Laitoin tuossa viime viikolla Instagramiin kesäisen kuvan ja kerroin ikävästäni vihreää ja vehreää sekä aurinkoa ja lämpöä kohtaan. Lohdutukseksi sain huomata, että en ole ikäväni kanssa yksin. Ja kuten itsellänikin, se suurin ikävä johtuu monella tästä loputtomasta marraskuusta. Kun ei ole ollut valkoisia hankia ja kaunista talvea, sitä kaipaa kauneutta sitten jollakin muulla tavoin. Henkilökohtaisesti olen luopunut talven suhteen toivosta. Ei tullut lunta, eikä tullut talvea, ja noin niin kuin tieteellisestikin me täällä lounaassa eletään yhä syksyä ja se ottaa kieltämättä vähän koville tällaiselle ei niin kovin syysfanille.  Ja nyt kun ensimmiäset silmut ovat auenneet ja osa linnuista palannut Suomeen talvilomaltaan, talvi ja pakkaset saisivat jäädäkin tulematta. Olkoonkin, että se petivaatteiden pakkastuuletus jäi tekemättä ja pakastin sulattamatta.

Jännä nähdä minkälainen tuleva kevät tulee olemaan, kun maa ei ole roudassa ja keväänmerkit näkyvät jo helmikuussa. Mutta edellisten perusteella mun lempparikuukausi on ehdottomasti toukokuu. Olen aina sanonut, että toukokuu on ikään kuin kesän perjantai. Toukokuussa luonto räjähtää loistoonsa ja jokainen päivä on vihreämpi ja värikkäämpi. Aurinko todenteolla lämmittää päivisin ja vaikka yöt ovatkin vielä arvaamattomia kesän tulo edistyy koko ajan. Odotan ihan mielettömästi sitä, että saan daaliat ja kesäkukat kasvihuoneeseen totuttelemaan ja pääsen odottamaan niiden istuttamista ulos. Ja että saan sormet multaan ja vaatteet likaiseksi.

Toukokuussa myös maljakot täyttyvät jo omavaraisesti. On purppuraomenapuu, marjaomenapensas, kuolanpioni ja syreenit. Ja tietenkin kiurunkannukset, lemmikki, tulppaanit, laukat, vuohenjuuri ja orvokit. Kasvihuonekahvit ja raparperipiirakka.

Ja just tänään kun sade piiskaa ikkunoita ja tuuli humisee talon rakenteissa, pienikin piipahdus toukokuun muistoissa tekee hyvää. Luo toivoa ja valaa uskoa. Kyllä se tästä!

Ihanaa viikonloppua!

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

salted caramel cheesecake

Pohja:

180 g bastogne-keksejä

80 g voita

Täyte:

400 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 rkl sitruunamehua

ripaus suolaa

2 kananmunaa

1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski:

1,25 dl fariinisokeria

2 dl kuohukermaa

(tein itse tuplana, koska niin on paras!)

Päälle:

sormisuolaa

– Lämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele n. 24-senttinen irtopohjavuoka. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä. Ota uunista ja anna jäähtyä hetki.

– Vatkaa tuorejuusto notkeaksi, noin 30 sekuntia, sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi ja tasaiseksi, noin 2 min sähkövatkaimella. Lisää vaniljasokeri, sitruunamehu ja suola. Sekoita tasaiseksi.

– Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen. Lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

– Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista 30-35 minuuttia uunin keskitasolla. Kun pinta ei enää kiillä ja täyte on jähmettynyt, kakku on kypsä. Anna jäähtyä. Aina ei tosin ole ollut aikaa ja joskus teen kuorrutuksen vasta seuraavana päivänä. Aina on toiminut.

– Sitten kinuski. Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoittaen noin 45-75 min. Kokeile onko kinuski valmista tiputtamalla pisara kinuskia kylmän veden joukkoon. Jos pisara ei sula matkalla pohjaan, kinuski on valmista . Anna kinuskin jäähtyä noin minuutti ja kaada sitten juustokakun päälle.

– Anna kakun olla jääkaapissa yön ylitse tai ainakin pari tuntia. Maku paranee mitä kauemmin jaksat odottaa, mutta hyvää se on hetikin.

