En kyllä pitäisi lainkaan pahana, vaikka se syksy olisi ollut siinä. Siitäkin huolimatta, että ne viimeiset kukkasipulit jäi sitten iskemättä maahan. Mutta pakkanen ja kuura on vain niin paljon kauniimpaa kuin tuo ainainen musta.

Vaikka kasvari näytääkin noin pihan puolelta aika hyisen talviselta, sisällä on kuitenkin vielä vahvasti syksy. Aurinko sulattaa kuuraiset lasit ja tänäänkin on saanut nauttia ihan mielettömän hienosta paisteesta. Huomenna on halloween ja perjantaina juhlistetaan sitä ystävien kanssa. Ensi viikkoon asti kurpitsat ja keltaiset tyynynpäälliset saavatkin siis olla ihan rauhassa paikallaan. Ja sitten siirryn jouluun, ja kasvarissakin vaihtuu sesonki! Glögiä ja pipareita kasvihuoneessa, ei lainkaan paha ajatus.

Tuo kasvarin kolkko ja kylmä ilme ehkä vaatii myös jotakin. Pitänee katsoa kivat lyhdyt tuohon ovien eteen ja ehkä jotain havua tai muuta jouluista. Ja lisää valoja kasvarin sisälle, koska se on oikeastaan aika kiva jättilyhty pimeän tullen. Ostin silloin seitsemän vuotta sitten kun muutettiin tänne useamman mustan lyhdyn, mutta ne alkaa olla pahasti päivänsä nähneitä. Paitsi että ovat pahasti ruostuneita, muutamaa on syys- ja talvimyräkät paiskonut niin, että lasit ovat helisseet rikki. Ei auta kuin metsästää uudet. Ja ensi kesänä taidan istuttaa niihin suuriin koreihin jotkin havupuut, jotka saavat sitten jäädä kasvihuoneen edustalle koko talveksi.

Olen lähiaikoina kulkenut melkein vallan ulkoiluvaatteissa, mutta nyt katsoin aiheelliseksi etsiä esiin myös siistimmän asun. Vanhat ivyleen nilkkurit ja vanha elloksen takki. Tykkään edelleen molemmista.

Ja siitäkin huolimatta, että mulla on edelleen kesärenkaat toivoisin, että tulis lunta. Valkoista puuteria joka peittäisi alleen ne kaikki puutarhatyöt, jotka syksyllä jäi tekemättä. Keväälläkin ehtii, niin se joka vuosi menee. Ei mitään masentavaa november rain -tunnelmaa, vaan ihan oikea talvi.

Kivaa keskiviikkoiltaa. Ja kiitos eilisistä tsempeistä! ❤️

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Mun päässä on pari päivää soinut Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä. Lähinnä kai siksi, että elämä on taas jälleen kerran osoittanut olevansa sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Ja vaikka näitä tällaisia vaiheita mahtuu meidän jokaisen elämään, se sykli saattaa joskus tuntua liian kovalta. Kun itse miettii, että nyt ei jaksaisi yhtään enempää, kaikki universumin kappaleet saatavatkin olla eri mieltä. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen sunnuntaina, kun lähdin miehen kanssa ulkoilemaan ja ikään kuin selvittämään päätäni ja keräämään voimia. Ajatuksella, että kyllä tämä tästä, kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Ja sitten se elämä onkin yht’äkkiä vaakalaudalla. Sain todella pahan anafylaktisen reaktion ja ehdin jo ajatella, että tässä se nyt sitten oli.  Mutta Luojalle kiitos, olemassa on myös se yhdestoista hetki. Tästä lähtien mulla on adrenaliinikynät AINA mukanani ja nukun pari sellaista vieressäni todennäköisesti loppuelämäni. Siinä kun kroppa twerkkasi sairaalassa lämpöpeiton alla, mietin kyllä, että ei nyt olisi tätäkin tarvittu. Samaan aikaan mietin kuitenkin, että saan mennä takaisin kotiin mun perheen luokse, halata ja tulla halatuksi. Elämä jatkuu, ja varjojen jälkeen tulee taas valoa.

Jos jotain elämässä on oppinut niin sen, että vaikeiden tilanteiden keskellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Mulla on ihania ystäviä, sukulaisia ja perhe. Niitä, jotka kannattelee silloinkin, kun tuntuu, että muuten ei jaksaisi. Ihmisiä, jotka rientävät auttamaan ihan käytännön asioissa ja ovat tukena. Niitä joiden tietää olevan siinä lähellä jos vain tarvitsen. Se on sellainen voima ja siunaus.  Ja mulla on ihan superihana sisko, joka nukkui viime yön meidän sohvalla, ja jonka kanssa olen saanut viettää vuorokauden. Puhua hassuja, tirautella kyyneliä ja nauraa turhanpäiväisille. Ja ulkona ihana pikkupakkanen ja maassa ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Upea auringonpaiste ja loppujen lopuksi aika täydellinen elämä – sellainen sekoitus onnea ja surullisia vaiheita.

