Pitäisi siivota vaatehuone, järjestää lasten vaatekaapit, pestä ikkunat ja tehdä jonkinlainen isompi siivouskierros. Siinäpä asioita, joita tälle viikolle olin etukäteen miettinyt. Vaan juuri nyt ei hontsita noista yhtään mikään!
Eilinen oli niin hauska päivä Ristoineen ja Nelleineen, että päätettiin venyttää viikonloppua vielä yhdellä päivällä. Tänään onkin sitten vuorossa pulikointia, kylpemistä ja edelleen jonkun muun laittamaa ruokaa.
Mikä siinä onkin, että aikuisille loma usein tarkoittaa rästitöiden hoitamista ja erilaisia to do -listoja. Siis lähinnä silloin kun ei lähdetä lomalle jonnekin, vaan jäädään kotiin. No, minä välttelen kotia vielä tämän päivää, ja otan ilon irti perheen yhteisestä ajasta. Jos ikkunat sillä aikaa kyllästyvät likaisuuteensa, niin peskööt itse itsensä! Samaa suosittelen vaatehuoneelle.
Tästä tulee ihan kiva päivä – ollakseen maanantai.
Koko helmikuu on meinannut mennä kiireineen ja sairasteluineen ikään kuin ohi, mutta tänään tarrasin kiinni jostakin vähän keväisemmästä fiiliksestä. Lapsille uusia vaatteita, kotiin kukkia ja kirsikan oksia. Ja johan auttoikin!
Keltaiset narsissit eivät tosin vielä jaksa innostaa, mutta perunanarsisseissa (“Bridal Crown” ) on aina ollut jotain tosi kaunista. Harmi, etteivät ne yleisesti kuulu suomalaisten joulukukkiin, minä nimittäin ostaisin näitä oikein mielelläni myös jouluksi. Joulun viimeinen amarylliskin muuten avasi suuret kukkansa viikonlopun kunniaksi, joten nautin kukkaterapiastani koko rahalla.
Illaksi olisi tiedossa poppareita ja leffaa. Ei ollenkaan paha sekään. Täytyy sanoa, että tämä viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen.
Yhdessä syöminen ja ruokailuhetkeen panostaminen puhuttavat aika ajoin, ja taisi olla viime viikolla kun taas luin jonkin tekstin aiheesta. Se että perheet eivät kokoonnu enää päivittäin yhteisille aterioille johtuu toki teineistä, joita homma ei kiinnosta, tai sitten (kuten meillä) yhteisen ajan puutteesta. Perheillä ei ole yhteistä aikaa, ja ruokailuista on tullut monelle pakollinen perustoiminto, joka kuitataan usein nappaamalla jotain nopeaa.
Aikoinaan kun opettelin uudelleen tervettä suhtautumista ruokaan, koko ajatus lähti positiivisesta kokemuksesta ruokailuun. Syö yhdessä muiden kanssa ja panosta ruokailuhetken tunnelmaan. Näitä ohjeita olen yrittänytkin noudattaa, ja jopa siinä määrin, että silloin kun ei ole ruokailuseuraa, panostan muihin juttuihin. Vaikka keittiön pöydälle mahtuu yhden ruokailijan lisäksi toki paljon tavaraa läppäristä lähtien, saatan silti tyhjentää koko pöydän ja kattaa itselleni kauniisti lautasliinoista lähtien. Toki tulee päiviä kun ruokailen seisaaltaan, nappaan jotain eilisen tähteitä sen enempää asiaa ajattelematta, popsin eväitä muovirasiasta tai syön samalla kun tuijotan tietokoneen näyttöä.
Mulle itselleni on kuitenkin hurjan tärkeää, että koko perhe kokoontuu yhdessä pöydänääreen. Joskus se saattaa onnistua viikonloppuaamuisinkin, mutta parasta on tietenkin, kun noita hetkiä saa mahdutettua arkipäiviin. Yhteinen päivällinen ja iltapala ovat omia suosikkejani, koska niihin on mielestäni mukava päättää päivä. Kokoontua yhteen ja olla hetki yhdessä ilman ulkoisia ärsykkeitä. Kun syödään yhdessä on kiva kattaa kauniisti – jälleen niistä lautasliinoista lähtien. Arkiruokakin maistuu paremmalta kun sen saa syödä viihtyisässä ympäristössä.
