{ raskaan päivän jälkeen }

16.5.2014

Mä olen tiedättekö ihan puhki! Koko päivä meni tänään jonkin sortin shoppailussa, nimittäin Ikeassa ja Bauhaussissa. Keittiökalusteita ja kylppärikamaa. Ei kuitenkaan omaan kotiin, joten siinä kassavaiheessa onneksi hetkellisesti helpotti. Mutta, kun mukana on vielä kaksi lasta ja jonkin verran pitkät automatkatkin, niin voitte kuvitella sen tunteen kun pääsi kotiin ja veti pyjamanhousut jalkaan! Ah, perjantai-ilta! Olen ehkä jopa tienannut itselleni lasin viiniä, koivet nostan ainakin kohta kohti kattoa!

Mulla on oikein huono omatunto siitä, miten olen teitä tässä viikon ajan aliarvioinut. Postauksia vailla sen kummempaa punaista lankaa – saati syvällisempää sisältöä. Päätin juuri, että parempi ajanhallinta olkoon ensi viikon teema. Kroppa kaipaa salille (juu, ei toivoakaan, että olisi viime päivinä ehtinyt), ja pääkoppakin tarvitsee jo tuuletusta. Nyt on muovailtava aikaa uusin ottein!
No, onneksi mä pidän haasteista! 🙂

day birger et mikkelsen 2 daybirgeretmikkelsen

Koleat säät ovat saaneet mut luottamaan aika tummiin sävyihin, ja kepeistä pastelleista ei ole tietoakaan. Jospa viikonlopun aurinko herättelisi nukkuvan kevätihmisen jälleen oikeaan sesonkiin. Voihan sitä ainakin toivoa!

housut ja teeppari|Day Birger et Mikkelsen
jakku ja kengät|Zara
laukku|Mulberry
kello|MK
huivi|BeckSöndergaard
korut|Pernille Corydon
turkoosi pääkallokoru|ei hajuakaan…

Mutta nyt perjantai-illan viettoon! Tehkää te samoin!


14 Responses to “{ raskaan päivän jälkeen }”

  1. Kaunis asu! Ihanaa viikonloppua Emilia! 🙂

  2. Huh! Ostosreissut on raskaita, jos pitää etsiä ja yrittää löytää sopivaa. Silloin ei tunnu löytyvän mitään, saati, jos mukana on pieniä lapsukaisia. Huh!
    Minä olen siirtynyt ihan selvästi kesäisempiin väreihin, kun päälle tekee mieli pukea värikästä. Uskon, että sinullakin kesäfiilis sieltä löytyy, kunhan nämä säät pikkuisen lämpenevät.
    Mukavaa viikonloppua!

  3. Hannele says:

    Oi miten ihana ja raikas asu! Kaunis nainen :).

    Toivottelen sinne rentoa oloa, omaa aikaa ja leppoisaa eloa. Itse kun poistin aikoinaan kalenteristani kaiken, mitä ei ollut pakko tehdä, se helpotti aika paljon ajanhallintaa ja auttoi löytämään niitä juttuja, joita itse haluan vilpittömästi tehdä.

    Pus.

    <3 Hannele
    http://rakkaudellahannele.blogspot.fi

  4. Amanda says:

    Ei postauksissa aina tarvitse olla niin syvällistä sisältöä, eihän sitä aina voi keksiäkään jos päivittäin postailee! 🙂 Mutta itsesi kannalta, toivottavasti ehdit levätäkin välillä.

    Todella kivat housut!

    Aurinkoista viikonloppua!

    Amanda
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

  5. Anne says:

    Tiäkkö, oon oikeasti ihan väsynyt shoppailemaan rautakaupoissa ja tuollaisissa isoissa myymälöissä. Jotenkin tämän omakotitalon tiimoilta on saanut ihan tarpeekseen kaikenlaisista tarvikehankinnoista. Se on kyllä raskasta puuhaa. Vaateshoppailut sen sijaan on edelleen ihan kivoja 🙂

    Ihanat hiukset!!

    Mukavaa viikonloppuu sinne!

    • Me tehtiin viisi vuotta sitten Ikean keittiö edelliseen kotiin. Sen jälkeen mun ja Ikean välit eivät koskaan palanneet entiselleen. Eikä sillä, keittiössä ei ollut mitään vikaa, mutta koko se homma, ja kiertely ja kaikki! Yliannostus! 😀

  6. Katri says:

    Oi oletpa ollut taas tyylikkäänä liikkeessä! Ja olisinpa törmännyt sinuun Ikeassa! 🙂 Rentouttavaa viikonloppua! Ja ei hätää, nämä kuulumispostaukset ovat myös tosi ihania! <3

  7. Pieni Lintu says:

    Mukavaa viikonloppua! 🙂 Minä tässä odottelen pyykkikoneen sammumista kahvittelun lomassa ja sitten ulos aurinkoon. 🙂

Kommentoi