Paluu arkeen

25.4.2016

Maanantaiaamu, vappua edeltävä viikko ja maa valkoisena rännästä. Nyt tosin tulee niin silkkaa vettä, että valkoisuus on kadonnut, mutta ei nyt silti paras mahdollinen asetelma uuden viikon aloitukseen.

Blogipäivä ja lauantai-illan juhlallisuudet ovat takana ja arki kaikessa kauneudessaan (ja kauheudessaan) edessä. Lauantaipäivä kului Kattilahallilla alyttömän nopeasti ja ensimmäistä kertaa ikinä olin paikalla ihan alusta loppuun. Ihan ensimmäistä kertaa itselleni ei myöskään tullut päivätilaisuuden jälkeen pakottavaa tarvetta linnoittautua hotellihuoneeseen ja nauttia hiljaisuudesta. Tilalla oli iso merkitys, ja nyt kun tilaisuudessa oli tilaa liikkua, ja mahdollisuus istua myös rauhassa alas ja ihan vain jutella, aika kuluikin kuin siivillä. Marian ja Mintun kanssa havahduimme tosiaan siihen, että kello lähenteli neljää, ja mikäli Maria mieli ehtiä junaansa (ja me kaksi muuta vielä iltatilaisuuteen) oli aloiltaan noustava ja nopeasti.

Iltajuhla juhlittiin samassa paikassa, eli Kattilahallilla. Jälleen tehtiin ennätys, me nimittäin viihdyimme mieheni kanssa näissäkin bileissä ihan ensimmäistä kertaan loppuun asti. Sama juttu, tilalla oli taas valtava merkitys. Ennen juhla on ollut itselleni jo lähtökohtaisesti sitä, että maalais-/kotihiiri heitetään täpötäyteen Helsinkiläiseen yökerhoon, joten voinette kuvitella, että en ole ollut ihan omimmillani. Nyt iltatilaisuudesta jäi tosi kiva fiilis!

Luojan kiitos, pilkkuun asti juhliminen tarkoitti näissä bileissä sitä, että hotellille lähdettiin jo puolilta öin. Täysin absurdi ajatus, että jaksaisin vielä juhlia aamuyölle.

Testasin päivällä myös “ristomattiratiat”, ja kaikista ennakkofiiliksistä huolimatta tykkäsin näistä. Lasien hankinta on edelleen edessä, joten ehkä tylsän ja klassisen sijaan voisi kokeilla vaihteeksi jotain vähän erilaista. Vai mitä mieltä olette? 🙂

Eilen sitten jätimmekin Helsingin taaksemme jo aamu kahdeksan jälkeen ja suuntasimme kovalla kiireellä kotiinpäin. Lapset mummulasta ja mies omille menoilleen. Itselleni jäi sitten arkinen pyykinpesu, laukkujen purkaminen, kaupassa käynti ja ruuanlaitto. Salibandyharjoitukset ja uuteen viikkoon valmistautuminen. Ja pakko myöntää, että siinä kun eilen palasimme laukkuinemme (ei niin siistiin kuntoon jääneeseen) kotiin, paluu arkeen iski kasvoille kyllä melko voimakkaasti. Niitä hetkiä, kun se avec olisi tervetullut ihan tähän arkiseenkin valssiin.

Mutta hei, oli arki sitten raskasta tai ei, niin kyllä tämä meno mulle vain paljon paremmin sopii. Oma sänky, ja ihan tavallinen kaurapuuron makuinen arkiaamu. Aina on kiva käydä, mutta vielä parempi palata kotiin!

Eli oikein ihanaa ja ihan tavallista maanantaipäivää kaikille!


behind the scenes

23.4.2016

Hiphei!

Tänään on tosiaan ohjelmassa niin blogipäivää, kuin illan juhlallisuuksia, mutta varsinainen syy siihen, että matkustin Helsinkiin jo eilen, löytyy kuvista. Toki oli tänään kiva nukkua vähän pidempään ja lähteä ainakin melkein levänneenä päivän ohjelmaan, mutta eilen kuvattiin myös yhteen yhteistyökampanjaan, josta varmasti tulee sitten myöhemmin enemmän kuvia teillekin. Ja ehkä vähän parempilaatuisia kuvia myös. 🙂

Mutta nyt vauhdilla valmistautumaan, sillä Maria laittoi jo viestiä, että istuu junassa, ja tulee nappaamaan mut kohta matkaansa.

