No niin.
Nyt olisi tuo yläkerran aulan konkreettinen muutos kalkkimaalauksen jälkeen kuvana. Tästä tilanteesta siis lähdettiin liikkeelle, ja aika iso fiilisero mielestäni tuli koko aulaan. Katon muoto, ovet, listat ja karmit; Kaikki nousevat esiin harmaalta pohjalta, ja tila on paljon “ryhdikkäämpi”.

Kun tammikuussa 2013 sain “cozy corneriini” vihdoin Ikean korituolin (postaukseen pääset tästä), ajattelin, ettei pikkuisesta aulatilasta voisi koskaan tulla kauniimpi. Laskettu aika lähestyi, ja tämä oli oikeastaan viimeinen ponnistus, johon ennen vauvan syntymää enää jaksoin panostaa. Olihan koko syksy eletty vähintäänkin poikkeusoloissa ja tehty pitkiä ja raskaita päiviä. Kun kirjakaapit sitten piti myöhemmin siirtää yläkerran aulaan, ja Ikean valkoinen lipasto löysi tiensä myöhemmin käyttöön otettuun eteiseen, muistan jotenkin jopa surreeni sen ihanan taian raukeamista, jota olin niin innoissani vaalinut vauvahuuruiset hetkeni. Myöhemmin kuitenkin olen ollut todella tyytyväinen, että eteisessä on tilava lipasto, johon mahtuu koko perheen pipot ja huivit, sekä lasten vaihtopuvut ym. tarpeelliset lapsiperheen kamat. Silti jotenkin tuo kirjakaappien pakkosijoitus (mulle jotenkin henkisesti niin rakkaaseen) aulan nurkaan on närästänyt suoraan sanottuna ihan valtavasti! Jossain kohtaa myönnän jopa miettineeni niistä luopumista, vaikka oikeasti kaapeista tykkäänkin valtavasti.

Valkoiseen lipastoon, ja siihen viime hetkien odotushurmoksessa tehtyyn corneriin, liittyi selvästikin jotain enemmän henkistä kiintymistä, ja myönnän, että tykkään kyllä kotini tästäkin nurkasta nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pieniä muutoksia, eikä varsinaisesti ainakaan voi väittää, että sisustustyylini olisi muuttunut. Luonnonsävyt ja -materiaalit, sekä tietenkin vaaleus, kiehtovat yhä kaikki. Toisten mielestä romanttista, toisten mielestä jotain muuta.

Ennen, jälkeen ja nyt.

Mutta nyt äkkiä pötyä pöytään, ja sitten nauttimaan keväästä! Ihanaa iltaa kaikille!

Tallenna