Viikko tiiviissä paketissa, eli kuvia instagramin kätköistä!

Sitä sun tätä. Lähinnä kuvia, ja juttuja, meidän arjesta…

instagram-tilini löytyy täältä:
instagram.com/emilianuusikuu

Suloista sunnuntai-iltaa!

Tänään on hyvä päivä!
Vaikka toisaalta, tänään ei pitäisi olla hyvä päivä, koska niin moni juttu on mennyt päin pyllyä ja just päinvastoin, mitä olen suunnitellut. Eli toisaalta, nyt vois korventaa ja kiristää, mutta ei kuulkaas kiristä. Eikä korvenna! Mun selkäranka on nimittäin terästä, ja se tekee mut nyt tosi onnelliseksi!

Muistatte kun heitin teillekin tammikuussa karkkilakko -haasteen!? Joo, tyhmin juttu ever, olen huomannut lähiaikoina. Mikään makea maailmassa ei paikkaa sitä kirpeiden tuttien himoa, mika mun sisällä kasvaa päivästä toiseen. Argh, ihan sietämätön juttu!
No, mä olen ollut ihan riekaleina jo hetken aikaa karkinhimoissani, ja tänään sovittiin virallisen lakkoporukan kanssa (minä, mieheni ja ystäväni), että nyt puolenvälin kunniaksi sallitaan yksi repsahdus. Yksi päivä, ja niin paljon karkkia kuin mieli vain suinkin haluaa ja kroppa pystyy ottamaan vastaan.
Mentiin Prismaan. Ajattelin, että sellainen parin kympin pussi menee kyllä kevyesti alas tämän vuorokauden puolella. Jännitin, että miten voin kauhoa niitä kandykingejä, kun multa varmaan vaan valuu kuolaa sinne laareihin. Ja kas, kun päästiin karkkihyllylle mun selkäranka ei naksahdellut ja valahtanut pöksyihin! Totesin vain, EN OTA! Ja teidättekö, mä kasvoin varmaan kymmenen senttiä pituutta siinä kohtaa. Ai että, mutta teki hyvää!

Selkärankaa vahvempi tekijä tässä varmaan on nyt se, että mä tiedän, että mulla on se optio siihen repeämiseen. Että saan syödä karkkia ennen juhannustakin, ihan luvan kanssa. Ja mihin tästä taas päästään; Voihan kielletty hedelmä! Mikään ei toimi, jos sääntö on ehdoton ei. Pitää opetella kohtuutta ei totaalikieltäytymistä! Se on tuo korvien väli sellainen, että se saa ihmisessä outoja fiiliksiä aikaan.

Mä voisin paasata tästä kohtuudesta, ja kultaisesta keskitiestä, vaikka kuinka. Siis jos mulla olis aikaa. Mutta seuraavaksi pitää laittaa pötyä pöytään ja raivata keittiö…
Mies lupasi laittaa illalla pitsaa. Katsotaan, mitä mun selkäranka siihen sanoo. Toisaalta, jos mä sitä jatkuvasti pönkitän, voi olla, että en mahdu kohta kulkeen ovista! 🙂 Mutta, fiilis on nyt sitä luokkaa, että taidan illalla heittää tankoon vähän enemmän rautaa. Hitto, ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin! 🙂

Aurinkoista lauantaita teillekin ihanat!

Tahdonvoimaa!!!!

Jokin aika sitten lisäsin instagramiin tekstin I think I like who I am becoming. Piti mielestäni oikein hyvin kutinsa tuo, jonkinlaiseksi voimalauseeksi kai tarkoitettu, lainaus.
Tunsin tuolloin, että elämässäni oli löytynyt uusi ja parempi suunta, joka teki arjestani paitsi helpompaa myös mielekkäämpää. Onnelliseksi minut asiassa teki se, että olin itse tietoisesti muuttanut käyttäytymistäni ja tehnyt töitä uuden suunnan löytymisen eteen. Toisin sanoen; Olin itse toiminut oman onneni seppänä -ja opetellut myös sanomaan EI.

Oma eilinen päiväni ei mennytkään, kuten olin suunnitellut. Siitäkin huolimatta, että olin aikatauluttanut, suunnitellut, ennakoinut, varautunut ja valmistautunut. Yksi viesti, ja huomaan koko päivän ohjelman menneen hukkaan. Kiirehdin kotiin vain, koska joku muu ei ole viitsinyt nähdä vaivaa valmistautumiseen, ennakointiin, aikatauluttamiseen ja suunnitteluun.

