Heräsin syyskuuhun jo ennen kellonsoittoa ja vähintäänkin kauhuissani ja hiestä märkänä. Jostain kumman syystä olin unen kautta kulkeutunut jo jouluun, ja keittiössämme oli vanhempani ja isomummu ja siinä me sitten syötiin jouluaattona pepperonipizzaa suoraan laatikosta. Ihan vain koska en ollut saanut aikaiseksi laittaa parempaa särvintä. Painajainen from hell! Siis miettikää! Olen tänään sitten pitkin päivää nauranut enemmän tai vähemmän ääneen tätä unimaailman kauhunhetkeä. Jopa siinä määrin, että mietin josko pizzajoulua pitäisi ihan oikesti kokeilla.

Mutta siis tässä ollaan vielä aika kaukana joulusta. Jos naapuripellolla hääräävää puimuria ei lasketa, syksy, talvesta puhumattakaan, ei ole tänään yhtään sen lähempänä kuin eilenkään. Syyskuu on kuitenkin syksyn paras pätkä, joten kaiken järjen mukaan vielä pitäisi pystyä nukkumaan ihan levollisesti. Nautin oikeastaan hämärtyvistä illoista, kynttilöiden polttamisesta hyggeilystä ja kotoilusta. Siinä määrin kun tätä jälkimmäistä arki-iltoihin mahtuu. Mutta siis tykkään syyskuusta. Olkoon se kuitenkin aurinkoinen ja lempeä.

Elokuun lopun äärimmäisenä takaiskuna tuli se, että syksyn (ja ehkä koko vuoden) odotetuin tapahtuma eli murhamysteeri-illallinen siskon kanssa peruttiin. Salapoliisien perinnepikkujoulut jäävät siis tänä vuonna juhlimatta. Tähän asti olen ottanut vastaan kaikki koronan tuomat muutokset melko tyynesti, mutta nyt tökkäsi. Pahasti.

Mutta hei, jos kaipailet omppureseptejä, kokeile isoisoäidin omenakakkua. Ohjeen kakku mahtuu just sopivasti tuollaiseen foliovuokaan ja näitä on helppo paistaa valmiiksi pakastimeen. Minä kiikutin pari isomummulle vierasvaraksi.

Kivaa syyskuun alkua!

Silirimpsis, se olis perjantai! Illan ohjelmassa disco, sellainen varsin kova 0-3. luokkalaisten naamiaisbailu. Riittänee oikein hyvin meikäläiselle, ja nukkumaankin pääsee ajoissa, mikä on mulle sitä parasta perjantaihupia.

Tänne satoi viime yönä ihan oikea ensilumi, ja edelleen taivaalla leijailee lunta. Tosi kaunista. Harmi vain, että seuraavat kaksi päivää pitäisikin sitten sataa vettä. No, mutta ei saa antaa sen häiritä, päätin, että viikonlopun aikana kaivetaan jo vähän jouluisempia juttuja esiin ja viritellään kotiin oikeanlaista tunnelmaa. Sain viime perjantaina amarylliksen ja tuossa keittiön pöydällä se sojottaa eikä ymmärrä avata kukkiaan, vaikka kuinka kauniisti yritän kuiskutella sille. Mutta ehkä sekin siitä kohtaloonsa alistuu.

En ole mikään kauhean kova korujen käyttäjä, lähinnä mulla on korvikset ihan sillä, ettei reiät kasvaisi taas umpeen, mutta aina välillä yritän toki hiukan ahkeroitua tässäkin asiassa.  Nyt viimeisimpänä villityksenä isot makrameehapsut korvissa, niistä onkin pakko vinkata myös teille. Vaikka korvikset on suuret, ei silti tule mikään joulukuusiolo, siitä pitää ihana nudesävy huolen. Klaaran entisen hoitotädin tytär tekee näitä ja muita koruja ja asusteita käsityönä. Siitäkin ihanat korvikset, että ovat oikeasti paikallista käsityötä, eivätkä Kiinan tinkelitankelia. Ja ehkä uskaltaudun kokeilemaan jotain vähän värikkäämpääkin. Valonlilja löytyy Facebookista ja Instagramista. Ainakin sieltä Instan kohokohdista löysin hinnastokin.

Lapset pääsivät tänään jo puolilta päivin koulusta, joten perjantai-iltapäivä on otettu rennosti, nautittu kynttilänvalosta ja lumesta. Viikonlopulle olisi synttäreitä, säbäpelejä ja jossain määrin isäinpäivääkin. Toivottavasti ulkoilua, kirjoja ja sohvaa myös, koska balanssi.