Huisia viikonloppua kaikille!


friday randoms

22.4.2016

Aurinkoista perjantaita!

Täällä paistaa niin, että silmät vuotaa! Tässä yritän kuitenkin valmistautua viikonloppuun ja Helsinkiin lähtöön, pakata tavaroita ja varmistella asioita. Niin, ja kuitenkin samalla laittaa kotia viikonloppukuntoon. Tosin jos aikataulu antaisi periksi säntäisin vielä ulos ja happihyppelyllekin. No, onhan se kuitenkin mukavampi ajellakin aurinkoisessa säässä, kuin pimeässä ja sateessa.

Muutama räpsy aamun aurinkoisesta fiiliksestä. Tämän valohoidon avulla jaksaa taas kummasti!

oma 1oma 6oma 10 oma 8 oma 3 oma 4oma 9 oma 5 oma 7

Mukavaa perjantaita, ja rentoa viikonloppuun virittäytymistä!

Tallenna


Hymyile itsesi Madridiin!

21.4.2016

Koska hymyilit viimeksi? Aamulla, kun nostit unisen ja lämpimän lapsen sängystä syliisi? Luettuasi työkaverin sarkastisen viestin, tai kenties ihan vain laittaessasi nenäsi raikkaaseen kevätaamuun? Vai tuntuuko, että hymyileminen on viime aikoina yksinkertaisesti unohtunut; naama on jäänyt peruslukemille, eikä silmätkään enää jaksa loistaa?

Lähdin mukaan Indiedaysin ja Yotuelin yhteistyöhön, jossa on tarkoitus herätellä hyytyneitä hymyjä ja etsiä mainoskasvo Yotuelille. Nyt haluan innostaa teitä kaikkia rohkeuteen, sillä tällä kertaa se palkitaan oikeasti tosi huipulla palkinnolla!hymy 5

Jäikö mallinura syystä tai toisesta aikanaan kokematta? Ei hätää, koskaan ei ole liian myöhäistä!

Nyt ei tarvitse olla sen enempää kesäkunnossa, kuin talvikunnossakaan, eikä tässä kisassa tarvitse pyöriä tuomariston edessä bikinit päällä. Unohda duckface, sillä nyt etsitään aitoa ihmistä, jonka kasvoilta paistaa elämänilo, positiivisuus ja oikea asenne. Valloita maailma hymyllä, joka tulee sydämestä ja eletystä elämästä ja anna sen tuikkia myös silmissäsi!

hymy 1

Tämä ”mallikilpailu” on avoinna kaikille 18 vuotta täyttäneille ja tapahtuu Instagramissa. Kilpailuun osallistut jakamalla kasvokuvan itsestäsi hashtagilla #eimitäänsalattavaa. Palkintona on (mallisopimuksen lisäksi) viikonloppumatka Madridiin, jossa voittaja pääsee hampaidenvalkaisuun yksityisklinikalle. Nyt siis rohkeasti omat kasvot peliin!

idhymy-4

Yotuel on apteekeista, Stockmann ja Sokos -tavarataloista sekä Emotioneista löytyvä tuoteperhe turvalliseen hampaiden kotivalkaisuun. Hammaslääkäreiden kanssa kehitetystä sarjasta löytyy tuotteet päivittäiseen käyttöön ja vaarattomaan hampaidenvalkaisuun. Tuotteet eivät vahingoita kiillettä ja valkaisevan ominaisuutensa lisäksi ne ehkäisevät tehokkaasti reikiintymistä.

Sain testikäyttöön Yotuelin valkaisevia, sekä tummentumia poistavia tahnoja ja kevään aikana palailen vielä niidenkin tehoon ja vaikutuksiin.

hymy 3

Nyt haluan kuitenkin innostaa teidät kaikki mukaan Instagramkilpailuun. Mikäli sinulta ei vielä tässä vaiheessa Instagram-tiliä löydy, Madridin matka voisi olla aika hyvä syy sellaisen perustamiseen! 🙂

hymy 2

Hymy syntyy monestakin syystä ja tarttuu helposti ihmisestä toiseen. Hymyillä voi myös ilman syytä ja itse asiassa juuri niin pitäisi joskus muistaa tehdäkin, sillä hymyillessä meitä myös hymyilyttää enemmän. Hassua, eikö vain? 🙂

Kisan voittajia valitaan kaksi, joten voittomahdollisuudet ovat tällä kertaa tuplat. Kilpailun ohjeet ja säännöt löydät Valkaiseva totuuskampanjasivulta.


