Hejsan ihanaiset! Vaikka tämä kotihiiri viettääkin suurimman osan kesäilloistaan kotona kynnenalusiaan puhdistellen, tekee toki välillä ihan hyvää katsoa kohti kesäyötä vähän toisenlaisesta kulmasta. Olkoon siis tämä, kaupallisessa yhteistyössä Black Tower Ice:n kanssa tehty postaus, oodi niille erilaisille kesäilloille!
Silloin joskus nuorempana (tarkoitan aikaa ennen lapsia, nuori olen yhä!), illanvietot alkoivat aina tyttöjen kesken yhteisellä laittautumisella. Tiedättehän, vähän meikkiä ja hiuksia, kippistelyä ja naurua. Myöhemmin tuollekin ajanvietteelle joku keksi ihan terminkin, ja alettiin puhua etkoista. Siinä vaiheessa kun etko -sana kiiri tänne asti, minä kuitenkin elin jo ihan erilaista elämää. Vuodet vierivät, ja viikonloppuillat muuttuivat. Ei ollutkaan enää lauantai-iltoja tyttöjen kesken, ei yhteistä meikkaamista, eikä hiusten kihartamista. Elämään tuli uusi vaihe ja nuo ajat jäivät jonnekin muistojen kultakansiin.
Olin lähestulkoon unohtanut mitä se yhteinen iltaan valmistautuminen voi olla, kunnes pari viikkoa sitten muistot palasivat mieleeni. Poksahdus ja lasien kilinää. Hiusten kihartamista, pinnien lainaamista, rajausten tummuuden arviointia, viime hetken asuarvontaa ja tietenkin iloista naurua. Tuntui hauskalta palata takaisin sinne jonnekin, ja huomata, että taito on yhä tallessa. Oikeastaan harmittamaan jäikin vain se, että niihin “etkoihin” ei saatu varattua enempää aikaa! Nimittäin toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten, kun juhlimaan lähdettiin vasta puolilta öin, alkavat juhlat nykyisin jo aikaisin alkuillasta.
Kun valoisa kesäyö yleensä suljetaan nukkumaan mennessä sinne pimentävän rullakaihtimen taakse, tuntui ihanalta saada nauttia lähes yöttömästä yöstä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olipa tuo samainen viikonloppu varmasti se tämän kesän viikonlopuista lämpiminkin, eikä yökään tuntunut viileältä edes paljaisiin sääriin.
Black Tower Ice -kuohuviini nautitaan viinilasista jääpalojen kera ja sen makeahko maku pitää sisällään omenaa, päärynää ja sitrusta. 100%:n luomuviini ihastuttaa myös tuotantomenetelmillään. Jäinen malja sopii erityisesti lämpimien kesäiltojen skoolaukseen – niin tyttöjen kesken, kuin vähän romanttisemmissakin tunnelmissa.
Vaikka juhliin valmistautuminen oli mukavaa sekin, toivon kuitenkin, että tämä kesä antaa vielä lämpimiä kelejä, jolloin kesäillan ihanuudesta saa nauttia myös omassa pihassa. Valoisissa öissä on toki oma taikansa, mutta ei tunnelmaa latista laisinkaan kesäyöhön hentoa valoa luovat lyhdyt. Kesässä ja sen öissä on aina oma taikansa!
Johan se on maanantaikin yhtä juhlaa, kun leipoo kakun! Likipitäen täydellinen, kun kyseessä on suklaakakku!
Tämä suklaakakku on oikeastaan sama, kuin pari vuotta sitten tekemäni suklaa-mascarponekakku, mutta ulkonäöltään nyt hieman päivitetty. Tässä versiossa mascarponetäyte on levitetty tasaisesti kakun päälle, mutta sisältä tämäkin on silti se sama mehevä suklaakakku, joka saa makua muun muassa fariinisokerista. Jos haluat kakusta enemmän half naked cake -tyylisen, riittää vähempikin täytteen määrä.
Tällä kertaa kakun viimeistelee suklaaganache, joka valutetaan reunoille. Koristeeksi käyvät niin kukat kuin hedelmätkin. Itse metsästin kirsikoita, mutta tyydyin metsään levinneisiin, ja varjossa kasvaviin juhannusruusuihin.
Suklaa-mascarponekakku Kakkupohja(t)
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
¼ tl leivinjauhetta
¼ tl ruokasoodaa
¼ tl suolaa
100 g huoneenlämpöistä voita
1 ¾ dl fariinisokeria
1 iso kananmuna
1 suuri munankeltuainen
75 g sulatettua suklaata
1 tl vaniljasokeria
1 ¼ dl maitoa
+ voita ja kaakaojauhetta (tai jauhoja) vuokien voiteluun ja jauhottamiseen
Täyte ja kakun kuorrutus
250 g mascarponejuustoa
¾ dl kaakaojauhetta
1 dl tomusokeria
2 ½ dl kuohukermaa
250 g tuoreita marjoja
Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi, ja lisää koko ajan vatkaten kananmuna, munankeltuainen, sulatettu suklaa ja vaniljasokeri.Lisää jauhoseos ja maito pienissä erissä, ja vatkaa kunnes taikona on tasaista. Jaa taikina kahteen vuokaan (n. 15-17cm) ja paista uunin keskiosassa 175°C/n. 23 minuttia.