Ihanaa perjantai-iltaa! ♡

Hui kuinka kylmältä tuo 10 asteen pakkanen näin marraskuussa tuntuukin. Onneksi kroppa tottuu talveen, ja ainakin itse olen iloinen jokaisesta aurinkoisesta pakkaspäivästä!

Taitaa silti olla niin, että mun curly girl -projekti loppui näihin pakkasiin. Tai ainakin kiharan tavoittelu taukosi. Ensinnäkin siksi, että olen koko ajan kieltäytynyt käyttämästä muotoilutuotteita, jotka vissiin olisi aika olennainen osa metodia, ja toisaalta siksi, että pakkanen ja juoksupipo ei nyt vaan lähtökohtaisesti ole mikään paras yhdistelmä millekään kampaukselle tai hiuslaadulle. Mutta toisaalta mun hiukset tuntuvat tosi kivoilta ja hyvinvoivilta, vaikka alkuun pelkäsinkin niiden kuivuvan täysin pois. Jatkan siis samaa rataa kuin ennenkin, eli lähinnä vain käytän tuotteita, jotka ovat ns. “cg sallittuja”. Mulla ei ole mitään ongelmaa pitäytyä pois shampoon käytöstä. Tuntuu jopa vähän hassulta, että sellaista on joskus tarvinnut. Tykkään läträtä avokado- ja arganöljyn kanssa ja nautin ennen kaikkea siitä, miten ilmavaksi hiuspohja on muuttunut. Huolimatta pipokaudesta, hiukset eivät kulje pitkin päänahkaa.

Paitsi, että talvi käy vähän hiusten päälle, nyt lämmityskauden ja pakkasten tultua olen huomannut tosi nopeasti miten paljon enemmän ihokin kaipaa rasvausta ja huolenpitoa. Ihan eri tavalla kuin kesällä. Paitsi, että kädet kuivuvat, tuntuu iho hilseilevän koko kropasta, jos yhdenkin rasvauksen tai öljyämisen jättää väliin. Tavallaan olis aika ihanan helppoa unohtaa kuiva iho paksujen vaatteiden alle, mutta toisaalta siitä on ihan kiva huolehtia vaikka sitten vain ensi kevättä ajatellen. Olenkin ottanut yhdeksi “kaamoslääkkeekseni” sellaisen kauneuskylpemisen. Enkä tarkoita nyt mitään ruusun terälehdillä koristeltua poreammetta, vaan ihan sellaista perusjuttua. Sauna ja kuorinta, rasvaus ja kuivaharjaus. Ja ne kantapäät! Olen viimeisen puolen vuoden aikana rasvannut niitä vähintään yhtä paljon kuin koko elämäni aikana yhteensä ja olen vihdoin päässyt eroon lohkeilleista kraatereista.
Olen myös miettinyt, että pihasaunan todellinen ihanuus on juurikin talvessa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kävelee kuumista löylyistä sysipimeän pihan poikki ja katselee tähtikirkasta taivasta. Tai no, ehkä avanto, mutta josko saataisiin lunta ja pääsisi pyörähtämään siinä.

Tykkään tosi paljon Samsøe & Samsøen vaatteista ja niiden neuleet on olleet todella ihania. Just sellaisia, joita on tullut käytetty talviaikaan useamman kerran viikossa. Harmi vain, että menin viime talvena vahingossa pesemään pitkän vihreän neuleeni koneessa ja se kutistui täysin käyttökelvottomaksi. Harmittaa ihan vietävästi, enkä tajua, mitä olen ajatellut kun olen tunkenut sen koneeseen!  Tämän vaalean neuleen bongasin alesta alkusyksystä ja hankin sen korvaamaan neuletappioni. Todella paksu ja lämmin, ja just sopiva vaate vilukissalle. 