Olkkarin pöydällä ystävän tuomat kukat ja Hemtexin loppuunmyynnistä kolmella eurolla löytynyt kynttilänjalka. Elämän pieniä iloja ❤️

Mä olen aina pitänyt meidän keittiötä talon parhaana huoneena. Tämä on se huone, jossa meillä ollaan. Kun tulee vieraita tai juhlitaan lasten synttäreitä, kukaan ei koskaan mene olohuoneeseen. Poikkeus oli oktoberkestien etkot, jolloin miehet menivät yläkertaan pelaamaan pleikkaa ja me kursittiin ystävän mekkoa kasaan. Keittiössä. Täällä mä vaihdan myös vaatteeni, rasvaan kroppani ja vietän aamun ekat hetket ihan rauhassa kahvimukini kanssa. Jossain vaiheessa me vielä katseltiin paljon telkkaria kun lapset menivät nukkumaan ja sen vuoksi tuli oltua olkkarissa. Nykyään ollaan niin väsyneitä ja vanhoja, että mennään aikaisin nukkumaan ja telkkari on jäänyt. Viikonloppuna katsellaan koko perhe niitä kulloinkin tulevia primetime-ohjelmia, mutta muuten olohuoneen on vallanneet lapset. Klaaran leikit ja värikynät on aina leväällään olkkarissa kuin Jokisen eväät konsanaan. Tai sitten siellä musisoidaan. Niinpä tästä keittiön päädystä on tullut mun olohuone. Tai meidän aikuisten. Mä makaan kintut ojossa tuossa liian lyhyellä sohvalla ja mies köllöttelee divaanissa. Arkena aina ruuan päälle juodaan just noilla paikoilla kahvit. Ladataan akut illan harrastusrumbaa varten. Eikä me edes kaivata telkkaria. Eikä sellaista kyllä keittiöön tulekaan.
Mutta ehkä just siksi, että tämä on se meidän varsinainen “olkkari”, olen hitusen innostunut sisustamaan huonetta uudelleen. Hassua sinänsä, että juuri kerroin maakunnan ykkösaviisissa, etten juuri sisusta. Mutta olen nainen, ja oikeus mielen muuttamiseen kai sallitaan. Ei toki mitään isompaa sisustamista, mutta alkusyksynä uudelleen maalattu seinä ja nyt uusi matto. Mattoa olen harkinnut pitkään. Ja kärkkynyt oikean kokoista, oikean näköistä ja oikein hintaista. Nyt vihdoin se täydellinen yksilö tuli vastaan. Turkkilainen kelim, ei liian tumma, ei liian kirkuvan värinen. Olin oikeastaan ajatellut laittavani sen poikittain, mutta jotenkin tuntui, että niin koko matto jäi piiloon, ja päädyin laittamaan sen kuten edellisenkin. Tämä tuo ihanasti lämpöä koko tilaan ja jotenkin nostaa tuon olkkaripäädyn omaksi keitaakseen.

Niin ja hei, jos se ruokapöytä vielä vaihdetaan! Onhan sitä siinä sisustamista taas hetkeksi aikaa.

 

Hiukset saivat uutta pirtsakkaa raitaa, ja hankin sen kunniaksi myös pari uutta hiussolkea. Vähän tunsin itseni pikkutytöksi hiuspinnikaupoilla. Ja jouduin kotona aika tarkkaan selittämään, että nämä ovat minun. Tuppaa tuo pienempi nainen omia aina kaikki pompulani ja klipsini. Tämä mun hius kihartuu tällaiselle spanielikiharalle, eikä tämä mitta ainakaan vähennä koiramielikuvaa. Mutta olkoon, ei voi mitään.

