Ohikiitäviä kesähetkiä

16.6.2021

Kesäpäivät tuntuvat juoksevan karkuun. Syreeni on vain muisto viimeviikon kuvissa, ja taas yksi viikko on ehtinyt jo puoleen väliin. Edelleen kaipaan sitä, että aika pysähtyisi hetkeksi. Tai lakkaisi ainakin kiiruhtamasta. En nimittäin pidä kesän ja kiireen yhdistelmästä, vaikka en ehkä kiireestä pidä ylipäätään. Olen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat elämään enemmän aikaa “haistella ruusuja”. Ja kuvainnollisesti yritänkin sitä harrastaa. Jättää myös aikaa ihan vain sille olemiselle ja nauttimiselle. Kesätuulen tuntemiselle ja linnunlaulun kuuntelemiselle. Suomen kesä ja luonto ovat kuitenkin just niitä asioita, joista voimaa voi ja pitääkin ammentaa ihan koko vuoden tarpeisiin. Aikaisista aamuista ja valoisista öistä. Vaikka vuorotellen silloin tällöin. Mutta vähiten kesä on tarkoitettu ainaisen tietokoneen edessä istumiselle, sen olen vuosien mittaan oivaltanut.

Huomenna ajattelin ennakoida tulevaa helleputkea pyhittämällä torstai-illan siivoukselle. Ei tarvitse sitten haaskata kaunista kesäviikonloppua moiseen tylsyyteen. Tänään olen kuitenkin antanut itselleni luvan nauttia ulkoilman sijaan myös jalkapallosta olohuoneen sohvalla. Joskin kohta nappaan roseepullon jääkaapista, kaadan itselleni lasillisen ja siirryn kasvariin. En juhliakseni Venäjän voittoa tai surrakseni Suomen tappiota. Otan lasillisen ihan vain itselleni. Ja sille että on kesä!

 

Mukavaa iltaa myös sulle! 🍃


Mehiläiset ystäviksi!

14.6.2021

Kaupallinen yhteistyö Plantagen


Useammat hedelmäpuut ja marjapensaat ovat jo ehtineet lämpimän alkukesän myötä kukkia ja nyt tietenkin jännitetään, ehtivätkö pölyttäjät tehdä tehtävänsä. Nopea kierros puutarhassa vahvisti epäilyni oitis, ja luvassa on kiitettävä sato oikeastaan ihan joka lajia. Kirsikkapuut taitavat tänä vuonna rikkoa jopa ennätyksensä. Tänään jatketaan kaupallista yhteistyötä Plantagenin kanssa ja pohditaan myös sitä, miten tärkeää on houkutella mehiläiset puutarhaan.

Kuten tiedämme, pölyttäjät rakastavat kukkia! Kukista pölyttäjät löytävät ravinnokseen makeaa mettä ja siitepölyä. Kun esimerkiksi mehiläinen liikkuu kukassa, sen karvaiseen ruumiiseen tarraa siitepölyä, ja lentäessään taas toiseen kukkaan, siirtyy myös siitepöly eteenpäin. Tätä kukasta kukkaan lentämistä ja siitepölyn siirtelyä kutsutaan pölytykseksi, ja pölytyksen ansiosta kukka kehittää siemeniä. Siemenistä sitten taas kasvavat taimet seuraavana vuonna.

Mehiläisiä ja muita pölyttäjiä saamme kiittää paitsi hedelmistä ja marjoista, mutta niiden ansiosta meille riittää esimerkiksi kasviperäisiä öljyjä ja lehmille apilaa popsittavaksi. Jotta ruokavaliomme olisi jatkossakin monipiolinen, pölyttäjät on syytä pitää iloisina. Tiesitkö, että arviolta kolmannes syömästämme ruoasta saa alkunsa hyönteisten suorittamasta pölytyksestä! Se on aika paljon!

Tuoksut, värit ja muodot. Jos mehiläisiltä kysytään, tässäpä tärkeimmät. Jos siis joskus mietit voisiko voikukat hävittää maapallolta (tai naapurustosta) kokonaan, siirrä ajatuksesi mehiläisiin, joille alkukesän kirkkaus on äärimmäisen tärkeää. Voikukista ei silti tarvitse tykätä ja jos näin on, niin pelastus tulee yleensä juhannukseen mennessä kun suurin voikukkakausi päättyy. Samaan aikaan mehiläisten tarpeet kuitenkin säilyvät, ja jotta ihminen ja luonto jatkaisivat kulkuaan sulassa sovussa, kannattaa kesän mittaan uhrata muutama ajatus mehiläisille ja muille pölyttäjille.

