Hiphei tyypit, ja joulukuun kolmatta!

Täällä on nukuttu tänään pitkään ja herätty kiireettä viikonloppuun. Jälleen kerran salapoliisintaitomme tuli kyseenalaistettua, ja metsään mentiin murhaajan suhteen niin, että rymisi. Mutta ihan loistava ilta, ja olisin voinut katsella toisenkin mysteerin. Jos ette ole koskaan olleet tuollaisilla murhamysteeri-illallisella, niin suosittelen kokeilemaan. Loistava aika viettää aikaa yhdessä vaikka isommallakin porukalla. Täällä Satakunnassa tapahtumia järjestää Murhamestarit -teatteriryhmä, ja eilinen illallinen oli Villilän Kartanossa, joka on muuten jo ihan paikkanakin näkemisen arvoinen.

Mutta sitten otsikkoon, eli tähtinauhaan, jonka askartelin niistä samaisista kimallearkeista, joista kirjoitin jo Joulun tunnelmaa -postauksessa. Koska paperin kullankimallus on vain yksipuolinen, homma piti aloittaa sillä, että liimasin paperit vastakkain erikeeperillä. Askartelukaupoista varmaankin saa vastaavia papereita molemmin puolin kimaltavana, mutta tämä omani on sellaista valokuvapaperia, ja liiman kuivumiseen piti varata vuorokauden verran.

Tuohon paperin pintaan oli aika vaikea saada tarttumaan minkäänlaista kynää, joten permanenttitussi oli ainoa vaihtoehto, jolla sain tähtimuotin kuvion näkymään kimalluksen joukosta. Pienemmät tähtöset painoin pienellä paperileikkurilla, jota saikin kyllä puristaa ihan voiman kanssa.
Ompelukoneeni ei jostakin syystä suostu selviämään tyhjän välipaikan ompelemisesta, joten päädyin kiinnittämään tähdet toisiinsa ihan perinteisesti käsin neulan ja langan avulla.

Kuten kuvista näkyy, tuo glitteripinta heijastaa valoa ihanasti, ja jokainen tähti tuikkii omalla tavallaan riippuen siitä, missä suhteessa se on valon kanssa. Sopivat siis hyvin joulukuusenkin oksille.

Pitkään aikaan ei ole tullut peristeisesti askarreltua mitään, joten tämä oli siinäkin mielessä mukavaa puuhaa. Jäinkin miettimään, että tässä suhteessa olen vuosien mittaan muuttunut valtavasti. Ennen kun ompelukonekin hurisi ahkerasti, ja nyt koko koje tuntui ihan oudolta käsitellä. Pitäisi ehkä alkaa verestämään vanhoja muistoja sen kanssa.

Mutta nyt pitää aloittaa joululahjojen paketointi. Saan nimittäin vaatehuoneen lahjavuoresta osan pois tänään, kun paketit lähtevät siskon mukana matkaan.

Ihanan leppoisaa viikonloppua!

Tallenna

Hei ihana joulukuu!

Tänään on jotenkin heti jouluisempi fiilis! Asiaa auttaa toki sekin, että keli jatkuu talvisena ja kotikin on saanut taas lisää jouluisia koristeita. Eilen ostin kaupasta jopa tarvikkeet limppuihin, josko innostuisin leipomaan vielä loppuviikolla.

Lapset pääsivät tänään tontuntaskuille (kiitos kaikista ideoistanne), ja minä kasasin olohuoneen pöydälle oman joulukalenterini. Tästä kynttiläpöydästä on muodostunut jo ikään kuin tapa ja perinne.

