paperipussihousut – hot or not

29.8.2017

Hepskukkuu!
Vähiin käy elokuukin ennen loppuaan. Perjantaina siirrytään jo syyskuulle, ja se perjantaikin on ihan just! Voi tosin tuntua näin tiistaina, että siihen olisi enemmänkin aikaa, mutta sanokaa minun sanoneen, tämäkin viikko menee että hupsheijaa vain!

Sen suurempia aasinsiltoja rakentelematta, mennään heti otsikkoon eli paperipussihousuihin.
Tiedättekö, sitä alkaa olla sen verran jo ikää mittarissa, että monet trendit on tullut nähtyä jo kahteenkin kertaan. Muistan nimittäin teininä, kun kaapista kaiveltiin äidin hippipaidat ja äiti kauhisteli, kuinka niin vanhanaikaiset vaatteet voivat olla muka taas muodissa. No, nämä paperipussihousut (voisin vaikka vannoa, että nimi on kuitenkin tältä vuosituhannelta) ovat mulle sellainen fläsäri sieltä jostain lapsuudesta, että housutrendin jälleen noustessa pintaan, jouduin toviksi puun ja kuoren väliin. Miettimään, että onko nuo nyt oikeasti hienot vai ei. Hot or not?
Ja tiedättekö, vielä keväällä olin vahvasti sitä mieltä, että NOT, mutta niin sitä mieli muuttuu! Onkohan sekin joku ikäkysymys, että kaikille jutuille ei lämpene enää ihan hetkessä? Tosin en ole koskaan tainnut olla varsinainen aallonharjan kulkija, ehkä enemmänkin niitä hitaasti lämpeneviä. Joka tapauksessa, paperipussihousut sulattivat sydämeni, vaikka olisin voinut vannoa, etten koskaan köytä pöksyjäni navan yläpuolelle roikkumaan.

Olen jo pidempään etsinyt mustia, sellaisia vähän siistimpiä housuja, tai ainakin mustia housuja, jotka olisivat ns. siistimpää materiaalia. Etsin pitkään housuja kaupoista, mutta tutkimusmatkani varrella huomasin, että nykypäivänä ei juuri ole tarjolla täysmittaista lahjetta, vaan ainoastaan nilkkapituutta tai sitä lyhyempää. Meille pitkäjalkaisille tuo tarjonta takaa kyllä hyvän polvihousuvalikoiman, mutta eipä juuri sitä enempää. Apu löytyi jälleen kerran Asosin Tall-osastolta, ja nyt saan pukeutua varsin hotteihin paperipussihousuihini, jotka ovat trendikkään nilkkapituiset, kun lahkeen kääntää kahteen kertaan!!! Kahteen kertaan!!! (Pakko ylistää vielä näin kirjoittaessa, vaikka olen tätä kyseistä asiaa täällä hihkunut jo ääneen tovinaikaa, ja joka kerta housuja pukiessani :D)

Asetan itse paperipussihousut vahvasti sinne hotin puolelle, mutta asiasta saa tietenkin jokainen olla mitä mieltä tahansa. Siinä kohtaa jos ja kun tämä muoti tulee eteeni kolmatta kertaa, olen joko jo liian tottunut tai saanut yliannostuksen. Se jää kuitenkin nähtäväksi! 🙂

Viettäkäähän mukava tiistai!

Save

Save

Save

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


8 Responses to “paperipussihousut – hot or not”

  1. Kati says:

    Olen todennut ihan saman omasta iästä ja muodin kiertämisestä. Mulla oli junnuna tollaset kukalliset. Noi on aika paljon hotimmat,vaikka tykkysinkin niistä silloin. Vähän hämilläni olen katsonut, kun tyttäreni käyttä samanlaisia choker-koruja kuin itselläni oli ripillepääsyn aikaan 😀

    • Hei me naurettiin juuri ystävän kanssa noita choker-koruja. Että sitten leikkauksen jälkeen saan kaulan arven helposti peittoon. 😀 Nauroin kovaan ääneen, että ei todellakaan tule tapahtumaan, mutta nyt just en mene enää vannomaan mitään. 😀

      Ihanaa se on, kun saa muistella menneitä. Ja melkein ainahan nykyhetki tuo jotakin uutta niihin vanhoihin juttuihin. 🙂

  2. Mä tykkään noista myös. itseasiassa ostin jo viime syksynä samanlaiset New lookista, mutta ne jäin (ei nyt niin harmikseni) liian isoiksi ja myin ne kaverille. Pitäisi metsästää uudet ja Asosin valikoiman voisinkin katsastaa. Mistä sä muuten pitkänä ostat uimapuvut? Mä olen “vain” 171 cm, mutta silti tuntuu, että kaikki uimapuvut on kropalle ihan liian lyhyitä.

    • Näitä näkyi kesällä paljon leveillä, pohjepituisilla lahkeilla, mutta oli onni, että löysin itselleni tämän vähän kapoisemman ja pidemmän mallin.

      Hah, mun uimapuku on koon 44 speedo. Eli mistään näteistä uikkareista on ihan turha haaveilla. Menevät samaan kategoriaan jumpsuittejen kanssa. 😀 Urheilumerkit ovat sellaista napakkaa materiaalia, ja kun ottaa peruspuvun (ei eirilisiä rinnanpaikkoja) isompi koko toimii.
      Tosin itse en juuri uimahallissa käy, joten eipä tuo ole päässyt niin kauheasti haittaamaan. Jos joskus pääsen uimahallipelostani eroon, niin sitten kyllä metsästän itselleni jonkin kivan uikkarin! 😀

  3. Piia says:

    Ai kamala, vieläkin tunnen “pannan” aiheuttaman ahdistavan tunteen, kun nuorena niitä ystäviltäni testasin 😀 Seuraavaksi odotan pillerihattuja muotiin, inhosin niitä niin paljon ja äitini rakasti ommella niitä. Hiihtarit on jo bongattu, huh huh!

    • Ne pannat oli kyllä ihan hirveitä! Ne tatuointia markkeeraavat tulivat myöhemmin, ja sellaista mulla ei ole koskaan ollutkaan, mutta sellaisia samettipantoja oli kyllä. Niissä roikkui sydäntä tai ristiä. 😀

      Pillerihatusta tulee aina mieleen Arja Koriseva! Ja hattumuoti oli ihan häkellyttävän suuri myös meillä päin.

      Hiihtarit. No, niistä en sitten sanokaan enää mitään! 😀

  4. souliina says:

    Ihana kokonaisuus.
    Minä tykkään noista housuista. Just eilen ystävä totesi kun oltiin kaupassa, että jestas noi housut on tullut takaisin muotiin jostain 70-luvulta 😉
    Jep eli täälläkin on tosiaan samat fiilikset iästä ja muodin uudesta tulemisesta.

    • Mun tulee näistä kyseisistä mieleeni 90-luvun alun housumuoti. Tosin silloin kuviot oli suuressa osassa, mutta mustiakin kyllä muistan. 🙂

      Kai se menee niin, että jokaisen polven pitää jokainen muoti elää läpi. 😀

Kommentoi