Moikka!

Kyselin perjantaina instan stooreissa, että vieläkö lastenhuonepostaukset kiinnostaa. Siitä huolimatta, että niitä ei -ääniäkin tuli, kyllä -vastausten osuus oli 93%. Eli aika selkeästi myös lastenhuoneet kiinnostaa. Siispä niitä tänään. Ajattelin, että laitan samaan postaukseen vähän kuvia sekä esiteinin, että pikku prinsessan huoneesta, niin saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja ne jotka eivat aiheesta välitä, voivat skipata tämän päivityksen ohi.

Muistaakseni kerroin jo aikaisemmin kesällä, että tehtiin pojan huoneeseen vaaterekki. No ideahan on kopioitu suoraan Ikean myymälästä ja tarpeet löytyivät Motonetistä. Harjanvarsi ja ohutta köyttä veneilyosastolta. Koukut kattoon ja voilà, paras ratkaisu ikinä! Nimittäin lattiatilaa saatiin säästettyä, mikä helpottaa esimerkiksi siivousta. Muuten tuo huone on pysynyt entisellään, vaikkakin sänky- ja pöytäasioihin on kaavailtu muutosta.

Klaarankaan huoneessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, paitsi vaaterekki täälläkin. Lattiamalli tosin, mutta se istuu tänne paremmin ja siihen ylettyy helpommin. Tuollaista kattomalliahan on helppo nostaa tai laskea narujen avulla, ja koska esikoisen huone on ihan älyttömän korkea, tilaa roikkuvalle vaatepuulle on paljon. Klaaralla taasen on laskeva katto, ja täyttä huonekorkeutta on vähän, joten lattiamalli on siitäkin syystä parempi vaihtoehto.

Meidän lapsilla ei ole koskaan ollut kauheasti leluja. Oikeastaan tosi vähän, ja niitäkin on sitten vähän vuoroteltu. Toinenhan nyt ei enää leikikään, mutta Klaaralla on yhä puputalonsa, joka taitaa tällä hetkellä olla ponitalo. Ja leikkiruokaa ja vähän kaikenlaista nallea ja pehmoa. Mutta koska näitä on määrällisesti tosi vähän, lelut ei nappaa mitään suurta tilaa. Kirjat ja pelit on kiinteissä komeroissa, mikä helpottaa sekin siivousta. Yläkerran imurointi on esikoisen hommaa, joskin itse sitten välillä teen sellaisen perusteellisemman siivouksen, pesen lattiat jne.

Mun loppukesän pesänrakennusvietti on ehkä nyt voimakkaimmillaan. Tekee mieli oikoa paikkoja ja karsia tavaraa. Mutta se on sellaista vähän kerrallaan juttua, en mä mistään kovin isosta jaksa innostua. Ei jotenkin vaan jaksa. Ja sitäpaitsi, parin viimepäivän suurin sisustukseen vaikuttava juttu on ollut kerran syödyn pastakastikkeen poistaminen olohuoneen matosta. Jep, ei mitään fengshuita. 😀

Käytiin muuten eilen katsomassa sitä pienempää ruokapöytää. Sen kansi on maalattu valkoiseksi, mutta ajattelin hioa siitä maalin pois. Eli vielä ei kanneta sisään, vaan hoidellaan maalaukset ja hiomisen ensin varaston puolella. Kunhan ehditään. Mutta se taitaa ollakin sitten se syksyn suurin sisustusjuttu. Ja karsiminen. Eli ei mitään suuria muutoksia. Tai no, ehkä mattoasioita pitää myös miettiä, jos se pastakastike ei lähde pois. Se on vaan niin viheliäinen juttu, kun olkkarissa ja pianohuoneessa on samikset matot, enkä oikein osaa nähdä, että niissä olis eripariset. Vai onko se vaan mun ahdas mieli?

 

Mahtista maanantain jatkoa! ♡

Hellurei ja maanantaita!

