Moikka ja ihanaa torstaita!
Kello oli eilen illalla lähemmäs kymmenen kun pääsin kotiin ja vastassa oli pieni väsynyt tyttö, joka helpottui äidin näkemisestä jopa siinä määrin, että halauksen lomassa tuli ihan itku. Ja joka kerta se tuntuu yhtä ihanalle. Ei lasten itku, vaan se, että joku halaa ja puristaa niin kovaa, että tiedät olevasi maailman tärkeimpiä asioita. Siitä huolimatta, että äitiys on välillä jopa uuvuttavaa pyykkirumbaa ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, palkitsevinta elämässä on tulla kaivatuksi ja halatuksi juuri tuolla tavoin.

Meidän postilaatikkoon tipahti viime viikolla kutsu eskariin. Niin paljon kuin olin itsekin tuota kirjettä odottanut, sitä lukiessani minuun iski ihan hillitön pakokauhu. Voisiko tämän vielä perua!? Mitä jos en sittenkään halua, että vauvani siirtyy syksyllä jo koulun mäelle.

Yli kymmenen vuotta elämästäni olen ollut äiti pienelle lapselle. Tuohon aikaan on mahtunut lukuisia kertoja, kun olen toivonut ajan kuluvan nopeammin ja erilaisten “vaiheiden” menevän ohi. Olen monet kerrat ynnännyt mielessäni vuosia, ja laskenut, milloin jokin asia “helpottaa”. Helpottaa, kun lapsi alkaa nukkumaan yönsä. Helpottaa, kun saa alkaa syömään kiinteitä ruokia. Helpottaa, kun oppii kävelemään itse, kuivaksi, pukemaan itse, syömään itse…. Se helpotusten määrä on ollut loputon, tai ainakin se ajatus helpotuksesta. Sillä eihän äitiys ja vanhemmuus koskaan helppoa ole, eikä sen kuulukaan olla. Ajat ja asiat muuttuvat. Murheet ja huolet muuttuvat, ja mikä tärkeintä, kaiken tämän lomassa sitä muuttuu myös itse. Kasvaa ja kehittyy, oppii ja oivaltaa.

Monesti meille sanotaan, että kyllähän teillä olisi vielä ikää sille kolmannellekin lapselle. Ja niin kai olisikin. Moni ikätoveri saa nyt vasta esikoisensa. Meillä lapsiluku lukkiutui kuitenkin kahteen jo yli kolme vuotta sitten. Aikani haaveilin vielä yhdestä lapsesta, mutta koska tätä ihmettä ei meille suotu, koin helpommaksi (ja huomattavasti antoisammaksi) nauttia täysiä siitä, mitä minulla jo on. Päätös oli hyvä, ja omalla tavallaan myös helpottava. Uskon, että näin oli tarkoitettu ja olen kiitollinen elämälle kahdesta ihanasta lapsesta.

Kirje eskarista riipaisi kuitenkin jostakin tosi syvältä. Toki kaikki erilaiset välietapit ja virstanpylväät on aina tunteellisia juttuja. Aina jonkin uuden alkaminen tarkoittaa vanhan päättymistä. Nyt koin kuitenkin myös eräänlaisen syyllisyyden piston kaikista niistä kerroista kun olen toivonut ajan kuluvan nopeammin ja jonkin asian helpottavan. Olenhan siinä omassa mukavuudenhalussani myös samanaikaisesti toivonut lasteni lapsuuden kuluvan nopeammin. Oikeastaan jopa hävettää myöntää, että näin se on tosiaan mennyt. Siitäkin huolimatta, että itse pidän itseäni ihmisenä, joka kauhistelee nykylasten lyhyttä lapsuutta.

Kuinka usein sitä tuleekaan muistutetuksi itselleen, että juuri tästä hetkestä tulisi nauttia. Ja silti ihmisen mieli vain niin usein vaeltaa sinne jonnekin tulevaan. Aina kyse ei ole vuosista tai lapsen kehitysvaiheesta. Joskus ihan vain päivän saattaminen iltaan ja selviäminen kaikista illan aikatauluista tuntuu helpotukselta. Sallittua toki sekin, kunhan muistaa määränpään lisäksi nauttia myös matkasta. Sillä se kiireinenkin arkipäivä ja illan stressaava ohjelma, on yksi päivä elämää, yksi päivä lapsuutta ja yksi päivä vanhemmuutta. Helminauhaksi punottuna näistä arkisistakin asioita syntyy koko elämä.

