Pöh, minä tänne eilen ehtinytkään. Asioilla juoksemiseen meni koko ilta, ja melkein voisi sanoa, että ihan sen vuoksi, että taas lähdettiin merta edemmäs kalaan. Se oikea karmi-/peitelista löytyi nimittäin sieltä samasta aarreaitasta kuin the jalkalistakin. Mahtava paikka perinnerakentajalle tai -remontoijalle. Palvelun henki on, “sitä, mitä ei ole, sitä tehdään”.

Että onhan tossa nyt puhdetta seuraaviksi viikoiksi. Ei pitäisi käydä aika pitkäksi.

Alla kuva siitä unelmieni jalkalistasta. Siellä se oli vanhassa aitassa satojen serkkujensa kanssa, mutta haravoiva silmäni osui juuri siihen oikeaan. Rakkautta ensi silmäyksellä! Etsimiseen ei mennyt kuin 20 sekuntia, kun päästiin oikeaan paikkaan. Se vähän kuin huusi nimeäni!

Tänään nautiskellaan kuitenkin myös jalkapallosta; Äidit vastaan pojat tempaus. Kunpa kunto kestäisi! 🙂

Ihanaa viikonloppua!

Varsin vihreää ja piikikästä torstaita!

Taisin jo kertoakin, kuinka 1990-luvun viherkasviöverit alkavat kohdallani helpottaa, ja lämpenen jälleen muillekin kuin leikkokukille. Pianon päälle hankintalistalla on peikonlehti, mutta sitä odotellessani käännyin pihan antimien puoleen. Pari oksaa hevoskastanjasta maljakkoon ja ruukkuun, ja kas, viherkasvivimma on hetkeksi helpotettu!

Hevoskastanjan (tai tarkemmin balkaninhevoskastanjan) piikkipukuiset hedelmät on muuten älyttömän kauniita nekin ihan sellaisenaan. Niitäkin voisi kerätä koristeeksi johonkin vatiin tai maljakkoon. Helppo ja halpa tapa sisustaa, ja ovat taatusti maatuvaa tavaraa. Otin niistä jopa lähikuvankin, mutta hups, koneen käynnistyslevy on taas täynnä, ja kuvista siirtyi vain muutama ensimmäinen koneelle. Eli näillä mennään! 🙂

Tänään on aurinko hellinyt oikein kunnolla, ja kauniin sumuisen syysaamun jälkeen ollaan saatu nauttia kauniin aurinkoisesta syyspäivästä. Näitä kun olisi lisää tiedossa, niin eiköhän tästä loppuvuodesta kunnialla selvitäkin.

Minä lähden nyt nauttimaan illasta naisporukalla ja toivottelen teille ihan mahtavat torstain jatkot! Hip ja hei!

Oletteko koskaan miettineet, mitä tyylisuuntaa kotinne, tai paremminkin sen sisustus, edustaa? Joo, mä tiedän, että minkäänlainen lokerointi ei ole tarpeen, mutta jos nyt ajatellaan, että pitäisi yhdellä sanalla kuvata sisustustyyliään, niin mikä se olisi? Vai voiko sitä kuvata yhdellä sanalla ollenkaan?

En tiedä, oletteko huomanneet, mutta Indiedaysin uudistuksen myötä jokainen blogi sai oman profiilisivun. (Uuden Kuun profiili löytyy täältä.) Tuolta profiilista löytyy paitsi lyhyt kuvaus blogista, myös jonkinmoinen yhteenveto sosiaalisen median päivityksistä. Sieltä löytyy myös lista erilaisia hakusanoja/kategorioita, johon blogi on laitettu sisältönsä perusteella. Omassa profiilissani aiheita on laidasta laitaan, mutta eilen silmiini osui sieltä kategoria, joka lähinnä ihmetytti itseäni. Yhdeksi hakusanaksi/tyylilajiksi oli nimittäin laitettu “romanttinen sisustus”. Luonnollisesti se sieltä poistettiin heti, kun kerroin, etten oikein koe olevani tätä tyylisuuntaa edustava sisustaja, mutta jäin kuitenkin miettimään, olinko sittenkin väärässä. Sinne jäi yhä “klassinen sisustus”, ja hetken mietittyäni asiaa, tajusin, etten oikein taida tajuta, mitä sekään tarkoittaa.

