Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: “Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai “Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

• Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
• Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
• Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
• Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
• Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
• Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!

Kiiltokuvamaista ja viimeisen päälle harkittua. Mielipide, joka yhdistyy usein blogeihin. Tässä lähiaikoina olen törmännyt useampaankin blogia koskevaan ajatuseen niin omassa mielessäni kuin muiden kanssa keskustellessa. Täydellisyyden tavoitteluun, elämän kiillotukseen ja siihen, mikä on aitoa.

Valehtelisin väittäessäni, ettei bloggaaminen ajoittain olisi tuonut itsellenikin tarvetta olla parempi vähän kaikessa. Kyllä se taitaa olla ihan normaalia useamman bloggaajan kohdalla, vai pitäisikö käyttää sanan normaalia sijaan ilmaisua inhimillistä. Totta kai bloggaajakin kokee paineita joko omasta ulkonäöstään tai elämästään ylipäätään. Pitäisi olla nätimpi tai hoikempi (tässä kohtaa jo nuorempikin), esitellä viimeisimmän sesongin muotia, sisustaa kotia jatkuvasti ehkä kalliimmilla design-tuotteilla tai vähintäänkin herätä joka aamu luovana ideanikkarina. Lapset pitäisi pukea niinikään design-kuoseihin, ja kenties olla vähintäänkin hiilareita ja gluteenia karttava vegaani, joka jaksaa pöristää itselleen smoothien ainakin kolmesti päivässä kotimaisista marjoista, luomuhedelmistä ja superfoodeista.

Mutta onko täydellisyyden tavoittelu ainoastaan bloggaajiin kohdistuva ongelma? Nykypäivänä kun joka tuutista tulee ulos terveellisiä elämäntapoja, (jopa vääristyneitä) kauneusihanteita, ihmisiä jotka jaksavat päivästä toiseen huippusuorituksia (ja menestyvät vielä urallaan ja parisuhteessaan), joutuu jokainen koville. Kun samaan aikaan pitäisi olla mestari ihan kaikessa ja vielä nukkua kunnon yöunet, elämä menee pakostakin solmuun – oli sitten bloggaaja tai ei. Ja mistäkö tiedän? Siitä, että olen itse sortunut tuohon ansaan jo paljon ennen kuin sana blogi oli edes kantautunut Suomeen.

Väitän, että 1990-luvun loppupuolella musiikkikanavalla tiuhaan pyörinyt Everybody’s Free (To Wear Sunscreen) (Baz Luhrmann), biisi (en tiedä, miten musikaalisesta pätkästä nyt lopulta on kyse), nousi jonkinlaiseen kulttimaineeseen. Elämänohjeineen tuo video teki tuolloin itseeni suuren vaikutuksen, ja varsinkin kohtaa “Do not read beauty magazines, they will only make you feel ugly” on tullut sittemmin lainattua elämässä useaankin otteeseen. 1990-luvun jälkeen maailmassa ja elämässä on ehtinyt tapahtua,  mutta totuus kauneusihanteista, ja niiden kyvystä murtaa itseluottamustamme, on säilynyt tähän päivään asti. Sama pätee myös muihin ihanteisiin, sillä tuskin olen ainoa, jolle oma koti tuntuu ihan hemmetin tylsältä ja vaatimattomalta kun on hetkeksi syventynyt laadukkaan sisustuslehden antiin. Puhumattakaan niistä joulunumeroista, joissa kiirettä ja stressiä ei ole tippaakaan, vaan koti huokuu tunnelmaa, ihmiset iloa ja maailmassa on kaikki aivan helkkarin täydellisesti.