Vaikka pakkaspäivissä paljon positiivista onkin ja kaikenlainen itsensä hemmottelu antaa virtaa, mä olen kyllä tähän aikaan päivästä ihan rehellisen väsynyt – oli kesä tai talvi. Eli mukavaa iltaa ja kauniita unia! ♡

 

Me juhlittiin tosiaan eilen halloweenia ystävien kanssa. Neljä aikuista, neljä lasta. Tiedä johtuiko perjantai-illasta vai marraskuun pimeydestä, mutta ainakin meillä aikuisilla meni kyllä ihan kuudesta lähtien haukottelun puolelle. Me naisväki makoiltiin keittiön sohvalla ja divaanilla, mutta miehet sentään jaksoivat pysyä istuma-asennossa tai sitten meidän keittiössä on liian vähän makuupaikkoja. Lapset jaksoivat melkein kymmeneen saakka, joskin sitten tulivat jo ensimmäiset väsykiukut. No, ei tarvinnut odotella sängyssä ainakaan unta.
Tänään mun kello pirisi luvattoman aikaisin (ollakseen lauantai), koska esikoinen lähti kummisetänsä kanssa kalaan. Kun olin vihdoin saanut pojan ulos ovesta, menin taas keittiön sohvalle ja vedin viltin päälleni. Enemmän tai vähemmän torkuin yhteentoista asti. Aamun ponnistukseksi riitti toppavaatteiden esiin kaivaminen ja sen ajatuksen sisäistäminen, että mun pieni lapseni voi käyttää isänsä saappaita. En käsitä miten ihminen voikin olla niin väsynyt koko ajan. Siitäkin huolimatta, että löysin vihdoin edes siedettävän rautalääkkeen. Mutta kai se vain kuuluu tähän vuodenaikaan.

No onneksi tänään ei ole tarvinnut ponnistella sen enempää. Kauppareissun lisäksi lähinnä kotona hiipimistä. Lenkinkin jätin väliin vedoten säähän. Siihen samaan jossa toiset lähtee merelle kalastamaan heti aamulla. Tiedän! Mutta toisaalta näitäkin päiviä tarvitaan. Ja löysin muuten äänikirjoista uuden kirjailijan. Sofie Sarenbrant. Vaikuttaa ihan hyvältä. Telkkaria en ole katsonut aikoihin ja Grantchesterin uusin kausikin ehti kadota areenasta ennen kuin ehdin katsoa kuin kaksi ekaa jaksoa. Sairaalassa imaisin kuitenkin ensimmäisen kauden siitä uudesta Neiti Fisher nuoremman tutkimuksista ja kun nyt pääsin taas liikkuvan kuvan makuun, bongasin, että tänään alkaisi uusi kausi Shetlandsaarten murhista. Se on kans sellaista sopivan rauhallista menoa meikäläiselle. Aiheuttaa ainoastaan kaipuun muuttaa jonnekin tuuliselle saarelle ja ryhtyä kasvattamaan lampaita.

Että aika rauhallinen pyhäinpäivä. Edes lapset ei jaksa nahistella keskenään.

Leppoisaa ja levollista iltaa sullekin! ♡

Paljon pitäisi. Pitäisi istuttaa loputkin kukkasipulit. Pitäisi haravoida ja siistiä pihaa. Kaikkeen ei vain tunnu aika riittävän, se on sama juttu joka syksy. Vaikka myönnän toki, että puutarhassa puuhailu keväällä on enemmän mun heiniä.
Mutta hei, se (ehkä) keittiön pöytä! Olin menossa tiistai-iltana sitä hiomaan, mutta mies ehdotti parisuhdelenkkiä ja lupasi hoitaa pöydän. No tottakai tartuin tilaisuuteen! Puolitoista tuntia reippailua, vai pölyä ja santapaperia. Ei ollut edes vaikeaa valita. Ja sitäpaitsi, mies levitti pöytään eilen maalinpoistoaineen ja valkoinen pöydänkansi oli aika nopeasti ruskea. Isompi homma onkin ollut tuo lakka, mikä maalin alla oli. Noissa kuvissa lakka on yhä paikallaan, nyt se alkaa muutamaa paikkaa lukuunottamatta olla sekin pois. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Mies jo varoitti, että ainakin valaisinten paikat tai valaisimet menee keittiössä uusiksi. Mutta katsotaan. Jos se ei jää keittiöön, sitä voisi koittaa mahduttaa kasvariin. Tai johonkin. Onpahan puuhailtu.

Meillä on onneksi piharakennuksen yläkerrassa tuollainen valtava tila, jossa on aika kiva puuhata huonekalujen kanssa. Kantaminen on tietenkin vaikeaa, kun rappuset on kapeat, mutta joskus voisi koittaa siivota rakennuksen niin, että ylimääräinen tila olisikin pohjakerroksessa. Mutta nämä menee taas sinne pitäisi listalle, joka ei tule loppumaan ihan hetkeen, ja piharakennus ei ole siellä kärkipäässä. Sitävastoin kasvarin vesikourut pitää puhdistaa lehdistä mitä pikemmin ja talven varalle kannattaa myös tarkistaa vuosi sitten kiristettyjen ruuvien tilanne. Lumentuloonhan tässä pitää jo valmistautua!