Pahuksen couperosa!

20.4.2016

Kun on puolet elämästään taistellut aknen kanssa (ja elämää arpien kanssa tulee jatkumaan varmasti ihan hautaan asti), sitä jotenkin toivoi, että jossain kohtaa iho muuttuisi normaaliksi. Arvet toki jäävät, mutta että muuten iho ei enää aiheuttaisi sen suurempaa hampaiden kiristelyä. Vaan kun tätäkään ei itselleni suotu! Nyt on nimittäin niin, että aknen jälkeen kasvoilleni iski couperosa.

Varmasti ne couperosan ensimmäiset oireet olivat kasvoillani jo aikoja sitten, mutta finnit ja niiden tuoma punoitus veivät kaiken huomioni. Kesti oikeastaan aika pitkään tajuta, että punakka ihoni ei johtunutkaan finneistä, vaan jostain ihan muusta. Aknen jättämät arvet ovat nyt pääasiassa värittömiä pikku kuoppia ihossani, ja punaisuus taasen paistaa kirkkaasti ihon läpi. Posket, leuka ja nenä hehkuvat tulipunaisina aina, mutta lisäksi olen saanut ikävän vaivan sellaisesta punaiseksi lehahtamisesta. Enkä nyt puhu punastumisesta siinä merkityksessä, kuin se yleensä ajatellaan – tämä on jotain ihan muuta. Saatan nimittäin ihan rauhassa yksikseni istua ja näpytellä tietokonetta, ja seuraavan kerran peiliin katsoessani leukani ja kaulani ovat isojen punaisten länttien peitossa. Äkkiä voisi ajatella, että olen nojannut leukaa käsiini, mutta punaisuus tulee esiin ilman kosketustakin. Muistan hyvin kun kuvasimme aikoinaan yhtä blogiyhteistyötä ja olin vasta hetki sitten istunut meikattavana ammattilaisen edessä. Kun tuli kuvausvuoroni, meikkaaja huudahti kauhistuneena, että “ootko jo nyppinyt sitä naamaasi?”. Vilkaisin peiliin ja meinasin päästää itkun. Koko kaula ja leuka olivat täynnä punaisia läiskiä.

couperosa meikki

Äärettömän ikävä vaiva, joskaan ei tosin mikään hengenvaarallinen juttu. Mutta en taida olla tosiaankaan ainoa ongelman kanssa painiva, sillä couperosa on melko tavallinen vaiva suomalaisille. Ohut iho, ja ilmasto, joka kuluttaa ja rasittaa ihoa entisestään. Siinähän ne perussyyt.
Nyt kuitenkin ajattelin kysyä teiltä vähän vinkkejä couperosa ihon hoitoon! Tahtoisin kuulla kaikista niistä tuotteista, joista on löytynyt jollekulle apua, ja tietenkin myös mahdollisista hoidoista, jolla vaivaa on hoidettu. Entä onko joku samanaikaisesti pystynyt hoitamaan esimerkiksi kosmetologilla aknearpiaan ja couperosaa?

Mulla ei itselläni ole vielä mitään ässää hihassa täsmätuotteiden saralta, mutta listaan nyt joitakin juttuja, joita itse olen pitänyt tärkeänä couperosan kanssa taistellessa:

Hellävaraiset ja kosteuttavat tuotteet on itselleni ihan ehdottomia, ja niitä nyt yleisestikin vaivaan suositellaan.  La Roche -Posayn Toleriane Riche -voide on osoittautunut hyväksi niin yöllä kuin päivälläkin. Se on tarpeeksi tuhti, eikä ärsytä ihoa. Koska voide on aika peruskamaa, käytän sen kanssa yleensä seerumeja ja tehohoitoja esimerkiksi ihon rypistymisen kanssa taistellessani. Sekin kun on ajankohtaista itselleni. LRP:lla on myös Rosaliac -sarja, josta löytyisi vastaava voide UV-suojalla ja vihreällä pigmentillä. Sitä harkitsin seuraavaksi päiväkäyttöön, mikäli teiltä ei tule parempia vinkkejä.