Mehiläisten kanssa vehkeily ei missään nimessä tarkoita sitä, että sinun pitäisi suosia vain keltaisia ja riemunkirjavia kukkia! Tiesitkö, että esimerkiksi viehkeä laventeli ja klassisen kaunis marketta ovat oikein hyviä mehiläisten ruokkimiseen. Samoin monet yrtit. Marketan mehiläiselle avoin kukka on oiva esimerkki siitä, että juurikin nuo yksinkertaiset kukat ovat pölyttäjäystäviemme mieleen. Esimerkiki pionien maatiaislajikkeet ja yksinkertaiset daaliat. Huolehdi siis siitä, että istuttaessasi kesäkukkia joukosta löytyy myös niitä yksilöitä, jotka kiehtovat mehiläisiä ja mahdollistavat muodoltaan pölyttämisen!

Itse yhdistin tänä vuonna Plantagenin laventelit, marketat, oliviipuun ja hortensiat. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että mehiläisiä voi palvella myös hillitymmällä väriskaalalla!

Kotiamme ympäröi todellinen mehiläisten keidas, ja luonnonkukkien ja yrttien lisäksi löytyy villivadelmaa, metsämansikkaa ja montaa muuta mehiläisten lempparia. Halusimme kuitenkin tänä vuonna lisätä myös omaan pihaamme pienen, vähän enemmän ympäröivää luontoa muistuttavan alueen ja kylvimmekin oman kukkaniityn meidän ja pölyttäjien iloksi. Plantagenilta löytyy myös laaja valikoima erilaisia siemeniä ja Mehiläiskukkaseos lupasi jo nimellään tarkoitukseen sopivia siemeniä. Tämän projektin etenemistä saatte aivan varmasti seurata kesän mittaan!

Hedelmä- ja marjasadon lisäksi, tällä hetkellä mietitään tietenkin myös kasvihuoneen kasvatteja. Muistatteko pienen pienet chilinalut, jotka pääsivät ruukkuihin Mitäpä jos kasvattaisitkin itse -postauksessa huhtikuun puolivälissä? No tuollahan ne nyt kasvavat pörheän hyvinvoivana kasvihuoneessa ja kurottavat koko ajan ylemmäs ja ylemmäs. Plantagenin valmiit tomaatintaimet ovat jopa raakileilla asti, ja odottavat auringon tuomaa punaa poskilleen.

Näin kesäkuun alkupuoliskolla kaikki on vielä kovin pientä ja söpöä, mutta kuukauden kuluttua kasvihuone alkaa taas muuttua kesäiseksi viidakoksi. Välillä tuntuu, ettei jaksaisi millään odottaa!

Myös Plantagenin perunaruukku on osoittautunut toimivaksi ja satoa odotellaan siitäkin kovasti. Nuppujakin on jo!

Muistathan, että halusit sitten lukea vinkit hyönteishotellin pyörittämiseen tai kesäkukkien hoitoon, löydät kattavan tietopaketin puutarhan eri aiheista Plantagenin sivuilta!

Ihanaa uutta kesäviikkoa! 🐝

 


Voispa ajan pysäyttää!

07.6.2021

 

Stoooooop! Tässä kohtaa kesää tekisi aina mieli vetää hätäjarrusta! Voisko kaikki pysähtyä just tähän syreenien, koristeomenoiden, kielojen ja kaiken muun ihanan aikaan. Tuntuu, että nämä kesän hetket menevät niin luvattoman nopeasti ohi, eikä tällainen hidas nautiskelija ehdi kunnolla ottaa kaikkea iloa irti. Tai jos voisi laittaa pulloon ja saada kukat kestämään!?

Vaan eipä tuo niin mene, ja siinä kai koko homman viehätys. Yritän aina muistuttaa itseäni neljän vuodenajan upeudesta. Ja tietty siitä, että kesä ei tuntuisi just näin ihanalle, jos välillä ei olis marraskuukin.

Freesasin viikonloppuna kotia oikomalla vähän paikkoja ja kantamalla kimppu kaupalla kukkivaa sisään. Kukaan ei ehkä huomaa, etten viitsinyt sen paremmin siivota. Ehtii sitä sitten vaikka sateisempina päivinä. Arki tuntuu lähes juhlalta kaiken kukkeuden lomassa ja kun nämä kukat kuihtuvat, on luvassa onneksi uusia kimppuja. Vielä pitkään! Jeeee!


Sekaisin puutarhasta

31.5.2021

 

Varsin onnellinen puutarhuri täällä hei!

Olen kaatunut iltaisin sänkyyn väsyneenä ja paikkoja särkien. Kaiken kantamisen, kaivamisen ja raahaamisen jälkeen tuntuu kuin olisin jäänyt jyrän alle. Veto on poissa, mutta mieli sitäkin virkeämpi. Millään ei malttaisi lopettaa ja toisaalta koskaan ei onneksi tule valmistakaan. Väittäisin, että puutarhatyöt ovat resepti hyvään oloon ja menevät kyllä ihan urheilustakin, jos oikein innostuu.