Vatkaa mascarponejuusto, kaakaojauhe ja tomusokeri tasaiseksi tahnaksi. Lisää kermaa vähitellen ja vatkaa täytteestä sopivan kiinteä.
Levitä puolet täytteestä toiselle kakkupohjalle ja lisää päälle haluamiasi marjoja. Esimerkiksi mansikat kannattaa siivuttaa tai kuutioida pieneksi. Laita toinen kakkupohja päälle, ja levitä loput täytteestä kakun päälle ja tasoita.
Suklaaganache
100 g tummaa suklaata
¾ dl kermaa
nokare voita
Pilko suklaa kulhoon ja lämmitä kerma. Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja sekoita. Kun kaikki suklaa on sulanut tasaisesti kerman joukkoon, lisää nokare voita ja anna sen sulaa suklaaganachen joukkoon. Jos voi ei enää sula tasaisesti seokseen, käytä sitä pieni hetki mikrossa, tai sekoita kulhoa vesihauteessa.
Kun ganache on hiukan jäähtynyt laita se pursotinpussiin ja pursotta kakun reunoille valumat. Pursota loppu ganache varovasti kakun päälle ja tasoittele halutessasi nuolijalla tai veitsellä.
Lisää kakkuun koristeet kun ganache on vielä pehmeää, jotta ne tarttuvat kakun pintaan tukevasti.
Ganache käy yhtä hyvin myös koko kakun kuorruttamiseen, sillä se säilyy helposti leikattavana jäähdyttyäänkin. Jos kuitenkin käytät kuorrutteeseen maitosuklaata, vähennä kerman määrää, jotta ganache hyytyy kunnolla. Itse käytin kaapista löytyneen tumman suklaalevyn, joka sisälsi myös pieniä suolahippuja. Uskomattoman herkullinen lopputulos!
Kesän ensimmäinen kunnollinen ukkoskuuro saatiin tänään juuri kun grilliruuat olivat sopivasti kypsyneet. Kunnon salamointia ja jyrinää, joten ruuan jälkeen jätin suunnittelemani lenkin suosiolla välistä ja keskityin kirjaani. Oikein mukava tapa viettää sateista sunnuntaita.
Innokkaita raveihin lähtijöitä ei aamupäivällä ilmoittautunut, joten suunnitelma haudattiin ja vaihdettiin toiseen. Vähän parempaa ruokaa ja sauna. Ja onpa tuo saunakin omalla kohdallani merkityksellinen, nimittäin vuoden ensimmäinen lajiaan. “Joskus ja jouluna” taipuukin useimmiten kohdallani tässä asiassa muotoon “joskus ja juhannuksena”. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka saunomisesta oikein innostuisi! 🙂
Varjopaikan syreenit ovat vielä terhakassa kukassa ja kukintoja riittää paitsi maljakkoon, myös lautaselle. Tällä kertaa mustikkakääretortun seuraksi. Tämä kääris on siis se, joka taipui myös kakuksi, ja reseptin voit käydä nappaamassa täältä.
Tässä nyt hiukan arvon, lähteäkö sinne lenkille vai ei. Sää-appi näyttää kyllä vettä ja salamointia, mutta juuri nyt ei satu satamaan. Kaksin aina kaunihimpi, joten taidan houkutella itselleni seuralaisen mukaan. 🙂
Keskiviikkoa ihanaiset! Tänään pannaan suut makeaksi, sillä vuorossa on suklaisen mustikkainen Charlotte Russe, jonka pääsin kehittelemään teille kaupallisessa yhteistyössä Dronningholmin kanssa. Tästä siis oiva vinkki juhannuksen kahvipöytään!
Perinteinen Charlotte Russe valmistetaan vaaleasta kääretortusta, mutta koska olen aina itse ollut enemmän unelmatorttutyttöjä, rakentuu tämäkin kakku tummaan kääretorttuun. Voikreemit tosin jätetään nyt pois ja korvataan kesäisen mustikkaisella Dronningholmin Täyttiksellä.
Ensimmäinen muistoni Charlotte Russe -kakusta on mummulasta. Sitä syötiin mummulan lasiverannalla kun olin korkeintaan juuri kouluikäinen. Jostakin syystä tuo muisto tuo mieleeni violetin värin, liekö ollut syreenejä maljakossa tai violetti pöytäliina pöydässä. En tiedä, joihinkin muistoihin liittyy vahvoja kokemuksia väreistä tai tuntumasta. Saman deja vun tunsin, kun ostin meille Thonetin wieniläistuolin. Selitin äidilleni, että tuolin kuuluisi olla läpikuultavan punainen, ja istuinosan lakkauksen karhea. Karheuden muistan siitä, että olen rummuttanut tuolin vanerista istuinosaa. Joskus ihan pienenä, tukeutunut seisomaan tuolia vasten. Äiti muisti heti, että mummulassa oli tosiaan joskus lapsuudessani sellainen huonokuntoinen punainen tuoli. Ajatella, näin ihmisen mieleen tallettuu asioita!
