Rottinkinen riippukeinu roikkuu vihdoin katossa!  Tämä projekti ei mennyt ihan kuten olin suunnitellut. Itse asiassa se vanha keinu roikkuu yhä piharakennuksessa ja odottelee uutta intoa. Pinnan hionnan jälkeen nimittäin huomasimme, miten ulkoilu oli jättänyt jälkensä rottinkiin. Totesimme, että ehkä keinusta ei kuitenkaan enää tule olkkarikelpoista. Vaikka edellisessä kodissamme keinu roikkui katoksen suojassa, kosteus ja sade pääsivät kuitenkin kosketuksiin rottingin kanssa. Ja vaikka kuiva huoneilma ei ole tämänkään luonnonmateriaalin paras ystävä, kosteutta tuli liikaa yhtäjaksoisesti. Lasitettu terassi tai parveke olisivat olleet ehdottomasti parempi paikka.
Mutta nyt on sitten toinen ulkokäyttöön ja toinen sisäkäyttöön.

Kirjoitin jokin aika sitten riippukeinusta ja ylipäätään näistä meidän projekteista, jotka ovat vain siirtyneet ja siirtyneet, ja uhosin myös jonkinlaista loppukiriä, jotta ei taas tarvitse odotella sitä seuraavaa kesää. No, keittiön pöytä ei ole tosiaankaan valmis, mutta eteenpäin on menty myös siinä asiassa. Tuppeensahatut lankut on vihdoin kantattu ja höylätty ja materiaali on valmiina. Tästä kiitos kylläkin ihan muualle kuin meille itsellemme (kiitos, Mikko!). Mutta koska visio on vahva, jaksan uskoa, että arjen alkaessa meillä on keittiössä taas suuri pöytä jonka ääressä viihtyä.

Yksi projekti on ollut myös nuo Marimekon Rosarium-tyynynpäälliset. Niidenkin suhteen menin sieltä mistä aita on matalin, ja sen sijaan, että olisin ottanut riskin jo tovin hillotun kankaan kanssa, kiikutin materiaalin paikalliselle ompelijalle. Valmista tuli parissa päivässä. Palvelu oli myös sen verran edullinen, että ehkä sitä piilovetoketjun ompelemista ei kannata ensi kerrallakaan itse alkaa muistelemaan.

Niin että jos hyvin käy, meillä on elokuussa taulut seinässä ja keittiössä pöytä. Ja ehkä jopa enemmän kuin kaksi pestyä ikkunaa! Onneksi kesää on yhä jäljellä. Ja vaikka nämä projektit on tärkeitä noin niin kuin yleisellä tasolla, on kesässä onneksi myös paljon muitakin tärkeitä juttuja. Eilen saatiin Kokkipotti-Hannele meille kylään, ja voi vitsi miten ihanaa oli nähdä taas pitkästä aikaa. Niin kivaa, että tuntuu kuin olisi jo viikonloppu, vaikka ollaan vasta torstaissa! Nämä on niitä asioita, joita syksyn koittaessa on taas vaikeampi toteuttaa. Niitä, jotka tekevät kesästä kesän ja arjesta juhlaa.

Jaa niin. Tämä on se Tokmannin alemekko. Aika kiva, eikö!?

Joka heinäkuu mä mietin kotiin ajellessa, että miten onnellinen olen, kun saan elää täällä missä tienvarret säihkyy kirjavana luonnonkukista. Kissankelloista, pietaryrtistä, puna-apilasta, hiirenvirnasta, keltamatarasta, siänkärsämöstä, kurjenpolvista… Se on kuin sellainen räsymatto, joka kiemurtelee tien molemmin puolin. Ja sitten ennen koulujen alkamista se ajetaan pois. Koko maisema siiliksi, noin vain, ihan hetkessä. Puff, sinne meni kesä!
Ja mä voisin vaikka vannoa, että se tehdään aina vasta ihan heinäkuun lopussa tai elokuun puolelle, mutta nyt se tehtiin jo maanantaina. Ja miten kauhealta se tuntuikin! Piti oikein itseään muistuttaa, että heinäkuuta on yhä jäljellä. Kesääkin yllin kyllin. Eli eikun kukkia maljakkoon, kesämekkoa niskaan ja sateesta viis. Just nyt on hyvä näin.

Toki niitä luonnonkukkia kasvaa muuallakin kuin ihan tienpientareella, etsimään ei sentään tarvitse ryhtyä. Mutta tuo tienpientareiden parturointi, samoin kuin keltaisten kukkien lisääntyminen omassa pihassa, tuovat jotenkin aina sen loppukesän fiiliksen, ja sitä ei nyt yhtään kaipaisi. Voisi vaikka aloittaa alusta, kelata kesäkuun alkuun ja elää uudestaan helteet, juhannuksen ja jopa sen sadejakson. Mutta vasta tämän viikon jälkeen. Saatiin nimittäin tänään sisko lapsineen kylään. Yhdessä ensimmäistä kertaa sitten joulun, joten nyt nautitaan tästä! ❤️