Kerroin heti vuoden alkajaisiksi, ettei meidän yläkerran aula ole sitten loppukesän ollut entisensä, ja lupasin palata aiheeseen, mutta vissiin sekin on sitten jäänyt. Korjataan kuitenkin tilanne nyt. Sillä niinhän ne sanovat “parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. 🙂

Yläkerran aula -tunnisteen takaa löytyy postauksia ja kuvia siitä, mitä tämä tila on ennen ollut. Periaatteessa ihan kiva “välitila”, mutta suoraan sanottuna enemmänkin sellainen hukkatila. Nämä tällaiset huoneet on paikkoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, mutta niiden käyttöaste on jotakuinkin täysi nolla. Tässä tapauksessa aulatilan tärkein tehtävä oli kirjojen säilytys.

No viime kesänä tuli sitten pakottava tarve saada esikoiselle oma iso huone, ja muutaman yön sitten pyörinkin sängyssä ja mietin, että mites mä sellaiseksi muutun. Kylmät vintit on toki vielä ottamatta käyttöön, mutta projekti vaatii paitsi aikaa, myös rahaa. Niinpä sitten asetuin makuulle yläkerran aulan kirjakaappien eteen ja totesin, että jos minä mahdun siihen pitkin pituuttani, siihen mahtuu myös Klaaran sänky, joka on tehty aikana jolloin ihmisen keskimitta oli jotakin 160cm ja rapiat.
Ja siitä se idea sitten lähti. Ja niin lähti myös se puolivuotinen kirjakaappiprojekti, joka itse asiassa saatiin päätökseen vasta muutama viikko sitten. Ensinhän ne kirjat lojuivat keskellä pianohuoneen lattiaa, ja sitten olohuoneen puolella muutaman kuukauden kirjakaapin edessä ja tv-tasolla. Jouluksi sain toki kirjat kaappiin, mutta kaapin päällimmäisen osan mies asetteli paikalleen tosiaan vasta reilu kuukausi sitten. Mainittakoon tässä kohtaa, että emme ole edes hämäläisiä.

Tuo vanha sohvahan päätyi aikanaan Klaaran vuoteeksi, kun olimme luvanneet majoittaa sen, mutta paikkaa ei oikein tuntunut löytyvän mistään. Samaan aikaan Klaara piti siirtää pois pinnasängystään ja kaksi tarvetta kohtasivat. Kun kätevän emännän mittani osoitti, että Klaaran sohvasänky mahtuu oikein hienosti yläkerran aulaan, loppu olikin sitten jo helppoa. Vaatekaapista väännettiin hiukan kättä, sillä kannettuani sen paikalleen, totesin ettei se sopinut alkuunkaan yläkerran vessan ja esikoisen huoneen oven väliin. Mieheni vannoi, että silmäni tottuu kyllä ajan kanssa, ja niin siinä kai sitten kävi, koska nyt sen paikka tuntuu oikein luontevalta.

Huonekaluvalssin jälkeen meillä oli kaksi tyytyväistä lasta. Toisella iso oma huone ja toisella turvallinen välitila omana huoneena. Sellainen, johon uskaltaa nukahtaa yksinkin. Ainakin välillä.

Tämä aulatilan asukas on onneksi melko siisti luonne ja järjestelee lelunsa tarvittaessa vaikka pituusjärjestykseen. Ja ilmoittaa silmät kirkkaana siivonneensa huoneensa pyytämättä ja käyneensä vähän “sisustamassa” myös veljensä huoneessa. Tiedä, mistä on tapansa perinyt, mutta homma toimii.

Edelleen meillä lapset viettävät suurimman osan ajastaan alakerrassa. Alakerrassa askarrellaan ja pelataan ja sinne kannetaan myös lelut. Mutta tavaroille on omat paikkansa ja se helpottaa myös lapsia huolehtimaan järjestyksestä. Ainakin osittain. Ja nyt silmä on tosiaan tottunut paitsi tuohon aulan vaatekaappiin, myös olohuoneen päällekkäin nostettuihin kirjakaappeihin.

