>Olen pitkään haaveillut valavani joskus kynttilöitä, ja hyödyntäväni kaikki vanhat kynttilänpätkät sekä muutossa, ja muuten vain, katkeilleet kruunukynttilät. Jotenkin touhu on jäänyt, koska olen mieltänyt puuhan sotkuiseksi ja aikaa vieväksi. Tänään kehitin itselleni helpon ja nopean konstin.
Kesän aikana kaappiin kertyi silakka- ja sillipurkkeja, lettuhillopurkeista puhumattakaan. Kaapissa lojui vino pino rikkinäisiä, iloisen värisiä kynttilöitä. Vedin katkenneiden kruunukynttilöiden sydänlangat ulos ja kiinnitin päähän vanhasta lämpökynttilästä jääneen sydämenpohjan. Avasin reiän haarukan piikillä ja suljin pienillä metallipuristimilla.
Laitoin vettä pikkuiseen kattilaan ja nostin kattilan liedelle. Vesihauteeseen sujautin vanhan lasipurkin, johon olin pätkinyt kynttilät hiukan pikkuisemmiksi paloiksi. Kuumensin vettä pikkuhiljaa, matalalla lämmöllä, jotta lasipurkki ei poksahtaisi. Kun kynttilämassa oli sulaa, törkkäsin sydänlangan purkkiin, ja jätin pään veitsen varaan, jonka asetin lasipurkin suulle poikittain.
Näppärää ja siistiä. Ei tarvittu erillistä kynttilänsulatuskattilaa, ja pienenkin satsin voi helposti tehdä kerralla.
Kulmikkaaseen Saarioisten hillopurkkiin laitoin halvan Havin valkoisen pöytäkynttilän, ja sulatin sitä vesihauteessa. Nyt purkki näyttää siltä, kuin kynttilä olisi alkujaankin valettu sen sisään. Kaulalle kaunis nauha ja kansi päälle. Oiva pikkujouluvieminen!
Kun kynttiläpurkin kylkeen vielä askartelee itse kivan etiketin, on lahja tai tuliainen omaperäinen ja yksilöllinen.
Pienempiä kynttilänpätkiä, tai tuoksukynttilän loppuja, voi helposti sulatella vaikka lastenruokapurkkeihin.
Lankoani lainaten; Kun itse tekee, saa sitä mitä tulee!

>

>Hiukan piti söpistellä ja nakata viimiset ryhmäruusun kukat kannuun. Aika suloisia. Hassua mutta kestävät nyt paremmin kuin kesällä. Kuumuus oli kai ruusuillekin jo liikaa.
Ollaan nautiskeltu mahtavasta säästä. Käytiin järvellä ihmettelemässä, miten maisemat onkaan muuttunut sitten elokuun. Ei kiljuvia muksuja hyppimässä veteen, eikä soutelijoita. Vain tyyni ja hiljainen järvi. Niilo tosin ei voinut millään käsittää, että uimaan ei voida tällä kertaa mennä, ja hiljaisuus rikkoutui hetkeksi.
Haravoitiin pikkuisia lehtikasoja, ihmeteltiin sieniä ja maisteltiin viimeiset mustikatkin mättäiltä. Hiukan vetisiä olivat jo. +10 astetta tuntuu viileältä, mitenköhän sitä pärjää taas talven tuiskuissa ja myräköissä? Toisaalta en kyllä vaihtaisi näitä neljää vuodenaikaa mihinkään. Mukavaa, että maisemat vaihtuvat matkustamatta mihinkään.
Kollaasi projekti on yhä kesken. Into taisi taas lopahtaa. Jatkan sitten vaikka ensi viikolla!