Puhutaan ruuhkavuosista. Pitäisi hoitaa työ, koti ja lapset. Samoin parisude ja muut ihmissuhteet, ja huolehtia myös itsestään. Sitä samaahan se on jokaisella lapsiperheellä. Juostaan kilpaa kellon kanssa, aikataulutetaan harrastuksia, ja suhataan päivä sinne ja tänne. Arki kuormittaa jokaista, mutta siihen, miten suuren kuorman kukin harteilleen ottaa, voi onneksi vaikuttaa. Ei aina tai joka päivä, mutta yleisesti. Kukaan ei jaksa kovinkaan pitkään ylikuormaa, ja omat rajat ja voimat on tunnistettava. Ihminen voi yrittää venyä, ja hetken se saattaa onnistuakin. Me kaikki olemme kuitenkin tavallisia ihmisiä. Ei ole superäitejä ja supernaisia, joiden vuorokaudessa olisi tupla määrä tunteja.

Olen kirjoittanut myös blogissa siitä terveestä itsekkyydestä, jonka avulla arjen pyörityksen lomassa myös itsestään huolehtimiselle löytyy aikaa. Terve itsekkyys pitää sisällään omasta jaksamisesta huolehtimista ja omien voimien säästämistä. Ei ole kyse kääntymisestä minäkeskeiseen elämäntapaan, vaan puhtaasti siitä, että kuuntelee myös itseään. Ei ole kyse myöskään pelkästään siitä, että ottaa aikaa liikunnalle tai urheilulle. Kyse on siitä, että ehtii päivittäin myös huolehtimaan itsestään. Muiden huomioon ottamisen lisäksi, myös itsensä on otettava huomioon, ja kuunneltava myös omia tarpeitaan. Itseltään voi vaikkapa kysyä päivittäin, kuinka minä voin! Kun suunta tuntuu väärältä ja raskaalta, on opeteltava pysähtymään ja miettimään, voiko omaa käyttäytymistään muuttaa.

Olin eilen vihainen. Suoraan sanottuna kiehuin kiukusta. Hetken olin vihainen elämälleni, kunnes tajusin, että ainoa, jolle minun on syytä olla vihainen, olen minä itse! Miksi en yksinkertaisesti vain sanonut ei.
Viimeiset pari viikkoa olen tuntenut tyytymättömyyttä arkeeni. Hyvä fiilis ja jaksaminen, joiden eteen tein pitkään töitä, ovat alkaneet väljähtää. En enää pitänytkään siitä Emiliasta, joksi olin muuttumassa. Sain siis herätykseni. Oman käyttäytymisen ja reagoinnin on jälleen muututtava. Kukaan ei kuole tai kärsi, vaikka asetan välillä omat aikatauluni yhdenvertaiselle tasolle perheen muiden aikatulujen kanssa. Päinvastoin! Tunne siitä, että toimii itse oman jaksamisensa ohjaksissa tuntuu palkitsevalta.
Hyvä olo ja hyvä mieli ovat asioita, joista hyötyy koko perhe. Itsensä venyttäminen joka suuntaan ei ole kannattavaa. Ihmiset ympärilläsi tottuvat helposti siihen, miten käyttäydyt. Jos olet jatkuvasti joustamassa ja taipumassa, on luonnollista, että se katsotaan perusluonteeksesi. Jos olotila kuitenkin itsestä tuntuu vieraalta ja raskaalta, on syytä nostaa kädet ilmaan. Yksinkertainen ei on lopulta ehkä kannattavampi ratkaisu kuin itsensä polttaminen loppuun.

Kuvien tyyppi ei liity tekstiin millään tavalla.
Tai no, eipä hänkään ole kovin hyvä sanomaan ei. Tosin, tässä tapauksessa, EI-sanan ymmärtäminen olisi vielä parempi juttu! 🙂
Me ollaan molemmat myös lähestulkoon valvottu viime yö, joten väsymys on yhdistävä tekijä sekin. Niinpä me tuumataan isot eit siivoukselle, ja nukutaan sen sijaan päikkärit!

Klaaran pikkukeittiö on kannettu tuonne keittiön toiseen päätyyn. Voisi muuten olla kiva idea rakentaa samanlainen työtaso myös pienoiskoossa! Pienet avohyllyt jne… Hhmm, täytyykin ottaa puheeksi!