Sellaista maanantaille. Ihanaa uutta viikkoa! ♡

Maanantai, uusi viikko ja uudet kujeet! Ja hei, joulukuukin jo kolkuttelee ovelle, ja tällä viikolla vietetään paitsi ensimmäistä adventtiA, availlaan myöskin jo kalenterin luukkuja. Sen kunniaksi välillä kuvia, joissa joulu ei ole millään tavalla läsnä! 😀

En jaksa muistaa, että tämä marraskuun pimeys olisi hyökännyt päälleni pitkään aikaan kuten tänä vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että yritin ennakoida, varautua ja valmistautua. Lohduttavaa on toki se, että, olen kuullut vastaavaa muidenkin suusta. Että pimeys ei aiheuta ainoastaan minulle tätä tahmeaa ja väsynyttä oloa, vaan se tekee sitä muillekin. Lohduttavaa, joskaan ei helpottavaa. Äitini käyttää sanontaa “väsynyt kuin kuraan kuollut kuttu”, ja se on tuntunut olevan omakin olotilani jo viimeisen kuukauden ajan. Vaan eihän tuolle mitään mahda. Näillä koordinaateilla ja tällä ilmaston muuttumisella pimeyteen ja vesisateeseen on kai vain totuttava. Ja samalla on tietenkin keksittävä niitä keinoja, joilla pimeään saisi luotua edes vähän valoa. Niinpä vaaleat pastellisävyt saavat toimia tänäänkin synkkyyden karkottimena ja kuvissa Klaaran valtakuntaa, jossa hempeyttä toki riittääkin. Tosin myönnettäköön, että illuusio valosta on vain kuvankäsittelyn tuotosta. Ei meidän ikkunoista nimittäin tulvi valoa sen enempää, kuin muidenkaan ikkunoista. 🙂

Tajusin juuri, että olen kokonaisen vuoden ajan miettinyt, mitä tuolle sivusta vedettävälle sohvalle tekisin. Sen alkuperäinen ootrattu maalipinta on nimittäin pahasti naarmuuntunut, ja alkuperäinen tarkoitus saada mänty näyttämään arvokkaammalta puulajilta on jokaisen naarmun myötä tietenkin menettänyt vaikutustaan. Pahimmat naarmut ovat juurikin tuossa vedettävässä osassa, jonka päiväpeite nyt kuvassa peittää. Mutta siitäkin huolimatta, että olen pyöritellyt ajatusta enemmän tai vähemmän aktiivisesti mielessäni jo vuoden verran, en ole kyennyt keksimään haluamaani ratkaisua. Kenties se on ikä, joka on karistanut itsestäni sen vähäisenkin impulsiivisuuden ja pähkäilen asioita nykyisin tavalla, jota ennen pidin miltei sietämättömänä. Tai kenties syy on tässä talossa, joka on opettanut vuosien aikana pitkäjänteisyyttä ja keskeneräisyyden sietämistä. Jos nimittäin jotakin, niin sen olen oppinut, että maalattavat pinnat kyllä odottavat, mutta elämä ja ihmiset eivät. Ja nuo jälkimmäiset kai ovat niitä, jotka loppupeleissä merkitsevät huomattavasti enemmän!

Tänään olisi vuorossa lasten jumppapikkujoulu. Olen myös luvannut, että nisset ja possut pääsevät tänään vintiltä lämpimään, ja lapset saavat muutenkin laittaa joulua esille. Tällä viikolla suunnitellaan myös tulevia synttäreitä ja yritänpä saada laadituksi jonkinlaisen listankin jouluvalmisteluista ja -lahjoista. Jos nimittäin lahjat olivatkin viime vuonna jo lokakuussa hankittuna, niin tänä vuonna tasoitetaan ja joulukuuhun startataan lähestulkoon nollapisteestä. Vielähän tässä olisi vaikka mahdollisuus joulustressiinkin, mutta sitä en nyt kuitenkaan ajatellut käyttää. 🙂

