Hepskukkuu!

Viilentyneet kelit ovat pakottaneet tekemään kaikkia niitä juttuja, joihin kuumalla säällä ei oikein jaksanut ryhtyä. Kuten joka kesä, myös tänä vuonna käydään lasten lelut ja tavarat läpi, ja ainakin yritetään karsia kaikki turha pois. Koska lomakelit alkoivat sen verran tuulisina, ettei ulkona oleilu ole juuri innostanut, päätin, että tuo siivouksen tapainen tehdään heti pois alta. Näin päästään sitten taas nauttimaan auringosta ja lämmöstä, kun niitä on saatavilla. Tosin täytyy myöntää, että ei olla ehkä oltu mitenkään ihan hirveän aktiivisia ja aikaansaavia, joten hommaa pitää edelleen jatkaa. Kiitos lämpimän toukokuun, to do -listassani on aika monta muutakin kohtaa, jotka kunnianhimoisesti ajattelin ajoittaa tähän viileämpään ajanjaksoon, joka toivottavasti ei jatku kovin pitkään.

Mutta lastenhuoneen romukaappien sijaan kuvia työhuoneesta. Huomasin nimittäin, että tätä huonetta en juuri ole vähään aikanaan blogiin kuvannut. Ja tämän huomion tein siinä tuskassa, kun mietin, että mitäs pirua mä teille nyt kuvaisin. Väkisinkin kun välillä tuntuu, että olette jo nähneet kaiken.
Yhä edelleen tykkään tästäkin huoneesta, joten mitään suuria muutoksia ei ole tullut tehtyä, ja tuskin sellaisia on tiedossakaan. Ylva Skarpin mustavalkoisen “personality” tekstin heivasin tosin jokin aika sitten lomalle ja laitoin seinään tuon kamerajulisteen, joka oli ennen makuuhuoneessa. Pehmensi mukavasti työhuoneen tunnelmaa.

Tuntuu hassulta ajatella, että tämä pieni läpikulkuhuone on aikaisemmin ollut tämän talon keittiö. Harmi vain, että puuhella on joskus korvattu tuolla mustalla Upolla. No mutta, menee se toki näinkin!

Nyt kuitenkin vastapestyt lakanat sänkyihin, jotta päästään tänäänkin ajoissa nukkumaankin. Kiitos uimakoulun, meillä herätään vielä ensi viikollakin aikaisin. 🙂

 

Heipsan ja aurinkoista keskiviikkoa! Nyt ei sitte saa vaipua synkkyyteen, vaikka säiden luvataankin viilenevän. Ryhdyin heti tsemppaamaan itseäni, kun huomasin sääennusteiden jokseenkin masentavan mieltäni. Käsillä olevasta lämmöstä nauttimisen lisäksi aloitin oitis myös sellaisen henkisen sparrauksen, jossa kerron itselleni, kuinka luonto vaatii jo vettä. Koska hei, ilman vettä ei kasva mikään! Ja minä ainakin tykkäisin mustikoista ja muista kesäherkuista. Lisäksi jos ihan totaalisen rehellisiä ollaan, en muista viime kesääkään mitenkään erityisen huonona säiden suhteen. Siitäkin huolimatta, että sateisesta ja kylmästäkesästä puhutaan edelleen. Aika kultaa muistoja, mutta kesä on mulle kuitenkin kesä – satoi tai paistoi! Toki usein mieluummin sitä paistetta, jos saisi valita!

Kaiken tuon säiden varassa elämisen, ja sääennusteiden manaamisen sijaan, pitäisi ihan ennen kaikkea nauttia vain joka päivästä. Oli sitten lämmintä tai ei. Luonto on siitä hauska, että koko kesän vehreyden kirjo kyllä tulee silmiemme eteen, vaikka vähän kylmempääkin olisi. Se on sitten itsestä kiinni jaksaako ympäristöään ihailla sateella tai villasukat jalassa. Joka tapauksessa kesällä esteenä ei ainakaan ole pimeys! Paukkupakkastalven jälkeen tuskin lämpötilakaan.

