Eivätkä muuten liity sitten millään tavalla toisiinsa. 🙂
Ihan alkuun kiitokset noista edellisen postauksen kommenteista. Musta on ollut hauska lukea niitä, ja kuten vähän epäilinkin, niistä näkyy selvästi ajan trendit. Sipulimaitoa ei ainakaan vielä kukaan tunnustanut latkivansa. Mutta palailen niihin vielä tänään!
Tässä juuri ihastelen puhtoisenvalkoisia uusia tossujani, joiden kanssa saan huomenna viettää kaupunkipäivää. Pidempään olen himoinnut Adidaksen Superstar-tossuja, mutta koska kyseisistä popoista löytyy väri- ja kuosivariaatioita lähes loputtomiin, valinnan vaikeus on haitannut prosessia. Pietarin reissulla jäin ihastelemaan Mintun nimikoituja tossuja ja hetken mietin, miltä mahtaisi tuntua vetäistä jalkaansa samanlaiset kengät, joissa tietenkin lukisi Emilia. Toisaalta mustaraitaiset tossut omistin joskus 10 vuotta sitten, ja nyt halusin jotain muuta. Niinpä päädyin aika tavisvaihtoehtoon, eli ihan simppeleihin valkoisiin tennareihin. Ilman nimikointia.
Valkoiset kangastossut ovat koko kesän olleet perusvarmat ja nopeasti jalkaan potkaistavat. Nämä saavat kuitenkin jatkaa siitä, mihin avonaisten tossujen matka jossain kohtaa syksyä väistämättä päättyy. Farkkujen ja suuren neuleen avulla niistä syntyykin ihan kiva ja rento kokonaisuus viileämmille päiville.
Ja täällä syödään edelleen kanakeittoa, sillä mulla on tapana keittää soppaa aina “tykillä”. Tämä tarkoittaa sitä, että arkiruokaa tehdään useammaksi päiväksi kerralla, ja samalla säästetään aikaa, vaivaa ja energiaa. Kuumiina kesäpäivinä keitto tuntuu liiankin kuumalta, mutta heti kun ilmat viilenevät tekee mieli keittoa. Ja kyllä, meillä syödään niitä ihan tavallisia arkikeittoja jauhelihasta, lohesta, nakeista, siskonmakkarasta tai broilerista kyhättynä. Näiden lisäksi olen itse vielä heikkona erilaisiin sosekeittoihin, joten omasta puolestani arkiruoka voisi suurimman osan vuodesta olla liemipainotteista.
Keltainen kanakeitto lämmittää iloisella värillään ja kermainen liemi on ruokaisan paksua. Itse käytän ruokakermaa, mutta jokainenhan voi lorauttaa soppaansa juuri sellaista kermaa, mikä omaan suuhun tai elämänkatsomukseen parhaiten sopii. Meillä valitettavasti kookos tökkii lasten kohdalla pahasti, joten se on useimmiten poissuljettu vaihtoehto. Perunan lisäksi broilerin kanssa sopii porkkana ja bataatti, mausteiksi curry, paprika ja chilikastike. Yrteissä luotan perinteiseen persiljaan ja timjamiin.
Tässä on muuten viikko tiskattu käsitiskiä, kun tiskikone otti ja hajosi. Jo toista kertaa vajaan kaksivuotisen taipaleensa aikana. Niinpä. Tänään takuun kautta tilattu kodinkonehuoltaja kertoikin, että kyseessä on koneen tyyppivika, joten nyt saadaan kone tavallaan ihan uuteen kuntoon. Sitä osaa pitää nyt vain odotella taas yksi viikko, joten käsitiskaamista on tiedossa jatkossakin. Noh, viikossa tosin jo tottuikin taas astioiden käsin pesemiseen, joten eiköhän se toinenkin mene siinä sivussa. 🙂
Muutama kuva perjantai-illalta. Ja näissä on muuten kesäinen fiilis, vaikka ilta olikin kolea. Kiva aloitus viikonlopulle ja arjelle. Tulin miettineeksi, että elämässä pitäisi ehkä enemmänkin keksiä syitä kakun leipomiseen. 😉
Nyt on se ihana aika vuodesta, kun maljakkoon saa ottaa pallohortensian oksia. Tykkään niistä aivan mielettömästi, mutta viime keväänä ehdin jo pelästyä hortensiani kohtalosta, kun tuntui, että se heräsi talvilevoltaan niin kovin myöhään. Eihän se ihme olisi ollut, jos hortensia olisi ollut yksi niistä kasveista, joille lumeton maa ja kovat pakkaset olivat liikaa.
