En ole mikään aamu-uninen persoona, mutta jos olisin, tämänaamuinen kissaralli olisi voinut jopa ärsyttää. Mutta onhan se aika luksusta nukkua posottaa maanantaiaamuna kahdeksaan asti.

Viikonlopun jäljiltä olo on edelleen ihan hirmuisen onnellinen ja jollakin tapaa voimaantunut (vaikka tuota kyseistä sanaa en juuri kauheasti rakastakaan). Ai että, miten tärkeitä ystävät ovatkaan. Se että on ympärillä ihmisiä, joiden kanssa nauraa ja tanssia. Aina puhutaan, että ystävyys on olkapäätä, tukea ja lohduttamista. Tottakai sitäkin, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että voi joskus heittää korkkarit kattoon, nauraa itsensä puhki ja unohtaa kaikki tylsät ja arkiset velvoitteet. Vaikka toki oma perhe on se kaikkein tärkein ja rakkain, niin kyllä ystävät ovat suola tässäkin sopassa!

Maanantaina lautaselta löytyy pinaattikeittoa. Meillä aikuisilla ei ole mitään varsinaista lomaa, mutta saadaan onneksi joku päivä viettää kaikki yhdessäkin. Ja ehditään myös hoitamaan sellaisia juttuja, joille tavallisessa arjessa ei tunnu jäävän aikaa. Eilen haettiin lapset mummulasta, mutta vain toinen halusi lähteä kotiin. Tänään paremmalla onnella, jospa se toinenkin jo kotiutuisi. Huomiseksi on tiedossa tyttöjen juttuja, kun mennään Klaaran kanssa kampaajalle. Lupasin jo kesällä että mennään ennen koulujen alkamista, mutta sopivaa aikaa luottokampaajalle ei irronnut. Huomenna viimein ehditään. Yleensä lyhennän Klaaran hiuksia vain saksimalla märät latvat roskikseen. Ehkä ihan ymmärrettävää, että hänkin haluaa jotakin astetta fiinimpää palvelua.

Koti on varsin kukitettu, tästä jopa puuttuu yksi maljakollinen jonka sain lauantaina. Uusin Lantliv on selattu jo miltei puhki. Tuo Klaaran mekko on se Pompin henkselihame. Keltainen oli jo loppu ja itse yritin tyrkyttää viininpunaista. Tämän sinisen hän kuitenkin halusi ja onneksi annoin periksi. Taisi tulla kertaheitolla lempivaate, mikä tarkoittaa sitä, ettei hankittu turhaa kaapintäytettä.

Kukkasipulit on edelleen laittamatta maahan. Miten voikin nyt tökkiä tuo kolea sää niin pahasti.

Sattuipa sopivasti tämä pullan leipominen viralliselle korvapuustipäivälle. Hoksasin asian vasta kun viimeinen pelti oli uuniissa. Olen tässä kolme päivää kärvistellyt ihan tajuttoman kamalan pääkivun kanssa. Viime vuosina tästä päänsärystä on tullut vähän liiankin tuttu riesa ja joinakin kuukausina se on vielä kovempaa ja nyt sitten sattui juuri tämä kuukausi. Pää on kuvattu monellakin tapaa ja mitään ylimääräistä sieltä ei ole löytynyt, ja varmaan kyseessä on jokin hormonaalinen juttu, mutta joka tapauksessa uuvuttava juttu. Vaikuttaa ihan kaikkeen, kuten jaksamiseen ja mielialaan. Tähän viikkoon on vielä mahtunut paljon autolla ajamista, suhjusateessa ja hämärässä silmiä siristellen. Ja liian lyhyiksi jääneitä yöunia. Eilen lähdin ystävän kanssa heiluttamaan kahvakuulaa ja olo hiukan kohenikin. Sen verran, että laadin perjantaille toimintasuunnitelman, jossa pitäydyin vähän väkisinkin.

Vein lapset aamulla kouluun ja hoidin pakolliset kauppa ja apteekkiasiat. Sitten kotiin pullataikinan tekoon, sillä olin luvannut, että tällä viikolla leivotaan pullaa, ja koska viikonlopulle on ohjelmaa se taikina oli tehtävä nyt. Mutta oikeastaan nautin, sellaista taikinaterapiaahan tuo on. Kun sain taikinan kohoamaan vedin ulkoiluvaatteet ylleni, aurinkolasit päähäni ja suuntasin reippailemaan. Tunti luonnossa, hartioita heilutellen ja raikasta (joskin varsin lannan tuoksuista) ilmaa hengitellen. Pohdin siinä reippaillessa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mietin, miten pikkulinnut tarkenevat ja missä kohtaa lehmät eivät enää halua makoilla ulkona. Mietin sitä kevään päivää, kun taas nähdään, että lampaat ovat palanneet ulos. Pässit ja uuhet omille laitumilleen. Mietin, missä kohtaa leskenlehdet taas keväällä ensimmäisenä kukkivat ja katselin pajunoksia miettien pääsiäistä. Pohdin sitä, miten maaseutu tyhjenee ja mietin, jaksaako kukaan sinnitellä täällä viljelemässä kotimaista viljaa vielä 60 vuoden päästä. Toivotaan. Mietin, että kävisin mielelläni puolukoilla ja pohdin, että onkohan aika vaihtaa varrellisiin kenkiin.
Täytyy sanoa, että ulkoilu on kyllä lääke melkein vaivaan kuin vaivaan. Jos pääkipu nyt ei vallan poistunut, niin teho oli verrattavissa hyvään lääkkeeseen.

