Suloista sunnuntaita, ja oikein ihanaa ensimmäistä adventtia!
Se pienikin lumi, joka täällä satoi maahan perjantai-iltana häipyi viime yön aikana, ja ensimmäinen adventti otetaan vastaan vesisateen saattelemana. Silti ilmassa on jo sen verran jouluntaikaa, että vesisadekaan ei lannista. Nyt joulun tulo jo tuntuu ihan oikeasti!
Tämä päivä on vierähtänyt suklaatehtailun merkeissä, ja keittiössä on valmistunut herkkuja jouluun ja joulun odotukseen. Laitan niistä teillekin juttua vielä tulevan viikon aikana. Nyt kuitenkin, kun keittiö on siivottu ja viimeinenkin tiskivuori selätetty, on aika ihan vain rauhoittua nauttimaan adventin tunnelmasta.
Glögin ja piparkakkujen tuoksuista sunnuntai-iltaa! ♡
Hiiohoi ystävät hyvät, nyt on joulukuuta näkyvissä!!!! Ja tiedättekö, heti näyttää elämä paremmalta ja pimeyskin siedettävämmältä. Kenties tuo marraskuu on sittenkin enemmän sellainen päänsisäinen juttu! Ajattelin nimittäin jättää ryytyneen ja vetämättömän olon marraskuulle, ja jatkaa vähän keveämmällä askeleella kohti joulua. Jouluradiossakin lauletaan parhaillaan “from now on, your troubles will be out of sight…”
Lämmin marraskuu ei sinänsä edes ole mikään kovin uusi juttu, onhan näitä lumettomia alkutalvia jo ollut ihan tavaksi asti. Pajunkissat lenkkipolun varrella muistuttavat yhdeksän vuoden takaisesta, kun reippailin (lue: kaakersin) ison mahani kanssa ja ihailin pajunkissoja, sekä miltei tulvivaa jokea. Edelleenkään en silti osaa ajatella pajunkissoja joulunajan koristeena, vaikka tuohon aikaan ihailemani Country Living -lehti pursusikin ideoita aiheesta. Oikeasti toivon vain, että valkoinen lumi hautaisi pajunoksat ja kissat pysyisivät jonkin aikaa piilossa. 🙂
Marraskuun viimeisenä ei olla ihan vielä joulukuussa, mutta tunne vastaa jotakuinkin perjantaita. Saa luvan kanssa huokaista helpotuksesta ja virittää ajatuksensa kaikkeen paljon mukavampaan. Jo pelkästään se, että on sittenkin selvinnyt pimeyden läpi tänne asti, nostattaa suupielet ylöspäin. Kyllä se tästä, ja kohta eletään jo yhtä vuoden parasta ja ihaninta aikaa!
Have yourself a merry little Christmas
Let your heart be light
From now on, your troubles will be out of sight… ♡
Maanantai, uusi viikko ja uudet kujeet! Ja hei, joulukuukin jo kolkuttelee ovelle, ja tällä viikolla vietetään paitsi ensimmäistä adventtiA, availlaan myöskin jo kalenterin luukkuja. Sen kunniaksi välillä kuvia, joissa joulu ei ole millään tavalla läsnä! 😀
En jaksa muistaa, että tämä marraskuun pimeys olisi hyökännyt päälleni pitkään aikaan kuten tänä vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että yritin ennakoida, varautua ja valmistautua. Lohduttavaa on toki se, että, olen kuullut vastaavaa muidenkin suusta. Että pimeys ei aiheuta ainoastaan minulle tätä tahmeaa ja väsynyttä oloa, vaan se tekee sitä muillekin. Lohduttavaa, joskaan ei helpottavaa. Äitini käyttää sanontaa “väsynyt kuin kuraan kuollut kuttu”, ja se on tuntunut olevan omakin olotilani jo viimeisen kuukauden ajan. Vaan eihän tuolle mitään mahda. Näillä koordinaateilla ja tällä ilmaston muuttumisella pimeyteen ja vesisateeseen on kai vain totuttava. Ja samalla on tietenkin keksittävä niitä keinoja, joilla pimeään saisi luotua edes vähän valoa. Niinpä vaaleat pastellisävyt saavat toimia tänäänkin synkkyyden karkottimena ja kuvissa Klaaran valtakuntaa, jossa hempeyttä toki riittääkin. Tosin myönnettäköön, että illuusio valosta on vain kuvankäsittelyn tuotosta. Ei meidän ikkunoista nimittäin tulvi valoa sen enempää, kuin muidenkaan ikkunoista. 🙂