Käytiin vielä ennen iltapaa koko perheen voimin kävelyllä, ja vaatetta sai kyllä pukea ihan kunnolla ylleen ilta-auringosta huolimatta. Tänään herättiinkin sitten kunnon vesisateeseen. Mutta ei anneta sen häiritä, vaan nautitaan viikonlopusta. Jos jostain syystä kynttiläsi ovat vielä kesälomalla, ne on syytä kaivaa esiin viimeistään tänään! 🙂
Ehkä muistattekin, kun juhlimme naisten kesken kesäiltaa muutama viikko sitten tässä meillä? (Postaus löytyy täältä.) No, eilen jatkettiin samalla syömättömän suklaan teemalla, ja vietimme iltaa ystävän mökillä. Koska kyseessä oli taas nyyttärityylinen illanvietto, ja minulle napsahti suolaisen leivän leipomin, pääsin jauhottamaan peukaloani. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä Oliivi-chorizo quiche, mutta suunnitelmien vaihtuessa piti kehittää keino jolla jääkaappiin jo hankitut oliivit ja chorizon saisi hyödynnettyä myös leivässä.
Lopputuloksena syntyi sarvet, joiden sisään paistoin punasipulia, hienonnettuja kalamata-oliiveja ja pieneksi pilkottua chorizoa. Leipien sisään rullaantui mös pieni annos mozzarella. Munalla voideltu pinta sai päälleen suolaa ja tuoretta rosmariinia.
Eilen tuli herkuteltua sen verran kokonaisvaltaisesti, että tänään ja ensi viikolla pitää kyllä ottaa kevyemmin. Tai no, aika harvoin sitä puolenyön jälkeen saa istua kahden upean suklaakakun ääreen.
Oikein suloista kesälauantaita, ja voikaa hyvin! ♡
Olen saanut blogista elämääni vuosien varrella aivan uskomatonta iloa ja energiaa. Kiitos bloggaamisen ja teidän, moni harmaa päivä on vaihtunut aurinkoiseksi ja elämään on löytynyt pieniä iloja. Myös monenlaisiin pikkupulmiin olen saanut teiltä apua. Eiliseen postaukseeni ei varsinaisesti sadellut kommentteja, mutta se yksikin riitti: Kiitos Hennalle, jonka kommentista löysinkin nopean avun allergiaoireisiini. Jumituin kasvillisuuteen ja siitepölyyn enkä voinut millään käsittää, miten sainkin niin voimakkaat reaktiot järvellä olemisesta. Ei pujoa, ei heinää. Tai ei ainakaan samalla tavalla, kuin täällä peltojen keskellä. Mutta metsä täynnä makoisia mustikoita, joita tuli kahtena iltana noukittua – ja luonnollisesti myös syötyä. Ja tulihan niitä syötyä muutenkin; Aamupalaksi ensimmäisenä ja luonnollisesti myös iltapalalla. Ja niistä mustikoistahan se kaikki alkoi!
Kun eilen iltapalani jälkeen (suu turvoksissa) luin Hennan jättämän kommentin, tajusin yhteyden, ja tänä aamuna mustikat jäivät nauttimatta. Luonnollisesti olo on nyt parempi. Toki päivän aikana olen ollut tavallisen heinänuhainen, mutta ei sen enempää.
Koska olin järvellä mustikoita poimiessa luvannut tehdä mustikkapullaa, ja vanhempani olivat tänään tulossa käymään, täytin lupauksen silläkin ajatuksella, että kypsennetty mustikka on huomattavasti turvallisempi nauttia. Eikä tosiaan tullut minkäänlaista oiretta, vaikka kahvipöydässä nautiskelin pullaa muiden seurassa.
Mustikkapullat
Tee tavallinen pullataikina joko näppituntumalla, tai vaikka jauhopussin kyljessä olevalla ohjeella. Anna taikinan kohota ja leivo pyöreitä pikkupullia (puolenlitran taikinasta tulee kolme pellillistä pikkupullia). Anna pullien kohota ja paina sen jälkeen niihin jauhotetulla juomalasinpohjalla syvennykset. Voitele pullien reunat munalla.
Jauhota mustikat perunajauholla:
Sekoita 5dl mustikoita ruokalusikallinen perunajauhoja. Mikäli käytät pakastettuja mustikoita voit laittaa perunajauhoa kaksinkertaisen määrän.
Laita jokaisen pullan syvennykseen n. ruokalusikallinen mustikoita ja ripottele päälle sokeria.
Paista pullia 225°C (kiertoilmalla riittää 215-220°C) n. 10 minuuttia
Tänään nautiskeltiin siis vielä arjen kiireettömyydestä, ja äitini kanssa pohdittiinkin sitä, miten koulujen alkaminen muuttaa taas elämää monella tapaa. Nyt kesällä lapset ovat nauttineet isovanhempiensa seurasta pitkin viikkoja, mutta arjen alkaessa molemminpuoliset vierailut vähenevät. Parin viikon kuluttua näitä kiireettömiä päiviä tulee todellakin ikävä!
Mutta nyt nautitaan vielä kesäelämästä! Kaunista torstai-iltaa!
Täällä jatkuu elämä varsin kesäisesti, jopa lomamaisesti. Päivän ehdoton kohokohta oli saada vanhempani ja siskoni perheineen kylään, ja sen kunniaksi tein pavlovan, joka mansikoineen päivineen maistuu ehdottomasti kesälle. Seitsemän valkuaisen kakusta ei jäänytkään kuin likainen kakkuvati.