Lapset pääsivät tänään jo puolelta päivin, joten meillä vietettiin perjantai-iltapäivää leipoen. Tehtiin tosin korvapuustien lisäksi iso satsi myös voisilmäpullia, hyviä nekin.

Iltaan on mahtunut pojan salibandypeli ja muutenkin aika arkista ohjelmaa. Lapset rapistelevat sohvalla iskän tuomia tuliaiskarkkeja. Minä taidan ottaa suunnaksi sängyn. Josko vaikka saisi kunnon yöunet.

Huomiseksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa äidin kanssa. Sormet ja varpaat ristiin, että olo olisi aamulla taas jo vähän parempi.

 

Ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡

No moikka! Eikö olekin vähän hassu otsikko ollakseen blogissa? Mutta joo, näissä ajatuksissa mieleni on viime päivinä viipynyt. Siinä, miten jokin niin informatiivinen, tärkeä ja viihdyttävä voi yhtä aikaa olla ahdistavaa ja tosi nujertavaa.

Viimeksi eilen klikkasin itseni pois eräästä “positiivisesta” Facebook-ryhmästä, koska en yksinkertaisesti jaksa sitä, että joudun päivä toisensa jälkeen näkemään ihmisten riitelyä ja kinastelua. Kuulun harvoihin tuollaisiin ryhmiin, ja olen liittynyt niihin oikeastaan vain ja ainoastaan joko tiedonjanostani tai jonkinlaisesta vertaistuen tarpeesta. Olen se, joka ei koskaan kommentoi, tykkää ehkä ja seuraa kaikkea taustalla. Mutta välillä tuntuu, että maailmassa ei yksinkertaisesti ole aihetta, joka ei nostattaisi vihaa, tunteenpurkauksia ja negatiivista panettelua. Toki monesti varmaan takana on ongelmia ihan vain jo ilmaisun tai ymmärryksen kanssa, netin välityksellä kun joskus mennään metsään. Mutta aika paljon sitä joutuu nykyään näkemään ihan oikeaa pahansuopuutta. Ja no joo, eihän tuo nyt millään tavalla yllätä, onhan tässä itsellekin tullut vuosien saatossa yksi jos toinenkin annos sitä itseään suoraan niskaan. Mutta joka kerta tällaiseen törmätessä mietin, että esimerkiksi koulukiusaamista ei koskaan saada kitkettyä, jos aikuisetkaan eivät pysty olemaan tieten tahtoen loukkaamatta muita.

Viikko sitten tulin äärimmäisen surulliseksi erään iltapäivälehden videon myötä. En yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään sitä, että kahdesti päivässä vaa’alla käyvästä naisesta tehtiin jonkinlainen sankari ja esikuva. Jos minä kertoisin julkisesti käyväni aamuin illoin vaa’assa ja suhteuttavani sitten päivän ruokailua ja liikuntaa laitteen näyttämään lukuun, olisin sairas. Ihan jokaisella mittapuulla katsottuna ja ulostuloni olisi varmaankin jonkinlainen hätähuuto. On jotenkin todella surullista, että meidän yhteiskuntamme ihannoi tällaisia roolimalleja. Ja samaan aikaan ollaan muka huolestuneita ulkonäköpaineista ja syömishäiriöiden yleistymisestä.

Samaan aikaan olen miettinyt, miten oikeasti voi olla niin, että elämme maailmassa jossa monen (aikuisen!!!) mielestä on ihan OK lynkata 16-vuotias ilmastoaktivisti täysin aiheeseen kuulumattomin argumentein. Hirveää vihapuhetta ja täysin asiaankuulumatonta arvostelua. Välillä tekisi mieli repiä hiukset päästään, kun silmien eteen nousee jatkuvasti ihan älytöntä sontaa.

