Silirimpsis, se olis perjantai! Illan ohjelmassa disco, sellainen varsin kova 0-3. luokkalaisten naamiaisbailu. Riittänee oikein hyvin meikäläiselle, ja nukkumaankin pääsee ajoissa, mikä on mulle sitä parasta perjantaihupia.
Tänne satoi viime yönä ihan oikea ensilumi, ja edelleen taivaalla leijailee lunta. Tosi kaunista. Harmi vain, että seuraavat kaksi päivää pitäisikin sitten sataa vettä. No, mutta ei saa antaa sen häiritä, päätin, että viikonlopun aikana kaivetaan jo vähän jouluisempia juttuja esiin ja viritellään kotiin oikeanlaista tunnelmaa. Sain viime perjantaina amarylliksen ja tuossa keittiön pöydällä se sojottaa eikä ymmärrä avata kukkiaan, vaikka kuinka kauniisti yritän kuiskutella sille. Mutta ehkä sekin siitä kohtaloonsa alistuu.
En ole mikään kauhean kova korujen käyttäjä, lähinnä mulla on korvikset ihan sillä, ettei reiät kasvaisi taas umpeen, mutta aina välillä yritän toki hiukan ahkeroitua tässäkin asiassa. Nyt viimeisimpänä villityksenä isot makrameehapsut korvissa, niistä onkin pakko vinkata myös teille. Vaikka korvikset on suuret, ei silti tule mikään joulukuusiolo, siitä pitää ihana nudesävy huolen. Klaaran entisen hoitotädin tytär tekee näitä ja muita koruja ja asusteita käsityönä. Siitäkin ihanat korvikset, että ovat oikeasti paikallista käsityötä, eivätkä Kiinan tinkelitankelia. Ja ehkä uskaltaudun kokeilemaan jotain vähän värikkäämpääkin. Valonlilja löytyy Facebookista ja Instagramista. Ainakin sieltä Instan kohokohdista löysin hinnastokin.
Lapset pääsivät tänään jo puolilta päivin koulusta, joten perjantai-iltapäivä on otettu rennosti, nautittu kynttilänvalosta ja lumesta. Viikonlopulle olisi synttäreitä, säbäpelejä ja jossain määrin isäinpäivääkin. Toivottavasti ulkoilua, kirjoja ja sohvaa myös, koska balanssi.
Hui kuinka kylmältä tuo 10 asteen pakkanen näin marraskuussa tuntuukin. Onneksi kroppa tottuu talveen, ja ainakin itse olen iloinen jokaisesta aurinkoisesta pakkaspäivästä!
Taitaa silti olla niin, että mun curly girl -projekti loppui näihin pakkasiin. Tai ainakin kiharan tavoittelu taukosi. Ensinnäkin siksi, että olen koko ajan kieltäytynyt käyttämästä muotoilutuotteita, jotka vissiin olisi aika olennainen osa metodia, ja toisaalta siksi, että pakkanen ja juoksupipo ei nyt vaan lähtökohtaisesti ole mikään paras yhdistelmä millekään kampaukselle tai hiuslaadulle. Mutta toisaalta mun hiukset tuntuvat tosi kivoilta ja hyvinvoivilta, vaikka alkuun pelkäsinkin niiden kuivuvan täysin pois. Jatkan siis samaa rataa kuin ennenkin, eli lähinnä vain käytän tuotteita, jotka ovat ns. “cg sallittuja”. Mulla ei ole mitään ongelmaa pitäytyä pois shampoon käytöstä. Tuntuu jopa vähän hassulta, että sellaista on joskus tarvinnut. Tykkään läträtä avokado- ja arganöljyn kanssa ja nautin ennen kaikkea siitä, miten ilmavaksi hiuspohja on muuttunut. Huolimatta pipokaudesta, hiukset eivät kulje pitkin päänahkaa.
Paitsi, että talvi käy vähän hiusten päälle, nyt lämmityskauden ja pakkasten tultua olen huomannut tosi nopeasti miten paljon enemmän ihokin kaipaa rasvausta ja huolenpitoa. Ihan eri tavalla kuin kesällä. Paitsi, että kädet kuivuvat, tuntuu iho hilseilevän koko kropasta, jos yhdenkin rasvauksen tai öljyämisen jättää väliin. Tavallaan olis aika ihanan helppoa unohtaa kuiva iho paksujen vaatteiden alle, mutta toisaalta siitä on ihan kiva huolehtia vaikka sitten vain ensi kevättä ajatellen. Olenkin ottanut yhdeksi “kaamoslääkkeekseni” sellaisen kauneuskylpemisen. Enkä tarkoita nyt mitään ruusun terälehdillä koristeltua poreammetta, vaan ihan sellaista perusjuttua. Sauna ja kuorinta, rasvaus ja kuivaharjaus. Ja ne kantapäät! Olen viimeisen puolen vuoden aikana rasvannut niitä vähintään yhtä paljon kuin koko elämäni aikana yhteensä ja olen vihdoin päässyt eroon lohkeilleista kraatereista.
Olen myös miettinyt, että pihasaunan todellinen ihanuus on juurikin talvessa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kävelee kuumista löylyistä sysipimeän pihan poikki ja katselee tähtikirkasta taivasta. Tai no, ehkä avanto, mutta josko saataisiin lunta ja pääsisi pyörähtämään siinä. 🙂
Tykkään tosi paljon Samsøe & Samsøen vaatteista ja niiden neuleet on olleet todella ihania. Just sellaisia, joita on tullut käytetty talviaikaan useamman kerran viikossa. Harmi vain, että menin viime talvena vahingossa pesemään pitkän vihreän neuleeni koneessa ja se kutistui täysin käyttökelvottomaksi. Harmittaa ihan vietävästi, enkä tajua, mitä olen ajatellut kun olen tunkenut sen koneeseen! Tämän vaalean neuleen bongasin alesta alkusyksystä ja hankin sen korvaamaan neuletappioni. Todella paksu ja lämmin, ja just sopiva vaate vilukissalle.
Vaikka pakkaspäivissä paljon positiivista onkin ja kaikenlainen itsensä hemmottelu antaa virtaa, mä olen kyllä tähän aikaan päivästä ihan rehellisen väsynyt – oli kesä tai talvi. Eli mukavaa iltaa ja kauniita unia! ♡
En kyllä pitäisi lainkaan pahana, vaikka se syksy olisi ollut siinä. Siitäkin huolimatta, että ne viimeiset kukkasipulit jäi sitten iskemättä maahan. Mutta pakkanen ja kuura on vain niin paljon kauniimpaa kuin tuo ainainen musta.