Tänään vielä nautitaan kesäisestä säästä ja vietetään ilta ulkona. Huomenna vuorossa pientä pakkailua ja reissaamista, mutta niistä lisää myöhemmin!
Tiedättekö sen tunteen, kun vatsa meinaa sanoa POKS! No, mulla on se olo just nyt. Syy löytyy kuvista, meillä on nimittäin vietetty burgeriperjantaita, ja vaikka itse hampurilaiset tehtiinkin minikoossa, sai niilläkin vatsansa täyteen.
Hampurilaiset eivät ole mitään ilman maailman parasta hampurilaiskastiketta, jonka ohjeen löydät täältä.
Pikkuruisten sämpylöiden väliin tasakokoisia pihvejä taiteiltiin Ikean pientä Pokal -juomalasia apuna käyttäen. Näistä tuli oikeasti tosi suloisia ja äärettömän maistuvia! Pienten pihvien lisäksi, tarjolla oli myös pulled pork -vaihtoehto. Kastike sopii molempien pariksi, samoin kuin suuri osa muistakin lisukkeista.
Lapsille luvattiin jälkkäriksi jätskiä, kunhan lastenhuone on ensin siistissä kunnossa. Jäätelömahdollisuutta odotellessa taidan itse oikaista ihan hetkeksi keittiön sohvalle. Tämä herkuttelu vaatii veronsa. 😉
Muistatte varmasti, että olin lauantaina pikkuisen juhlivalla tuulella. Kyseessä oli yhdeksän naisen hilpeä illanvietto ja kokoontumisen (teko)syynä niinkin vakava asia, kuin syömätön suklaa. Suolaisemman aloituksen jälkeen juhlat olivatkin varsin suklaiset ja samalla myös äärimmäisen onnistuneet. Kuplivat juhlajuomat iltaamme tarjosi Indiedaysin ja J.P. Chenet’n yhteistyö.
Niin paljon kuin arkea ylistänkin, juhliminen on kuitenkin elämän suolaa, ja totta puhuen järjestäisin mielelläni juhlia paljon useammin. Juhliminen -sanan merkitys itselleni on tietysti vuosikymmenen saatossa muuttunut, ja itse juhlat luonnollisesi sen myötä. Hyvä ruoka, hyvä juoma, hyvä seura ja rento yhdessäolo. Siinäpä onnistuneen illan salaisuus. Ison pöydän ympärillä koko seurue mahtuu olemaan rennosti yhdessä, ja jälleen kerran kiitän mielessäni sitä, että päätimme pitää keittiön yhtenä isona tilana ja jättää saarekkeet rakentamatta.
Omaan makuuni rento juhliminen on sitä, että jokainen syö omaan tahtiinsa pitkin iltaa, eikä pöytää varsinaisesti kateta liikaa. Ylipäätään liika suunnittelu ja aikataulut usein tappavat tunnelmaa ja parhaaseen lopputulokseen päästään, kun illan antaa soljua omalla painollaan eteenpäin.
Broiler-melonisalaatin, papu-pekonihöystön ja pestoperunoiden lisäksi tarjolla oli pientä suolaista ja illan teeman mukaan tietenkin hurjasti suklaata. Vieraat saapuivat kainalossaan suklaakakkua, suklaapiirakkaa, Snickers-leivonnaisia ja erilaisia naposteltavia, ja pöydät suoraan sanottuna notkuivat herkuista.
Kuten asiaan kuuluu, illan aikana ehdittiin käsittelemään asioita miltei jokaiselta elämänalueelta. Puhuttiin toki lapsista, mutta laiettiin riviin myös komeat julkkismiehet, käsiteltiin aiheina niin kengät kuin laukutkin, sekä miesten hiustyylit. Onnistuinpa muuten kehittämään itselleni myös ylitsepääsemättömän kenkäkateuden noista ystävän puputennareista. Ihan mielettömät!
Vaikka illan tarkoitus olikin syödä pois yhdistyksen suklaavarannot, ja tehtävä kuulosti enemmän kuin helpolta, pääsimme työssämme tuskin edes yhteen kolmannekseen. Niinpä olikin ilo todeta, että “joudumme” ottamaan vastaavan illan ensi kuussa uudelleen! 🙂
Onnistunut juhlailta tarkoittaa myös sitä, että seuraavana aamuna jaksaa nousta ylös virkeänä ja iloisena. Niinpä kokonaisuudessaan tämä “suklaakokous” sai arvosanakseen täyden kympin isolla plussalla! Heinäkuuta odotellessa! 🙂
Alkoholilakia noudattaakseni, jätän alkoholijuomia koskevat kommentit julkaisematta.