Mutta tiedättekö, mikä hieno puoli sosiaalisessa mediassa kuitenkin on?! No se, että jotakuinkin voimme ja pystymme valitsemaan sen, mitä silmillemme saamme. Kun uutiset lukee suoraan lehden sivulta, eikä edes kurkkaa asian yhteyteen netissä kerääntynyttä kommenttivuorta, säästyy oikeasti aika paljolta moskalta. Ja sivustot ja mediat, jotka lähinnä ahdistavat ja ärsyttävät voi helposti karsia pois seurannasta. Ja mä ajattelin, että nyt kun päivät lyhenevät ja syksy käy päälle, alan yhä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, millaisia juttuja haluan nähdä ja lukea. Jätän tietoisesti seurannasta sivustot, jotka tuottavat lähinnä vain ahdistusta ja pahaa oloa. Jätän lukematta vihamieliset kommentit uutisotsikoiden alta ja säästän omaa päätäni ja sieluani ihmisten tunteenpurkauksilta. Ihan yhtälailla kuin välttelen energiasyöppöjä negistelijöitä elämässäni, voin vaikuttaa negatiivisuuden määrään myös ruutuajallani. Miksi täyttää mieli negatiivisella ja pahantahtoisella, kun elämässä on kaikista (oikeista) huonoista uutisista huolimatta kuitenkin paljon hyvää ja kaunista. Yksi syy siihen, että aikoinaan ihastuin blogeihin ja bloggaamiseen oli juurikin se hyvä mieli ja kauniit ja kivat jutut. Maailman menossa on ihan tarpeeksi kaameutta, eikä sitä ahdistusta tarvitse lisätä kiusaamalla itseään täysin asiaankuulumattomalla sonnalla. Uutiset pitää tietenkin lukea, eikä maailman menolta voi silmiään sulkea. Sen lisäksi aikansa voi käyttää somessa kivojen asioiden parissa. On se sitten blogien, instan tai kissavideoiden selailua. Itse valitsen mieluummin asioita, jotka verenpaineen nostattamisen sijaan rentouttavat ja virkistävät myönteisyydellään.

Viimeisetkin chilit on nyt kuivattu ja purkitettu. Näillä maustaa taas kivasti kaikkea ensi kesään saakka. Ja hei, itse tehty chilisuklaa, voihan nam! Mieheni teki tuota sormisuolalla ja chilillä maustettua suklaata ja voi että mutta se on hyvää. Niin ihanan polttavaa, että koko ajan tekee mieli ottaa lisää ja antaa uuden suklaapalan taittaa pahinta poltetta. Kaupan vastaavissa chiliä on yleensä hienostunut annos suklaan makua vahvistamaan, mutta tämä on kyllä tosi ihanaa. Mietin jo, että tässä on yksi hyvä joululahjaidea!(Joulu mainittu!)

Mutta hei, se on perjantai. Viime viikonloppu meni totaalirentoillen, joten on oikeastaan ihan hauskaa, että tälle viikonlopulle on taas jo ohjelmaa. Meillä aikuisilla aikuistenohjelmaa ja pikkuväellä mummulareissu. Mutta tänään ihan vain koti-ilta. Kynttilöitä, kirja ja mukava asento. Ja muutama pala suklaata tietysti!

Ihanaa viikonloppua! ♡

Maanantaita!

Ei kuulkaas käynyt edes mielessä eilen, että butter chicken ohjeenkin olisin voinut teille kirjoittaa. Syitä on monia, kuten vaikka se, että en koe olevani ruokabloggaaja, enkä muutenkaan osaa keksiä mitään uutta. Jotenkin ajattelen, että jos kirjoittaa reseptin, niin sen pitäisi olla jotenkin tosi omanlainen tai erikoinen. Tai jos otetaan esimerkiksi vaikka uunifetapasta, niin johan siitäkin saatiin polemiikki, että kuka sen nyt sitten oikeasti keksi. Vaikka eihän reseptien jakamisella pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, kuka sen pyörän ensimmäisenä kehitti. Ehkä itsekin pitäisi aina joskus joku kiva ruokaohje jakaa. Ja itse asiassa viime maanantaina se kävikin mielessä, kun tein ystävän ohjeen mukaan (tai sitä pikkuisen muokaten ja soveltaen) mifujauhistortilloja, jotka upposivat lapsille kuin väärä raha.
Toinen syy on se, että en oikeastaan koskaan laita ruokaa ohjeen mukaan itsekään. Mulla on ikään kuin jokin alitajuinen tarve aina tehdä hiukan eri tavalla kuin neuvotaan. Älytöntä, tiedän. Tykkään kyllä kokata, mutta asioiden mittaaminen ei ole mun juttu. Mututuntuma sitten senkin edestä. Mutta, koska sain monta kyselyä eilisen reseptin perään ja totesin, että butter chickenin voi myös tehdä yhtä monella tapaa, kuin on ruokailijoitakin, päätin jakaa tämän oman tapani. Tässä on kuitenkin kyseessä sellainen ruokalaji, jossa maustaminen on ihan pääroolissa, joten älkää missään nimessä tuijottako tekään liian tarkkaan ohjetta, vaan kuunnelkaa omaa makuaistianne. Itse taisin laittaa parikin ruokalusikallista juustokuminaa (en tosin mitannut) ja mitä taas tulee chiliin, niin mielestäni ei voi sanoa, että yksi tai kaksi punaista chiliä. Me kasvatettiin kesällä taas chileja, ja jos joku punainen lajike on suht mieto, niin toinen taas miltei räjäyttää pään. Eli tulisuutta oman maun mukaan. Se on kuitenkin tärkeää, että ruoka maistuu, eikä ole vain tulista. Tässä tapauksessa sieltä kastikkeesta pitää voida maistaa ainakin kardemumma, jeera, kaneli ja inkivääri. Ja sitten se kiva takapotku siihen päälle. Ja juuri näiden makujen vuoksi tällainen kastike on kuin tehty kylmille syysilmoille. Lämmittää nimittäin niin tuoksullaan kuin maullaankin.