Vaikka kasvari näytääkin noin pihan puolelta aika hyisen talviselta, sisällä on kuitenkin vielä vahvasti syksy. Aurinko sulattaa kuuraiset lasit ja tänäänkin on saanut nauttia ihan mielettömän hienosta paisteesta. Huomenna on halloween ja perjantaina juhlistetaan sitä ystävien kanssa. Ensi viikkoon asti kurpitsat ja keltaiset tyynynpäälliset saavatkin siis olla ihan rauhassa paikallaan. Ja sitten siirryn jouluun, ja kasvarissakin vaihtuu sesonki! Glögiä ja pipareita kasvihuoneessa, ei lainkaan paha ajatus.
Tuo kasvarin kolkko ja kylmä ilme ehkä vaatii myös jotakin. Pitänee katsoa kivat lyhdyt tuohon ovien eteen ja ehkä jotain havua tai muuta jouluista. Ja lisää valoja kasvarin sisälle, koska se on oikeastaan aika kiva jättilyhty pimeän tullen. Ostin silloin seitsemän vuotta sitten kun muutettiin tänne useamman mustan lyhdyn, mutta ne alkaa olla pahasti päivänsä nähneitä. Paitsi että ovat pahasti ruostuneita, muutamaa on syys- ja talvimyräkät paiskonut niin, että lasit ovat helisseet rikki. Ei auta kuin metsästää uudet. Ja ensi kesänä taidan istuttaa niihin suuriin koreihin jotkin havupuut, jotka saavat sitten jäädä kasvihuoneen edustalle koko talveksi.
Olen lähiaikoina kulkenut melkein vallan ulkoiluvaatteissa, mutta nyt katsoin aiheelliseksi etsiä esiin myös siistimmän asun. Vanhat ivyleen nilkkurit ja vanha elloksen takki. Tykkään edelleen molemmista.
Ja siitäkin huolimatta, että mulla on edelleen kesärenkaat toivoisin, että tulis lunta. Valkoista puuteria joka peittäisi alleen ne kaikki puutarhatyöt, jotka syksyllä jäi tekemättä. Keväälläkin ehtii, niin se joka vuosi menee. Ei mitään masentavaa november rain -tunnelmaa, vaan ihan oikea talvi.
Kivaa keskiviikkoiltaa. Ja kiitos eilisistä tsempeistä! ❤️
Mun päässä on pari päivää soinut Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä. Lähinnä kai siksi, että elämä on taas jälleen kerran osoittanut olevansa sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Ja vaikka näitä tällaisia vaiheita mahtuu meidän jokaisen elämään, se sykli saattaa joskus tuntua liian kovalta. Kun itse miettii, että nyt ei jaksaisi yhtään enempää, kaikki universumin kappaleet saatavatkin olla eri mieltä. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen sunnuntaina, kun lähdin miehen kanssa ulkoilemaan ja ikään kuin selvittämään päätäni ja keräämään voimia. Ajatuksella, että kyllä tämä tästä, kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Ja sitten se elämä onkin yht’äkkiä vaakalaudalla. Sain todella pahan anafylaktisen reaktion ja ehdin jo ajatella, että tässä se nyt sitten oli. Mutta Luojalle kiitos, olemassa on myös se yhdestoista hetki. Tästä lähtien mulla on adrenaliinikynät AINA mukanani ja nukun pari sellaista vieressäni todennäköisesti loppuelämäni. Siinä kun kroppa twerkkasi sairaalassa lämpöpeiton alla, mietin kyllä, että ei nyt olisi tätäkin tarvittu. Samaan aikaan mietin kuitenkin, että saan mennä takaisin kotiin mun perheen luokse, halata ja tulla halatuksi. Elämä jatkuu, ja varjojen jälkeen tulee taas valoa.
Jos jotain elämässä on oppinut niin sen, että vaikeiden tilanteiden keskellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Mulla on ihania ystäviä, sukulaisia ja perhe. Niitä, jotka kannattelee silloinkin, kun tuntuu, että muuten ei jaksaisi. Ihmisiä, jotka rientävät auttamaan ihan käytännön asioissa ja ovat tukena. Niitä joiden tietää olevan siinä lähellä jos vain tarvitsen. Se on sellainen voima ja siunaus. Ja mulla on ihan superihana sisko, joka nukkui viime yön meidän sohvalla, ja jonka kanssa olen saanut viettää vuorokauden. Puhua hassuja, tirautella kyyneliä ja nauraa turhanpäiväisille. Ja ulkona ihana pikkupakkanen ja maassa ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Upea auringonpaiste ja loppujen lopuksi aika täydellinen elämä – sellainen sekoitus onnea ja surullisia vaiheita.
Olkkarin pöydällä ystävän tuomat kukat ja Hemtexin loppuunmyynnistä kolmella eurolla löytynyt kynttilänjalka. Elämän pieniä iloja ❤️
Mä olen aina pitänyt meidän keittiötä talon parhaana huoneena. Tämä on se huone, jossa meillä ollaan. Kun tulee vieraita tai juhlitaan lasten synttäreitä, kukaan ei koskaan mene olohuoneeseen. Poikkeus oli oktoberkestien etkot, jolloin miehet menivät yläkertaan pelaamaan pleikkaa ja me kursittiin ystävän mekkoa kasaan. Keittiössä. Täällä mä vaihdan myös vaatteeni, rasvaan kroppani ja vietän aamun ekat hetket ihan rauhassa kahvimukini kanssa. Jossain vaiheessa me vielä katseltiin paljon telkkaria kun lapset menivät nukkumaan ja sen vuoksi tuli oltua olkkarissa. Nykyään ollaan niin väsyneitä ja vanhoja, että mennään aikaisin nukkumaan ja telkkari on jäänyt. Viikonloppuna katsellaan koko perhe niitä kulloinkin tulevia primetime-ohjelmia, mutta muuten olohuoneen on vallanneet lapset. Klaaran leikit ja värikynät on aina leväällään olkkarissa kuin Jokisen eväät konsanaan. Tai sitten siellä musisoidaan. Niinpä tästä keittiön päädystä on tullut mun olohuone. Tai meidän aikuisten. Mä makaan kintut ojossa tuossa liian lyhyellä sohvalla ja mies köllöttelee divaanissa. Arkena aina ruuan päälle juodaan just noilla paikoilla kahvit. Ladataan akut illan harrastusrumbaa varten. Eikä me edes kaivata telkkaria. Eikä sellaista kyllä keittiöön tulekaan.
Mutta ehkä just siksi, että tämä on se meidän varsinainen “olkkari”, olen hitusen innostunut sisustamaan huonetta uudelleen. Hassua sinänsä, että juuri kerroin maakunnan ykkösaviisissa, etten juuri sisusta. Mutta olen nainen, ja oikeus mielen muuttamiseen kai sallitaan. Ei toki mitään isompaa sisustamista, mutta alkusyksynä uudelleen maalattu seinä ja nyt uusi matto. Mattoa olen harkinnut pitkään. Ja kärkkynyt oikean kokoista, oikean näköistä ja oikein hintaista. Nyt vihdoin se täydellinen yksilö tuli vastaan. Turkkilainen kelim, ei liian tumma, ei liian kirkuvan värinen. Olin oikeastaan ajatellut laittavani sen poikittain, mutta jotenkin tuntui, että niin koko matto jäi piiloon, ja päädyin laittamaan sen kuten edellisenkin. Tämä tuo ihanasti lämpöä koko tilaan ja jotenkin nostaa tuon olkkaripäädyn omaksi keitaakseen.