Mutta tuoleista torttukakkuun: Kun sain tehtäväkseni taikoa jotakin kääretortusta, ajatus oli valmis: Violettia ja Charlotte Russe! Tosin mummu on aivan varmasti tarjonnut meille vaaleasta kääretortusta tehtyä kakkua, mutta suotakoon tämä lapsellinen mieltymykseni unelmatorttuun tässäkin kohtaa!
Postauksen resepti on Charlotte Russe -kakulle, mutta toki voit jättää kääretortun ihan sellaiseksikin. Itse testasin juuri viime viikolla pelkkää mustikkakääristä kahvipöydässä, ja sekin meni parempiin suihin ihan viimeistä murua myöden. Kakku on myös gluteeniton, sillä teen kääretortun aina perunajauhosta. Tärkkelyspitoinen jauho tekee torttupohjasta myös helpommin käärittävän, eli se ei murene yhtä helposti kuin vehnää sisältävä pohja. Samalla taikinalla meillä on syntynyt myös moni synttärikakku.
Violetti kesämuisto
-mustikkainen charlotte-kääretorttukakku
Unelmatorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Valmista ensin kääretorttupohja:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Kaada jauhoseos vaahtoon pienissä erissä siivilän läpi, ja sekoita taikinaa varovasti nuolijalla käännellen. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista torttupohjaa 200 asteessa n. 8 minuuttia.
Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle heti uunista ottamisen jälkeen. Irrota uunissa ollut leivinpaperi tortun pohjasta, ja anna kääretorttupohjan jäähtyä liinalla peitettynä.
+ 1 purkki Dronningholm Täyttis Mustikkatäytettä kääretortun sisään
Valmista mustikkamousse:
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vaahdota kerma, lisää joukkoon Dronningholm Täyttis Mustikkatäyte ja mausta tomusokerilla.
Purista liivatteista vesi ja sulata ne jäljelle jääneessä nesteessä mikron sulatusteholla. Lisää juokseva liivate moussen joukkoon ohuena nauhana ja hyvin sekoittaen.
Kokoa kääretorttu:
Levitä kääretorttupohjan päälle kerros Dronningholm Täyttis Mustikkatäytettä. Levitä kääretorttupohjalle myös mustikkamousse. Kääri torttu rullalle ja leivinpaperin sisään. Nosta valmis kääretorttu jääkaappiin tekeytymään.
Vuoraa pyöreä kulho (vetoisuus n. 2,5 l) kelmulla ja leikkaa kääretorttu viipaleiksi. Levitä torttuviipaleet kulhon pohjalle ja reunoja vasten.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa rahka, Dronningholm Täyttis Mustikkatäyte ja vaniljasokeri.
Purista lionneista liivatelehdistä liika neste ja sulata ne jäljelle jääneessä nestetilkassa mikron sulatusteholla.
Lisää juokseva liivate ohuena nauhana rahkaseokseen, koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi joukkoon kermavaahto ja mustikat.
Kaada mustikkatäyte kääretorttuviipaleilla vuorattuun kulhoon. Nosta charlotte russe kelmulla peitettynä jääkaappiin, ja anna sen hyytyä ainakin 6 tuntia – mieluummin vaikka seuraavaan päivään.
Kumoa mustikkainen charlotte-kääretorttukakku tarjoiluvadille ja koristele kermalla, marjoilla tai syötävillä kukilla.
Itse tykkäsin tuosta Dronningholmin Täyttiksestä, sillä se jättää kääretortun väliin selkeän raidan. Ja mielestäni kääretortun hienous piileekin juuri siinä leikkauspinnan kuviossa. Samaa arvostan kakuissakin. Perinteinen hillo ja kermavaahto menevät täytekakun välissä mössöksi, eikä leikkauspintaan jää selkeitä raitoja. Täyttis on siis oiva ratkaisu myös kakun väliin. Seuraksi mousse ja kakkupala saa kauniit raidat. Täyttis-kerroksen päälle on myös helppo levittää mousse. Itseäni aina ärsyttää se kerman levittämnen hillon päälle, kun tuntuu, että vaikka kuinka kevyesti nuolijalla vaahtoa levittäisi, hillo tulee jonkin verran mukana. Tässä sitä ongelmaa ei syntynyt.
Mutta hei, nyt myös teidän ideat jakoon! Kerro oma käärisresepti-ideasi, johon Täyttiksen yhdistäisit! Mihin uuteen voisikaan perinteinen kääretorttu taipua? Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 3 Täyttis-tuotepakettia, jossa on mukana kaikkia
makuvariantteja (3 purkkia / makuvariantti).
Jätäthän ideasi viimeistään keskiviikkona 28.6. 2017. Kilpailun säännöt löydät täältä.
