan mitään, minkä yli ei olisi päästy. Kiva näin, ja kiitos kuluneelle vuodelle.
Joulukuusi varistaa jo siihen malliin, että mitä todennäköisemmin sen aika tulee tiensä päähän jo huomenna. Mutta ei stressiä siitäkään.
Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2019. Kiitos, kun olette olleet siellä ruudun toisella puolella, tästä on hyvä jatkaa! ♡
Body & Soul tuoksukynttilä saatu blogin kautta / Life
Olen aivan lapsellisen innoissani. Nimittäin joulukuusesta! Miten voikin tuollainen asia tehdä ihmisen niin iloiseksi.
Olin ajatellut käyttää eilisen illan joulujuttujen tekemiseen, ja kun Klaara sai leikkikutsun ystävälleen totesin, että parituntinen yksin kotona on mitä parhain hetki kääriä lahjat paketteihin. Siinä tyttöä viedessäni rupateltiin äidit hetken keskenämme ja todettiin, että ei se joulu sentään kaappeihin ja komeroihin tule, joten turha stressata joulusiivouksella. Nolosti myönsin, että meillä on toki muutama komero, johon joku joulujen välinen siivous voisi jonakin vuonna osua, mutta lupasin pohtia tätäkin asiaa sen suuremmin vasta kevätauringon paistaessa. Eli viivana kotiin ja lahjoja paketoimaan!
Kaivoin kaikki lahjat piiloistaan ja jouduin jopa etsimään muutamaa aikaisemmin tehtyä hankintaa. Lopulta keittiön pöydällä oli muutama rulla joulupaperia, nauhoja, pakettikortteja ja askartelukartonkia, teippiä ja tietenkin ne lahjat. Sitten jossain kohtaa siinä hyöriessäni ihmettelin kun sukkani kastui. Tarkemmin asiaa tutkittuani totesin lattialle leviävän maitolammikon olevan peräisin jääkaapista. Ja siellähän se. Vasta avattu maitopurkki kyljellään jääkaapin hyllyllä. Liki tyhjänä, koska kaikki maito oli joko keittiön lattialla, jääkaapin hyllyillä ja seinillä tai ovessa ja juureslaatikoissa. Innokas, ystävälleen lähdössä ollut kuopuksemme, olikin siivonnut ruokailun päätteeksi omatoimisesti myös pöydän, ja koska ilmeistä laskupaikkaa pystyyn asetetulle maitopurkille ei näkynyt, purkki oli laitettu näppärästi kyljelleen.
Siinä se pari tuntia sitte menikin. Jääkaappia, ruokapakkauksia, hedelmiä ja lattiaa pestessä. Ehdin sentään siivota pakettitehtaani pois pöydältä. Hymyilyttää nyt, mutta eilen oli nauru kaukana. Teki lähinnä mieli maata lattialla ja ulvoa. Mutta tulipa siivottua jouluksi ainakin yksi kaappi oikein kunnolla! Mietin tosin, onko hyvä jos jääkaappi tuoksuu kovin vahvasti mäntysuovalle. Mutta hyvä kai se on, että se ainakin jossain tuoksuu!
Puuhommistaan palannut mieheni ymmärsi yskän ja kantoi nopeasti joulukuusen olohuoneeseen. Nimittäin kuin pieni lapsi, niin minäkin toivuin pettymyksestä heti kun sain muuta mukavaa ajateltavaa. Ja kun lapset olivat illalla vihdoin kotona, kieputeltiin kuusen ympärille valot ja tuo herttainen puolisoni jopa pimputti pianolla taustalle joululauluja. Muistuttaen tietenkin jatkuvasti, ettei itse ole jouluihminen ja tekevänsä kaikkensa ihan vain nostattaakseen yleistä joulutunnelmaa.
Ja nyt kun meillä viimein on joulukuusi (kattoon kiinnitettynä ja jonka lapset tosin vielä kunnolla koristelevat), joulun saapuminen, tai saapumatta jääminen, ei huoleta enää ollenkaan. Se on pienestä kiinni tuo joulumieli, ja tällä kertaa pienen kuusen kokoisesta asiasta.
Ulkona on lunta, kaappi täynnä kynttilöitä ja kuistilla hyvä arsenaali hyasintteja. Toki vielä on monta juttua tehtävänä, mutta nyt päästellään vain menemään, niin eiköhän se siitä.
Jotakuinkin tältä näyttää joulu 2018 Uudessa Kuussa. Mutta nyt tontun tehtävälistaa lyhentämään.
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin aika. Välillä tuntuu kuin kaikessa lukisi kissankokoisin kirjaimin “vielä ennen joulua“.
