“Oma sänky…” huokaistiin mieheni kanssa illalla, kun lapset oli saatu omiin peteihinsä, pyykkikone jylläämään, pesällinen puita poltettua kylmän talon lämmikkeeksi ja vihdoin koitti se hetki kun sai oikaista raajansa tutulle sängylle (joka tosin on edelleen mallia futon). Kauhean yleväähän olisi sanoa, että maailman paras paikka olisi vaikka oman rakkaan kainalo, mutta ehei, mulle se on kyllä koti. Toki kiva sielläkin ottaa joku kainaloonsa tai olla vastaavasti jonkun kainalossa. Mutta koti on koti, eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
Vuosi vuodelta huomaan, miten kotikeskeisyyteni vain kasvaa. Oma sänky, oma tyyny, oma suihku, tavarat omilla paikoillaan ja ympärillä rauha. No mutta tästä on juteltu ennenkin. Toiset vain viihtyvät paremmin rauhallisessa ympäristössä ja toiset sitten taas nauttivat menosta ja hulinasta. Hyvä niin, pysyypä tasapaino! 🙂
Tämän päivän ihanuuksia on kotoinen rauha ja jostakin pilvimassan takaa sukeltanut kevätaurinko. Läjäpäin vastapestyjä vaatteita, kotona olemisen helppoutta ja sitä ihan tavallista arkea. Saapa tässä vielä iloita pääsiäisohrastakin, jonka tämä “kätevä emäntä” tuikkasi multaan ihan liian myöhään. Mies nauroi lauantaina, että se on parhaimmillaan juuri kun ollaan poissa, mutta onneksi olin kylvöpuuhissa niin paljon myöhässä, että meidän pääsiäisruoho kukoistaa vasta nyt. Jokseenkin nautin siitäkin, että pääsiäisen koristelut jäivät tänä vuonna vähiin. Eipä ole ainakaan paljoa siivottavaa!
Mieletön valo sai kaiken arkisenkin näyttämään tänään superkauniilta. Tai ehkä se oli sittenkin vain oman kodin tuttu ja turvallinen tunnelma. Niin tai näin, toivottelen kaunista keskiviikkoa teillekin. Palailen vielä illemmalla Iittala X Issey Miyake -arvonnan voittajalla. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin. 🙂
Muistanette Iittala x Issey Miyake yhteistyöni Iittalan ja Indiedaysin kanssa. Mikäli kellot eivät ihan heti lähde soimaan, voit lukea kaksi edellistä postaustani täältä ja täältä. Jatketaan aiheen parissa, mutta tällä kertaa vähän siltä kantilta, miten itse koen tuotteet, ja miten koen ne juuri osana omaa sisustusta. Postauksen loppupuolella on myös arvonta (ja mahtava palkinto onkin), joten jaksakaa ihmeessä kahlata koko postaus läpi.
Malliston teemana on ”Pause for harmony”, eli arjen harmonia, pieni hetki, oma aika tai mitä kukin sitten harmonisesta hetkestä ajatteleekin. Itselleni se on hetkellistä pysähtymistä luontoon tai kotiin. Kotona harmonia syntyy järjestyksestä ja hiljaisuudesta, jota tietysti lapsiperheissä on tarjolla harvoin, mutta pienin järjestelyin harmonisen hetken voi luoda ympärilleen milloin vain. Minä olen niitä ihmisiä, jotka haluavat tiskit heti tiskikoneeseen piiloon, keittiön pöydän siistiksi ja työntekokin sujuu paremmin kun työpöytä on järjestyksessä ja kaikelle on oma paikkansa. Kun asiat ja tavarat vain lojuvat, huomaan ajatukseni heikkenevän ja mieleni stressaantuvan. Minulle pause for harmony merkitsee siis stressittömyyttä, ärsykkeiden vähyyttä ja visuaalista harmoniaa. Ollessani yksin kotona, en kuuntele musiikkia, vaan enemmänkin haluan kuulla mitä ympärilläni tapahtuu; Tuuleeko ulkona, sataako kenties vettä.