Jo neljättä joulua poltan tuollaista Tine K:n kalenterikynttilää, ja sen ympärille olen kasannut itselleni jonkinlaisen tradition. Nimittäin tuo kalenterikynttilä muistuttaa siitä jokapäiväisestä rauhoittumisen hetkestä, jolloin nautitaan kynttilänvalosta ja tunnelmasta. Niin kiireistä kuin joulukuu usein onkin, on äärettömän tärkeää silti pysähtyä pieniksi hetkiksi ihan vain rentoutumaan. Sanoisin, että meille aikuisille se on jopa huomattavasti tärkeämpää, kuin kalenteriyllätykset.

Tällä kertaa kalenterikynttilän seurana on perinteisesti facet-tuikut, ja saman valmistajan jouluntuoksuiset kynttilät. Tänä vuonna pöytään pääsi myös pari vanhaa hopeista kynttilänjalkaa ja erilaisia Havi’s kynttilöitä, joita sain blogin kautta. Varsinkin nuo pallo- , vekkipallokynttilät ja neulekuvioitu tuoksukynttilä ovat suosikkejani.

Kaikkia kynttilöitä ei tietenkään tarvitse polttaa samaan aikaan, mutta kalenterikynttilä muistuttaa pienestä pysähtymisestä, ja sen kylkeen voi helposti ruksia merkin sitä mukaa, kun joulukuu etenee. Vastaavan kynttilän voi tietenkin taiteilla itsekin piirtämällä vaikka tussilla tuikkupurkin kylkeen joka päivä pienen tähden.

Tänään aion ottaa kirjan käteeni ja löhötä sohvalla kynttilöistäni nauttien. Ehdottomasti joulukalentereista paras!

Suloista joulukuun ensimmäistä iltaa!

PS. Liikennevalot ovat POISSA! Voi autuutta, rauha on palannut tähänkin maankolkkaan!

Tallenna

Iiik! Vuodekatos tosiaan tuli tänään, ja voi hitsi, mutta se on ihana! Oli aivan pakko ripustaa se tuonne yläkerran aulaan ja mallata vähän sängyn kanssa yhteen. Ovat muuten oiva pari! Hih, jos tuo sohva olisi yhtään pidempi, tässä saattaisi käydä niin, että äiti omii koko paketin. Ehkä elämä sittenkin on jättänyt jonkinmoisen trauman, kun en saanut lapsuudessani prinsessasänkyä!

Illalla rymsteerataan tavarat paikalleen, mutta nyt lähdetään välillä jumppaan. Koko viime viikko meni kotoillessa, ja tänään tuntuukin erityisen ihanalta päästä taas arkijuttuihin mukaan.

Suloista maanantai-iltaa!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Aurinkoista uuden viikon aloitusta!

Huomaan potevani jonkinlaista luopumisen tuskaa aina uuden edessä. Tämä siitäkin huolimatta, että usein innolla odotan uutta – muutosta vanhaan.

Nyt on kuitenkin tullut aika sanoa heit ja heipat tuolle kermanväriselle pinnasängylle, johon olen ehtinyt kolmen ja puolen vuoden aikana kiintyä valtavasti. Enkä ole ollut ainoa kiintyjä! Kuten aikaisemmin kerroin, Klaara on kiintynyt sänkyynsä itsekin, ja välillä on ollut aikoja, jolloin sängyn vaihtamisesta ei ole saanut edes puhua.

Koska tyttö kuitenkin täyttää jo tammikuussa neljä, alkaa pinnasängyn aika olla armottomasti ohi. Toki jatkettavassa sängyssä on kasvunvaraa, mutta koska pinnat eivät millään tavalla ole tässä kohtaa edes tarpeellisia, on aika päivittää sänkyasiat kuntoon. Ja se aika on nyt! Tänään petasin vielä pienen sängyn ja räpsin siitä itselleni kuvat muistoksi. Ja muistutin itseäni myös siitä luopumisentuskasta, jota koin Leanderin kehdon käytyä liian heppoiseksi.