Tämä alkanut viikko on ehkä kuitenkin se ihan viimeinen kunnon puristus. On kaikenlaista joulujuhlaa, konserttia ja muuta iltarientoa. Koulussakin pitäisi ehtiä olemaan. Mutta ensi viikko (jouluviikko!!!) näyttääkin sitten jo ainakin teoriassa helpommalta. Toki sielläkin on monenlaista, mitä pitää ehtiä vielä ennen joulua. On tikkien poistamista Almalta, on hierontaa ja kampaajakäyntiä. Toki nämä terveys ja kauneusjututkin pitää ehtiä hoitamaan vielä ennen joulua. Puhumattakaan niistä ihan oikeista jouluvalmisteluista! Välillä tuntuu, kuin joulu olisi jonkinlainen vedenjakaja jota ennen pitää saada hoidettua ihan kaikki. Vaikka oikeastihan se elämä jatkuu vielä joulun jälkeenkin.
Parin varsin sateisen päivän jälkeen reipas joulumieli on hippasen kadoksissa. Uskon vakaasti, että valkea maa auttaisi tässä kohtaa, mutta minkäs teet. Hetkellistä parannusta on kuitenkin luvassa ja mittarin ainakin lupaillaan laskevan miinuksen puolelle. Saapa nähdä! Nyt en kuitenkaan haaveile edes hangista korkeista nietoksista, vaan ihan pakkanen ja kuurakin riittäisi. Tyydyn vähään!
Olisikohan ollut kolme vuotta sitten, kun olin kaukaa viisas ja tehnyt kaikki jouluostokset jo marraskuun loppuun mennessä. Vannoin itselleni, että otan tämän tavaksi, mutta kappas, kun ei ole sekään toteutunut. Nyt lähinnä mietin, että missä välissä sinne jouluostoksille pitäisi ehtiä. Pelkäänpä pahoin, että sekin pitäisi hoitaa pois alta vielä ennen joulua. Olenko se ruuhkassa ja tungoksessa hikoileva viimehetken stressaaja?
Ja entä sitten kun se joulu on ohi? Kauhea kiire palata arkeen, odottaa kevättä ja sulattaa kinkkukilot? Taidan valjastaa jouluvapaan aivokapasiteettini tämän dilemman ruotimiseen. Josko kuitenkin olisi mahdollista, että joulun alla voisi ihan oikeasti nauttia niistä joulujuhlista ja konserteista. Levittää iloista joulumieltä ja kohdata uusi vuosi levänneenä ja levollisena. Samoin arki, joka koittaa joka tapauksessa. Tähän haluan uskoa. Siitäkin huolimatta että luvassa ei olisi kuin vesisadetta!
Tip tap, tip tap… Olisikin joululaulu, mutta kyllä se on kuulkaas sulavan lumen ääni mikä tuolta ulkoa kantautuu. Voi peppu, sanon minä! Vaikka olisi se kai ollut vähän liiankin hyvin, jos se pysyvä lumi ja pakkanen olisivat tulleet jo tässä kohtaa vuotta. Olen siis kiitollinen tästä pienestäkin talvesta. Ja onneksi otin eilen kuvia siitä lumesta. Menneen talven lumesta, kuten kai voisi jo tässä kohtaa sanoa. Mutta hyvä muistutus siitä, että oikea talvi on kaunis. Vai oletteko toista mieltä?
Mutta luonnon kauneudesta vähän pinnallisempiin juttuihin. Kaikkien pillifarkkuvuosien jälkeen olen nimittäin jo pitkään haaveillut kunnon flare-farkuista. Joo, mä tiedän, että nämä jakaa mielipiteitä, ja tiedän, että nämä on monelle myös ehdoton nounou. Mutta itse tykkään, ja riittäköön se nyt tällä kertaa.
No, ongelmana on lähinnä ollut, että olen halunnut täyspitkät farkut ja markkinoilla taasen on kovasti sitä vajaamittaista mallia. Parit farkut olen löytänyt sovitettavaksi asti, mutta lahkeet on aina jääneet lyhyiksi. Olin jo luopua toivosta, ja just siinä kohtaa löysin nämä ihanuudet. Korkea vyötärö, tarpeeksi pitkät liehulahkeet ja istuvat vielä muutenkin kuin hansikas. Ja onneahan on juurikin ne täydellisesti istuvat farkut! Nämä veti nyt ihan kärkeen luottovaatelistallani!
Aika ihania nämä mun lenkkimaisemat ainakin näin valoisaan aikaan, vai mitä olette mieltä? Viimeisen viikon tosin jopa illalla on nähnyt eteensä, kun lumi ja kuu on valaisseet maisemaa. Nyt täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä, ettei taas mene ihan mustaksi.