Meillä vallitsee iloinen kaaos. Muutama projekti on taas kesken, matot (jälleen vastapestyinä) makaa rullattuina pöydillä, vasarat ja ruuvarit lojuu sikinsokin. Ei siis mitään laajempaa kuvaa tälläkään kertaa.
Viikko on ollut aika mahtava. Erilainen, kuin pitkiin aikoihin. Tekemistä ja menemistä. Tykkään oikeestaan tosi paljon.
Kiitos mielekkään seuran ja ajanvieton, on kotiasiakin alkanut helpottaa.
Katson uusin silmin. Etsin asiaoita, joista pidän. Eteisen kiviseinä, jättimäinen pannuhuoneen ovi ja 60-luvun pilkkulasi väliovessa. Kaikki on oikestaan aika kauniita. Tai jollakin ihmeen tavalla ne on muuttunut silmissäni esteettisemmiksi!
Neljä uutta, tai oikeastaan tosi vanhaa, virkattua päiväpeitettä ihmettelee kohtaloaan. Olen hypistellyt ja pyöritellyt niitä. Vetänyt hartioille ja ihastellut. Joku on ollut ihan mielettömän taitava! Näille olisi tiedossa myös jonkinmoisia värikkäitä seuralaisia. Tulkoon vain vuosisatojen kylmin talvi. Meillä kääriydytään peittoihin.
Mieheni (joka saa tästä lähtien olla täällä blogin puolella T) setä kiikutti ovellemme eilen jättimäisen pussin tyrnin marjoja. Yön yli komeilivat tuossa vanhassa kulhossa uiden c-vitamiinissaan. Tänään pitäisi keksiä puristaako ne mehuksi vai pakastaa pikku annoksina sellaisenaan.
Vanhat ruokapöydäntuolit lähtivät eilen uuteen kotiin. Nyt tässä talossa ei ole syöttötuolia lukuunottamatta yhtään “uutta” tuolia. Vain vanhoja ja kuluneita. Tykkään, vaikkakin eräs uusi, mutta pitkäaikainen
tuolihaave olkaa olla lähellä toteutumistaan. Nyt nautiskelen siitä, että olohuoneeseen mahtuu taas imurin kanssa.
Illalla olisi ohjelmassa kollaasin kokoamista seinälle. Mitenkähän siitäkin onnistuu saamaan mieleisensä? Työnjako menee varmaan tuttuun tapaan; T naputtaa (sekä vasaralla, että suullaan), minä yritän määrätä taulunpaikan, ja ihmettelen, että eikö ukko voisi joskus innostua näistä jutuista.

Tänään on muuten viimeiset mahdollisuudet osallistua arvontaan.

>

>Olen saanut kevään jälkeen useita sähköposteja ja kysymyksiä koskien Almaa, meidän koiraa. Ajattelin nyt kirjoittaa tälläisen pikaisen postauksen asiasta. Enkä suinkaan tarkoita sitä, etteikö postia saisi edelleenkin laittaa. Usein vain kirjoittaja pyytelee aluksi anteeksi, kun kyselee koiran rodusta, luonteesta ym. Tässä siis kaikille asiasta kiinnostuneille tasapuolisesti.
Alma on rodultaan Coton de tulear. Rodun viralliset sivut löytyvät täältä. Voit lukea rodun luonteesta, tyypillisistä sairauksista ja tutkia kasvattajaluetteloa. Meillä ei ole tähän mennessä mitään ongelmia ilmennyt. Ei silmien vuotoa, josta joku juuri kyseli, eikä mitään muutakaan.

Sitten niitä omia kokemuksiani. Alma on osoittautunut viimeisen n. puolen vuoden aikana kiltiksi, melko rauhalliseksi (ottaen huomioon, että koira on yhä pentu) ja erittäin seuralliseksi. Niilon kanssa kulkevat peräkkäin kuin askel ja pamaus, mutta välillä koira kaipaa omaa rauhaa ja vetäytyy esim. sohvan tai sängyn alle. Nyt parhaillaan makoilee tuossa jaloissani. Alma tulee toimeen jokaisen kanssa. Ei hauku eikä räksytä. Tässä on pieni koira ilman suurta egoa! Kaikkein parhaiten tilannetta ehkä kuvaa se, että Almaan voi luottaa. Koskaan ei ole tarvinnut miettiä mitä koira lapselle tekee viereisessä huoneessa.