Neljä vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan puhuvani prinsessasängystä. Nyt se on kuitenkin termi, jolla muutos myytiin myös nukkujalle itselleen. Tänään olen puhdistanut ja puunannut uutta sänkyä, joka sekin on vanha ja varmasti tulee olemaan vähintään yhtä rakas kuin tämäkin. Tänään odotamme saapuvaksi myös vuodekatosta, joten huomenna  huone näyttääkin sitten jo aivan erilaiselta. Ja kaikesta luopumisen tuskasta huolimatta olen äärettömän innoissani tästäkin pienestä sisustusprojektista. Eikä innoissaan ole pelkästään äiti, vaan myös tytär!

Aurinkoenergiaa maanantaihinne!

Tervehdys täältä jostain mökkihöperyyden rajamailta. Kuopus sairastaa edelleen, ja kuinka se voikin olla niin, että vaikka muuten viihtyy vallan hyvin kotosalla, niin nämä päivät tuntuvat jotenkin älyttömän pitkiltä (joskin tosin kiva olla lapsensa seurassa, mutta mieluummin soisi hänenkin olevan terve). No, pääsinpä tänään nopeasti käymään kaupassa, ja sekin teki hyvää. Nyt sormet ristissä, että huomenna päästään arjen kimppuun. Sen verran alkaa tuo toipilaskin käydä kierroksilla, että kotona löhöilyn sijaan kaipaa varmaan jonkinlaista menemistä hänkin.

Tänään pitäisi purkittaa joulusinapit, ja ajattelinpa myös juoda vuoden ensimmäisen glögin. Suurempi glöginhimo kun on tähän asti tullut taltutettua teellä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että voisi vaikka heittää tonttulakin päähänsä ja tanssia ripaskaa pöydällä. Käy nimittäin tämä pimeys jo pikkuisen luonnon päälle. Saanpa otteen myös siitä jokavuotisesta blogikriisistäni, johon valonpuute on kai suurin vaikuttaja. Tilauksessa kirpakat pakkaspäivät ja valkoinen maa!

Glögin lipittämisen, kynttilöiden polttamisen ja sinapin purkittamisen lisäksi olen kaavaillut itselleni loppuviikoksi myös erästä muuta hommaa. Ajattelin nimittäin siivota vaatehuoneen. Uskokaa tai älkää, ongelmani ei ole vaatepaljous, vaan tällä kertaa joululahjakaaos. Lokakuu oli oiva paikka lahjojen hankintaan, mutta niiden sullominen piiloon pieneen vaatehuoneeseen, ei näytä kovin toimivalta ratkaisulta. Nyt yritänkin keksiä jonkinlaista ratkaisua tähän säilytysongelmaani. Helpoimmalla pääsisi, jos lahjat paketoisi jo valmiiksi, mutta sitten kaikki kivat nauhat olisivat jouluna ihan rytyssä. Vintillä olisi tilaa, mutta en halua sitä kylmän kosteaa tuoksua lahjoihin. Nyt kaikki hyvät ideat otetaan siis ilolla vastaan!

Kaipaan myös toista vinkkiä! Kertokaapas mikä on tämän vuoden paras joululehti? Aina on kiva hankkia joku jouluinen uutuuslehti, en vain nyt yhtään tiedä mikä, kun en ole aikoihin päässyt kunnollisia lehtihyllyjä katsastamaan. Kotimaiset löytyvät varmaan kaikki täältäkin, mutta nyt kaipaan vinkkejä niihin ulkolaisiin. Josko vaikka saisin sellaisen fiiliksenkohottajan jostakin käsiini.

Leppoisaa keskiviikko iltaa kaikille!

Tallenna

Tallenna

Tänään on se päivä, jona sade piiskaa ikkunoihin, ja ulkona on keskipäivälläkin pimeämpi kuin kesäöinä konsanaan. Pistää miettimään, että miksiköhän tämäkin maailmankolkka on aikanaan tarvinnut asuttaa.