Jos yrität pitää suklaasyönnin ruodussa ja olet kuten minä, eli rakastat fazerina-suklaata, suosittelen maistamaan noita Pulsin appelsiini-suklaa-kaurapatukoita (saatu / Life). Sellainen vähän parempi väipalapatukka, joka vie sen pahimman suklaanhimon hienosti mennessään. Ei sillä, etteikö se fazerinakin maistuisi, mutta kun ei niitäkään kai ihan joka päivä pitäisi syödä. Ainakaan ennen joulua.
Kivaa torstai-iltaa. Mä lähden tästä kohta heiluttamaan kahvakuulaa.
Huomenta! Tai no, aamupäivää ehkä jo tässä kohtaa.
Mä täällä valmistaudun illan juhlintaan. Ylhäisessä yksinäisyydessäni rentoudun ja tankkaan kahvia ja vettä. Ihan vain, jotta ei ilta kympiltä tulisi nukkumatti kylään, kuten yleensä on tapana. Ja luen kirjaa, kuinkas muutenkaan. Tulin muutenkin pohtineeksi sitä, miten se juhlimiseen valmistautuminen on näin vuosien varrella muuttunut. Siinä missä nuorempana piti tärkeimpänä hiustenlaittoa ja meikkaamista, nykyisin arvostaa aika erilaisia juttuja. Ja jos ihan totta puhutaan, mä yleensä lähden juhliin aika simppelissä meikissä ilman luomiväriä tai sen suurempaa panostusta. Ihan koska yleensä mun aika loppuu just siinä kohtaa. Tykkään hengata ja rentoutua enemmän kuin laittautua. Niin se vain nykyisin menee. Kai se on sitä introvertin pakollista latautumista.
Jos nyt kuitenkin mennään enemmän introvertin hipiälle kuin sielunmaisemiin, niin mun valmistautuminen juhliin ja matkoihin alkaa aina jalkojen hoitamisesta. Kärsin tosi kuivista kantapäistä, ja jos tiedossa on sukkahousuja, kantapäiden kanjonit pitää tietenkin siloitella pois. Mutta siitä on tullut mulle muutenkin sellainen ylellisyyshetki itseni kanssa, että se vähän kuin kuuluu siihen henkiseenkin valmistautumiseen. Toinen juttu on kasvonaamiot ja kuorinnat. Kuorinta tosin pitää tehdä hyvissä ajoin kasvoille, jotta nassu olis ihan liekeissä. Ja silloinkin ilman mitään mekaanista kuorintaa, mieluiten hedelmähapoilla. Mutta naamio on sitten mulle sellainen etkojuttu. Tykkään edelleen eniten tuosta Islan kirkastavasta kauneusnaamiosta. Se on siis sellaista jauhetta, jonka sekoitan juoksevaan hunajaan ja asettelen kevyesti kasvoille hankaamatta. Jos iho kestää mekaanista kuorintaa hyvin, naamion voi kyllä hieroakin ihoon, mutta koska omani ei kestä, levittelen sen vähän kevyemmin ottein. Tuo on muuten ehkä edullisin ja riittoisin naamio, mitä mulla on koskaan ollut. Suosittelen lämpimästi! Ja hunajan sijaan voi käyttää vaikka ihan vain vettä tai jotain kivaa voidetta tai öljyä. Life jalkakylpy on saatu blogin kautta.
Marraskuu on pyöräytetty käyntiin ja viikonloppu ja pyhäinpäivä kolkuttelevat jo ovella. Perjantaille on vielä pikasiivous ja lakanoiden vaihto, sitten loppu onkin kynttilätunnelmaa. Aikaisin sänkyyn, tai ainakin kirjan kanssa pötköttelemään.
Huomisiin juhliinkin alkaa olla asu jo kasassa, ja flunssakin on taittunut satunnaisiin yskänpuuskiin. Aion ottaa marraskuun haltuuni ja elää ihan täysiä!
Tuossa just mietin, että kilpparileikkauksestakin tulee tasan viikon päästä vuosi. Vaikka operaatio mikään iso ollutkaan, se katkaisi mun joulunodotusta ja rajoitti kuitenkin jonkin hetken elämää. Ja vaikka silloin heti leikkauksen jälkeen ajattelin, että arpi tulee olemaan osa ulkonäköäni aina ja iankaikkisesti, niin eipä sitä arpea todellakaan enää huomaa. En edes itse huomaa peilin edessä kuin ihan katsomalla, enkä usko, että se kenenkään muunkaan silmiin pistää. Olenkin sanonut, että jos joskus harkitsisin kasvojen kohotusta tai jotain muuta kauneusleikkausta, niin palkkaisin heti saman kirurgin. Niin teki nättiä jälkeä, että ei voi valittaa.