Niin ja hei, jos se ruokapöytä vielä vaihdetaan! Onhan sitä siinä sisustamista taas hetkeksi aikaa.
Hiukset saivat uutta pirtsakkaa raitaa, ja hankin sen kunniaksi myös pari uutta hiussolkea. Vähän tunsin itseni pikkutytöksi hiuspinnikaupoilla. Ja jouduin kotona aika tarkkaan selittämään, että nämä ovat minun. Tuppaa tuo pienempi nainen omia aina kaikki pompulani ja klipsini. Tämä mun hius kihartuu tällaiselle spanielikiharalle, eikä tämä mitta ainakaan vähennä koiramielikuvaa. Mutta olkoon, ei voi mitään.
Ai että, se on perjantai jo! Alkavan viikonlopun voi aistia ainakin kahdesta asiasta. Toinen on kuolleet kukat maljakossa ja toinen eteisen kaapin eteen ripustettu dirndl ja lederhosenit. Ei sillä, että olisivat mitkään perus viikonloppuvetimet, mutta huomenna juhlitaan jälleen tällä teemalla. Ja olen myös varannut itselleni kampaajan, koska haluan taas sen ihanan palmikkokampauksen, joka mulla oli pari vuotta sitten. Tai ainakin jotakin samansuuntaista. Viime vuonna oktoberfest -teema jäi juhlimatta, mutta syksyyn mahtui onneksi kaameat halloweenbileet ja 1920-luvun flapper-mekkoja. Nämä on jotenkin ihan paras tapa katkaista arkea, ja tykkään muutenkin tuosta teemaan heittäytymisestä. Ja onhan jo sekin ihanaa, että arjen keskelle mahtuu vähän juhlaakin. Siskon kanssa on vielä joulukuulle perinteinen pikkujoulumurha, johon löysin myös yhdet asusteet tällä viikolla. Joten onhan tässä näitä. Ja ensi kuussa se lähestyvä joulukin hyppää jo vahvemmin kuvioihin. Huomaan omaksuneeni ystävän viime syksynä lanseeraaman “juhlasta toiseen” -selviytymismetodin.
Olen käynyt kampaajalla viimeksi kesäkuun alussa, ja huomenna (palmikkokampauksen lisäksi) on tarkoitus kohentaa muutenkin tätä väsähtänyttä syysilmettä. Ei tietenkään mitään radikaalia, mutta pienikin piristys on tarpeen. Ja jatkuvasti enemmän harmaaseen taittuvan värin parantaminen. Mutta koska huomiselle on tiedossa juhlaa, tänään voi sitten ihan koko rahalla nauttia rennosta perjantaista kotioloissa. Ruokalistalla tänään retropitsaa. Sitä sellaista paksulla pohjalla uunipelillä tehtyä, jossa on tomaatin siivuja ja ananasta. Ja paksu juustokerros päällimmäisenä. Ajalta, jolloin tuulahdukset Italista olivat vielä hyvin vienoja. En ole tehnyt tuollaista ruokaa yli kymmeneen vuoteen, joten hauska nähdä osaanko enää ja maistuuko tuo lapsille.
Tiedättekö, mä olen käyttänyt tuota meidän olohuonetta niin harvoin viime päivinä, että oikein nauratti, kun lähemmin tutkin maljakossa olevien ruusujen habitusta. Se on perjantaipuskan aika taas tänään. Vaikka tosin kyseenalaistan puskan kannattavuuden, kun olohuoneen pöytä on tuntunut viime aikoina olevan lähinnä vain Klaaran leikkipaikka. Toisaalta ne kukat kai sopii tähänkin joukkoon värikkääseen. Kukkien lisäksi tänään pitäisi metsästää myös vähän kattavampi lehtihylly. Sähköpostiini kilahti muistutus, että uusin Lantliv on ilmestynyt ja koska kansi näytti niin hurmaavan jouluiselta, tämä on pakko hankkia. Mulla taitaakin olla noita Lantlivin joulunumeroita yli kymmeneltä vuodelta jemmassa ja joka vuosi selailen niitä läpi yhtä ihastuneena.
Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun käy Muumeja vähän kateeksi. Nimittäin talviunille kömpiminen maistuisi mullekin. Tai sitten vaan ihan kotiin linnoittautuminen ja kaikilta ulkoisilta velvotteilta pakeneminen. Sekin maistuisi. Ei vain taida käydä kumpikaan laatuunsa, joten ensiviikon syysloma toimii edelleen porkkanana. Hiukan vähemmän aikatuluja, hiukan enemmän pidempään nukuttuja aamuja ja ihan vain kotona olemisesta nauttimista. Voi kuinka koenkin olevani sellaisen pienen löhöilyn tarpeessa. Sopivassa suhteessa kirjoja, kynttilöitä ja keittiön sohvaa. Ja ulkoilua! Miten nopeasti oikeasti tuo ruska meneekään ohi. Sitä ja luonnon väriterapiaa pitäisi nyt ammentaa kaikin voimin.
En tiedä johtuuko se syksyn synkkyydestä, kuolleesta puutarhasta, kynttilöiden tuomasta tunnelmasta vai Prisman valmiskimpusta (oikeasti aika ihana markettien mielikuvituksettomien puskien joukossa), mutta olen viime päivinä taas jotenkin rakastunut meidän kotiin. Kuulostaakohan tämä ihan kamalalta, toivottavasti ei. Jotenkin kaikki on tuntunut niin nätiltä, että voisin vaan istua ja nauttia. Ainoastaan se pöytä kummittelee takaraivossa. Voi kunpa ehtisin käydä sen kimppuun ensiviikolla!
Minulta kysyttiin kirjavinkkejä, ja mitä viime aikoina on tullut luettua tai kuunneltua, ja tässä nyt jonkinlainen listaus. Kelpo kamaa kaikki, vaikka riippuu tietenkin siitä, mistä kukakin tykkää. Toivottavasti sieltä löytyy edes joitakin tärppejä, jos kaipaat kirjapinoon täydennystä.