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon! ♡

Tallenna

Ihanaa ihanaa uutta viikkoa!
Tänään ajattelin kiduttaa teitä miljoonalla kuvalla lastenhuoneesta.  Heh, kuvia tuli tosiaan paljon, mutta josko sitten ei taas hetkeen käydä tässä huoneessa. 🙂

Meillä tosiaan lapset nukkuvat samassa huoneessa, ja järjestely toimii edelleen oikein hyvin. Piirtämiset, askartelut, värittämiset, muovailuvahahommat, hamahelmipuuhat ja monet leikit sijoittuvat alakertaan ja keittiöön, joten välillä tuntuu, ettei tässä huoneessa juuri nukkumisen lisäksi tehdä muuta kuin säilytetä tavaroita ja vaatteita. Ja toisaalta kiva niin, tykkään, että keittiössä ollaan kaikki yhdessä vaikka jokainen omiaan puuhaisikin. Niilo saattaa välillä sulkeutua tuonne alasänkyynsä kännykkänsä kanssa, tai levittää ne miljoona pikku Legoa sängynaluslaatikosta keskelle huonetta. Klaarakin tietysti välillä leikkii nukkekodillaan, mutta pääasiassa tämä on kyllä edelleen unihuone. Kolme makuupaikkaakin on osoittautunut näppäräksi, ja taas lauantaina pääsi ylimääräinenkin vuode käyttöön, kun sisko tyttärineen tuli meille yökylään poikien jäädessä mummulaan saunomaan. Meillä on myös sellainen ilmatäytteinen varavuode, joka sopii lastenhuoneeseen, ja silloin kaikki viisi serkusta mahtuvat hyvin majoittumaan yhteen huoneeseen.

Lastenhuoneessa lelut säilytetään erilaisissa säkeissä ja koreissa, joihin ne on helppo leikkien päättyessä siivota takaisin. Säkit on myös näppärä nostella ylös siivouksen ajaksi. Huoneen oviaukossa on lisäksi tuo pieni välikkö, jossa kaksi vanhaa kiinteää komeroa nielevät sisäänsä valtavan määrän tavaraa – lähinnä kirjoja, pelejä ja askartelutarvikkeita. Vanha armeijan puulaatikko maalattiin aikoinaan vaaleansiniseksi Niilon huoneeseen, ja sen sisälle mahtuu mukavasti varavuodevaatteet ja ylimääräiset torkkupeitot.

Lastenhuoneen ainoa uutena ostettu huonekalu on toinen vaatekaapeista. Ikean kaappi oli sellainen ruskeaksi petsattu, kun se hankittiin niille ensimmäislle vauvanvaatteille, mutta sudin sen edelliseen kotiimme valkoiseksi ja saman tein toiselle kaapille, joka ostettiin siskoltani tänne Klaaran synnyttyä. Kerrossänky, pyörällinen taso, nukkekoti ja vanha pulpetti ovat minun lapsuudenaikaisia juttujani, ja vanha tuoli sekä sivusta levitettävä puusohva mieheni mummolasta.

Koristetyynyt, viirinauhat, vuodekatos ja Niilon päiväpeite ovat merkiltä Numero 74 ja ostettu Nougatista, samoin kuin Tellkiddon paperisäkit. Raidalliset säilytyskorit nahkaisilla kädensijoilla ovat Mifukon ja ne on saatu blogin kautta. Suuri pehmolelukori on Ikeasta, ja kori Niilon kaapin päällä Tine K:n. Huoneen seinät, sekä nukkekodin ulkoseinät, on maalattu Kalklitir kalkkimaalin sävyllä Nougat.

Oikein ihanaa ja keväistä maanantaita! ♡

Muita lastenhuonepostauksia löydät täältä.

Tallenna

Hiphei tyypit, ja joulukuun kolmatta!