Lapsuutta on onneksi vielä meidän molemmilla lapsilla monta vuotta jäljellä. Eihän se eskariin tai kouluunkaan lopu, joten elämän täytyy antaa vain edetä omalla painollaan. Ja äitiys ei lopu sittenkään, vaikka lapset olisivat kuinka aikuisia. Nimittäin niin se vain on, että silloinkin kun itsellänikin on se kaikkein pahin olo, eikä sanat itkun vuoksi pääse tulemaan, äidille voi onneksi aina soittaa. Silloin ei tarvita sanoja, riittää, että voi vain itkeä. Ja vaikka kuinka toivoisi, ettei omien lasten tarvitsisi ikinä kokea samanlaisia tunteita, jokaiselle meille kuitenkin niitä epätoivon hetkiäkin joskus tulee. Kunpa saisin itsekin olla ottamassa vastaan ne itkut ja pahat olot. Olla kainalo ja olkapää sittenkin kun lapsuus on jo kaukana vuosien takana.

Niin, että ei nyt sitten peruttu sitä eskariin menoa, vaan asennoidutaan tilanteeseen positiivisesti. Ja nautitaan ensin keväästä ja kesästäkin, eikä mennä liikaa asioiden edelle!

Tälle päivälle olikin kasaantunut melkoinen läjä toimistohommia. Palataan siis Oslon juttuihin myöhemmin. Nyt oli pakko fiilistellä näillä viime kesän kuvilla. Kävipä nimittäin niin, että pääsin eilen palaamaan hyvinkin talvisiin kotimaisemiin. 😀

Moikka!

Uusi viikko ja uudet, sekä tutut vanhat kujeet. Takana kuitenkin kiva viikonloppu, kokonainen lauantai ihan turistina Tampereella ja aimo annos iloista seuraa  ja hersyvää naurua. Niin ja tietenkin hyvää ruokaa, skumppaa ja suklaata.
Joskaan maanantaiaamut koskaan on niitä viikon kohokohtia, mutta tänään piti kyllä vähän nieleskellä arkea ja valkoista maata. Mutta hei, on sitä ollut pahempikin lumitilanne vielä vappunakin, joten kaipa tuo tuosta. Jotenkin en vain jaksanut uskoa sääennusteisiin eilen kun pakattiin talvivaatteita kiertoon meneväksi.

Olen tässä viimeiset pari viikkoa naureskellut hiljaa mielessäni (ja välillä ihan ääneenkin) sitä, miten ihminen voikin muuttua niin paljon. Nimittäin se Emilia, joka vielä parikymppisenä kampasi matonvipsuja ja huolehti tavaroiden muodostavan laskutasoonsa nähden 90 asteen kulmia, olisi varmaan kuollut jos olisi päässyt teleporttaamaan nykyhetkeen. Ja ei, se parikymppinen Emilia ei myöskään olisi koskaan voinut kuvitella, että se silloinen poikaystävä luonnehtisi asumisemme olosuhteita kaaokseksi. Varsinkin kun meneillään ei ole mitään remonttiin viittaavaakaan.

Tottakai blogeissa näkyy rajattuja paloja ihmisten asumisesta ja elämisestä, ja tottakai jokainen tietää, että lapsiperheessä ei kaikki kulmat ole aina ihan tiptop. Nyt on kuitenkin pakko tunnustaa, että se neuroottiseksi siivoojaksi ja järjestyksen intohimoiseksi rakastajaksi tunnustautunut Emilia on joutunut ihan pikkuisen joustamaan kriteereistään. Nielin tämän totuuden viimeistään, kun jouduin perjantai-iltana suihkun jälkeen etsimään puhtaat pikkuhousut pianon päältä. Ja kyllä, samalla oli annettava synninpäästö muullekin perheelle siitä, että ne viikkaamani puhtaan pyykin kasat ei välttämättä aina ihan välittömästi siirry siisteiksi pinoiksi kaappeihin. 😀

Täten tunnustan, että oma vaatevarastoni on pikkuhiljaa kasaantunut pyykkikoneen kautta pianon päälle (älkää edes kysykö, miksi juuri pianon päälle!) ja otteeni järjestyksen ja siisteyden suhteen on alkanut lipsua. Mutta kuinka ihanalta tuntuikaan, kun mies eilen illalla palasi esikoisen kanssa peleistä ja sisään astuessaan silmiään pyöritellen totesi, että täällähän on siivottu. Monta vuotta kun tämä asia piti ihan erikseen ilmoittaa, mikäli puhdistusaineen tuoksu oli päässyt eteisestä jo haihtumaan. Nyt riitti kuulkaas ihan vain, että eteiseen mahtui astumaan. Miten hienoa! Joskin päätin, etten ihan hetkeen ehkä päästä tilannetta näin pahaksi.