Kesä on mielentila. Nautitaan siis säästä kuin säästä!

Ihanaa iltaa!
Ei mennyt pitkään eilisen makuuhuonepostauksen julkaisun jälkeen, kun sain huomata, että kuolanpioni on täydessä kukassa. Todennäköisesti se oli aloittanut kukkien avaamisen jo aamupäivällä. Tällä hetkellä onkin vähän sellainen runsauden pula. On edelleen nämä ihanat marjaomenapensaan oksat ja syreenit ja sitten ne pionit. Niin ja se purppuraomenapuu! Ja kaikki yhtä aikaa. Kun voisi jyvittää osan sinne synkkään syksyyn jollain konstilla! Stressaa oikein, kun ei pysty kaikista nauttimaan tarpeeksi! Niin pienen ajan nuo kukinnat kestävät.

Tänään ilmassa on ollut paljon enteilevän kesäloman merkkejä. Esikoinen oli luokkaretkellä ja nuoremmalla oli muskarin kevätjuhla. Huomaa, että lapsillakin alkaa jo olla jonkinlaista arkiväsymystä. Omanlaisensa haasteen antaa sein, että kelit ovat kesäisemmät kuin vuosiin ja arki senkun jatkuu. Onneksi nyt lupaillaan lämpöä vielä useammalle viikolle.

Olkoon arkiväsymystä tai ihan vain rehellistä univelkaa, aion kuitata sitä ensi yönä. Eli kipin kapin pehkuihin.

Kauniita unia! ♡

 

Heips!

Aivan ihanaa, kun ulkoa alkaa saada koko ajan enemmän maljakontäytettä.  Eilen nostin marjaomenapensaan oksia kuumaan veteen makuuhuonetta kaunistuttamaan. Keittiö taasen puhkesi kukkaan syreeninoksien muodossa. Myös purppuraomenapuu on täydessä kukassa, joskin sen näkeminen näin värisokeana ottaa aikaa ja siksi jätän puun leikkelemättä. Toki kukat ehkä olisi helpompi nähdä juurikin sisällä. Pitääkin koittaa! Just nyt kukkia ja kukkivia oksia ei vain voi olla liikaa! Ja jos kaikki sisustaminen sun muu sisällä elettävä on jäänyt hetkeksi paitsioon, tuo kukkivat maljakot ajatukset taas kivasti sisällekin. Sellaiseen kesäkodin sisustamiseen.  Mutta pakkohan se on myöntää, että ihan ykkösjuttuna odottelen niitä pionin kukkia, kuten varmaan moni muukin. Ja hei, ihan kohta aloittavat nuo maatiaislajikkeet jo kukintansa!

Pari tässä on ollut kohta kaksi viikkoa jos jonkinmoista kiirettä ja tavallaan jopa vähän harmittanut, että luonto on edennyt kesää kohti niin suurin harppauksin, että osa on jäänyt vallan rekisteröimättä. Ensimmäinen raparperipiirakkakin on vielä tekemättä, tosin äidin tekemää sain maistaa viikonloppuna. No, onneksi on vielä koko kesä aikaa nauttia raparperista ja muista kesäihanuukista

Oikein ihanaa hellepäivää myös teille! ♡

 

Amy päiväpeite ja -tyynyt, Juliette-helmalakana, Candice-tyynynpääliset ja Pembroke-laskosverhot Ellokselta (mainoslinkkejä). Elloksella on muuten 25%  kesäale, joka koskee kaikkia Elloksen omia tuotteita eli juurikin näitä, mitä tästä postauksesta löytyy.

Ps. Illalla tulossa siivousaiheinen postaus!