Christina Larsson, Ingrid Bergman -sarja
Viides Mooseksenkirja, Likainen työ,
Et pääse pakoon
(aika perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta, sellaista oivaa Tv-kamaa)
Ruth Ware,
Synkän metsän siimeksessä,
Nainen hytissä 10,
Valhepeli
(pikkuisen psykologisempaa trilleriä. Ei brutaaleja kauheuksia, vaan enemmänkin sellaista mielen leikkiä ja taitavaa juonta)
Jessica Fellows
Nuori, kaunis ja kuollut
(Tämä on toinen osa kirjailijan Mitford -sarjasta. 1900-luvun alkupuoliskolle ajoittuvaa faktan ja fiktion yhdistelmää. Kuvaa luokkajakoa ja toimii, jos tykkäät Agatha Christiestä ja Dawton Abbeysta)
Yrsa Sigurðardóttir
Perimä
Pyörre
Synninpäästö
(islantilaista nordic noiria. Aika jännää ja paikoin ehkä vähän turhankin raakaa menoa)
Sophie Hannah
Kolme Neljästä
(Hercule Poirot -tarinat uudelta kirjailijalta. Ehkä en alkuun ihan purematta niellyt, mutta tämä Hannahin kolmas on ehdottomasti paras. Toimii jos tykkäät Agatha Christien tyylistä, perinteisestä salapoliisiromaanista ja olet Hercule Poirot -fani)
David Lagercrantz
Tyttö joka eli kahdesti
(Stieg Larssonin Millenium trilogian viimeisin jatko-osa, eli kolmas Lagercrantzin kirjoittama. Tykkään, koska Lisbeth Salander vaan on niin hyvä!)
Joël Dicker
Stephanie Mailerin katoaminen
(kolmas Dicker. Kuten kaksi edellistä, tämäkin on niin hyvin rakennettu ja mukaansa tempaava, että pakko ahmaista nopeasti. Kuten edeltäjänsäkin tämäkin on sellaista tekstiä, joka jää kummittelemaan päähän vielä pitkäksi aikaa)
Pernilla Ericson, Erla-ryhmä -sarja
Sinua seurataan
Löydän sinut
Älä käännä selkääsi
(tämäkin varsin perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta. Nämä luettuasi mietit netinkäyttöä eri tavalla)
Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
Lemmikki
(psykologista jännitystä, koukuttavaa juonta ja kivat henkilöhahmot)
Denise RudbergMarianne Jidhoff -sarja
Yksi tappava syrjähyppy,
Toinen toistaan pahempi,
Kolmen kohtalokas leikki,
Neljä kertaa kosto,
Kun kello lyö viisi
(loistava ja viihdyttävä ruotsalainen rikosromaanisarja. Näissä ollaan Tukholman yläluokan menossa mukana ja henkilöthahmot on niin onnistuneita, että jos luet ensimmäisen, haluat lukea kaikki!)
Håkan Nesser “Kaupunki -sarja”
Carmine Streetin sokeat
Taivas Lontoon yllä
Elävät ja kuolleet Winsfordissa
(Nesser on yksi parhaista kynäilijöistä. Tykkään tekstin tyylistä, kyynisestä kerronnasta ja näissä täysin irrallisissa romaaneissa on vahvaa Nesseriä. Eivät silti vedä vertoja kirjailijan Gunnar Barbarotti -sarjalle, joka on aivan mahtava!)
Jørn Lier Horst William Wistingin -sarja
Hylkiöt
(sarjaa kutsutaan Norjan Wallanderiksi, eikä suotta. Viaplay teki Wisting -sarjan, ja tämä tosiaan toimii loistavasti myös telkkarissa!)
Plussana:
Vähään aikaan koskettavin ja kaunein: Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe
(jos valitset vain yhden, valitse tämä! Vähän kuin Dickerit, tämäkin pyörii yhä mielessäni)
Menossa tällä hetkellä: Jo Nesbø, Veitsi
(Harry Hole on palannut. Ja hyvä niin, sillä ehtikin jo tulla ikävä!)
Seuraavana vuorossa: Camilla Greben, Horros tai Christina Larssonin, Siluetti
Mutta sitten olis vuorossa ajelu balettitunnille. Ei siis ajankäytöllisiä ongelmia tällekään päivälle.
Moikka ihanat ja rentoa sunnuntaita! Tänään olisi vuorossa vähän meikkijuttuja ja nimenomaan arkimeikkijuttuja viikonlopusta huolimatta. Toki, mikä kenellekin on arkimeikki ja mikä juhlameikki, no mielipiteitä on monia. Nyt kuitenkin sellainen omalla mittapuullani hyvin arkinen ja ennen kaikkea simppelin nopea meikki. Pääsin syyskuussa myös käväisemään Sensain meikkitaiteilijan opissa ja joitakin niksejä vinkkejä toivon voivani jakaa myös teille.
Aloituskuva on kovin suurella aukolla napsaistu, joten siinä ei nyt näy ihan koko totuus, mutta luonnontilasta lähdetään se on nyt tämän aloituskuvan pointti. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sensain kanssa.
Mutta tässä siis 35-vuotias Emilia. Iho on paremmassa kunnossa kuin koskaan, vaikka tiedän, että moni muu ikäiseni haikailee vuosien taakse. Akne on selätetty muutamaa kierron mukanaan tuomaa näppylää leuan seudulla lukuun ottamatta. Myös arpien kaikenkirjavat sävytkin ovat alkaneet haalistua. Olin vuosia melko tarkka siitä, että en lähtenyt postilaatikkoa kauemmas meikittä, mutta nyt viime vuosina olen höllännyt melkoisesti. Kun mieheni ehdottaa pikaista kauppareissua ja huokaan, että ei jaksaisi meikata, hän tokaisee takaisin, että ei tarvitsekaan, mennään vaan. Ja niin me yleensä mennäänkin. Tuossa viikolla sattui hassu juttu, kun mies lähti työreissuun ja kuskasin häntä aamuvarhaisella ennen kukonlaulua. Mies ehdotti aamukahvia hiljaisella huoltoasemalla, jossa istui vain muutama rekkakuski ja sanoin, että en mä nyt sinne voi tämän näköisenä (liki suoraan sängystä nousseena) tulla. Piti miehelleni selventää, että pidättyväisyyteni ei suinkaan johtunut meikittömyydestä, vaan pyjamanhousuista jalassani.
Vaikka olenkin jo enemmän sinut itseni kanssa kuin nuorempana, tykkään silti meikata ja meikkaaminen kuuluu jonkinlaiseen rutiiniin. On päiviä, kun meikki on erittäin kevyt ja sitten niitä päiviä, kun haluaa panostaa vähän enemmän. Mutta se, mihin en enää halua lähteä on paksut meikkikerrokset ja sen alla kiristelevä ja kiiltävä iho. Vaikka kyseessä olisi miten kevyt meikki tahansa, levitän kasvoilleni aina jotakin ihon sävyä tasoittavaa ja yleensä se on meikkivoide. Mutta ei mitä tahansa meikkivoidetta, vaan sellaista, joka hoitaa ja kosteuttaa. Sillä ilman näitä ominaisuuksia meikki muuttuu päivän mittaan naamioksi, jonka alla ei ole kiva olla.
Sanotaan että hyvä meikki alkaa aina meikkipohjasta, mutta itse väittäisin, että hyvä meikki alkaa aina hyvin hoidetusta ihosta. Kun puhdistukset ja kosteutus ovat kunnossa, myös meikki toimii paremmin. Enemmän puhdistuksesta ja kosteutuksesta voit lukea aiemmista Sensai -postauksistani, nyt keskitytään kuitenkin siihen meikkiin!