Lehtikaalit vielä jaksaa olla törröttää, mutta muuten kaikki alkaa olla kuollutta. Se hyvä puoli noissa sipuleissa on, että jokaisessa on lupaus keväästä. Oman pihan suloisista pikkukimpuista, joita laittaa maljakkoon keittiön pöydälle. Mikä pöytä sitten onkin keväällä kysymyksessä.

Mutta hei; Tasan kaksi kuukautta jouluaattoon! Ajattelin juoda sen kunniaksi glögiä ♡

Ai että, se on perjantai jo! Alkavan viikonlopun voi aistia ainakin kahdesta asiasta. Toinen on kuolleet kukat maljakossa ja toinen eteisen kaapin eteen ripustettu dirndl ja lederhosenit. Ei sillä, että olisivat mitkään perus viikonloppuvetimet, mutta huomenna juhlitaan jälleen tällä teemalla. Ja olen myös varannut itselleni kampaajan, koska haluan taas sen ihanan palmikkokampauksen, joka mulla oli pari vuotta sitten. Tai ainakin jotakin samansuuntaista. Viime vuonna oktoberfest -teema jäi juhlimatta, mutta syksyyn mahtui onneksi kaameat halloweenbileet ja 1920-luvun flapper-mekkoja. Nämä on jotenkin ihan paras tapa katkaista arkea, ja tykkään muutenkin tuosta teemaan heittäytymisestä. Ja onhan jo sekin ihanaa, että arjen keskelle mahtuu vähän juhlaakin. Siskon kanssa on vielä joulukuulle perinteinen pikkujoulumurha, johon löysin myös yhdet asusteet tällä viikolla. Joten onhan tässä näitä. Ja ensi kuussa se lähestyvä joulukin hyppää jo vahvemmin kuvioihin. Huomaan omaksuneeni ystävän viime syksynä lanseeraaman “juhlasta toiseen” -selviytymismetodin.

Olen käynyt kampaajalla viimeksi kesäkuun alussa, ja huomenna (palmikkokampauksen lisäksi) on tarkoitus kohentaa muutenkin tätä väsähtänyttä syysilmettä. Ei tietenkään mitään radikaalia, mutta pienikin piristys on tarpeen. Ja jatkuvasti enemmän harmaaseen taittuvan värin parantaminen. Mutta koska huomiselle on tiedossa juhlaa, tänään voi sitten ihan koko rahalla nauttia rennosta perjantaista kotioloissa. Ruokalistalla tänään retropitsaa. Sitä sellaista paksulla pohjalla uunipelillä tehtyä, jossa on tomaatin siivuja ja ananasta. Ja paksu juustokerros päällimmäisenä. Ajalta, jolloin tuulahdukset Italista olivat vielä hyvin vienoja. En ole tehnyt tuollaista ruokaa yli kymmeneen vuoteen, joten hauska nähdä osaanko enää ja maistuuko tuo lapsille.

Tiedättekö, mä olen käyttänyt tuota meidän olohuonetta niin harvoin viime päivinä, että oikein nauratti, kun lähemmin tutkin maljakossa olevien ruusujen habitusta. Se on perjantaipuskan aika taas tänään. Vaikka tosin kyseenalaistan puskan kannattavuuden, kun olohuoneen pöytä on tuntunut viime aikoina olevan lähinnä vain Klaaran leikkipaikka. Toisaalta ne kukat kai sopii tähänkin joukkoon värikkääseen. Kukkien lisäksi tänään pitäisi metsästää myös vähän kattavampi lehtihylly. Sähköpostiini kilahti muistutus, että uusin Lantliv on ilmestynyt ja koska kansi näytti niin hurmaavan jouluiselta, tämä on pakko hankkia. Mulla taitaakin olla noita Lantlivin joulunumeroita yli kymmeneltä vuodelta jemmassa ja joka vuosi selailen niitä läpi yhtä ihastuneena.