Meillä arkeen ja juhlaan ei myöskään ole erillisiä astioita. Astiat ovat käyttötavaraa ja arjestakin voi tehdä juhlaa. Juhlavuus syntyy sitten ihan muista jutuista. Pellavaisista lautasliinoista, koristeista, kukista, tunnelmasta ja juhlasta itsestään. Toki ruokakin vaikuttaa; Joulun tunnelma tulee jouluruuasta, ja arki pyörii yksinkertaisten arkiruokien ympärillä.
Uuteen nousuun -postauksen arkikuvissa vilahtikin uudet Tine K:n Deli -lautaseni, joihin olen täysin rakastunut. Deli -sarjaa meiltä löytyy jo paljon tarjoiluastioiden muodossa, mutta koska astiaston hurmaavan harmaa sävy miellyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan, halusin niitä lisää. Nyt kun aikoinaan kihlajaislahjaksi saatu ja vähitellen kerätty Gantin astiasto alkaa olla jo kolhuilla (ja ihan silkasta kyllästymisestä myös), päätin että meillä on aika uusia lautaset. Lautaset tilasin Homenordilta, ja kulhoja olen kerännyt vähitellen sieltä täältä. Seuraava hankinta onkin sitten sarjan isot ruokalautaset.
Ikean Pokal -juomalasit ovat meillä ihan arkikäytössä, joskaan en oikein pidä niiden harmaantumisesta. Vanhoja pöytähopeita meillä käytetään paljon, ja keräsinkin niitä aikoinaan kirpputoreilta ja tilasin Ruotsin puolelta. Uudemmat hopeat ovat jääneet käyttämättä, sillä näissä on mielestäni paljon kauniimpaa patinaa, joskin jonkun muun mielestä ne kaipaisivat pikaista kiillotusta. 🙂
Tässäpä meidän yhden arkipäivällisen kattaus. Niin, ja lautaselle pääsi keväisen vihreää hernesosekeittoa. 🙂
Tuntuupa hassulta, että helmikuussa (kun mittari voisi auringosta huolimatta hipoa jopa kolmeakymmentä) keli on kuin maaliskuun lopulla, ja vesi tippuu räystäistä.
Meillä Klaara aloitti hiihtolomansa jo tänään, ja Niilosta saamme lomavahvistusta sitten ensi viikolla, kun täälläpäin on koulujen talvilomaviikko. Niin, ehkä talviloma on viikon koulutauolle parempi nimi, kuin hiihtoloma. Hiihtokelit kun ovat mitä ovat…
Mutta ei se talvi ja lumi sieltä purnaamalla tule, joten turha siihenkään on energioitaan kuluttaa. Sitä vastoin nautin täysillä valosta ja auringosta, vaikkakin ne aiheuttivat eilen jopa pientä päänsärkyä. Tässä kohtaa vuotta kun pimeä syksy ja sateinen talvi on ehtinyt helmikuulle asti, ihmisen keho kaipaa jo valoa. D-vitamiinia saa toki purkista, mutta valolla on niin suuri merkitys koko kehon hyvinvointiin. On mieliala-asiat, muisti, aineenvaihdunta ja varmasti tuhannen muuta asiaa, joihin valon puute meissä iskee. Niin, että nautitaan jokaisesta auringonsäteestä niin hyvin, kuin suinkin vain on mahdollista.
Auringon lämmittävän vaikutuksenkin huomaa muuten kissasta hyvin. Kylli loikoilee ja aurinkokylpee mielellään paikoissa johon säteet osuvat. Pitkin päivää kissa sitten vaihtaa paikkaa. Venyttelee ja peseytyy välillä, ja jatkaa sitten taas huilailujaa. Ehdin jo jopa vähän toivoa, että sieluni olisi mahdollista jatkaa seuraavassa elämässä kissana, mutta mahtaako ne kissanpäivät olla joka katilla kuitenkaan niin auvoisia ja ihania. Mekin tosin puhumme Kyllistä kesäkissana, mutta vain siitä syystä, että raukka parka sai ulkoilusta tarpeekseen kun säät kylmenivät.