Koen siis täydellisyyden tavoittelun suhteen ponnistavani jotakuinkin samalta viivalta, kuin suurin osa ihmisistä yleensä. Se, miten jokainen sitten käsittelee tuon tunteen, ja oman elämänsä vaillinaisuuden, onkin asia erikseen. Toki tärkeää on tiedostaa, että kuva sisustuslehdessä (tai blogissa) on yleensä tarkkaan rajattu. Pidemmälläkin valotusajalla se kyseinen kuvassa näkyvä hetki on ajallisesti sekunnin pituinen. Samaan tapaan me tiedetään jokainen, että ryppyvoidemainoksen malli ei todellakaan ole meikitön, ja tarkan meikin jälkeenkin kuvaaja on poistanut mallin kasvoilta vähintäänkin ihohuokosia, ripsien tuomia varjoja, posken nukkaa ja kenties jokusen juonteen tai rypynkin.
Toisaalta, me luemme näitä inspiroivia lehtiä ja selaamme mainoksia juuri siitä syystä, että osaisimme tehdä omaan elämäämme, kotiimme tai ulkonäköömme muutoksia. Jotta löytäisimme uusimmat tehovoiteet, joilla taikoa iholta muutama vuosi pois, tai törmäisimme superruokavalioon, jolla kaikki huolemme kaikkoaisivat. Jotta saisimme vinkkejä, miten omasta kodista voisi rakentaa sen sisustuslehden sivuilla näkyvän onnellisen kodin. Niin, koska mainonnassa pelataan mielikuvilla. Yksikään talotehdas kun ei paina katalogiinsa kuvaa, jossa äiti ja isä huutavat toisilleen kodin sydämeksikin kutsutussa keittiössä, ja lapset pakenevat tilannetta surullisina omiin huoneisiinsa. Siitäkin huolimatta, että lähes jokaisessa talotehtaan talossa kai jossakin kohtaa sen elinkaarta tapahtuu myös niin. Ja miksikö? Siksi, että se on inhimillistä ja oikeaa elämää!

Niinpä jäin miettimään kysymystä, johon hetki sitten törmäsin: “Eikö ole raskasta olla bloggaaja, kun koko ajan on se paine olla jotenkin parempi?” Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että se on tasan niin raskasta kuin siitä itselleen raskasta tekee. Toisaalta se voi olla huomattavasti helpompaa, kuin olla “ei bloggaaja”, jonka naapurissa asuu ne “Markku ja Ritva”, joilla on korttelin upein talo ja kalliimmat autot. Ritva kun on kuvankaunis, treenattu ja näyttää korkeintaan parikymppiseltä, ja Markkukin tulee aina kotiin jäätävän suuren kukkakimpun kanssa. Niiden elämä kun on varmasti ihan älyttömän täydellistä ja luonnollisesti sitä itsekin haluaisi vaihtaa paikkaa Ritvan kanssa.

Me aikuisetkin sorrumme joskus prinsessahaaveiluun, samoin kuin pienet tytöt. Siitäkin huolimatta, että meistä harva olisi lopulta valmis vaihtamaan paikkaa oikean kuninkaallisen kanssa, koska tiedämme miten siniverisyys myös velvoittaa. Silti noukimme elämästä sieltä täältä jotakin, jolla luomme itsellemme paineita. Koemme hirveitä paineita olla kuin se naapurin täydellinen Ritva, vaikka tuskin tiedämme hänen onnellisuudestaan tai naapureiden avioliiton tilasta yhtään mitään.

Blogin ei tarvitse olla vain niitä silmänräpäyksen mittaisia hetkiä. Se voi olla myös kivoja kuvia yhdistettynä elämänmakuiseen tekstiin. Harvemmin sen kuuluukaan olla kovin henkilökohtainen; jokaisella meillä on se henkilökohtaisempi elämämme, jota emme jaa aivan kaikille. Silti blogeja lukiessa pitää muistaa, että jokaisessa perheessä on myös omat huolensa ja murheensa – siitäkin huolimatta, että niitä ei luetella koko kansan luettavaksi.
Mediana blogit voivat kuitenkin olla lukijalle hankalia, sillä jokaisella bloggaajalla on oma tyylinsä. Toinen avaa parisuhdetta tai lastenkasvatusta, toinen vaikenee perheestään kokonaan. Joku esittelee kotiaan, toinen vain ja ainoastaan hotelliyöpymisiä. Silti talotehtaiden esitteet noudattavat samaa linjaa, samoin kuin ryppyvoidemainokset ja sisustuslehdet. Pitää siis muistaa, että vaikka kirjoittaja ei koskaan mainitsisi puolisoa tai lapsia, sellaiset voi hyvinkin olla olemassa. Bloggaaja, joka ei koskaan kuvaa ruokaa tai tee ruoka-aiheisia postauksia, syö hänkin todennäköisesti päivittäin. Se mitä blogista itselleen irrottaa, kannattaa siis aina valitan kunkin blogin ja bloggaajan tyylin mukaan. Itse tykkään välillä kirjoittaa myös joistakin arjen rösöistä, kuten vaikka mainita, että aamulla väsytti/ketutti, ja olisin halunnut jäädä peiton alle koko päiväksi. Voin mainita flunssan tai pyykinpesun, koska haluan pitää blogini jollain tasolla inhimillisenä, vaikka en kuvaakaan pyykkikasoja tai tee videopostausta lapsen nenähuuhtelusta. Sillä ihan kuten jokaisessa taloudessa, meilläkin tehdään ja eletään niitä ihan tavallisia juttuja. Joku kokee sen valittamisena, toinen samaistuu, maistaa arjen.