Noniin! Eli fiiliksiä Pietarista melko tuoreeltaan olisi nyt tarjolla! Sunnuntaina tosiaan palauduin kotiin ennen puoltayötä, ja kyllähän se oma sänky kivalta tuntui, vaikka Pietariinkin jäi ihan liian paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä on oikeasti ihan hurja fiilis, koska kerrottavaa teille olisi vaikka miten, ja kuviakin koko kamerallinen! Mutta, jotta tässä jutussa pysyisi jonkinlainen tolkku, aloitetaan nyt kuitenkin siitä matkasta! Eli Mintun kanssa teimme tosiaan Allegro-junamatkan Pietariin yhteistyössä VR:n ja Indiedaysin kanssa. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen matka Pietariin, ja minulle ensimmäinen matka ylipäätään Venäjälle. Minttu on vuosia sitten ollut ryhmämatkalla Viipurissa, mutta muuten olimme kyllä täysin noviiseina liikkeellä.
Nevasta haarautuvat kaupunkia halkovat kanavat ovat erittäin hyviä maamerkkejä, joiden varassa pystyy suunnistamaan, vaikka venäjänkielen taitoa ei löytyisikään. Myös Nevski Prospekt (Nevan valtakatu), eli Pietarin pääkatu, on hyvä apu suunnistuksessa.
Helsingistä lähtevä VR:n Allegro –juna vie Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa, mikä on hurjaa jo siinäkin mielessä, että oma junamatkani täältä meidän huudeilta sinne Helsinkiin nappaa jo melkein saman. Itse tykkään junalla matkustamisesta, ja näin ulkomaille suunnatessa se oli kyllä helppo ja vaivaton, ihan siinäkin mielessä, että rajatarkastukset tapahtuvat liikkuvassa junassa, eikä aikaa mene turhiin jonottamisiin samoin kuin vaikka lentokentällä.
Koska me ei Mintun kanssa oltu itse koettu koskaan mitään vastaavaa, ja tämä junamatka oli ensimmäinen matkani Venäjälle, ajattelin nyt pähkinänkuoressa kertoa, että miten matka noin niin kuin pääpiirteissään menee.
Kaikki alkaa tietenkin viisumin hakemisesta, ja koska me Mintun kanssa asumme molemmat muualla kuin Helsingissä, valitsimme viisumitoimistoksi Lähialuematkat, jolle tarvittavat asiakirjat sai postittaa, ja jonka toimisto sijaitsi kätevästi Helsingin päärautatieasemalla, josta viisumin sai napata mukaansa ennen lähtöä. Allegrolla matkatessa mennään aika samalla fiiliksellä, kuin junassa muutenkin. Eli ehdit ajoissa junaan, etsit oman vaunusi/paikkasit ja istut mukavasti! Tärkeää on muistaa, että junaliput, passi sekä viisumi ovat koko ajan kädenulottuvilla, sillä matkan aikana niitä tarkastetaan ainakin kolmesti. Ensimmäisen kierroksen tekee VR:n henkilökunta (lipuntarkastus), ja lähestyttäessä Vainikkalan raja-asemaa passintarkastuksen tekee rajavartiolaitos. Venäjänpuolella sitten maan omat viranomaiset katsovat vielä paperit kuntoon, ja junan henkilökunnalta saamastasi maahantulokortista puolet otetaan tässä kohtaa pois (toinen puoli tulee säästää sitten paluumatkaa varten, jolloin Venäläiset virkailijat ottavat toisen puolen).
Allegrossa on myös Allegro Bistro –ravintolavaunu, joka on suljettuna ainoastaan rajanylityspaikalla. Aina junassa kulkiessasi (WC, ravintolavaunu), paperit on oltava mukana, sillä niitä kysellään käytävillä seikkailevilta matkustajilta. Me ei ravintolavaunuun menomatkalla ehdittykään, mutta kotiinpäin tultaessa kävimme vielä Venäjän puolella, ja passiani taidettiin pikaisesti katsoa kolmesti.
Muuten Allegro on mukavuudeltaan uusien VR:n junien luokkaa, penkit ovat tosin huomattavasti mukavammat, kuin tavallisissa IC-junissa. Tämän totesin, kun lähdin junamatkalleni Helsingistä kotiin. Tavalliseen tapaan myös Allegrosta löytyy Wi-Fi -yhteys, mikä Venäjän puolella matkatessa tietenkin on plussaa, kun mobiilidatan laittaa pois päältä.
Maahantulokortin täyttämiseen löytyy selkeät ohjeet Allegro-lehdestä, jonka voit napata jo asemalla. Lehti löytyy myös istumapaikaltasi junasta.
Pietarissa Allegro saapuu Finljandskii vokzal –rautatieasemalla, ja kotiinpäin lähdetään luonnollisesti samalta asemalta, jossa passintarkastuspiste aukeaa noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Pietarin puolella asemalla on myös pienimuotoinen turvatarkastus lähdettäessä, ja asiakirjoja paluumatkalla tarkistaa Venäläiset viranomaiset. Suomen puolella mahdollisia tullattavia kysellään sitten taas suomeksi.