Saiskos olla hampurilaiset!? Pääsin nimittäin kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’sin kanssa kehittämään teille sellaiset soosit, että näillä pelastaa vaikka juhannuksenkin ruokapulmat! Itse tehdyt hampurilaiset ovat siitä hyviä, että kauniin sään sattuessa ne voi valmistaa grillissä, mutta jos nyt kuitenkin kävisi niin, että juhannukseksi jokin sadepilvi ilmaantuisi yläpuolellesi, hätä ei ole suuri: Paistinpannulla pärjää kyllä!
Hampurilaiset ovat rentoa tarjottavaa, ja niiden valmistukseen on kiva ottaa koko porukka mukaan. Ruokahuollon ei siis tarvitse jäädä vain yhden ihmisen vastuulle. Parhaat sämpylät ovat itse tehtyjä ja munalla voideltuja, mutta kaupastakin saa toki aivan toimivia leipiä. Parhaat pihvit taasen syntyvät laadukkaasta naudanjauhelihasta, joka ei tarvitse kuin suolan ja pippurin mausteeksi. Tasakokoiset pihvit saat käyttämällä esimerkiksi juomalasia muottinasi. Kun hampurilaisista tekee minikokoisia, jokainen jaksaa syödä enemmän kuin yhden. Tällöin kukin voi koota omat hampurilaisensa makunsa mukaan ja maistaa vaikka useampaa variaatiota.
Meillä hampurilaisten väliin kuuluu perinteisesti tämä hampurilaiskastike, majooneesikastikkeet sekä cheddarjuusto ja pekoni. Lisäksi hiukan salaattia ja sipulia, sekä tietenkin se pihvi!
Tykkään itse, että silloin kun kyseessä on valkosipulimajoonesi, majoneesi myös maistuu valkosipulille. Kenenkään ei pitäisi joutua arvaamaan, onko kastikkeessa valkosipulinmakua vai ei. Valkosipulin kuuluu jopa hieman poltella kieltä. Tästä postauksesta löytyykin kaksi superhelppoa ja nopeaa ohjetta majoneesikastikkeisiin, jotka maistuvat ja tuovat potkua niin hampurilaisen väliin, kuin dipattaviin perunoihinkin.
Hienonna valkosipulit blenderissä ja lisää joukkoon Hellmann’s Real -majoneesi. Surauta seos tasaiseksi ja mausta suolalla ja mustapipprilla.
Mikäli valkosipulin määrä tuntuu omasta mielestäsi liialliselta, kokeile alkuun vaikka pienemmällä määrällä. Mikäli taas maku ei tunnu missään, heitä lisää kynsiä myllyyn!
Siirrä majoneesikastike tarjoiluastiaan ja koristele hienonnetulla valkosipulinvarrella.
Chipotle majoneesi
Ohjeesta riittää neljälle herkkusuulle
6rkl Hellmann’s Real -majoneesia
1kpl mietoa punaista chiliä (antaa kastikkeelle väriä)
2tl Chipotle Tabascoa
1tl savupaprikajauhetta
Pilko chili ja hienonna se tehosekoittimessa. Lisää joukkoon majoneesi, chipotle Tabasco ja savupaprikajauhe. Surauta tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa potkua.
Siirrä majoneesikastike tarjoiluastiaan ja tuikkaa koristeeksi punainen chilipalko.
Hampurilaiset ovat rentoa ruokaa, joten älä turhaan “ylikata” pöytää. Perunoille voi kääräistä hauskat truutit leivinpaperista tai kuviollisesta voileipäpaperista. Juomat sinkkisaaviin jääpalojen kanssa, ja rento juhannus on varma!
Hellmann‘s Facebook ja Hellmann‘s Instagram ovat täynnä resepti-inspiraatiota, joten käyhän kurkkimassa, mihin kaikkeen (sellaisenaankin) herkullinen majoneesi taipuu!
Lukijakilpailu:
Myös teillä lukijoillani on mahdollisuus voittaa Hellmann’sin herkkutuotteita. Ideoi oma majoneesireseptisi kommenttiboksiin ja voit voittaa n. 15€ arvoinen Hellmann’s -tuotepaketti. Jätä kommenttisi kuitenkin viimeistään sunnuntaina 25.6. 2017. Tuotepaketteja arvotaan kolme kappaletta ja kilpailun säännöt voit käydä lukemassa täältä.
Kynttilät, sateenropina ja vasta paistettu raparperipiirakka. Ei lainkaan hullumpi maanantai! Kaikesta sateisuudestaan huolimatta tämäkin päivä on ollut kesäinen. Ulkona tuoksuu kesäinen sadepäivä, ja minä olen poltellut sisällä kynttilöitä. Joskus tylsyyskin voi tehdä hyvää, ja meillä se laittoi molemmat lapset nukkumaan päiväunia. Ihan pyytämättä ja yllättäen löysin molemmat tuhisemasta sängyistään. Tätä ihmettä ei meillä juuri tapahdu, joten kaikki kiitos ja kunnia kesäsateelle!