Paine täydellisen (tai vähintään paremman) elämän tavoitteluun iskee meille kaikille silloin tällöin. Silloin kannattaa muistaa, että säröjä ja rösöisyyttä on ihan kaikkialla ja epätäydellisyys kuuluu oikeaan elämään.

Huomenta!

Muutama kuva perjantai-illalta. Ja näissä on muuten kesäinen fiilis, vaikka ilta olikin kolea. Kiva aloitus viikonlopulle ja arjelle. Tulin miettineeksi, että elämässä pitäisi ehkä enemmänkin keksiä syitä kakun leipomiseen. 😉

Nyt on se ihana aika vuodesta, kun maljakkoon saa ottaa pallohortensian oksia. Tykkään niistä aivan mielettömästi, mutta viime keväänä ehdin jo pelästyä hortensiani kohtalosta, kun tuntui, että se heräsi talvilevoltaan niin kovin myöhään. Eihän se ihme olisi ollut, jos hortensia olisi ollut yksi niistä kasveista, joille lumeton maa ja kovat pakkaset olivat liikaa.

Käytiin vielä ennen iltapaa koko perheen voimin kävelyllä, ja vaatetta sai kyllä pukea ihan kunnolla ylleen ilta-auringosta huolimatta. Tänään herättiinkin sitten kunnon vesisateeseen. Mutta ei anneta sen häiritä, vaan nautitaan viikonlopusta. Jos jostain syystä kynttiläsi ovat vielä kesälomalla, ne on syytä kaivaa esiin viimeistään tänään! 🙂

Tallenna

Mulle koulujen alkaminen on aina merkinnyt syksyä. Siitäkin huolimatta, että elokuun lopullakin on usein vielä kauniita kesäisen lämpöisiä päiviä. Nyt elokuu on ollut varsin syksyinen piiskavine sateineen ja tuoksuineen. Syysperennat kukkivat, nurmikolle tipahtelee jo ensimmäsiä lehtiä, ja ilmassa on kosteankolea syksyinen tunne, vaikka aurinko välillä jaksaakin lämmittää.

Täällä koulut pyörähtivät käyntiin tänään ja arki kaikessa säännöllisyydessään starttasi monessakin perheessä. Uusi koulu ja uudet ystävät, siinäkin oli ihan tarpeeksi jännitettävää, vaikka ensimmäinen luokka jo takana onkin. Ja voi, miten liikuttavaa oli katsoa ekaluokkalaisia!

Syksy on paitsi koulujen ja opiskeluiden, myös erilaisten harrastusten alkamista. Jokavuotisina teemoina syksyisin puhuttaa liikenteen turvallisuus ja koulukiusaaminen. Asioita, joita mietitään varmasti jokaisen koululaisen perheessä. “Ei kai lastani kiusata”, on pelko, jonka jokainen vanhempi joutuu sisällään käsittelemään. Toisaalta, yhtään sen vähäpätöisempi ei ole ajatus siitä, että ei kai oma lapseni kiusaa.

