Moikka, ja ihanaa sunnuntaita!
Niinhän se on, että kun arki alkaa, myös viikonloppujen merkitys korostuu. Mulla itse asiassa oli perjantai-iltapäivänä sellainen Thank God it’s friday -olo. Esikoinen oli miltei koko viikon sairaana, ja eskarilainen oli viimeistään perjantaihin mennessä jo aivan rättiväsynyt viikosta ja kaikesta muustakin uudesta, mitä arjen aloitus kuvioon toi. Kuin tuli persuksen alla matkattiin lasten kanssa perjantai-iltapäivänä pojan soittotunnille. Kun suuniteltu 45 minuutin ajomatka muuttui liki tunniksi (unohdin, että on puintiaika), omakin pinna alkoi kiristyä. Väsynyt ja kiukutteleva kuusivuotias, erittäin epäkäytännöllinen instrumentti ja pakkorako hoitaa samalla pari kaupunkiasiaa. Lisäksi takaraivossa kummitteli, että kun vielä päästään kotiinkin, niin pitäähän sitä heti alkaa laittamaan ruokaa.

Rehellisesti sanottuna sen perjantain päivällisen jälkeen teki mieli hautautua vain sohvalle ja laittaa Hercule Poirot pyörimään. Mutta, olimme sopineet ystävän kanssa yhteisestä illanvietosta, sillä hänkin aloitti viikonloppua yksin lasten kanssa. Niinpä tehtiin treffit kaupan parkkikselle ja kasattiin ostoskorit täyteen kaikkea kukkakaalista minipitsoihin ja tultiin meille laittamaan iltapalapöytä koreaksi. Kun lapset viihtyivät keskenään ja meillä oli aikaa kuroa kiinni kaikki (tai liki kaikki) parin viime viikon päivittämättä jääneet asiat, verenpaine laski kuin itsestään. Miten tärkeää se onkaan, että arjen ja rutiinien keskelle kuitenkin syntyy niitä pieniä hetkiä, jolloin ollaan ikään kuin lomalla! Tuli sellainen olo, että ensimmäisestä arkiviikosta voi oikeasti palautua.

Tuo lepo ja palautuminen vaan on niin viheliäisen monimutkainen asia. Nimittäin ainahan siinä vaakakupissa painaa sekä mielekäs tekeminen, että ihan fyysinen lepo ja nukkuminen. Niin kivaa kuin onkin viettää aikaa hyvässä seurassa ja jakaa ajatuksia ystävän kanssa, myös ihan oikea lepo ja nukkuminen olisi tärkeitä. Kun kello lauantaiaamuna soi 5.30 tuntui, että sitä ihan oikeaa unta oli tullut nautittua aivan liian vähän. Silti tiedossa oli kiva päivä ja matka siskoni luokse. Niin, että vaikka väsyttikin, ei silti tehnyt mieli jäädä kotiin. Ja kiva päivä meillä olikin. Tuli juhlittua siskon kaksosten syntymäpäivät ja saatiinpa samaan päivään mahdutettua myös paljon muutakin mukavaa.

Eilen tultiin vasta myöhään kotiin ja vaikka päivä oli raskas ja pimeäkin tuli jo kotimatkan aikana, unta piti houkutella kirjan avulla, ja silmät painuivat kiinni aivan liian myöhään. Tai ainakin niin myöhään, että aamu kahdeksalta väsytti yhä. Niinpä ajatukset ovat tänään olleet visusti levossa ja omassa jaksamisessa. Kuinka himputissa sitä osaisi luovia kultaisella keskitiellä. Ottaa tarpeeksi aikaa nukkumiselle, mutta myös hoivata mieltään sosiaalisella elämällä ja mielekkäällä tekemisellä. Kinkkinen juttu!

Nykyisin puhutaan tosi paljon levosta ja palautumisesta. Siitä, että keho vaati unen lisäksi myös palauttavaa tekemistä ja nukkuakin pitäisi silti se kahdeksan tuntia yössä. Sen sijaan, että miettisin arkiviikkoa kiireisenä, yritän pitää mantranani ”eiköhän tämä tästä”. Nimittäin sanotaan myös, että kiireestä puhuminen lisää stressiä ja niinhän se vain on. Jos jatkuvasti miettii, että kuinka kiire on, niin johan sitä alkaa ohimoissa tykyttämään. Silti en varmastikaan ole ainoa tässä elämänvaiheessa elävä ja riittävän levon ja nukkumisen kanssa tasapainotteleva ihminen. Niin ihanaa kuin arki onkin, onhan se samalla juurikin sitä tasapainottelua. Pitäisi osata haalia oikeassa suhteessa sekä kivaa tekemistä, että lepoa. Niinpä meillä on tänään lepopäivä. Olla möllötetään kotona ja nautitaan siitä, että ei ole kiire minnekään. Ollaan ladattu akkuja ja nukuttu päikkäreitä. Luettu kirjoja ja tehty hyvää ruokaa, josta riittää vielä alkuviikoksikin. Ilman arjen aikatauluja kokkaaminenkin on huomattavasti antoisampaa. Olen käynyt kirppiksellä ja miettinyt sekä muistellut kaikkea sitä kivaa, mitä viikonloppuun on mahtunut. Aikaa hyvässä seurassa, tärkeiden ihmisten lähellä oloa ja yhdessä vietettyjä hetkiä.