Täällä on nukuttu tänään pitkään ja herätty kiireettä viikonloppuun. Jälleen kerran salapoliisintaitomme tuli kyseenalaistettua, ja metsään mentiin murhaajan suhteen niin, että rymisi. Mutta ihan loistava ilta, ja olisin voinut katsella toisenkin mysteerin. Jos ette ole koskaan olleet tuollaisilla murhamysteeri-illallisella, niin suosittelen kokeilemaan. Loistava aika viettää aikaa yhdessä vaikka isommallakin porukalla. Täällä Satakunnassa tapahtumia järjestää Murhamestarit -teatteriryhmä, ja eilinen illallinen oli Villilän Kartanossa, joka on muuten jo ihan paikkanakin näkemisen arvoinen.

Mutta sitten otsikkoon, eli tähtinauhaan, jonka askartelin niistä samaisista kimallearkeista, joista kirjoitin jo Joulun tunnelmaa -postauksessa. Koska paperin kullankimallus on vain yksipuolinen, homma piti aloittaa sillä, että liimasin paperit vastakkain erikeeperillä. Askartelukaupoista varmaankin saa vastaavia papereita molemmin puolin kimaltavana, mutta tämä omani on sellaista valokuvapaperia, ja liiman kuivumiseen piti varata vuorokauden verran.

Tuohon paperin pintaan oli aika vaikea saada tarttumaan minkäänlaista kynää, joten permanenttitussi oli ainoa vaihtoehto, jolla sain tähtimuotin kuvion näkymään kimalluksen joukosta. Pienemmät tähtöset painoin pienellä paperileikkurilla, jota saikin kyllä puristaa ihan voiman kanssa.
Ompelukoneeni ei jostakin syystä suostu selviämään tyhjän välipaikan ompelemisesta, joten päädyin kiinnittämään tähdet toisiinsa ihan perinteisesti käsin neulan ja langan avulla.

Kuten kuvista näkyy, tuo glitteripinta heijastaa valoa ihanasti, ja jokainen tähti tuikkii omalla tavallaan riippuen siitä, missä suhteessa se on valon kanssa. Sopivat siis hyvin joulukuusenkin oksille.

Pitkään aikaan ei ole tullut peristeisesti askarreltua mitään, joten tämä oli siinäkin mielessä mukavaa puuhaa. Jäinkin miettimään, että tässä suhteessa olen vuosien mittaan muuttunut valtavasti. Ennen kun ompelukonekin hurisi ahkerasti, ja nyt koko koje tuntui ihan oudolta käsitellä. Pitäisi ehkä alkaa verestämään vanhoja muistoja sen kanssa.

Mutta nyt pitää aloittaa joululahjojen paketointi. Saan nimittäin vaatehuoneen lahjavuoresta osan pois tänään, kun paketit lähtevät siskon mukana matkaan.

Ihanan leppoisaa viikonloppua!

Tallenna

Nyt hiukan prinsessasängyn kuvia tännekin. Voi että, mä tykkään tuosta niin älyttömän paljon, enkä edes muista, milloin viimeksi olisin saanut sisustusjutuista tämänlaista mielihyvää. Tunnetta ei ainakaan vähennä yhtään se, että myös Klaara on todella innoissaan uudesta sängystään.

Puusohva on mieheni isomummun vanha, ja pyörittelimme samaan aikaan päässämme kahta kysymystä: Mihin sijoittaa puusohva, joka vaatii ympärilleen tilaa (ei ikkunan eteen, eikä tungettuna ahtaaseen paikkaan, jotta huonekalu pääsee oikeuksiinsa), ja millainen sänky Klaaralle hankitaan. Jossain kohtaa noista kahdesta kysymyksestä tuli kuitenkin toisilleen vastaus. Nyt sohva sai arvoisensa tilan ja onnellisen käyttäjän.

Tässäkin huonekalussa historia on vähintään puolet kauneudesta. Jokaisella kolhulla olisi varmasti tarina kerrottavanaan.