Ihanaa viikonloppua. Voikaa hyvin! ♡

Ai että, se on perjantai jo! Alkavan viikonlopun voi aistia ainakin kahdesta asiasta. Toinen on kuolleet kukat maljakossa ja toinen eteisen kaapin eteen ripustettu dirndl ja lederhosenit. Ei sillä, että olisivat mitkään perus viikonloppuvetimet, mutta huomenna juhlitaan jälleen tällä teemalla. Ja olen myös varannut itselleni kampaajan, koska haluan taas sen ihanan palmikkokampauksen, joka mulla oli pari vuotta sitten. Tai ainakin jotakin samansuuntaista. Viime vuonna oktoberfest -teema jäi juhlimatta, mutta syksyyn mahtui onneksi kaameat halloweenbileet ja 1920-luvun flapper-mekkoja. Nämä on jotenkin ihan paras tapa katkaista arkea, ja tykkään muutenkin tuosta teemaan heittäytymisestä. Ja onhan jo sekin ihanaa, että arjen keskelle mahtuu vähän juhlaakin. Siskon kanssa on vielä joulukuulle perinteinen pikkujoulumurha, johon löysin myös yhdet asusteet tällä viikolla. Joten onhan tässä näitä. Ja ensi kuussa se lähestyvä joulukin hyppää jo vahvemmin kuvioihin. Huomaan omaksuneeni ystävän viime syksynä lanseeraaman “juhlasta toiseen” -selviytymismetodin.

Olen käynyt kampaajalla viimeksi kesäkuun alussa, ja huomenna (palmikkokampauksen lisäksi) on tarkoitus kohentaa muutenkin tätä väsähtänyttä syysilmettä. Ei tietenkään mitään radikaalia, mutta pienikin piristys on tarpeen. Ja jatkuvasti enemmän harmaaseen taittuvan värin parantaminen. Mutta koska huomiselle on tiedossa juhlaa, tänään voi sitten ihan koko rahalla nauttia rennosta perjantaista kotioloissa. Ruokalistalla tänään retropitsaa. Sitä sellaista paksulla pohjalla uunipelillä tehtyä, jossa on tomaatin siivuja ja ananasta. Ja paksu juustokerros päällimmäisenä. Ajalta, jolloin tuulahdukset Italista olivat vielä hyvin vienoja. En ole tehnyt tuollaista ruokaa yli kymmeneen vuoteen, joten hauska nähdä osaanko enää ja maistuuko tuo lapsille.

Tiedättekö, mä olen käyttänyt tuota meidän olohuonetta niin harvoin viime päivinä, että oikein nauratti, kun lähemmin tutkin maljakossa olevien ruusujen habitusta. Se on perjantaipuskan aika taas tänään. Vaikka tosin kyseenalaistan puskan kannattavuuden, kun olohuoneen pöytä on tuntunut viime aikoina olevan lähinnä vain Klaaran leikkipaikka. Toisaalta ne kukat kai sopii tähänkin joukkoon värikkääseen. Kukkien lisäksi tänään pitäisi metsästää myös vähän kattavampi lehtihylly. Sähköpostiini kilahti muistutus, että uusin Lantliv on ilmestynyt ja koska kansi näytti niin hurmaavan jouluiselta, tämä on pakko hankkia. Mulla taitaakin olla noita Lantlivin joulunumeroita yli kymmeneltä vuodelta jemmassa ja joka vuosi selailen niitä läpi yhtä ihastuneena.

Mutta hei, iloa perjantaipäivääsi! ♡

 

 

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun käy Muumeja vähän kateeksi. Nimittäin talviunille kömpiminen maistuisi mullekin. Tai sitten vaan ihan kotiin linnoittautuminen ja kaikilta ulkoisilta velvotteilta pakeneminen. Sekin maistuisi. Ei vain taida käydä kumpikaan laatuunsa, joten ensiviikon syysloma toimii edelleen porkkanana. Hiukan vähemmän aikatuluja, hiukan enemmän pidempään nukuttuja aamuja ja ihan vain kotona olemisesta nauttimista. Voi kuinka koenkin olevani sellaisen pienen löhöilyn tarpeessa. Sopivassa suhteessa kirjoja, kynttilöitä ja keittiön sohvaa. Ja ulkoilua! Miten nopeasti oikeasti tuo ruska meneekään ohi. Sitä ja luonnon väriterapiaa pitäisi nyt ammentaa kaikin voimin.

En tiedä johtuuko se syksyn synkkyydestä, kuolleesta puutarhasta, kynttilöiden tuomasta tunnelmasta vai Prisman valmiskimpusta (oikeasti aika ihana markettien mielikuvituksettomien puskien joukossa), mutta olen viime päivinä taas jotenkin rakastunut meidän kotiin. Kuulostaakohan tämä ihan kamalalta, toivottavasti ei. Jotenkin kaikki on tuntunut niin nätiltä, että voisin vaan istua ja nauttia. Ainoastaan se pöytä kummittelee takaraivossa. Voi kunpa ehtisin käydä sen kimppuun ensiviikolla!