Tein viikonloppuna uuden daaliapenkin, jaoin juurakot ja upotin mullan alle. Kitkin, kuokin, karsin ja istutin. Ja olisin voinut jatkaa vaikka miten pitkään. Harmi, että viikonloput ovat vain niin kovin lyhyitä. Ja minä tarvitsen paljon unta. Mutta on se vain joka kerta yhtä ihanaa kulkea ulkona illalla se viimeinen kierros ja ihailla työnsä jälkeä. Ja toisaalta heti aamulla käydä kurkistamassa, miltä ulkona näyttää. Tämä on se vuodenaika, jonka soisin kestävän miltei ikuisesti. Tavallaan kesä on kuitenkin vasta alussa.

Kuolanpionin nuput pullistelevat jo punaisina ja onpa tuo tehnyt kolme uutta taimeakin, joten kenties siirrän tätä ihanuutta vielä jonnekin muuallekin. Keltaiset kiurunkannukset saavat meillä peittää perennapenkkejä kunnes väsyvät ja antavat tilaa muille kasveille. Ne on oikein hyviä peittämään paljasta maata ja ehkäisevät näin myös rikkaruohojen kasvamista. Kohta niiden lomasta puskee esiin mooseksenpalavapensas, ritarinkannukset ja monet muut ihanuudet. Sävyt muuttuvat ja syvenevät, ja puutarha muuttaa taas ilmettään.

Ja hei, kun illan päätteeksi voi vielä poimia maljakkoon pienen annoksen oman pihan kesää, on yhtälö aika täydellinen. Siitäkin huolimatta, että ne varsinaiset kotityöt jää kyllä sisällä tekemättä.

Ihanaa uutta viikkoa sullekin! 💛

 


Elämässä tärkeintä

26.5.2021

Olen tässä kevään aikana kuullut yhden jos toisenkin viisauden siitä, että elää pitäisi silloin kuin siihen on mahdollisuus. Pitäisi suorittamisen sijaan nauttia, olla läsnä ja rakastaa. Niinpä, sillä mitenkäs me kukaan päiviemme määrästä voitaisiin olla varmoja. Näitä viisauksia kun on sitten alkanut pienessä mielessään oikein pyörittämään, niin johan tässä on tullut monen monta ajatusta omasta elämästä, unelmista, haaveista ja tietty siitä suorittamisesta myös. Samaan aikaan kun tuntuu, että on haalinut arkeen kaikkea mahdollista ylimääräistä ja pelkää jonkin verisuonen napsahtavan ihan just ja pään räjähtävän, sitä tietenkin alkaa miettiä myös ihan rehellistä muutosta. Että jos muuttaisikin jotain. Laittaisi asiat uudestaan arvojärjestykseen ja nostaisi ylös just ne, mitkä itselle on kaikkein tärkeimpiä. Vaan eipä se sitten olekaan niin helppoa. Sitä kun arvottaa aika monta juttua elämässään tärkeäksi, mutta aika on rajallista. Kaikkea ei voi saada, siinä se elämän raadollisuus.
Toki sellaisen oikean balanssin etsiminen kuuluu varmasti elämään ihan jatkuvasti, mutta jotenkin tämä on laittanut just nyt aivot työstämään asiaa ihan erityisesti. No, pakko myöntää, että jos näitä asioita alkaa pyörittämään mielessään keskellä yötä, niin johan ne paisuvat vähän liikaakin. Kaikesta huolimatta ajattelin, että jonkinlainen mitä minä elämältä oikeasti haluan -raportti pitäisi lähitulevaisuudessa laatia. Mutta se keittiöpsykologiasta tällä erää.

Meillä jäi keväällä myös moni homma puolitiehen ja vaikka tapetoinnit oli tarkoitus jatkaa melkein heti olkkarin perään, kaikki seisoo oikeastaan just siinä, mihin ne silloin pääsiäisen aikaan jäivät. Toki pihalla tehtiin muutama projekti ja niistä kiitos puolisolleni, joka hoiteli asioita kun olin itse poissa. Ja vaikka ajattelin vielä hetki sitten, että ihan sama, jos joku lista puuttuu ja joku johto ei ole paikallaan, olen pikkuhiljaa alkanut myös pohtia, että noita rästihommia voisi täällä sisälläkin alkaa taas jouduttamaan. Ei ehkä kuluteta kesää tapetoimalla, mutta esimerkiksi ikkunat voisi vaikka pestä, niin kesä ulottuisi paremmin myös sisälle. Ja ehkä ne johdot ja listatkin olisi kiva saada paikoilleen. Jos vaikka sitten saisi helpommin siirryttyä uuden huoneen kimppuun kun se aika tulee. Näin sadepäivän iltana on toki helppo suunnitella, että mitä kaikkea voisi tehdä. Aurinko kun paistaa, nämä sisänurkat unohtuvat taas aika nopeasti. Mutta sitä kesä on, ja kukaan ei varsinaisesti kärsi, vaikka joku paikka repsottaakin.