Mutta miksi näin? Ehkä ihan helpointa olisi syyttää ruuhkavuosia ja sitä, että aika menee lähinnä siihen, että saa ruokaa lasten suuhun jossain välissä. Mutta, uskomatonta tai ei, ihan rehellisesti syy on siinä, että kohta 17 vuoden koulimisen jälkeen myös puolisoni on ryhtynyt ottamaan enemmän vastuuta kotitöistä. Äkkiseltään voisi toki ajatella, että tuloksena olisi kaksin verroin siistimpi koti, mutta ei suinkaan. Juttu on hirvittävän psykologinen, kuten ystävämme Hercule Poirot saattaisi todeta. Nimittäin minä olen osannut ottaa rennommin, kun tiedän, ettei kaikki vastuu roiku ainoastaan minun harteillani. Vuosia saatoin perua vaikka treenit vedoten siihen, että kotona on pakko myös siivota, mutta lasten kasvaessa ja kotitöiden jakaantuessa tasapuolisemmin on ollut helpompi myös kasvattaa sellaista tervettä itsekkyyttä. Ja on muuten ihanaa paiskata ovi kiinni ja unohtaa taakse jäävä kaaos hikoillessa. Ja vielä ihanampaa kun kotiin palatessa huomaa, että joku on ripustanut pyykit kuivumaan, tyhjentänyt tiskikoneen, raivannut keittiön ja kenties pessyt jopa vessan!

Kun viime viikolla olin lääkärissä ja minulta kysyttiin, että mites toi stressi, mietin toki tulevan illan minuuttiaikataulua, pianon päälle kasaantuvaa pyykkivuorta ja kenkien, takkien reppujen ja mailojen valtaamaa eteistä. Samaan aikaan summasin mielessäni, että seinillä ja lattioilla ei ole oksennusta ja kaikilla on sängyssäkin puhtaat lakanat. Niinpä kerroin myös nuorelle lääkärille, että ei kuule ole ongelmaa. Elämä on just nyt aika hyvällä mallilla.

Huomenna pitäisi lähteä parin päivän työreissuun. Pikkuhousut on taas omalla paikallaan lipaston laatikossa, ja sieltä niitä pitäisi jossain kohtaa ehtiä siirtämään myös kapsäkkiin. Muutama muukin asia pitäisi ehtiä tänään toimittamaan, mutta toisaalta juoksulenkkikin voisi tehdä terää!

 

 Maanantailistalla uuden viikon varalle vähän joka sorttia. Kirsikkana kakun päällä kuitenkin twerkkausta, joten ihan huono viikko ei voi tästä(kään) tulla. 😀

Ja kyllä! Edelleen tykkään pianosta enemmän ilman pikkuhousuja. 🙂

Kaupallinen yhteistyö ⎮ BookBeat

---

Perjantaita!

Kuten tiedätte, rakastan kirjoja ja lukemista. Viime vuosina elämä on kuitenkin ollut sen verran kiireistä, että kolmen kirjan viikkotahdissa pysyminen olisi sula mahdottomuus ilman äänikirjoja. Ne kun mahdollistavat multitaskaamisen ja tekevät automatkoista, siivoamisesta ja kaikesta arkisesta tekemisestä huomattavasti mielekkäämpää – joskus jopa loistokasta. Tänään siis kirjajuttuja, ja nimenomaan äänikirjajuttuja, kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin kanssa.

Vaikka luenkin kirjoja ihan laidasta laitaan, on rikokset ja trillerijännitys kuitenkin sitä mulle ominta genreä. Tykkään  brittikirjallisuudesta, mutta ihan kärjessä on kuitenkin “nordic noir”, eli pohjoismaalainen rikoskirjallisuus ja jännitys. Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarja on ollut yksi sellainen, jonka uudet osat piti ahmaista aina heti niiden ilmestyttyä ja myönnän, että ollen pari viime vuotta vähän kärsimättömästi odotellutkin, koska dekkarikuningatar taas laittaa uuden kirjan ulos. No nyt se odotus vihdoin palkitaan! Tällä kertaa ei kuitenkaan olla idyllisessä Fjällbackassa, vaan Tukholman yläluokassa ja varsinkin sen ulkokultaisen pinnan alla. Läckbergin uusin, Kultahäkki -kirja, julkaistaan maailmanlaajuisesti 11.4. ja perinteisen kirjan lisäksi se tulee BookBeatille samaan aikaan myös äänikirjana. Tiedän siis mitä kuuntelen ensi viikolla – heti torstaina!