Minulta kysyttiin kirjavinkkejä, ja mitä viime aikoina on tullut luettua tai kuunneltua, ja tässä nyt jonkinlainen listaus. Kelpo kamaa kaikki, vaikka riippuu tietenkin siitä, mistä kukakin tykkää. Toivottavasti sieltä löytyy edes joitakin tärppejä, jos kaipaat kirjapinoon täydennystä.

Christina Larsson, Ingrid Bergman -sarja
Viides Mooseksenkirja, Likainen työ,
Et pääse pakoon
(aika perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta, sellaista oivaa Tv-kamaa)

Ruth Ware,
Synkän metsän siimeksessä,
Nainen hytissä 10,
Valhepeli
(pikkuisen psykologisempaa trilleriä. Ei brutaaleja kauheuksia, vaan enemmänkin sellaista mielen leikkiä ja taitavaa juonta)

Jessica Fellows
Nuori, kaunis ja kuollut
(Tämä on toinen osa kirjailijan Mitford -sarjasta. 1900-luvun alkupuoliskolle ajoittuvaa faktan ja fiktion yhdistelmää. Kuvaa luokkajakoa ja toimii, jos tykkäät Agatha Christiestä ja Dawton Abbeysta)

Yrsa Sigurðardóttir 
Perimä
Pyörre
Synninpäästö
(islantilaista nordic noiria. Aika jännää ja paikoin ehkä vähän turhankin raakaa menoa)

Sophie Hannah
Kolme Neljästä
(Hercule Poirot -tarinat uudelta kirjailijalta. Ehkä en alkuun ihan purematta niellyt, mutta tämä Hannahin kolmas on ehdottomasti paras. Toimii jos tykkäät Agatha Christien tyylistä, perinteisestä salapoliisiromaanista ja olet Hercule Poirot -fani)

David Lagercrantz
Tyttö joka eli kahdesti
(Stieg Larssonin Millenium trilogian viimeisin jatko-osa, eli kolmas Lagercrantzin kirjoittama. Tykkään, koska Lisbeth Salander vaan on niin hyvä!)

Joël Dicker
Stephanie Mailerin katoaminen
(kolmas Dicker. Kuten kaksi edellistä, tämäkin on niin hyvin rakennettu ja mukaansa tempaava, että pakko ahmaista nopeasti. Kuten edeltäjänsäkin tämäkin on sellaista tekstiä, joka jää kummittelemaan päähän vielä pitkäksi aikaa)

Pernilla Ericson, Erla-ryhmä -sarja
Sinua seurataan
Löydän sinut
Älä käännä selkääsi
(tämäkin varsin perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta. Nämä luettuasi mietit netinkäyttöä eri tavalla)

Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
Lemmikki
(psykologista jännitystä, koukuttavaa juonta ja kivat henkilöhahmot)

Denise Rudberg Marianne Jidhoff -sarja
Yksi tappava syrjähyppy,
Toinen toistaan pahempi,
Kolmen kohtalokas leikki,
Neljä kertaa kosto,
Kun kello lyö viisi
(loistava ja viihdyttävä ruotsalainen rikosromaanisarja. Näissä ollaan Tukholman yläluokan menossa mukana ja henkilöthahmot on niin onnistuneita, että jos luet ensimmäisen, haluat lukea kaikki!)

Håkan Nesser “Kaupunki -sarja”
Carmine Streetin sokeat
Taivas Lontoon yllä
Elävät ja kuolleet Winsfordissa
(Nesser on yksi parhaista kynäilijöistä. Tykkään tekstin tyylistä, kyynisestä kerronnasta ja näissä täysin irrallisissa romaaneissa on vahvaa Nesseriä. Eivät silti vedä vertoja kirjailijan Gunnar Barbarotti -sarjalle, joka on aivan mahtava!)

Jørn Lier Horst William Wistingin -sarja
Hylkiöt
(sarjaa kutsutaan Norjan Wallanderiksi, eikä suotta. Viaplay teki Wisting -sarjan, ja tämä tosiaan toimii loistavasti myös telkkarissa!)

Plussana:

Vähään aikaan koskettavin ja kaunein:
Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe
(jos valitset vain yhden, valitse tämä! Vähän kuin Dickerit, tämäkin pyörii yhä mielessäni)

Menossa tällä hetkellä:
Jo Nesbø, Veitsi
(Harry Hole on palannut. Ja hyvä niin, sillä ehtikin jo tulla ikävä!)

Seuraavana vuorossa:
Camilla Greben, Horros tai Christina Larssonin, Siluetti

 

Mutta sitten olis vuorossa ajelu balettitunnille. Ei siis ajankäytöllisiä ongelmia tällekään päivälle.