Raita-kastikkeeseen en edes yrittänyt laittaa mitään määriä. Kun raastaa keskikokoisen kurkun, niin siihen pitää sotkea joku x määrä turkkilaista jogurttia, jotta koostumus on sopivan kastikemainen. Ja jos ostat ison tonkan turkkilaista jogurttia naanleipiä varten (meillä ei ainakaan edes ole kaupassa pienempiä pakkauksia), niin onhan siinä jogurttia kastikkeeseen ihan yllin kyllin. Meillä raitaan ei edes laitettu chiliä, sillä näin se pyöristää makuja enemmän lasten suuhun sopivaksi.

Naanleipiä ajatellen laitoin tuonne alemmas linkin, josta löytyy hyvä naanleipäresepti.

Butter chicken

400-500 g broilerin fileepihviä

 (voita paistamiseen)

 3-4 valkosipulinkynttä

1 iso sipuli

 3 rkl raastettua inkivääriä

 tuoretta tai kuivattua chiliä 

1/2 – 1 rkl juustokuminaa

1/2 – 1 rkl garam masalaa

 1/2 – 1 tl suolaa

3 rkl tomaattipyreetä

1 tlk (500 g) tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia

 2 dl kermaa (kuohu- tai ruokakermaa)

Leikkaa broilerin fileet kuutioiksi tai suikaleiksi ja paista voissa. Siirrä hetkeksi sivuun. Hienonna sipulit ja chili ja raasta inkivääri. Kuullota sipulit ja lisää joukkoon chili, inkivääri, suola, garam masala ja juustokumina.

Lisää tomaattipyree ja paseerattu tomaatti, broilerkuutiot ja kerma.

Anna hautua rauhassa ja tarkasta maku.

Tarjoa riisin (basmati), naanleivän ja raitakastikkeen kanssa.

Raita

raastettua kurkkua (ja porkkanaa)

turkkilaista jogurttia

hunajaa

kardemummaa tai garam masalaa

(kuivattua chiliä)

suolaa

Naanleipä

Hyvä, itseleivotun naanleivän resepti löytyy esim. täältä. Toki jos jollakulla on tandooriuuni, niin siellähän niitä parhaita leipäsiä saisi tehtyä. Ja leivinuunikin olisi jo melkoinen voitto, mutta tämä on siis ohje, joka toimii ihan tavalliseen sähköuuniin, joka valtaosalla meistä taitaa olla.

Ja jotta ei olisi vain eilisen kuvia uudeelleen, niin laitetaan perään terkut Almalta. “Rintasyöpäleikkaus” nro 2 takana ja vanha neiti viettää seuraavat päivät huilaillen.

Mukavaa maanantai-iltaa! ♡

Ai että, miten rentouttava viikonloppu tästä tulikaan. Oikein sellainen totaalilungi, mikä tietenkin oli myös tarkoituksena. Vaikka tykkäsinkin siitä, että Klaaran tanssitunnit olivat ennen lauantaiaamuna, ja se oli samalla se viikoittainen kaupunkipäivä, on toisaalta aika ihanaa, kun lauantaiaamuisin ei ole kiire minnekään. Vaikka en vapaapäivänäkään nuku kahdeksaa pidempään, on silti kiva, että saa vain olla katsomatta kelloa tai miettimättä aikatauluja.

Tähän viikonloppuun on mahtunut kotitöitä rentoon tahtiin, sohva-aikaa koko perheen kesken, yksi hyvä kirja, lautapelejä iltamyöhään ja pitkiä yöunia. Ravinnon suhteen on ollut myös melkoisen viikonloppurentoa, kuten noutopitsa lauantain iltapalaksi ja kahtena päivänä popparia, sipisä ja karkkia. Toisaalta viikonloppuna on onneksi aikaa myös panostaa ruokaan ihan eri tavalla kuin arkena. Nyt syksyn tullen kun saadaan aina välillä näitä koko perheen yhteisiä viikonloppuja, se ruokailu ja ihan vain kokkailukin on oma nautintonsa.