Mutta hei, BookBeatilta voit kuitenkin kuunnella jo ennakkoon otteen kyseisestä kirjasta! Lukunäyte tarjoaa hiukan esimakua siitä, mitä on tulossa; Katkeruutta ja botoxilla siloitetun pinnan alle piiloutunutta vihaa. Ennakkokuuntelun perusteella henkilökuvaus on jälleen loistavaa, eikä tuottanut lainkaan vaikeuksia kuvitella päähenkilö ystävättärineen ravintola Richen pöytään lounastamaan. Vähän ehkä pelkäsin, pääsenkö eroon mielikuvistani Fjällbackan ja Bertil Mellbergin suhteen, mutta pelko osoittautui turhaksi. Kärsimättömyyttä ennakkokuuntelu kuitenkin aiheutti, sillä tämä kirja on kuunneltava kokonaisuudessaan välittömästi!

Mulla alkaa olla BookBeatilla jo 150 kirjaa kuunneltuna ja itse asiassa Camilla Läckbergin Noita on ollut se ihan ensimmäinen palvelun kautta kuuntelemani. Ja vaikka kuinka yritän kuunnella kirjoja joka päivä ja vaikka pieninäkin pätkinä, uusia kirjoja tulee siihen tahtiin, että aina on muutama katsottuna jo valmiiksi. Siskoni kanssa jaamme tämän intohimon, ja meidän WhatsApp viestiketju perustuukin pitkälti BookBeatin screenshoteista ja nopeista kirja-arvosteluista. 🙂

Jos BookBeat on vielä kokematta ja innostuit Läckbergin uutuudesta, koodilla “kultahakki” voit lunastaa itsellesi kuukauden mittaisen maksuttoman kokeilujakson BookBeatille. (Koodi on voimassa vain uusille tilaajille). Enakkopätkän voit kuunnella heti, ja kokonaisuudessaan uutuus siis ilmestyy ensi viikon torstaina 11.4.2019. Sitä odotellessa!

Ihanaa alkavaa viikonloppua. Lienee ehkä turhaa mainita, että omaani sisältyy kirjoja! 🙂

 

Tervehdys! Ja paino sanan etuosassa, siinä terveessä. Täytyy sanoa, että ihan hetkeen ei tarvitse taas meille tuota vatsatautia tulla. Pahnanpohjimmainen otti lajissa jopa pari kierrosta ja kyllähän se on aika rankka rupeama. Varsinkin pienelle ihmiselle.

Mutta hei, elämä jatkuu. Tänään päästiin taas arjen syrjästä kiinni ja normaaliin viikkorytmiin. Tämäkin tekstinpätkä syntyy tässä Klaaran viulutunti kuunnellessa. 😀 Voi että miten arki tuntuukin ihanalle. Ja hei, mikä ihana kevät! Huhtikuu toden totta!

Kevätkylvöni alkavat olla siinä vaiheessa, että nyt pitäisi mitä pikimmiten jo ryhtyä koulimaan taimia suurempiin ruukkuihin. Ja pelargoniatkin pitäisi istuttaa. Kyllähän tässä kuulkaas vielä kunnon kevätstressi saadaan päälle, kun oikein alkaa tekemättömiä juttuja listaamaan. Eikä tekisi lainkaan pahaa, jos haravoinnitkin laittaisi alulleen. Ja se ikkunoiden pesu, ja ja ja ja…. 😀

Vähän tässä on jo mennyt päivistäkin sekaisin, mutta hei, tänään on jo torstai. Loppuviikko meneekin ihan lystikkäästi. Tänään kahvakuulaa, perjantaina spinningiä ja lauantaina pitkään odotettu tyttöjenreissu. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee! ♡

 

Ihanaa alkanutta huhtikuuta ja mukavaa torstain jatkoa!

Sunnuntaita, ja hei, maaliskuun viimeistä!