Mutta hei, hyggeily, olkoon se tämänkin päivän sana. Vaikkakin omalla kohdallani ollaan nyt sen verran pimeän puolella, että tunnelmaan tarvitaan jo musiikkia avuksi. Koska joululaulut raikaavat meillä vasta ensimmäisestä adventista lähtien, tänään on hyvä päivä kuunnella kaikki Guns N’ Roses -hitit, ja varsinkin se November Rain. Ja koska mulla on lupa laulaa yksin (ja vain yksin) kovaa ja korkealta, siinä ilmakitarasoolojen yhteydessä syntyy muutamat joulumuistamiset. Tänään työn alla on sinappi, sekä kakkuja jouluaamun varpusille. Molemmista laitan ohjetta myös teille, mikäli omatekoiset joululahjat kiinnostavat!

Ostin viime viikolla kauniin valkoisen kerrotun amarylliksen, joka päätti piristää tätä sateisen pimeää maanantaita aukaisemalla ensimmäisen kukkansa. Uskomattoman kaunis kukka, joka tosin hipoo täydellisyydellään jo tekokukkaa. Mutta aito se on, vakuutan!

Facebook muistutteli tänä aamuna, että meillä on parinakin vuonna leivottu ensimmäiset piparkakut juuri 21. marraskuuta. Tänään ei ehkä piparipuuhiin ehditä, mutta mikäli kelit suinkaan jatkavat tätä rataa, leipominen ei ole lainkaan hullumpi idea viikon ohjelmanumeroihin. Saisipa taas jouluvalmistelut yhden pykälän valmiimmaksi.

Tänään on kaikki pimeänselätyskeinot sallittuja, mutta jos tuntuu, että mikään ei tunnu auttavan, näistä viisaista sanoista voi olla hyötyä:

So never mind the darkness
We still can find a way
‘Cause nothin’ lasts forever
Even cold November rain…

Kaikkea hyvää maanantaihinne ja uuteen viikkoon!

Tallenna

Tallenna

Perjantaita!

Muistanette, kun hankin viime vuonna itselleni “joulunodotuskuusen“. Noh, tuo karahka (Mr Plant feikkikuusi) on itse asiassa ollut koko vuoden olohuoneen nurkassa jonkinlaista viherkasvin virkaa ajamassa, mutta kuten Instagramissa ja Facebookissa olettekin jo nähneet, olohuone sai jouluisemman lookinsa, ja kuusi oksilleen hiukan koristeita. Samalla sen tarkoitus vaihtui takaisin alkuperäiseen; Ennen varsinaista joulukuusta se toimittaa meillä joulupuun virkaa, ja täytyy sanoa, että tykkään puusta (jos mahdollista) nyt vielä enemmän kuin vuosi sitten! (Tuo kellertävä kori vain pitää päivittää johonkin muuhun ratkaisuun.)

Nyt kun ikkunoissa on tähdet, ja olkkarin pöydällä amaryllis (kuva), meillä alkaa näyttää ehdottomasti jo vähän jouluisemmalta. Ei silti liian, sehän olisi vähän aikaista kun ollaan vasta marraskuussa.