Juuri nyt käytössäni on luonnonkosmetiikkaa Mossa -sarjan muodossa. Hellävarainen kasvovesi on tarkoitettu kuivalle iholle, ja  tuota päivävoidetta käytän LRP:n voiteen alla pari tippaa päivittäin. Tuotteet sain blogin kautta, ja muuten Mossa -tuotesarja onkin itselleni aika tuntematon. Mutta juuri nämä kaksi tuotetta ovat siis toimineet hellävaraisesti ja ärsyttämättä ihoa.

Ainoa nimenomaan couperosa iholle tarkoitettu tuote, joka multa on löytynyt jo jonkin aikaa, on sekin LRP:n.
Nimittäin tuo La Roche Posayn Rosaliac CC-voide, jota käytän meikkivoiteen alla. Se pikkuisen auttaa siihen, miten punaisuus puskee läpi, ja lisäksi voide antaa aurinkosuojakertoimen 30. Ja, koska jostain syystä olen tykästynyt LRP:n tuotteisiin, nappasin eilen apteekista myös saman Rosaliac -hoitolinjan seerumin, jonka pitäisi auttaa paikalliseen punoitukseen. En nyt vielä osaa sanoa, onko siitä hyötyä, mutta todella toivon niin!

Koska mikään ylläolevistakaan tuotteista ei ole pystynyt punaisuutta täysin kasvoiltani viemään (ja käsittääkseni couperosaan ei valitettavasti mitään totaalista parannusta ole olemassakaan), meikillä on sitten sitäkin suurempi vaikutus. Niin kiva ajatus kuin kevyt ja luonnollinen meikkipohja olisikin, pitää meikkivoiteessani olla myös sitä hyvää peittävyyttä.

Vichyn Dermablend  -meikkivoide on ollut käytössäni siitä saakka, kun reilu pari vuotta sitten kirjoitin teille peittävästä meikkipohjasta ongelmaiholle. Kun iho voi paremmin (tai ihan arkena) jatkan tätä peittävämpää ainetta jollakin kevyemmällä meikkivoiteella, mutta juhliin ja muihin menoihin Vichy sellaisenaan on paras. Mulla on aina kahta sävyä, joista sekoitan itselleni parhaan lopputuloksen. Tämä tuote on oman empiirisen tutkimukseni kautta osoittautunut parhaaksi kun vaakakupissa painaa sekä hyvä peittävyys, että keveys.

Alla kuva enne ja jälkeen meikin. Valitettavasti en itse saanut täysin samanlaista tarkennusta kuviin, eli meikattu kuva on armollisempi ihan siitäkin syystä. Mutta tosiaan kirjavuus näkyy tuossa vasemmanpuoleisessa poskilla, nenässä ja ylähuulten päällä.

Oikealla olevassa kuvassa kasvoilla on kaikki yllä mainitut tuotteet, ja lisäksi meikki pitää sisällään peitevärin, kulmien muotoilun, ripsivärin, puuterin sekä valot ja varjot.

couperosa make up

Finni huulten alapuolella kertoo siitä, että viikonloppuna on Indiedaysin blogijuhlat. Ei juhlia ilman näppylöitä, sekin taitaa olla kohdallani tähtiin kirjoitettu. 🙂

Mutta hei, kiitos jo etukäteen kaikista mahdollista hoito- ja tuotevinkeistä, ja mukavaa päivää myös kaikille niille, joita aihe ei kosketa! 🙂


raitaa ja viulua

19.4.2016

Voihan viulu, kun meni postauksen julkaisu myöhäiseksi, mutta julkaisen sen nyt kuitenkin, kun niin olin ajatellut tehdä. Ilta hulahti musiikkiopiston oppilaskonsertissa, joka oli Niilolle ensimmäinen laatuaan ja tietysti ihan älyttömän jännittävä tapaus. Mutta hienosti meni, ja pitää kyllä myöntää, että eipä olisi itsestäni lapsena ollut (eikä kyllä nytkään) noin vain esiintymään muiden edessä. Hatunnosto tässä välissä siis kaikille teille esiintyjille ja musikanteille!

raitamekko

Kuvassa mun viime aikojen lempparimekko. Sellainen sopivasti arkinen, mutta mekko kuitenkin. Tämä on meandin syysmallistosta, eli ei valitettavasti enää saatavilla, mutta jos samaa mekkoa joskus vielä tehdään ihan yksivärisenä, sellainen on pakko hommata. Venyy ja paukkuu, eikä kiristä tai purista. Helmaakin riittää sen verran, että sitä voi jokainen säädellä itselleen sopivaan mittaan. Oikeasti vähän jopa karsastin ensin tätä raitakuosia, mutta mekosta on tullut sellainen monen paikan pelastaja, sillä joka kerta kun ei ole muka mitään päälle pantavaa, päädyn pujottamaan tämän kretongin ylleni.