Alla olevassa kuvassa on kaksi erilaista meikkivoidetta ja meikinpohjustustuote. Ylin, Luminous Sheer Foundation -meikkivoide on todella kevyt, valoa heijastava meikkivoide. Keveydestä huolimatta tämäkin meikki on kerrostettavissa, ja peittävyyttä pystyy säätelemään myös levitystekniikan avulla. Vaikka saamassani koulutuksessa meikkini tehtiin juurikin tällä kevyellä meikkipohjalla, pidän itse vielä enemmän tuosta seuraavasta, eli Flawless Satin Foundation -meikkivoiteesta. Kyseessä on pikkuisen peittävämpi tuote, mutta ei missään nimessä liian raskas meikki. Tämäkin tuote, kuten nämä kaikki kolme, on riittoisa ja erittäin kosteuttava.
Alimpana sarjassa on Glowing Base -meikinpohjustusvoide. Toisin kuin monet markkinoilla olevat primerit tämä tuote ei sisällä silikonia, vaan sen tasoittava vaikutus perustuu nimenomaan valoa taittavaan efektiin. Ja tämä laadukas valontaitto on muuten sellainen juttu, jonka yksi ihana ihotautilääkäri minulle joskus neuvoi. “Panosta laadukkaaseen, valoa taittavaan meikkiin, se on paras tapa peittää arpikuopat.” Pohjustustuotetta levitetään kasvojen keskikohtaan, jossa hehkua ja optista harhaa ehkä eniten tarvitaankin. Kaikissa näissä tuotteissa on mukana Sensain kosteuttavat ja hoitavat ominaisuudet, joten meikki ei kuivata tai kuluta ihoa, vaan myös hoitaa päivän mittaan.
Meikkipuuterit tulivat markkinoille kovaa, kun olin teini-iässä. Silloin joka tytön perusvarustuksiin kuului tuo meikkivoiteen ja puuterin yhdistelmä. Sittemmin olen jokseenkin liki unohtanut koko tuotteen näppäryyden, vaikka moni ystäväni luottaa nimenomaan juurikin meikkipuuteriin. Sensain meikkipuuteri on ehdottomasti peittävämpi kuin nestemäiset meikkivoiteet, mutta jos tuotetta käyttää levitysvipan sijaan kevyellä siveltimellä, lopputuloksesta saa myös ohuen. Meikkipuuteri on näppärä tuote käsilaukkuun ja mikä parasta, tähän Sensain meikkipuuteriin voit ostaa pelkkiä täyttöpakkauksia! Kuten monet muutkin Sensain meikit, myös meikkipuuterikotelo tulee ihanassa samettipussukassa ja rasia on turvallista pakata käsilaukkuun ihan sellaisenaan, koska pussukassa se ei pääse vahingossakaan aukeamaan.
Kun meikkipohja on levitetty huolella ja tasoitettu kauniisti myös reunoiltaan, tulee vuoroon kasvojen muotoilu. Ilman meikkiä koen ulkonäköni hiukan taikinanaamaiseksi, millä tarkoitan sitä, että kasvoista puuttuu ulottuvuuksia. Vaikka meikinpohjustustuote jo hieman korostaa kasvojen keskikohtaa, pidän tätä vaihetta myös erittäin tärkeänä ja muotoilen kasvoni joka kerta meikatessani. Joskus nopeammin ja kevyemmin, joskus huolellisemmin, mutta joka kerta ainakin jotenkin.
Mitä tulee puuteriin, olen jotenkin ajatellut, että sen käyttö nykypäivänä on vähän niin ja näin, kun kuitenkin kuultava meikki on muodissa. Mutta samalla kun kysyin ammattilaiselta kikkoja siihen, miten meikissä voisi välttää ne sudenkuopat, jotka aikuisen naisen ihossa kulkevat muodossa harakanvarpaat ja muut juonteet, tuli puheeksi juurikin puuteri. Kyse on kuulemma enemmänkin siitä, miten puuteria käyttää. Kannattaa siis unohtaa ne nuoruusvuosien kauttaaltaan puuteroidut mattakasvot ja keskittyä kevyesti vain sinne, missä meikin kiinnitystä tarvitaan. Kun irtopuuteria kopauttaa kevyesti kämmenelle ja ja sen jälkeen painelee puuterin kunnolla vippaansa, vältytään liian paksulta puuterikerrokselta. Lisäksi on tärkeää, että silmien ympärillä meikin kiinnittää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Eli ennen kuin ilmejuonteet ehtivät syntyä valmiiseen meikkipohjaan.
Kasvojen muotoilun aloitan aina ensimmäisenä kulmien muotoilusta ja vahvistamisesta. Tämä vaihe ikään kuin selventää kasvojen raameja. Seuraavaksi vuorossa on aurinkopuuteri. Käytän suurta sivellintä lämmittämään kasvojen reuna-alueita, minkä jälkeen keskitys ohimoihin, poskiluun alla olevaan kohtaan ja leukaluun seutuun. Ammattilainen kutsui tätä suuren kolmosen maalaamiseksi ja tottahan se on: Aurinkopuuterilla sipaistaan suuret kolmoset (toiselle puolelle peilikuvana), joissa väri kiemurtelee ensin ohimoilta poskiluun alle ja siitä kasvojen reunan kautta taas määrittämään leukalinjaa. Itse kavennan nenänvartta vielä hieman aurinkopuuterilla ja jos olo on kovin valju, saatan hipaista aurinkopuuteria myös luomille ja poskille. Tämä kuitenkin erittäin kevyesti, koska tarkoitus ei ole feikata rusketusta.
Vuosi 2019 on ehdottomasti poskipunan vuosi ja kun nyt opin käyttämään poskipunaa, olen jäänyt siihen hieman koukkuun. Kevyt puna poskipäillä kirkastaa ilmettä ja luo omanlaistaan tervettä hehkua. Sensain poskipunassa on tuollainen pieni kulma korostusväriä, jota voi hipaista punan joukkoon poskipäitä nostattamaan. Itse levitän ensin pelkän punan ja hipaisen sitten siveltimeen punan ja korostusvärin sekoituksen ja levitän tämän vielä kevyesti poskiluun ulkosyrjää mukaillen.
Yksi lempituotteistani on voidemainen korostuspuuteri, Sensai Supreme Illuminator Powder. Puuterisanasta huolimatta kyseessä on enemmänkin korostusvoide, jota käytän sormenpään avulla. Kevyesti kulmaluulle kulmakarvojen ulkosyrjän alle ja pikkuisen poskipäihin. Ammattilainen käytti tästä termiä C. Tarkoitus on siis ikään kuin maalata kevyt C-kirjaimen muotoinen alue kulmaluulta poskipäille. Itse käytän korostusväriä myös nenänvarteen. Samalla tuotteella saa kivasti boostia myös huulten amorinkaaren. Arkimeikkiin tätä tuotetta ei kovinkaan paljon kulu, joten pieni pakkaus on äärimmäisen riittoisa!
