kaupallinen yhteistyö ⎮ Viaplay

---

Moikkelis!

No nyt niitä Oslon juttuja. Ihan alkuun pahoittelut, kuvien laatu ei nimittäin ole mitään huippua. Matkattiin pelkillä käsimatkatavaroilla, ja mun kamerareppu on kokonaisen käsimatkatavaran kokoinen, joten nyt piti valita, joko vaihtovaatteet tai kamerareppu, ja valitsin sitten ne vaihtovaatteet. Mutta otetaan tämä sellaisena instant Oslo fiilistelynä. 😀
Kyseessä oli tosiaan Viaplayn järjestämä kaupallinen yhteistyömatka ja fokuksena Viaplayn uusi alkuperäissarja  Wisting, jonka ensi-iltaan me Marian kanssa päästiin. Kyselin Instan Stooreissa, kuinka moni on lukenut Jørn Lier Horstin Wisting -kirjoja ja vähän yllätyin vastauksista. Itse tykkään monistakin norjalaisista kirjailijoista ja siis juurikin tällaisesta pohjoismaalaisesta rikoskirjallisuudesta, jolle on nykyisin myös tuo ihana termi “nordic noir”.  En tiedä, ovatko esimerkiksi Samuel Bjørk tai Jo Nesbø teille tutumpia, mutta Horst kuuluu nimenomaan tähän kovien norjalaisten kastiin, ja Wisting on ikään kuin norjalainen versio Beckistä. Ja koska norjalaiset kirjat on mieleeni, ilmoitin tietenkin matkaseuralleni heti, että mun on sitten päästävä sinne Platalle! Ai miksikö? No kun siellä myydään niitä huumeita! Tässä kohtaa piti vähän selitellä, että Plata on tosiaan Osloon sijoittuvassa rikoskirjallisuudessa se pahan alkulähde ja sieltä löytyy myöskin ne poliisin tiedonantajat.  Pakkohan tuo nähtävyys oli kokea, joskin en siellä Platalla ollessani kyllä tajunnut, missä sitten lopulta olinkaan.  😀

Tämä alustus ihan siitä syystä, että saisitte vähän käsitystä siitä, kuinka todella iso juttu mulle oli päästä näkemään juuri tämän sarjan ensi-ilta ja itse kirjailija (jonka norja oli tosin sen verran laulavampaa sorttia kuin muilla, että sieltä haastattelusta en montaakaan sanaa saanut kiinni). Luolamies on Horstin kirjoista ehdottomasti paras, joskaan ei muuten ensimmäinen Wisting -sarjassa, ja juuri tähän kyseiseen kirjaan pohjautuu koko Wistingin ensimmäinen kausi. Ihan näkemättäkin olisin voinut tätä TV-tärppiä suositella, mutta sanottakoon, että tuo ensi-illassa esitetty ykkösjakso ylitti kaikki odotukseni.

Koska olen maalainen, minun tulee äärimmäisen harvoin osallistuttua erilaisille kokkareille, joten Wisting tilaisuus oli siinäkin mielessä aika poikkeukselline. Lisäksi koko tilaisuutta tuli katseltua vähän ulkopuolisen silmin, koska eihän me suomalaiset tietenkään tiedetty, että ketkä siellä oli niitä julkkiksia ja ketkä eivät. Koska kyseessä oli Viaplayn oma produktio, paikalla oli tietenkin myös iso joukko sarjan tekemiseen osallistuneita ammattilaisia.
Mutta tilaisuuden järjestelyistä täytyy sanoa, että oli melkoisen hulppea ilta. Ihana Jazz trio ja näytöksen alkuun kuultu jousiorkesterin veto tunnarista olivat ainakin mulle itselleni ne parhaat kohdat. Oli toki Wisting -popparikärryt ja Wisting -oluet. Baarimikot oli vuokrattu FBI:n joukoista ja pikkusuolaisia tarjoilivat rikospaikkatutkijat. Kahvitauolla ja suuremmalla popparimäärällä olisin toki istunut ja katsonut koko sarjan enemmän kuin mielelläni, mutta meille tosiaan näytettiin vain tuo eka jakso, vaikka kuinka tinkasimmekin koko maratonia ja lupasimme täydellistä vaitioloa, jos vaikka saataisiinkin joku koodi, jolla kaikki jaksot voisi hotellilla katsella. Tuo sarjan aloitusjakso on nyt nähtävissä myös Viaplaylla. Tai siellä on itse asiassa nähtävissä jo kaksi jaksoa, jotka eilen katsottiinkin miehen kanssa. Näytöksen jälkeen jatkuivat bileet, mutta meidän drinkkiliput kyllä säästyivät ja painelimme väsyneinä takaisin hotellille.