EDIT: täältä löytyy mekkoa vielä parissa koossa!

Toinen luottojuttu on alkuvuodesta hankkimani Marc Jacobsin New Hillier Hobo. Nimittäin vaikka usein tykkään vaihdella käsilaukkua fiiliksen mukaan, tämä jämähti käyttöön ihan heti. Menee sirosti olalle, kun pitkä hihna lepää laukun ympärillä, ja vapauttaa käsiä mukavasti olan yli heitettynä. Lisäksi laukku on tilava, mikä ainakin itselläni on yksi arkilaukun kriteereistä.

 violin

Klaarakin jaksoi istua konsertissa yllättävän hyvin, mutta huomasin kyllä jossain kohtaa, että sylikaverini muuttui koko ajan kuumemmaksi, silmät vetisemmiksi. Huomenna täällä siis pidetään ihan perinteistä sairastupaa ja koetetaan saada flunssa kääntämään suuntansa.

Mutta nyt on pakko saada kurnivaan vatsaan jotakin täytettä. Pyjama päälle ja iltapalalle.

Kauniita unia teillekin.


kevätkylvöjä

18.4.2016

Uutta viikkoa armaat!

Tänään on kyllä tarvinnut kaivaa sitä aurinkoista kevätmieltä jostain äärettömän syvältä. Toisaalta, parin sateisen päivän jälkeen kevät on ottanut aika ison harppauksen ja näkyyhän se esimerkiksi perennapenkeissä. Kun joka paikasta puskee uutta ja vihreää, on varmaan pakko vain uskoa siihen, että elämä lopulta voittaa. Ja niinhän se aina menee!

Eli aamulla kun olin vienyt Klaaran seurakunnan kerhoon ja säntäsin paikalliselle Tokmannilla siemeniä ja taimimultaa ostamaan, ei yllyttäjänä ollut lämmin ja aurinkoinen kevätaamu, vaan pikemminkin se ajatus, että tappio pitää kääntää voitoksi. Eikä siihen masentavaan maanantaiaamun harmauteen auttanut edes pelkät siemenet, vaan lisäksi kannoin kotiin kasan erilaisia mukuloita ja kuvittelin sieluni silmin rehevät ja kirjavat kukkapenkit edessäni. Sen fiiliksen, kun kesäiltana nollaa ajatuksiaan kierrellen puutarhassa tai sitä kiireetöntä fiilistä, kun aamukahvin voi nauttia auringossa istuskellen.

No, arvatkaapa vain, voiko noissa istutus- ja kylvöpuuhissa tulla muuta kuin keväinen fiilis? Ei tietenkään. 🙂

Viime kesänä ja syksynä ihailin parissakin paikassa isoja lehtikaaliviljelmiä. Koska lehtikaali on rankattu viime aikoina ihan superfoodiksi, päätin, että ensi kesänä kokeilen itse. No nyt ostin myös pussillisen lehtikaalin siemeniä ja saapa nähdä tuleeko niistä mitään. Esikasvatuksen aika olisi nyt, eli ei muuta kuin siemenet multaa. Voi tosin olla, että yritykseni ei tuota mitään, mutta josko tuosta pussillisesta siemeniä ei talous lopulta niin pahasti kärsisi, vaikka omavaraisuus tässäkin lajissa jäisi kokematta.

istutus 7

Kaivoin myös kaapinperukoilta muotin, jolla saa näppärästi halpoja taimipotteja sanomalehdestä. Vekotin on paitsi hurjan kätevä, mielestäni myös äärettömän kaunis. Lisäksi se säästää heti muutaman euron hintansa takaisin, kun pienet istutusastiat on helppo tehdä sanomalehdestä tai muusta kierrätyspaperista.

istutus 3istutus 5istutus 2 istutus 8istutus 1

Kovasti haaveilen isosta kasvihuoneesta, johon saisi pöytäryhmän lisäksi myös istutustilaa ja ruukkupuutarhan. Lottovoittoa, tai muuta äkkirikastumista odotellessa, pitää kuitenkin tyytyä kuistiin, ja niinpä istutuspöytäni päälle löysi tiensä vanha hylly. Tuo pöytähän on se, jonka isäni teki meille edellisen kotimme kodinhoitotilaan, ja hylly puolestaan on sekin edellisestä kodista, lastenhuoneen ylijäämää (Ikean hylly ja kannattimet valkoiseksi maalattuna ja rautakaupan koukuilla höystettynä).

istutus 4istutus 6 istutus 9

Ja lopulta kuulkaas, kaiken tämän vaivannäön ja tunnelmaan virittäytymisen jälkeen, mulle tulikin ihan keväinen fiilis! Nyt vain jännitetään ja odotellaan, että näistäkin taimipoteista alkaa puskea ylös jotakin elämää!