Tänään laitettiin heti aamulla naanleipätaikina kohoamaan. Ruuaksi hauduteltiin butter chicken, sellainen just oikeanlainen lämpimän tulinen syysruoka. Täydelliset leivät, täydellinen kastike ja ihanan raikas raita. Mikä parasta, kastiketta on niin paljon, että alkuviikon ruokaongelmat on selätetty jo valmiiksi.

Sunnuntain päätteeksi kävin vielä kynttiläkutsuilla. Aika ihanaa, että se oli oikeasti ainoa aikataulu kahden päivän sisällä. Ja nyt kun tämä lungi, täydellinen ja ihan tavallinen viikonloppu alkaa olla takana päin, ja viimeisen parin tunnin ajan olen miettinyt lähinnä kynttilöitä, mulla on sellainen olo että ehkä tästä syksystä vain sittenkin mennään läpi. Rennosti, asenteella ja kenties jopa nauttien.

Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin! ♡

 

Kyllä se vain niin on, että koulujen alkamiseen liittyy aina jonkinlainen tautivaara. Tänä vuonna me päästiin arjen makuun heti kättelyssä, kun esikoinen sairasti ensimmäisen kokonaisen kouluviikon ja Klaara vuorostaan tämän viikon. Itse kuukahdin keskiviikkoiltana ja pari päivää olinkin kanttuvei. No ehdittiin toki tartuttaa myös äitini, joka makaa nyt sängynpohjalla (ja Luoja ties kuinka moni muu). Mutta hei, ehdin nähdä koulujen alettua täipainajaisia ja edelleen olen ihan tyytyväinen, että selvittiin kuumeella. Täit ja kihomadot kun on kai tuon ruletin huonoimmat palkinnot. No mutta kausi on korkattu, eipä tässä kai muutakaan voi todeta!

Kun mies tänään aamulla tuli puoli kuuden aikaan kotiin, huomasin, että eipä sitä unta ihan loputtomiin riitäkään. Laitoin pyykkikoneen laulamaan ja päätin, että lauantaitani en enää sängyn pohjalla vietä. Ja niin vain olo alkaa parantua, vaikkakin tuskan hikeä pukkaa pienimmästäkin ponnistuksesta. Äiti soitti tänään Klaaralle ja kysyi, että onko äiti (siis minä) vielä kipeä. Klaara totesi, että se on parantunut, koska kävi jo kaupassakin. Ja totta turisi, nimittäin tänään tosiaan piti jo kammeta itsensä maitokaapille. Koska tässä on nyt ollut vuoron perään ruokahalu kateissa vähän kaikilla, ja koska meille tarjoutui lauantaihin pikkuisen koko perheen aikaa, päätettiin tehdä oikein mättöruokien kunkkua, eli nachopeltiä. Tämä on siitäkin kiva ruokalaji, että lapsikin osaa ja kokata voi yhdessä.

Tästä muodostuikin ihan laatulauantai ja ilta vietetään hygge-tyyliin. Poltellaan kynttilöitä ja ollaan vaan ja rentoudutaan. Käsi saattaa käväistä lasten lauantaikarkkikulhoilla.  Ensi viikolle lupailee miltei hellelukemia, joten nautitaan siitä ajatuksesta, että päästään vihdoin aloittamaan ihan kunnon arkea ja arkirytmiä, eikä kesäkään ole vielä ohi.

Ihanaa viikonloppua myös teille!

Voihan kikkuratytöt ja curly girlit sentään, miten kuivaksi voi ihmisen hiukset mennä! Frisyyri muistuttaa enemmänkin jouhta, sellaista paksua kuivaa ja karheaa. Ja takkuista. Pesun (tai ruhtinaallisen hoidon) jälkeen hiukset asettuvat luonnollisille laineilleen ja ovat päivän verran jopa pehmeät. Sitten vuorossa onkin tällainen hamppupallo. Ei kiva. Joskaan nyt ei maailmanloppu, sillä noin niin kuin päälle päin katsottuna mun hiukset eivät juurikaan taida tämän ihmeellisemmälle kampaukselle taipua. Enkä mä nyt viikossa odottanutkaan ihmeellistä tulosta, mutta tämä kuivuminen tuli jonkinlaisena yllärinä. Mutta no, voiko vuosia raidoilla vaalennetun hiuksen nyt olettaakaan olevan ihan priimaa. Eipä kai. Tänään vuorossa avokadohoitoa, ainakin kuulostaa paremmalta kuin tavanomainen hiustenpesu.