Tänään onkin luvassa äidin vapaailta ja todellinen nollaus. Lähden nimittäin joulufiilisostoksille (sisältää esimerkiksi ylenpalttista joulukoristeiden hypistelyä) varsin jouluorientoituneen ystäväni kanssa. Mutta sitä ennen pitää hoitaa vielä pari juttua alta, joten toivottelen mukavat ja leppoisat perjantait teille kaikille. Ei anneta vesisateen masentaa mieltä!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Olen viime päivinä kieputtanut pääni sisällä vahvana olemista. Sitä, että nyt täytyy olla vahva, ja on suorastaan minun vuoroni olla vahva. Mutta kuten aina, tunteet tuovat mukanaan oivalluksia, ja oivallukset taasen opetuksia.
Vielä muutama päivä sitten ajattelin vahvuuden olevan jonkinlaista itsensä jäädyttämistä ja selkä suorana seisomista vaikka vastatuuli kuinka yrittäisi taivuttaa. Että vahva ihminen puree hammasta, ja kestää myrskyt lähestulkoon ilmekään värähtämättä. Mutta olin väärässä; Vahvuus ei suinkaan ole asioiden kestämistä yksin, ja tunteiden nielemistä naama peruslukemilla, vaan jotakin täysin päinvastaista.
Viime päivinä olen kokenut äärimmäisen suurta kiitollisuutta siitä, että vierelläni on ihminen, jonka olkapäähän itkeä ja turvautua juuri silloin, kun tuntuu, että asiat ovat liian suuria kestettäväksi yksin. Olen kokenut kiitollisuutta siitä, että minulla on ollut oikeus horjua ja taipua, tuntea pelkoa ja ahdistusta. Sillä vahvuus ei ole ainoastaan heikkouden puutetta, vaan enemmänkin rohkeutta olla myös heikko, tuntea kaikki ne inhimilliset tunteet, tunnistaa ne, ja myöntää ne myös itselleen. Vahvuus on rohkeutta turvautua toiseen ja näyttää myös omat heikot kohtansa. Vahvuus on avun pyytämistä ja toiseen turvautumista, ei oman rajallisuutensa kieltämistä.

Tuuletin eilen päätäni mopinvarressa ja levitin pianohuoneen ja olkkarin lattioille uudet matot. Nyt pohdin pitääkö, vai palauttaako ne. Ovat nimittäin kooltaan isommat kuin vanhat matot, mutta silti näyttävät samaan aikaan paljon pienemmiltä. Tai sitten silmän pitää vain tottua muutokseen.

Niin tai näin, mukavaa keskiviikkoa ihan jokaiselle!

PS. Glade arvonta on suoritettu ja tällä kertaa onnekkain oli Anne H. (Voittajaan on otettu yhteyttä.)

Tallenna

Uusi viikko ja uudet kujeet!

Täällä vietettiin niinkin mukava isänpäiväviikonloppu, että tänään liki tunsin arjen sivaltavan kasvoilleni. Tai ei se edes ollut arki, vaan herätyskello, joka keskeytti makoisat uneni aivan liian aikaisin. Mutta sitähän ne maanantait ovat, ja puoleen päivään mennessä sitä yleensä viimeistään toipuu tuostakin järkytyksestä.

Satuin kuitenkin lukemaan hauskan artikkelin hyggeilystä, ja siitä, miten meidän kannattaisi Suomessakin kokeilla tuota Tanskalaista oleilun muotoa, jolla esimerkiksi pimeä aika vuodesta selätetään fiilistellen ja tunnelmoiden. Olen itse hyggeilyn kannattaja, ja oikeastaan ainoa keinoni selvitä syksystä on hiljentyminen, rauhoittuminen ja rentoutuminen. Oikeastaan siis ongelman kääntäminen voitoksi, sillä hämärä jos mikä lisää aina tunnelmaa. Suomessa kuitenkin tuntuu olevan vallalla äärimmäiseen tehokkuuteen puskeva ajattelutapa, ja aika moni ajattelee hoitavansa terveyttään paremmin lounastuntitreenaamisella, kuin sillä, että työpäivän väliin ottaisi tauon, jonka aikana nostaa jalat ylös, ja sulkee pois ulkopuolisen hälyn ja kiireen esimerkiksi korvatulppien ja hyvän kirjan avulla. Veikkaisin, että myös rauhallinen kävelylenkki maisemia ihaillen tasaa stressihormonejamme paremmin kuin jatkuva tehokkuuden vaatiminen itseltämme.