Jotta uusi viikko olisi sitä parasta mahdollista arkea, rentoutin kroppani kunnon löylyissä jo iltapäivällä ja illan aikana lihasjumit saa venyteltyä lempeästi veks. Mun laatuaikaan kuului myös tuhti annos korppuihon kosteutusta. Tänään kutsuu aikainen ilta, muutama aukeama kirjasta ja sitten pitkät yöunet. Mä uskon, että tällä reseptillä maanantaiaamu on ihan varmasti taas uusi kiva alku, eikä mikään masentava viikonlopun päätös.

Niin että kaipa sitä oppii aina vain paremmin kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Oppii huomaamaan milloin kyseessä on unen ja lepäämisen tarve, milloin mieli kaipaa arjen oheen muutakin ajateltavaa, ystäviä ja sosiaalista tekemistä.

Mä olen ajatellut, että tulevan syksyn ehdottomasti tärkein missio on juurikin levätä riittävästi. Ei liikkua tai suorittaa tarpeeksi, vaan ennen kaikkea levätä, nukkua ja palautua. Niin kivaa kuin onkin tuntea itsensä supertehokkaaksi arjen suorittajaksi, jouluun mennessä tehokkuus joka tapauksessa kärsii mikäli se palautuminen tökkii.

Sellaista. Ja levollista sunnuntaita! ♡

postaus sisältää mainoslinkkejä

No joo, karsimisen ja ruokapöytähaaveilun on tässä toki muutenkin tullut mietittyä sisustusjuttuja. Onhan tämä nyt vaan se vuodenaika, kun nämä jutut tulee väkisinkin mieleen. Kotiin käpertymisen aika alkaa koittaa, ja kukapa ei siinä kohtaa katselisi nurkkiaan vähän sillä silmällä. Mä tykkään edelleen luonnonsävyistä ja niitä on meillä paljon. Tosi paljon totta puhuen. Tykkään juuttimatoista, korituoleista, koreista ja lampaantaljoista. Tykkään saviruukuista ja pehmeistä tekstiileistä. Ja viime talvena tykästyin roosan sävyihin, eikä kyllästymisestä ole tosiaankaan merkkejä. Jotenkin musta tuntuu, että tuollainen rauhallinen värimaailma on se, missä viihdyn parhaiten. Ja siihen ei kauhean helposti kyllästy. Toimii vuoden ympäri ja helppo pienin muutoksin päivittää vuodenajan mukaan. Roosan myötä olen alkanut myös enemmän tykkäämään punaisen muistakin sävyistä. Ruosteenpunaisesta ja oranssiin vivahtavastä. Ne on jotenkin tosi lämpimiä ja varsinkin syksyä ajatellen aika ajankohtaisia myös. Ja vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kodistani just tällaisena, niin jotain pientä freesausta tekee aina mieli syksyisin.

Samaan aikaan kun tykkään meidän kodin värimaailmasta ja paikat pysyvät suht saman näköisinä vuoden ympäri ja vuodesta toiseen, koen että se on myös ekologisempaa kuin jatkuva sisustuksen muuttaminen. Mulla on toki paljon sisustustekstiilejä, mutta toisaalta ne on miltei kaikki aika vanhoja ja kiertävät välillä kaapin kautta, kunnes pääsevät taas käyttöön. Pyyheliinoja ja vuodevaatteita meillä on myös tosi vähän. Hamppulakanat vain paranevat pesun myötä ja niiden lisäksi meillä on vain yhdet vaihtolakanat. Lapsille toki myös parit ja sitten vieraslakanat, eli ne vanhemmat pellavat ja joku pariton lakanasetti vuosituhannen vaihteesta. Kylpypyyhekitä meillä kaksi settiä, jotka vaihtuvat aina pesun myötä. Sitten on parittomia vanhoja pyyhkeitä tai lahjaksi saatuja muumipyyhkeitä, joita käytetään rannalla ja uimahallissa. Käsi ja kasvopyyheitä on kolme sarjaa (neljä kussakin) ja yläkerran veskiin sitten jokunen muu. Meidän liinavaatteet ja koristetyynynpääliset, kylppärin matot ym, mahtuvat kaikki oikein hyvin vanhan rouvan uumeniin. Siellä on myös suvussa kulkevat vauvatekstiilit, jotka äiti on uskonut huomaani.
Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että hankitaan juttuja, jotka kestävät aikaa, ja käytetään mahdollisimman hyvin loppuun asti ennen kuin hankitaan uutta.