Iittala x Issey Miyake -malliston astioissa ja tekstiileissä on selkeitä linjoja ja kirkasta väriä, mutta myös hempeän vaaleita pastelleja. Jäykkien kulmien vastapainoksi löytyy rusetiksi solmittavia nauhoja ja tunnelmanluojia niin tuikkukiposta maljakkoon. Ideana on, että jokainen voi luoda malliston avulla itselleen harmonisen hetken, joko rentoutumalla kupillisella teetä, maittavan illallisen tai lounaan ääressä, jättää avaimet ja puhelimen pois käsistään tai painaen vaikka päänsä hetkeksi tyynyyn. Paitsi että rakastuin sarjan astioihin heti pienen sneak peekin jälkeen, ihastuin myös ajatukseen, ettei kyseessä ole vain keittiön astiasto, vaan konsepti joka toimii koko kodissa. Ei pelkästään keittiössä, vaan esimerkiksi myös työhuoneessa, makuuhuoneessa, tai vaikka kylppärissä.
Iittala x Issey Miyake -malliston astioita löytyy kolmessa eri värissä: Valkoinen, vaaleanpunainen ja tummanvihreä. Omaan silmääni sekoitus noita kolmea väriä näyttää parhaimmalta.
Yhden kukan maljakot ovat muuten ihan Suomessa suupuhallettua lasitavaraa. Näitä löytyy myös harmaana, mutta itse pidän kirkkaasta väristä, joka päästää läpi myös kukkien varret.
Fuji-vuoren innoittamat servetit tuovat mieleeni origamit. Vaikka tekstiileissä on jämäkät vekitykset taitosten määrää on silti helppo itse muuttaa, kuten tuossa yllä olevassa kuvassa olen tehnyt. Nämä tekstiilithän voi tosiaan pestä huoletta 40 asteessa, ja pliseeraukset ja vekit pitävät muotonsa. Silittämään tekstiilejä ei pidä ryhtyä.
Meillä ei juuri käytetä pöytäliinoja, ja siihen on parikin syytä. Mieleistä liinaa ei ole löytynyt, ja kolme metrinen (normaalia leveämpi) ruokapöytä asettaa myös sopivan tarjonnan melko suppeaksi. Tästä syystä meillä suositaan tabletteja, jotka elävöittävät kattausta ja pehmentävät ruokapöydän akustiikkaa. Ne toimivat vähän kuin katelautanen, ja kokoavat kattauksen yhteen.
Meillä makuuhuoneeseen istuvat parhaiten hillityt värit. Kankaiden tekstuuri on samaan aikaan hienostunutta, mutta rouheaa, ja istuu hyvin ryppyisen pellavankin joukkoon. Harmaa väriskaala pehmeni kivasti vaaleanpunaisella tyynynpäällisellä.
Mallistosta löytyy myös kivat pienet tuikkukipot, joihin ihastuin myös heti. Näihin liittyy myös se hauska juttu, jonka kuulin malliston Tukholman lanseerauksessa. Nimittäin, että Japanissa ei poltella juuri kynttilöitä, ja siksi tuikkukippo on eräänlainen erikoisuus Miyaken mallistossa.
Olen viime vuosina mieltynyt kovasti siihen, että astioilla on perinteisen tarkoituksensa lisäksi myös jonkinlaisia muita funktioita. Siihen, että esine, joka on ehkä aluksi luotu ruokailua ajatellen, muuttuu käyttöesineeksi myös muissa tarkoituksissa, sekä siihen, että käyttöesine, kuten astia, voi olla myös samalla sisustuselementti. Tiedättehän; leikkokukkia juomalaseissa, kukkaistutuksia pienissä kulhoissa ja isommat astiat ronskisti esillä.
Juuri tällaiseen soveltamiseen nuo Pause for harmony -malliston astiat sopivat äärimmäisen hyvin. Lautaset kun ovat kuin pieniä tarjottimia, joihin voi koota tarpeellisen yhdeksi kokonaisuudeksi, tai niihin voi luoda erilaisia asetelmia. Kylppärin hyllyllä pienempi vadeista kokoaa yhteen viimeistelyyn tarvittavat, eli tuoksun, huulipunan ja korut.