Jos mun nimittäin pitäisi luonnehtia kotimme sisustustyyliä yhdellä sanalla, en hitoksikaan keksisi, mikä se voisi olla. Testasin ensi hätään myös miestäni, joka vastasi heti, että valkoinen. Ok, joo meillä on paljon valkoista. Tosin olen nähnyt valkoisempaakin sisustusta, sitä, että kaikki suditaan valkoiseksi huonekaluja ja käyttöesineitä myöden. Kysyin kokeeko mieheni kotimme sisustuksen romanttiseksi, mutta sitä se ei kuulemma hänen mielestään ole. Romantiikka voisi tosin kuulemma olla jopa enemmän, mutta tässä kohtaa oltiin ehkä eksytty jo sisustuksesta ihan muihin juttuihin.

Päädyin pohdintani jälkeen alkuajatukseeni, jossa sisustuksen tyyliä ei olekaan pakko luonnehtia liian tarkoin. Minulle riittää “meidän näköinen” ja “kodikas”, jotka tarkoittavat nekin jokaiselle ihmiselle vähintäänkin täysin eri asiaa.

Romanttinen, moderni, hienostunut, etninen, hotellimainen, ylellinen, merellinen, värikäs, kodikas, leikkisä, mustavalkoinen, minimalistinen, retro…. Huh, kotiaan voisi kuvata tuhansin sanoin, mutta en vain löydä sitä yhtä oikeaa. Mutta löydättekö te? Miten te luonnehditte omaa sisustustyyliänne, ja mikä tärkeintä, miten perustelette sen? Nyt saa toki lokeroida myös meidän sisustusta. Lupaan, että “romanttinen sisustus” -tunniste palaa blogin profiiliin, mikäli perustelette mun olevan väärässä! 🙂

Hei, se on perjantai!

Tiedättekö kun välillä iskee se tunne, että olen ansainnut kukkia? On vain sellainen fiilis, että jonkinlainen materiapalkinto on ajankohtainen. Mulla oli aamulla just se fiilis. Ei mikään erityinen aamu, eikä mikään erityinen olo tai tarve itsensä piristämiseen, vaan ihan puhtaasti halu antaa vain itselleen pieni palkinto keskellä viikkoa. Viiden euron kukkakimppu, ja heti tuli ihan lahjottu olo. Siitäkin huolimatta, että joutui kaivamaan omaan kuvettaan.

Yksi syy kukkien ostoon oli toki sekin, että huomaan mielialani siirtyvän syysmoodiin. Kylmä ja kolea hiipii sisälle, ja ulkona on keskellä päivääkin jo tylsän hämärää. Vaikka toitotan täälläkin siitä, miten hieno on syksyllä käpertyä kotiin ja nauttia siitä lämmöstä ja tunnelmasta, jota kynttilöin valaistuissa illoissa on, myönnän, että syksy saa mut edelleen käpertymään vähän liikaakin itseeni. Syksyn tullen sisälläni asuva pieni erakko tahtoo ottaa vallan, ja vetää jonnekin hiljaisuuden ja epäsosiaalisuuden rajamaille. Eikä siihen tietty kukkakimppu auta (jollei nyt harrasta syvällisempää suhdetta kukkiensa kanssa), mutta jos ostaa torimyyjältä kimpun “kesäkukkia”, niin eikös se ole aika selvä merkki siitä, että syksy on vielä tulematta. Kukkakimppu keittiön pöydällä ei siis viittaa pahaan syyskäpertymiseen ja liialliseen pesänrakennukseen, vaan itse asiassa muistuttaa enemmänkin ihan vain kesästä. Niin tai näin, pystyn aina loistavasti perustelemaan kukkakimpun tarpeen! 😉

Meillä alkaa viikonloppu tänään vähän etuajassa, sillä koululainen lähtee iltapäivällä mummolareissuun. Ohjelmassa yökyläilyn lisäksi jokavuotinen sirkuskäynti. Koska meillä on tänään siis periaatteessa perjantai, laitoin myös paikkoja viikonloppukuntoon vähän normaaliaikataulua aikaisemmin.