Tänään en kuitenkaan ajatellut edistää näistä asioista yhtään mitään. Eilisen aikainen nukkumaanmeno kärsi hieman koronarokotteesta kipeytyneen olkapään vuoksi, mutta jos vaikka ensi yönä saisi nukuttua ihan kunnon unet yhteen putkeen. Taidan myös vetaista pimennysverhon ikkunaan, vaikka rakastankin tähän vuodenaikaan just sitä, kun saa herätä auringonvaloon.

 

Tunnelmallista iltaa. Mä sytytin muuten muutaman kynttilänkin sadepäivän kunniaksi. Nyt on ainakin hygge! ✨


Sensai – silkin kosketus

25.5.2021

Kaupallinen yhteistyö  Sensai 


Tänään päästään taas puolentoista vuoden tauon jälkeen sukeltamaan Koishimaru-silkin ja SAHO-rituaalin hellivään tunnelmaan. Ja ihanaa niin, sillä vaikka joitakin Sensain tuotteita jäikin pysyvästi käyttööni, uskon, että kokonaisvaltaisempi ihon helliminen tulee nyt tarpeeseen. Samalla sukelletaan myös keski-ikäistyvän mielen syövereihin ja niihin ajatuksiin ja tunteisiin, joita ikääntyminen tuo aika ajoin myös minun mieleeni. Pitääkö ikuisen nuoruuden lähdettä jahdata hampaat irvessä, tai onko koronavuodella ollut merkitystä ihonhoitoon tai ylipäätään ajatuksiin kauneudesta ja ihonhoidosta. Tervetuloa mukaan. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sensain kanssa. Ja huomaathan napata alennuskoodin myös postauksen lopusta!

Olen selkeästi ajautunut siihen elämänvaiheeseen, jossa tuntuu, että yhä nuoremmat täyttävät 40-, 50- ja jopa 60-vuotta. Toisaalta koen olevani onnekas, kun elämässäni on ystäviä niin monesta ikäluokasta ja pystyn myös suhtautumaan ikään enemmänkin numeroina ja vuosien vierimiseen positiivisena jatkumona, kokemusten ja muistojen kartuttamisena sekä upeana lahjana, jonka elämä meille antaa. Kaikesta positiivisuudesta huolimatta pysähdyn minäkin silti aika ajoin peilikuvani eteen kysyen, missä kohtaa tämä kaikki tapahtui. Nuoruutta en niinkään halaja takaisin, sillä elämä on antanut paljon hyvää. Oman olemuksen toivoisi silti säilyvän iloisena ja energisenä ja heijastavan enemmänkin sitä elämänhalua ja paloa, joka sisältäni löytyy.

En varmasti ole ainoa, jonka meikkausrutiinit viimeinen vuosi on muuttanut. Kenties pysyvästikin. Yhä kevyempi ja ohuempi meikkikerros kiinnostaa, ja mitä vähemmän meikkiä tulee käytettyä sen pienempään meikkimäärään myös tottuu. Samaan aikaan tietenkin ihon muu kunto korostuu. On tietenkin helpompaa olla meikittä kun iho voi hyvin. Itse huomaan, että aikoina, kun maskin kanssa joutuu sinnittelemään useamman päivän putkeen, myös iho reagoi ja syntyy punoitusta ja näppylöitä. Toisaalta kun iho on hyvässä kunnossa, saatan jättää meikkaamatta ihan vain jo siitä syystä, että suurin osa ihmisistä näkee minut maski kasvoillani tai etäyhteyden kautta. Jännää seurata minkälainen maailma meitä odottaa.

Kauneudenhoidon perustana ja ihon kunnon ylläpitämisessä sekä parantamisessa kaiken A ja O ovat tietenkin puhdistus ja kosteutus. Sensain maailmassa tätä kutsutaan Sahoksi, joka myös pyrkii muuttamaan käsityksemme ihonhoitorutiineista enemmänkin rituaaleiksi.

Samaan tapaan kuin japanilaisessa teeseremoniassa, myös Sahossa on tärkeää tehdä tietyt asiat oikeassa järjestyksessä. Samaa kaavaa noudattaen ja päivittäin. Saho tarkoittaa myös sitä, että ihonhoitoon varataan aikaa. Huolellinen puhdistus ja kosteutus eivät vie ajastamme kuin hetken, jonka pystymme varmasti itsellemme jokainen löytämään. Sensain filosofiaan kuuluu, että toistuvasti käytettynä Sahon rauhoittava menetelmä vie kohti koko elämän kestävää kauneutta.

Käytännössä Saho on puhdistuksen ja kosteutuksen yhdistelmä. Jotta rituaalin tulos olisi paras mahdollinen, Saho pitää sisällään kaksoispuhdistuksen, kaksoiskosteutuksen ja kaksoislevityksen.