Meidän perheen miesväki näppäilee tänään bassoa kumpikin tahollaan, ja niinpä meille jäi Klaaran kanssa koko lauantaipäivä aikaa olla ihan vain tyttöjen kesken. Siivouspäiväkin oli pakko pitää, mutta ollaan yritetty viettää sitä mahdollisimman rennosti ja tarpeeksi taukoja pitäen. Päivään mahtunut siivouksen ja pyykinpesun lisäksi piirtämistä, askartelua, kirjoitusharjoituksia ja pieni taukopiipahdus kylillä. Pakollisten kauppaostosten lisäksi hommattiin kuistille lankaköynnös ja callunat, päiväkahvitauolle kastettavat, illaksi karkkiherkut ja päästiinpä pitkästä aikaa käymään myös ihanassa Sandrasissa, sellaisessa pienessä sisustus- ja lifestyleputiikissa, joka palvelee täällä meillä aina lauantaisin. Ja juuri kun olen tässä kehunut, että en osta edes uusia tyynynpäällisiä, niin nyt sellainen tuli hankittua. Ei kuitenkaan ihan hetken mielijohteesta, vaan olen katsellut tuota Tine K:n sinistä jättityynynpäällistä jo tovin sillä silmällä. Ihanan raikas piristys keittiön sohvalle! Ja hei, en voinut vastustaa kalenterikynttilää, joka tosin pääsi vielä keittiön astiakaapin päälle odottamaan joulukuuta.

Syy siihen, miksi tuo Klaaran vuodekatos roikkuu keittiössä, on se, että pesin sen ja ripustin kuivumaan tuohon muurin eteen. Mutta tämä yksityiskohta siksi, että olen saanut jokusen kyselyn tuon Numero 74 vuodekatoksen pesunkestävyydestä, ja nyt voinen ilmoittaa, että se kestää pesua vallan mainiosti. Pesuohje on hienopesu 30°C, mutta itse pesin kyllä ihan tavallisella neljänkympin ohjelmalla, eikä käynyt kuinkaan, paitsi, että tuli puhdasta.

Kohta on edellisten karkkipäivien suklaat pesty pois olohuoneen sohvilta, ja siivouspäivä muutenkin paketissa. Voidaan siis lasten kanssa hyvillä mielin ottaa karkkikulho olkariin ja viettää lauantai-iltaa herkutellen.

Ihanaa lauantai-iltaa sullekin! ♡

jhi

 

Perjantaita!

Tuntuu, että viikot vyöryvät nyt sellaisella vauhdilla ohi, että tuskin ehtivät edes viheltää mennessään. Vaikka arjesta tykkäänkin, takaraivossa jäytävä jatkuva riittämättömyyden tunne syö voimia. Kun joka päivä joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa, tekisi välillä mieli viheltää peli poikki. Mutta jos viikko vielä tätä sirkusta ja sitten olisi syysloman vuoro. Vähemmän aikatauluja ja vähemmän asioita joihin pitäisi riittää ja venyä.

Mulla oli eilen naistenilta ja vaikka torstaille osuvat menot aina verottavatkin viikoittaista kahvakuulatuntiani, moiset naurajaiset tulivat todella tarpeeseen. Oikeastaan oli niin hauskaa, että nauroin vielä illalla kaatuessani sänkyyn paljon normaalia uniaikaani  myöhemmin. Ja on naurattanut vielä tänäänkin. Se on jotenkin ihana tunne, kun saa tuollaista energiaa itseensä sellaisen määrän, että siitä riittää ammennettavaksi useammalle päivälle. Ja tänään olenkin ratsastanut juurikin noiden spontaanien naurunpyrähdysten voimalla.

Lapsilla on tosiaan aina perjantaisin koulua vain puolille päivin ja koska tänään harrastusmenot alkoivat heti miltei suoraan siitä, käytin aamupäivän ihan vain itseni kanssa. Viimeistelin syysistutuksia ja siivosin kasvihuonetta. Enää kuisti vaati jonkinlaisia toimenpiteitä (toiminut viime viikot lähinnä välivarastona) ja lyhtyjäkin pitäisi ehkä viritellä vielä rappusille. Mutta nyt on kasvihuone siinä kunnossa, että siellä on ihan viihtyisää nauttia kuumat kaakaot haravoinnin välissä. Josko viikonlopun aikana ehtisi tehdä kotonakin joitakin viihtyisyystoimenpiteitä, niin ei tarvitsisi välttämättä mennä kasvariin päästäkseen jonkinlaiseen zen-tilaan.