Mutta nyt on vielä hetken ihan hiljaista, ennen kuin isompi tupsahtaa koulusta, joten siirryn nauttimaan kukistani ja kupillisesta kahvia.

Toivottelen mukavat torstait teille kaikille!

Siitä tulee nyt syksyllä tosiaan vasta vuosi, kun keittiön astiakaappi, a.k.a. Vanha Herra, pääsi tänne uuteen kotiin. Kaappihan oli meillä vanhassa kodissa työhuoneen (romu)kaappina, ja sen jälkeen se vietti pitkän pätkän varastoituna. Ensin vuokratussa varastossa väliaikaisasumisemme ajan, jonka jälkeen se pääsi tänne nykyiseen osoitteeseen mutta vain autotalliin asti. Projekti: astiakaappi -postauksessa kerroin, kuinka vanhasta talonpoikaisvaatekaapista tehdään hyllyjen avulla keittiömme keskipiste, ja tuolloin multa pyydeltiinkin kuvaa kaapista ihan astioineen päivineen. No, tajusin vasta, etten niitä koskaan teille laittanut. Kuvasin kyllä keittiön toista astiakaappia, mutta tämä herra jäi niine hyvineen, ja onkin esiintynyt vain ovet suljettuina.

Korjataan tilanne, eli tänään on avoimet ovet meidän astiakaappeihin!

Kun aikoinaan kerroin, että meille tulee keittiöön avohyllyt, moni päivitteli, mihin saan kaikki astiat mahtumaan. Tähän asti kaikelle on kuitenkin riittänyt tilaa niin kaapeissa kuin avohyllyilläkin. Meillä on toki käyty astiat läpi ja se osa niistä, mille ei ollut käyttöä, joutui pois pelistä. En tykkää yleensäkään säilöä mitään turhaa, haluan, että keittiössäni on astioita, joita tykkään käyttää. Oli sitten arki tai pyhä. En ole mikään erityinen Tupperwaren fani, ja se mitä nyt muovirasioita tarvitaan, saadaan yleensä ihan hyödyntämällä esimerkiksi jäätelörasioita ym. myyntipakkauksia. Mielestäni muoviastiat eivät kuulu pöytään, ja leipoessakin käytän mieluummin kunnon tukevia kulhoja muovikippojen ja kuppien sijaan. No, nämä ovat makuasioita, ja jokainen tekee tyylillään!

Kaapissa on lähinnä sellaisia joka päivä tarvittavia juttuja, ja lisäksi vateja ja muita tarjoiluastioita, jotka eivät pienempään kaappiin mahtuisi. Tällä hetkellä kaapista vie ison osan paitsi pöytähopealaatikkoni, myös viinipulloteline. Meillä ei ole mitään hienoa viinikaappia, enkä myöskään tykkää pitää pulloja näkyvillä, niinpä niitä säilytetään astiakaapissa, ja siirretään sieltä, tarpeen niin vaatiessa, jääkaappiin viilentymään. Kaapin alaosassa on hyvä säilyttää raskaammat astiat, kuten suuret uunipadat ja tietysti tilaa vievät jutut, kuten erilaiset kakkukuvut ja isot kannut sekä korkeat lasipurkit.

Astiakaappi on tosiaankin keittiön keskipiste, sillä se sijaitsee aivan huoneen keskellä kahden ikkunan välissä. Huone on kymmenen metriä pitkä, ja kaapin toisella puolella on vanha puusohva ja lasten lelukorit, ja toisella puolella ikkunan edessä on pieni pöytä, jossa viihtyy niin yrtit kuin keittiön läppärikin. Puusohvan puoli on sitä “keittiöpäätyä” ja pöydän puoli sitten keittiön “olohuonepäätyä”.