Tajusin juuri, että olen kokonaisen vuoden ajan miettinyt, mitä tuolle sivusta vedettävälle sohvalle tekisin. Sen alkuperäinen ootrattu maalipinta on nimittäin pahasti naarmuuntunut, ja alkuperäinen tarkoitus saada mänty näyttämään arvokkaammalta puulajilta on jokaisen naarmun myötä tietenkin menettänyt vaikutustaan. Pahimmat naarmut ovat juurikin tuossa vedettävässä osassa, jonka päiväpeite nyt kuvassa peittää. Mutta siitäkin huolimatta, että olen pyöritellyt ajatusta enemmän tai vähemmän aktiivisesti mielessäni jo vuoden verran, en ole kyennyt keksimään haluamaani ratkaisua. Kenties se on ikä, joka on karistanut itsestäni sen vähäisenkin impulsiivisuuden ja pähkäilen asioita nykyisin tavalla, jota ennen pidin miltei sietämättömänä. Tai kenties syy on tässä talossa, joka on opettanut vuosien aikana pitkäjänteisyyttä ja keskeneräisyyden sietämistä. Jos nimittäin jotakin, niin sen olen oppinut, että maalattavat pinnat kyllä odottavat, mutta elämä ja ihmiset eivät. Ja nuo jälkimmäiset kai ovat niitä, jotka loppupeleissä merkitsevät huomattavasti enemmän!
Tänään olisi vuorossa lasten jumppapikkujoulu. Olen myös luvannut, että nisset ja possut pääsevät tänään vintiltä lämpimään, ja lapset saavat muutenkin laittaa joulua esille. Tällä viikolla suunnitellaan myös tulevia synttäreitä ja yritänpä saada laadituksi jonkinlaisen listankin jouluvalmisteluista ja -lahjoista. Jos nimittäin lahjat olivatkin viime vuonna jo lokakuussa hankittuna, niin tänä vuonna tasoitetaan ja joulukuuhun startataan lähestulkoon nollapisteestä. Vielähän tässä olisi vaikka mahdollisuus joulustressiinkin, mutta sitä en nyt kuitenkaan ajatellut käyttää. 🙂
Hurrr, mikä keli! Heräsin yöllä jo siihen kammottavaan pelkoon, että katto tempautuu irti, ja herään taivasalta, mutta toistaiseksi kattopellit ovat vielä jaksaneet sinnitellä. Melu tosin on välillä samaa luokkaa, kuin ilmavoimien harjoituksissa. Mutta hei, tuli myös lunta, ja sekös vasta kivaa onkin! Täysin aiheellista laittaa joululaulut soimaan, nauttia kuumaa glögiä ja vierittää ajatukset johonkin arkea suurempaan, kuten vaikka jouluun tai esikoisen syntymäpäiviin, jotka nekin kolkuttelevat jo kulman takana.
Sanovat, että tuo lumi sulaa kohta jo pois, mutta jaksan vielä elätellä toiveita valoisammasta marraskuun lopusta. Ja niin kauan kuin maassa suinkin on jotakin valkoista, otan asiasta ilon irti.
Jotkin päivät tarvitsevat seurakseen erityisen lämmintä tunnelmaa ja valtavan määrän kynttilänvaloa. Näitä päiviä on marraskuussa kaiken kaikkiaan 30, mutta nyt ollaan jo hyvän matkaa voiton puolella.
Tänään astutaan taas askel jouluun päin, ja fiilistellään joulupöydän kattausta, jonka pääsin suunnittelemaan kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa. Edelleen liikutaan turvallisen luonnollisella väripaletilla, mutta löytyypä tuolta myös vähän yllättävämpääkin sävyä.