Meillä on lastauslaiturilla ja yhdessä tuijassa (joulu)valot ympäri vuoden. Mietin tänään, että josko nuo töpselit laittaisi jo seinään. Itse tykkään valoista ympäri vuoden, mutta tämä on aina vähän sellainen “mitä muut ajattelee” -juttu. Että jos joku kokee ne jouluvaloiksi. Lähinnä siis sitä tuijaa mietin. Onko teillä puutarhassa tai parvekkeella jo valoja? Tiedän, että aika monella on. Mutta missä menee raja? Onko se tuija liian jouluukuuseen vivahtava vai onko sillä enää nykyään mitään väljä milloin noita valoja polttelee? Näinkin suurten kysymysten äärellä näin perjantaina. Ehkä viikonloppu todella tulee tarpeeseen! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kiitos viimepäivien upeiden syyssäiden, tuntuu, että olen vihdoin saanut tavoitettua sen oikeanlaisen syystunnelman, ehkä jopa talvea ja jossain määrin jouluakin enteilevän fiiliksen. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta kun saa taas vaihteeksi kääriä itsensä villaan ja kerroksiin ja poltella kynttilöitä vähän siellä ja täällä. Hassua myös seurata, miten kodin fiilis muuttuu vuodenaikojen ja valon mukaan, vaikka ei päivittäisi ainoatakaan sohvatyynyä. Syksy ikään kuin hiipii sisälle ja ikkunat toimittavat vaihtuvien maisemataulujen virkaa. Ja vaikka kynttilät on toki ihania ympäri vuoden, niin onhan niiden tuike tällaisina hämärinä päivinä ihan omaa luokkaansa.

Viritin pianohuoneen kirjakaapin päälle pienet valot lasipulloon, ja ne onkin just tarpeeksi pienet toimimaan öisin kulkuvalona rappusissa. Ja vaikka olen vähän ollut viime vuosina allerginen kaikille valosarjoille, huomaan taas lämpeneväni niillekin eri tavalla. Samoin kuin ruusuille. Itse asiassa tässä mietinkin, että 10 vuoden varrelta blogissa on kai aika selkeästi nähtävissä jonkinlaisia syklejä. Toisaalta mietin sitäkin, että siinä missä blogini ehkä joskus oli “sisustusblogi” nykyään se tuskin vastaa tuon kategorian kuvausta. Päinvastoin, olen tuskin koskaan sisustanut niin vähän kuin esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, ja mitään uutta ja inspiroivaa ei juuri ole tullut kuvattua, saati hankittua jos kasvihuonetta ja puutarhajuttuja ei lasketa. Se on ehkä sellainen asia, jonka kanssa joutuu ihan tekemään ajatustyötä. Kun toisaalta en haluaisi olla ajamassa sellaista kulutushysteriaa, jossa ostetaan kotiin jatkuvasti jotakin uutta ja sisustustyynyt ovat kertakäyttötavaraa, mutta en myöskään ole mikään intohimoinen tuunailija. Niinpä asiat eivät juuri muutu, ja vaikka syysfiilis kotona ehkä tuntuukin, se tuskin niinkään välittyy kuvissa eteenpäin. Lopputuloksena pahimmassa tapauksessa vain muuttumaton ja itseään toistava. Mutta minkäs teet.

Kohta niitä kellojakin taas siirretään ja sitten illat ovat ihan oikeasti täynnä pimeyttä. En ole oikein koskaan osannut kyseenalaistaa tätä kellojen siirtämistä, se kun on aina ollut ja jotenkin kuulunut vuoden kiertoon. Mutta nyt kun asia on ollut paljon pöydällä, väittäisin, että jos jotakin mieltä pitää olla, niin kyllä tuo kesäaika vaan on paljon parempi. Ainakin näin syksyllä tuntuu ihanalle, kun pimeä ei tule heti alkuillasta ja harrastamaankin pääsee lähtemään vielä päivänvalolla. Toki kevät ja valoisat aamutkin on kivoja. No, poltellaan sitten syysiltoina kynttilöitä vielä vähän enemmän, jos talviaika joskus todella tulee jäädäkseen.
Mutta jos nyt unohdetaan nuo kellojen siirtelyyn sidotut aikamääreet, väittäisin, että meillä on jo siirrytty vahvasti talviaikaan. On kynttilät, tunnelmavalot ja joulukin jo jossain takaraivon perukoilla. Myös lämmityskausi on aloitettu kevyen maltillisesti, joten eipä kai tässä voi enää muuta kuin odottaa talvea.

Maanantait ei ehkä aina ole niitä kaikkien lemppareita, mutta nyt on pakko sanoa, että itselleni tämä päivä on ollut taas sellainen huippuhyvä. Pahin päänsärky on taitettu ja takana on mukava viikonloppu. Eilinen sunnuntai oli oikein sellainen oppikirjasunnuntai, johon mahtui pitkä ulkoilu upeasta ja aurinkoisesta syyssäästä nauttien, hyvää sunnuntairuokaa, joutenoloa perheen kesken, pitkä sunnuntaisauna ja korttipeli-ilta. Pitkät unet ja maanantain sai aloittaa energisenä ja levänneenä. Ihana tunne!