Tästä toisesta astiakaapista jo laitoinkin aikoinaan ovet auki -kuvaa, kun sen astiakaappikäyttöön täällä vihimme. Tämäkin oli jo aikoinaan vanhassa kodissa samanlaisesti senkin päälle nostettuna. Nyt kaappiyhdistelmä on keittiön “olohuonepäädyssä” vastakkaisella seinällä vanhasta herrasta katsottuna. Se mahtuu hyvin olemaan tuolla bambukalusteiden takana ja leveydeltään se sopii mahtavasti muurin ja seinän väliin. Tässä kaapissa pidetään astioita, joita tarvitaan vähemmän. Kahvikuppeja ja pikkulautasia, erilaisia laseja, sekä maljakoita, kynttilänjalkoja, kynttilöitä ja servettejä.

Kuten näette, astioiden suhteen me ollaan melko tavallinen suomalainen perhe. Löytyy Ikeaa, Arabiaa, Iittalaa jne. Lapsille on Muumi-mukeja, Angry Birds -mukeja ja Rörstrandin Peppiä ja Eemeliä. Väreissä suosin yleisesti vaalea, ja esimerkiksi joskus aikoinaan saatu/hankittu Gantin luonnonvalkoinen astiasto kahden kokoisineen ruokalautasineen ja keittolautasineen toimii niin arkena, kuin juhlassakin. Kun astiat on neutraaleja, voi kattauksessa leikkiä muuten, ja pienillä väripilkuilla saa uutta fiilistä.

Palataan tuon “turmiollisen” kuvan jälkeen takaisin arkeen. Tänään hyvin kotivoittoiseen sellaiseen, sillä meillä on nyt syksyn ensimmäinen flunssa kylässä. Esikoiselle määräsin aamulla huilipäivän kotona, pienempi vähän lämpöileekin, mutta toivottavasti kysessä nyt on vain tuo ikävä flunssapöpö, joka lähti kiertämään koulujen alettua.

Räpsäisin muutaman kuvan olkkarista, kun lapset antoivat sohvien hetken levätä ja siirtyivät sängylle köllöttelemään. Jostain syystä muuten olkkaria tulee nykyään kuvattua koko ajan vähemmän. Liekö tuossa keittiössä se viehätys, että siellä ollaan jatkuvasti, ja olkkarissa lähinnä jos katsotaan telkkaria. Omalla kohdallani se on yleensä sitten illalla viimeiseksi, kun lapset on saatu höyhensaarille.

Meillä kaksi tuollaista kolmen istuttavaa Ikean sohvaa, joihin rojahdamme mieheni kanssa usein päivän päätteeksi. Molemmille oma, jossa raajat saa suoristaa ja kroppa sekä päänuppi rentoutuvat. Jakson verran jotakin kivaa sarjaa Netflixiltä, ja arkipäivän ajatusvirta katkeaa hetkeksi.

Vaikka molemmille on oma sohvansa, niin jonkinlainen pieni peittokiista syntyi aikoinaan juuri näille vuorokauden viimeisille tunneille. Nimittäin viime syksynä, blogiyhteistyön kautta Homenordilta, saamani Design By:n peitto on molempien mielestä ollut se paras mahdollinen peitto telkkuhetken lämmikkeeksi. (Sopivan ohut, lämmittää, muttei tee oloa tukahduttavan kuumaksi.) Niinpä tuossa viileän kesän iltoina, kun tämä kiista parhaasta peitosta vain jatkui, päätin tilata samasta paikasta toisen saman valmistajan peiton. Tämä uusi on tietty mulle, ja mies saa nyt sitten ihan vapaasti käyttää vanhempaa peittoa. 😉

Tuo uusi peitto on nyt vähän tummempi fiilikseltään, ja tykkään siitä jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Tilasin silloin samalla myös noita Tine K:n tyynypäälisiä ja keittiön lisäksi sellainen sopi mielestäni hyvin myös olohuoneen puolelle. Muuten vaalea olohuone sai kivasti ryhtiä tummemmista kuvioista.