Kuten ehkä jo tiedätte, olen henkeen ja vereen jouluihminen. Silloin aikoinaan, kun etsimme taloa, katselin jokaisen varteenotettavan vaihtoehdon jouluisten lasieni läpi. Vaikka näytöillä käytiin ympäri vuoden, mietin jokaisen talon kohdalla, että miltä tämä näyttäisi jouluna. Kun sitten eräänä kesäisenä maanantaina astuimme tähän taloon, ja näin suuren keittiön, tiesin heti tulleeni kotiin. Näin jo mielessäni kaikki ne tulevat joulut, joina istuisimme pöydän ääressä kynttilöiden tuikkiessa. Ja ihan sitä ensimmäistä joulua lukuun ottamatta, tässä keittiössä onkin vietetty joulua yhdessä sukulaisten kanssa. Suuren pöydän ääreen mahtuu helposti kaksitoista ruokailijaa, ja tarpeen tullen sopu antaa varmasti sijaa suuremmallekin porukalle.
Meillä ei ole erillisiä juhla-astioita, vaan samat astiat ovat käytössä niin arjessa kuin juhlassakin. Kattauksen tekee kuitenkin juhlavaksi kankaiset lautasliinat ja erilaiset kattauskoristeet. Tällä kertaa toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni ja puin keittiön pöydälle pöytäliinan. Pelkästään jo se sai aikaan juhlavan tunnelman, mutta toki tunnelmaan vaikuttaa moni muukin seikka.
Yli kolme metriä pitkälle ja 1,1 metriä leveälle pöydälle on ollut erittäin vaikeaa löytää pöytäliinaa. Varsinkin kun haluan pöytäliinan roikkuvan jokaiselta sivulta kunnolla. Sain kuitenkin ajatuksen kokeilla useamman pöytäliinan yhdistämistä, ja mielestäni lopputuloksesta tuli oikein hyvä. Ellos Home Pembroke-pöytäliina on 100% pellavaa, ja pidän sen rouheasta pinnasta joka tekee liinasta elävän näköisen. Valkoisen liinan sijaan päädyin pellavansävyyn, joka tekee tunnelmasta lämpimän ja pitää värimaailman neutraalina. Ellos Home Pembroke-pellavalautasliinojen sinimusta sävy nostaa muuten vaalean kattauksen irti liinasta. Nuo molemmat kuuluvat Elloksen Premium Quality -tuotteisiin, johon on valikoitu ajattoman laadukkaita ja pitkään käytössä kestäviä tekstiilejä. Paksun ja laadukkaan pellavan parhaisiin puoliin kuuluu myös sen pestävyys ja helppohoitoisuus. Kuivausrumpu vain korostaa pellavan luonnollista ilmettä. Unohda siis orjallinen silittäminen, pellavassa sää näkyä rosoisuus!
Joulupöytään kuuluu tietenkin myös kynttilöiden luoma tunnelma, mutta itse kattaus muuttuu helposti jouluisemmaksi yksinkertaisesti joulukoristeiden avulla. Valitsin kattaukseen Ellos Home Gran-paperikoristeet, jotka vievät jo pelkästään muodollaan ajatukset vahvasti jouluun. Ja kun muotokieli on selkeä, voi koristeet olla vaikkapa roosan sävyisiä! Kauniin kattauksen viimeistelee kukat ja kasvit, ja tähän yhdistelmään sopi mielestäni parhaiten eukalyptuksen hennon vihreä sävy.
Vaikka joulu on ehkä vuoden suurin juhla (ainakin meillä), tykkään kuitenkin, että joulunviettoon, koristeluun ja vaikkapa tähän kattamiseen lukeutuu sellainen levollinen rentous. Jollekulle se juhla saattaa tulla tärkätyistä lautasliinoista ja vahvoista kulmista, mutta itse suosin pehmeämpää linjaa. Joulun henki on lämpö, ja sen pitää näkyä myös jouluisessa kodissa.
Vielä on hiukan auki, että millaisella porukalla joulua tänä vuonna vietetään, mutta kattaus on kuitenkin nyt valmiiksi suunniteltu. Ja, oli kokoonpano mikä tahansa, vuonna 2017 meidän joulupöydässä on ensimmäistä kertaa pöytäliina!
Olipas ihana nukkua pitkään. Viikonloppu tuli taas vähintäänkin tarpeeseen. Tosin vielä hienompaa olisi ollut herätä johonkin muuhun kuin lasten kinasteluun ja riitelyyn. Ai että kun ottaa välillä pattiin!
