Klaaran oma huone

04.3.2019

Hellurei ja maanantaita!

Kerroin heti vuoden alkajaisiksi, ettei meidän yläkerran aula ole sitten loppukesän ollut entisensä, ja lupasin palata aiheeseen, mutta vissiin sekin on sitten jäänyt. Korjataan kuitenkin tilanne nyt. Sillä niinhän ne sanovat ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. :)

Yläkerran aula -tunnisteen takaa löytyy postauksia ja kuvia siitä, mitä tämä tila on ennen ollut. Periaatteessa ihan kiva ”välitila”, mutta suoraan sanottuna enemmänkin sellainen hukkatila. Nämä tällaiset huoneet on paikkoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, mutta niiden käyttöaste on jotakuinkin täysi nolla. Tässä tapauksessa aulatilan tärkein tehtävä oli kirjojen säilytys.

No viime kesänä tuli sitten pakottava tarve saada esikoiselle oma iso huone, ja muutaman yön sitten pyörinkin sängyssä ja mietin, että mites mä sellaiseksi muutun. Kylmät vintit on toki vielä ottamatta käyttöön, mutta projekti vaatii paitsi aikaa, myös rahaa. Niinpä sitten asetuin makuulle yläkerran aulan kirjakaappien eteen ja totesin, että jos minä mahdun siihen pitkin pituuttani, siihen mahtuu myös Klaaran sänky, joka on tehty aikana jolloin ihmisen keskimitta oli jotakin 160cm ja rapiat.
Ja siitä se idea sitten lähti. Ja niin lähti myös se puolivuotinen kirjakaappiprojekti, joka itse asiassa saatiin päätökseen vasta muutama viikko sitten. Ensinhän ne kirjat lojuivat keskellä pianohuoneen lattiaa, ja sitten olohuoneen puolella muutaman kuukauden kirjakaapin edessä ja tv-tasolla. Jouluksi sain toki kirjat kaappiin, mutta kaapin päällimmäisen osan mies asetteli paikalleen tosiaan vasta reilu kuukausi sitten. Mainittakoon tässä kohtaa, että emme ole edes hämäläisiä.

Tuo vanha sohvahan päätyi aikanaan Klaaran vuoteeksi, kun olimme luvanneet majoittaa sen, mutta paikkaa ei oikein tuntunut löytyvän mistään. Samaan aikaan Klaara piti siirtää pois pinnasängystään ja kaksi tarvetta kohtasivat. Kun kätevän emännän mittani osoitti, että Klaaran sohvasänky mahtuu oikein hienosti yläkerran aulaan, loppu olikin sitten jo helppoa. Vaatekaapista väännettiin hiukan kättä, sillä kannettuani sen paikalleen, totesin ettei se sopinut alkuunkaan yläkerran vessan ja esikoisen huoneen oven väliin. Mieheni vannoi, että silmäni tottuu kyllä ajan kanssa, ja niin siinä kai sitten kävi, koska nyt sen paikka tuntuu oikein luontevalta.

Huonekaluvalssin jälkeen meillä oli kaksi tyytyväistä lasta. Toisella iso oma huone ja toisella turvallinen välitila omana huoneena. Sellainen, johon uskaltaa nukahtaa yksinkin. Ainakin välillä.

Tämä aulatilan asukas on onneksi melko siisti luonne ja järjestelee lelunsa tarvittaessa vaikka pituusjärjestykseen. Ja ilmoittaa silmät kirkkaana siivonneensa huoneensa pyytämättä ja käyneensä vähän ”sisustamassa” myös veljensä huoneessa. Tiedä, mistä on tapansa perinyt, mutta homma toimii.

Edelleen meillä lapset viettävät suurimman osan ajastaan alakerrassa. Alakerrassa askarrellaan ja pelataan ja sinne kannetaan myös lelut. Mutta tavaroille on omat paikkansa ja se helpottaa myös lapsia huolehtimaan järjestyksestä. Ainakin osittain. Ja nyt silmä on tosiaan tottunut paitsi tuohon aulan vaatekaappiin, myös olohuoneen päällekkäin nostettuihin kirjakaappeihin.

Sellaista maanantaille. Ihanaa uutta viikkoa! ♡


yläkerran aula

31.1.2018

Heipsan tyypit!

Kun viimeksi kuvasin yläkerran aulaa, oli niin himputin pimeää keskellä päivääkin, että jouduin puhelimen fikkarilla näyttämään kameralle ohjausvaloa, jotta se jaksoi kohdistaa. Tänään asiat ovat toisin, ja tuolta talven ihmemaasta sinkoilee valoa sisään vähintään 100 kertaa enemmän kuin marraskuun puolivälissä. Hyvät naiset, olemme matkalla kohti kevättä!!!
Myöskin kuusentaimi on saanut vaihtua helmililjoihin, mutta muuten yläkerran aula onkin ihan yhtä vuodenaikaneutraali kuin ennenkin. Mutta näin se toimii, eikä turhaan hypi silmille! :)

Olen tässä viime päivinä käynyt pääni sisällä jonkinlaista kevätharppausta. Pohtinut niittysiemensekoituksia, ja ihan käynyt läpi sen, mitä ensi kevään ja kesän aikana pitäisi saada tehtyä, ja mihin ehkä olisi vielä oikeasti resurssejakin. Huomaan, että olen talvisin ladannut itselleni (ja puolisolleni) sen verran suuren kesätyömäärän, että viimeistään heinäkuussa kasvoille iskee sula mahdottomuuden aikapula. Tunteja ja käsiä kun on ihan ympäri vuoden rajallisesti, vaikka talven aikana usein tuntuukin, että kun vain olisi kesä, niin kaikki kyllä onnistuisi. Jos siis ennen olen ollut hieman liian optimistinen puutarhakauden suhteen, en ajatellut nytkään heittäytyä pessimistiksi. Realistiksi vain! Olkoonkin, että se on jotakin itsesuojelua pettymysten varalle. Nämä ajatukset päässäni torjuin tänäänkin muutaman houkuttelevan siemenihanuuden, ja päätin ensin miettiä ja tehdä vähän listaa, että mitä lopulta kannattaa kylvää ja mitä ei.

Meillä on tänään muuten kihlajaispäivä! 11. laatuaan, minkä laskimme tuossa juuri ja totesimme, että pyöreät kympit taisi jäädä vuosi sitten juhlimatta. Ainakaan kumpikaan ei muistanut, että viime vuonna olisimme tehneet jotakin erityistä. Kenties se täysi kymppi vain jäi noteeraamatta, kuten moni muukin asia pienten lasten vanhemmilla. Mutta näköjään pärjäsimme taas vuoden eteenpäin siitäkin huolimatta. :D

Nyt pötyä pöytään, ja sitten imuri laulamaan. On se hyvä, että huomataan tänä vuonna juhlia edellisenkin edestä! :D

Kivaa keskiviikkoa!

Tallenna