Nyt kun molemmilla on omat peittonsa, sujuu Netflix-hetkikin sopuisasti. Näin iltojen pimetessä, ja ilmojen viiletessä, tuonne peiton alle on ihana kääriytyä, nauttia kynttilöiden tuomasta tunnelmasta ja illan rauhallisuudesta. Niin, ja peittelinpä tänään aamullakin lapsoset noiden peittojen alle. Molemmille oma sohva ja oma peitto. Siellä ne nuhanenät pötköttelivät sopuisasti.

Aamun kosteus ja viileys on vaihtunut iltapäivän aurinkoon. Kunpa syksy jaksaisi jatkua näin!

Leppoisaa uutta viikkoa!

Tässä, kohta kolmen vuoden aikana, on ihmeesti oppinut sietämään keskeneräisyyttä. Pari vuotta meni niin, että keittiön katon ja seinän välistä kurkkasi karhuvilla, eikä se edes pistänyt silmään. Makuuhuoneessa on myös jonkin aikaa ollut pieni näkymä niin seinän levytyksen, kuin katonkin sisään. Pitihän sinne kurkata ja katsoa, että mitä toimenpiteitä jatkossa tarvitaan.

Puuttuvat sähköt, lattioita halkovat jatkojohdot, ja ne hemmetin listat, nyt ovat ehkä paha siitä pienimmästä päästä. Muistan kun joku tosin joskus laittoi kommenttiboksiinkin kysymyksen, että aiotaanko me laittaa ollenkaan kattolistoja. Tuolloin se lähinnä huvitti, kun tiskit hoideltiin vessassa. Niin, sitä on tosiaan joutunut mukaavuusalueeltaan sen verran kauas, että ihan pikku keskeneräisyys ei ole niin kamalasti haitannut.

Tällaisia ikuisuusprojekteja on vaikea selittää ihmiselle, joka “rakentaa” talon tilaamalla sen valmiina elementteinä talotehtaalta. Tai tekee “remonttia” tapetoimalla seinän. Mitenkään vähättelemällä noitakaan projekteja, uskon, että siinä vaiheessa kun taloa aletaan omin pikku kätösin kasaamaan pitkästä tavarasta, joutuu niin kärsivällisyys, kuin hermotkin, todelliselle koetukselle. Vähän sama vanhan kanssa. Mitään ei voi oikein suunnitella liian valmiiksi, aina pitää ensin kurkata ja purkaa, ehkä todeta suunnitelma kelvottomaksi ja keksiä kompromissi. Kaiken sen keskeneräsyyden joukossa eletään ja hengitetään ihan tavallista arkea, ja ihmetellään kun käsiparit ja tunnit eivät riitä.

Niin, mä lasken tapetoinnin, ja kaiken maailman kalkkimaalaamisen, sisustamiseksi. Sellaiseksi remontin viimeistelyksi, vähän kuin päättelisit sukkakutimesi. Eihän ne juuri sen vaativampia juttuja ole, kuin suuren huonekalun siirtäminen.

Meillä (tällä erää) sitä kunnon remonttia odottaa enää ainoastaan makuuhuone, ja muissa tiloissa ollaan melkein listoja vajaa valmiita. Mutta, nyt huomaan, että se keskeneräisyys, ja loppusilauksen puuttuminen, ottavat aivoon enemmän kuin koskaan. Imuroidessa raivostun niille lattioita halkoville jatkojohdoille ja katse kiinnittyy jatkuvasti sinne seinän ja lattian rajaan, josta puuttuu ne listat. Ehkä kolme vuotta on mulle se maksimi, ja sen kun on venyttänyt pinnaansa äärimmilleen, tulee jossain kohtaa se fiilis, että nyt on saatava valmista. Ihan valmista!