Mä tosiaankin kävin sunnuntaina kirppiksellä ja laitoinkin instaan mun löytöjä. Se on hassu juttu, mutta olen jo aikoja sitten jotenkin luopunut toivosta hyvien astialöytöjen ja varsinkin aterinlöytöjen osalta. Tuntuu, että kaikessa on niin suolaiset hinnat, ettei tällaisen pienen budjetin kirppistelijän kannatta vaivautua. (Siitä mun kirppisfilosofiasta ja pienestä budjetista kirjoitin ennemmän Romuja ja vanhoja aarteita -postaukseen.) Koska astialöydöt ovat olleet viime aikoina kovin köykäisiä, ajattelin sunnuntaina käydä varmistamassa, ettei vaan kukaan olisi myymässä taas kivoja tuoleja, tai miksei muitakin huonekaluja, pilkkahintaan, kuten maaliskuussa. Jos tuolloinen kirppiskierros oli hyvä, niin täytynee sanoa, ettei sunnuntain saalis jäänyt huonommaksi. Tällä kertaa mukaan tarttui kasa Arabian fasaani-lautasia, yksi maisemalautanen ja yksi vati, jonka kuviointi viittaa vahvasti Royal Copenhageniin, mutta lienee silti olevan jonkinlainen kopio. Vaikkakin hieno just sellaisenaan – oli mitä oli. Lisäksi kasa alpakkaisia aterimia, puristekristallimaljakko ja keittiötarvikkeita lähinnä kuvausrekvisiitaksi.

Sunnuntain leftoversit oli siis melko juhlallista nauttia maanantain lounaaksi uudelta lautaselta ja uusilla ruokailuvälineillä. Lautasella mieheni spesiaali, eli kasviksia uunissa. Tuossa on kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, valkosipulia, paprikaa, munakoisoa ja kesältä jääkaappin jäänyttä, suojakaasuun pakattua maissia. Niin ja oliiviöljyä, yrttejä ja suolaa.

Leikkasin tänään ulkoa myös tuollaisen vaatimattoman tiistaipuskan. Voi olispa aina daalioita!!! Mä rakastan noita kukkia ja voisin täyttää koko kodin daaliamaljakoilla. Pienillä ja suurilla – ympäri vuoden. Tai jos edes pari oksaa joka tiistai. Silläkin pärjäisi.

Vastaleikattu nurtsi toi muuten tänään sellaisen kesäntuoksun taas takaisin. Puutarhahaahuilusta on tullut pidettyä sateiden saavuttua vähän taukoa, mutta tänään aion taas nauttia siitäkin. Toki väistämättä katse jo seuraavassa kesässä.

 

Kivaa iltaa! ♡

Ei taida nykyajan lapsille olla sinipunakynä enää niin iso juttu, kuin se oli aikoinaan minun lapsuudessani. Muiden (varsin vaatimattoman näköisten) koulutarvikkeiden joukossa, tuo eksoottinen koulumaailman väripilkku tuntui isolta jutulta. Niin tai näin, sinipunakynä tuli mieleeni tänään, kun kaivoin punaisen mekon kaveriksi farkkutakin. Aika kiva ja rento yhdistelmä. Ja hei, samat värit löytyivät myös välipalakulhosta. 

Voisin väittää syöväni joka päivä jonkinlaisen kohtuukokoisen marja-annoksen. Esimerkiksi maustamattoman jogurtin kanssa tykkään vuoden ympäri syödä pensasmustikkaa. Banaanin ja pähkinöiden kanssa se onkin mun perusannos. Mutta nyt mansikka-aikaan olen kyllä nauttinut ihan vain pelkistä mansikoistakin jogurttini kyytipoikana. Parasta on kuitenkin kun saa lautaselle useampaa sorttia. Ihan parasta tuoreissa marjoissa on se, että fyysisen ravitsemisen lisäksi ne ilahduttavat myös silmää.

Meillä pakastettiin tänäkin vuonna mansikoita. Ja pakastetaan jatkossakin, vaikka viime viikolla aiheesta paljon mediassa keskusteltiinkin. Jotenkin itse näen asian niin, että tuossa suht liki kasvatettu ja suoraan tilalta haettu mansikka on kaikin puolin parempi vaihtoehto kuin kaupan pakastealtaasta ostettu. Oli hinta sitten sama tai vähän edullisempi. Mansikat pakastan kokonaisina ja ilman sokeria. Jotenkin ei ole koskaan edes käynyt mielessä pakastaa sokerisia mansikoita, mutta tämä taitaakin olla sukupolvien välinen ero. Mansikasta meillä pöräytetään useamman kerran viikossa banaanin ja ananaksen kera lasten lempparismoothieta, josta tykkään kyllä itsekin. Eikä tarvita jäämurskaa, kun ne mansikat on jäisiä. Ja jos joskus tarvitaan hilloa, niin sitä voi sitten keittää itse niistä mansikoista. Tosin lempparihilloni on kyllä äidin tekemä omenahillo.