Upeita rakennuksia silmänkantamattomiin. Toiset vähän paremmassa kunnossa kuin toiset. Kontrasti kaupungissa on ihan mieletön, ja useista rakennuksista julkisivu on huomattavasti sisäpihoja edustavampi. Hotellimme oli melko ylellinen ja hulppea suomalaisessa mittakaavassa, mutta näkymä huoneen ikkunasta kertoo tarinan toisen puolen (alin kuva).
Vähän arkoina luottokortin vilauttelijana päädyimme vaihtamaan rahaa menomatkalla, ja tämä käy tosiaan kätevästi junassa, jossa kiertää valuutanvaihtaja. Käteistä ei tarvitse varata, vaan voit ”nostaa” ruplasi pankkikortilla (luottokortti ei tässä kohtaa käy). Hiukan yliarvioimme matkalla kulutettavan rahan määrää, mutta kotimatkalla tosiaan saimme vaihtaa käteiset ruplamme taas euroiksi.
Pietarissa tulee kuljettaa matkustusasiakirjojen kopioita jatkuvasti mukanaan (me ainakin jätimme alkuperäiset hotellin tallelokeroon), sillä poliisilla on oikeus tarkistaa kenen tahansa tiedot milloin vain. Myös hotellin varausvahvistusta suositellaan pidettävän mukana, jotta voit sen avulla kertoa majapaikkasi.
Allegro -junamatka Pietariin maksaa n. 40 euroa, mikä on mielestäni älyttömän halpa hinta näin mukavasta matkustamisesta. Ruplan kurssi on nyt myös suotuisa matkustukselle, ja sanotaankin, että Pietarin hintataso on jopa puolittunut. Ostosmatkalle me ei Mintun kanssa oltu edes lähdössä, ja rahaa vaihdettiin lähinnä ravintoloita ajatellen. Pietarin hinnat olivat siis tosi iloinen ylläys! Jos nyt ei mihinkään ihan kaikkein kalleimpaan ravintolaan halua mennä, niin kyllä hyvät ruuat ja viinit saa ihan älyttömän halpaan hintaan (esim. kunnon pihviannos alle 700 ruplaa/vajaat 10 euroa). Ainakin itselleni tuo ruplan heikko kurssi on yksi syy, miksi haluaisin matkalle uudestaan jo lähiaikoina.
Kotiinlähtö “kahvit” hotellin ravintolassa, paikallista lounasta ja Venäläisiä leivoksia torikojusta.
Pietari on suurkaupunki, jossa asukkaita on melkein saman verran kuin koko Suomessa. Rohkenen myös väittää, että turisteissakin puhutaan miljoonista. Itselleni tämä suurkaupunkimaisuus oli valtava yllätys. Tiesin meneväni suureen kaupunkiin, mutta se suuruus yllätti silti. Välimatkat ovat pitkiä, joten hyvät kengät ovat todellakin tarpeen. Lisäksi itse suosittelisin varaamaan taksin rautatieasemalle jo valmiiksi. Näin tullessasi Pietariin, (luotettava ja oikea) taksikuski odottaisi sinua asemalla. Pietarissa toimii kyllä lennossa napattavia takseja, mutta niitä ei (varsinkaan turisteille) suositella. Meillä ei taksia ollut valmiina, ja ensimmäinen iltamme menikin siihen, että kävelimme (mukulakiveen verrattavia jalkakäytäviä) matkalaukkujamme vetäen. Loppusaldoksi tuli melkein kaksi ja puoli tuntia, ja olimmekin sitten ihan poikki kaikesta matkustamisesta ja patikoinnista. Ja lähdettäessä harmitti ehkä vielä enemmän, koska taksi hotellilta asemalle maksoi vaivaiset 250 ruplaa, eli vain reilut kolme euroa!
Kaupungin koko tarkoittaa tosiaan sitä, että välimatkat ovat pitkiä. Niinpä hotellia varatessa suosittelisin miettimään tarkoin, mitä haluat Pietarissa nähdä ja kokea. Meidän hotellimme (Hotel & Spa, ROSSI BOUTIQUE HOTEL, 55 Fontanka Embankment) oli sen verran kaukana nähtävyyksistä, että aika meni valitettavasti kulkemiseen. Koska perjantai käveltiin hotellille, ja sunnuntaina oli turha enää lähteä hotellilta muualle kuin asemalle, meille jäi tosiaan vain tuo lauantaipäivä aikaa itse Pietariin. Kun ilta kahdeksan jälkeen pääsimme hotellille, emme kyllä jaksaneet lähteä kohti Nevaa enää uudestaan illallisen merkeissä, vaan unohdimme Mintun tekemän ravintolalistan suosiolla, ja ajelimme hissillä hotellin ravintolaan.
Talvipalatsia ja Eremitaasia ei voi vahingossa ohittaa (alempi kuva).