Me ei sitten ihan niin helpolla sen mahataudin kanssa päästykään, ja viikonloppuna tuli jälleen pestyä lattioita, seiniä ja sellaista muuta kivaa. Luulin jo, että pääsin taudista itse, mutta ehkäpä sekään ei nyt mennyt ihan yhdessä illassa. Himputin ärsyttävä tauti, sanonpa vain!

Tänään ollaan pidetty sellaiset koko perheen talkoot ja yritetty siivota kotia vähän muutenkin kuin vain vatsatautia pesemällä. Mistään kevään suursiivouksesta ei tosin voi puhua, mutta onpahan ainakin isommat rojukasat purettu ja uusi viikkokin on mukavampi aloittaa siistimmässä kodissa. Koska tilanne on mikä on, mulla ei ole mitään uutta kuvamateriaalia, joten loppuvan maaliskuun (ja alkavan huhtikuun) kunniaksi lisää keväistä kuvasaldoa kasvihuoneesta.

Olen myös ollut taas tosi ahkera Pinterestin käyttäjä, ja pinnaillut kivoja juttuja esimerkiksi kansioihin outdoor, växthus – greenhouse – kasvihuone ja come to my garden. 

Nyt toivottelen kuitenkin mukavat sunnuntai-illat. Itse ajattelin painua pahnoille heti, kun vain pääsen.

Kivaa uutta viikkoa ja alkavaa huhtikuuta!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Heipsan ja perjantaita!

Ihanaa aloittaa viikonloppu, vaikka kotona onkin melkoinen kaaos. Mutta hei, perjantaisiivouksen sijaan lähdin polkemaan ja pääsin just oikeaan viikkonlopputunnelmaan. Ketarat oikoseen ja relax! Siivoan jos se alkaa jossain kohtaa tuntumaan edes pikkuisen mielekkäältä puuhalta. 🙂

Kuvailin viikolla kevätjuttuja kasvihuoneessa, joten tätä kuvitusta teillekin viikonlopun aloitukseen, varsågod!

Mun viikonloppuun kuuluu kasvihuoneessa istuskelua, kirjoja, ja kenties vähän sukulointiakin. Esikoinen lähti leirille, joten jotakin spessumpaa pienemmän kanssa.

Rentoa, levollista ja palauttavaa viikonloppua! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Torstaita!

Hirveää haipakkaa tuntuu menevän tämäkin viikko. Hyvä kun kyydissä yrittää pysyä. Mutta vanha sanonta torstaista ja toivosta on kyllä osoittautunut paikkansa pitäväksi. Ollaanhan tässä jo oikeasti taas voiton puolella.

Mun mieleni on heittäytynyt jo niinkin keväiseksi, että pohdin jo nakkaavani taljat pois ruokapöydän ympäriltä. Jotenkin mieli kaipaa sellaista keväistä keveyttä myös keittiöön. Vähän samaan tapaan kuin se makuuhuoneen kevätkohennus. Enkä oikeastaan tiedä muuta tapaa keventää keittiön ilmettä, kuin juurikin karsimalla osa taljoista pois. Ehkä se loppu hoituu sitten ajallaan kun kevät etenee kesään. Vaikka yleisesti ottaen olen ihan tyytyväinen siihen, että koti näyttää jokseenkin samalta joulusta juhannukseen ja toisin päin, nyt just voisin muuttaa ihan kaiken. Pitää varmaan laittaa lotto vetämään. 😀

Tämä viikko on ollut yhtä päänsärkyä ja juuri nytkin tuntuu kuin joku hakkaisi lekalla ohimoille. Asiaa ei helpota, että viikko on ollut aika intensiivistä koneen naputtamista. Mutta onneksi on kahvakuulailta. Yleensä kun liikunta auttaa parhaiten tähänkin vaivaan.