Vuodekatos on merkkiä Numero 74, eli saman valmistajan kuin esimerkiksi molempien lasten viirinauhat, tähtityynyt, Klaaran sydäntyyny, ja Niilon alapedin päiväpeite (näkyvät esim. tässä postauksessa), jotka ovat kaikki Nougatista. Tuo puuterinsävyinen vuodekatos oli vaikea löytää, ja nyt sekin brittiläinen nettikauppa, josta katoksen lopulta löysin, on myynyt ne loppuun.

Kuvittelin ehkä tuon katoksen jotenkin korkeammaksi, mutta omista ripustuslenkeistään kattokoukkuun kiinnitettynä sen helmat jäivät ikävästi ilmaan, joten lisäsin lenkkeihin vielä pätkän narua, jotta helma yltää lattiaan asti (katos on siis vain 2 metriä korkea + ripustusnarut n. 15 senttiä). Ei ehkä villakoirien kannalta kaikkein järkevin sisustusjuttu, mutta nämä on näitä valintakysymyksiä. 🙂

Kultaiset enkelinsiivet on Mailegin, villapeitto äitini tekemä ja vaatekaapi ikivanhaa Ikeaa kera valkoisen maalin. Paristokäyttöiset koristevalot löytyi Tokmannilta. 🙂

Sängyssä kuulemma oli hyvä nukkua ja siinä näki kauniita unia, eli pinnasänky on nyt hyvästelty hyvillä mielin vintille.

Ihanaa iltaa! ♡

Tallenna

Aurinkoista uuden viikon aloitusta!

Huomaan potevani jonkinlaista luopumisen tuskaa aina uuden edessä. Tämä siitäkin huolimatta, että usein innolla odotan uutta – muutosta vanhaan.

Nyt on kuitenkin tullut aika sanoa heit ja heipat tuolle kermanväriselle pinnasängylle, johon olen ehtinyt kolmen ja puolen vuoden aikana kiintyä valtavasti. Enkä ole ollut ainoa kiintyjä! Kuten aikaisemmin kerroin, Klaara on kiintynyt sänkyynsä itsekin, ja välillä on ollut aikoja, jolloin sängyn vaihtamisesta ei ole saanut edes puhua.

Koska tyttö kuitenkin täyttää jo tammikuussa neljä, alkaa pinnasängyn aika olla armottomasti ohi. Toki jatkettavassa sängyssä on kasvunvaraa, mutta koska pinnat eivät millään tavalla ole tässä kohtaa edes tarpeellisia, on aika päivittää sänkyasiat kuntoon. Ja se aika on nyt! Tänään petasin vielä pienen sängyn ja räpsin siitä itselleni kuvat muistoksi. Ja muistutin itseäni myös siitä luopumisentuskasta, jota koin Leanderin kehdon käytyä liian heppoiseksi.

Neljä vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan puhuvani prinsessasängystä. Nyt se on kuitenkin termi, jolla muutos myytiin myös nukkujalle itselleen. Tänään olen puhdistanut ja puunannut uutta sänkyä, joka sekin on vanha ja varmasti tulee olemaan vähintään yhtä rakas kuin tämäkin. Tänään odotamme saapuvaksi myös vuodekatosta, joten huomenna  huone näyttääkin sitten jo aivan erilaiselta. Ja kaikesta luopumisen tuskasta huolimatta olen äärettömän innoissani tästäkin pienestä sisustusprojektista. Eikä innoissaan ole pelkästään äiti, vaan myös tytär!

Aurinkoenergiaa maanantaihinne!

Nyt ollaan kyllä jo semisti jouluisen puolella, myönnän! En kuitenkaan voinut vastustaa noita kullankimaltavia Mailegin enkelinsiipiä, kun niihin jouluostosteni lomassa törmäsin. Ne on jotenkin niin suloiset ja kauniit, että tuskin niitä raaskii joulun jälkeen piiloonkaan laittaa. Noin valojen kanssa ne näyttävät kuitenkin vähän jouluisilta, vaikka nuo samat valot kyllä nekin toimittavat yövalon virkaa ympäri vuoden. No, joku sanoi mulle joskus, että meillä on joulu vuoden ympäri, joten menkööt sen piikkiin. 🙂

Instagramissa jo ensilumia onkin ollut tarjolla, ja vähän aikaa sitten näin itsekin muutaman hiutaleen ilmassa. Siinä ne leijuivat hiljalleen alas ja katosivat näkyvistä. Ihana fiilis! Joka ikinen vuosi niin ihanan ihmeellistä, ja muistuttaa, että lopulta ne neljä vuodenaikaa ovat suuri rikkaus!