Monelle syksy on käännekohta siinä missä kalenterivuoden vaihtuminenkin. Aloitetaan alusta, puhtaalta pöydältä. Tavoitellaan parempaa elämää, laaditaan listoja ja vaaditaan itseltä enemmän – halutaan olla parempia ihmisiä. Jossain määrin tervettä kehitykseen tähtäämistä kai sekin.

Tulin aamulla hurjan iloiseksi siitä, etten nähnyt koulun pihassa yhtään lasta yksin. Jokaisella oli havaintojeni mukaan vierellään joku. Kaveri tai aikuinen. Ideaali tilanne, jonka luonnollisesti toivoisi jatkuvan. Toisaalta, ei tarvitse kuin lukaista Facebookista pari kommenttia uutisotsikon alta, ja silmät avautuvat todellisuuteen. Yhteiskunnassa, jossa aikuiset suoltavat mitä inhottavampia loukkauksiaa, tuskin kasvaa uutta sukupolvea, joka ei jossain määrin matkisi perässä. Aikuinen on julma, ja piiloutuu usein sananvapauden tai jonkin muun suuremman oikeutensa taakse, vain ja ainoastaan loukatakseen ja pönkittääkseen omaa erinomaisuuttaan.

Ajatella, miten ihanaa olisiskin, jos syksy tosiaan olisi vain arkea. Aikatauluja ja arkiruokailua, harrastuksia ja uuden oppimista. Villasukista ja kynttilöistä nauttimisen sijaan, se pitää kuitenkin vuosi toisensa jälkeen sisällään myös sitä kaikkea muuta; Yksinäisiä lapsia ja solvauksia niin aikuisen kuin lapsenkin suusta. Syksy ei tosiaan ole ihmismielessä sen kummoisempi kuin kevät, kesä tai talvikaan.

Mutta nyt se syksy on täällä. Vähän kuin uusi vuosi uusine kujeineen. Jonkinlainen mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, tehdä arjestaan uutta ja kenties toimivampaa. Itseään voi kehittää, ja uusia taitoja voi oppia opiskelemalla tai harrastamalla. Eri mieltä saa ja kuuluukin olla, mutta mölyt voi myös opetella pitämään mahassaan. Turhautuneisuuden voi ilkeilyjen sijaan purkaa työväen -tai kansalaisopistojen kursseilla, tai opettelemalla uusia taitoja itsenäisesti. Tiedä vaikka ensi keväänä koulua lopettelisi useampi iloinen ja kouluvuoteen tyytyväinen lapsi.

Toivottelen hyvää syksyä, vaikkakin elän toki toivossa, että sää hellisi vielä lämmöllä ja auringolla.

Tallenna

Tiedän. Olen vuosia kirjoittanut teille siitä kuinka rakastan ruutineja, arkea ja sitä, että elämä kulkee tasaista rytmiään. Nyt käännän takkini. Arki, se kuulostaakin jo niin tylsältä!

Täällä koulut starttaavat torstaina. Koko pitkän kesän jälkeen perheeseemme astuu arki. Arki siitäkin huolimatta, että kesälomaa on tahdittanut säännölliset harrastukset ja me aikuiset olemme tehneet töitä. Mutta koulun ja päivähoidon alkaminen tarkoittaa sitoutumista vielä muihinkin aikatauluihin. Se kutistaa olemattomaan spontaanit ideat pyöräillä jäätelölle tai lukea satua. Se jakaa perheemme elämän viikkoon ja viikonloppuun täysin toisella tavalla. Niin, lukuisissa perheissä aikuiset tekevät töitä myös viikonloppuisin.

En usko suinkaan olevani ainoa, joka näin elokuussa uhraa ajatuksen arjelle. Samat asiat pyörivät mielessä monessa suomalaiskodissa. Mutta miksi arki ei enää kulostakaan niin juhlavalta ja seesteiseltä? Miksi en enää yhtä kipeästi kaipaa elämääni säännöllisyyttä ja rutiineja? Viime päivät olen miettinyt kovastikin vastausta kysymykseeni, mutten ole sitä keksinyt. Olenko muuttunut laiskaksi? Ahdistaako kiireiset aamut tai täyteen ahdetut illat? Tavallaan totta kai, mutta jokainen aamu on tasan niin kiireinen kun siitä tehdään, ja illat juuri niin täynnä kun niihin tahtoo ahtaa menoja. Ei, en luopuisi niistä. Kaikki se puuduttavakin arkinen aherrus on mielestäni yhä oleellinen osa elämää.