Mustikoilla en ole jaksanut enää kunnolla käydä vuosiin. No joo, vähintään yhden piirakan verran pitää toki itsekin joka kesä poimia. Mustikat yleensä ostankin kaupan pakastealtaasta. Suomalaisia toki. Samoin vadelmat. Jokunen rasiallinen vadelmia on usein tullut vanhemmiltani. Juuri löysin pakastimesta pienen vadelmarasian, jossa oli äidin käsialalla teippi Vadelmaa 2016. Ihan hyviä ne vielä oli. Puolukoilla tykkäisin käydä, koska metsä jotenkin kuuluu syksyyn, mutta no, olen melko kehno puolukan poimija, kun en löydä yhtäkään marjaa. Puolukoita ostetaan aika paljon kaupasta, mutta saadaan myös vanhemmiltani. Kaiken järjen mukaan suurin osa äitini poimimia. Rakastan puolukkaa ja mielestäni kaupan puolukkahillo vaatii seurakseen tuoretta puolukkaa. Kaaliruokaan esimerkiksi sopii sellainen kokonaisen puolukan ja puolukkahillon seos (50/50).

Vaikka meillä vanha piha onkin, niin omenoiden suhteen ollaan yhä edelleen muiden armoilla. Muutaman kirsikan olen saanut suuhuni napattua ja kriikunaa tulee valtavasti. Ehkä pensasmustikat on sellaisia, joihin kannataisi panostaa omenapuiden kasvua odotellessa. Tai ainakin heti kun saadaan area “hyötypuutarha” joskus rakennettua tai raivattua.

Mitä te säilötte? Keitättekö mehut ja hillot? Tai ehkä säilötte kurkkuja? Parhaat reseptit ja vinkit saa myös jakaa:

Kaupallinen yhteistyö / K-Supermarket

---

Lauantaita!

Voi että, miten mä tykkään kuvata ruokaa. Tykkään myös tehdä ruokaa ja syödä ruokaa. Silti kovin harvoin tulee tehtyä ruokapostauksia. Mutta tänään laajennetaan reviiriä tämänkin suhteen ja keskitytään ruokaan. Ja nimenomaan kesän grillikauteen! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa ja tavoitteeni on vaatimattomasti innostaa teitä grillaamaan ja kokeilemaan uusia reseptejä ja raaka-aineita.

Kesä on ehdottomasti grillisesonkia parhaimmillaan. Vaikka ruoka sinänsä ei olisi mitenkään vuodenaikaan kytkettyä, niin johan se on selvää, että grillaaminen hyvällä ja lämpimällä säällä on miellyttävämpää kuin syksyn pimeydessä ja koleudessa. Kesällä myös ruoanlaitto on jokseenkin rennompaa. Päivällinen tulee nautittua normaalia myöhemmin, ja ruokaa tehdään yhdessä sen sijaan, että joku illalla viimeiseksi paistaisi makaronilaatikon seuraavien päivien helpotukseksi. On uudet perunat, raikkaat salaatit ja ihanat kalat. Ja sitten grilliruoka!
Meidän kaasugrilli on pölyttynyt ainakin kaksi kesää varastossa. Jopa kolme tai neljä, veikkaisin. Miehelläni on jokin atavistinen tarve puiden polttamiseen. Niinpä meillä saunotaan puukiukaan lämmössä, grillin hiillos tehdään puilla ja sähkösavustimen sijaan meillä tupruttaa kesällä ahkerasti perinteinen savustuspönttö. Toisaalta olemme miettineet suuren hiiligrillin hankkimista. Ainakin se toisi lisätilaa, ja useampien ruokien yhtäaikainen grillaaminen helpottuisi. Hiiligrillit tuntuvatkin olevan taas muodikkaita kaasukäyttöisten pitkän voittokulun jälkeen. Tyylejä on monia ja jopa hiilissä ja savustuslastuissa on varaa valita. Oli tyyli ja tapa kuitenkin mikä tahansa, itse ruoka nousee tietenkin ykköseksi.

Kesällä kevyempi ruoka maistuu paremmalta ja ajattelin jakaa teille kolme testaamaani grillireseptiä. Ei pihviä, eikä makkaraa, vaan herkullista kasvisruokaa ja kalaa. Nappivalintoja kaikki, joten  suosittelen kokeilemaan! Kalan marinadi oli niin super, että se taitaa jäädä vakituiseen käytöön. Sopii varmasti myös lihalle.
K-Supermarketin Laajenna ruokareviiriäsi -sivustolla on valtava määrä grillireseptejä, joten ideat eivät ainakaan voi loppua kesken! Ja yhdistämällä erilaisia ruokia voi luoda vaikka joka päivälle uuden grillimenun.

Grillatut lohivartaat 
4 annosta

600g lohi- tai kirjolohifileetä

Inkivääri-soijamarinadi

1rkl raastettua inkivääriä
1 sitruunaruoho
2-3 valkosipulinkynttä
½ ruukkua tuoretta korianteria hienonnettuna
1dl soijakastiketta
2rkl osterikastiketta
3rkl sitruunamehua

Lisäksi

2(à 100 g) punasipulia
1 iso sitruuna

Valmistus

Valmista ensin marinadi. Kuori ja raasta inkivääri. Hienonna sitruunaruohon valkoinen osa. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Leikkaa lohi paloiksi ja laita marinadiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.
Paloittele punasipuli. Lohko sitruunat.
Pujota vartaisiin lohi-, sipuli- ja sitruunapaloja. Valele vielä marinadilla ja grillaa kypsiksi. Tarjoa gochujang-majoneesin kanssa.