Täällä paistoi eilen ihan oikein arska ja oli pakko kuvata kasvihuone marraskuisessa maisemassa. Tähän on sitten kiva verrata kevään tullen näkymän muutosta. Vaikka eihän tämä nyt vielä mikään hirveän rujo kuva ole, ruohokin jopa vihertää. Mutta se on ihan erilaista vihertämistä, kuin se kevään vihertäminen, josta tykkään huomattavasti enemmän.
Kirjakaappiprojekti on edelleen kesken, joskin suurin osa kirjoista jo lasien takana. Tämä homma vaatisi oikeaa inspiraatiota, jota ei näytä tulevan sitten millään.
Lintumekko Ellokselta.
Huomasin eilen, että Cmorelle oli tullut jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja toisaalta tekisi kauheasti mieli kurkata, miltä filmatisointi näyttää. Mutta ehkä säästän sitä vielä spessumpaan hetkeen. Jos vaikka koko juttu sitten yhteen soittoon ison poppariläjän kanssa.
Mutta nyt oikein ihanaa ja levollista viikonloppua!
Täällä on tänään pidetty kotipäivää nuoremman kanssa johtuen inhottavasta silmätulehduksesta. Sellaista ei hetkeen ole ollutkaan, joten kivaa vaihtelua! Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.
Ulkona on nyt pari päivää tuoksunut ihan oikea kirpakka syksy, ja se tuoksu on vienyt muistoissa moniin juttuihin jotka liittyvät tähän samaiseen vuodenaikaan. Ehkä kuitenkin eniten sinne kuuden vuoden taaksen, siihen kun muutettiin tänne. Niihin vuosiin on mahtunut ihan valtavasti mutta silti en varmasti koskaan unohda sitä kylmän ja kostean, kolean talon tunnelmaa joka täällä oli. Oli vain niin himputin kylmä. Talo ehti olla tyhjänä syyskuun lopun ja lokakuun alun ja sitten ovia seisotettiin auki kainenlaisen purkamisen vuoksi. Nyt kun istun lämpimässä keittiössä villasukat jalassa (jalat hikisenä) ja pullan tuoksu nenässä, tuo jotenkin jopa naurattaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tulisijat oli pois käytöstä ja tuntui, ettei se koleus katoa ikinä minnekään. Silloin itketti. Ihan oikeasti itketti! Tuntui lähinnä, että on tehnyt jonkin maailman kamalimman virheen. Soitettiin mummulaan ja kysyttiin, voiko lapsi olla siellä vielä yön tai kaksi. Koska ajateltiin, että ei tänne nyt lasta voi ainakaan tuoda. Ja samaan aikaan mahassa kasvoi kovaa vauhtia toinen. Ja silti oli perhosia vatsassa, suuria suunnitelmia ja isoja unelmia. Niitäkin on nyt kiva muistella, kun suurin osa töistä on takana päin.
Ja sitten kun tänään mietin, että mitäs sinne blogiin. Kun ei ole oikein mitään mitä ei olisi ennen jo näyttänyt. Kun kaikki on kuvattu eikä sisustus mitenkään muutu. Ja pienen hetken se harmitti, mutta sitten ajattelin, että ongelma on lopulta varsin positiivinen. Mä nimittäin rakastan edelleen tuota meidän makuuhuoneen “vanhaa rouvaa” joka kannettiin puolen vuoden varastosäilytyksestä yläkertaan. Ja joka päivä kun näen kaapin, mietin sitä miten ihana se on juurikin tuossa. Meidän makuuhuoneessa. Ja mietin sitä huonekalujen kantamista ylipäätään. Miestä pisti rinnasta ja mua supisteli ihan jatkuvasti, vaikka koitinkin pysyä kevyemmissä jutuissa. Mutta sitä hommaa vain oli niin paljon. Sitä kevyempääkin.
Ja sitten muistelen olohuoneen kamiinaa, jonka edessä tykkään edelleen lukea. Sitä, miten kuljetusliikkeen nuori kuljettaja jätti sen keskelle pihaa kuin liikenneympyräksi. Ja sitä miestä joka sen kävi asentamassa ja teki samalla puhelimessa autokauppaa. Hassuja juttuja jää mieleen…
Ja sitten mä mietin tuota eteisen katossa roikkuvaa pallovalaisinta (heijastus peilistä), joka näkyi kun makoilin potilaan kanssa sohvalla. Sitä miten se laitettiin siihen väliaikaisesti, jotta näki maalata. Ja miten se roikkuu siinä edelleen, eikä edes lamppua ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa!
Ja jotenkin mä tulin siihen tulokseen, että kaikki on just hyvin näin ja niin täynnä muistoja, etten haluakaan muuttaa mitään. En oikeastaan edes sisustaa, koska mä tykkään asioista just näin. Ja niihin arkipäiväisimpiinkin huonekaluihin ja tavaroihin liittyy niin paljon kaikkea mitä muistaa ja muistella. Että vaikka ne ei olis designia tai antiikkia, ne on kuitenkin omalla tavallaan rakkaita. Jokaiselle on syynsä ja tehtävänsä, ennen kaikkea muistonsa.