Huomenta ihanaiset!

Kuten tiedätte, olen aamuihminen. Olen nykyisin myös aamupalaihminen, ja mikä ihmeellisintä, musta on tullut myös raejuustoihminen! 🙂 Kaurapuuron jälkeen iso kulhollinen raejuustoa, mustikoita, omenaa ja mehukeittoa! Ai että, tällä jaksaa!

Kulhon sijaan mun aamupala on tänään muovirasiassa, sillä edessä on reissupäivä. Koitan napsia teille tuliaisiksi jotakin kuvamateriaalia, mutta halusin vielä muistutella teitä kirja-arvonnasta, joka hautautuu jo toiselle sivulle! Vielä ehditte laittaa lipukkeenne peliin!

Pikkuisen kauhulla odotan, miten mun asuvalinta kestää päivän sääolosuhteet. Taisin olla taas liian optimistinen!
No, mutta koitan pärjätä. Tehkää te samoin!
Ihanaa tiistaita!!!!

Me ollaan elelty vähän kuin viikonloppua keskellä viikkoa. Mutta sitähän se on, kun työajat ovat epäsäännölliset ja viikkorytmi hiukan perinteistä kiemuraisempi.
Instan puolelta kokosin hiukan kuvasaldoa alkuviikon tapahtumista ja jutuista. Paljon on mahtunut pariin päivään. On käyty kasvohoidossa ja treenattu, laitettu kynnet kuntoon ja leivottu. Siivousta ja kauppareissua, hammastarkastusta ja pyykinpesua. Tätähän se arki on!

Mutta nyt mä lähden vähän kaupoille, eli autonnokka kohti kaupunkia! Palataan ihanat!

Muutama ulkokuva muistutuksena siitä, että tämän harmauden ja sateisuuden keskellä, on ollut myös kauniimpia päiviä, joskaan ei ehkä kauniita talvipäiviä – sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ulkokuvista kuitenkin viis, halusin vielä kiittää teitä ihanista kommenteista, joita olette viime aikoina jättäneet. Olette ihan mahtavia, niin ihania ihmisiä ja hyviä sydämiä! Suuri kiitos, ja suuri halaus. Ihan jokaiselle! Sillä, eihän ilman teitä Uusi Kuu olisi Uusi Kuu, eikä bloggaaminen niin kivaa, mitä se oikeasti on! Teillä on kauniita sanoja ja kauniita ajatuksia, olette parhaita!
Nyt on pyhät juhlittu ja armoton arki edessä. Siitäkin voi kuitenkin tehdä elämän parasta aikaa, joten pyritään siihen. Koitan itse löytää arkeen nyt hyvät rutiinit ja mahdollisimman hyvän aikataulun. Saada arjen rullaamaan jne.

Ja jaiks, karkiton elämä alkoi eilen, kun ystäväni kanssa haastoimme vielä miehenikin karkkilakkoon. Juhannukseen asti ilman makeisia, se on kuulkaa tuskaista minulle! Meillä on kuitenkin pelissä niin isot panokset, että kukaan meistä kolmesta ei varmasti halua hävitä muille. Rahasta emme sentään pelaa, mutta jokaiselle keksittiin kyllä aika tsemppaava sanktio! Muita karkkilakkoon lähteviä? Voisin tarvita vertaistukea! 🙂

Treeni/ruokavalio postausta on toivottu, sellaista yritän työstää. Samoin vinkkejä Netflixin käyttöön, suosikki sarjoja ym. Ajattelin myös koota joitakin viime vuonna löytyneitä kosmetiikkasuosikkeja yhteen postaukseen, vaikkakin tässä tarkoitus oli jo enemmän tätä vuotta elää. Itse koitan nyt tammikuussa tehdä hiukan jotain myös itselleni, sillä kuten Instagramin seuraajat tietävätkin, se on pikkuisen jäänyt. Huh, peilistä katsoo aamuisin sellainen mörkö, että nyt pitää ottaa kaikki keinot käyttöön!

Ja, koko teksti tiiviissä paketissa: Kauniimpaa ja karkittomampaa arkea minulle, ja suuri kiitos teille ihanat!