Eilen illalla se tuli, ihan ensimmäinen kesäsade, joka pyyhkäisi kaiken raikkaudellaan. Vedin villasukat jalkaan ja annoin ilman kiertää ikkunoiden ja ovien kautta. Tänään keli on jatkui samanlaisena. Kevyttä kesäsadetta, sellaista, joka ei hakkaa kaikkea alleen, vaan enemmänkin raikastaa, virkistää ja kastelee. Sillä tottahan se on, että niille kaikille oli jo tarvetta! Ja yläkerran lämpötilakin on laskenut varmaan kymmenellä asteella. Tarvetta oli nimittäin sillekin. 🙂

Olo oli jotenkin lapsellisen iloinen tuosta sateesta. Enimmäkseen tietysti siitä tuoksusta Ja odotin minä salamointiakin, jota oli tälle päivälle luvattu. Melkein harmitti ajatella, että istun illan koulussa ja se ilo jää vallan välistä, mutta salamoiden sijaan ilta kirkastuikin oikein kauniiksi.

Mårbackat ovat edelleen kuistilla ja olen tässä pohtinut, josko ne olisivat tässä koko kesän. Liiassa paahteessa kun ne helposti menettävät terhakkuuttaan ja väriään, ja varjoon niitä ei raski vallan sijoittaa. Kuisti saattaa olla kaikin puolin loistava vaihtoehto. Pienimmät ruukut mahtuvat ikkunalaudoille ja nämä vähän isommat saavat olla tuossa istutuspöydällä. Kesä tekee selkeästi mielestäni aina pikkuisen romanttisemman ja kuisti on oikein loistava paikka toteuttaa tätä maalaisromantiikkaa. Sopiva annos rajatussa tilassa! 😉

 

Mutta nyt iltapalaa. Raikasta kesäiltaa! ♡

Lauantai-illan moikat pihakuvien muodossa. Tänään on ollut jopa niin lämmin, että yläpihan puolella ei enää iltapäivällä jaksanut tehdä mitään. Ja vaikka päivän tekemiset jäivät muutenkin pieneksi, nyt on puhti ihan totaalisesti poissa. Lämpö väsyttää, taas tuli sekin todistettua. Mutta en laita yhtään pahakseni, vaan oikein ilolla nuupahdan kirjani kanssa makuuasentoon, kun miesväki katselee jääkiekkoa. Huomenna en kuitenkaan kuulemma saa herätä liian aikaisin. 🙂

Paljon on ulkona tapahtunut, mutta onhan tuo silti jotenkin hassua, että keli on näin lämmin, ja puissa ei vielä juuri ole lehtiä. Varjopaikan hakeminenkin on aivan erilaista, kuin myöhemmin kesällä. Kuolanpioni on kasvanut terhakaksi puskaksi ja ilostuttaa kukillaan jo loppukuusta. Niinhän se aina tekee, vaikka kylmempinäkin aikoina usko monesti meinaa loppua kesken. Paljon on myös kitkettävää, mutta nurmikko on nyt kuitenkin saanut ensimmäisen leikkauksensa, ja piha näyttää varsin alkukesäiseltä. Tästä on hyvä jatkaa!

Olin ajatellut vatkata vielä illalla marenkia ja avata rosekuohuvan, mutta molemmat saavat nyt jäädä. Kakku valmistuu huomennakin, ja kuohuvalle löytyy muitakin hetkiä. Nyt kuitenkin jalat hetkeksi ylös ja pää tyynyyn. Kaunista iltaa! ♡

Sitäpä juuri. Ajatukset ovat jokseenkin ihan noissa pihajutuissa ja päässä pyörii miljoonia ideoita. Ja ihan koko ajan silmä löytää tekemistä, jopa niin hyvin, että edellistä ei tahdo saada valmiiksi. Se on sellainen hurmoksellinen olo, joka tulee ihan joka vuosi.