Ehkä nämä kaikki muistot on juuri siksi nyt niin pinnalla, että on se ihana tunne siitä, että kaikki on just hyvin näinkin. Että vaikka vieläkin olisi vaikka mitä hommaa, mä tykkään asua täällä ja osaan elää myös miettimättä kaikkia niitä tekemättömiä töitä ihan jatkuvasti. Että mihinkään ei ole lopulta enää mikään kiire. Jos jotain niin kuudessa vuodessa on oppinut sietämään ainakin keskeneräisyyttä ja ehkä jopa nauttimaan siitä.
Mutta nyt iltapalaa. Jos sitä enää pullien jälkeen kukaan kaipaa.
Kyllä lämpimänä alkanut syyskuu on inspiroinut pukeutumaan jopa ihan uudella tavalla syksyisesti. Yhtä aikaa kun on ollut ihana kääriytyä pehmoisiin neuleisiin, paljaat sääret ja kukkamekot ovat pitäneet ripauksen kesää pukeutumisessa. Tänään kuitenkin syksyn pukeutumista kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.
Hauska juttu tuo oman tyylin löytyminen. Nuorempana sitä jotenkin etsitään, sitten kun tulee ikää se oma tyylikin ehkä löytyy, mutta jotenkin musta tuntuu, että viime vuosien saatossa siitä omasta vakiintuneesta tyylistä on tullut yhä koko ajan vähemmän tärkeää. Ikään kuin olen ymmärtänyt senkin, ettei minun tarvitse määrittää itseäni hirveän tarkasti. Naulata mielipidettäni tai minuuttani. Olen hyvä näin – tällaisena tai muunlaisena. Sekin on aika suuri oivallus. Toki se omanlainen tyyli ja pukeutuminen säilyy läpi elämän ja se on osa sitä minuutta. Tyyli voi kuitenkin elää ja muuttua, kertoa omaa tarinaansa elämäntilanteesta tai ajatusmaailmasta. Väittäisin, että jos nuorempana kokeileva pukeutuminen onkin itsensä etsimistä, aikuisena sitä voisi pitää enemmänkin rohkeutena.
Itse tykkään tosi kovasti jossain määrin sporttisesta pukeutumisesta. Liikunta on osa minua ja samalla myös iso osa omaa identiteettiäni. Silti vieroksun ajatusta puhtaasti urheiluvaatteissa liikkumisesta. Tykkään, että se sporttisuus tulee esiin vain hienovaraisesti. Ajattelen enemmänkin niin, että se oma indentiteettini on siellä vaatteiden alla ja antaa asuun kuin asuun sen oman osuutensa – jonkinlaisen viimeisen silauksen. Sokoksen ”Olet kokonaisuus – niin myös tyylisi” tukee mielestäni tätäkin ajatusta. Pukeutuminen on osa meitä, ja me itse olemme osa asuamme.
Pääsin stailaamaan oman syysasuni Sokoksen monipuolisesta valikoimasta. Saman katon alta löytyy pukeutumista kaiken ikäisille ja kokoisille naisille ja tuotemerkkejäkin on kattavasti laidasta laitaan. Omaan asuuni valikoitui mulle tällä hetkellä mieluisia elementtejä; väriä, syksyn pehmeää neulemuotia, kukkakuosia ja sporttisuutta.
Klassisissa Adidaksen Gazelle -tossuissa on se pikkuinen ripaus sporttia hyvällä nostalgisella twistillä, ja kukkamekon kiiltokuvaruusut mustalla pohjalla (Pieces) luo asuun sopivasti tyttömäisen pohjan.
Rakastan erilaisia neuleita ja juurikin tällaisia muhkeita ja villaisia. Filippa K:n neule on kuin juuri puikoilta nostettu ja vie asun kuin asun vahvasti syksyyn. Lämmin neule on myös loistava takin korvike kun sää ei vielä vaadi varsinaisia ulkovaatteita, mutta Suomessa laadukkaat neuleet sopivat kyllä vaatekaapin peruspilariksi oikeasti syksyn lisäksi ihan koko vuoden ympäri.
Jonkinlainen rakastuminen väreihin on värittänyt pukeutumistani jo jonkin aikaa. Vihreä, keltainen ja kirkas punainen on nyt saanut rinnallaan myös erilaisen suhtautumisen siniseen väriin. Farkkutytön turvallinen sininen on vaihtunut koko sinisen skaalan. Tuo sininen Pieces -käsilaukku on mielestäni kuin piste iin päällä. Raikas lisä hempeiden sävyjen rinnalle. Pikkuisen rokkaava fiilis laukussa tuo sopivasti asennetta myös noihin kiiltokuvaruusuihin.