Silti ihan ensimmäisenä ei tulisi mieleen, että olen vienyt kylpyhuoneeseen lautasen. 🙂
Samaa astioiden soveltamista muihin tarkoituksiin olen käyttänyt myös työhuoneessa. Kaiken maailman nipsut ja napsut valtaavat äkkiä pöydän, jos tarvittaville asioille ei ole osoittaa omaa paikkaansa. Mukeihin mahtuu kyniä ja muuta pikkusälää, samoin lautasille ja vadeille. Pöytäkukkanen on pehmeä laskualusta puhelimelle ja iloisen vihreä väri piristää työtilan ilmettä.
Iittala X Issey Miyake -malliston kassi oli mulle rakkautta heti ensi silmäyksellä. Tämän kanssa kelpaa kulkea, vaikka minne. Toimii kirjastokassina, ja lisälaukuksi läppärillekin.
Arvonta:
Niin, minulle pause for harmony näin kotioloisaa merkitsee paljolti sitä, että tavarat ovat järjestyksessä, ja kotona vallitsee harmonia.
Mutta mikä on sinulle tyypillinen harmoninen hetki tai rauhoittava rituaali keskellä arkea?
Kerro se kommentissasi, ja kerro myös, mikä on suosikkisi Pause for harmony -kokoelman tuotteista.
Jätä kommenttisi viimeistään maanantaina 28. 3. Arvonnan voittaja saa valita 180 euron edestäIittala X Issey Miyake -tuotteita itselleen.
Meillä mennään pääsiäisen suhteen aika vähillä koristella tänäkin vuonna. Kukkia, pajunkissoja ja seljanoksia. Vähän ohraa ja joitakin munia – siinäpä ne.
Kerroinkin tovi sitten, että löysin keittiön kaapista pussillisen askartelumunia, jotka ostin jo alkuvuodesta, mutta olin tyystin unohtanut. Aikomukseni oli koristella niitä mustan tussin kanssa, mutta todetessani, että taloutemme tussit olivat joko a) ihan kuivuneita tai b) suttaavia vesiliukoisia yksilöitä, päädyin jättämään kynäilyt väliin ja vaihdoin suunnitelman “marmorimuniin”.
Alussa oli kuusi onttoa (ja erittäin kevyttä) askartelumunaa, joissa kussakin oli valmiiksi ripustuslenkki.
Mustaa akryylimaalia löytyi kaapista, samoin iso sivellin. Vettäkin tuli kraanasta, joten tarvikkeet olivat aika äkkiä kasassa.
Kastelin munat nopeasti vedessä ja sudin pintaan tosi kostealla siveltimellä mustaa maalia. Sen jälkeen pyörittelin ja hieroin koristemunia märillä sormenpäilläni (jotta valumat lähtisivät kulkemaan eri suuntiin), ja lopuksi vielä kastelin sormeni uudelleen vedellä ja pyyhin liikoja maaleja pois.
Löysin tuollaisen hauskan roikottimen, johon sain kaikki kuusi munaa kuivumaan. Sen verran tiputtivat mustaa vettä, että rätti piti laittaa alle. Kuivuivat kuitenkin muutamassa minuutissa, joten kokonaisuudessaankin homma vei vain noin 10 minuuttia.
Ainakin omaan silmääni ovat kivoja ja kauniin yksinkertaisia. Ja jos näistä ei enää ensi vuonna niin tykkääkään, niin ainahan ne voi maalata uudelleen. 🙂
Aurinko armas! Tänään on saatu vihdoin se kunnon paiste tännekin.Aamulla paistoi jo niin kirkkaasti, että oli pakko avata keittiön verhot ennen aamupalaa, jotta saadaan nauttia ihanuudesta. Pienempi ei tosin voinut syödä, kun paistoi kuulemma liian kirkkaasti, mutta siitäkin selvittiin.