Koko elisen illan ja tämän päivän olen vilkuillut ikkunasta eilisen päivän työmaatamme. Niin paljon siistimmän näköistä ja miten suuri vaikutus juuri tuolla yhdellä penkillä olikaan pihan ulkonäköön! Tänään kun ajoimme lasten kanssa pihaan kauppareissun päätteeksi, sammutin auton ja tuijotin hetken eteeni jokseenkin kai poissaolevan oloisesti. Esikoinen kysäisikin heti, että mikä hätänä, ja jouduin vähän hämilläni selittämään, että ihailen tässä vain hetken eilisen aikaansaannoksia. Mutta kai se on ihan ok, vähän hupsaantua näistäkin jutuista! 🙂
Lasten nukkuessa päiväuniaan, tänään olikin hyvää aikaa suunnitella seuraavaa puutarhaprojektia ja laatia jonkinlainen piirustus ideasta myös miehelle, joka on lupautunut lapion varteen. Pari vuotta kuivana olleen vesiaiheen täyttö on nimittäin seuraavana listallamme. Täyttömaata altaaseen jo kaivurinkauhalla kipattiinkin, mutta se viimeinen idea on antanut odottaa itseään! Eilen sekin avautui kirkkaana silmieni eteen – sängyssä, juuri ennen nukahtamista. Pari kesää tuokin keskeneräisyys on hiertänyt hermoani, mutta josko siitäkin hiertämisestä nyt päästäisiin!
Pyöreän piirakan sijaan välillä suorakaiteen muotoista. Raparperipiirakka valmistui lemppariohjeellani, jonka löydätte täältä. Yksi ja sama piirakkapohja käy niin raparperille, mustikalle, omenalle, kuin puolukallekin. Niin ja tietysti monelle muulle höysteelle! Älyttömän helppo ohje, jolla onnistuu kuka tahansa, ja onpa tämä myös mökkeilijän ystävä, sillä tiskattavaa ei piirakan teosta juuri synny, eikä vatkaimia tarvita.
Raparperin happo jättää muuten usein pyöreän piirakan keskuksen taikinamaiseksi, mutta näin suorakaiteen muotoon tehtynä raparperipiirakat saa paistettua kullanruskeiksi kauttaaltaan.
Kiitos niiden päiväunien, pikkuväki ei taida ihan juuri olla yöpuulle valmiina. Seuraavaksi otetaankin pari erää afrikantähteä. Huomenna saadaan pitkään odotetut vieraat, kun serkkutyttö saapuu lomailemaan, ja aikoopa siskonikin jäädä yhdeksi yöksi tänne meille. Mukavaa saada seuraa paitsi lapsille, myös itselleen!
Huomenta ihanat! Meillä jokaisellahan on jossain se rakastakin rakkaampi paikka, jossa kesätuuli tuntuu lempeämmältä kuin missään muualla, ja paikka, jossa muistot sekä tulevaisuus näyttävät molemmat yhtä aurinkoisilta ja valoisilta. Ei ole varmastikaan mikään ihme, että minun paikkani löytyy ihan läheltä, oman pihan turvallisesta suojasta. Yhteistyössä Rolling -viinin kanssa, kerron teille tarinan omasta paikastani auringossa!
Meillä on juuri pyörähtänyt mieheni kanssa käyntiin kuudestoista yhteinen kesä. Kuuteentoista vuoteen on mahtunut monenlaista asumista, kesää, ja kesänviettoakin. On asuttu kerrostalossa, ja taas seuraavassa kerrostalossa. Sitten rivitalossa, jossa jo päästiin maistamaan oman takapihan ihanuutta. Viimein täällä nykyisessä kaupungissa omakotitalossa, josta taas siirryttiin väliaikaisesti kerrostaloon ennen muuttoa tähän nykyiseen, jota kodiksikin kutsumme. Koti meillä on toki aina ollut – paikka jossa ne kaikkein rakkaimmat ovat lähellä, mutta tästä kodista on tullut meille koti ihan erityisellä tavalla.
Tämän talon myynti-ilmoitus bongattiin heti tuoreeltaan eräänä loppu kesän lauantai-iltana, ja näyttökin sovittiin samantien maanantai-iltapäivään. Näytöllä sitten luonnollisesti kierrettiin ensimmäiseksi taloa, mutta kaikki ei mennytkään kuten pankkien ja kiinteistövälitysfirmojen mainoksissa. Minä nimittäin kuljin mieheni perässä itku kurkussa. Siinä missä itse näin sen myynti-ilmoitusten potentiaalin, kulki mieheni huoneesta toiseen pitkin hampain ja päätään pudistellen. Kaikki ne parissa vuorokaudessa laatimani suunnitelmat ja unelmat olivat valua pitkin poskiani. Lopulta tuli vuoro kiertää piharakennusta ja tonttia, ja siinä se sitten iski: Totaalinen takinkääntö, joka päättyi mieheni tokaisuun “tämä me ostetaan!”. Siellä jossain piharakennuksen vintillä, tirautin ne ensimmäiset onnenkyyneleet tällä tontilla.
Jos mieheni ei ehkä osannutkaan nähdä suuria suunnitelmiani ja remonttiaikeitani kaiken silloisen läpi, iso pihapiiri ja ulkorakennus tekivät kuitenkin vaikutuksen. Vaikka olemme molemmat viettäneet lapsuutemme taajaman omakotialueella, oli meillä kummallakin kuitenkin se sama palo omaan rauhaan. Löytää se oma paikka auringosta, paikka johon juurtua ja juurruttaa myös lapset.