Sovittiin jo viikolla, että lauantaina syödään kiinalaisessa, joten tämä on minulle vähän kuin onnenpäivä. Toinen iloa tuottava juttu on se, että eilen tehtiin perusteellinen viikonloppusiivous, ja tänään saa sitten vain nauttia puhtaasta ja siististä kodista. Poltella kynttilöitä ja ottaa rennosti.
Pikkuhiljaa olen vaihtanut kodintekstiilejä harmaasta pellavaan, ja nyt tuntuu, että suhdeluku alkaa olla kohdillaan. Hetken jo mietin, että jos tähän lisäisi ripauksen punaistakin, niin olisi oikein jouluista, mutta enpä taida osata. Taidan pitää siitä, että mikään ei hypi silmille. Ei värit, eikä kiukuttelevat lapset. 😀
Mutta nyt sinne syömään. Leppoisaa lauantaita teillekin!
Muistatte ehkä, kuinka silloin kuopusta odottaessani nimesin yläkerran aulan nurkkauksen cozy corneriksi. No, sittemmin tuo aula on muuttunut moneen kertaan (ennen, jälkeen ja nyt -postaus), ja tänään ajattelin myös nimetä nurkkauksen ajan trendin mukaan hyggenurkaksi. 🙂
Aurinko jaksaa välillä vilahdella pilvien lomasta, mutta siitä huolimatta marraskuun pimeys tuntuu tänään älyttömän raskaalta. Tai oikeastaan se on tuntunut siltä jo tovin. Jotta nyt ei ihan kauheaan synkkyyteen tekisi mieli vaipua, ammennan kaikesta lukemastani hyggeopista energiaa ja yritän pitää mieleni valoisana. Koska pienillä jutuilla on joskus suurikin merkitys, kannoin myös kuistilta kuusentaimen yläkerran aulaa piristämään. Tuli ihan joulufiilis, mutta onkos tuon nyt väljä jos kuusesta on apua kaamossynkkyyteen. Nakkaan kyllä kaapin päälle tontutkin, jos tarve vaatii. 🙂
Hyggenurkassa voikin sitten istuskella mukavasti kirjan kanssa ja siemailla kuumaa glögiä. Voi olla, että kyseessä ei ole ne kotimme tehokkaimmat neliöt, mutta näitäkin nurkkia totisesti tarvitaan!
Kyllä ne sieltä vintiltä löytyivät! Joulukoristeet nimittäin. Ja koska ne nyt tuli kaivettua esiin, niin kaipa sitä voi samalla vaivalla vähän koristellakin, eikös vain!?
Jo pari vuotta meillä on nautittu joulunodotuskuusesta, joka nimensä mukaan ei ole se varsinainen joulukuusi, vaan enemmänkin vain puu, joka osallistuu joulun odotukseen. Ja tosiaankin se sama puu vuosi toisensa jälkeen, koska kyseessä on tekokuusi.
Olen jossain määrin yhä joulukonservatiivi, enkä usko, että voisin koskaan korvata aitoa joulukuusta muovikuusella. Sisään kannetun havupuun tuoksu kuuluu jouluuni yhtä varmasti kuin lanttulaatikko (nam!), mutta ennen varsinaista joulukuusta voi olla vähän leikkisä ja ripustella koristeet lehtikuusen oksille.
Pari vuotta sitten sain aika suoraa palautetta mieheltäni tästä hankinnasta, joka oli kuulemma vain ylihintainen karahka, mutta puu on löytänyt paikkansa yläkerran aulasta ja toimii siellä viherkasvina ympäri vuoden. Pidän itse sen karusta ulkonäöstä yhtä paljon näin marraskuussa, kuin kesäkuussakin, mutta tästä päivästä alkaen puu saa taas olla kunniapaikallaan olohuoneen nurkassa, kunnes se oikea joulukuusi kannetaan sisään. Karahka on siis ollut varsin hyvä hankinta, ja ilostuttaa pelkän joulun ajan lisäksi ihan ympäri vuoden.