Valolla on muuten iso merkitys myös valokuvaamiseen. Ei ehkä sieltä tärkeimmästä päästä, myönnän, mutta merkitys se on sekin. Meillä makuuhuoneessa on yleensä ihan hirveä valoa, eikä makkarin kuvaaminen siitä syystä oikein koskaan juuri innosta. Kauniina kesäpäivänäkin yläkerran valo on sellainen inhottavan kelmeä, ja kuvaaminen onnistuu melkeinpä paremmin vähän pilvisempänä päivänä. Joskus kuitenkin valossakin on oma juttunsa, ja nyt oli pakko tarttua kameraan, kun ulkoa pilkisti sellainen kylmä, ja raikkaan viileä, auringonpaiste.
Makkari on oikeastaan aika samassa mallissa kuin Kuvia makuuhuoneesta -postauksessa, mutta älkää antako sen häiritä. Koti on koti, eikä sitä millään voi jatkuvasti uudistaa tai muuttaa, vaikka bloggaajalle tietenkin sekin olisi ideaalitilanne. Mutta no, koti on koti ja siksi juuri pääasiassa elämistä ja elämää varten.
Noniin! Lupasin tosiaan vähän juttua Tukholman vierailusta, ja tässäpä matkani päällimmäinen tarkoitus; Iittala X Issey Miyake -malliston kansainvälinen lehdistölanseeraus.
Uusi upea ”Pause for Harmony” –mallisto on tuskin jäänyt keneltäkään huomiotta, niin suuri hypetys se on viime päivinä ollut. Indiedaysin ja Iittalan yhteistyön myötä, pääsin viime viikolla itse ihailemaan tuotteita ja tutustumaan malliston ideaan sekä suunnitteluprosessiin kansainvälisen lehdistön kanssa. Tapahtumapaikkana oli Tukholman Wetterling Galleria, ja tilaisuus oli odotetusti täynnä asiasta kiinnostunutta lehdistöä.
Iittala X Issey Miyake -yhteistyö on syntynyt Iittalan ja Miyake Design Studion suunnittelutiimien tiiviissä ja pitkästä yhteistyöstä. Neljän vuoden aikana ideoista on keskusteltu, ja niitä on kokeiltu ja testasttu. Kehitysprosessissa esille nousivat yhteiset perusarvot ja yhteinen arvostus käsityöhön, luontoon, sekä muotoilun ja tekemisen yksinkertaistamiseen.
Iittala X Issey Miyake yhteistyössä yksi suuri osa kokoelmaa on myös uusi teknologia; Kansainvälinen Issey Miyake tunnetaan maailmalla tekstiilien huipputeknologiasta. Miyaken vaatteissa yhdistyy sekä innovatiivisuus, että kestävyys, ja ne molemmat istuvat hyvin myös Iittalalle. Uudessa mallistossa skandinaavinen selkeys ja puhatus kohtaavat vastaavat hyveet aasialaisella vivahteella.
Tilaisuudessa näkyi selvästi, kuinka mallisto kiinnosti kansainvälistä lehdistöä. Wetterling Galleriassa vallitsi samaan aikaan kohina ja ”Pause for Harmony”. Mallistoon suhtauduttiin yhtä aikaa uteliaasti ja kiinnostuneina, mutta kuitenkin kunnioittavasti. Vaikka kyseessä on todelliseen arkeen ja arjen pieniin hetkiin luotu käyttöesineiden ja tekstiilien mallisto, Gallerian tunnelma kieli kuitenkin myös taiteesta. Malliston selkeys ja yksinkertaisuus höystettynä nykyaikaisilla videoinstallaatioilla, teki tapahtumasta kauniin ja harmonisen.
En epäile hetkeäkään, etteikö ”Pause for Harmony” tavoittaisi Euroopan ja Aasian lisäksi myös muuta maailmaa. Mallisto on nyt myynnissä ja sen saama huomio on ollut melkoisen valtavaa. Oli ilo olla mukana tapahtumassa ja ottaa ensi viikolla vastaan myös virallinen Suomen lanseeraus.