Sahossa hoitotuotteiden oikea käyttöjärjestys on hoitovesi – seerumi – emulsio/voide – silmänympärysvoide/naamio. Ainakin silmänympärystuotteen levityksen kohdalla tämä poikkeaa monesti siitä, mitä olet aikaisemmin saattanut järjestyksestä ajatella. Päivittäinen Saho ei tarkoita kylpyhuoneeseen muuttamista, sillä kyse on itse asiassa keskittymisestämme itseemme ja rituaaliin. Löydät aiemmat Sensain postaukseni täältä ja voit perehtyä myös Sahoon paremmin aikaisempien tekstieni avulla.

Kaksoispuhdistus:

Silky purifying Cleanser Cleansing Cream
Silky purifying Cleanser Clear Gel Wash

Kaksoispuhdistusrituaalin ensimmäinen vaihe poistaa iholta rasvaliukoisen lian kuten meikin. Toinen vaihe puhdistaa vesiliukoisen lian, kuten pölyn ja hien. Toinen vaihe on tärkeää tehdä myös aamuisin.

Cleansing Cream minulla on ollutkin jo käytössäni pidemmän aikaa ja pidän todella sen koostumuksesta, puhdistavasta tehosta, hellävaraisuudesta ja enemmänkin kosteuttavasta ja hellivästä tunteesta kasvojen iholla. Kaikki meikki irtoaa varmasti, mutta iho ei silti ryhdy kiristämään.

Olen tottunut Sensain Creamy Soapin pehmeään puhdistusvaahtoon ja pakko myöntää, että uuden vaahtoamattoman geeliputsarin teho mietitytti tuotetta ensi kertaa kokeiltaessa. Mutta tuloksena on puhdas ja raikas tunne. Otan pari painallusta geeliä kädelleni ja hieron geelin kosteille kasvoille. Valkoiseen pyyhkeeseen ei jää jälkeäkään ja iho on oikeasti tosi puhdas! 

Kaksoiskosteutus:

Absolute Silk Micro Mousse Treatment
Absolut Silk Cream

Eli Saho-rituaalin toinen vaihe. Hoitoveden tehtävä on saada iho vastaanottamaan kaikki se kosteutus, joka varsinaisella kosteusvoiteella on annettavanaan. Itse tutustuin hoitoveteen juurikin Sensain kautta ja se kuuluukin nykyään ihan vakiona ihonhoitooni. Kaksoiskosteutuksen toinen vaihe on ihon ravitseminen eli seerumi sekä emulsio tai voide.

Absolute Silk -linjassa tiivistyy äärimmilleen juurikin Koishimaru-silkin teho. Tästä linjasta käytössäni on jo tutut tuotteet eli vaahtoava hoitovesi, sekä Absolut Silk Cream. Molemmat iholleni täydellisesti sopivia ja ne huumaavat tuoksullaan edelleen jokaisella käyttökerralla. Vaahtoava hoitovesi on riittoisa ja virkistävä. Minulla on tapana levittää se kasvoilleni heti suihkun jälkeen. Pieni painallus ja sormenpäihin muodostuu parin sentin vaahtopallo. Siitä siirrän vaahtoa otsalle, poskille, leualle ja hieman myös silmien alle. Annan olla hetken ja tuotteen imeytyä ihoon, jonka jälkeen levitän veden hoitavin liikkein kaulaa unohtamatta. Itse olen kokenut tämän vaahtoavan hoitoveden parhaaksi. Sen levittäminen on huomattavasti helpompaa ja saan sen tunteen, että kaikki hoitovesi päätyy varmasti juuri sinne, minne se oli tarkoitettukin. 

Myös voiteen levityksessä käytän napakkaa, mutta hellää hierontaa. Kun ylöspäin suuntautuva pyörivä hieronta on tehty, painelen kasvoja kämmenillä ja aktivoiden verenkiertoa ja rentouttaen kasvojen pieniä lihaksia. Absolute Silk Cream valikoitui edellisen yhteistyön kautta suosikikseni ja on pysynyt käytössäni koko ajan. Tämä voide on todella kevyt ja olin jopa hieman skeptinen, riittäkö se iholleni. Voide osoittautui kuitenkin täydelliseksi. Ja meikin kanssa ei ole kiristyksen tai kiillonkaan kanssa ongelmia.

Seerumi:

Essence Day Veil

Pidän älyttömästi siitä, että Sensain tuotteissa ei kovinkaan paljon ole eritelty päivä- ja yötuotteita erikseen. On mielestä huomattavasti helpompaa, kun kylpyhuoneen kaapissa ei tarvitse pitää suurta arsenaalia. Halusin kuitenkin kokeilla iholleni tällä kertaa jotakin extrahoitoa ja tähän valikoitui seerumiuutuus, joka pitää sisällään myös aurinkosuojan. Tuote on siis nimenomaan päiväseerumi, mutta se antaa myös samalla tärkeän aurinkosuojan jo kosteutuksen alle.