Pitkän arkipohdintani jälkeen havahduin oivaltamaan muutoksen itsessäni. Tämä kesä on ollut hyvä ja kohdellut lempeästi, mutta se on myös opettanut. Olen nimittäin oppinut olemaan, ja tarkoitan vain olemaan. Olen oppinut nauttimaan päivistä joiden agenda ei ole suunniteltu viikkoa etukäteen. Olen oppinut jättämään asioita tuonnemmaksi ilman huonoa omaatuntoa ja oppinut nauttimaan rutiinittomasta elämästä. Kyllä, olen oppinut ottamaan Rennosti isolla ärrällä!

Tämä viikko pitää sisällään monenlaista palaveria, suunnittelua tulevan syksyn varalle. Ja vaikka en edelleenkään täysin ymmärrä muuttunutta näkemystäni arjesta,  lohduttaudun sillä, että arkisen aherruksenkin keskellä voi ottaa rennosti. Suorittamisen sijaan voi vain elää.

Jos arki on ollut ennenkin hyvää, kuinka hyvää siitä saakaan kun osaa myös vain olla! Niin, pitääkö arjen olla lempeä, vai pitääkö meidän olla lempeitä arjelle?

Suloista maanantai-iltaa arkensa jo aloittaneille, ja kaikille niille, joilla se vielä on edessä!

Olen viimeisten muutaman yön ajan nähnyt mitä sekavampia unia. Tosin sikäli kun kykenen muistamaan, on kaikki uneni olleet jossain määrin sekavia, kuten asiaan kuuluukin. Siitä huolimatta, että öitäni ovat värittäneet eräänlaiset elokuvanpätkät, tunnen nukkuneeni kunnolla, ja herääväni aamulla levänneenä. Joskus kuulee, että ihminen näkee (ja muistaa nähneensä) paljon unia stressaantuneena, mutta en koe olevani sitäkään. Mielentilani on varsin kesäinen ja keveä. Ja kenties siitä juuri on kysekin. Aivot ovat jotakuinkin narikassa, ja elämästä on rento ote, mutta alitajunta raksuttaa sitä ja tätä. Nimittäin on hassua, että ne kaikki pienet unelmat, haaveet ja tavoitteet, jotka välillä kumpuavat mieleeni päiväsaikaan, näyttelevätkin suurta roolia öisissä näytelmissä. Ja vaikka asiat tuntuvat vähäpätöisen pieniltäkin pitkin päivää, huomaan, että öisissä unissani kuljen hyvinkin määrätietoisesti kohti unelmiani ja tavoitteitani.

Niinpä tässä samalla kun pureskelen aamupalaani kaikessa rauhassa ja ylhäisessä yksinäisyydessäni (hiljaisuus antaa mahdollisuuden ajattelemiselle), tulin pureskelleeksi uniasiaanikin ja totesin, että kenties kaikki ne pieniltä tuntuvat ajatukset ovatkin itselleni paljon tärkeämpiä, kuin haluan todellisuudessa uskoakaan. Eihän ne muuten näyttelisi niin suurta roolia yön aikana!?

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut unista tai varsinkaan niiden tulkitsemisesta. Jossain määrin pidän jälkimmäistä hömpötyksenä. Mutta jos otetaan esimerkki, että ajattelet päivällä “pitäisi lopettaa tämä kesäinen grilliherkuttelu, tai kolesterolini pomppaa pilviin”, ja yöllisessä unessasi kärsit sydän- ja verisuonisairauksista, voisi olettaa, että uni konkretisoi pelkosi ja samalla osoittaa halusi muuttaa elämisesi suuntaa ainakin ruokavalion osalta.