Pietarissa kaikki tienviitat ja opasteet (myös nähtävyydet ja museot) on kirjoitettu venäjäksi kyrillisin kirjaimin. Tämä osoittautui haasteeksi koska turistikartassamme suuriin osa oli käännetty latinalaisiksi aakkosiksi. Olen joskus yli 20 vuotta sitten kyllä venäjän perusteita opetellut, mutta täytyy sanoa, että aika hyvin on kadonnut kaikki vuosien saatossa mielestä.
Englantia meille osasi Pietarissa puhua ainoastaan hotellin respan henkilökunta, yksi maatuskamyyjä (ostin tietenkin pakollisen tuliaisen), sekä rautatieaseman passintarkastaja, kun olimme lähdössä kotiinpäin. Ravintoloiden työntekijät kyllä jotakuinkin ymmärsivät englantia, ja kaikki saatiin hoidettua. Tämä kieltämättä vähän yllätti, koska nähtävyydet ovat aika maailmanluokkaa, ja turismi on iso osa kaupunkia.
Kazanin Katedraali, Palatsiaukio ja Aleksanterin pylväs, Talvipalatsia sisältä ja ulkoa sekä Iisakin kirkko.
Toinen yllätys oli asiakaspalvelun lievähkö töykeys, joka hotellia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli aika vallitsevaa. Talvipalatsin ja Eremitaasi -museon turvatarkastuksessa erehdyin kysymään Talvipalatsin suuntaa ”turvanaiselta” (emme taaskaan ymmärtäneet opasteita), ja vastauksesi tuli sen verran tiukka pöytään lyönti, että ymmärsin naisen haluavan kamerani pöydälleen. Sillä hetkellä kävi kyllä jo Siperia mielessä, mutta osattiinhan me tilanteelle heti nauraakin. Tosin vasta, kun olimme turvatarkastuksen nöyrinä ohittaneet, ja kamerani oli todettu vaarattomaksi. Mutta tämä siis varoituksena, jos Pietariin matkaatte. Joissakin paikoissa tilanteet otetaan erittäin vakavasti, ja kielimuuri käy välillä omankin luonnon päälle. Mutta mikäs matka se olisi, jos kulttuurieroilta voisi valan välttyä! 🙂
Finljandskii vokzal –rautatieasema sijaitsee melko kaukana Nevasta, niin sanotulla Pietarin Viipurin puolella, kun taas suuri osa Pietarin suurimmista nähtävyyksistä sijoittuu sinne suuren, kaupunkia halkovan joen rannalle. Tästä syystä ensimmäiset Pietarin näkymät eivät myöskään ole ehkä ne kaikkein fiinimmät, mutta nähdessäsi pl. Lenina –aukion, saat kyllä ensimakua kaupungin mahtavuudesta ja siitä mitä matkallasi tulet kokemaan. Ja ei, kyseinen aukio ei tosiaan ole vielä mitään siihen kaikkeen muuhun verrattuna.
Melkoinen kulttuurishokkihan tuo Pietariin saapuminen ensihätään on, mutta kuten monessa muussakin paikassa, se maalaisjärki on ehkä paras matkavarustus, jota voit mukanasi pitää. Liikenne on tosi hurjaa, ja suojateilla ei aina ole valoja. Me esimerkiksi ylitimme tietä mielellämme paikallisten vanavedessä, jolloin se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Pietari on myös ehdottomasti kaupunki, jolla on vähintään kahdet kasvot. Yltäkylläisyyden ja kruusattujen yksityiskohtien vastapainona on sitten myös sitä toista ääripäätä.
Meidän aikamme ei pitkistä välimatkoista johtuen riittänyt kuin Iisakinkirkon ja Talvipalatsin kiertämiseen. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) oli paikka, jonka molemmat halusimme kokea, mutta se jäi kyllä pelkästään ulkopuolelta ihailemiseen.
Kuvia, vinkkejä, fiiliksiä ja kaikkea mahdollista matka-asukuvista kissakahviloihin on tallentunut niiden hiukan vajaan tuhannen kuvan joukkoon, jotka kamerastani löysin. Niinpä varoittelen, että Pietari aiheisia postauksia on tulossa kyllä lisää! 🙂
Kun sunnuntaina palattuani oikaisin omaan sänkyyn, totesin miehelleni, että olisin kyllä valmis lähtemään heti uudelleen. Ja vaikka seuraavana aamuna jalat huusivat armoa ihan vain kävellessäni alakertaan, olin silti samaa mieltä. Ei Pietaria voi kuvailla, se pitää itse kokea! Mikään kuva ei anna oikeutta sen suuruudelle ja nähtävyyksille. Ja ehkä juuri kontrasti on se, mikä paikassa viehättää. Niin lyhyt, helppo ja edullinen matka, mutta silti niin eksoottinen kohde.
Voita Allegro -lahjakortti!
Haaveeni on, että pääsen Pietariin vielä toistamiseen tämän kesän aikana! Mutta nyt saisin lähettää matkaan myös jonkun teistä. Nimittäin, tässä arvonnassa sinulla on mahdollisuus voittaa 240 euron arvoinen Allegro -matkalahjakortti!