Viimeiset kaksi kuukautta ovat luonnollisesti parhaiten muistissa.
Kuten muihinkin kuukausiin, marraskuuhun mahtui tavallisia päiviä. Mahtui hiiriä ja ihmisiä, juhlaa ja arkea. Aloitettiin rilliralli, otettiin askel kohti joulua, leivottiin pipareita ja ostettiin joululehtiä. Talven tulo oli vielä marraskuussa luonnollisesti odotettavien asioiden listalla. Siis usko talven saapumiseen.
Marraskuussa haettiin apua keinovalosta, ihmeteltiin syksyn leutoa keliä ja ensimmäisiä lumia. Itse koin valaistumisen treenin ja ruokavalion suhteen, ja löysin tasapainon noiden välille kunnollisilla aterioilla. Söin niin että selkään sattui, mutta vihdoin kaikki pakertaminenkin alkoi tuottaa tulosta! Marraskuussa innostuin taas kunnolla Instagramista, ja siitä alkoikin kasvaa jonkinlainen lonkero blogini kylkeen. Arki oli kiireistä, ja pinnaa kiristi välillä niin, että korvissa soi!

Marraskuun kaikki 21 postausta voit lukea täältä.

Joulukuu. Ristiriitaisia tunteita. Lumet sulivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, sää oli leuto, ja talvesta ei ollut tietoakaan – saati valkeasta joulusta.
Joulukuun alussa remppakin eteni taas pikkuisen, eteiset saivat osansa, samoin työhuone alkoi visioitua päässäni. Kuistikin pääsi arvoiseensa asemaan, ja toivotti sekä vieraat, että joulun, tervetulleeksi. Juhlittiin synttäreitä ja loppuvuoden huipentumia, leivottiin niin että jauhopeukalo puutui.

Kamppailin itseni kanssa. Olinko saanut elämäni hallintaan vai en? Näennäisesti ehkä, mutta syksy oli kulunut lähinnä juuri siihen, että kaikki näyttäisi ulospäin olevan kunnossa. Myönsin tappioni; Olin viettänyt viimeiset kuukaudet masentuneena ja väsyneenä. Oli ollut vain niin helppo syyttää kaikkea muuta; Arkea ja ihmisiä lähelläni. Liikaa sitä, liian vähän tätä. Sanoin ongelmani ääneen, pyysin apua ja myönsin inhimillisyyteni. Teimme sopimuksen, että tästä lähtien keskittyisin enemmän totuuteen ja vähemmän näyttelemiseen. Siinä oikeastaan onkin elämänohjeeni tulevalle vuodelle!

Joulukuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Vuosi 2013 oli vauvavuosi. Ja, kuten vauvavuodet yleensä, tämäkin oli samaan aikaan sekä rakas, että raskas. Elämästä ja itsestään voi kuitenkin oppia, ja aika aikansa kutakin. Tässä vuosi tiivistettynä kuuten postaukseen. Mutta, mikäli sen haluaisi laittaa vielä tiiviimpään pakettiin, kääntyisin Frank Sinatran puoleen. Sehän on kuitenkin vain elämää!

That’s life, that’s what people say. 
You’re riding high in April, 
Shot down in May. 
But I know I’m gonna change their tune, 
When I’m right back on top in June. 

That’s life, funny as it seems. 
Some people get their kicks, 
Steppin’ on dreams
But I just can’t let it get me down, 
Cause this big old world keeps spinnin’ around. 

I’ve been a puppet, a pauper, a pirate, 
A poet, a pawn and a king. 
I’ve been up and down and over and out 
But I know one thing: 
Each time I find myself flat on my face, 
I pick myself up and get back in the race. 

That’s life, I can’t deny it, 
I thought of quitting, 
But my heart just won’t buy it. 
Cause if I didn’t think it was worth a try, 
I’d have to roll myself up in a big ball and die.

Nyt matkalle vuoteen 2014. Toivotan sen vielä kerran tervetulleeksi – kuoppineen ja huippuineen!
Leppoisaa loppiaista ihanat, nyt kohti valoa ja kevään aurinkoa – parempaa vuotta!

