Tomaattitarhuri täällä hei!
No, helpommalla toki pääsisi kun ostaisi kaupasta. Varmemmalla ja varmaan myös halvemmalla. Mutta se omavaraisuus ei kai ollutkaan ideana, kun kevättalvella ripottelin siemeniä multaan. Lähinnä harrastus, puuha, ajanviete ja mitä näitä nyt on. Liian tosissaan ei pidä ottaa, kun kuitenkin ajatuksena on lähinnä vain puuhastella. Mutta jokainen tomaatti on tietty kauhean kiva juttu. Tosin yksikään ei ole vielä päätynyt omaan suuhuni. Ihan pelkkä tuoksukin riittää. Nimittäin tomaatit tuoksuvat niin ihanalle. Kesälle ja auringolle. Ja vaikka sato jäisikin laihaksi, niin ensi vuonna tietenkin uudestaan. Ihan vain koska se on hauskaa.
Tänä vuonna istutin myös osan daalioista ruukkuihin ihan syyskesää ja kylmiä öitä ajatellen. Jotta ihan kaikki eivät paleltuisi samaan aikaan. Toivotaan, että tästä on jotakin hyötyä. Jatkoon menee myös kelloköynnös, joka on nyt aivan liian pienessä ruukussa ja kasvaa paitsi kohti taivasta, myös melko napakasti kiinni mattoon. Ihana just tuollaisena – vaikka ei tulisi yhtään kukkaa.
Mutta ennen kaikkea olen tämän kesän aikana tajunnut sen, miten ihanaa on kun ympärillä on vihreää. Lumeton talvi ja ainainen musta ja pimeä veivät voimia. Nyt pitää nauttia tästä. Ja jos nyt kysyttäisiin, mä kertoisin lempivärikseni vihreän. Ehdottomasti!
“Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito.”
En nyt ole ihan varma, miten tuo kiinalainen sananlasku alunperin kuuluu (ja onko se edes kiinalainen), mutta noin mä olen sen oppinut. Sinänsä hauska, ja mitenkään avioliitonkaan satamaa vähättelemättä, kaipa siinä jokin peräkin on. Tai ainakin koen, että puutarha on niitä asioita, jotka lisäävät onnellisuutta omalla kohdallani ihan ympäri vuoden. Syksyllä ja talvella on muistot ja suunnitelmat, keväällä ja kesällä työ ja nautinto. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin tuskin mikään vaihe olisi yhtä kiva ilman muita.
Se lupailee sadetta loppuviikoksi, ainakin tänne. Niin että nyt ulos ja nauttimaan!
Kaunista! Mullakin on haaveissa kasvihuone,kunhan tulisi sopiva hetki kaikkien muiden hommien keskellä. Viime vuonna kasvatin ruukuissa tomaatteja, mutta Keski-Euroopan aurinko taisi olla vähän liian kuuma ja huolimattoman kastelun vuoksi jäivät pieniksi. Mutta hyviä olivat! Yrtit ovat sentään helppoja!
Hyvin suunniteltu (=paljon haaveiltu) on enemmän kuin puoliksi tehty. ☺️ Kun tulee kasvarin aika, niin on sitten jo selvät ideat.
Yrtit on onneksi helppoja ja antavat paljon satoa. Ja ihanan tuoksun vielä kaupan päälle. 🍃