Jos olet jo käynyt Pietarissa, kerro mistä pidit ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Mikäli Pietari on näkemättä ja kokematta, kerro mikä sinua eniten kohteessa houkuttelee. Jätä kommentti viimeistään tiistaina 7. 6. 2016, ja olet mukana arvonnassa. Lue kilpailun säännöt täältä.
Mutta lisää Pietaria, nähtävyyksiä ja matkafiiliksiä on tosiaan tulossa vielä myöhemminkin!
Ps. Vastaava arvonta on myös Mintun blogissa, eli kannattaa koettaa onneaan molemmissa! 😉
Olen tainnut muutamaan kertaan vuosien varrella mainita, että katkarapu-vesimelonisalaatti on oma salaattisuosikkini, ja keveydellään se kuuluu ehdottomasti kesään. Toki se on kevyt herkku vuoden ympäri, mutta itselleni tuo raikkaus tuo aina kesän mieleen oli vuodenaika mikä tahansa.
Suhteeni vesimeloniin onkin sitten ihan eri asia, sillä mielestäni arbuusi on maultaan kovin vaatimaton, eikä yksinään juuri aiheuta minkäänlaisia mielitekoja. Kuitenkin katkarapuihin ja tilliin yhdistettynä vesimeloni saa lähes taivaallisen maun, ja tästä syystä jaksaisin syödä kyseistä ruokalajia vaikka joka päivä.
Jo siis mielit saada kuumiin kesäpäiviin raikasta purtavaa (tai olet kenties jostain syystä päättänyt keventää ruokavaliotasi), niin kokeile ihmeessä. Tämä on myös niin äärettömän helppotekoinen salaatti, että sitä on kiva tarjota myös vieraille.
Katkarapu-vesimelonisalaatti:
vesimelonia paloiteltuna
katkarapuja
tilliä
Salaatista on myös versio, jossa mukaan laitetaan kurkunpaloja, mutta itse en välitä kurkusta tässä yhtälössä.
Kaikki voi toki sekoittaa myös keskenään, mutta itse tykkään kasata salaatin niin, että pohjalla on meloninpalat, ja niiden päälle silppuan runsaasti tilliä. Lopuksi katkaravut ja päälle muutama tillinoksa. Näyttää yhtä herkulliselta, kuin maistuukin!
Kuten tiedätte, valkoviini ei ole ollut se “juttuni”, mutta kuten kuvista näkyy, olen päättänyt opetella! Kesä on keveiden aterioiden ja kalaruokien kulta-aikaa, joten mikäs tässä on harjoitellessa. 🙂
Täällä on tänään herätty valmiin kahvin tuoksuun. Sunnuntailuksus josta nautin äärettömän paljon!
Kahvi kuuluu elämän pieniin ja suuriin hetkiin, ja me suomalaiset olemme tilastollisestikin elävä todiste tästä, sillä juomme kahvia (ainakin joidenkin tilastojen mukaan) enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Kahviakin on monenlaista, ja koska itse kallistun vahvasti sinne hyvän kahvin puolelle, lähdin mielelläni Indiedaysin ja Nespresson yhteistyöhön jossa saan paitsi hurmostella kahvin ilosanomalla, ilahduttaa jotakuta teistä Nespresson kahvikoneella!
Pidempään blogiani seuranneet muistavat, miten onnellinen, uuden kahvikoneen omistaja olin reilut pari vuotta sitten. My new love -postauksen voit myös lukea täältä. Tässä reilussa parissa vuodessa kahvimaailmani on kääntynyt likipitäen päälaelleen, ja mitä tulee kahvin makuun, olen muuttunut eräiden mielestä jopa hiukan krantuksi.
Jokainen mutteripannua käyttänyt tietää, että kahvin valmistuksen jälkeen paakkuuntunut kahvi pitää poistaa pannun paineosasta ja pannu pitää huuhdella irtomuruista. Tämä työvaihe on ainakin omaan makuuni jotenkin vaivalloinen, ja siitä syystä kiinnostuimme kapselikäyttöisistä koneista perinteisen espressokoneen sijaan. Kapselikahvi kalskahti kuitenkin aluksi korvaani jotenkin epäaidolta, koska olin kuullut myös tuotteista, joissa jopa maito valutetaan kapselista. Halusimme hyvää ja laadukasta kahvia, ja Nespresson idea onneksi selvisi meille tässä kohtaa. Nespresson kapselin on nimittäin vain tarkoitus pitää vasta jauhettu kahvi tuoreena ja tehdä kahvin valmistuksesta vaivatonta ja helppoa. Koneella voit nimittäin keittää useammankin kahviannoksen ilman ikävää pannun puhdistamista. Itse halusin myös höyryputkellisen mallin, jotta sisäinen kotibaristani pääsisi töihin. Joka-aamuisesta maidon vaahdottamisesta onkin tullut rakas rutiini jonka avulla herättelen itseni uuteen päivään.
