Muistan, että sanan kaktus lausuminen aiheutti lapsena itselleni ongelmia. Se oli jotenkin ihan yhtä vaikea, kuin broileri. Kieli ei tahtonut taipua sitten millään. Sittemmin olen selvittänyt nämäkin ongelmat ja huomannut, etten suinkaan ole ollut ainoa lapsi jonka suussa kaktus taipuu katkukseksi ja broileri broireliksi.
Kuten niitä viherkasveja, lapsuudessa kodistamme löytyi myös aikamoinen määrä kaktuksia. Koko ruokailuhuoneen pitkä ikkunalauta oli kaktusten vallassa, ja uhkarohkeat kosketusyritykset kuuluivat meidän lasten leikkeihin. Siitäkin huolimatta, että kaktuksiin koskeminen oli tietenkin ehdottomasti kielletty. Mutta vaikka viherkasvit olivatkin pitkään mustalla listallani lapsuuden yliannostuksen vuoksi, kaktuksissa on aina ollut jotakin kiehtovaa. Ehkä se on juurikin sitä lapsuudesta saakka noihin piikkeihin yhdistettyä jännitystä ja mystisyyttä, sillä jokunen vuosi sitten meillä poika koki jonkinlaisen kaktushullaantumisen, ja Ikeasta oli pakko hankkia kotiin muutama piikikäs viherpallo. Oikeastaan olen aina hirvittävän iloinen kun lapset osoittavat kiinnostusta kasveja kohtaan. On se sitten hyötykasvien viljelyä tai puhtaasti koristekasvillisuutta, kyse on kuitenkin aina niistä pienistä elämän perusasioista.

Nyt kun kaktukset ja viherkasvit ovat jälleen tapetilla sisustuksessa, päätin vähän kasvattaa meidän kaktuskokoelmaa hankkimalla pari palleroista lisää. Nuo antavat juuri sopivasti väriä ja miellyttävät silmää veistoksellisuudellaan. Pitäisi vain löytää jostain lisää kivoja ruukkuja. Kuvan palloruukut (savi ja valkoinen) ovat Tine K:n ja tilattu Nougatista, samoin raidalliset kahvikupit. Matala valkoinen ruukku on löytö Ellokselta, ja korkeat saviruukut on tulleet joskus Lidlistä ostamieni yrttien mukana.



Hitsi mutta siellä on muuten pääkallokelit! Kävin aamulla lenkillä, ja luotin, että kulkuväylän vähemmän käytetyt reunat ovat turvalliset kulkea. No, siellä pussipimeässä en tietenkään nähnyt, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Siinä samalla kun pohdin, että tossu rullaa ihmeen kevyesti, ja ehkä olkapääsärystä on se hyöty, että lonkkaa ei tunnu särkevän ollenkaan, olinkin jo tyhjän päällä ja rysähdin selälleni niin että pamahti. Jalka taittui polvesta ikävästi ja hetken aikaa katselin selälläni vesilätäköstä kuvitteellisia tähtiä. Pitänee vain toivoa, ettei sen suurempaa vahinkoa ehtinyt tulla. Ainakin nyt jalka sietää astumista, vaikka vähän arka onkin.
Olkaa siis varovaisia ja pysykää pystyssä! Kivaa torstaita!






















