Vaikka syyskuu otettiin vastaan hyvin väsyneisssä ja masentuneissa fiiliksissä, ja välillä oli päiviä, joina en jaksanut raahautua edes suihkuun, muistelen mielummin syyskuuta noin puolesta välistä eteenpäin. Kaikki muuttui ystäväni vierailun jälkeen. Sanottuani ääneen kuinka rätti-poikki-väsynyt olin, sain elämääni taas uuden otteen. Itkin ulos pahaa oloa ja sain ihmeellisen voimantunteen.
Housunkaulus kiristi ja olo oli tunkkainen, mutta olo muuttui, kun aloitin jälleen liikunnan. Liikkuessa sain aikaa itselleni, huolet kaikkosivat ja energia alkoi taas virrata. Annoin itselleni luvan olla taas terveesti itsekäs, ja priorisoin aikaa asioihin, jotka toivat minulle iloa. Syys-lokakuussa blogi kärsi ehkä eniten henkilökohtaisen elämäni vuoksi, mutta jälkeenpäin voin todeta, että se kannatti. Keskittyminen elämiseen, ja asioiden hallintaan, oli välttämätöntä.
Syyskuussa nautittiin omenoista, piano muutti taloon ja sää jatkui lempeänä.

Syyskuun kaikki 24 postausta voit lukea täältä.

Lokakuu jatkui energisissä merkeissä. Treenasin Fitfarmin ohjeilla, ruokavalio teki tehtävänsä, olo parani henkisesti ja fyysisesti. Joskin, tapani mukaan, sorruin ruokavalionkin suhteen ylilyönteihin, vai pitäisikö sanoa alilyönteihin. Muutoksen näki kuitenkin parhaiten ihossa. Loppukesän nypyt kaikkosivat, vaikka jätin lääkärin määräämän roa-kuurinkin hakematta. Treenien lisäksi sisustettiin kotia, hankittiin uudet matot, laitettiin lastenhuonetta kuntoon, katettiin syksyä kuistille, ja valmistauduttiin tulevaan juhlakauteen. Ensimmäiset pikkujoulutkin juhlittiin jo lokakuun alussa!
Lokakuussa koverrettiin kurpitsoja, tehtiin pihatöitä syksyä odotellessa ja suunniteltiin joulua. Nautittiin elämästä pienen suvantovaiheen jälkeen.

Lokakuun kaikki 20 postausta voit lukea täältä

Vuoteen mahtuu paljon, eikä kaikkea voi mitenkään tiivistää pieneen pakettiin. Silti selvät virstanpylväät jäävät mieleen. Vuoden kaksi viimeistä jäljellä, ja sitten keskitytään enemmän tulevaan!

Kuten kaikki tietää, luonnostaan nyt ei tässä kohtaa marraskuuta voi herätä valoon, vaikka nukkuisi puolille päivin. Sinä aamuna en hallunnut jäädä nukkumaan -postauksessa esittelin uuden kaverini, Philipsin Wake-Up valon, joka on nyt ollut ns. testikäytössä parisen viikkoa.
Ihan hyvin ollaan toisiimme totuttu, jotain olen myös oppinut itsestäni ja perheestäni pariviikkoisen aikana. Olen esimerkiksi havainnut, että myös toisessa huoneessa nukkuvat jälkeläiseni saavat osansa kirkkaasta valosta ja heräilevät kanssani samaan tahtiin. Tästä syystä valo onkin ollut poissa pelistä aamuina, joina vekkari on viritetty soimaan ennen aamu viittä, ja tarkoitukseni on ollut lähteä aamulenkille muun perheen jatkaessa uniaan. Eli, kyllä, ihmeesti se valo vain läpäisee ne suljetutkin luomet!
Kerroin myös, että herätykseen saa säädettyä lemppari radiokanavansa, mutta tässä kohtaa olen huomannut, että vaadin sen alakertaan hiipimisen ennen kuin olen valmis energiselle ja iloiselle seuralle. Herään siis mielummin tavanomaisiin herätyspirinöihin, kuin radion soittoon. Oli sitten kyseessä mikä tahansa radiokanava!

Valo alkaa kirkastua puolisen tuntia ennen varsinaista herätystä, ja pari kertaa onkin käynyt niin, että olen ollut hereillä jo ennen kellon soittoa. Se jos mikä ainakin tuntuu virkistävältä. Varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun lähinnä haaveilen talviunille käpertymisestä. Lyhyenä yhteenvetona, valo jää ehdottomasti käyttöön, ja kuulemma toisellekin puolelle sänkyä se olisi oikein tervetullut kapistus. Plussaa helposta käytöstä, itse olen huono säätelemään mitään kovin vaikeita juttuja heräämiseni varalle. Nyt herätysvalo toimii napinpainalluksella, kun säädöt on asetettu kohdilleen. Vaikka, ajan muuttaminen ei sekään vaadi tummempaa hiusväriä!