Niin että meillä näyttää jokseenkin samalta kuin aina ennenkin. Jos lotossa tärppää, huomaatte sen siitä, että keittiön valaisimet, työtasot, ruokapöytä ja tuolit vaihtuvat toisiin.  Älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystänne. 😀

 

Kivaa iltaa! ♡

Ollaan tässä naureskeltu mieheni kanssa sitä, miten vielä joitakin vuosia sitten ajeltiin ihan arki-iltana kaupunkiin ja tapettiin aikaa tehden ruokaostokset suuremmassa marketissa. Tuo tuntuu tätä nykyä aika kaukaiselta ajanjaksolta, kun sitä aikaa ei enaa juuri ole tapettavaksi asti. Päinvastoin, kun kaupunkiin pitäisi lähteä vartavasten hakemaan jotakin tiettyä, tuntuu, ettei sopivaa aikaa löydy mistään. Eilen illalla tuli tällainen pakottava tarve lähteä hakemaan esikoiselle uusia nappiksia, vaikka ohjelmassa olisi ollut kaikkea muutakin. Tänään olen kuitenkin aika tyytyväinen, että asia hoidettiin jo eilen ja se on nyt pois tämän päivän ohjelmasta. Keskiviikkoilta on ehdottomasti siitä viikon helpoimmasta päästä, joten tiedossa on liki vapaailta harrastuksista ja kiireestä. Löysin kuitenkin itseni pohtimassa, että mitä sitä sitten lainkaan tekisi. Leipoisi sämpylöitä, imuroisi vai lysähtäisi kerrankin rauhassa nauttimaan olostaan. Valitsin viimeisen – kuinkas muutenkaan. 🙂

Koska pääsin eilen myös pikkuisen paremmalle lehtihyllylle, nappasin matkaani uusimman Lantlivin numeron. Sen seurassa on mukava kasvattaa kesänkaipuuta ja multasormien kutinaa.

Vaikka täällä on tänään ollutkin vähän harmaampi päivä, kevät on silti ottanut kunnon harppauksia eteenpäin. Lumet hupenevat silmissä ja maa kuivuu. Yhdellä pellolla voi olla satapäin paluumuutavia hanhia ja joutsenia. Kun niitä peltoja on useampia peräkkäin näky on oikeasti aika mieletön!

Mutta nyt takaisin kesäisten inspiraatioiden pariin. Kahvia ja sitten hetkellinen oikaisu sohvalle. Olemisen sitämätöntä keveyttä, sanoisin!

Ihanaa iltaa!

**Samsung The Frame -tv medialainassa

kaupallinen yhteistyö ⎮ UNICEF

---

“Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.”
– J.P.Grant, UNICEFin entinen pääsihteeri

Joka kerta kun tarkoitukseni on kirjoittaa jostakin itselleni hyvin tärkeästä asiasta, päädyn miettimään, että miten karsin sanottavani edes jokseenkin kohtuulliseen määrään kirjaimia. Koska tämänkertainen aiheeni on jotakin minkä koen erityisen tärkeänä, jouduin toden teolla miettimään ja jäsentelemään ajatuksiani. Mikä kuitenkin helpottaa, on se, että uskon teidän jakavan ajatukseni lasten oikeuksista ja viattomuudesta maailman menoon tai konflikteihin. Olimmepa uskonnollisesti tai poliittisesti mitä mieltä tahansa, lasten hyvinvointi on asia, joka menee kaiken yläpuolelle. Jokaiselle maailmaan syntyneellä lapsella kuuluu olla samat oikeudet ja edellytykset elämään.

Kun UNICEF  vuonna 1946 perustettiin, se oli vain pieni YK:n osa, hätäapujärjestö, jonka tarkoitus oli auttaa lapsia toisen maailmansodan jälkeen. Heti seuraavana vuonna UNICEF toimi jo sodan runtelemassa Suomessa, joka oli yksi ensimmäisistä avunsaajista. Maitopulverin ja laardin avulla hoidettiin suomalaislasten aliravitsemusta. Kun aliravitsemus, riisitauti ja ripulikuolleisuus saatiin vähenemään, UNICEF vuorostaan puki suomalaislapsia. Lämpimän flanellin lisäksi yli 50 000 suomalaislasta sai UNICEFin ansiosta kengät jalkaansa.

YK:n kylkeen kasvanut lastenjärjestö on siis verrattain nuori, mutta maailman suurimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi kasvanut lastenjärjestö. Teidän lukijoiden keski-ikää ajatellen UNICEFin toiminta Suomessa oli apu vasta edelliselle sukupolvelle. Miljoonien avustukset Suomeen vaikuttivat merkittävästi omien vanhempiemme ikäpolveen.

Suomi toipui nopeasti, mutta edelleen tuolloinen hätäapu ja terveydenhuollon tukeminen vaikuttavat vähintäänkin välillisesti elämäämme. UNICEFin rokotuskampanjat olivat esimerkiksi merkittävä apua tuberkuloosin taivuttamisessa. Kun Suomen valtio pystyi itse hoitamaan lapsensa, se aloitti myös UNICEFn tukemisen.