Ripottele päälle sormisuolaa juuri ennen tarjoilua.

Ihan alkuun iso kiitos kaikista viesteistä, joita tuo edellinen postaus kirvoitti. Tulin niin iloiseksi kun sain jakaa iloni ja toisaalta hämmennyin siitä yhteydenottojen määrästä, jonka aiheesta sain. Sanotaanko vaikka, että jäin miettimään, onko siellä uimahallissa kovinkaan montaa naista, joka oikeasti olisi tyytyväinen kuoreensa. Surullista! Mutta toisaalta myös inhimillistä. Toivon kovasti rohkeutta kaikille teille kaltaisilleni! Ja samalla on ihana huomata, että vaikka asia ei arka itselle olisikaan, selkeästi sitä ymmärrystä ja myötätuntoakin löytyy. Ehkä tärkeintä juuri onkin, että hyväksytään toinen toisemme puutteinemme ja heikkouksinemme ja samalla meidän kaikkien on ehkä myös helpompi hyväksyä itsemme.

Ja sitten siihen kakkuosuuteen! Enne joulua jaoin instan stooreissa mun lempparikakkureseptin, kun sitä työvaihekuvien jälkeen kovasti kyseltiin. Lupasin postata reseptin myös blogiin, mutta mulla ei ole oikeastaan ollut kakusta yhtään kuvaa. Ne kun on melkein aina valmistuneet pimeään aikaan ja kuvaaminen on tullut mieleen, kun kakku on kadonnut parempiin suihin. Ja tämä kakku tosiaan tekee sitä nopeasti. Salted caramel cheesecake eli suolaisen kinuskinen juustokakkuon suussa sulava, eikä siitä yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Jopa minä, joka en ole koskaan ollut kinuskin ystävä rakastan tätä törkeän hyvää yhdistelmää.

Meillä on lauantaina synttärijuhlat ja koska en ole mikään edellisen yön leipoja, yritän taikoa tarjoilut pikkuhiljaa hieman etukäteen. Tämän kakun voi hyvin tehdä pari päivää etukäteen, sillä sen maku ehkä vain paranee ajan myötä. Mikään varsinaisen heleä sateenkaarileivos tuo ei ole ja ruskea väritys on jopa vähän tylsä, mutta koska kakku maistuu isoille ja pienille juhlijoille, se on varma valinta. Pohjan keksit voi korvata digestivellä ja gluteeniton versio syntyy helpoiten juurikin gluteenittomalla digestivekeksillä. Minun kakussani on myös tuplamäärä kinuskia, koska eihän sitä oikein voi olla liikaa. 🙂

Tänään pitäisi vielä vatkata marenkia, mikä on muuten myös loistava tarjottava, koska valmistelut voi tehdä etukäteen ja leivokset ja kakut kasata sitten vasta tarjoilualustoille. Ihan ei ole koko kattaus vielä selvänä, mutta menen fiiliksen mukaan. Seuraavaksi pitäisikin uhrata ajatukset suolaisiin tarjottaviin.

Ja niin, kevätkylvöt on vihdoin aloitettu. Vähän myöhäiseksi meni chilien kanssa, mutta eiköhän ne ehdi. Tuoksuherneet saavat vielä hetken odotella. Täällä on koko päivän tupruttanut räntää. Sellainen oikein kunnon räpäskäkeli. Pakko myöntää, että pidin enemmän siitä auringosta ja tuulesta. Siitä, ettei joka puolella ollut kuraa. Mutta minkäs teet, eletään kuitenkin tammikuuta.

Oikein ihanaa torstaita! ♡

Joka syksy kun hankin kasan kukkasipuleita, jää niistä vähintäänkin puolet kaivamatta maahan. Yritän aina venyttää toimenpidettä jotta maa ehtisi viiletä ja sitten tulee pimeää, märkää ja kylmää. Ja joka kevät kaivan sipuleita maahan päättäen, että nämä olivat ne viimeiset talvetetut. Ei sillä, ihan hyvin nuo keväälläkin maahan laitetut sipulit ovat kasvaneet. Vähän myöhässä kukkivat ensimmäisenä vuonna, mutta sitten ihan normaalisti. Mutta koskaan ennen ei ole ollut mahdollista kaivaa kukkasipuleita maahan tammikuussa, joten pakkohan tuokin ihmeellisyys oli kokea.