Meille koira on hankittu vain ja ainoastaan “kotikoiraksi”, mikä helpottaa huomattavasti turkinhoitoa. Turkkia voi siis huoletta lyhentää, kun sen ei tarvitse mennä läpi näyttelyiden rotumääritelmiin perustuvasta “ulkonäköseulasta”. Esimerkiksi nyt kun ilmat olivat sateiset, sai Alma uuden syyslookin ja hiukan lyhyemmän karvan.
Valkoinen koira ei suinkaan likaannu tummaa koiraa helpommin, mutta lika on paremmin havaittavissa. Valkoiselle koiralle on kehitetty omat shamppoot ja hoitoaineet, jotta väri pysyy kauniina. Aivan kuin meille ihmisillekin on kehitetty hiusten sävyä korostavia tuotteita. Hoitoaineesta voit itse laimentaa suihkupulloon kätevän kampausnesteen, joka helpottaa pitkän turkin föönaamista. (jota meillä ei tosin tarvita).
Meillä Almaa pestään tarpeen mukaan. Kunnollinen harjaus muutaman kerran viikossa (meillä ei kai niinkään usein, kun turkki on pysynyt aika siistinä), pidentää pesuvälejä. Pesun jälkeen koira kuivataan hyvin ja turkki föönätään kuivaksi. Itselläni ainakin sujuu ihan ongelmitta niin, että istun wc-istuimella koira sylissäni, ja harja ja kuivain käsissäni. Koira pitää lämpimästä ilmasta, kun koko pörröinen turkki on menettänyt pesussa kaiken lämpönsä.
Edellinen koiramme oli täysin lyhyt karvainen, mutta en koe, että Alma tuottaisi sen enempää työtä turkillaan. Päinvastoin oikeastaan. Nyt siivoaminen on helpompaa, kun karvoja ei lähde niin paljon, ja ne ovat ohuita ja vaaleita. Punaisia mattoja toki pitää imuroida päivittäin, mutta niin pitäisi muutenkin ja meillä imuri on lähes aina esillä 🙂

Alma ei vaadi paljoa. Se nauttii kävelyistä, mutta ei tarvitse kymmenen kilometrin juoksulenkkiä. Kesällä se nautiskeli matkustamisesta pyöränkorissa. Itse pidän tätä rotua sellaisena rauhallisen nautiskelijan rotuna. Pitää tietenkin ottaa huomioon, että “vertailukohteena” (vaikka rumalta kuulostaakin) on edellinen koiramme, joka oli luonteeltaan täysin erilainen. Ennen ajattelin myös, että Coton on naisten koira, mutta ihan täysin se on ehtinyt miehenikin hurmata. Ja mieshän meille tämän koiran halusi ja hommasi. Miehisyys sai toki kolauksen, kun Alma kävi ensimmäisellä rokotuksellaan maalaiskaupungin eläinlääkärillä puolisoni kanssa. Vastaanotolla muu miesväki oli patsastellut ajokoiriensa, rottweilerien ja saksanpaimenkoirien kanssa, ja mieheni auttoi valkoista puudelia ylös rappusia. Yhdistelmä oli kuitenkin osoittautunut melkoiseksi naismagneetiksi, joten -Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Alma on oppinut jo hyppäämään sohvalle ja sängylle. Meillä se on sallittua. Mitään ongelmia sen suhteen ei ole. Pahojaankaan koira ei juuri ole tehnyt. Iltaisin yritämme syöttää koiralle mahdollisimman paljon puruluita ja tikkuja, jotta hampaat lähtisivät vaihtumaan. Alma pitää siitä, että tikun toisesta päästä pidetään aluksi kiinni. Loppu menee paremmin jo itsekseen.

Alman ja Niilon ensikohtaamista en voi varmaan koskaan unohtaa. Koira on tuonut meille valtavasti iloa ja valehtelisin, jos väittäisin, etteikö se ole myös lievittänyt surua. Almasta on ystävää monelle. Koira kun palasi vasta tänään viikonloppuhoidosta mummulasta. Koirien ystäviä on moneksi, mutta niille jotka rotua harkitsevat, voin vain kertoa myönteisiä kokemuksia. Toisille pikkukoira on ainoa vaihtoehto, toiset kaipaavat koirasta metsäseuraa tai vahtia. Onneksi ihmisiä ja koiria on moneksi!