Meillä kaikilla on niitä sellaisia omia kesän ja kevään merkkejä, jotka ikään kuin aloittavat sen tietyn luvun tai uuden ajan. Tajusin tänään, että mulle ehkä varmin sellainen kesän virstanpylväs on laiduntavat lehmät! Siis siitäkin huolimatta, että meillä itsellä ei sellaisia ole. Laitumelle kirmaavat lehmät vain on jotenkin yhtä kova juttu kuin Suvivirsi. Ja tietty sitten on tuo lietteen tuoksu, joka täällä myös kielii kasvukaudesta. 😀

Huomenna onkin jo helatorstain aatto, mikä puolestaan tarkoittaa, että pääsen perinteisesti vähän irrottelemaan. Laatuseurassa tietenkin, eli ihan naisten kesken. Loppuviikko meneekin sitten kuin tanssien, mikä on muuten melkoinen toteamus näin tiistai-iltana. Ja hei, se lupaa yhä vain lämmintä ja aurinkoista! Kyllä taas kannatti palella ja kärvistellä pitkä ja pimeä talvi. Eihän tätä osaisi arvostaa ollenkaan, jos välillä ei olisi vähän huonommin! 😀

Aurinkoista perjantaita!

Ollaan joskus täällä blogissakin mietitty, että mitä tämä mun sisustustyyli oikein on. Se taisi olla silloin, kun täällä Lifiessä mun blogi löytyi kategoriasta “romanttinen sisustus” ja itse jotenkin vieroksuin sanaa romanttinen. Tämän elämääkin suuremman termistöongelman pariin pujahdin ajatuksissani jälleen, kun sain instagramissa kuvaani kommentin “Tykkään tosi paljon sun tanskalaisesta sisustusmausta. Lämmin ja pehmeä olematta yhtään maalaisromanttinen.”  Niinpä. Tykkään itsekin lämmöstä ja pehmeydestä, mutta en kuitenkaan liian romanttisesta.

Mutta noin ylipäätään meistä suomalaisista on tullut vähän Tanska-faneja, ja ilmoittaudun itsekin tähän ryhmään. On hygge ja kaikki muukin rennon ihana, mitä tanskalaisilta kadehtia. Ja mitä tulee siustukseen niin ehkä juuri eniten sitä. Tanskalaiset osaa, sitä ei mene kieltäminen. Ja vaikka kotimme sisustus ei tanskalaistyyliä olisikaan, on sisustusmakuni ehdottomasti sitäkin tanskalaisempi. Mä nimittäin en ole koskaan kokenut omakseni kovin eleetöntä mustavalkosisustamista, missä kaikki on uutta ja tosi design. Tai vastaavasti hirveän romanttista. Mä tykkään enemmän vähän sellaisesta eriparisuudesta, ja jos jotakin niin tanskalaisissa kodeissa sitä on. On antiikkia ja sitten niitä designklassikoita. Värejä, kuoseja ja ennen kaikkea puulattioita. Oli ne sitten lautaa, lankkua tai kalanruotoparkettia.

Olen tällä viikolla siirtynyt pikkuhiljaa myös tekemään jonkinlaista kevätsiivousta. Tavaraa pitäisi raivata ja lajitella, ja paljon on vielä jäljellä sivoustakin, mutta esimerkiksi ikkunoiden pesuun maanittelin itseni ajatuksella “huone kerrallaan”. Eikä muuten tunnu lainkaan niin pahalta se koko urakka, kun ei ylipäätään heti vaadi itseltään kaikkien ikkunoiden pesemistä kerralla. Eilen illalla tomutin ja pölytin ulkona tekstiilejä, tyynyjä ja taljoja. Pyyhin pölyjä ylähyllyiltä (niiltä, jotka on helppo aina jättää pyyhimättä) kun kerrankin oli ilta, jona ei tarvinnut jakaa tekemistä harrastuskuskaamisten mukaan. Ehkä se on tuo kevät, tai sitten se päänsäryn loppuminen, mutta nyt on selvästikin sellainen kodinlaittofiilis. Ja ehkä hyvä niin, sillä jossain kohtaa toukokuuta ei taas kiinnosta tämä sisällä eläminen yhtään. 😀

Mutta nyt kun paikat alkaa olla puts ja plank, on kiva aloitella myös viikonloppua. Kaikkea kivaa onkin tiedossa ja sellaista toivon myös teille! ♡