Kylmä, märkä ja pimeä ovat myös syyt siihen, että meillä ei juuri harrasteta syysharavointia. Keväällä kun lehdet ovat niin paljon kevyempiä ja työ muutenkin mielekkäämpää. Ja koskaan ennen en ole tammikuussa tarttunut haravaan, mutta nyt sain kokea senkin ihanuuden. Ja tuntuihan se hyvältä. Aurinko poskilla ja raikas tuuli hiuksia hulmuttamassa. Levitin myös kompostia ja nautin vuoden ensimmäiset kasvihuonekahvit (vai voiko sanoa kevään ensimmäiset!?).

Käsitän toki, että eletään sydäntalvea ja kuukauden päästä voi maassa olla metri lunta, mutta pieni puutarhaterapia pimeän ja pitkän syksyn jälkeen teki hyvää. On kuin olisi päässyt hetkeksi kylään huhtikuulle. Ja kyllä, lisäsi se tietenkin myös keväänkaipuuta.

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kasvihuoneen katossa risteilevät valot ja joulun ensimmäiset hyasintit. Ei siihen kauhean paljon tarvita, että syntyy ainakin sellainen pikkuisen jouluinen fiilis. Käsittääkseni näillä nurkilla ei kannata pidätellä hengitystä lumen tuloa odotellessa, joten sillä mennään, mitä on saatavilla. Ja se mitä on saatavilla on ennen kaikkea asennekysymys. Valitsinkin tälle viikolle hämärää hyggefiilistä masentavan marraskuun sateen sijaan. Eihän se vie pois sitä tosiasiaa, että päivän valoisimmat hetket ovat parhaimmillaankin se, mitä näissä kuvissa näkyy, mutta toisaalta asialle ei ole järkeä uhrata tarmoaan.

Täällä meillä kun ei ole katuvaloja, tuo pimeys on jotenkin tosi totaalista. Joskin tykkään siitä ihanuudesta, ettei valosaaste vie tehoa tähtitaivaasta, tällaiset sadepäivien illat kaipaavat osakseen joitakin lisävaloja. Ja kun tähtitaivas on visusti sadepilvien takana piilossa, tähtien tuike pitää tietenkin luoda itse. Viime talvena harmittelin, kun laitoin kasvariin niin vähän valoja, joten tänä vuonna ajattelin upgreidata valojen määrän oikein kunnolla ja tehdä kasvihuoneesta yhden ison lyhdyn. Ripustin monta monituista metriä valoja ristiin rastiin kasvarin kattoa ja lopputuloksesta tuli aika ihana. Ei mikään symmetrian taidonnäyte, mutta ihana valonpilkahdus pimeään pihaan. Ensi kesänä laitan nämä heinäkuun lopussa, niin saa vielä pimenevät kesäillatkin nauttia tunnelmavaloista. Käpertyä huopaan ja korkata vaikka sen kesän viimeisen roseepullon.

Flunssa pitää edelleen otetta ja ääni pysyy painuneena. Lenkkitossut ja jumpat saavat siis pysytellä tauolla vielä toistaiseksi ja hyggeilyn lisäksi keskityn lähinnä parantamaan itseni kunnolla. Ja mikäs siinä, kun voi poltella kynttilöitä, ottaa rennosti ja juoda kuumaa glögiä ihan vain noin niinkuin terveydellisistäkin syistä. 😀

 

Ihanaa tiistai-iltaa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

En kyllä pitäisi lainkaan pahana, vaikka se syksy olisi ollut siinä. Siitäkin huolimatta, että ne viimeiset kukkasipulit jäi sitten iskemättä maahan. Mutta pakkanen ja kuura on vain niin paljon kauniimpaa kuin tuo ainainen musta.

Vaikka kasvari näytääkin noin pihan puolelta aika hyisen talviselta, sisällä on kuitenkin vielä vahvasti syksy. Aurinko sulattaa kuuraiset lasit ja tänäänkin on saanut nauttia ihan mielettömän hienosta paisteesta. Huomenna on halloween ja perjantaina juhlistetaan sitä ystävien kanssa. Ensi viikkoon asti kurpitsat ja keltaiset tyynynpäälliset saavatkin siis olla ihan rauhassa paikallaan. Ja sitten siirryn jouluun, ja kasvarissakin vaihtuu sesonki! Glögiä ja pipareita kasvihuoneessa, ei lainkaan paha ajatus.