Nykyisin on kai kovastikin trendikästä tehdä jonkinlaista bullet journal -kalenterimuistikirjaa. Niinpä ajattelin, että voisin itsekin väsätä Moleskine -kalenterini väliin muutaman sivun verran ajatuksia selkeyttäviä listauksia. Niitä haaveita, unelmia, tavoitteita, ja pelkoja. Ehkä silloin kun asiat kirjoittaa ylös isompina otsikkoina ja jakaa osiin pienempinä välitavoitteina, ne saavat ansaitsemansa huomion.

Olisi kiva kuulla, harrastatteko te jonkinlaista ajatusten kartoittamista ihan kirjallisesti. Minä en nimittäin ole koskaan jaksanut vaivautua, mutta kenties tämä yksinäinen aamuhetki teki ihan hyvää! Ajattelin ainakin koittaa. 🙂

Kivaa päivää kaikille!

Hiphei, ja ihanaa uutta viikkoa! Me starttasimme aamulla Torniosta kohti kotia, joten pitkä päivä on edessä. Matkamme alkoi aikaisin lauantai-aamuna ja sitä väritti mukavasti yhden lapsen oksennustauti, joka päätti puhjetta matkan puolivälin jälkeen. Ensimmäisen yön vietimme Oulussa, ja täytyy myöntää, että jonkin aikaa olisin vain toivonut olevani kotona. Mutta kuten yleensä, vatsataudit tulevat ja menevät, ja niin oli tämäkin nopeasti ohi.

Eilinen vietettiinkin sitten Tornionjoen molemmin puolin, sää oli kaunis, vaikka pieniä kuurosateitakin välillä toki tuli. Oikein ihana viikonloppu vatsataudista huolimatta, ja onneksi nuo lapset ovat sellaisia nopeita toipujia. 🙂

Maisemat olivat hulppeat, ja kyllä, tosinainen kapuaa koroissa! 😉

Muistakaahan osallistua tuohon Dermosil -arvontaan!

Sadepäivää!

Nimittäin ainakin täällä meillä päin on varsin synkkä ja kolea ilma, joka muistuttaa kovasti niistä mökillä vietetyistä lapsuuden kesistä. Sade piiskasi järveä ja ukkonen paukkui. Telkkarista tuli aina Tangomarkkinoita, ja mukaan oli pakattu uusi Elloksen kuvasto, jota selasimme siskoni kanssa alusta loppuun ja lopusta alkuun pelaamalla, mitä ottaisit tältä aukeamalta -peliä. Pointti oli se, että joka aukeamalta piti valita jotain, niistäkin vaatteista, joista ei ollenkaan tykännyt. Tangomarkkinoiden ja Elloksen lisäksi sateista mökkilomaa viihdytti Ostos-TV, joka oli verrattain uusi keksintö, ja hetken aikaa varsin viihdyttävä. Jännitystähän tähän kaikkeen lisäsi vanha rämisevä TV ja tuulessa heiluva TV-antenni, joka ei jaksanut uhmata luonnonvoimia millään muotoa. Mökkiloman kohokohtia oli tietenkin se, että pääsimme käymään lähimmässä kaupungissa, jossa oli Tiimari! Ai että, se oli pikkutytölle melkoinen tapahtuma!

Mikäli Ostos-Tv ei jaksa houkutella, suosittelen katsomaan Yle Areenasta sarjaa nimeltä Dicte! Sieltä löytyy jo pari jaksoa, ja uusi ilmestyy (ja näkyy toki ihan telkkarissa) huomenna perjantaina.
Kyseessä on Tanskalainen poliisisarja, jonka pääosissa on Dicte, vasta eronnut rikostoimittaja, joka palaa lapsuuden seuduilleen Århusiin. Sarjan idea on vähän kuin Liza Marklundin Annika Bengtzon -romaaneissa, mutta mielestäni Dicte on onnistunut ruudun puolella Marklundin leffoja paremmin. Tanska on vähintään yhtä taitava kuin Ruotsi näissä asioissa. Eli jos tykkäät pohjoismaisista poliisisarjoista, pidät myös Dictestä. (Mikäli sadepäiviä tuntuu puskevan enemmän, ja laadukkaat poliisisarjat kiinnostavat, kannattaa myös katsoa Kylmäveriset tappajat (Den som dræber), joka on yksi parhaista tämän lajin tanskalaisista!)