Tämän viikon tehtävänä oli hakea pajunkissoja lasten virpomisvitsoja ajatellen, ja tietysti vähän maljakkoonkin sekä itselle, että mummulle. Alkuviikosta vielä kuitenkin katselin, että suurin osa kissoista on niin supussa, ettei niistä vielä ole kauheasti iloa. Mutta eiköhän nyt pajukin aukaise kukintonsa kun näin paistaa. Jotakin pientä pääsiäiseen viittaavaa voisi muutenkin viikonlopun aikana ripotella pitkin kotia. Löysin muuten eilen pussillisen valkoisia askartelumunia astiakaapin pohjalta. Ostin ne jo helmikuun alussa Suomalaisesta, kun odottelin Kampissa bussini saapumista. Hyvä, ettei mennyt vallan ohi. Niitä voisi jotenkin koristella viikonloppuna.
Tänään pitäisi ehtiä kumisaapasostoksille ja löytää jostakin sängynjalat makuuhuoneeseen. Meillä on nimittäin sunnuntaista lähtien ollut runkopatjat lattialla, kun niitä vanhoja jalkoja ei perästäkään onnistuttu löytämään. Ajatus sängystä luopumiseenhan lähti nyt tällä kertaa siitä, että mieheni haluaa nämä bambutuolit pois keittiöstä, ja ainoa paikka jossa niille (väliaikaisesti) olisi tilaa, on makuuhuone. Mutta eihän ne oikein rautasängyn kanssa käy yhteen. Tosin en kyllä haluaisi koko tuoleja lähteä siirtämään, joten taidan hioa väittelytaitojani kunnon terään ja puolustella tuolejani. 😉
Niin ja hei, Sokos -arvonta on vihdoin suoritettu! Onnea, Tintti, vedit tällä kertaa pisimmän korren! Laitan sulle meiliä ihan näillä näppäimillä!
Täällä on sunnuntaihin heräilty vähän hitaasti ja normaalia rauhallisemmin. Osaksi siksi, että lapset ovat mummulassa yökyläreissussa, ja osaksi siitä syystä, että kello taisi olla yöllä puoli kolme kun painoin pääni tyynyyn. Hauskaa oli, syötiin hyvin, juotiin hyvin ja aika kului kuin siivillä. Mukavaa vastapainoa arjelle!
Eipä mulla oikeastaan ole mitään asiaakaan, mutta ajattelin jakaa nyt muutaman kuvan lastenhuoneen puolelta. Jalkalistat pitäisi saada paikalleen täälläkin, mutta jotenkin on joulun jälkeen ollut taas hirveän vaikeaa tarttua mihinkään. Ehkä kevät tuo tullessaan sen ylimääräisen energian, jolla saadaan ne kaikki pienet kesken jääneet hommat hoidettua.
Meidän sänky lähti muuten tänään uuteen osoitteeseen, eli makuuhuonekin tulee tavalla tai toisella nyt vähän muuttumaan. Runkopatjojen jalat vaan on hukattu muuttojen aikana jonnekin, eli sellaiset nyt ensihätään pitäisi jostain käydä hakemassa. Mutta nyt on kuitenkin aika hakea lapsoset kotiin.
Viherkasvit, kirsikanoksat, vihersmoothie… Ihana vihreä!
Lakatut kynnet. Aivan liian harvinainen herkku nykyään, mutta piristää kummasti.
Uusi sormus (Edblad). Sopivan yksinkertainen ja kuitenkin omalla tavallaan näyttävä.
Aurinko. Vaikka vain pienen hetkenkin, mutta silti ♡
Huh ja puh, täällä on vietetty päivä tehokkaasti siivoten. Ja hei, nyt on ne ikkunatkin puhtaat, eli kevätaurinko saa ihan vapaasti paistella!
Tässä päivän aikana on karsittu tavaraa niin keittiön kaapeista, kuin hyllyiltäkin. Muutenkin puhdistettu paikkoja liiasta roinasta, ja nyt sekä tuntuu, että näyttää hyvältä. Hassua, että tavarat vain jämähtävät paikoilleen, eikä niitä sitten tule sen enempää siirreltyä, vaikka oikeasti on ihan piristävää järjestellä avohyllyt ja senkinpäälliset uudelleen.
Olohuoneeseen on jo pitkään ollut mietteissä uusi sohvapöytä, ja vaikka sellaista ei vielä ole hankittukaan, viritin tarjotinpöydän tarjottimen vaihteeksi seinää vasten. Se on niin kaunis ihan tuollaisenaankin. Tänään tehtiin myös päätös sängyn vaihtamisesta. Rautasänky saa väistyä yksinkertaisemman päädyttömän runkopatjaversion tieltä.