Mutta hei, iloa perjantaipäivääsi! ♡

 

 

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun käy Muumeja vähän kateeksi. Nimittäin talviunille kömpiminen maistuisi mullekin. Tai sitten vaan ihan kotiin linnoittautuminen ja kaikilta ulkoisilta velvotteilta pakeneminen. Sekin maistuisi. Ei vain taida käydä kumpikaan laatuunsa, joten ensiviikon syysloma toimii edelleen porkkanana. Hiukan vähemmän aikatuluja, hiukan enemmän pidempään nukuttuja aamuja ja ihan vain kotona olemisesta nauttimista. Voi kuinka koenkin olevani sellaisen pienen löhöilyn tarpeessa. Sopivassa suhteessa kirjoja, kynttilöitä ja keittiön sohvaa. Ja ulkoilua! Miten nopeasti oikeasti tuo ruska meneekään ohi. Sitä ja luonnon väriterapiaa pitäisi nyt ammentaa kaikin voimin.

En tiedä johtuuko se syksyn synkkyydestä, kuolleesta puutarhasta, kynttilöiden tuomasta tunnelmasta vai Prisman valmiskimpusta (oikeasti aika ihana markettien mielikuvituksettomien puskien joukossa), mutta olen viime päivinä taas jotenkin rakastunut meidän kotiin. Kuulostaakohan tämä ihan kamalalta, toivottavasti ei. Jotenkin kaikki on tuntunut niin nätiltä, että voisin vaan istua ja nauttia. Ainoastaan se pöytä kummittelee takaraivossa. Voi kunpa ehtisin käydä sen kimppuun ensiviikolla!

Minulta kysyttiin kirjavinkkejä, ja mitä viime aikoina on tullut luettua tai kuunneltua, ja tässä nyt jonkinlainen listaus. Kelpo kamaa kaikki, vaikka riippuu tietenkin siitä, mistä kukakin tykkää. Toivottavasti sieltä löytyy edes joitakin tärppejä, jos kaipaat kirjapinoon täydennystä.

Christina Larsson, Ingrid Bergman -sarja
Viides Mooseksenkirja, Likainen työ,
Et pääse pakoon
(aika perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta, sellaista oivaa Tv-kamaa)

Ruth Ware,
Synkän metsän siimeksessä,
Nainen hytissä 10,
Valhepeli
(pikkuisen psykologisempaa trilleriä. Ei brutaaleja kauheuksia, vaan enemmänkin sellaista mielen leikkiä ja taitavaa juonta)

Jessica Fellows
Nuori, kaunis ja kuollut
(Tämä on toinen osa kirjailijan Mitford -sarjasta. 1900-luvun alkupuoliskolle ajoittuvaa faktan ja fiktion yhdistelmää. Kuvaa luokkajakoa ja toimii, jos tykkäät Agatha Christiestä ja Dawton Abbeysta)

Yrsa Sigurðardóttir 
Perimä
Pyörre
Synninpäästö
(islantilaista nordic noiria. Aika jännää ja paikoin ehkä vähän turhankin raakaa menoa)

Sophie Hannah
Kolme Neljästä
(Hercule Poirot -tarinat uudelta kirjailijalta. Ehkä en alkuun ihan purematta niellyt, mutta tämä Hannahin kolmas on ehdottomasti paras. Toimii jos tykkäät Agatha Christien tyylistä, perinteisestä salapoliisiromaanista ja olet Hercule Poirot -fani)

David Lagercrantz
Tyttö joka eli kahdesti
(Stieg Larssonin Millenium trilogian viimeisin jatko-osa, eli kolmas Lagercrantzin kirjoittama. Tykkään, koska Lisbeth Salander vaan on niin hyvä!)

Joël Dicker
Stephanie Mailerin katoaminen
(kolmas Dicker. Kuten kaksi edellistä, tämäkin on niin hyvin rakennettu ja mukaansa tempaava, että pakko ahmaista nopeasti. Kuten edeltäjänsäkin tämäkin on sellaista tekstiä, joka jää kummittelemaan päähän vielä pitkäksi aikaa)

Pernilla Ericson, Erla-ryhmä -sarja
Sinua seurataan
Löydän sinut
Älä käännä selkääsi
(tämäkin varsin perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta. Nämä luettuasi mietit netinkäyttöä eri tavalla)

Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
Lemmikki
(psykologista jännitystä, koukuttavaa juonta ja kivat henkilöhahmot)

Denise Rudberg Marianne Jidhoff -sarja
Yksi tappava syrjähyppy,
Toinen toistaan pahempi,
Kolmen kohtalokas leikki,
Neljä kertaa kosto,
Kun kello lyö viisi
(loistava ja viihdyttävä ruotsalainen rikosromaanisarja. Näissä ollaan Tukholman yläluokan menossa mukana ja henkilöthahmot on niin onnistuneita, että jos luet ensimmäisen, haluat lukea kaikki!)