Se on hassu juttu, miten paljon fiilis vaikuttaa energiaan ja tuottavuuteenkin. Olen tänään saanut älyttömän paljon aikaiseksi, ja ehtinyt pitämään sekä lounas, että kahvitauotkin. Puhunut puheluita ja sopinut tapaamisia. Vastaillut sähköposteihin ja hoidattanut asioita kirjanpitäjän luona. Harvoin on kuulkaas maanantaisin sellainen olo, että tekee mieli taputtaa itseään päähän, mutta joskus näinkin. Ja kun vertailukohtana pitää tahmeaa viime viikkoa, muutos on toki aika huikea.

Mutta tiedättekö, mikä vaikuttaa levänneen olon ja reippaan fiiliksen lisäksi aivan älyttömän paljon? No se, millaisia ihmisiä maanantai, tai mikä tahansa päivä, tuo eteesi. Olen tässä syksyn aikana miettinyt tosi paljon sitä, miten iso vaikutus muiden fiiliksellä ja käytöksellä on omaan. Kun tapaa hymyileviä ja positiivisia ihmisiä on helppo olla sellainen itsekin. Ja jos taas eteen tulee suu väärin päin kulkevia negistelijöitä, sitä miltei tuntee, kun omat energiat alkaa valumaan pois. Mä uskon, että homma toimii kuitenkin myös toisin päin: Jos oma fiilis on vähän niin ja näin, kannattaa naamalle pakottaa reipas hymy ja kun tarpeeksi on tervehtinyt ihmisiä iloisesti ja jakanut positiivista fiilistä eteenpäin, se aivan varmasti jämähtää tiukemmin kiinni itseenkin. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten jotkut jaksavat aina olla niin himputin negatiivisia. Olen itse tosi allerginen sellaiselle suu väärinpäin kulkemiselle. Jokaisella meillä on huonot päivät ja huonot ajat, mutta se, että levittää negatiivisuutta alvariinsa ympärilleen pitäisi kieltää lailla! Onneksi mun maanantaihin on mahtunut mukavia ja positiivia ihmisiä. Olen saanut hymyillä ja nauraakin!

Parisuhdeulkoilua sillä aikaa kun lapset harrastivat, kohtalaisen siisti koti ollakseen arki-ilta ja aikainen sänky. Väittäisin täyden kympin maanantaiksi.

Tuli niin paljon omaa naamaa edelliseen postaukseen, että pakko vähän tasoittaa välillä. Maljakossa roosanauharuusuja, koska lokakuu on pinkki! 💕

No moikka! Eikö olekin vähän hassu otsikko ollakseen blogissa? Mutta joo, näissä ajatuksissa mieleni on viime päivinä viipynyt. Siinä, miten jokin niin informatiivinen, tärkeä ja viihdyttävä voi yhtä aikaa olla ahdistavaa ja tosi nujertavaa.

Viimeksi eilen klikkasin itseni pois eräästä “positiivisesta” Facebook-ryhmästä, koska en yksinkertaisesti jaksa sitä, että joudun päivä toisensa jälkeen näkemään ihmisten riitelyä ja kinastelua. Kuulun harvoihin tuollaisiin ryhmiin, ja olen liittynyt niihin oikeastaan vain ja ainoastaan joko tiedonjanostani tai jonkinlaisesta vertaistuen tarpeesta. Olen se, joka ei koskaan kommentoi, tykkää ehkä ja seuraa kaikkea taustalla. Mutta välillä tuntuu, että maailmassa ei yksinkertaisesti ole aihetta, joka ei nostattaisi vihaa, tunteenpurkauksia ja negatiivista panettelua. Toki monesti varmaan takana on ongelmia ihan vain jo ilmaisun tai ymmärryksen kanssa, netin välityksellä kun joskus mennään metsään. Mutta aika paljon sitä joutuu nykyään näkemään ihan oikeaa pahansuopuutta. Ja no joo, eihän tuo nyt millään tavalla yllätä, onhan tässä itsellekin tullut vuosien saatossa yksi jos toinenkin annos sitä itseään suoraan niskaan. Mutta joka kerta tällaiseen törmätessä mietin, että esimerkiksi koulukiusaamista ei koskaan saada kitkettyä, jos aikuisetkaan eivät pysty olemaan tieten tahtoen loukkaamatta muita. 🤯