Tämän hetken juttu on myös jonkinlainen kerroksellisuus pukeutumisessa. Perinteisten sukkahousujen sijaan tämäkin asu lämpenee mielestäni parhaiten nilkkasukilla ja mutsifarkuilla. Nyt sukat saavat näkyä ja niissä saa olla sekä väriä, että kimmalletta. Edelleen vahva ei paljaille nilkoille ja talvelle!
Tämän päivän rikkaus on ehdottomasti se, ettei tietyn ikäiseltä naiselta enää odoteta tietynlaista pukeutumista. Ihmisellä on vapaus ilmaista itseään vaatteilla ja omalla ulkonäöllään ikään ja sukupuoleen katsomatta. Polvet saavat näkyä ja kukkamekkoonkin on luvallista yhdistää tennarit. Tätä vapautta kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja omaa minäänsä tuoda rohkeasti esiin myös pukeutumisella!
Oma koti on ehdottomasti maailman paras paikka, sellainen perusyksikön kokoava itseisarvo. Koska koti on myös rauhan ja turvallisuuden tyyssija, on se paikka jonka viihtyvyyteen panostaa mielellään niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Itse huomaan miettiväni sisustusjuttuja ihan päivittäin, vaikkei se ehkä konkreettisesti toimintaani vaikutakaan. Sitä näkee muualla jotakin josta inspiroituu, tai sitten näkee kotonaan jotakin joka ei tunnu olevan “kohdallaan”. Tänään vastaan Ikean heittämään haasteeseen ja pohdin omaa suhtautumistani sisustamiseen – varsinkin bloggaajan näkökulmasta. Tänään pohditaankin sitä, miten blogi mahdollisesti vaikuttaa tyyliini ja ostotottumuksiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä IKEAn kanssa.
Meidän kodin tyylistähän on joskus ihan keskusteltukin täällä blogissa. Juttu lähti siitä, että blogini oli joskus laitettu “romanttinen sisustus” kategorian taakse, mikä ei jotenkin tuntunut itsestäni osuvalta. Mietittiin, että tuleeko tuo romanttisuus enemmänkin sisustuksesta itsestään, vai sittenkin vain vanhan talon fiiliksestä. Tai ylipäätään mikä on romanttista! Lopputulema taisi olla, että kaikkea ei voi eikä kuulukkaan määritellä liian tarkkaan. Mutta hei, aloitetaan!
IKEA kysyy, minä vastaan:
Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?
Kaipa tuo kertoo jostakin harmoniantarpeesta. Meillä on sisustuksessa aika yksinkertainen ja luonnollinen väripaletti ja koen sen sekä rauhoittavana, että turvallisena. Mielestäni siinä tulee omakin persoonani aika vahvasti esiin. Luonto, rauhallisuus, harmonia, muuttumattomuus. Ne on kai jonkinlaisia itseisarvoja mulle.
Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?
En tiedä, tarkoitetaanko tällä puhtaasti sisustusesinettä vai voiko mukaan laskea huonekalut. Vastaan kuitenkin, että vanha höyläpenkki keittiössä ja kassakaappi olkkarissa. Molemmat ovat sekä kivoja yksityiskohtia, mutta niillä on kuitenkin ihan käyttötarkoitus.
Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?
Aivan varmasti. Ensimmäisenä tulee mieleen lasten tekemä taide. Se on useimmiten liian henkilökohtaista päätyäkseen blogiin. Toisaalta on varmasti myös paljon esineitä, joilla on tunnearvoa, mutta jotka joko ovat päätyneet blogin kuviin, tai jääneet niistä pois, asiaa sen enempää harkitsematta.
Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?
Varmasti ainakin todella paljon. Onhan selvää, että inspiraatio tulee kaikesta näkemästämme ja kokemastamme. Silti en koe olevani trendien perässä marssija, vaan pikemminkin pysyvyyden kannattaja. Pohdin aika usein mielitekojeni kanssa sitä, kuinka nopeasti ne menevät ohi. Tästä syystä meillä näyttää vuoden ympäri ja vuodesta toiseen jotakuinkin ihan samalta. En ole kovinkaan spontaani näissä jutuissa ja toisaalta myös vastustan nopeita trendejä, jotka eivät tue kestävää kehitystä.
Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi?
En. Kuvistahan voi rajata pois ihan mitä tahansa, joten tylsät ja puhtaasti käytännölliset tavarat säilytetään kaapeissa ja laatikoissa. Jokaisen vatkauskulhon tai keittiön pienkoneen ei tarvitse olla viimeistä huutoa. Toisaalta kotimme sisustus ei ole niin kauhean tarkka ja suoraviivainen, joten tänne sopii kaikki se, mikä vain miellyttää omaa silmääni.
Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?
En. Kyllä ihan ykkösenä kaikissa hankinnoissa pitää olla se, että ne miellyttävät itseäni tai palvelevat puhdasta tarvetta. “Imago” rakentuu mielestäni juurikin siitä, että blogissani näkyy oma tyylini ja se, mikä miellyttää omaa silmääni.
Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?
En varsinaista painetta. Mutta kyllä myönnän joskus esimerkiksi kukkaostoksilla pohtivani, että näistä saakin kivan lisän postauksen kuviin. Toisaalta rakastan kukkia ja aivan varmasti ostaisin kimpun jos toisenkin ilman blogia. Ostin tässä taannoin kesällä myös hauskat pienet yrttisakset joiden leikkaavuudesta en ollut niinkään varma. Mutta hieno koriste ne ovat kasvihuoneeseen ja aivan varmasti hauska lisä kaikenlaiseen kukkakuvailuun. Samalla kertaa ostin hauskan puisen sitruspuristimen, joka on mielestäni vain kauhean nätti ja sopisi kivasti johonkin kuvaan. Lemon curd on kuitenkin yhä tekemättä ja saksetkin ovat jääneet kuvaamatta. Nautin silti molempien ostosteni ulkonäöstä itse. Lähtökohaisesti olenkin sitä mieltä, että hankintojeni pitää ihan ensimmäisenä miellyttää minua ja sitten vasta kakkosena teitä muita.
Kampanjapostauksiin ja kaupallisiin yhteistöihin pitää sitten joskus ostaa erikseen jotakin rekvisiitta eli vaikkapa päivänkakkara krysanteemeja ja ulkomaisia mansikoita kesäisiä juttuja keskellä talvea kuvatessa tai punaisia ruusuja kun kuvataan roseeviiniä. Nämä on sitten kuitenkin puhtaasti työjuttuja.
Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Keskeneräisiä nurkkia. Puuttuvia listoja, sähköjohtoja, likaisia astioita ja kuivumassa roikkuvia pyykkejä. Useimmiten myös imuria pitää siirtää, koska se lojuu jossakin keskellä lattiaa. Keittiössä on korit paperinkeräykseen ja palautettaville pulloille, ja niitä pitää välillä tyhjentää kuvaan. Kaikenlaisia kasoja ja pinoja syntyy kun kokoan lasten tavaroita sieltä täältä kotia Myös ne pääsevät harvemmin blogin kuviin. Musiikkijuttuja ja instrumenttilaukkuja näkyy myös harvemmin blogissa, vaikka niiden yli pitää välillä tarpoa polviaan nostellen. Meillä vallitsee siis ihan normaali lapsiperheen sotku, mutta en koe, että sen kuvaaminen välttämättä inspiroisi yhtään ketään.
Me ei myöskään uusittu keittiörempan yhteydessä kymäkalusteita koska ne olivat suhteellisen uusia. Nämä jäävät useinkin keittiökuvien ulkopuolle, vaikkakin ovat kyllä blogin kuvissa useamman kerran näkyneet ja jopa aika monessa sisustuslehdessäkin. Yläkerran retrovessa ja alakerran kylppäri (jonka edellinen asukas on remontoinut) sitävastoin ovat tietoisesti blogin ulkopuolella.
Itse koen, että meillä on ihan persoonallinen koti. Se on sekoitus uutta ja vanhaa, ja tykkään juurikin siitä että lopputulos on omannäköisensä. Mitä tulee IKEAN-huonekaluihin niitä löytyy joka huoneesta. Näkyvin on kuitenkin IKEA-keittiö, jo toinen suunnittelemamme sellainen, ja siitä tykkään ihan valtavasti. MALM-lipastot työhuoneen arkistokaappina ja vaatehuoneen runkona ilahduttavat toiminnallisuudellaan. HEMNES-lipastot eteisessä ja pojan huoneessa imevät nekin valtavasti tavaraa sisäänsä. Itse tuunatut HEKTAR-valaisimet ruokapöydän päällä, LOHALS-matot, URBAN-juniortuoli, ihanat FINNVARD-pukkijalat työhuoneessa ja STORSELE-korituoli kamiinan edessä. Paljon valaisimia, seinähyllyjä, peili, kello ja kylppärikalusteita. Meiltä löytyy myös Ikean silityslauta, sänky ja erilaisia piensäilytykseen tarvittavia koreja ja laatikoita, naulakoita, tekstiilejä ja lampaantaljoja. Sekä tietenkin iso kasa henkareita. Niin ja keittiötarvikkeita ja astioita tottakai.