Tuo kasvarin kolkko ja kylmä ilme ehkä vaatii myös jotakin. Pitänee katsoa kivat lyhdyt tuohon ovien eteen ja ehkä jotain havua tai muuta jouluista. Ja lisää valoja kasvarin sisälle, koska se on oikeastaan aika kiva jättilyhty pimeän tullen. Ostin silloin seitsemän vuotta sitten kun muutettiin tänne useamman mustan lyhdyn, mutta ne alkaa olla pahasti päivänsä nähneitä. Paitsi että ovat pahasti ruostuneita, muutamaa on syys- ja talvimyräkät paiskonut niin, että lasit ovat helisseet rikki. Ei auta kuin metsästää uudet. Ja ensi kesänä taidan istuttaa niihin suuriin koreihin jotkin havupuut, jotka saavat sitten jäädä kasvihuoneen edustalle koko talveksi.

Olen lähiaikoina kulkenut melkein vallan ulkoiluvaatteissa, mutta nyt katsoin aiheelliseksi etsiä esiin myös siistimmän asun. Vanhat ivyleen nilkkurit ja vanha elloksen takki. Tykkään edelleen molemmista.

Ja siitäkin huolimatta, että mulla on edelleen kesärenkaat toivoisin, että tulis lunta. Valkoista puuteria joka peittäisi alleen ne kaikki puutarhatyöt, jotka syksyllä jäi tekemättä. Keväälläkin ehtii, niin se joka vuosi menee. Ei mitään masentavaa november rain -tunnelmaa, vaan ihan oikea talvi.

Kivaa keskiviikkoiltaa. Ja kiitos eilisistä tsempeistä! ❤️

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Paljon pitäisi. Pitäisi istuttaa loputkin kukkasipulit. Pitäisi haravoida ja siistiä pihaa. Kaikkeen ei vain tunnu aika riittävän, se on sama juttu joka syksy. Vaikka myönnän toki, että puutarhassa puuhailu keväällä on enemmän mun heiniä.
Mutta hei, se (ehkä) keittiön pöytä! Olin menossa tiistai-iltana sitä hiomaan, mutta mies ehdotti parisuhdelenkkiä ja lupasi hoitaa pöydän. No tottakai tartuin tilaisuuteen! Puolitoista tuntia reippailua, vai pölyä ja santapaperia. Ei ollut edes vaikeaa valita. Ja sitäpaitsi, mies levitti pöytään eilen maalinpoistoaineen ja valkoinen pöydänkansi oli aika nopeasti ruskea. Isompi homma onkin ollut tuo lakka, mikä maalin alla oli. Noissa kuvissa lakka on yhä paikallaan, nyt se alkaa muutamaa paikkaa lukuunottamatta olla sekin pois. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Mies jo varoitti, että ainakin valaisinten paikat tai valaisimet menee keittiössä uusiksi. Mutta katsotaan. Jos se ei jää keittiöön, sitä voisi koittaa mahduttaa kasvariin. Tai johonkin. Onpahan puuhailtu.

Meillä on onneksi piharakennuksen yläkerrassa tuollainen valtava tila, jossa on aika kiva puuhata huonekalujen kanssa. Kantaminen on tietenkin vaikeaa, kun rappuset on kapeat, mutta joskus voisi koittaa siivota rakennuksen niin, että ylimääräinen tila olisikin pohjakerroksessa. Mutta nämä menee taas sinne pitäisi listalle, joka ei tule loppumaan ihan hetkeen, ja piharakennus ei ole siellä kärkipäässä. Sitävastoin kasvarin vesikourut pitää puhdistaa lehdistä mitä pikemmin ja talven varalle kannattaa myös tarkistaa vuosi sitten kiristettyjen ruuvien tilanne. Lumentuloonhan tässä pitää jo valmistautua!