Nähtävästi tuo kuusi on edellisinäkin vuosina valjastettu joulukäyttöön näin marraskuun puolivälin kieppeillä, joten ihan aikataulussa ollaan taas! 🙂
Me pidellään täällä esikoisen kanssa jonkinlaista toipilastupaa. Poika sai loppuviikosta kunnon flunssan ja lähetettiin perjantaina kotiin kesken viulutunnin. Tässä olikin juuri ehditty mässäilemään sillä ajatuksella, että probiootit ja vitamiinit ovat säästäneet meidät syysflunssilta. Taisi jäädä koputtamatta puuta, kun elämä heti napautti takaisin. 🙂 Nyt sormet ja varpaat ristissä, että tauti ei jäisi pidempiaikaiseksi vieraaksi. Tuntuu, että tämä marraskuu on jo muutenkin mennyt vähän harakoille.
Muutama kuva makuuhuoneesta maanantain iloksi. Kovin jo jouluttaa, ja mies lupasikin illalla auttaa joulukoristelaatikoiden kanssa, kun oma kykkimiseni vintillä on vähän heikon puoleista. Ainakin risutähdet pääsevät taas makuuhuonetta piristämään, sen jouluisempaan lopputulokseen tuskin päädyn tänäkään vuonna. Kynttilät ja kukat ovat joulukoristeissakin ne parhaimmat! Hyasintteja jo tekisi kovasti mieli, mutta vielä ei ole noita ihanuuksia tullut vastaan. Amarylliksiä onneksi kuitenkin, ja niitä olenkin istutellut sammalpedeille. Vanhat lasipurkit ovat kuin pienoiskasvihuoneita ja niissä vähäeleiset sipulikasvit pääsevät ansaitsemaansa osaan.
Vielä kun saataisiin valkoinen kuorrute tuonne ulos, niin johan kelpaisi. Mutta nyt täytyy vain iloita näistä auringonpilkahduksista, ja miettiä, että mikä tahansa on parempi kuin marraskuinen sade! 🙂
Raukeaa sunnuntaita ja tietenkin onnittelut kaikille isille. Eritoten omalleni, mutta myös jokaiselle sydämessään isyyttä kantavalle.
Kiitokset kovasti myös tsemppiviesteistänne. Leikkaus meni oikein mallikkaasti ja perjantaina pääsin jo kotiin toipumaan. Yhden sairaalassa vietetyn, ja yhden sohvalla nukutun (kampesin itseni puoli-istuvaan asentoon) yön jälkeen, viime yö omassa sängyssä tuntui jo liki luksukselta. Ääni on vielä heikonpuoleinen, ja tuottaakseni kuultavaa tekstiä, pitää oikeastaan huutaa, vaikka ei se huutamiselta kyllä muiden korvaan kuulosta. Mutta äänenkin pitäisi palautua ajan myötä normaaliksi. Ehkä eniten tässä on yllättänyt se kaikki, mihin ihmisen kaula osallistuu! Ihan jo vain sängystä ylös nouseminen laittaa kaulan melkoiseen jännitykseen, ja nyt kameran kanssa tajusin todellakin, miten kuvaaminen on juurikin niska-hartiaseudun työskentelyä. Yritänpä siis kovasti pitää hartiat ja niskan vetreänä, jotten ihan pökkelöksi kovetu. 🙂
“Emilia rakastaa joulua, ja se näkyy kodin tunnelmassa jo aikaisin syksyllä.”
Sanat löytyivät uusimmasta Glorian Kodista, jossa julkaistiin Krista Keltasen ja Jonna Kivilahden tekemä juttu meidän kodista. Oli todella ihana palata noihin joulunaluspäiviin viime vuodelta ja muistella aurinkoisen pakkaspäivän tunnelmia. Maa oli valkoinen ja joulu miltei ihan siinä ovella. Tuota samaa raukeaa tunnelmaa ajattelin tavoitella jälleen tänäkin vuonna, ja onnistuinkin jo saamaan jouluista tunnelmaa keittiöön pikkuisen kuusentaimen avulla.
Tämä sairaalan kanttiinista ostettu lehti jäänee visusti talteen muistojenlaatikkoon!
Meillä isänpäivää vietetään varsin rauhallisesti kotona. Itseasiassa olen itsekin yhä pyjamassa! Mutta josko sellainen pieni kävelyretki joenvarteen rytmittäisi päivää, ja isänpäiväpaketista ilmestyneet vaelluskengätkin pääsisivät “koeajolle”.