Ensimmäinen vuosi täällä oli yhtä löytöretkeilyä. Löydettiin luumupuut ja hahmotettiin muutenkin tontin rajoja ja vanhojen kukkamaiden ääriviivoja. Ensimmäisenä kesänä raivattiin ja kaivettiin, ajettiin ruohonleikkuri yhtenään kiviin, koska niitäkin tuntui tupsahtelevan mitä ihmeellisimmistä paikoista. Jopa vähän harmittaa, että niitä ennen kuvia on tullut otettua puutarhasta niin vähän. Nyt kun kivien paikat on opittu, nurmikko ajettu ja kukkamaat kaivettu esiin, on välillä jopa vaikea muistaa, miltä kaikki näyttikään ennen.
Heti ensimmäisenä keväänä rakastuin täällä vanhaan vaahteraan, jonka latvuksista kuului kukinta-aikaan korvia huumaava surina. Puun päällä leijaili valtava kimalaisarmeija, kun taas sen alapuolelle ilmestyi kesän edetessä pallohortensiat, akileijat, harmaamalvikit, kurjenpolvet ja lukuisat muuta perennat. Paahteiselle yläpihalle vaahtera luo suojaisan varjopaikan, jossa istua.
Ja siinähän me sitten istuttiin. Istuttiin ja suunniteltiin, mietittiin, että mitä seuraavaksi. Ja välillä vaahteran varjossa vain maattiin ja hengähdettiin hetki, jotta jaksettiin taas jatkaa hommia. Omenapuita tuonne ja hiekkalaatikko tuohon… Nyt niihin kaikkiin on näkymä juurikin tästä paikasta – oman vaahteran alta.
Parina ensimmäisenä syksynä ja talvena myrsky kaatoi vanhoja puita meiltäkin, ja lohkaisipa se tästä suuresta vaahterastakin puolet. Jos puussa ennen olikin neljä vahvaa haaraa, on niitä jäljellä enää vain kaksi. Mutta puuta kiertävä köynnöshortensia ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, eikä puu haljennut maahan saakka. Kohtalo oli päättänyt, että kaikista puista juuri tämä jäisi kuitenkin pystyyn. Edelleen me viihdymme vaahteran alla, ja puoletkin sen suuresta latvasta riittää meille kyllä. Välillä istumme suunnitellen, välillä makaamme hetken huilahtaen, mutta yhä useammin vietämme aikaa vaahteran suojassa vain ja ainoastaan nauttien. Uuden suunnittelemisen lisäksi tässä on nimittäin loistava paikka katsoa taaksepäin ja muistella menneitä. Pelkän puurtamisen lisäksi on mukava joskus kohottaa malja kaikelle sille tehdylle työlle ja täällä yhdessä eletyille vuosille.
Me kilistellään harvoin kuohuvalla, mutta lasillinen punaista maistuu molemmille. Rolling -viini on loistava kesäpunkku ja hyvä seuralainen erityisesti piknik-ruuille ja grilliruualle.
Rolling -viinin maku on täyteläinen, runsaan hedelmäinen, punaisten marjojen ja luumujen täyttämä. Punaiseen Shiraz-rypäleeseen on lisätty pikkuisen myös valkoista Viognier -rypälettä. Pidän itse juurikin täyteläisistä ja tanniinisista punaviineistä, ja Rolling edustaakin juuri niitä omia lempiviinejäni.
Kesän ex tempore piknikille ei todellakaan tarvitse tehdä suuria valmisteluja. Makkarat, sekä ilmakuivattu kinkku, manchego ja oliivit huolehtivat suolaisesta puolesta, leipä tasapainottaa makuja suupalojen välissä, ja helteellä kermakakkuja paremmin jälkkärinä toimii tuoreet mansikat. Eväät koriin ja viltti pyöräntarakalle!
Ja merta edemmäksi ei missään nimessä tarvitse lähteä! Jokus se paras paikka löytyy yllättävänkin läheltä. Vielä kun samalle paikalle palaa toistamiseen, siihen alkaa kiintyä erityisesti. Parasta on kuitenkin seura, ja yhdessä tehdyt muistot!
Cause there’s a place in the sun where there’s hope for ev’ry one… No nyt se soi päässä! 🙂
Kepeää keskiviikkoa!
Huom. Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja ei voida julkaista!
Vihdoin! Kesä on täällä, ja luonto suorastaan räjähti vihertämään. Sininen taivas ja koivun kirkkaan vihreät hiirenkorvat lupaavat tästäkin päivästä varsin täydellistä.