Lehtikaalit vielä jaksaa olla törröttää, mutta muuten kaikki alkaa olla kuollutta. Se hyvä puoli noissa sipuleissa on, että jokaisessa on lupaus keväästä. Oman pihan suloisista pikkukimpuista, joita laittaa maljakkoon keittiön pöydälle. Mikä pöytä sitten onkin keväällä kysymyksessä.

Mutta hei; Tasan kaksi kuukautta jouluaattoon! Ajattelin juoda sen kunniaksi glögiä ♡

jhi

 

Perjantaita!

Tuntuu, että viikot vyöryvät nyt sellaisella vauhdilla ohi, että tuskin ehtivät edes viheltää mennessään. Vaikka arjesta tykkäänkin, takaraivossa jäytävä jatkuva riittämättömyyden tunne syö voimia. Kun joka päivä joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa, tekisi välillä mieli viheltää peli poikki. Mutta jos viikko vielä tätä sirkusta ja sitten olisi syysloman vuoro. Vähemmän aikatauluja ja vähemmän asioita joihin pitäisi riittää ja venyä.

Mulla oli eilen naistenilta ja vaikka torstaille osuvat menot aina verottavatkin viikoittaista kahvakuulatuntiani, moiset naurajaiset tulivat todella tarpeeseen. Oikeastaan oli niin hauskaa, että nauroin vielä illalla kaatuessani sänkyyn paljon normaalia uniaikaani  myöhemmin. Ja on naurattanut vielä tänäänkin. Se on jotenkin ihana tunne, kun saa tuollaista energiaa itseensä sellaisen määrän, että siitä riittää ammennettavaksi useammalle päivälle. Ja tänään olenkin ratsastanut juurikin noiden spontaanien naurunpyrähdysten voimalla.

Lapsilla on tosiaan aina perjantaisin koulua vain puolille päivin ja koska tänään harrastusmenot alkoivat heti miltei suoraan siitä, käytin aamupäivän ihan vain itseni kanssa. Viimeistelin syysistutuksia ja siivosin kasvihuonetta. Enää kuisti vaati jonkinlaisia toimenpiteitä (toiminut viime viikot lähinnä välivarastona) ja lyhtyjäkin pitäisi ehkä viritellä vielä rappusille. Mutta nyt on kasvihuone siinä kunnossa, että siellä on ihan viihtyisää nauttia kuumat kaakaot haravoinnin välissä. Josko viikonlopun aikana ehtisi tehdä kotonakin joitakin viihtyisyystoimenpiteitä, niin ei tarvitsisi välttämättä mennä kasvariin päästäkseen jonkinlaiseen zen-tilaan.

Meillä on lastauslaiturilla ja yhdessä tuijassa (joulu)valot ympäri vuoden. Mietin tänään, että josko nuo töpselit laittaisi jo seinään. Itse tykkään valoista ympäri vuoden, mutta tämä on aina vähän sellainen “mitä muut ajattelee” -juttu. Että jos joku kokee ne jouluvaloiksi. Lähinnä siis sitä tuijaa mietin. Onko teillä puutarhassa tai parvekkeella jo valoja? Tiedän, että aika monella on. Mutta missä menee raja? Onko se tuija liian jouluukuuseen vivahtava vai onko sillä enää nykyään mitään väljä milloin noita valoja polttelee? Näinkin suurten kysymysten äärellä näin perjantaina. Ehkä viikonloppu todella tulee tarpeeseen! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

 

Huhhuh. Syyskuun vikaa viedään, enkä millään tahtoisi uskoa. Siis siitäkään huolimatta, että ulkona leiskuu syksyn sävyt ja ensimmäiset kynnetyt pellot huutavat jo synkkyyttään. Olen aina sanonut, että itselleni syksyssä pahin vaihe on se kyntöjen ja lumentulon välinen aika. Se, kun kaikki muuttuu mustaksi ja pimeäksi. No, nyt ollaan valumassa siihen laatuun, mutta ei pidä heti lannistua, onneksi on vielä noita värejäkin näytillä.