Lopuksi on vuorossa ripset! Sensain 38-ripsarit ovat olleet käytössäni varmaan kohta 20 vuotta. En osaa kuvitella edes käyttäväni jotakin muuta ripsiväriä. Silmäni vuotavat helposti tuulessa ja auringossa, toisaalta Suomen ilmastokin on jo suuremman osan vuotta melko kostea. Tavallinen vesiliukoinen ripsiväri on poskilla tai tuhrii vähintäänkin alaluomen varisemalla. Tavallista vedenkestävää ripsiväriä en jaksa puhdistaa, se on ajatuksenakin jo liian vaivalloinen. Lämpimällä vedellä kevyesti lähtevä ripsiväri on minun juttuni, mutta Sensain ripsivärisarjassakin on valikoimaa.
Tällä hetkellä oma suosikkini on Lash Volumiser Mascara 38°C -ripsiväri. Itselläni on aika pitkät ja paksut ripset luonnostaankin, mutta tämän avulla niistä saa aivan totaalisen näyttävät. Volyymin lisäksi ripsiväri myös erottelee ripset kauniisti. Ja nyt kiva kikkakolmonen, jonka opin ammattilaiselta:
Ripsiväriharjan päässä on paljon väriä, joten ihan ensimmäisenä kannattaa kääntää harja pystyasentoon ja vetää väriä kohti ripsien päitä. Kun ripsivärin rakennetta on kasattu ripsien pituuksiin, vaakatasossa olevalla harjalla sahataan (sivuttainen liike) ripset tuuheiksi ja erotelluiksi. Verrattuna siihen, että ripsivärin levittäisi vain vaakasuuntaisella harjalla, tällä kikalla ripsiin saa mielettömästi enemmän pituutta. Kokeile vaikka!
Vaikka olen vuosikaudet käyttänyt Sensain 38 -ripsareita itselleni oli uusi tuttavuus tämä pohjustustuote. “Valkoinen ripsiväri”, eli Eyelash Base 38°C on myös samaan tapaan helposti puhdistettava, mutta sen tarkoitus on värin antamisen sijaan antaa ripsille hoitoa, pituutta ja rakennetta. Itse en ole arkimeikissä tätä käyttänyt, koska tuo Lash Volumiser tekee mielestäni jo yksinkin näyttävää jälkeä. Mutta ehdottomasti jos tarkoitus on tehdä arkimeikkiä pikkuisenkin näyttävämpi toteutus, kannattaa ripset pohjustaa tai mikäli omat ripset ovat kovin hennot tai lyhyet tällä primerilla saa hienosti taiottua lisää volyymia ja pituutta.
Jälleen ammattilaisen vinkit:
Levitä pohjustus ja ripsiväri silmä kerrallaan, jolloin valkoinen tuote ei ehdi kuivua ennen varsinaisen ripsivärin lisäämistä. Ja toisena:
mikäli ripsiväriä osuu luomelle, älä koskaan nuolaise vanupuikkoa ja pyyhi suttua kostealla puikolla pois! Tällöin pyyhit samalla aukon myös muuhun meikkiisi. Sensain 38 -ripsivärien juju on siinä, että kun tuotteen antaa kuivua iholle, se lähtee kevyesti hipaisemalla kuivalla puikolla. Usko pois, tämä toimii!
Meikinpohjustustuote, meikkivoide, kevyt kiinnitys puuterilla, kulmien vahvistus, aurinkopuuteri, poskipuna, korostusväri ja ripsiväri. Ja sitten ollaan tässä vaiheessa. Kuva on otettu samassa valossa kuin aloituskuva ja meikkiin kuluu oikeasti korkeintaan 10 minuuttia. Melkoinen ero, eikä vaan. 🙂
Taidan pystyä vielä joulukuussakin laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat kun olen tänä vuonna tehnyt ihan oikean silmämeikin luomiväriä käyttäen. Sensijaan huulipunaa tulee nykyisin lisättyä enemmän, mikä on kohdallani aika uusi juttu. Kun iho punoitti akneaikaan, punaista ei juuri kaivannut enää huulilleen, mutta nyt kevyt puna piristää mukavasti ilmettä ja tekee olosta huolitellumman.
Tuossa kuvassa on kolme tuotetta, joilla pärjää niin arjessa kuin juhlassakin. Huultenrajauskynä, nudehuulipuna ja hieman punaisempi sävy. Jos kyseessä on ihan vain arkimeikin piristäminen, en juurikaan rajaile huuliani, vaan sipaisen kevyesti luonnollista sävyä. Sensain the Lipstick huulipuna on voidemaisen hoitava ja pysyy huulilla kivasti kuivattamatta niitä. Sävy Suzuran Nude on luonnollisen roosahtava ja sopii hyvin arkeen. Mikäli huulimeikin haluaa viedä astetta pidemmälle, rajaan huulet kirkkaalla värillä ja levitän huultenrajauskynää myös huulille. Näin lopputulos on ehdottomasti kestävämpi. Kun kirkkaan rajauskynän päälle levittää nudesävyä, tulos on astetta punaisempi kuin jos käyttäisi pelkkää nudepunaa. Jos taas kirkkaan rajauskynän päälle levittää vielä räiskyvän sävyn, huulimeikki on varmasti näyttävä! Rajauskynän sävy on Cheerful Orange ja punainen huulipuna Himawari Orange. Molemmat lämpimän leiskuvia sävyjä.
Huultenrajauskynän myyntipakkauksessa tulee mukaan myös laadukas terotin. Lisäksi kynän toisessa päässä on huulipunasivellin. Ja jälleen ammattilaisen vinkki:
Jos iltalaukkuun ei mahdu huulipuna, koverra hieman huulipunaa siveltimen toiselle puolelle ja sulje korkki. Juhlien aikana voit lisätä huulipunaa näppärästi pelkällä siveltimellä. Lisää punaa siveltimen toiselta syrjältä ja käytä toista puolta levitykseen.
Sensain tuotteet löytyvät edelleen Stockmannilta, Sokoksilta ja Emotioneista. Kaikista näistä saa myös asiantuntevaa palvelua esimerkiksi oikeiden tuotteiden ja sävyjen valintaan. Ja hei, muistathan liittyä Sensai VIP -klubiin! Klubin jäsenenä sinulla on mahdollisuus saada etuja, tapahtumakutsuja ja ennakkonäytteitä.