Viikko sitten tulin äärimmäisen surulliseksi erään iltapäivälehden videon myötä. En yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään sitä, että kahdesti päivässä vaa’alla käyvästä naisesta tehtiin jonkinlainen sankari ja esikuva. Jos minä kertoisin julkisesti käyväni aamuin illoin vaa’assa ja suhteuttavani sitten päivän ruokailua ja liikuntaa laitteen näyttämään lukuun, olisin sairas. Ihan jokaisella mittapuulla katsottuna ja ulostuloni olisi varmaankin jonkinlainen hätähuuto. On jotenkin todella surullista, että meidän yhteiskuntamme ihannoi tällaisia roolimalleja. Ja samaan aikaan ollaan muka huolestuneita ulkonäköpaineista ja syömishäiriöiden yleistymisestä. 😢

Samaan aikaan olen miettinyt, miten oikeasti voi olla niin, että elämme maailmassa jossa monen (aikuisen!!!) mielestä on ihan OK lynkata 16-vuotias ilmastoaktivisti täysin aiheeseen kuulumattomin argumentein. Hirveää vihapuhetta ja täysin asiaankuulumatonta arvostelua. Välillä tekisi mieli repiä hiukset päästään, kun silmien eteen nousee jatkuvasti ihan älytöntä sontaa. 😡

Mutta tiedättekö, mikä hieno puoli sosiaalisessa mediassa kuitenkin on?! No se, että jotakuinkin voimme ja pystymme valitsemaan sen, mitä silmillemme saamme. Kun uutiset lukee suoraan lehden sivulta, eikä edes kurkkaa asian yhteyteen netissä kerääntynyttä kommenttivuorta, säästyy oikeasti aika paljolta moskalta. Ja sivustot ja mediat, jotka lähinnä ahdistavat ja ärsyttävät voi helposti karsia pois seurannasta. Ja mä ajattelin, että nyt kun päivät lyhenevät ja syksy käy päälle, alan yhä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, millaisia juttuja haluan nähdä ja lukea. Jätän tietoisesti seurannasta sivustot, jotka tuottavat lähinnä vain ahdistusta ja pahaa oloa. Jätän lukematta vihamieliset kommentit uutisotsikoiden alta ja säästän omaa päätäni ja sieluani ihmisten tunteenpurkauksilta. Ihan yhtälailla kuin välttelen energiasyöppöjä negistelijöitä elämässäni, voin vaikuttaa negatiivisuuden määrään myös ruutuajallani. Miksi täyttää mieli negatiivisella ja pahantahtoisella, kun elämässä on kaikista (oikeista) huonoista uutisista huolimatta kuitenkin paljon hyvää ja kaunista. Yksi syy siihen, että aikoinaan ihastuin blogeihin ja bloggaamiseen oli juurikin se hyvä mieli ja kauniit ja kivat jutut. Maailman menossa on ihan tarpeeksi kaameutta, eikä sitä ahdistusta tarvitse lisätä kiusaamalla itseään täysin asiaankuulumattomalla sonnalla. Uutiset pitää tietenkin lukea, eikä maailman menolta voi silmiään sulkea. Sen lisäksi aikansa voi käyttää somessa kivojen asioiden parissa. On se sitten blogien, instan tai kissavideoiden selailua. Itse valitsen mieluummin asioita, jotka verenpaineen nostattamisen sijaan rentouttavat ja virkistävät myönteisyydellään. ❤️👍🏻

Viimeisetkin chilit on nyt kuivattu ja purkitettu. Näillä maustaa taas kivasti kaikkea ensi kesään saakka. Ja hei, itse tehty chilisuklaa, voihan nam! Mieheni teki tuota sormisuolalla ja chilillä maustettua suklaata ja voi että mutta se on hyvää. Niin ihanan polttavaa, että koko ajan tekee mieli ottaa lisää ja antaa uuden suklaapalan taittaa pahinta poltetta. Kaupan vastaavissa chiliä on yleensä hienostunut annos suklaan makua vahvistamaan, mutta tämä on kyllä tosi ihanaa. Mietin jo, että tässä on yksi hyvä joululahjaidea!(Joulu mainittu!)

Mutta hei, se on perjantai. Viime viikonloppu meni totaalirentoillen, joten on oikeastaan ihan hauskaa, että tälle viikonlopulle on taas jo ohjelmaa. Meillä aikuisilla aikuistenohjelmaa ja pikkuväellä mummulareissu. Mutta tänään ihan vain koti-ilta. Kynttilöitä, kirja ja mukava asento. Ja muutama pala suklaata tietysti!

Ihanaa viikonloppua! ♡