Tämän syksyn aikana, mä aion tosiaan saada ihan valmiiksi niin molemmat eteiset, kuin työhuoneen ja keittiönkin. Olkkarin ja pianohuoneen kanssa sama juttu. Kärsivällisyyteni on jokseenkin tässä. Pinnaa on venytetty, ja eletty ihan tarpeeksi ajatuksella “kyllä ne siinä odottaa” ja “tekemätön työ ei karkaa”.

Nyt loppuu mukavat sohvaillat, ja kohta sunnuntaitkin on jälleen sitä, että ollaan vaan kotona. Loistavaa aikaa tarttua toimeen. Huone kerrallaan, lista kerrallaan. Kyllä se siitä!

Joululahjaksi toivon viihtyisää ja levollista makuuhuonetta. Listoineen kaikkineen. Mutta, sen kyllä lupaan, että ennen vinttihuoneen tekemistä ja kylppärin ja vessan repimistä, aion nauttia siitä, että meillä ei repsota mikään nurkka.

Ai niin; Moni kyselee niitä ennen kuvia. Niitähän löytyy blogin Facebook-sivulta, ja varmaan sinne jatkossakin kokoan noita albumeja huoneiden muutoksista.

Ja nyt mä alan laatimaan itselleni to do -listaa syksyksi! 🙂

Tarmokasta ja energistä maanantaita!

Meillähän ei ole tapahtunut kesällä siis yhtään mitään sisätiloissa. Ei remontin tapaistakaan toimenpidettä, sitten kalkkimaalin jälkeen. Mutta toisaalta, mitäs sitä nyt surkuttelemaan, kun ei täällä kotona ole muutenkaan mitään ihmeitä kesän aikana tehty, ja ihan vain perus kotitöiltäkin on yritetty parhaamme mukaan sulkea silmämme. Aina keväisin ajattelen, että mitä kaikkea sitä kesällä ehtiikään tehdä, mutta todellisuus on sitä, että kesät ovat meillä muuten kaikkein kiireisintä aikaa, ja kun toinen aikuinen on jatkuvasti poissa, omasta käsiparista ei juuri riitä kuin pakollisiin.

En missään nimessä toivo ilmojen viilenevän vielä tai syksyn puskevan päälle, mutta hiljalleen olemme alkaneet koota listaa siitä, mitä syksyn aikana täytyy tehdä. Ensimmäisenä pitäisi nyt löytää se the jalkalista, ja sen metsästystä jatketaan varmaankin jo tällä viikolla. Sähköjuttuja olisi myös, ja maalaamistakin, mutta eniten odottelen makuuhuoneen muutosta, sillä makkari nykyisellään masentaa mieltäni illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä. Mutta, se onkin sitten seinien ja katon repimistä taas ihan auki, eli projekteista ehdottomasti suurin.

Keittiö ruokailutiloineen ja olkkaripuolineen on sekin entisellään bambuhuonekaluja lukuunottamatta, ja esimerkiksi syksyllä tuoleille heittämäni taljat ovat olleet tuossa kohta vuoden. Joo, onhan ne niitä toki tuuletettu ja pöllytetty välillä, mutta niillä mentiin myös kesä, enkä tahdo silti kyllästyä. Toivon todellakin, että niin makkarin, kuin muidenkin huoneiden kanssa, päästään samaan tilanteeseen; Että homma toimii yhtä hyvin juhannuksena, kuin joulunakin, eikä sisustusta tarvitse jatkuvasti päivittää.

Jatkossakin meillä pelataan siis varmasti samalla turvallisella väripaletilla. Valkoista, harmaata, luonnon ja puun sävyjä, sekä hintsusti mustaa siellä täällä.

Tänään taidan kuitenkin hakea vielä jotain kesäisen värikästä maljakkoon. Vähäeleinen koti ehtii taas olla monta kuukautta!

Kivaa keskiviikkoa!