Käyn muuten kovaa sisäistä kamppailua tuon pinnasängyn kanssa. Klaarahan ei ole itse halunnut edes kuulla puhuttavan uudesta “isojen tyttöjen sängystä”, vaan pitää lähes tulkoot kynsin hampain kiinni tästä “omasta sängystään”. No, nyt asiaa on pehmitetty ja isomman sängyn hankintaa on suunniteltu, mutta huomaan, että pinnasängystä luopuminen onkin mulle itselleni myös aika kova kolaus. Ison tytön sänky tarkoittaa jo vähän isompaa tyttöäkin, ja äidin sydäntä se riipaisee. Onneksi vintillä on tilaa, ja ehkä joskus saan kaivaa sängyn taas käyttöön. Siinä toivossa tahdon olla.

Tänään lapset lunastivat vanhempieni lupauksen syysloman yökyläilystä ja me jäimme viettämään iltaa ihan aikuisten kesken. Nyt kynttilöitä palamaan ja mukavaa asentoa lopuksi iltaa. Aikuisten laatuaikaa tiedossa!

Tunnelmallista iltaa!

Hello hello!

Ja hei, terkut Pohjois-Karjalasta! Eräänlaista sukulointia, Valamon luostaria ja paljon paljon muuta on mahtunut viikonloppuun, ja nyt suuntana onkin jo koti. Ihana niin, mulla nimittäin on hirmuinen koti-ikävä, ja tuntuu oikeastaan todella upealta, että tuleva viikonloppu on tarkoitus olla ihan vain kotona.

Mutta nyt muutama hempeän sävyinen kuva lastenhuoneesta, tilasta jonka valo hyvin harvoin innostaa kuvailemaan. Kuluneella viikolla niin kuitenkin kävi, ja tartuin tietenkin kameraan heti. Näiden kuvien hempeän pehmeässä värimaailmassa on jotakin hassua, mikä viehättää silmääni tällä hetkellä hyvin paljon. Huomaan, että kontrastintarpeeni on viime aikoina vähentynyt ja nautin lempeästä sävyjen yhteensulautumisesta enemmän kuin mustan tuomasta kontrastista. Toki nyt ollaan yksityiskohtien puolesta aika lapsellisessa ympäristössä viirien ja pompomien kanssa.

Saan aina välillä kyselyjä kalkkimaalin soveltuvuudesta lastenhuoneeseen, ja edelleen olen sitä mieltä, että kalkkimaali sopii aivan yhtä hyvin lastenhuoneeseen, kuin olohuoneeseenkin. Ja tämä Kalklitir -maalin Nougat -sävy on muuten meillä juurikin noissa huoneissa, mutta fiilis huoneiden muussa värimaailmassa onkin sitten ihan erilainen. Myönnän nimittäin, että viimevuotinen olkkarin pöydänjalkojen maalaaminen oli niin typerä veto, että se on harmittanut älyttömästi. Tai no, toisaalta olen tykännyt vanhasta tarjottimesta jopa enemmän seinäkoristeena, kuin pöytänä, mutta nyt olisi pikkuhiljaa aika löytää olkkariinkin jonkinlainen sisustuksen punainen hempeänsävyinen lanka.

Koska rakastan erilaisia projekteja alustavine suunnitelmineen ja erilaisine vaiheineen, päätin, että tälle syksylle mulla on kaksi sisustusprokkista. Toinen on juuri olohuoneen “lämmittäminen”, eli uuden sohvapöydän löytäminen, sekä mustan senkin poistaminen ja toinen liittyy työhuoneeseen, jonne olen alkanut haaveilla myös kalkkimaalattuja seiniä.