Palasin tosiaan reissultani jo myöhään keskiviikkoiltana, mutta eilinen meni jokseenkin laukkuja purkaessa ja lapsia halaillessa. Eilisen illan olinkin jo taas omilla teilläni, ja täytyy sanoa, että nyt tuntuu jotenkin ihanan rauhalliselta olla kotona. Ja se on muuten hassu juttu, tuo “olla kotona”. Itsekin olen ollut tilanteessa, jossa kodiksi on muodostunut hyvinkin väliaikaiset ratkaisut, ja ihan vain juuri siitä syystä, että ihminen kaipaa sitä kodin tunnetta. Että on se jokin, mihin palata ja josta taas lähteä. Toki nykyään koti on siellä, missä ovat lapset, ja tietenkin kliseisesti myös se sydän. Niin kiva kun on välillä käydäkin jossain, on kotiin kuitenkin aina turvallista palata.
Tämä helmikuu on ehkä elämäni kiireisin, eikä asiaa tietenkään helpota se, että alusta meni heti yksi viikko sairasteluun. Koko kuukausi on buukattu täyteen menoa, ihania juttuja, töitä, kulttuuria ja kaikkea siltä väliltä, mutta tämä viikonloppu on ehkä koko kuukauden huipentuma. Luvassa on nimittäin spesiaalia siskoaikaa, ja tämä on oikeasti tosi spesiaalia sitten reiluun seitsemään vuoteen, kun meistä molemmista tuli äitejä. Sen sijaan, että siskoni olisi körötellyt tänne auto täynnä lapsia, hän hyppäsi tänään Kampista onnibussin kyytiin yksin! Huh, tuntuu oikeasti tosi hassulta! Vähän myöhemmin tänään me noudetaan lasten kanssa täti mummulasta meille yökylään (mikä on meidän lapsista jo ihan älyttömän jännittävää sekin), ja huomenna me siskokset sitten vietämme laatuaikaa ihan ilman lapsia, hyvän ruuan ja teatterin parissa.
Koska me olemme siskoni kanssa molemmat salapoliisiromaanien suurkuluttajia, ja koulun kesälomat kuluivat kuunnellessa Lars Svedbergin ääntä ja Agatha Christien tarinoita, aiotaan me ratkoa tietenkin myös yksi murha viikonlopun kunniaksi. Mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan nyt selvitetään se uhrikin ensin. Jäinkin miettimään, että pitääkö murhaillalliselle ottaa suurennuslasi mukaan, vai pärjätäänkö me vain pienillä harmailla aivosoluillamme. 😉
Yritän viikonlopun aikana vastailla myös kommentteihinne, mutta ensisijaisesti nautin laatuajasta oman siskon kanssa. Oli ihana lukea myös ajatuksianne tuosta sinisestä väristä, jota muuten ehdin fiilistellä Tukholman NK:lla vielä paljon enemmän.
Mutta sinisestä, Tukholmasta, siskoajasta ja murhistakin enemmän vielä toisella kertaa. Nyt toivottelen teille kaikille ihanaa viikonloppua ja ihanaa ystävänpäiväviikonloppua!
Joku saattaa muistaa, kuinka pohdin suhdettani siniseen väriin sisustuksessa jo kolmisen vuotta sitten. Kirjoitin aiheesta, ja aihe puhutti myös muualla. Savon Sanomien Outi Poikosen kirjoitus tuli joskus googlettamalla vatsaan, enkä voinut kuin hymähdellä ja nyökytellä. Jaoimme varsin samanlaisen suhtautumisen siniseen, ja ennen kaikkea jaamme saman kokemuksen yliannostuksesta. Tuosta edellä mainitusta postauksestani on jo aikaa, mutta silloisesta, inspiraation poikasesta huolimatta, sinisen uusi tuleminen jäi kokematta. Ok, pieniä kokeiluja on tullut tehtyä, mutta ei mitään varsinaista hullaantumista. Sen sijaan harmaaseen olen uponnut kahdessa ja puolessa vuodessa yhä syvemmälle.
