Koko maailma on ihan sekaisin. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät ja ovat eristyksissä rakkaistaan. Talous on retuperällä ihan valtiota, kuntia ja yksityishenkilöitä myöden. Ihmiset menettävät läheisiään ja elävät ahdingossa. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, turvallista kotia ja lämmintä ateriaa ja tukea oppimisen kanssa. Mä voisin jatkaa tätä listaa koska se on oikeasti ihan loputon jos aletaan miettiä, mitä kaksi kuukautta on yksilötasolla tuonut mukanaan. Ja se on tuonut sitä ihan minunkin elämääni. Huolta ja murhetta. Ihan tavallista ja sitten taloudellista huolta ja murhetta. Ensimmäiset viikot itkin ja olin lähestulkoon paniikissa. Mutta sitten mä jotenkin ajattelin, että elämä kantaa. Ja onneksi mulla on ihana puoliso joka repii ylös aina silloin kun tuntuu, että alan vajoamaan johonkin lohduttomuuden syövereihin. Mutta jotenkin mä vain lakkasin lukemasta liiaksi uutisia. Lakkasin seuraamasta jokaista käyrää ja tilastoa. Aloitin elämään niillä eväillä, joita mulla oli. Ja tiedättekö, sitten mä huomasin, että ne asiat, jotka olivat kuitenkin mulle kaikkein tärkeimpiä pysyivät siinä. Perhe, ystävät ja omat jutut, jotka tuovat mulle valtavasti iloa. Ja minä joka normaalisti kulutan kolme kirjaa viikossa, en ole saanut kahteen viikkoon yhtään kirjaa päätökseen. Koska kaiken tämän keskellä mä olen ollut (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) kuin tutkimusmatkalla itseni kanssa. Olen oivaltanut ihan valtavasti itsestäni ja elämästäni. Muutama viikko sitten tuntui rehellisesti jopa pelottavalta viettää niin paljon aikaa oman puolisonsa kanssa. Mutta mä olen tykännyt siitä. Nauttinut. Nauttinut niin valtavan monesta asiasta, että välillä oikein hävettää. Koska tiedän, että on valtavasti myös niitä juttuja, jotka on ihan pyllystä. Niitä, joita tuossa aluksi luettelin.

Ja siksi musta tuntuu, jotenkin väärältä sanoa, että olen onnellinen. Tulee syyllinen olo. Ikään kuin ei saisi olla onnellinen. Ei nyt, ei tänä keväänä. Mutta mä olen! Valtavan onnelinen. Onnelinen siitä ajasta joka mulla on ollut mahdollisuus viettää oman perheen kesken. Onnelinen koska olen oivaltanut mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Ja erityisen onnellinen koska olen ehtinyt miettimään niin paljon, ja ehtinyt toteamaan, että mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Mä menen nyt syömään poppareita ja jätskiä noiden muiden kanssa. Joten ihanaa viikonlopun aloitusta sullekin! ❤️

Jos tuossa tulikin viime viikolla oltua tehokas kotitöiden ja siivousten osalta, niin tuo vappuviikonloppu otettiin kyllä koko rahalla takaisin. Toisaalta välillä kuuluukin nauttia, eikä ihan koko ajan suorittaa. Ilo huomata, miten tämäkin taito kehittyy vuosi vuodelta paremmaksi. Tänään maistuikin sitten jo puutarhahommat erityisen hyvältä. Nyt on daaliat laitettu esikasvamaan ja viimeisetkin koulinnat suoritettu.

Fillarikilometrejä kuitenkin tuli viikonloppuna ihan kivasti, joten ei tässä nyt ihan Ellun kanoina olla vain syöty ja makoiltu. Joskin illat ovat venähtäneet normaalia pidemmiksi, kun innostuttiin katsomaan Karppia Yle areenasta. Toukokuun alkaminen oli säiden puolesta vähän pettymys. Odotin tietty heti aurinkoa ja lämpöä, mutta täällä sää parani vasta sunnuntaina iltapäivällä. Ja sitten olikin kaunista, ai että! Tälle viikolle onkin jo suuret suunnitelmat maantieajon suhteen. Tai oikeastaan koko kesälle! Kesäsuunnitelmat sinänsä on tänä vuonna vähän erilaisia, mutta onneksi on asioita, joita voi tehdä vaikka moni juttu onkin peruttu.

Meillä juhlitaan tänään täysi-ikäistä. Nimittäin siitä tuli kuluneeksi 18 vuotta kun tavattiin tuon mun partanaaman kanssa. Silloin tosin oli siloiset posket molemmilla. Mutta joo, puolikas elämästä on kuljettu nyt yhdessä. On ollut ylä- ja alamäet, uhmaikä ja murrosikä. Toivottavasti myös monta kriisiä, vaihdevuodet ja kuumat aallotkin vielä edessä. Ostettiin kaupasta laatikollinen PusPus-lakuja juhlan kunniaksi. Melkein romanttista! 💕

Ai niin, sitä piti sanoa, että nuo ruokakaupasta ostamani pionit olivat siis aika kireän pinkkejä, kunnes auetessaan saivat ehkä maailman kauneimman sävyn. Toinen kolmikko jo menossa.