Vaihtelu todellakin virkistää – ja siisti koti piristää. 🙂
No, mutta näin perjantain kunniaksi ajattelin vinkata maailman helppohoitoisimmista kasveista, eli kyllä ihan tekokukista!
Muistanette ehkä viimejouluisen kuusenkarahkani joka jakoi mielipiteitä, mutta myös huiputti ihan vierestä katsojia. Kyseessähän oli Mr Plantin lehtikuusi, joka tosiaan oli (kaikki puheeni aitoudesta pyörtäen) tekokuusi. Noh, tekokasvejakin on moneen junaan ja noin karkeasti ne voidaan jakaa kalliisiin ja halpoihin. Ensin mainitut ovat yleensä niitä laadukkaampia ja jälkimmäiset… no näyttävät koko rahan edestä tekokasveilta. Vaikka kuusi hintansa puolesta olikin useamman vuoden sijoitus, ihastuin Mr Plantin laatuun ja myös pienempien kasvien hintaan. Aina välillä törmää houkuttelevan aidon näköisiin teko-orkideoihin, mutta yleensä hintalappua vilkaistessa sitä meinaa pyllähtää takamukselleen. Kun liikutaan hintaluokassa 100-200 euroa, tulee väistämättä mieleen, että samalla rahalla ostaa aikamoisen nipun aitoa tavaraa.
Orkidea koki suosiossaan 2000-luvun alun jälkeen pienen notkahduksen, mutta siitä huolimatta niitä on näkynyt tasaisesti sisustuskuvissa. Mikä ihmeellisintä, yleensä pimeiden eteisten tai kylpyhuoneiden kaunistuksena.
Suomalaisesta tuulikaappikulttuurista johtuen, harvassa omakotitalossakaan eteinen on se valoisin mahdollinen paikka. Itse asiassa harvaan eteiseen yltää luonnonvaloa muuten kuin ehkä ulko-oven ikkunaosasta. Samoin taitaa olla kylppäreiden suhteen. Toki tehokkaat lamput hankitaan niihinkin, mutta yleensä kylppäri on paikka jossa vain käydään, ja lähtiessä valotkin sammutetaan automaattisesti. Noin niin kuin yleisesti ottaen elävä orkidea kylppärissä, tai pimeässä eteisessä, on siis yhtä suurta huijausta kuin sisälle talvehtimaan kannettu oliivipuu käytössä olevan kakluunin vieressä. Ei toimi kuin ehkä kuvissa!
Koska makuuhuoneemme on oikeasti talon pimeimpiä paikkoja, ei oikea orkidea kestä sielläkään kovin pitkään. Toki se jaksaa ehkä yhden kukintansa sinnitellä, mutta valon puolesta olosuhteet eivät ole kovin otolliset kasvin pidempi ikäiseen säilymiseen. Mutta, koska pidän orkidean luomasta tunnelmasta ja haluan makkariinkin jotakin elävää, tai ainakin elävältä näyttävää, olen jo tovin metsästänyt laadukkaita ja aidon näköisiä kasveja. Kohtuulliseen hintaankin tietysti.
Kun sitten näin kuvat Mr Plantin orkideoista, ja laadusta oli kokemusta kuusen sekä kuusenoksan verran, päätin koettaa onneani. Ja nyt makkarin tunnelmaa onkin jo hetken kohottanut pari orkidearuukkua.
Kivan ruukun (en ole vielä varma jäävätkö nämä Bergs Potter -ruukut pysyvästi makuuhuoneeseen, vai siirtyvätkö keväällä ehkä kuistille tai ulos) ja itse kasvin lisäksi tarvitsin palan kukkasientä (kuiville kasveille) ja pari kourallista orkideamultaa ruukun viimeistelyyn. Lisäksi käytin pari vanhaa orkidean tukikeppiä isomman kasvin tukemiseen. Pienemmässä tukikeppi olikin mukana.