Kun asioita halutaan muuttaa paremmaksi on yleensä aloitettava kivijalasta. Maailman terveyttä, hyvinvointi ja ihmisoikeuksia ajatellen tuo perusta on lapsissa. Tehokkain keino sairauksia vastaan on niiden ehkäisy eli rokotukset, ja UNICEFin tavoite onkin, että jokaiseen maahan saadaan tehokas rokotusjärjestelmä, joka tavoittaa kaikki lapset – myös syrjäseuduilla asuvat ja niissä köyhimmissäkin oloissa elävät. Sen lisäksi, että UNICEF on maailman suurin rokotteiden ostaja, työtä tehdään myös tiedottamalla ja muuttamalla asenteita. Myös yhdessä WHO:n kanssa järjestetyt rokotuskampanjat ovat merkittävä apu, jolla rokotuskattavuutta voidaan lisätä nopeasti ja tehokkaasti. Vuonna 2012 esimerkiksi rokotettiin vajaassa viikossa yli 110 000 lasta poliota vastaan. 
 UNICEFin pyrkimys on, että rokotusjärjestelmästä muodostuu valtioiden omien terveysviranomaisten hoitama hyvinvoinnin kivijalka, juuri siten kuin se meillä Suomessakin toimii. Rokotuskattavuus maailmalla on parantunut huomattavasti ja nopeasti. Kun vuonna 1980 vain 20% maailman lapsista sai elintärkeät rokotukset (WHO:n rokotussuositukset), vuonna 2016 kattavuus oli jo 86% 

Yhtälailla kun YK:n lastenrahasto UNICEF kantaa huolta lasten rokotuskattavuudesta maailmalla, se painottaa rokostusmyönteisyyttä kehittyneemmissä maissa. Helposti tarttuvien tautien ehkäisyssä juuri rokotuskattavuus on tärkeää. Tähän pyritään vaikuttamaan skeptisyyttä ja rokotusvastaisuutta poistamalla. Kun maassa on jo kattava rokotusjärjestelmä, se pitää hyödyntää ja lapsille on annettava oikeus suojaan vakavia tartuntatauteja vastaan.

Vaikka UNICEFin työ esimerkiksi rokostusten parissa on tuottanut nopeaa tulosta, jää silti joka seitsemäs lapsi yhä rokottamatta. UNICEFin työ ei ole mahdollista ilman lahjoitajien apua, ja siksi meidän jokaisen avulla onkin suuri merkitys. Helpoin tapa auttaa on ryhtyä UNICEFin kuukausilahjoittajaksi. Kuukausilahjoittajana autat kaikkia maailman eniten apua tarvitsevia lapsia ja kaikissa maailman kolkissa. Kuukausilahjoituksilla autetaan lapsia kriisitilanteissa ja huolehditaan heidän perustarpeistaan kuten ravinnosta, puhtaasta vedestä, koulunkäynnistä ja rokotuksista. Kuukausilahjoitukset ovat avustuskeinoista kustannustehokkain tapa. 

Vuonna 2019 YK:n Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta. Suomessa kyseinen sopimus tuli voimaan vuonna 1991. Valtioita sitova lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu YK:n ihmisoikeussopimus, jonka tarkoituksena on taata jokaiselle lapselle ympäri maailman samat oikeudet ja edellytykset elämään.
UNICEFin työn perusta pohjautuu juurikin tähän yleissopimukseen lapsen oikeuksista. Lasten oikeuksien toteutuessa, lapsi saa kasvaa ja käydä koulua terveenä, pelkäämättä riistoa tai väkivaltaa. Se on välttämätön edellytys kehitykselle kaikkialla maailmassa. 

Kuukausilahjoittajana pystyt tukemaan paitsi lasten terveyttä ja hyvinvointia, myös lasten oikeuksien parantamista ympäri maailman.

Maailman tulevaisuus on lapsissa. Turvallinen ja terve lapsuus, koulutus ja sivistys on osa sitä lasten muodostamaa kivijalkaa jonka ihmiskunta tarvitsee. Toivo ei saisi koskaan sammua lapsen katseesta, mutta mitä enemmän näemme pienissä silmissä myös iloa ja elämänhalua sitä paremmassa maailmassa voimme jokainen elää.