Sanoisin, että seerumin myötä ihonhoitooni tuli annos ylellisyyttä. Tämäkin tuote tuntuu miellyttävältä niin koostumukseltaan kuin hennolta tuoksultaankin. Kenties tuote tuo myös kaivattua boostia ja hehkua, jotka kevään mittaan ovat ehkä päässeet karisemaan.

Silmänympärysihon hoitoon:

Extra Intensive Eye Cream
Extra Intensive 10 minute Revitalising Pads

Sensain tuotteet ovat yleisesti tarkoitettu käytettäväksi siten, että niitä voi levittää koko kasvojen alueelle. Koska maskin käyttö on kuitenkin vienyt huomioni enemmän silmäkulmiin, halusin myös kokeilla nimenomaan silmänympärysiholle tarkoitettua tuotetta. Extra Intensive Eye Cream on silottava silmänympärysvoide, joka samalla heleyttää ja kiinteyttää ihoa. Tämänkin tuotteen vaikutus tehostuu tietenkin säännöllisen käytön myötä. En niinkään halua päästä eroon naururypyistäni, mutta huomaan, että hyvän silmänympärysvoiteen avulla ilme pysyy virkeämpänä. Silmänympärysihohan kertoo stressistä, väsymyksestä ja huonosta ruokavaliosta ja jotta kaikki tämä ei näkyisi niin julmasti, pientä ihoaluetta kannattaa huoltaa hyvin. Kun levityksen tekee kevyesti painellen, myös mahdollinen turvotus pääsee laskemaan paremmin!

Elvyttävät hoitolaput sisältävät tehotiivistettä ja ne hoitavat ja kosteuttavat tehokkaasti silmänympärysihoa. Näitä teholappuja olen käyttänyt myös aikaisemmin ja kutsun niitä Tuhkimolaastareiksi. Kun edessä on tärkeä päivä, annan näillä itselleni virkeämpää ilmettä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Pussissa on vaikuttavaa ainetta aika runsaasti ja itse levitän sen muilta osin myös koko kasvoille. Rento asento 10-15 minuutiksi ja peilistä katsoo vähän virkeämpi Emilia. 

Innostuitko kokeilemaan? Helli ja hoivaa itseäsi ja nappaa tästä  -20 % alekoodi stockmann.com
verkkokauppaan:

koodi on Emilia20 on voimassa 24.5.-6.6.2021 ja
koskee kaikkia normaalihintaisia Sensai-tuotteita.

Kaunista iltaa myös sulle. Minä taidan ottaa itselleni vähän omaa aikaa ja helliä ihoani tänään oikein kunnolla! 🤍


Puutarhaterapiaa

23.5.2021

En muista koska olisin ollut niin väsynyt kuin tämän kevään aikana. Ehkä joskus raskausaikoina tai marraskuun pimeillä. Väsymys ei kuitenkaan kuuluu minun kevääseeni ja varmaan juurikin sen vuoksi se tuntuu erityiseltä taakalta just nyt. Minunhan pitäisi pursuta energiaa ja olla täynnä intoa, kuten keväällä kuuluukin. Olen tainnut myös väsyä tuosta ajatuskierteestä entisestään. Surun ja väsymyksen harso on samaan aikaan henkäyksen kevyt, mutta painaa maahan kuin kivi.

Ajattelin tänään aamulla, että koska mulla ei ole mitään varsinaista ohjelmaa koko päivälle, menen sohvalle nukkumaan. Kello taisi olla kymmenen tässä kohtaa ja olisin oikein hyvin voinut nukkua vaikka koko päivän. Puoli tuntia makasinkin kuin raato olohuoneen sohvalla, kunnes päätin, että nyt täytyy tehdä jotakin muutakin. Niinpä siirryin ulos ja tartuin kaikkiin niihin puutarhatöihin, jotka olen tänä vuonna joutunut kirjaamaan rästejen puolelle. Ajoin nurmikkoa, kärräsin multaa, konttasin, kitkin, leikkasin ja kaivoin. Ja samaan aikaan kun tein asioita, jotka ovat oikeasti itselleni äärimmäisen tärkeitä, huomasin jonkin energia-aukon sisälläni avautuvan. Raskaan päivän jälkeenkään väsymys ei ole samanlaista tahmaa, mitä se on ollut viimeiset pari kuukautta. Se on vain väsymystä, tervettä ja normaalia väsymystä, joka ehkä taittuu yön aikana.

Niinpä päätin tänään, että miten väsyneeksi sitten itseni tulevalla viikolla tunnenkaan, pakotan itseni ulos ja puutarhaan. Vain hetkeksi tai kahdeksi, mutta tekemään jotakin.