Vaikka en mikään varsinainen syksyn fani olekaan, tykkään kuitenkin ihan älyttömän paljon rutiineista ja niitä, jos mitä syksy ja arki ovat pullollaan. Meillä on keittiön komeron oven sisäpuolella sellainen iso lukujärjestys, johon on laitettu kaikki harrastukset, kellonajat ja harrastuspaikat. Ollaan todettu, että se on ainoa toimiva keino pitää langat käsissä, ja siitä jokainen voi koska tahansa tarkastaa illan ohjelman. Lukkarista voi ottaa itselleen myös puhelimeen kuvan, jos vaikka pitää voida luntata päivän mittaan. Tuo lukkari kuvataan myös äidilleni, koska näin mummu ja pappakin ovat kartalla siitä missä me milloinkin mennään. Lokakuuhun mennessä tuo harrastuskuvio alkaa tosin olla jo aika hyvin hallussa!
Meillä isoveli pelaa jalkapalloa ja salibändyä. Jossain kohtaa yritettiin saada mahtumaan mukaan myös yleisurheilua, mutta koska näissä lajeissa harjoituksia on useamman kerran viikossa plus pelit ja turnaukset, yleisurheilu todettiin lähes mahdottomaksi toteuttaa. Klaara taasen harrastaa telinevoimistelua ja balettia, ja aivan kuten veljensäkin, hänkin on saanut itse valita harrastuksensa. Molemilla lapsilla on toki lisäksi musiikkijutut, joten aikatauluja riittää. Niin kauan, kun kuitenkin itse haluavat ja jaksavat näillä mennä, me aikuisetkin teemme kaikkemme, jotta homma toimii.
Mulle on todella tärkeää antaa lapsilleni liikunnallisen elämän malli, ja siksi tuossa meidän lukkarissa lukee myös meidän vanhempien harrastukset. Meillä lapset tietävät kyllä koska äidillä on jumppa, mutta ovat oppineet ymmärtämään senkin, että aikuiset lähtevät liikkumaan myös nopealla varoitusajalla ja meillä homma toimii. Kun pakkaan illalla reppuani, Klaara toteaa, että äiti menee varmaan aamulla salille. Ja se on ihan ok. Toki tuoreessa muistissa on nekin ajat, kun en olisi saanut lähteä minnekään. Olen äärimmäisen kiitollinen miehelleni, joka tuolloin piti huutavaa lasta sylissään ja sanoi, että lähde äkkiä. Eikä lapseni siitä rikki mennyt, että äiti oli tunnin verran poissa. Päinvastoin, sillä aikaa saattoi olla ihan hauskaakin ja kotiin tuli huomattavasti iloisempi äiti.
Koko sydämestäni toivon, että jos jotakin, niin voisin istuttaa lapsiini liikkumisen iloa ihan koko elämän ajaksi. Se ei tarkoita, että lapsistani pitäisi tulla huippu-urheilijoita, vaan enemmänkin sitä, että liikkuminen on yksi elämän peruspilareita kuten nukkuminen tai syöminen. Olen käynyt molempien lasten kanssa äiti-lapsijumpassa, mutta molemmat ovat myös aika varhaisessa vaiheessa ilmaisseet halunsa päästä liikkumaan yhdessä muiden lasten kanssa ilman meitä vanhempia. Olkoonkin, että se on alkuun tarkoittanut sitä, että seisomme jossakin turvallisen välimatkan päässä.
Puhuttiin tässä jokin aika sitten mieheni kanssa tästä nykyisestä harrastusrumbasta ja siitä, että jossain kohtaa lapsille tulee ehkä se vaihe, kun liikkumaan ei enää huvittaisikaan lähteä. Vaikea tosin kuvitella kun ovat melko meneväisiä molemmat, mutta mietittiin, että näinkin voisi kenties joskus tapahtua. Ja kun sitten mietittiin, että miten me nyt vanhempina voitais kuitenkin lujittaa sitä lasten intoa liikkua ja harrastaa, päädyttiin siihen, että meidän tärkein rooli on mahdollistaa ja kannustaa. Silloinkin kun ehkä itsestä tuntuu uuvuttavan turhauttavalta selviytyä arjen aikatauluviidakosta, sitä turhautumista ei saa kaataa lasten harteille. On se sitten viikonloppujen pyhittämistä pelimatkoille tai seuratalkoita, teemme voitavamme ja olemme mukana. Ollaan todettu, että se on vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun panostaa lasten harrastamiseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Terveiden elämäntapojen lisäksi kun nuo treenit ovat oiva tapa oppia myös esimerkiksi sosiaalisia taitoja.
Me pääsimme Klaaran kanssa esittelemään teille Prisman sporttimuotia ja ollaankin siis näissä kuvissa ihan päästä varpaisiin Prisman valikoiman vaatteissa. Danskin tanssivaatteet Prismassa olivat mieletön helpotus, kun Klaara aloitti balettitunnit. Puku on ostettu jo aikaisemmin, mutta nyt vihdoin löytyi mustien tossujen tilalle tarpeeksi pienet vaaleanpunaiset harjoitustossut. Niiden lisäksi syksyyn varauduttiin uusilla säärystimillä, jotka lämmittävät mukavasti matkankin ajan. Nämä mun pöksyt ovat samaa merkkiä, ja vaikka tämä Danskin onkin tuttu Klaaran tanssivaatteista, itselleni housut ovat ensimmäiset kyseiseltä merkiltä. Mutta, jos metsästät napakoita housuja korkealla vyötäröllä, ja vielä sellaisia, jotka pysyvät ylhäällä koko jumpan ajan, suosittelen testaamaan nämä. Muista vain ottaa tarpeeksi pieni koko! Puman collarihuppari on myös Prisman sporttimuodin syysuutuuksia ja toimii itselläni kivasti lämmikkeenä jumppatopin päällä. Molemmissa vaatteissa on kerrankin sellainen pitkäraajaisellekin sopiva mitoitus! Tykkään myös näistä väreistä, utuisesta sinisestä ja hempeästä roosasta ja onhan se totta, että kun treenivatteet tuntuvat ja näyttävät kivoilta, niitä on myös ilo pukea päälleen ja käyttää.
Meille Prisma on helppo ja luonteva ostospaikka kun tarvitaan harrastusvälineitä lapsille tai aikuisille. Urheiluliikettä meillä ei ole ollut enää vuosiin, mutta koska kaupunkiin ajaa vajaassa tunnissa ja sinne kuljetaan viikoittain lasten harrastusten vuoksi, Prismassa käynti on helppo ja vaivaton tapa hoitaa myös tarvittavia ostoksia. Ja toki pitkät aukioloajat ovat pelastaneet niiltä arki-illan paniikkihetkiltä, kun onkin todettu, että esimerkiksi uimahousut ovat mystisesti kadonneet, tai hiihtomonot eivät todellakaan mahdu seuraavana aamuna jalkaan. Prismasta on tullut hankittua kaikkea luistimista ja uimalaseista jumppamattoon ja kahvakuulasta pyöräilykypärään. Viime talvena sieltä ostettiin kolmet sukset, ja olin äärimmäisen kiitollinen hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta.