Meistä jokainen stressaa asioista ihan eri tavalla. Toisille stressi on puhtaasti työelämään perustuvaa kiirettä, toisille se on jatkuvaa huolta ja murehtimista. Tuskin voidaan väittää, että kenenkään stressi on toisen stressiä vähäpätöisempää tai hyväksyttävämpää, mutta jos ihmistyyppinä sattuu olemaan sitä lajia, jonka päässä pörrää jatkuvasti niin ihmissuhteet, huoli lähimmäisistä ja vielä kenties se työtaakka, kannattaa stressilleen tietoisesti etsiä helpotuskeinoja. Usein kun kova stressi johtaa lopulta ahdistukseen ja tilanteeseen, jossa ollaan paniikinomaisesti täysin lukossa.

En väitä hetkeäkään, että äiti, joka valvoo yönsä miettien kiusattua lastaan, saisi ololleen ihmeparannuksen niinkin trendikkäästä jutusta, kuin hyggeily, mutta väitän, että meillä on jokaisella elämässämme tilanteita, joissa hedelmällisintä on pysähtyä ja rentouta. Olkoon se sitten kynttilänvaloa ja villasukkia, tai erilaisten hengitysharjoitusten tekemistä. Itse olen muuten viimeisen vuoden aikana opetellut noita hengitysharjoituksia, ja todennut ne älyttömän hyviksi. Oli kyse sitten pelosta tai stressistä, omaan hengittämiseen keskittyminen on tehokkuudeltaan verrattavissa rauhoittavaan lääkkeeseen. Ja ihan totta, sain ennen miltei ihottumaa sanoista meditointi ja mindfulness, mutta nykyisin ymmärrän, ettei minun tarvitse poltella suitsukkeita ja  istua lootusasennossa hare krishnaa toistellen. Yhtä hyvin toimii yksinkertainen syvähengittäminen, meditoimista sekin!

Eikä siihen hyggeilyyn aina tarvita sitä pimeää ja hämärääkään. Tänään olen tietoisesti nautiskellut minua ympäröivästä tunnelmasta, poltellut kynttilöitä ja hengitellyt syvään hätistellen negatiivisia ajatuksia mielestäni. Bonuksena ajattelin ripustella hieman noita äidin virkkaamia ja sokerilla kovettamia lumihiutaleita ja palloja. Ei liian jouluisia vielä, mutta talvisia sitäkin enemmän!

Ihanaa uutta viikkoa ja rentoa fiilistä kaikille!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hiphei, ja kivaa viikonloppua!

Täällä on aloitettu päivä mukavasti ja kiireettömästi. Me leivottiin lasten kanssa mutakakkua sillä aikaa kun mies puuhasi puutöissään, ja nyt onkin jo ruuanlaiton vuoro.

Vaikka meillä mennään vuoden ympäri melko neutraalilla värimaailmalla, huomaan, että kodin tunnelma muuttuu kuitenkin automaattisesti vuodenaikojen mukaan. Suurimpia tekijöitä on tietenkin valo ja lämpö, sekä ikkunoista avautuvat maisemat, jotka käyvät värin ja tunnelman tuojina ikään kuin suuret taulut.
En tiedä johtuuko se eilisestä siivouspäivästä vai kenties tuosta pienestä lumihunnusta, mutta mieli alkaa väkisinkin jo hahmottelemaan hiukan joulua kotiin. Kenties muutaman hyasintin löytäminen helpottaisi tätä olotilaa kummasti, mutta niitä ei taida täällä päin olla tarjolla vielä pitkään aikaan. Täytynee siis keksiä jotain muuta. Kenties paperi- ja risutähdet voisivat olla jo paikallaan!?! Ehkä ensi viikolla olisi jo aika ainakin kurkistaa vintin joulukoristeisiin ja mallailla jotakin pientä paikalleen.

Kello on kohta yksi ja mulla on edelleen pyjama päällä! Nyt siis nopeat “moit”, sillä lähden kirimään itseäni tähän päivään! Oikein ihanaa ja talvista isänpäiväviikonloppua!

Tallenna