Eilinen oli, kuten jo suunnitelmistani kerroinkin, puutarhapäivä siinä mielessä, että tuli vierailtua niin kasvihuoneilla kuin taimistollakin. Maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen kevättapahtuma on aina kovin suosittu täällä, ja esimerkiksi yrtit ja vihannesten taimet saa tuolta superedullisesti ja erittäin terhakoina. Itse kiikutin kotiin kesäkurpitsantaimet ja kesäkukkia, joiden kanssa taisin tänä vuonna hiukan hullaantua. Taimistolta mukaan tarttui rungollinen jalosyreeni. Sellaista olin äitienpäivälahjaksi toivonut, ja optioni oli edelleen käyttämättä, koska en ollut vielä törmännyt siihen oikeaan yksilöön.
Eilen kahviteltiin myös nimipäiväkahvit, ja tämän postauksen kuvamateriaali onkin kakusta, sillä noissa puutarhajutuissa olin niin fiiliksissäni, että kuvaaminen unohtui tyystin.
Tänään otan kuitenkin vähän irtiottoa kotijuttuihin ja lähden viettämään hauskaa päivää ja iltaa naisporukalla. Tulee muuten äärimmäiseen tarpeeseen ja yhdennellätoista hetkellä! 😀
Nyt vain pitää toivoa, että huomenna palatessani, täällä on yhä kesäkukat voimissaan ja muistutukseni kastelusta on otettu tosissaan.
Nyt kuitenkin toivottelen teille kaikille ihanaa ja aurinkoisen lämmintä (kesä)viikonloppua!
“I eat cake because it’s somebody’s birthday somewhere”
Tänään ei tosin tarvinnut etsiä syitä kakun leipomiselle (tai sen syömiselle) kovinkaan kaukaa, sillä juhlistimme tänään mieheni eilistä merkkipäivää. Pavlova on sopivan helppo ja mutkaton kasata arki-iltanakin, kun marenkipohja on valmiina. Marenkipohjakin on ehdottomasti yksi vaivattomimmista tavoista tehdä näyttävä jälkiruoka ja tarjottava. Varsinkin kun sen loihtii vain kahdesta raaka-aineesta, valkuaisista ja sokerista.
Vatkatessani aamulla marenkia, en osannut lainkaan aavistaa, että kakkukahveille olisi illalla myös toinenkin syy. Sain nimittäin tänään itse uutisia, jotka lämmittivät mieltä ja nostivat hymyn huulilleni. Tai no, taisin myös hihkaista silkasta riemusta ja pomppia pari kertaa kohti kattoakin. :)Hyviä uutisia ei ole koskaan liikaa, ja joskus ne sattuvat vielä tulemaan juuri oikeaan aikaan!
Helppo Pavlova
Pohja:
5 munanvalkuaista
2,5dl hienoa sokeria (esim. Siro, erikoishieno sokeri)
Kerros-pavlovan voit koota kahdesta erillisestä pohjasta. Pohjien paksuutta ja kokoa on helppo säätää kun muistaa, että sokeria tulee marenkiin puolet (dl) valkuaisten määrästä (kpl).
Erottele valkuaiset ja vispaa ne kovaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen sokeri, ja jatka vatkaamista, kunnes marenki on kovaa ja pysyy kulhossa, vaikka kääntäisit sen ylösalaisin.
Levitä marenki leivinpaperin päälle uunipellille (huomioi tarjoiluastian koko) ja muotoile kakkupohjan reunat keskustaa korkeammiksi. Näin saat koristellessa kerman ja marjat kauniisti kakun keskelle.
Paista 110°C n. 2 tuntia. Anna pohjan jäähtyä ja kovettua rauhassa uunipellillä ja siirrä se varovasti lastoja avuksi käyttäen tarjoiluastiaan.
Päälle:
4-5 dl kermaa vaahdotettuna
marjoja, kuten mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa tai karhunvatukoita
Halutessasi voit lisätä kakkuun syötäviä kukkia, limesiivuja tai jotakin muuta syötävää vihreää
Myös tomusokeri näyttää kauniilta marjojen päällä.
Hyvistä uutisista huolimatta tämän päivän agenda on kuitenkin ollut suuremmilta osiltaan lepääminen, sillä kuten jo eilen aavistin, kuume iski nyt myös pikkupotilaan hoitajaan. Samassa taudissa ovat myöskin vanhempani, ja makaapa tuolla olohuoneen sohvalla nyt yksi uusikin (mies)flunssaa poteva. Pitänee kuitenkin sanoa, että nyt ei sairastaminen harmita lainkaan niin paljon, kun katselee ikkunasta räntäkuuroja. Voisi jopa ketuttaa, jos mittari lähentelisi kahtakymmentä ja kevät olisi parhaimmillaan.
Sormet ja varpaat ristissä nyt toivotaan, että tuo perheemme pikkumies säilyisi terveenä, sillä viikonloppuna on edessä ihka ensimmäinen yönylileiri, jota on luonnollisesti odotettu koko alkuvuosi.
Nyt kuitenkin kaappaan toisen sohvan omaan selkääni ja oikaisen hetkeksi raajani. Vaikka puutarhatyöt joutuvat nyt odottelemaan kevättä ja tekijäänsä, onneksi on Pinterest täynnä upeita puutarhakuvia!