Toinen vinkki enemmän lukemista harrastaville ja ehkä vähän kevyemmän laatuinen, sillä nyt on ihan pakko kehua myös Alan Bradleyn kirjoja!
Sain siskoltani lainaksi kaksi ensimmäistä (Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä), ja olen aivan hurmioissani! Kirjojen päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka asuu Englannin maaseudulla vanhassa kartanossa leski isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa. Asetelma lapsesta salapoliisiromaanin tähtenä voi olla aluksi outo, mutta kun tartut kirjaan, et voi lopettaa! Älyttömän rikasta kieltä ja loistavaa ajankuvausta! Ilman Miss Fisheria, ei olisi Flavian kaltaisia pikkutyttöjä, ja ilman neiti Fisheriä ja Flavia de Lucea ei olisi nykypäivän naisia!

Yleisvinkkauksena voisin sanoa, että vedä villasukat jalkaan, sytytä kynttilöitä ja hae ulkoa kimppu kesäkukkia maljakkoon! Lopulta sadepäivät on oikeasti aika ihania!

Hei ihanat!

Voi tiedättekö, eilinen oli varmasti yksi tämän kesän parhaita päiviä! Alunperin oli nimittäin tarkoitus, että hyppään aamulla junaan, ja käväisen Helsingissä nopeasti työasioiden merkeissä. Illaksi kotiin jne. Mutta sitten tuli kuningasidea lähteäkin koko perheen voimin, ja viettää loppupäivä Korkeasaaressa. No, palaverini jälkeen taivas näytti kuitenkin sen verran uhkaavalta, että salamoinnin ja jyrinän säestyksellä päätimme jättää pääkaupunkiseudun hulinan taaksemme ja suunnata auton nokan rannikon kautta kotiin.

Aikoinaan kun haaveilimme muutosta ja sen The Kodin löytymisestä, harrastimme paljon “talobongausta”. Tähän kuului kotikunnan ja lähiseutujen pikkuteiden ajelu, ja ihanien talojen ja miljöiden katseleminen. Vaikka tällä hetkellä, en edes halua ajatella muuttavani minnekään, pidän tuosta autoilusta yhä; Katsella taloja ja maisemia, ja pohtia, minkälaisia ihmisiä missäkin asuu. Harrastan tätä mielikuvitusleikkiä muuten busseissa ja junissakin. Keksin mielessäni kanssamatkustajille tarinoita. Nimiä, ammatteja, elämäntilanteita. Jos aika käy kovin pitkäksi, käytän salapoliisiromaaneilla kyllästettyä mielikuvitustani, ja sepitän mielessäni rikoksia. Motiiveja, epäiltyjä ja kaikkea mitä nyt perus dekkariin kuuluukin. Jep, tiedän! Vähän ehkä pöljän kuuloista, mutta minkäs sitä itselleen voi. 🙂

Mutta takaisin eiliseen! Meillä ei todellakaan ollut minkäänlaista suunnitelmaa Korkeasaaren jälkeen, joten ajelimme hyvinkin epäloogisesti vähän sinne tänne. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Kasvihuoneilmiö, jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt. Hauska paikka, täytyy sanoa. Ei ehkä varsinaisesti tavaraa omaan makuuni, mutta ehkä juuri siitä syystä sellainen erilainen pysäkki. Lapsille paikka tarjosi paljon ihmeteltävää ja nähtävää.

Seuraavaksi suuntasimme kohti Billnäsin ruukkia. No, erilaiset vanhat ruukit vain kuuluvat kesämatkailuun, joten tätä ei ehkä tarvitse sen enempää edes selitellä! 🙂

Billnäsin jälkeen seuraava kohteemme oli Tammisaari. Kaltaiselleni sisämaassa syntyneelle, kasvaneelle ja eläneelle rannikko on aina kiehtova. Aurinko paistoi miltei pilvettömältä taivaalta ja merituulikin oli kohtalaisen lämmin.