No tämä pelargonia ei kyllä ole mummon akkunalla vaan ihan tuossa meidän keittiön ikkunalla sukulaistensa seurassa. Eikä se kovin vanhakaan ole, vaan vasta yhden kesän ulkoillut mårbackan alku, joka selvisi sisällä vietetystä talvesta jokseenkin hyvin. Kuten nuo ovat tuossa keittiön höyläpenkillä ihan yleisestikin selvinneet. Jo useammasta talvesta. Sitkeitä sissejä. Ja ajatella, että nämä ovat edelleen sitä samaa mårbackaa, jonka ostin joskus 8-9 vuotta sitten. Ne on selvinneet muutosta (kiitos äidin) ja lisääntyneetkin evakkovuosinaan (jälleen äidille kiitos) niin että mårbackoja on sekä meidän ikkunalla, että siellä mummon akkunalla.

Kuten olen kertonutkin, mulla on ollut tässä kevään aikana ihan jäätävää päänsärkyä. Tai oikeastaan se alkoi siitä, että talvella päätäni alkoi särkeä jo öisin, ja nyt kevään tullen inhottava kipu toi tutut ja tunnusomaisemmat migreenioireensa mukanaan. Välillä silmissä on vilkkunut sahalaitaa ja välillä olen oksentanut tuon kivun vuoksi, mutta sitten on onneksi niitäkin päiviä, jolloin migreeni pysyy poissa. Ajatus kulkee nopeammi ja tulee myös kauhea into kiriä takaisin sitä mitä muina päivinä jää tekemättä. Kuten vaikka lukea tai muuten tehdä niitä itselle tärkeitä juttuja. Hassua on kuitenkin se, että keho ikään kuin tottuu johonkin vikakoodiin ja niinpä tajusin vasta tänään, että edellisestä päänsärystä on jo viikko! Kas kummaa kun onkin taas riittänyt ajatuksia kaikkeen muuhunkin!

Ja niitä muita juttuja on tietysti ne pihajutut. Ja eilen olen innosta hihkuen lakaissut kasaan hiirenkakkaa ja -pesiä. Raivannut itselleni työtilaa, ja järjestellyt varastoa piharakennuksessa. Ja vaikka päivä pitenee hurjaa vauhtia, tuntuu ilta tulevan silti ihan liian aikaisin! Aika loppuu kesken ja tunnit ei tahdo riittää.

Jollakin karulla tavalla niin kaunis tuo vanha ja röpelöiseksi muuttunnut saviruukku aluslautasineen. Ja pelargonia myös. Jotenkin niin arkinen, mutta samaan aikaan hennon herkkä tuossa raffin höyläpenkin päällä.

Jep, mutta nyt toivottelen oikein ihanaa ja aurinkoista torstain aloitusta!

Haravointia, perennapenkkien puhdistamista, ensimmäisten voikukkien kitkemistä. Maasta pilkistäviä tulppaaninlehtiä, päivänliljojen ensimmäisiä varovaisia kurkistuksia. Iloa ja onnea sormustinkukkien lehtiruusukkeiden muodossa. Skillat ja kevätkaihonkukat, jotka värjäävät nurmikkoa siniseksi.

Ja tiedättekö, kun melkein itketti ennen kun pääsin alkuun. Ajattelin, että se on toivoton työleiri, johon paukut ei kertakaikkisesti nyt riitä. Mutta sitten lopulta itkettääkin vain ja ainoastaan siitä ilosta, että tykkään tehdä just tota! Haravoida ja kruopsuttaa. Olla ulkona ja puuhastella. Se on nimittäin varmaankin se mun juttu, jos sellainen on olemassa!

Niin, että jos joku saavuttaa mielenrauhan mediaatiolla, mä löysin sen ainakin jossain määrin tuolta ulkoa. Kuvia en teille tosin ottanut, kun olin niin omissa maailmoissani, mutta tuuletan seuraavalla kerralla itseni lisäksi myös kameraa!