Mutta mutta, kyseessähän oli kisa! Pyysin kertomaan tarinoita ikimuistoisista aamuista, ja jouduin tuolta kaikkien joukosta valitsemaan yhden. En tiedä, mikä romanttinen vaihde mulla oli päällä, mutta tämä yksi tarina sai sydämeni pomppimaan ja poskeni punoittamaan:

“Joskus noin puol vuotta sitte juttelin mun ihastuksen kans pitkälle yöhön 🙂 Juteltii vaa niitä näitä ja mietin et kumpa sekii tykkäis minust. No aamul ku heräsin ja katoin puhelii ootti siel maailman ihanin viesti 😀 Muistan viestin vieläkii ulkoo: En oo saanu unta ja oon pyöriny tääl sängys yksin miettien sua 🙂 Ens yöks haluun sut mun vieree et voidaa halii koko yö. 😀 En tiiä sinust mut oon tykänny sust jo jonkii aikaa ja toivon et säkii tykkäät minust:) Ku luin tän viestin ni pomppasin sängyst niin nopeest ylös ku mahollist ja soitin tälle kyseiselle ihanuudelle vaikka kello oli vast puol 7 (kyseessä oli siis sunnuntai noin 2 tunnin unien jälkeen) 😀 Ollaa edellee onnellisest yhes ja monet yöt on vietetty halien ;)”

Kiitos, Iisa! Otan yhteyttä, kun pääsen kotiin. Olet voittanut herätysvalon, ja toivottavasti siitä on iloa aamuihinne ja jaksatte heräillä kaiken halimisenkin jälkeen!

Ajattelin lokakuun tehdessä loppuaan, että hyvä niin, josko arki tästä jo rauhoittuisi ja kiireet tasoittuisivat. Valitettavasti marraskuun ensimmäinen viikko ei tuonutkaan toivottua helpotusta, ja elo onkin jatkunut kohtalaisen aikataulutetusti. Aika on muovailuvahaa, sanoi joskus omaani viisaampi suu. Totta, valintoja on tehtävä, tunnit on saatava joustamaan.
Joku varmaan muistaakin kun puhuttiin keväällä siitä päivittäisestä tunnista. Yksi tunti liikuntaa. Joka päivä. Tunti omaa aikaa. Se oli lupaus, ja samalla haaste, jonka heitin teille. Kevät on ohi, mutta oma haasteeni jatkuu. Vaikka loppukesästä asiat muuttuivat ja liikkuminen jäi, herättelin syksyn tullen itseni jälleen liikkeelle tajuttuani, miten huonoon kuntoon olin päästänyt itseni. Ei paitsi fyysisesti, vaan henkisesti myös. Seinät kaatuivat niskaan ja olo oli rättiväsynyt. Herätyksenä toimi neuvolareissu, jossa vastasin terveydenhoitajan kysymykseen “on mulla joka viikko 60 minuuttia omaa aikaa”. Kalenterit ja arki laitettiin uuteen järjestykseen, ja nyt omaa aikaa on joka päivä. Vähintään se tunti, mutta välillä enemmänkin. Vahan muovailuun tarvittiin tervettä järkeä ja itsekkyyttä. Luopumista jostain, kuten aamun unista tai illan sohvapötköttelystä. Ja lopulta se ei edes ole niin kovin vaikeaa! Riittää että päättää. Silloinkin, kun tuntuu, että pitäisi ehtiä tuhannen muutakin juttua.

Perjantain tullen voi siis yhtä hyvin huokaista helpotuksesta, kun yksi arkiviikko on viety kunnialla läpi, mutta myös kiittää itseään oman hyvinvointinsa vaalimisesta. Välillä arjesta on vain uskallettava hypätä ulos!

Tänään aion palkita itseni lasillisella hyvää viiniä ja pötköttelyllä sohvalla villasukat jalassa. Olen totisesti sen ansainnut!

teeppari ⎜H&M
pöksyt ⎜Day Birger et Mikkelsen
kengät ⎜Tiger of Sweden
Korvikset ja kaulakorut ⎜Pernille Corydon ⎜blogin kautta saadut
tukka ⎜pesemättä
villakoirat ⎜lattialla
Kaikkea ei ehdi millään!

Ihanaa perjantaita!!!!