Toki mullakin joskus on niitä aikoja, kun tekis mieli vaihtaa kaikki uuteen ja erilaiseen. Mutta ne fiilikset menee tosi nopeasti ohi, ja ovat ehkä enemmänkin jonkinlaisen turhautumisen tulosta. Tykkään asioista näin, enkä ole muutenkaan mikään muutosten ystävä, mitä tulee ihan mihinkään. ”Tutun ja turvallisen ystävä” voisi kai lukea mun hautakivessä kun aika koittaa. Jonkun mielestä tylsää, mutta hei, kukin tyylillään!

Siispä sen sijaan, että sisustaisin kovasti hankkimalla uutta, mun syksyn sisustuspuuska on enemmänkin sellaista paikkojen oikomista. Vanhan parantamista ja pieniä muutoksia. Toki silti minäkin aina jotakin uutta hankin silloin tällöin, enkä koe siitä syyllisyyttä. Koti on mulle se the paikka, johon haluan panostaa ja missä oikeasti viihdyn ja haluan viihtyä.

Tuossa eilen nappasin keittiön seinästä pois vanhan Hagedornhagenin perhostaulun, joka on ollut niillä sijoillaan jo kuusi vuotta. Olen itse asiassa ollut kyllästynyt siihen jo pari vuotta, mutta nyt aika oli vihdoin kypsä. Mutta valkoinen (silloin kuusi vuotta sitten maalattu) seinä ei ei ollut kanssani samaa mieltä. Ihan hirveä länttihän siitä taulusta jäi seinään. Niinpä ei auttanut muu kuin tarttua maalipurkkiin ja teloihin ja pensseleihin. Ja ah, miten keittiön ilme raikastui, kun vanha nuhruisen valkoinen muuttui puhtaaksi! Paras sisustuspanostus pitkiin aikoihin. :)

Kasasin Ellokselta (jossa mielestäni huippu hyvä valikoima) muutaman kuvan ja linkin vähän kuin inspikseksi siitä, millaisesta tyylistä tykkään, ja mihin suuntaan haluisin enemmän meidän kodin sisustusta viedä. Kaikki aika ”tuttuja ja turvallisia” kuten arvata saattaa. Korituoleja jo löytyykin ja nuo molemmat tyynynpäälliset myös. Itse asiassa nuo Elloksen pellavatyynynpäälliset on ihan mielettömän ihania ja ostin ensimmäiset jo monta vuotta sitten. Ne vain pehmenee käytössä ja pesussa ja kestävät pitkään. Jos nyt jotain uutta näissä kuvissa olisi, mitä himoitsen, on nuo matot ja tuolit. Mä niin tykkäisin vaihtaa meidän keittiöön lämpimämmät tuolit. Vaikka joo, en ehkä sitten kuitenkaan tule sitä tekemään. Tai katsotaan! Jonkinlaisesta taulu-/ valokuvaseinästä haaveilen myös, se voisi luoda kivan lämmintä tunnelmaa esimerkiksi kamiinan vieressä. Mutta koska en ole mikään kovin nopea toteuttaja mitä tulee uuden laittamiseen tai vanhan taulun seinältä pois ottamiseen, radikaaleja muutoksia ei tule tehtyä hätäisesti.

Lyckesö nojatuoli, Candice -tyynynpäällinen, Anangur -matto ja Today -tuolit.

Bali -puuvillamatto, Matissen Visage Esquisse -julistetaulu, Daisy Smock -tyynynpäällinen ja Bell -tuolit

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ihan vain keittiön tavaroiden raivaaminen takaisin paikoilleen on melkoinen sisustusteko. Mutta hei, tuli se keittiön toinenkin ikkuna pestyä, kun sain apua höyläpenkin siirtämiseen. Nyt pitäisi vaan saada se vielä takaisin paikoilleen.

Astetta parempi perjantaisiivous siis huomenna edessä!

Ihanaa iltaa! ♡