Håkan Nesser “Kaupunki -sarja”
Carmine Streetin sokeat
Taivas Lontoon yllä
Elävät ja kuolleet Winsfordissa
(Nesser on yksi parhaista kynäilijöistä. Tykkään tekstin tyylistä, kyynisestä kerronnasta ja näissä täysin irrallisissa romaaneissa on vahvaa Nesseriä. Eivät silti vedä vertoja kirjailijan Gunnar Barbarotti -sarjalle, joka on aivan mahtava!)

Jørn Lier Horst William Wistingin -sarja
Hylkiöt
(sarjaa kutsutaan Norjan Wallanderiksi, eikä suotta. Viaplay teki Wisting -sarjan, ja tämä tosiaan toimii loistavasti myös telkkarissa!)

Plussana:

Vähään aikaan koskettavin ja kaunein:
Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe
(jos valitset vain yhden, valitse tämä! Vähän kuin Dickerit, tämäkin pyörii yhä mielessäni)

Menossa tällä hetkellä:
Jo Nesbø, Veitsi
(Harry Hole on palannut. Ja hyvä niin, sillä ehtikin jo tulla ikävä!)

Seuraavana vuorossa:
Camilla Greben, Horros tai Christina Larssonin, Siluetti

 

Mutta sitten olis vuorossa ajelu balettitunnille. Ei siis ajankäytöllisiä ongelmia tällekään päivälle.

jhi

 

Perjantaita!

Tuntuu, että viikot vyöryvät nyt sellaisella vauhdilla ohi, että tuskin ehtivät edes viheltää mennessään. Vaikka arjesta tykkäänkin, takaraivossa jäytävä jatkuva riittämättömyyden tunne syö voimia. Kun joka päivä joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa, tekisi välillä mieli viheltää peli poikki. Mutta jos viikko vielä tätä sirkusta ja sitten olisi syysloman vuoro. Vähemmän aikatauluja ja vähemmän asioita joihin pitäisi riittää ja venyä.

Mulla oli eilen naistenilta ja vaikka torstaille osuvat menot aina verottavatkin viikoittaista kahvakuulatuntiani, moiset naurajaiset tulivat todella tarpeeseen. Oikeastaan oli niin hauskaa, että nauroin vielä illalla kaatuessani sänkyyn paljon normaalia uniaikaani  myöhemmin. Ja on naurattanut vielä tänäänkin. Se on jotenkin ihana tunne, kun saa tuollaista energiaa itseensä sellaisen määrän, että siitä riittää ammennettavaksi useammalle päivälle. Ja tänään olenkin ratsastanut juurikin noiden spontaanien naurunpyrähdysten voimalla.

Lapsilla on tosiaan aina perjantaisin koulua vain puolille päivin ja koska tänään harrastusmenot alkoivat heti miltei suoraan siitä, käytin aamupäivän ihan vain itseni kanssa. Viimeistelin syysistutuksia ja siivosin kasvihuonetta. Enää kuisti vaati jonkinlaisia toimenpiteitä (toiminut viime viikot lähinnä välivarastona) ja lyhtyjäkin pitäisi ehkä viritellä vielä rappusille. Mutta nyt on kasvihuone siinä kunnossa, että siellä on ihan viihtyisää nauttia kuumat kaakaot haravoinnin välissä. Josko viikonlopun aikana ehtisi tehdä kotonakin joitakin viihtyisyystoimenpiteitä, niin ei tarvitsisi välttämättä mennä kasvariin päästäkseen jonkinlaiseen zen-tilaan.

Meillä on lastauslaiturilla ja yhdessä tuijassa (joulu)valot ympäri vuoden. Mietin tänään, että josko nuo töpselit laittaisi jo seinään. Itse tykkään valoista ympäri vuoden, mutta tämä on aina vähän sellainen “mitä muut ajattelee” -juttu. Että jos joku kokee ne jouluvaloiksi. Lähinnä siis sitä tuijaa mietin. Onko teillä puutarhassa tai parvekkeella jo valoja? Tiedän, että aika monella on. Mutta missä menee raja? Onko se tuija liian jouluukuuseen vivahtava vai onko sillä enää nykyään mitään väljä milloin noita valoja polttelee? Näinkin suurten kysymysten äärellä näin perjantaina. Ehkä viikonloppu todella tulee tarpeeseen!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kiitos viimepäivien upeiden syyssäiden, tuntuu, että olen vihdoin saanut tavoitettua sen oikeanlaisen syystunnelman, ehkä jopa talvea ja jossain määrin jouluakin enteilevän fiiliksen. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta kun saa taas vaihteeksi kääriä itsensä villaan ja kerroksiin ja poltella kynttilöitä vähän siellä ja täällä. Hassua myös seurata, miten kodin fiilis muuttuu vuodenaikojen ja valon mukaan, vaikka ei päivittäisi ainoatakaan sohvatyynyä. Syksy ikään kuin hiipii sisälle ja ikkunat toimittavat vaihtuvien maisemataulujen virkaa. Ja vaikka kynttilät on toki ihania ympäri vuoden, niin onhan niiden tuike tällaisina hämärinä päivinä ihan omaa luokkaansa.