Viaplaylla on ihan mielettömästi hyviä sarjoja, ja koska meillä ei ole antennia (johtoa ei käytetä) tai kaapelia, kaikki TV katsotaan nimenomaan suoratoistopalvelun kautta. Blindspot, The Enemy Within, Blacklist, Gone ja Bosch tulevat nyt ekana mieleen viimeksi katsotuista jenkkisarjoista. Nordic Noir kategoriasta Stella Blómkvist, Maria Wern, Modus, Dicte, Kylmäveriset tappajat, Arne Dahl ja ihanat Maria Lang filmatisoinnit. Tällä hetkellä katselussa on uutuuksista Kylmäveriset tappajat; Pimeys, joka on itsenäinen jatko-osa sarjalle ja tietty nyt tämä Wisting. Molemmat on muuten Viaplayn alkuperäissarjoja. Nyt tietenkin toivon, että Viaplay muutaisi kuvaksi myös muut norjalaiset kirjasuosikkini. 🙂

Nykyisin tuo antennijohto ei enää onneksi ole niin tärkeä ja telkkarin voi laittaa ihan minne tahansa, kunhan jostain saa sähkö. Viaplay TV on helppo ratkaisu, jonka saa 5€ lisämaksusta Viaplay -tilaukseen. Mukaan tulee 18 eri tv-kanavaa sisältäen uutiskanavia kuten YLEn ja CNN:n, dokumentit sekä lasten kanavat.

Mutta hei, nyt olisi mahdollisuus voittaa 2kk ilmaista Viaplay Leffat & Sarjat –paketin katseluaikaa.
Kerro kommenttiboksissa oma Nordic Noir -suosikkisarjasi, sarja jonka haluaisit Viaplaylta katsoa tai minkä pohjoismaisen dekkarikirjan itse haluaisit nähdä filmatisoituna ja osallistut arvontaan. Kaikkien vastanneiden joukosta Indieplace arpoo 3 voittajaa.
Osallistumisaikaa on ensi sunnuntaille 21.4. 2019 asti.
Arvonnan säännöt löydät täältä.

Tuossa alla vielä tuo Wisting -traileri. Aika hyvältä vaikuttaa, eikö!?

Moikka ja ihanaa torstaita!
Kello oli eilen illalla lähemmäs kymmenen kun pääsin kotiin ja vastassa oli pieni väsynyt tyttö, joka helpottui äidin näkemisestä jopa siinä määrin, että halauksen lomassa tuli ihan itku. Ja joka kerta se tuntuu yhtä ihanalle. Ei lasten itku, vaan se, että joku halaa ja puristaa niin kovaa, että tiedät olevasi maailman tärkeimpiä asioita. Siitä huolimatta, että äitiys on välillä jopa uuvuttavaa pyykkirumbaa ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, palkitsevinta elämässä on tulla kaivatuksi ja halatuksi juuri tuolla tavoin.

Meidän postilaatikkoon tipahti viime viikolla kutsu eskariin. Niin paljon kuin olin itsekin tuota kirjettä odottanut, sitä lukiessani minuun iski ihan hillitön pakokauhu. Voisiko tämän vielä perua!? Mitä jos en sittenkään halua, että vauvani siirtyy syksyllä jo koulun mäelle.

Yli kymmenen vuotta elämästäni olen ollut äiti pienelle lapselle. Tuohon aikaan on mahtunut lukuisia kertoja, kun olen toivonut ajan kuluvan nopeammin ja erilaisten “vaiheiden” menevän ohi. Olen monet kerrat ynnännyt mielessäni vuosia, ja laskenut, milloin jokin asia “helpottaa”. Helpottaa, kun lapsi alkaa nukkumaan yönsä. Helpottaa, kun saa alkaa syömään kiinteitä ruokia. Helpottaa, kun oppii kävelemään itse, kuivaksi, pukemaan itse, syömään itse…. Se helpotusten määrä on ollut loputon, tai ainakin se ajatus helpotuksesta. Sillä eihän äitiys ja vanhemmuus koskaan helppoa ole, eikä sen kuulukaan olla. Ajat ja asiat muuttuvat. Murheet ja huolet muuttuvat, ja mikä tärkeintä, kaiken tämän lomassa sitä muuttuu myös itse. Kasvaa ja kehittyy, oppii ja oivaltaa.