Sienen leikkasin suurin piirtein ruukun kokoon, sillä sehän antaa periksi ruukkuun painettaessa. Sitten vain kasvi, ja mahdolliset tukikepit, sieneen ja orkideamultaa katteeksi.
Voilà!
Perhosorkideat ilmajuurineen ovat hyvinkin aidon näköisiä, eikä niitä ainakaan feikiksi huomaa, jos ei erikseen ole tietoinen niiden todellisesta luonteesta. 🙂
Pienempi (kaapin päällä oleva) orkidea löytyy täältä ja iso (suorana yli metrin korkuinen) kasvi löytyy täältä.
Niin, että jos sinne kenkäkaapin tai eteisen lipaston päälle haluaa välttämättä sen orkidean, tai mikäli koti-spa kaipaa piristystä, tässä oiva ratkaisu. Ja toimiihan ne muuallakin. Joko sitten olosuhteiden pakosta tai vain laiskan hoitajan iloksi. 🙂
Ollaan toki jo kolmannessa päivässä, mutta tässäkin hypetyksessä tulen tyylilleni uskollisena vähän jälkijunassa.
Alkuvuosi toi helpotuksen kahden vuoden superväsymykseen, mutta helmikuu oli niin kiireinen ja täynnä ohjelmaa, että lisääntyneestä energiasta ei ehkä tullut nautittua parhaalla mahdollisella tavalla. Jos jotain olen itsestäni viime vuosina oppinut, niin sen että sisälläni asuu pieni downshiftaaja. Laiskuuden synonyymiksikin haukuttu termi jakaa kansaa ja mielipiteitä. Näin vuosien ylisuorittamisen jälkeen se kuitenkin tarkoittaa mulle sitä, että elämässä tarvitaan aikaa ihan vain olemiseenkin. Siihen, että voi seistä puiden juurella ja kuunnella linnunlaulua, tai parhaassa tapauksessa kuulla, kuinka happi virtaa suonissa ja verenpaine laskee ja kohina hiljenee. Siitäkin huolimatta, että syke- ja aktiivisuusmittarit käskevät meitä liikkumaan enemmän, suorittamaan enemmän ja tekemään enemmän.
On tavallaan trendikästä, että kalenteri on täynnä merkintöjä, joka päivälle kiirettä ja minuuttiaikatauluja. Samaan aikaan uupumiset ja burnoutit yleistyvät, mutta kukaan ei oikein kehtaa sanoa, ettei jaksa. Ettei vain leimautuisi. Niin, sitähän me vähän pelätään, laiskan ihmisen leimaa. Mutta ihan vain pysähtyminen luontoonkin edistää terveyttä – samaan tapaan kuin hikilenkki. Itsestään huolehtiminen kun ei tee kenestäkään laiskaa. Ei edes silloin, kun joku haluaa sinulle niin väen vängällä väittää. On paljon rohkeampaa kuunnella itseään, kuin mennä valtavirran mukana.
Myönnän, että opettelen tätä itsekin vasta, ja jaksamattomuuskin on helpompi kertoa läheiselle ja ehkä kuitata silti huumorin nimissä “olen tullut varmaan vanhaksi” -kortilla. Mutta eihän kyse ole iästä, siinä missä ei laiskuudestakaan. Osalle ihmisitä vain riittää vähempi, ja osa sitten kaipaa ympärilleen jatkuvaa säpinää. Tässäkin asiassa olemme yksilöitä.
Keskiviikkoaamuna tajusin päivän pitenemisen oikein konkreettisesti. Kun melkein kahden viikon tauon jälkeen palattiin arkiaamujen rytmiin, jolloin kaikki asiat tehdään joka päivä samalla kellonlyömällä, havahduin siihen että päivä oli valjennut vaikka vasta laitoin puurokattilaa hellalle. Itselleni valon lisääntyminen tuo keväisin energiaa, mutta tässäkin asiassa kannattaa kuunnella itseään, sillä toisille valon lisääntyminen aiheuttaa vastaavasti väsymystä. Ei siis tarvitse olla energinen vain koska muutkin ovat. 🙂
Sain muuten viime viikolla viimeisen joululahjani. Kynttilänjalan, jota olin toivonutkin jo kahtena edellisenä jouluna. Mieheni oli (jostakin selittämättömästä syystä) vähän myöhään joululahjaostoksilla, ja Sisustuksen Koodissa oli jalkaa jäljellä enää messinkisenä. Ihana toki sekin, mutta tämä on meille parempi. Jo ostohetkellä oli onneksi ilmoitettu, että mikäli väri on väärä, jalan voi vaihtaa, kun mustia taas saadaan varastoon. Koska Turun suuntaan ja Koodiin ei hetkeen ole ollut asiaa, jäi vaihto vähän pitkälle. No, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.