Viritin pianohuoneen kirjakaapin päälle pienet valot lasipulloon, ja ne onkin just tarpeeksi pienet toimimaan öisin kulkuvalona rappusissa. Ja vaikka olen vähän ollut viime vuosina allerginen kaikille valosarjoille, huomaan taas lämpeneväni niillekin eri tavalla. Samoin kuin ruusuille. Itse asiassa tässä mietinkin, että 10 vuoden varrelta blogissa on kai aika selkeästi nähtävissä jonkinlaisia syklejä. Toisaalta mietin sitäkin, että siinä missä blogini ehkä joskus oli “sisustusblogi” nykyään se tuskin vastaa tuon kategorian kuvausta. Päinvastoin, olen tuskin koskaan sisustanut niin vähän kuin esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, ja mitään uutta ja inspiroivaa ei juuri ole tullut kuvattua, saati hankittua jos kasvihuonetta ja puutarhajuttuja ei lasketa. Se on ehkä sellainen asia, jonka kanssa joutuu ihan tekemään ajatustyötä. Kun toisaalta en haluaisi olla ajamassa sellaista kulutushysteriaa, jossa ostetaan kotiin jatkuvasti jotakin uutta ja sisustustyynyt ovat kertakäyttötavaraa, mutta en myöskään ole mikään intohimoinen tuunailija. Niinpä asiat eivät juuri muutu, ja vaikka syysfiilis kotona ehkä tuntuukin, se tuskin niinkään välittyy kuvissa eteenpäin. Lopputuloksena pahimmassa tapauksessa vain muuttumaton ja itseään toistava. Mutta minkäs teet.

Kohta niitä kellojakin taas siirretään ja sitten illat ovat ihan oikeasti täynnä pimeyttä. En ole oikein koskaan osannut kyseenalaistaa tätä kellojen siirtämistä, se kun on aina ollut ja jotenkin kuulunut vuoden kiertoon. Mutta nyt kun asia on ollut paljon pöydällä, väittäisin, että jos jotakin mieltä pitää olla, niin kyllä tuo kesäaika vaan on paljon parempi. Ainakin näin syksyllä tuntuu ihanalle, kun pimeä ei tule heti alkuillasta ja harrastamaankin pääsee lähtemään vielä päivänvalolla. Toki kevät ja valoisat aamutkin on kivoja. No, poltellaan sitten syysiltoina kynttilöitä vielä vähän enemmän, jos talviaika joskus todella tulee jäädäkseen.
Mutta jos nyt unohdetaan nuo kellojen siirtelyyn sidotut aikamääreet, väittäisin, että meillä on jo siirrytty vahvasti talviaikaan. On kynttilät, tunnelmavalot ja joulukin jo jossain takaraivon perukoilla. Myös lämmityskausi on aloitettu kevyen maltillisesti, joten eipä kai tässä voi enää muuta kuin odottaa talvea.

 

Huhhuh. Syyskuun vikaa viedään, enkä millään tahtoisi uskoa. Siis siitäkään huolimatta, että ulkona leiskuu syksyn sävyt ja ensimmäiset kynnetyt pellot huutavat jo synkkyyttään. Olen aina sanonut, että itselleni syksyssä pahin vaihe on se kyntöjen ja lumentulon välinen aika. Se, kun kaikki muuttuu mustaksi ja pimeäksi. No, nyt ollaan valumassa siihen laatuun, mutta ei pidä heti lannistua, onneksi on vielä noita värejäkin näytillä.