Meillä on kuitenkin myös paljon “second hand Ikeaa”. Esikoiselle ostettiin aikoinaan LEKSVIK-vaatekaappi ja samanlaisen ostin siskoltani aikoinaan myös Klaaralle. Meillä on kolme EKTORP-sohvaa ja saman sarjan divaani. Kaksi sohvista on niin ikään ostettu käytettynä siskoltani, samoin keittiön STORNÄS-ruokapöytä. Siskolta on kierrätetty myös LEKSVIK-eteiskalusteet.
Kaikki nämä puiset huonekalut ovat saaneet meillä valkoisen maalipinnan ja ne ovat jatkaneet elämäänsä toisenlaisessa ympäristössä. Kalusteiden pitkä käyttöikä ja ajattomuus ovat mieleeni. Huonekalujen pitää kestää aikaa ja käyttöä, kierrättämällä säästää sekä luontoa, että rahaa.
Aika harvoin sitä tulee yhdessä blogipostauksessa mietittyä ihan koko kodin sisustusta, mutta hauskaa välillä näinkin. Haastan vastaavaan hommaan myös Tiinan, Sallyn, Idan, Marjan ja Hannan.
Haasteen kysymykset voi kopioida tuosta alta, ja niihin saa toki tarttua muutkin:
Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta? Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine? Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi? Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi? Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi? Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita? Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia? Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Voita 300 euron IKEA-lahjakortti:
Nyt on menossa myös hauska #olensisustaja -kilpailu. Jaa omat sisustuskuvasi Instagramissa merkitsemällä niihin #olensisustaja. Kilpailun voittajille on luvassa 300€ lahjakortteja IKEA-tavarataloihin (palkintoja jaetaan 20kpl). Kilpailun säännöt löydät täältä.
Ihan ensimmäinen kunnon arkiviikko takana. Ja tuntuu muuten kivalta! Flunssat on sairasteltu ja elämisen rytmi on palannut. Samalla tietysti koko arjen kirjo harrastuksineen päivineen. Enkä epäile lainkaan, etteikö tänään kun viimeiset aikataulut ja kuljetukset on viety kunnialla läpi, myös viikonloppu tulisi ihan tarpeeseen.
Arjen huomaa ihan parhaiten kyllä siitä, miltä koti näin perjantaina näyttää. Keittiön pöydällä on pinot puhtaita viikattuja vaatteita, sillä kukaan ei ole saanut niitä kulkemaan siitä eteenpäin. Tiskipöydällä kasa juomapulloja kuivumassa, ja eteinen joka pursuaa kenkiä. Sitten on reppua ja mailaa, tossua, kassia ja soitinta. Se kaikki on helppo rajata pois kuvasta, mutta todellisuudessa tuo raivaus saattaa vaatia vielä tänään myös ihan konkreettista työtä.
Mä olen aina tykännyt eläinprinteistä. Muistan joskus tosi tosi nuorena ostaneeni jo edesmenneestä Seppälästä sellaiset leopardikuvioiset rintsikat, joille siskoni nauroi katkeamatta. Itse asiassa se kuosi oli sellainen tosi nykyaikainen (tarkoitan nyt tätä päivää), ja ottaisin vastaavat liivit nytkin enemmän kuin mielelläni. Mutta siis tykkään näistä printeistä edelleen, ja nyt kesän aikana sain ihan valtavan himotuksen tähän Neo Noirin leo-hameeseen. Selasin nettikaupan toisensa jälkeen ja jouduin ikäväkseni kuitenkin pettymään kun hame olikin sitten joka paikasta loppu. Onnekseni Lifestyle La Luna sai kuitenkin tilattua vielä muutaman kappaleen kyseistä hametta ja sain viimein tyydytyksen hamehimooni.
Se on mun mielestä sopivasti rock ja chic! Ja kiva just näin vähän väriä ympärillään. Olin eilen aamulla lähdössä yhteen työjuttuun noissa punaisissa kengissäni ja Klaara sanoi, että ne on tontun kengät. Kieltämättä ne on aika jouluiset (ainakin väriltään) ja vähän jopa kärjistään tonttulookkia, tai no, ainakin terävät. Kengät on H&M Premium Quality -mallistosta vuoden takaa. Matalakantaiset mokkakengät, oikein kivat ihan farkkujenkin kanssa.
Mutta hei, alekoodia lupasi otsikko ja täältä pesee:
Koodilla uusikuu saat -25% alennusta kaikista Lifestyle La Lunannormaalihintaisista tuotteista. Koodi ja alennus ovat voimassa tiistaihin 4.9. 2018 (klo 23.59) asti.
Oikein lokoisan makoisaa viikonloppua! Nuorimmainen käynnisti juuri imurin, joten taidat mennä ja ottaa osaa talkoisiin.
Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.