 

Kuvat on viime viikolta. Tänään keli on ollut huomattavasti aurinkoisempi – kesäisempi. Mutta nyt nukkumaan! Josko sitä olisi huomenna taas asteen verran pirteämpi.


kesä hiipii kotiin

11.5.2021

Jos meillä käytettäisiin verhoja, nyt olisi varmaankin se kohta vuodesta, kun olisin ripustanut kesäverhot ikkunoihin. Mutta koska meillä ei ole verhoja, päädyin vaihtamaan sänkyyn kukikkaat kesälakanat. Mainittakoon verhottomuuden syyksi myös se, että ikkunat on yhä pesemättä. Olen yrittänyt viime viikot pitää itseni sopivasti kiireisenä, minkä seurauksena kotona on tullut raivattua yhtä ja toista, joskin luulen, että varsinainen tehokkuus on ollut työstäni kaukana. Kaipaan kuitenkin sellaista kesäisen kepeää fiilistä sisustukseen, ennen kuin siirrytään taas täysin ulkoilmaelämään.

Meidän pintaremppakierros tyssäsi keväällä aika lyhyeen, ja olenkin tässä miettinyt, koska elämä olisi sillä tolalla, että jaksaisi taas jatkaa. Usein keväällä sitä ajattelee, mitä kaikkea kotona kesällä voisi tehdä, ja sitten totuus on kuitenkin se, että kaikki aika ja energia pusketaan puutarhaan ja sisällä sotkut vain kasaantuvat. Eli osaan olla jo rehellinen itselleni ja päädyn katsomaan, mitä aika tuo tullessaan. Ja onhan meillä toki ulkonakin jo ollut pientä projektia, joskaan en nyt ole itse vielä osallistunut kuin nurmikon kylvämiseen. Mutta kukkaniityn siemenet saapuvat varmaan jo huomenna ja sitten pääsen jatkamaan omaa osuuttani. Meille siis raivattiin vähän lisää pihamaata tuolta ulkorakennuksen takaa. Se olis sellaista joutomaaksi muuttunutta pihan osaa, joka sai nyt muun pihan kanssa yhtenäisen sorakentän. Tarkoitus on helpottaa vähän raskaammankin kaluston kanssa ajelua, eli puuhommia ja muuta pakollista pahaa. Mutta jäi sinne pieni rintevä paikka, johon päätimme tehdä perhos- ja mehiläiskeitaan.

En ole tänään vielä kauheasti ehtinyt ulos, mutta nyt ajattelin mennä illaksi kasvariin ja ehkä kaivan myös joitakin daalioita kellarin viileydestä esiin. Olen kovin skeptinen vielä kesän tulemisen suhteen, vaikka huomisellekin on luvattu miltei hellelukemia. Mutta ehkä mieli muuttuu kasvihuoneessa. Niinkin voi joskus käydä.

 

Aurinkoista viikkoa myös sinulle!


Kesäkukat kasvuun ja kukoistukseen

09.5.2021

Kaupallinen yhteistyö Substral ja Indieplace


Kovin on kitsaasti tuo kevät edennyt ja vaikka olisikin ihanaa, että ympärillä olisi jo kukikas paratiisi, tässä on pitänyt nyt malttaa mielensä ja odotella säiden lämpenemistä. Vanha viisaus Sepon nimipäivästä on ainakin minulla vahvasti korvien välissä ja ennen kesäkuun 10. päivää en uskalla ulos kovinkaan paljon kasveja laittaa. Mutta kasvihuoneessa voi onneksi vähän varastaa, joskaan sekään ei mitään kunnon pakkasia pelasta. Mutta siis ihan ykkösenä kesäkukkien ja kaikkien niiden mahdollisesti itse kasvattamiesi taimien parhaaksi: Pidä kasvit lämpimässä! Lisää vinkkejä löydät tästä postauksesta, joka on tehty kaupallisessa yhteistyössä Substralin kanssa.

Kun pakkasen ja hallan vaarat on mietitty kasvien hoito ja se sellainen rehevöittäminen alkaa tietenkin istutuksesta. Millaiseen ruukkuun, millaiseen multaan ja mihin paikkaan. Itse pidän saviruukuista, jotka antavat kastelun suhteen enemmän varaa. Kosteutta haihtuu joka puolelta ja juuristo pysyy terveenä. Pieni salaoja ruukun pohjalle ja mullaksi käy vaikka ihan puutarhamulta kunhan muistat, että kasvit vaativat myös hiukan lisäravinteita. Liian pieneen ruukkuun ei kannata kasveja yrittää istuttaa, vaan multaan on jäätävä kasvunvaraa. Samoin ruukku ei saa tulla yläreunastaan liian täyteen, jottei kasteleminen vaikeudu. Jätä siis kasteluvara, vähän kuin maitovara kahvikuppiin.