Koska tässä kohtaa tiesimme jo, että kotiin pääsisimme vastaan myöhään illalla, päätimme jatkaa matkaamme vielä Hankoon koukaten. Autossa istumisen lisäksi käveleminen raikkaassa kesäilmassa myös virkisti mukavasti, ja lapset keksivät tekemistä paikassa kuin paikassa. Mikä parasta, olin itsekin niin lomatunnelmissa, etten jaksanut pingottaa oikeastaan minkään suhteen. Tämähän tarkoitti sitä, että päivän aikana syötiin ja juotiin, mitä mieli teki, ja nukkumaanmenoajoille viitattiin isolla kintaalla.

Päivä oli siis hyvinkin tiivistä yhdessäoloa ja Perheaikaa isolla alkukirjaimella. Koska viikonlopulle on suunnitelmissa vähän pidempää automatkaa, tämä eteläisen Suomen samoaminen kävi myös hyvästä harjoituksesta.

Vapaapäivän jälkeen kotona oleminen tuntuu taas hyvin virkistävältä sekin. Ja kenties vielä virkistävämpää oli nukkua aamulla kymmeneen asti!

Mutta nyt virittelemään jotakin lounaan tapaista. Taitaa kääntyä grillaamisen puolelle!

Roope Ankka väitti, että ilmaiseksi on maailman kaunein sana, mutta itse ehdottaisin sanaa hiljaisuus. Eilen illalla tuntui niin ihanalta palata kotikylän hiljaisen keskustan kautta hiljaiseen kotipihaan ja rauhoittavan hiljaiseen kotiin. Kolme vuorokautta hulinan ja lasten raikuvien huutojen keskellä vaati veronsa, ja tuntui, että kupolin poksahtaminen oli varsin lähellä. Tosin huomaan olevani omassakin perheessä poikkeustapaus, sillä tänään muut ovat haalineet ympärilleen musiikkia ja muuta mölyä, kun taas itse olen vetäytynyt nauttimaan omasta rauhastani.

Joskus aikaan ennen lapsia, ehdotin miehelleni, että osallistuisin kymmenen päivän mittaiseen retriittiin, ja kun miehelleni selvisi, että “leirin” ideana oli olla hiljaa 10 päivää 500 euron hintaan, hän ehdotti, että voisi olla puhumatta kanssani vastaavan ajan 250 eurolla. Hassua on se, että tunnen joukoittain ihmisiä, jotka ajattelevat asiasta mieheni kanssa samalla tavalla, mutta en ketään, joka olisi valmis muutaman päivän täyshiljaisuuteen, tai ainakin osittaiseen hissutteluun – saatikka maksaisivat siitä!

No, mutta eilen oma koti ja oma piha tuntuivat melkein meditatiivisen hiljaisilta (lapset nukahtivat heti kotiin päästyämme), ja raikas kesäillan tuulenvire rauhoitti koko kroppaa koneellisesti ilmastoitujen kolmen päivän jälkeen. Ai että, miten ihanalta puutarha tuoksuu, kun illan kosteus alkaa vaikuttaa maassa. Näissä hetkissä oppii itsestään paljon: missä on minun paikkani, mistä nautin – ja mihin ammatinvalinnassa kannattaa jatkossakin kiinnittää huomiota. 🙂

Tämän päivän ohlemassa on ollut niinkin eksoottista tekemistä, kuin pyykinpesua ja siivousta, mutta jollakin sairaalla tavalla olen nauttinut molemmista. Tänään on myös mansikkapäivä, joten seuraavaksi aion istua keittiön pöydän ääreen ja perata tuon vajaan laatikollisen, mitä lastista jäi herkuttelun jälkeen jäljelle. Huominen (kaupunki)päivä taitaa startata mansikkasmoothien avulla!

Tänään nautin kuitenkin vielä omasta rauhallisesta saunahetkestäni ja rentoudun oman kodin ilmaiseen retriittiin, kun lapset illalla nukahtavat. 🙂

Mutta hei, iso kiitos kaikille Kirami -arvontaan osallistuneille! Tällä kertaa voiton vei Nimimerkit Mummo ja Merja, joista ensimmäiselle osui Freedome -tulisija ja toiselle kaksi Triholdy -elementtiä. Onnittelut voittajille, ja ihanaa rauhallista heinäkuun iltaa!