Rakeita, räntää ja aurinkoa. Siinäpä päivän kevätsää. Sisko juuri muistutteli, että vuosi sitten oli liki helteiset oltavat, ja kesä puski niskaan. Kuumuudesta ei ole nyt vaaraa, jouduinpa taas lämmityspuuhiinkin. Eilinen tuuli kylmensi koko talon, ja lisäksi meillä on taas pieni flunssapotilas. Miten voikin olla niin, että aina serkkujen käytyä, meillä sairastetaan! No, sukulaisallergian sijaan vastaus taitaa olla niinkin arkisessa asiassa, kuin pöpökannan erossa. Tylsää, mutta minkäs teet.
Mutta hei, ei vaivuta negatiivisiksi pöpöjen, tai edes taivaalta satavien säkkituolin sisälmysten edessä. On asioita, joihin ei voi aina vaikuttaa, ja juuri siitä syystä niihin ei myöskään kannata uhrata liiemmin energiaansa. Viisaus jota olen kovasti viime vuosien aikana harjoitellut hyödyntämään, ja taito, jonka oppiminen vaati myös harjoittelua.
Sanotaan, että yksi negatiivinen asia vaatii vastapainokseen kolme positiivista ajatusta tai tunnetta, ja pystyn kai itsekin allekirjoittamaan väittämän. Tammikuussa aloittamani Unelma Itsestä -valmennus lähenee loppuaan, ja olen viimeisen viikon kunniaksi yrittänyt tehdä jonkinlaista lopputilinpäätöstä itseni kanssa, siitä, mihin viimeiset neljä kuukautta ovat minua vieneet. Kiitollisuus ja positiivisuus nousevat listani kärkeen, eikä vähiten siitä syystä, että olen tietoisesti harjoitellut noiden jalojen asenteiden omaksumista. Päivittäinen kiitollisuuksien listaaminen on opettanut näkemään vihreää myös aidan tällä puolen, ja mikä parasta, kiitollisuuspäiväkirjan ohella huomaan luonnollisesti etsiväni tilanteesta kuin tilanteesta sen positiivisen puolen. Asia ja ajattelumalli, johon minun piti ennen käskeä ja patistaa itseäni, on muuttunut luonnolliseksi tavaksi suhtautua asioihin.
Neljän kuukauden otanta elämästä osoittautui muutenkin pikaisia elämäntaparemontteja hedelmällisemmäksi. Kyseinen aikajakso kun sisältää varmasti ihan jokaisen elämässä niitä hyviä ja huonoja kausia, ilon hetkiä, sekä kriisin paikkoja. Motivoituneena ja iloisena on helppo opetella positiivisuutta, mutta sanonpa vain, että se todellinen intensiivikurssi tulee silloin, kun korttitalo romahtaa tai vähintään huojuu. Tuollaisina hetkinä kiitollisuuden taito ohjaa ajatuksia takaisin positiiviseksi.
Neljässä kuukaudessa vettä on virrannut niin joessa kuin ränneissäkin. Huomaan kuitenkin muuttuneeni jämäkämmäksi ja määrätietoisemmaksi. Jollakin tapaa myös itsekkäämmäksi, vaikkakin toivon, että jälkimmäisen osalta pysytään siinä terveen itsekkyyden puolella. Pienillä asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Yksikertainen “mitä minä haluaisin syödä tänään” tuntuu nyt melko normaalilta ajatukselta, vaikka olinkin totuttanut itseni kokkaamaan lähinnä kysynnän ja tarjonnan kaavaa hyödyntäen.
Vaikka koen, että neljässä kuukaudessa edistymiseni juuri positiivisuuden ja kiitollisuuden saralla onkin ollut merkittävintä, en malta olla taputtamatta itseäni päähän myöskin siitä, millaisilla ajatuksilla itse projektiin jo lähdin. Olen nimittäin älyttömän kiitollinen itselleni siitä, että tein projektilleni jo heti alkuun realistiset tavoitteet. Vedin yli laihtumisen ja kehonmuokkauksen tavoitteet, ja päätin panostaa elämänlaatuun, parempiin valintoihin ja liikunnan tuomaan mielihyvään. Näistä paremmista valinnoista ja ehdottomuuden välttämisestä olettekin saaneet lukea pitkin kevättä, ja veikkaan, että aiheisiin palataan jatkossakin.
Lempeä suhtautuminen omaan kehoon ja mieleen on ollut kevään aikana varsin hedelmällistä. Positiivisuuden lisäksi reppuun on tarttunut myös rohkeutta kyseenalaistaa vanhaa ja tavoitella uutta. Tuo kyseenalaistaminen, sekä oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen, eivät toki aina ensimmäiseksi tunnu pelkästään hyvältä (välillä se ei ole mukavaa ollenkaan), mutta elämässä harvoin saavuttaa uusia asioita pelkällä mukavalla olotilalla. 🙂
Tämän päivän kolme positiivisuutta, ja kiitollisuuden aihetta, voisivat vaikkapa olla nämä:
Aurinko, joka piristää, lämmittää ja pitää maiseman keväisenä.
Päiväkahvit kuunnellen nukkuvan lapsen tuhinaa.
Ystävät, jotka jaksavat piristää ja saavat nauramaan.