Kirjoitin viime viikolla itselleni jonkinlaisen puutarhan to do -listan syyskuun lopulle. No kuten näkyy, nurmikko on vielä leikkaamatta ja puutarhakalusteetkin on yhä ulkona, mutta kyllä sieltä listasta sentään osa tuli valmiiksi. Daalioiden nostaminen oli tarkoitus tehdä jo viikolla, mutta koska mies oli työreissussa ja mulla oli kaikenlaista harrastuskuljetuksista vanhempainiltaan, mies lupasi, että kyllä hän ne sitten perjantaina kaivaa ylös kun on taas kotona. Vaan niin meni se perjantaikin ja sen sijaan, että oltais jätetty iskä kaivamaan daalioita, kun lähdin viemään lapsia mummulaan, ajeltiin koko perhe ja nautittiin jonkinlaisesta yhteisestä ajasta. Selasin säätiedotuksia ja pelkäsin pakkasia, mutta niin vain pysyi lukemat vielä viikonlopunkin plussan puolella ja kun daaliat vihdoin eilen saatiin kaivettua ylös, niissä oli havaittavissa jopa vielä uutta kasvuakin. Mutta nyt juurakot on siis nostettu ylös, eikä ainakaan tarvitse pelätä isompia pakkasia.

Ne daalian mukulat, jotka keväällä esikasvatin ruukuissa olivat nyt syksyn tullen jotakin ihan totaalisen erilaista ja tuntui kuin olisi kaivanut maasta jättikurpitsoja. Yritettiin ravistella niistä multaa pois, mutta lopulta päädyttiin kantamaan ne kellarin lämpimämmälle puolelle kuivahtamaan ja koitetaan sitten, josko niistä saisi vielä kopsuteltua vähän multaa pois kun ovat ensin kuivuneet. Nuo kukkavarretkin napsin vielä lyhemmiksi, nyt ne oli vain niin näppärä ravistella ja kantaa noista varsistaan. Ja hei, kaikissa on jopa lajikelappu vielä tallessa! Pahoittelen noiden kellarikuvien laatua, siellä ei kauheasti ole luonnonvaloa saatavilla ja valaistus on muutenkin vähän heikohko, mutta lienee käyvän selväksi, että juurakot on nyt laatikoissa kuivumassa. 🙂

Kasvihuoneesta kannoin kaikki pelargoniat sisälle. Ennen olen talvettanut vain mårbackat, mutta nyt ajattelin koittaa parin muunkin kanssa onneani. Ennen en ole jaksanut, kun olen ajatellut, että vievät vain tilaa ikkunoilta, mutta kaipa siihen nyt pari ylimääräistäkin ruukkua mahtuu. Kasvarista lähti kaikki muukin kesäinen aina chilien rangoista kuihtuneisiin kukkiin ja ruukut tuli harjattua puhtaiksi.  Muratit jätin, koska ne saavat palvella vielä callunoiden seuralaisina. Tuntuu ihan hassulta alkaa laittamaan kasvaria talvikuntoon. Viime syksynä oikeastaan aloitin kasvihuone-elämäni tästä vaiheesta, mutta nyt olen saanut nauttia myös yhdestä kesästä kasvarissani. Mutta siis tarkoitus on laittaa paljon callunoita ruukkuihin, vähän havuja ja sitten tietenkin lyhtyjä ja kynttilöitä. Osan istutuksista sainkin jo valmiiksi, mutta niitä sitten toisella kertaa. Daaliapenkkiin on tarkoitus kaivaa sipuleita. Mulla olis erilaisia tulppaaneja, narsisseja, lumikelloja, helmililjoja ja muuta mukavaa. Toivotaan, että niistä jokin ilahduttaisi ensi keväänä.

Nuo isot korit, jotka ostin keväällä kasvihuoneen ovien molemmin puolin, eivät oikeastaan olleet ihan tarkoitettuja ulkokäyttöön ja niiden kanssa mietin, että olisko parempi kantaa ne vain sisälle talveksi, vai mahtavatkohan ne kestää kasvarissa yhtä hyvin kuin korituolitkin. No, se ei nyt ole tämän päivän juttu, niitä ehtii siirrellä ennen talvea moneen kertaan. Mutta siis tässäpä puutarhan siirtyminen syyskuulta lokakuulle. Tavallaan ihan kamalan surullista ja haikeaa, mutta toisaalta kevät ei ehkä tuntuisi keväältä, jos välissä ei olisi syksyä ja talveakin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, mä olen tässä viime päivinä ihan pikkuisen vilkuillut jo kaikkea jouluinspistäkin. Eihän tätä oikein muuten jaksa! 😀