Olen äärimmäisen laiska lannoittaja ja olenkin ihan supertyytyväinen noihin Substralin lannoitekäpyihin. Testasin niitä Mårbackoille keväällä ja keittiön ikkunalla onkin jo melko rehevä viidakko. Toimivat siis todella hienosti. Tänä kesänä lannoittaminen on superhelppoa. Ja kävystähän liukenee sitä lannoitetta tarpeen mukaan, joten sellainen ylilannoittaminen on näiden kanssa vaikeaa. Kuuden kuukauden tehoaika on myös siinä mielessä näppärä, että ei ihan oikeasti tarvitse miettiä lannoittamista koko kesänä!  Super, näitä en vaihda pois!

Kun puhutaan syötävistä kasveista, lannoittamisen kanssa täytyy tietenkin ottaa huomioon myös se, mitä lannoitteesta päätyy suuhun. Eli oli kyseessä sitten tomaatit, kurkut, yritit, amppelimansikat tai syötäväksi tarkoitetut kukat, luonnonmukaiset lannoitteet ovat hyvä valinta. Substralin lannoitepuikoista löytyy kätevä biopuikko, joka vastaakin juuri tähän tarkoitukseen. 100% luonnonmukainen, kasviperäinen, vegaaninen ja pitkävaikutteinen (teho riittää 3 kuukautta!) lannoitepuikko sujahtaa helposti ruukkuun ja hoitaa kesän lannoitukset liki yhdellä kertaa. Olen itse testannut tätä niin ikään keittiön ikkunalla majaileville tomaateille, ja puikko tuntuu olevan helppo ratkaisu tuon ylilannoittamisen ongelman kanssa. Ei vaaraa lannoiteövereistä, vaan jälleen kerran lannoite liukenee juuriston käytettäväksi tasaisesti. Biopuikon erotat muuten viherkasveille tarkoitetuista puikoista värin avulla. Viherkasvilannoite on vihreissä puikoissa, tämä puikko on ruskea. Ihan vain siltä varalta, että sinäkin saattaisit sekoittaa pakkauksesta poistetut tuotteet keskenään.

Muista myös Substralin uutuus, eli käyttövalmis kasviravinneneste kaikille ruukkukasveille. Humifirst-biostimulantteja sisältävä lannoiteneste sopii kaikille ruukkukasveille ja tuote itse asiassa parantaa myös kaikkien kasvien kykyä vastaanottaa ravinteita. Kaada lannoitetta suoraan kasvin juurelle korkkimitan avulla. Jos kasvi on kovin kuiva, kannattaa se tietenkin kastella ennen lannoittamista.

Eli vaikka ne vasta ostamasi kesäkukat ehkä vielä näyttävätkin kovin pieniltä, malta mielesi ja anna kasvien päästä kunnon kasvuun ja kukoistukseen. Riittävä lämpötila, oikea kasvupaikka, riittävän suuri multa- ja kastelutila sekä oikeat ravinteet. Kyllä se kukikas paratiisi sieltä aika nopeasti ponnistaa!


Paluu arkeen

02.5.2021

Ihan alkuun suuri kiitos teille kaikille myötäelämisestä. Tuntuu melko helpottavalta, että omaa suruaan ei tarvitse piilottaa tai feikata pois. Elämä on monia juttuja ja vaikka vain tosi tosi harvoin tuon täällä esiin ne negatiiviset jutut, kaikki me ollaan ihan vain ihmisiä ja kenenkään elämä ei ole helppoa ja alati vain ihanaa. Viimeisen viikon aikana arki on palannut suurilta osin elämään ja vaikka päivät pitävätkin sisällään lukuisia surullisia hetkiä, mukaan mahtuu onneksi myös niitä tavallisia juttuja. Ja niin kai sen hyväksyttävä jatkuvankin. Valon ja varjon inhimillistä tanssia. Välillä itkettää ihan hirveästi, mutta kyllä mä olen saanut myös nauraa. Kiitos jälkimmäisestä ystäville ja perheelle.

Viikonlopun aluksi annoin surukukkien vaihtua herkän hempeisiin pioneihin ja vapun kunniaksi puin ylleni mahdollisimman iloista ja värikästä. Niin hassua kuin se onkin, tämä surupuseroni on kaikesta huolimatta vaatekaappini iloisin väri – ja ehkä niin on just hyvä. Esimerkki elämän tasapainosta.

Viikonloppuun on täällä mahtunut ihan tavallisia kotitöitä, joiden tekeminen on oikeastaan mukavaakin noiden viikkojen jälkeen, kun koti oli vain kääntymispaikka. Pari päivää on pitänyt sisällään myös yhdessä herkuttelua ja ah, niin ihanan pyörälenkin hyvässä seurassa. Ehkä se elämä tästä. Palaa arkiselle uomalleen ja tasoittuu ajan myötä.

Kaunista iltaa myös sinulle ja iloa uuteen viikkoon.