Vaan mitä tapahtuikaan, kun nappasin pari viikkoa sitten postilaatikosta Elloksen uuden katalogin työmatkan viihdykkeeksi. Kodinsisustusta käsittelevät sivut tuli ahmittua ja selattua moneen kertaan. Paljon sinistä, lisää sinistä, ja yht’äkkiä olin jälleen rakastunut. En tiedä oliko se keväinen aurinko, kevään ja kesän odotus, vai mikä. Hullaannuin kuitenkin sinisestä ihan täysin!
Niinpä ajattelin selaamistani sivuista inspiroituneena jakaa pienen annoksen sinisen ilosanomaa myös teille. Aivan mahtavia sävyjä, ja juurikin niitä pikkuisen utuisempia sinisiä. Ja juuri sillä itämaisella vivahteella höystettynä. Ellos ei suinkaan ole ainoa, joka on tarrannut siniseen tämän kevään aikana, ja jos sininen maniani jatkuu, tullaan tähän värimaailmaan palaamaan varmasti myös muidenkin yritysten tarjonnan kautta.
Pinnat, kuviot, sävyt, materiaalit. Erilaisilla yhdistelmillä ollaan kaukana siitä vuosituhannenvaihteen sinisestä kaudesta. Sinisen sekaan mahtuu ripaus myös muita vahvoja värejä, kuten keltaiset vipsut matonreunassa.
Kaappirakkautta ensi silmäyksellä, vaan eipä mulla taida olla tuollaiselle paikkaa. Saviruukut ja viherkasvit, vahvoja värejä ja aavistus myös vaaleanpunaista…
Hamam -tyylinen pyyhe on samaan aikaan söpön sininen, mutta vipsuineen ja hapsuineen se ei ole kuitenkaan pikkusievä.
Keramiikka! Olen hulluna kukkaruukkuihin, mutta liikkunut tähän asti aika turvallisella paletilla. Ruskea ja turkoosi kuitenkin miellyttävät silmää.
Pellavan karheutta, kasvien vehreyttä, rottingin luonnonsävyjä ja raikasta sinivalkoista. Tässä kuvassa on ehkä rahin verran liikaa ruotsalaista kesäkotifiilistä, mutta muuten kaikki kohdallaan.
Yllä ja alla olevat kuvat ovat mielestäni hieno osoitus siitä, miten sinisen voi liittää yhteen vallalla olevaan harmaaseen. Beige ja haalea pastelliroosa sitovat kokonaisuuden tasapainoiseksi.
Erilaiset sisustustekstit kokivat kohdallani jonkinlaisen inflaation jo aikoja sitten, mutta alla olevassa kuvassa on silti jotain kiehtovaa. Pellavamaisuutta, samettia, luonnonmateriaaleja ja valloittavaa kuviointia.
Niin, että jos nyt verrataan siihen aikaan kun koti ja kaikki muu puettiin (presidentistä lähtien) siniseen unikko -kuosiin (kaikki kunnia tosin unikolle!), liikutaan tässä ihan eri vesillä. Vai mitä te tykkäätte?
Eikä muuten varmaan tarvitsisi erikseen kertoa, että viime postauksessa näkynyt korillinen Ikean sinistä oli hankittu tuon katalogihuuman jälkeen. Sininen palaa sittenkin!
Mutta nyt pakkaamaan! Lennän illalla Tukholmaan, jossa on muuten meneillään niin messua (Stockholm Furniture & Light Fair), kun Desig Week -ohjelmaa muutenkin. Eli inspiroitumista niin väreistä, kuin muodoistakin on tiedossa.
Huomenna en varmaankaan pääse postailemaan, mutta instaan koitan päivitellä ainakin jotakin matkan varrelta. Muuten toivottelen mukavaa viikon jatkoa teille kaikille! Pus!
Uusi viikko, uudet energiat. Näin toivon. Olo on vieläkin toipilas, välillä vellova ja kuvottava. Niin, ja tietty kaikkea sitä, mitä nyt reilun viikon niistämisen jälkeen voikin olla. Tänään meillä kuitenkin lähti arki liikkeelle, ja toivon tosiaan, että sairastelut olisi nyt kaikkien osalta sairasteltu.