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisinpänä vastaus kysymkseen, jonka monet ujosti esittävät; Paljonko koira sitten maksaa?
Alma maksoi muistaakseni 1200€. Hinnat varmaan vaihtelevat parin sadan haarukalla, luulisin ainakin.

Uuden Kuun koirahistoriaa voi lukea enemmän valitsemalla tunnisteista Koiruus.
Tässä vielä muita blogeja, joissa Coton de tulear vilahtaa:


Char & the city
Loving White
Ihanuutta arkeen

Ja o
ikein kivaa olisi, jos muut pumpulin omistajat vaikka täydentäisivät tekstiäni kommenttiboksiin. Itse kun en koe millään tavalla olevani mikään koiraexpertti.

Muita blogijuttuja tulossa, kunhan ehdin taas koneelle!

>

Sain ihanan tunnustuksen kolmestakin paikasta.
Piupaulta, Ninalta  ja Kirsikalta.
Kiitos teille.

*Kolme rakasta asiaani ovat

Puoliso

Lapsi

Koti

*Mulla on monta kuvaa, joita rakastan, mutta kaikki ovat sen verran henkilökohtaisia, 

etten halua niitä tänne laittaa.

*En tuuppaa tätäkään nyt eteenpäin, vaan ihan jokainen blogi, jossa vierailen on kirsikkansa ansainnut!

Edit: Kirjoittelin tätä pitkin aamupäivää. Nyt lapsi nukkuu kuin enkeli. Johtuu varmaan siitä, että seisottiin just tunnin verran ulkona kaatosateessa ja odotettiin, että mies ajaa avaamaan meille oven. Piti vähän niin kuin mennä kauppaan, mutta ei siitä sitten tullutkaan mitään. Olo on muuten aika lyöty. Piti mennä naapuriin lainaamaan puhelinta, ja sitten repiä tuota lasta lammikoista, kun olisi niin mielellään uinut jokaisessa. Kaikkea tätä säesti suora huuto ja kitarisojen kaunis värinä.

Kaipa tällekin vielä joskus pystyy nauramaan!

Niin, ja on meillä vara-avain. Se vaan on vielä sisällä, kun ei olla keksitty sille hyvää paikkaa. Pitää vissiin alkaa oikein miettimään.

Tulipas taas turinaa!

Mukavaa päivää kaikille!

>Meillä on tällä hetkellä sekaista, likaista ja aika kaootistakin. 

>Keräsin tässä viikonlopun aikana kaiken uskonnollisen madonnahössötyksen pois kodistamme. Samoin köyhänhopeat. Sulloin koreihin ja ihastelin tyhjiä pintoja. Samaa matkaa lähtivät pitsit ja nauhat. Meillä on oikeastaan aika alastonta! Okei, yhden madonnan, ensimmäiseni ja alkuperäisestä Ihanalivingistä ostetun, jätin möllöttämään jääkaapin päälle. Tabula rasa; Mulla on nyt sellainen. Mies oli enemmän kuin innoissaan tästä uskonnollisesta puhdistuksesta. Ihmetteli tätä tyhjyyttä ja kaiken romun määrää. Niin minäkin.
Jotain juttuja nostin kaapeista esille, mutta aika tyhjää meillä nyt oikesti on. Ja aika kivaakin. Katselen ja mietiskelen. Ihan rauhassa, jos osaisin.
Punaisen värin himo on kasvanut ihan sietämättömäksi. Sellainen tumma ja lämmin, tai oikea peruspunainen. Ei väljä. Voi tietysti olla, että järjestelen tavarat ensi viikolla takaisin paikoilleen, mutta nyt pidän kovasti näkemästäni. Mielessä muhii monta juttua. Takarajana tietenkin joulu.
Viikonloppu on ollut aika väsyttävä. Jotakuinkin olen itsekseni taas pyöritellyt tätä arkea, kun mies elää toisessa rytmissä. Mutta onneksi alkuviikolla helpottaa, kun ollaan taas molemmat kotona. Oikeastaan mun viikonloppuni alkaa näin sunnuntaina. Teille muille toivottelen mukavaa sunnuntai iltaa ja voimia viikon alkuun!

>