Kun aikoinaan hankimme Nespresson kahvikoneen, ajattelimme, että tavallinen suodatinkeitin on näppärä kuitenkin lasten syntymäpäivillä, ja muulloin, kun kahvittelijoita on enemmän. Kun sitten totuimme juomaan laadukkaampaa ja paremman makuista kahvia, totesimme, että on ihan typerää tarjoilla vieraille sitä vähemmän hyvää. Niinpä meillä keitetään Nespresson kahvia myös isommalle kahvivierasjoukolle, eikä tämä ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Olen myös huomannut, että Nespresson kahvi maistuu monelle, joka muuten ehkä vihkiytyy tee-ihmiseksi. Nimittäin toisin kun suomalaiset usein uskovat, tummapaahtoisempi kahvi on aina lempeämmän makuista, ja kahvin kitkeryys johtuu nimenomaan vaalean paahdon jättämästä haposta.
Niinpä meillä saa kakkukahvittelijat itse valita millaisen erikoiskahvin haluavat juoda. Myös arjen kyläilijöille tarjoillaan aina kahvia, ja nopeasti onkin tullut opittua, minkä kokoinen kuppi pitää ottaa hyllyltä, kun tietty auto ajaa pihaan. Toiset ovat selvästi espresso tyyppiä, toiset rakastavat runsasta maitovaahtoa. Hyvä kahvi ei juuri kaipaa rinnalleen vierasvarojakaan, vaan on makuelämys ihan sellaisenaan. Tosin kesäisin ainakin naisten kesken on tullut tavaksi yhdistää kahvi ja makea jäätelö yhdeksi annokseksi. Suklaata vielä päälle, ja jäätelöannos aikuiseen makuun on valmis!
Oma aamuni ei ala ilman kahvia. Toki kahvin piristäväkin vaikutus tekee hyvää, mutta kahvin juonti ensimmäisenä aamulla on myös jonkinlainen seremonia, jolla valmistaudun uuteen päivään. Herään arkiaamuisin aikaisin, sillä tahdon ehdottomasti nauttia kahvihetkestäni yksin, tai ainakin häiriöttä. Ennen lasten heräämistä ehdin siis kiirettä juomaan tripla cappuccinoni (kyllä!), ja sen jälkeen olenkin yleensä jo virkeän pirteä valmistelemaan päivän muita juttuja, kuten tekemään töitä tai kotitöitä.
Siinä, missä ennen join helposti pannullisen tavallista suodatinkahvia jo heti aamulla, laatu on alkanut korvaamaan määrää. Nykyisin aamukahvini on se yksi tukeva mukillinen. Kahvi kuuluu usein myös iltapäivätaukooni ja nykyisin kahvi on itselleni usein myös jälkiruoka paremman aterian perään. Mikään ei nimittäin kruunaa maittavaa ateriaa niin hyvin, kuin vaahdotettuun, ja makeaksi lämmitettyyn maitoon tehty cappuccino. Ja kyllä, ne parhaat kahvit tulee nykyään juotua kotona. Tämä onkin johtanut siihen, että vieraspaikoissa usein valitsen tarjotuista virvokkeista jonkin muun kuin kahvin, sillä tavallinen suodatinkahvi ei enää oikein sovi suuhuni.
Meillä suositaan Nespresson vahvoja kahveja, joihin olemme siirtyneet pikku hiljaa kokeilemalla. Jos kahvitaustasi on pitkälti suodatinkahviin pohjautuva, ja haluat juoda kahvisi perinteisesti vaikkapa mustana mutta pitkänä, suosittelen aloittamaan lungoilla. Niistä voi myös helposti valmistaa ennakkoluuloisemmille vieraille sellaisen “tavallisen oloisen” peruskahvin, johon kukin sitten makunsa mukaan lisää tilkan maitoa tai palan sokeria. Tosin jopa oma isäni, joka on vahvasti vihkiytynyt suodatinkahvin juoja, ottaa meillä mielellään vahvaan kahviin tehdyn cappuccinon ja tuumasi jopa ensimmäisellä kerralla juoman maistuvan ihan kaakaolta. Esimerkki tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten laadukas kahvi on oikeasti lempeää – niin makunystyröille, kuin vatsallekin.
Lukijakilpailu:
Minkälaista roolia kahvi näyttelee sinun arjessasi, entä juhlassa? Kaipaatko välillä kahvilaan hyvän kahvin äärelle, vai onko kotona keitetty kupillinen se paras mahdollinen?
Vastaa kysymyksiin ja olet mukana Nespresson Lattissima Touch -kahvikoneen arvonnassa. Mikäli itseltäsi jo Nespresson kone löytyy, osallistu ihmeessä silti! Mikäs nimittäin olisikaan parempi lahja kesän juhlijoille, kuin Nespresson kahvikone! 🙂
Jätä vastauksesi viimeistään 28.5. 2016 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt voit lukea täältä.
Ihanaa sunnuntaita – ja arpaonnea ihan kaikille tasapuolisesti!