Mietin viikonloppuna vastausta kysymykseen, mikä on intohimoni. Tiedättehän, joillekin se on musiikki, ruuanlaitto, käsityöt, liikunta… Itsekin pidän monesta asiasta; lukemisesta, leipomisesta, liikkumisesta, ja omalla tavallani musiikistakin (siis kuuntelemisesta), mutta jos mun pitää valita yksi juttu, niin kyllä mun intohimo on kauneus. Enkä siis tarkoita meikkaamista ja kauneudenhoitoa, vaan sellaisia kauniita yksityiskohtia, joissa silmä lepää. Visuaalisia juttuja, kuten kauniita esineitä, oikeaa valaistusta, maisemaa, kukkia jne.
Pakko myöntää, että sisustaminen ja kuvien napsiminen eivät ole olleet päällimmäisenä mielessä viime päivinä. Silti silmä on napannut joitakin kauniita yksityiskohtia sieltä täältä. Tänään tartuin kameraan ja ikuistin ne pienet yksityiskohdat, joiden kauneudesta olen nauttinut viimeisen viikon aikana.
Uudet Tine K:n lautaset (täältä) ja niiden rosoinen olemus, sekä pari katkennutta tulppaania.
Pieni vaaleanpunainen tyllimekko (täältä) vanhaan kaappiin yhdistettynä.
Korillinen kesäistä sinivalkoista raikkautta (täältä), joka vain on jäänyt keittiön tasolle.
Tine K:n uusi katalogi, jonka sain lautastilaukseni yhteydessä.
Näistä pienistä jutuista nauttien kohti uutta nousua ja uutta viikkoa!
En tiedä, miten muualla, mutta ainakin täällä meillä päin jyllää flunssa-aalto oikein kunnolla. Meidän perheestä se on nyt kaatanut jo kaksi henkeä, mutta pahoin pelkään, että sama tauti joka piinaa meitä taloutemme naisia, iskee kyllä viikon sisällä myös poikiin. Pelkkä nuhakuume, mutta omalla tavallaan niin hemmetin ärsyttävä.
Sinänsähän tuo käsite “tauti kaataa”, on vähän tyhmä, sillä jokainen äiti-ihminen tietää, että kun lapset sairastavat siinä ei voi oikein itse kaatua. Oli kyseessä sitten tällainen tavallinen nuhakuume, tai vähän pahempikin tauti, arki on silti pyöritettävä, lapset ruokittava jne. Ajatellapa niitä aikoja, kun nuhakuumeessa pysyttiin vuoteessa, luettiin kirjaa, ja torkahdeltiin pitkin päivää. Tai vastaavasti niitä aikoja, kun äiti laittoi lastenohjelmat pyörimään ja juotti meille lapsille jaffaa. Jep, siitäkin huolimatta, että oli itse ihan yhtä sairas. Niin ne roolit muuttuvat… 🙂
Nyt Risto Räppääjä pyörimään ja Lars Keplerin pariin sohvalle. Tänään täällä otetaan niin rennosti kuin vain mahdollista.
Hiphei, ja sunnuntai-iltaa! Täällä viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän synttärihumussa. Ensin valmisteluissa, ja tänään sitten tositoimissa, eli juhlimalla.
Oikein hauskat ja iloiset kekkerit, vaikkakin juhlakalu jännittämisen jälkeen vähän aluksi vierastikin vieraitaan.
Tarjoiluina tänään oli sekä suolaista että makeaa:
Jääkaappiin jäi puolikas kakku, kokonainen voileipäkakku ja yllin kyllin muutakin syötävää, eli ihan mentiin perinteisesti menekkiarvioissani. Toisaalta, ei ne ole juhlat eikä mitkään, jos ei jää vielä herkkuja tulevillekin päiville.
Vielä olisi kasa tiskiä ja muuta raivaamista, mutta sitten kutsuu kyllä jo sänky. Kiva, mutta raskaskin, viikonloppu alkaa olla takana. Pientä kriiseilyä siitä, että vauvani on nyt kolmevuotias, mutta eiköhän tästäkin yli päästä.
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!