Lupasin lapsille nakkikastiketta, ja aion myös pitää lupaukseni. Eli maanantainmakuiset heipat!

Tallenna

Tallenna


Kakku kahdelle tytölle

16.4.2016

Kuten eilen kirjoittelinkin, siskoni tuli tosiaan lasten kanssa viikonlopuksi mummulaan, ja nämä pari päivää menevät aika tiiviisti isossa porukassa. Siskoni tyttärillä on molemmilla merkkipäivä tässä ihan lähiaikoina, joten juhlimme mummulassa ennakkoon yhdet nimipäivät ja synttärit. Ihan vain “oman väen kesken” on tarkoitus olla, joten lupauduin tekemään itsekin jotain kahvipöydän täytettä.

Monster High -kakku ei ihan tältä tädiltä taida onnistua, joten valitsin vähän perinteisemmän lähestymistavan ja tein kesäisen marenkikakun. Tai oikeastaan tämä on pavlova, mutta kahdella kerroksella. Kaksi marenkipohjaa (4 munaa ja 2dl sokeria / pohja) ja väliin kermavaahtoa johon sekoitin vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Vadelmia, mansikoita ja pensasmustikoita. Niin ja kävinpä ostamassa kevään ensimmäisen orvokinkin, jotta sain vähän koristetta kakkuun.

marenkikakku 1 marenkikakku 2marenkikakku 3

Ulkona paistaa aurinko ja linnut lirkuttavat kevätmenojaan. Kohta pakataan taas auto täyteen, ja lähdetään ajelemaan kohti kakkukestejä. Kun vain saisin nyt kakun ehjänä perille asti!

Ihanaa viikonloppua!


avohyllyt ♡

15.4.2016

Joskus on tosiaan elämän ilot pieniä. Tänään esimerkiksi hyvä olo tulee siitä, että keittiön avohyllyt on putsattu ja järjestetty kauniiksi. Iloa tuo myös iso kimppu kerrottuja tulppaaneja ja vastapestyt lattiat. No, kai se on juuri sitä arjen harmoniaa, jolloin tuntuu, että asiat ovat kohdallaan.

Olen ehdottomasti tylsääkin tylsempi perjantaisiivooja, jonka viikonloppu alkaa juurikin niistä tuoreista kukista ja siististä kodista. Ikään kuin juhlava vastaanotto parille päivälle, jotka rajaavat arkea. Tämä viikonloppu tosian on monellakin tapaa erilainen ja juhlavuutta lisää se, että mummulassa meitä odottaa sisko lapsineen. Tiedossa on siis hyvää seuraa, pientä juhlintaa, ja mikä tärkeintä; kaveriseuraa lapsille!

avohyllyt 4

Edelleen aina välillä saan vastata kysymykseen, kadunko avohyllyjä, tai koenko ne vaivalloisiksi. Ja edelleen vastaan, että en. Ne eivät pölyty sen enempää kuin mikään muukaan pinta, eikä niitä tarvitse puhdistaa sen enempää kuin kaapinoviakaan. Astioita käytetään, ja jos johonkin nyt kasaantuu pölyä, niin ainahan sen saa pois. Niin avohyllyiltä, kuin muualtakin. Ei; katumista voi toki harjoittaa monessakin asiassa, mutta ei sentään keittiön hyllyjen kanssa! 🙂

avohyllyt 1 avohyllyt 3avohyllyt 8 avohyllyt 2 avohyllyt 6 avohyllyt 7

Vielä vähän pitäisi pakkailla kasseja ennen vanhemmilleni lähtemistä, ja lapset lupasivat myös siivota huoneensa. Siistiin kotiin on kuitenkin illalla kiva palata.