Grillattu munakoiso ja fetaa

Ainekset
4 annosta

2(à 300 g) munakoisoa
4rkl oliiviöljyä
1/2tl suolaa

Persilja-fetamuru

persiljaa
3/4dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
¼tl mustapippuria
¼tl suolaa200g
Pirkka Parhaat fetajuustoa

Valmistus

Tee persilja-fetamuru. Hienonna persilja kulhoon. Sekoita öljy, sitruuna, pippuri ja suola joukkoon. Rouhi feta haarukalla joukkoon.
Puolita munakoisot ja viillä leikkuupintaan ristiviillot. Sivele kaikki pinnat öljyllä ja ripottele suola päälle.
Grillaa munakoisot pehmeiksi, 5-10 minuuttia. Levitä persilja-fetamurua päälle.

Lämmin mozzarella salaatti

Ainekset
2 annosta

1rs (350 g) Pirkka makeita grillitomaatteja
1pkt (125 g/ 220 g) Pirkka Parhaat Mozzarella di Bufala -juustoa
1/2 ruukkua tuoretta basilikaa

Lisäksi

Pirkka parhaat grissini
Pirkka parhaat oliiviöljy, basilika

Valmistus

Valmista grillitomaatit pakkauksen ohjeen mukaan grillissä tai uunissa. Irrottele tomaatit tertuista tarjoilukulhoon.
Revi lämpimien tomaattien päälle mozzarellajuusto. Lisää tuoreet basilikan lehdet. Tarjoa salaatin kanssa leipätikkuja ja oliiviöljyä.

Vaikka asumme pikkuruisessa kaupungissa, meillä on todella laadukas K-Supermarket. Kaikki tarvittava löytyy, ja jos mielii jotakin vähän erikoisempaa tuotetta, toiveen voi jättää kassalle. Tuoreet marjat, viikunat, kauniit leikkokukat ja hyvä palvelutiski. Kalatilaus on helppo jättää ja henkilökunta on jopa niin tuttua, että kun useamman vuoden jälkeen jätin vähän erilaisen joulukinkkuvarauksen, palvelutiskillä vielä tarkennettiin, että olenhan tietoinen, että tämä kinkku on sitten erilainen kuin aikaisemmat. K-Ruoka -lehti tulee sekin luettua aina kannesta kanteen ja kokeiluun pääsee joka kerta vähintään yksi resepti.

Nappaa parhaat reseptit, sekä vinkit ja niksit grillaukseen täältä.

Ei anneta sateen pilata fiilistä. Kyllä se taas kohta lämpenee!

Ihanaa viikonloppua!

 

 

Hei ihanat ja suloista perjantaita!

Vesisade tuli eilen, ja voi että miten se raikastikin kaiken! Kasvihuoneen katto oli ihan keltainen vielä eilen, mutta nyt on suuremmat siitepölyt tulleet alas ja haavansiemenetkin lopettaneet liitämisensä. Toisaalta vähän viileämpi sääkin on ihan ok. Ainakaan kasvien kukinta ei ole niin nopeasti ohi.

Rakastan syreeniä ja tänään hain maljakkoon ensimmäiset oksat. Valkoista, sillä se on meillä aurinkoisemmassa paikassa ja kukkii ennen violettia. Nuppuisiahan nämäkin vielä ovat, mutta kukinnot aukeaa kyllä kuumassa vedessä.

Tänään käytiin myös perinteisesti vanhempieni kanssa tuossa koulutilan puutarhapäivillä. Ehkä instan stooreista tämä jo kävikin selväksi. Kauheasti en osannut mitään ostaa, sillä väkeä oli liikkeellä ja lajikkeita vähän liikaa, jotta osaisi valita. Mutta jotakin kuitenkin tarttui mukaankin, kuten lisää daalioita (apua, minne mä joudun kaikkien daalioiden kanssa!?!). Käytiin vielä vanhempieni lähdettyä katselemassa koti- ja pieneläintilan ihmeellisyyksiä. Lampaita, kaneja, lehmiä, alpakoita, käärmeitä, rottia, kilpikonnia ym.

Perjantain kunniaksi myös raparperipiirakka. Samalla vanhalla ohjeella jälleen kerran.

Mutta nyt Klaaran kanssa viettämään tyttöjeniltaa. Ainakin poppareita ja Arvaa kuka -peliä. Ja ehkä telkkaria sängystä käsin.

Kivaa iltaa ja ihanaa viikonlopun aloitusta!