 

Ihanaa syyskuun viimeistä iltaa. Nyt jos koskaan on aika hyggeillä! ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Vaikea uskoa, että vajaa kuukausi sitten kasvarissa sai istua hellevaatteissa ja sandaaleissa. Kaikki oli vihreää, linnut visersivät ja daaliat loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Nyt uunissa kuivuu viimeiset chilit ja habanerot. Tällä viikolla on pakko aloittaa daalioiden nostaminen, sillä viikonlopulle on jo ohjelmaa, enkä halua pitkittää hommaa yhtään pidemmälle. Edellisyönä oli jo ihan kunnolla pakkasta ja ensimmäinen parkkikiekkokin tuli jo tuhottua auton laseja skrabatessa.

Vaikka syksy aluksi tuntuikin erittäin vastenmieliseltä ja olin koko viime viikon murheissani kukkaloiston menetyksestä, alan jotenkin päästä tunnelmaan. Eilen aamulla ilma oli pakkasen kirpeä ja aurinko paistoi. Se tuntui oikeastaan ihanalle. Raikkaalle. Parin viikon syyssurutyön jälkeen olen jotenkin valmis kohtaamaan myös kasvihuoneen syksyn. Olen yrittänyt tuupata asiaa tuonnemmaksi ja jopa karttanut kasvihuonetta, sillä kesän loppuminen ja kasvihuoneen viileneminen ovat ottaneet koville. Tuntuu kuin menettäisin jotenkin “oman huoneeni”. Niin tärkeä keidas tuosta lasikattoisesta majasta mulle tuli.

Pohjimmiltani olen kuitenkin ihminen, joka saa hirmuisesti iloa puutarhatöistä, käsillä tekemisestä ja ennen kaikkea työnsä tuloksen ihailemisesta. Niinpä olen tässä laatinut itselleni jonkinlaisen suunnitelman seuraavan viikon varalle:

Daalioiden ylösnosto, leikkaus, kuivaus ja varastointi.
Myönnettäköön, että en ole ihan varma millainen tuo kellariin suunnittelemani talvetuspaikka todellisuudessa on, ja millaisena huoneen lämpötilat talvella pysyvät. Se kun on sellainen kellarikoppi, joka vielä kevääseen asti oli täynnä kaikkea muuton ja remontin aikaista rojua ja ovi on pidetty visusti kiinni viimeiset kuusi vuotta. 😀 Mutta ajattelin panostaa siihen, että annan juurakkojen kuivua kunnolla ja pakkaan ne mahdollisimman ilmavasti. Lömpötilan seuraamiseen mittari ja sitten vaan kohti ensi kevättä ajatuksella “hätä keinot keksii”.

Ruukkujen tyhjentäminen ja puhdistaminen.
Mikään ei ole ällöttävämpää, kuin keväällä aloittaa kesäkukkien istuttaminen ruukkuihin joissa on edellisen kesän möhnät pohjalla. Haluaisin sellainen ihanan puisen, vähän vessaharjaa muistuttavan ruukkuharjan, mutta todellisuudessa ihan tavallinen tiskiharjakin kelpaa tähän hommaan. Eli mullat ja juurakot kompostiin ja sitten ruukkujen pinta harjalla puhtaaksi.

Pihan yleinen syyssiivous. Loputkin kesälelut ja -tavarat talvisäilöön.
Muuten jätän kyllä perennapenkkien siivouksen suosiolla kevääseen, sillä se on silloin huomattavasti mukavampaa ja helpompaa. Edellisen kesän kasvusto lähtee keväällä kevyesti haravoimalla kun taas syksyllä kaikki pitäisi leikata pois. Vähemmän kykkimistä siis.
Myös nurmikko pitäisi vielä leikata.

Kasvihuoneen siivous ja syysistutukset ruukkuihin & tunnelman viimeistely lyhdyin ja valoin.

To do -listoista ollaan montaa mieltä, mutta kun ne on täynnä mukavaa puuhastelua, ei niissä kai mitään pahaakaan voi olla.

Kivaa iltaa. ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.