Kirjoitin viime viikolla itselleni jonkinlaisen puutarhan to do -listan syyskuun lopulle. No kuten näkyy, nurmikko on vielä leikkaamatta ja puutarhakalusteetkin on yhä ulkona, mutta kyllä sieltä listasta sentään osa tuli valmiiksi. Daalioiden nostaminen oli tarkoitus tehdä jo viikolla, mutta koska mies oli työreissussa ja mulla oli kaikenlaista harrastuskuljetuksista vanhempainiltaan, mies lupasi, että kyllä hän ne sitten perjantaina kaivaa ylös kun on taas kotona. Vaan niin meni se perjantaikin ja sen sijaan, että oltais jätetty iskä kaivamaan daalioita, kun lähdin viemään lapsia mummulaan, ajeltiin koko perhe ja nautittiin jonkinlaisesta yhteisestä ajasta. Selasin säätiedotuksia ja pelkäsin pakkasia, mutta niin vain pysyi lukemat vielä viikonlopunkin plussan puolella ja kun daaliat vihdoin eilen saatiin kaivettua ylös, niissä oli havaittavissa jopa vielä uutta kasvuakin. Mutta nyt juurakot on siis nostettu ylös, eikä ainakaan tarvitse pelätä isompia pakkasia.

Ne daalian mukulat, jotka keväällä esikasvatin ruukuissa olivat nyt syksyn tullen jotakin ihan totaalisen erilaista ja tuntui kuin olisi kaivanut maasta jättikurpitsoja. Yritettiin ravistella niistä multaa pois, mutta lopulta päädyttiin kantamaan ne kellarin lämpimämmälle puolelle kuivahtamaan ja koitetaan sitten, josko niistä saisi vielä kopsuteltua vähän multaa pois kun ovat ensin kuivuneet. Nuo kukkavarretkin napsin vielä lyhemmiksi, nyt ne oli vain niin näppärä ravistella ja kantaa noista varsistaan. Ja hei, kaikissa on jopa lajikelappu vielä tallessa! Pahoittelen noiden kellarikuvien laatua, siellä ei kauheasti ole luonnonvaloa saatavilla ja valaistus on muutenkin vähän heikohko, mutta lienee käyvän selväksi, että juurakot on nyt laatikoissa kuivumassa.

Kasvihuoneesta kannoin kaikki pelargoniat sisälle. Ennen olen talvettanut vain mårbackat, mutta nyt ajattelin koittaa parin muunkin kanssa onneani. Ennen en ole jaksanut, kun olen ajatellut, että vievät vain tilaa ikkunoilta, mutta kaipa siihen nyt pari ylimääräistäkin ruukkua mahtuu. Kasvarista lähti kaikki muukin kesäinen aina chilien rangoista kuihtuneisiin kukkiin ja ruukut tuli harjattua puhtaiksi.  Muratit jätin, koska ne saavat palvella vielä callunoiden seuralaisina. Tuntuu ihan hassulta alkaa laittamaan kasvaria talvikuntoon. Viime syksynä oikeastaan aloitin kasvihuone-elämäni tästä vaiheesta, mutta nyt olen saanut nauttia myös yhdestä kesästä kasvarissani. Mutta siis tarkoitus on laittaa paljon callunoita ruukkuihin, vähän havuja ja sitten tietenkin lyhtyjä ja kynttilöitä. Osan istutuksista sainkin jo valmiiksi, mutta niitä sitten toisella kertaa. Daaliapenkkiin on tarkoitus kaivaa sipuleita. Mulla olis erilaisia tulppaaneja, narsisseja, lumikelloja, helmililjoja ja muuta mukavaa. Toivotaan, että niistä jokin ilahduttaisi ensi keväänä.

Nuo isot korit, jotka ostin keväällä kasvihuoneen ovien molemmin puolin, eivät oikeastaan olleet ihan tarkoitettuja ulkokäyttöön ja niiden kanssa mietin, että olisko parempi kantaa ne vain sisälle talveksi, vai mahtavatkohan ne kestää kasvarissa yhtä hyvin kuin korituolitkin. No, se ei nyt ole tämän päivän juttu, niitä ehtii siirrellä ennen talvea moneen kertaan. Mutta siis tässäpä puutarhan siirtyminen syyskuulta lokakuulle. Tavallaan ihan kamalan surullista ja haikeaa, mutta toisaalta kevät ei ehkä tuntuisi keväältä, jos välissä ei olisi syksyä ja talveakin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, mä olen tässä viime päivinä ihan pikkuisen vilkuillut jo kaikkea jouluinspistäkin. Eihän tätä oikein muuten jaksa!

 

Ihanaa syyskuun viimeistä iltaa. Nyt jos koskaan on aika hyggeillä! ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.