Vaikka lapsilla onkin omat harrastuksensa ja liikunta on meille aikuisille sitä omaa aikaa, tietyssä määrin myös yhdessä liikkuminen on tärkeää. Se voi olla ulkoilua tai Klaaran tahtiin hiihtämistä. Toisaalta jalkapallolla kikkaillu tai tanssiesitysten seuraaminen olohuoneen sohvalta kuuluvat mielestäni siihen yhdessä olemiseen. Ennen kaikkea mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että sen mahdollistamisen lisäksi on aidosti kiinnostunut siitä, miten treenit tai pelit ovat sujuneet. Niin onnistumisten kuin pettymystenkin jakaminen on tärkeää ja lapsen on hyvä oppia jo varhain, että aina ei voi onnistua, mutta siitä ei pidä myöskään lannistua.
No moikka! Eikö olekin vähän hassu otsikko ollakseen blogissa? Mutta joo, näissä ajatuksissa mieleni on viime päivinä viipynyt. Siinä, miten jokin niin informatiivinen, tärkeä ja viihdyttävä voi yhtä aikaa olla ahdistavaa ja tosi nujertavaa.
Viimeksi eilen klikkasin itseni pois eräästä “positiivisesta” Facebook-ryhmästä, koska en yksinkertaisesti jaksa sitä, että joudun päivä toisensa jälkeen näkemään ihmisten riitelyä ja kinastelua. Kuulun harvoihin tuollaisiin ryhmiin, ja olen liittynyt niihin oikeastaan vain ja ainoastaan joko tiedonjanostani tai jonkinlaisesta vertaistuen tarpeesta. Olen se, joka ei koskaan kommentoi, tykkää ehkä ja seuraa kaikkea taustalla. Mutta välillä tuntuu, että maailmassa ei yksinkertaisesti ole aihetta, joka ei nostattaisi vihaa, tunteenpurkauksia ja negatiivista panettelua. Toki monesti varmaan takana on ongelmia ihan vain jo ilmaisun tai ymmärryksen kanssa, netin välityksellä kun joskus mennään metsään. Mutta aika paljon sitä joutuu nykyään näkemään ihan oikeaa pahansuopuutta. Ja no joo, eihän tuo nyt millään tavalla yllätä, onhan tässä itsellekin tullut vuosien saatossa yksi jos toinenkin annos sitä itseään suoraan niskaan. Mutta joka kerta tällaiseen törmätessä mietin, että esimerkiksi koulukiusaamista ei koskaan saada kitkettyä, jos aikuisetkaan eivät pysty olemaan tieten tahtoen loukkaamatta muita. 🤯
Viikko sitten tulin äärimmäisen surulliseksi erään iltapäivälehden videon myötä. En yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään sitä, että kahdesti päivässä vaa’alla käyvästä naisesta tehtiin jonkinlainen sankari ja esikuva. Jos minä kertoisin julkisesti käyväni aamuin illoin vaa’assa ja suhteuttavani sitten päivän ruokailua ja liikuntaa laitteen näyttämään lukuun, olisin sairas. Ihan jokaisella mittapuulla katsottuna ja ulostuloni olisi varmaankin jonkinlainen hätähuuto. On jotenkin todella surullista, että meidän yhteiskuntamme ihannoi tällaisia roolimalleja. Ja samaan aikaan ollaan muka huolestuneita ulkonäköpaineista ja syömishäiriöiden yleistymisestä. 😢
Samaan aikaan olen miettinyt, miten oikeasti voi olla niin, että elämme maailmassa jossa monen (aikuisen!!!) mielestä on ihan OK lynkata 16-vuotias ilmastoaktivisti täysin aiheeseen kuulumattomin argumentein. Hirveää vihapuhetta ja täysin asiaankuulumatonta arvostelua. Välillä tekisi mieli repiä hiukset päästään, kun silmien eteen nousee jatkuvasti ihan älytöntä sontaa. 😡
Mutta tiedättekö, mikä hieno puoli sosiaalisessa mediassa kuitenkin on?! No se, että jotakuinkin voimme ja pystymme valitsemaan sen, mitä silmillemme saamme. Kun uutiset lukee suoraan lehden sivulta, eikä edes kurkkaa asian yhteyteen netissä kerääntynyttä kommenttivuorta, säästyy oikeasti aika paljolta moskalta. Ja sivustot ja mediat, jotka lähinnä ahdistavat ja ärsyttävät voi helposti karsia pois seurannasta. Ja mä ajattelin, että nyt kun päivät lyhenevät ja syksy käy päälle, alan yhä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, millaisia juttuja haluan nähdä ja lukea. Jätän tietoisesti seurannasta sivustot, jotka tuottavat lähinnä vain ahdistusta ja pahaa oloa. Jätän lukematta vihamieliset kommentit uutisotsikoiden alta ja säästän omaa päätäni ja sieluani ihmisten tunteenpurkauksilta. Ihan yhtälailla kuin välttelen energiasyöppöjä negistelijöitä elämässäni, voin vaikuttaa negatiivisuuden määrään myös ruutuajallani. Miksi täyttää mieli negatiivisella ja pahantahtoisella, kun elämässä on kaikista (oikeista) huonoista uutisista huolimatta kuitenkin paljon hyvää ja kaunista. Yksi syy siihen, että aikoinaan ihastuin blogeihin ja bloggaamiseen oli juurikin se hyvä mieli ja kauniit ja kivat jutut. Maailman menossa on ihan tarpeeksi kaameutta, eikä sitä ahdistusta tarvitse lisätä kiusaamalla itseään täysin asiaankuulumattomalla sonnalla. Uutiset pitää tietenkin lukea, eikä maailman menolta voi silmiään sulkea. Sen lisäksi aikansa voi käyttää somessa kivojen asioiden parissa. On se sitten blogien, instan tai kissavideoiden selailua. Itse valitsen mieluummin asioita, jotka verenpaineen nostattamisen sijaan rentouttavat ja virkistävät myönteisyydellään. ❤️👍🏻
Viimeisetkin chilit on nyt kuivattu ja purkitettu. Näillä maustaa taas kivasti kaikkea ensi kesään saakka. Ja hei, itse tehty chilisuklaa, voihan nam! Mieheni teki tuota sormisuolalla ja chilillä maustettua suklaata ja voi että mutta se on hyvää. Niin ihanan polttavaa, että koko ajan tekee mieli ottaa lisää ja antaa uuden suklaapalan taittaa pahinta poltetta. Kaupan vastaavissa chiliä on yleensä hienostunut annos suklaan makua vahvistamaan, mutta tämä on kyllä tosi ihanaa. Mietin jo, että tässä on yksi hyvä joululahjaidea!(Joulu mainittu!)
Mutta hei, se on perjantai. Viime viikonloppu meni totaalirentoillen, joten on oikeastaan ihan hauskaa, että tälle viikonlopulle on taas jo ohjelmaa. Meillä aikuisilla aikuistenohjelmaa ja pikkuväellä mummulareissu. Mutta tänään ihan vain koti-ilta. Kynttilöitä, kirja ja mukava asento. Ja muutama pala suklaata tietysti!