Sisustaminen on siinä mielessä hauska juttu, että välillä tosiaan tulee tehtyä virhearviointeja ja toisaalta mielikin muuttuu matkan varrella. Silti olen älyttömän tyytyväinen, että omalla kohdallani käännökset ovat lopulta aika pieniä. Ihaninta on kuitenkinse, että omassa kodissa on lupa erehtyä ja hukata innostuksensa. Kaikkea kun ei tarvitse ottaa aina niin himputin vakavasti. 🙂

Olkoon tämä nyt jonkinlainen sisustussyksyni startti!

Ihanaa sunnuntaita!

Tallenna

Tallenna

Viime viikolla puhistiin helteessä, nyt värjötellään villasukissa. Mihin ihmeeseen se kesä taas katosi!?

Mutta hei, on tässä hyvätkin puolensa! Älkää nyt heti ampuko, toivon todellakin lämmön palavaan, mutta viileät pari päivää ovat olleet aika antoisia. Tai kaikki alkoi oikeastaan jo maanantaista, jolloin aloitin pihatöillä, ja tiistaina vireeni oli niinkin kohdillaan, että innostuin iltapäivällä siivoamaan kylppärin kaapit ja laatikot (valmista tuli tosin vasta myöhään illalla!). Eilen oli sen verran viileää ja pilvistä, että vuoroon pääsivät ikkunat, ja tänään olen kunnostautunut muilla (rästiin jääneillä) kotitöillä. Olen nähkääs hyvinkin ennakoiva, ja ajattelen, että kun lämpöaalto jälleen pyyhkäisee luoksemme, voimme nauttia siitä rennosti ja elää jälleen ihan pellossa. Balanssia, sitäpä tämä taitaa olla! 🙂

Ei siis harmitella kelejä, kun niille ei mitään kuitenkaan voida. Sen sijaan nautitaan valosta ja pitkistä päivistä. Niitä tulee kuitenkin syksyllä kova ikävä. Ja helteitäkin ehtii tulla ja mennä vielä moneen kertaan, nythän ollaan tosiaan vasta kesäkuun alkupuoliskolla. Itse odottelen kovasti, että viileät päivät toisivat vielä tullessaan jonkinlaisen remontointi-innostuksenkin. Listojen ja kattojen maalaamista olisi vaikka miten, ja yksiönikin odottaa yhä remonttia. Samaan aikaan toivon kuitenkin, että välillä voisi ihan vain olla. Menemättä minnekään, tekemättä oikeastaan mitään.

Täällä on tänään syöty kuumaa perunasoppaa ja leivottu voisilmäpullia. Ei ehkä niitä kaikkein kesäisimpiä herkkuja, mutta menkööt nyt tällä kertaa! Ja koska elämä on painottunut sisätiloihin, myös pienimuotoinen sisustaminen on innostanut. Tänään keksin ullakolta Ikean pöytävalaisimen, jonka varjostin oli pahasti riekaleina. Ja kas, miten se muuttui iloiseksi (niinikään ullakolta löytyneen) Rie Elise Larsenin lampunvarjostimen avulla! Sopii oikein hyvin Klaaran kaapin päälle tunnelmaa tuomaan. Maatuska on muuten se Pietarin-tuliaiseni ja sekin istuu Tanskasta tuodun sotilaan rinnalle niin hyvin kuin lastenhuoneessa tarvitseekin. 🙂

Juuri nyt haaveilen Pikku Kakkosen pituisesta huilituokiosta kirjani kanssa, ja kaikki merkit viittaavat tämän toiveen toteutumiseen. Eli ei muuta kuin rentoa iltaa teillekin!

Jaa mutta hei; Nespresso -arvonta:

Onnea Idahhh, sinulle napsahti Nespresson Lattissima Touch -kahvikone (laitan voittajalle postia)!