UNICEFin sivuilta voit lukea enemmän muun muassa järjestön toiminnasta, rokotuksista, lasten oikeuksista ja kuukausilahjoittajaksi ryhtymisestä.

Lähteet ja lisätietoa:
UNICEFin historia
UNICEFin rokotustyö
Liity UNICEFin kuukausilahjoittajaksi

 

 

Heippa maanantai ja uusi viikko!

Kerroinkin eilen, että kävin viikonloppuna kirppiksellä ja mukaan tarttu muutama kiva löytö. Niitä siis tänään. Tammikuussa kirjoitin enemmän kirppisfilosofiastani  ja ajatuksistani vanhan tavaran suhteen. Postauksen voit lukea tästä linkistä, ja se selittää ehkä enemmän myös tämän viikonlopun toimintaani.

Koska pääsääntöisesti siis ostan kirpputorilta vain halvalla ja yleensä alle vitosen löytöjä (osa harrastuksen viehätystä on etsiä ne edulliset yksilöt), jätin lauantaina valkoisen tuolin ostamatta, maksoihan se sentään kokonaista kahdeksan euroa. No, yön yli nukuttuani ja asiaa harkittuani päätin heti aamu kuudelta (tai ehkä jo herättyäni keskellä yötä), että mikäli tuoli on edelleen paikallaan, kun kirppis sunnuntaina kymmeneltä avautuu, on kohtalo tarkoittanut, että tuoli kuuluu minulle. Ja niinpä jätin lapset siivoamaan aamupalapöytää ja hurautin kirppikselle, jonka parkkipaikalla tajusin, että lompakkoni onkin kotona. Mietin, että käyn kysymässä, voinko jättää tuolin siihen kassalle varaukseen kunnes haen lompsani, mutta koska kirppistelyn jännitys piilee kuitenkin siinä, että asiat eivät saa olla liian helposti saatavilla, hurautin kotiin hakemaan pussini ja taas takaisin kirpputorille. Myönnetäköön, että autosta ampaisin jo aika vauhdilla ulos, ja kirppiksen käytävillä laitoin tossua toisen eteen niin että jopa Sari Essayah olisi todennäköisesti jäänyt toiseksi. Onhan sunnuntai aamu aika suosittua ja ruuhkaista aikaa kirpputoreilla, ja päässäni takoi, että ihan varmasti joku muukin on bongannut tuolikaunottaren. Mutta siellä se oli. Valkoinen Dejavu 378 – kahdeksalla eurolla!
K a h d e k s a l l a   e u r o l l a !

Löysin myös ihanat vanhat Arabian kukkalautaset ja tarjoiluvadin. Kallein oli suuri Kesäkukka -sarjan lautanen, se maksoi kokonaista kolme euroa. Hyvä löytö, koska muutaman pöydän päässä joku pyysi saman sarjan keittolautasesta 35 euroa.

Tietynlaiset kukat vaativat tietynlaisen maljakon, mutta toisaalta tietty maljakko voi olla kuin tehty tietynlaisia kukkia ajatellen. Äidilläni on pieni kristallimaljakko, johon on aina laitettu valkovuokot. Jos kotonani joku viittaa valkovuokkomaljakkoon, kaikki perheenjäsenet tietävät mistä vaasista on kyse. Itsellänikin on jo valkovuokkomaljakko (tänä keväänä itse asiassa vasta hankittu), mutta kirppikseltä löysin nyt myös kivat pikkumaljakot, joiden varsinainen käyttötarkoitus oli selvä heti ne nähdessäni.  Pieni metallimaljakko on nimittäin kuin tehty juhannusruusun oksalle ja “kristallivaasi” tulevan kesän daalioille.

Rouva Anna Stenfors on saanut onnitteluja, ja postimerkin kaksipäisestä kotkasta ja postileimasta päätellen, tuolloin elettiin vielä visusti Venäjän vallan alla. Millaista lie ollut Annan ja Selman elämä tuolloin.  Söpö vanha postikortti maksoi 50 senttiä.

Tuolin vanerisen istuinosan maali on pikkuisen krakeloitunut, mutta hinnan huomioon ottaen ei ollenkaan liian pahasti.

Me saatiin tänään iskä taas kotiin, joten illalla nautitaan siitä, että koko perhe on taas kasassa. Lähinnä se on jotain vähän parempaa iltapalaa, koska nämä viikon ensimmäiset on melko harrastusten täyteisiä.

Aurinkoista maanantain jatkoa teillekin!