Ihanaa viikonlopun aloitusta teille kaikille. ♡

Tallenna


Inspiraatiota kevääseen (sis. alennuskoodin)

14.4.2016


Älkää peljätkö, ihan täysin pelkäksi puutarhablogiksi tämäkään sivu ei ole muuttumassa, mutta mässätään nyt kuitenkin aiheella vielä Kevätmessujen verran.
Kuten tosiaan jo kirjoittelinkin, me saimme Marian kanssa Kiramilta kutsun messuille osana Indiedaysin ja Kiramin yhteistyötä.

Viime viikonloppuna messukeskus täyttyi oikein kunnolla keväästä, puutarhasta ja kaikesta niihin liittyvästä ja minä yritin parhaani mukaan poimia sieltä teille niitä kauniita paloja. Kamerassani oli tosin päivältä yli 400 kuvaa, joten jonkinlainen karsinta oli tehtävä. Toivottavasti nämä fiilikset kuitenkin vievät myös teitä hiukan lähemmäksi tulevaa kesää ja ulkoilmaelämää!

messuilla 4 messuilla 1 messuilla 2 messuilla 5 messuilla 6 messuilla 7

Kuten huomaatte, otin kuvien kanssa vähän “naisellisemman” linjan ja jätin tietoisesti koneet ja laitteet vähemmälle huomiolle. Sitä enemmän itse inspiroiduin kukista, kasvihuoneista, somistuksesta jne. Joitakin huomioita kuitenkin kokosin itselleni, ja tässäpä muutama listattuna:

  • ulkokalusteissa myötäillään pitkälti huonekalujen linjaa. Puutarhan ruokailuryhmät näyttävät yhä enemmän keittiön kalusteilta. Samoin ulkokäyttöön suunnitellut säkkituolit ovat vahvasti nousussa
  • toisaalta kori ja rottinki olivat vahvasti esillä. Samoin rouhea tyyli, vanha tai viimeistelemätön puu yhdistettynä luonnonmateriaaleihin, kuten taljoihin ja pellavaan
  •  ulkoporealtaat ja kylpytynnyrit tuovat luksusta suomalaisten kesäpihaan
  • kukissa ja kasveissa näkyy runsaus ja värikylläisyys pitkään jatkuneen pikkuhavukauden jälkeen
  • kasvihuoneet ovat kesähuoneita. Kurkku- ja tomaattipenkkien sijaan on ihan OK kalustaa ne ruokailuryhmällä ja pitää kasvit ruukuissaan
  • nurmikko ei enää ole puutarhan käyntikortti, vaan sammaloitunut piha on jopa muodikas, samoin kuntta (metsäpohja) on kovassa nousussa
  • erilaiset ulkotulet ja terassitulet ovat supermuodikkaita
  • vesiaiheita oli yllättävän vähän ja perinteisiä suihkulähteitä ei tainnut näkyä ollenkaan
  • luonnonkivet ovat kovasti IN, ja betonissa haetaan sitä rustiikkia vanhan kiven fiilistä
  • lavakauluksista tai vastaavista valmiselementeistä kootut istutuslaatikot jatkavat voittokulkuaan, ja pienimuotoinenkin viljely on edelleen kovassa huudossa

messuilla 8 messuilla 9Kirami

Ennen kaikkea messuilla tuli sellainen olo, että oli tila (piha tai parveke) pieni tai iso, sen somistukseen on valtavasti vaihtoehtoja ja ideoita. Myös yrttiviljely tai vaikka kirsikkatomaatit ruukuissaan sopivat myös pienelle parvekkeelle. Isojen pihojen ja mökkipihojen laittoon ideoita on vaikka kuinka, eikä mikään oikeastaan ole kiellettyä. Nyt saa siis rauhassa olla luova ja päästää sisäisen puutarhurinsa valloilleen. Vain taivas on rajana, ja toki myös se kukkaron tilanne.
Siitä tulikin mieleen, että Kirami tarjoaa nyt teille, blogini lukijoille, kivan 10% alennuksen kertaostosten loppusummasta. Alennuskoodi UusiKuu on voimassa verkkokaupassa 31.5.2016 asti. Kylpytynnyreiden lisäksi Kiramin valikoimista löytyy myös puutarhan tai mökkipihan tunnelmantekijöitä. Ulkotulia, ja esimerkiksi metallisia kolmiokehikkoja, joita voi hyödyntää istutusaltaina tai niistä voi rakentaa vaikka hauskan muurin polttopuiden avulla.