Nyt se sitten on virallista: Lapseni on koululainen ja minä itse olen koululaisen äiti. Ja vaikka niin koko kesän itselleni vakuutin, että kyse on vain luokan vaihdosta, niin tokihan tuo tunteita pintaan nostaa. Muistan yhä oman ensimmäisen koulupäiväni, sen miten iso asia oli olla koululainen.

Koululaiseksi siirtyminen on iso asia lapselle, mutta nostattaa paljon tunteita myös äidissä. Äitiys on tavallaan aina luopumista jostakin elämänvaiheesta, ja lasten kasvaessa ymmärtää, miten pienestä hetkestä koko elämässä lopulta on kyse. Tänään kuitenkin katsoessani reipasta ja iloista koululaistani, tunsin valtavaa onnellisuuden tunnetta. Yhtä aikaa sekä selviytymisen, että onnistumisen riemua.

Vielä seitsemän vuotta sitten olin esikoistani odottava nuori nainen (tyttö, monen mielestä), tänään olen kolmekymppinen koululaisen äiti. Mutta tiedättekö, tässä kohtaa se oma vanheneminen ei haittaa ollenkaan. Kurtut otsassa ja harakanvarpaat silmäkulmissa todistavat ainoastaan, että elämää on tullut elettyä varsin tunteikkaasti ja täysillä. 🙂

Tänään tutustutaan uuteen aapiseen, (joka vissiin pitäisi myös päällystää!) ja jutellaan ekasta koulupäivästä. Uima-allaskin on vihdoin täynnä, joten ainakin pulahdetaan myös viilentävään veteen. Musta on ihanaa, että arki alkaa tällaisissa keleissä, se on kuin pehmeä lasku syksyyn.

Koko kesän lempivaatetus on ollut tänä vuonna mekko. Rennot kengät jalkaan ja vaalea laukku olalle. Farkkutakkia ei tosin tarvittu tänään kuin aamulla. 🙂

Tästä se alkaa. Taas uudenlainen arki, ja pikkuisen erilainen elämänvaihe kesän lököttelyjen jälkeen.

Aurinkoa!

Lisää bambua!

No joo, laatikon salaisuus ei nyt ollut mikään järin suuri, koska saatatte muistaa, että vähän suunnittelin hankkivani Tine K:n bambutuoleille vielä kaveriksi pöydän samaa sarjaa. En tosin ollut ihan varma, miten noin suuri pöytä istuu tähän tilaan, mutta istuuhan se, kun silmä vain tottuu. Ero pieneen arkkuun on toki valtava, mutta tämä on siitä hyvä, että pöydällä mahtuu oikeasti tekemäänkin jotain. Ja halkaisija on niin suuri, ettei Klaara heti yllä kaikkiin tavaroihin pöydän keskellä. 😉

Muotona pyöreä on siitä kiva, että se kokoaa ympärillään olevat huonekalut paremmin ryhmäksi. Nyt keittiön “olkkaripääty” näyttää enemmän omalta ryhmäältään ja huone enemmän toiminnallisesti jaetulta. Noiden bambuhuonekalujen materiaali ja värit tuovat mielestäni kivasti lämpöä tilaan, ja kuitenkin ne istuvat jo olemassa olevien huonekalujen sekaan.

Bambupöytä on Homenordilta, samoin kuin Tinen lotuskukallinen tyynyliina, “sarjamaljakko” ja lyhdytkin. Pöytä saapui kuitenkin vähän jälkitoimituksena.

En tiedä, pidänkö varsinaisesti tuosta Ikean isosta kellosta, mutta se hankittiin alkukesästä sillä ajatuksella, että Niilo oppisi tuntemaan paremmin perinteistä kellotaulua, kun nykyään tyrkyllä on niin paljon tuota numeroaikaa.

Että sellaista pesänrakennusta. Nyt kuitenkin ulos, sillä meillä on uima-altaan täyttö meneillään! 🙂

Ihanaa iltaa!