Tällä hetkellä täällä vaivaa kauhea karsimisen tarve. Nyt on sellainen olo, että kaipaan ympärilleni vähemmän. Ehkä kesällä olisi paikallaan pitää joku pihakirppis. Toistaiseksi taidan kuitenkin vain kantaa tavaraa vähän vintille huilaamaan. Ehkä se mieli vielä muuttuu kevään edetessä.
Tiistain piristykseksi hiukan kuvia ja tunnelmia viime viikon torstailta, jolloin juhlistettiin jälleen kahden ajattoman designin ja maailman eri laitojen yhdistymistä. Pari viikkoa sitten Indiedaysin ja Iittalan yhteistyövei minut TukholmaanIitala X Issey Miyake -malliston kansainväliseen lehdistölanseeraukseen, ja viime viikolla sain (yhteistyön nimissä) olla mukana juhlistamassa malliston virallista kotimaanlanseerausta Helsingissä.
Ittalan flagship store Esplanadilla täyttyi nopeasti ihmisistä, puheensorinasta, kuplivista laseista ja kukista. Koska mallisto on alunperinkin saanut innoituksensa luonnosta ja kirsikan kukista, oli pala luontoa tuotu mielestäni hauskalla tavalla mukaan juhlaan. Paikalla oli kukkabändi (Anarkofloristit Ilona Valkonen ja Vieno Motors) joka improvisoi juhlaväelle seppeleitä ja vieheitä. Ja vaikka Iittala X Issey Miyake malliston kohdalla puhutaankin kirsikankukista, oli mielestäni sidonnassa mukana ihanasti japanilaista ikebana-henkeä.
Meillä Suomessa ei vielä riittävästi irrotella kukkasilla ja luonnolla sisätiloissa, mutta nyt mentiin kyllä niin oikeaan suuntaan. Juhlakansa sai tilata itselleen kukkakoristeet, ja taidokkaan tekemisen ihailun lisäksi, kukat toivat ehdottomasti lisää juhlavuutta niin tilaisuuteen, kuin juhlijoihinkin. Loistava idea, joka samalla kielii uuden malliston kansainvälisyydestä; Uusia tuulia, uusia ajattelutapoja ja uutta suuntaa!
Juhlatunnelman keskellä ääneen pääsi toki myös Iittalan väki, joka kertoi malliston ideasta ja suunnitteluprosessin etenemisestä. Nyt kun kansainvälisestä lanseerauksesta oli jo viikon verran aikaa, tuntui hienolta kuulla, että malliston vastaanotto maailmalla on ollut varsin positiivinen. Iittala X Issey Miyake -mallisto on osa Iittalan kansainvälistymisstrategiaa, joka todellakin tuntuu ottaneen niin uuden suunnan, kuin hurjan vauhdinkin.
Keskelle arkista torstai-iltaa oli todellakin taiottu pala keväisen huumaavaa juhlatunnelmaa. Oli ihana päästä paikalle, nähdä tuttuja ja olla osana tätä juhlaa.
Itselleni on jäänyt aika hyvä fiilis tästä yhteistyöstä ja Iittalan rohkeudesta tehdä uutta, unohtamatta kuitenkaan perinteistä suomalaista muotoilua. Ylpeys suomalaisesta osaamisesta näkyy paitsi Iittalan itsensä toiminnassa, mutta samalla se huokui koko tilaisuudesta. Arvostetaan vanhaa, mutta pyritään luomaan uutta. Siinä mielestäni kiteytyy hyvin ajatukseni uudesta mallistosta.