Monesti meille sanotaan, että kyllähän teillä olisi vielä ikää sille kolmannellekin lapselle. Ja niin kai olisikin. Moni ikätoveri saa nyt vasta esikoisensa. Meillä lapsiluku lukkiutui kuitenkin kahteen jo yli kolme vuotta sitten. Aikani haaveilin vielä yhdestä lapsesta, mutta koska tätä ihmettä ei meille suotu, koin helpommaksi (ja huomattavasti antoisammaksi) nauttia täysiä siitä, mitä minulla jo on. Päätös oli hyvä, ja omalla tavallaan myös helpottava. Uskon, että näin oli tarkoitettu ja olen kiitollinen elämälle kahdesta ihanasta lapsesta.

Kirje eskarista riipaisi kuitenkin jostakin tosi syvältä. Toki kaikki erilaiset välietapit ja virstanpylväät on aina tunteellisia juttuja. Aina jonkin uuden alkaminen tarkoittaa vanhan päättymistä. Nyt koin kuitenkin myös eräänlaisen syyllisyyden piston kaikista niistä kerroista kun olen toivonut ajan kuluvan nopeammin ja jonkin asian helpottavan. Olenhan siinä omassa mukavuudenhalussani myös samanaikaisesti toivonut lasteni lapsuuden kuluvan nopeammin. Oikeastaan jopa hävettää myöntää, että näin se on tosiaan mennyt. Siitäkin huolimatta, että itse pidän itseäni ihmisenä, joka kauhistelee nykylasten lyhyttä lapsuutta.

Kuinka usein sitä tuleekaan muistutetuksi itselleen, että juuri tästä hetkestä tulisi nauttia. Ja silti ihmisen mieli vain niin usein vaeltaa sinne jonnekin tulevaan. Aina kyse ei ole vuosista tai lapsen kehitysvaiheesta. Joskus ihan vain päivän saattaminen iltaan ja selviäminen kaikista illan aikatauluista tuntuu helpotukselta. Sallittua toki sekin, kunhan muistaa määränpään lisäksi nauttia myös matkasta. Sillä se kiireinenkin arkipäivä ja illan stressaava ohjelma, on yksi päivä elämää, yksi päivä lapsuutta ja yksi päivä vanhemmuutta. Helminauhaksi punottuna näistä arkisistakin asioita syntyy koko elämä.

Lapsuutta on onneksi vielä meidän molemmilla lapsilla monta vuotta jäljellä. Eihän se eskariin tai kouluunkaan lopu, joten elämän täytyy antaa vain edetä omalla painollaan. Ja äitiys ei lopu sittenkään, vaikka lapset olisivat kuinka aikuisia. Nimittäin niin se vain on, että silloinkin kun itsellänikin on se kaikkein pahin olo, eikä sanat itkun vuoksi pääse tulemaan, äidille voi onneksi aina soittaa. Silloin ei tarvita sanoja, riittää, että voi vain itkeä. Ja vaikka kuinka toivoisi, ettei omien lasten tarvitsisi ikinä kokea samanlaisia tunteita, jokaiselle meille kuitenkin niitä epätoivon hetkiäkin joskus tulee. Kunpa saisin itsekin olla ottamassa vastaan ne itkut ja pahat olot. Olla kainalo ja olkapää sittenkin kun lapsuus on jo kaukana vuosien takana.

Niin, että ei nyt sitten peruttu sitä eskariin menoa, vaan asennoidutaan tilanteeseen positiivisesti. Ja nautitaan ensin keväästä ja kesästäkin, eikä mennä liikaa asioiden edelle!

Tälle päivälle olikin kasaantunut melkoinen läjä toimistohommia. Palataan siis Oslon juttuihin myöhemmin. Nyt oli pakko fiilistellä näillä viime kesän kuvilla. Kävipä nimittäin niin, että pääsin eilen palaamaan hyvinkin talvisiin kotimaisemiin. 😀

Tervehdys! Ja paino sanan etuosassa, siinä terveessä. Täytyy sanoa, että ihan hetkeen ei tarvitse taas meille tuota vatsatautia tulla. Pahnanpohjimmainen otti lajissa jopa pari kierrosta ja kyllähän se on aika rankka rupeama. Varsinkin pienelle ihmiselle.

Mutta hei, elämä jatkuu. Tänään päästiin taas arjen syrjästä kiinni ja normaaliin viikkorytmiin. Tämäkin tekstinpätkä syntyy tässä Klaaran viulutunti kuunnellessa. 😀 Voi että miten arki tuntuukin ihanalle. Ja hei, mikä ihana kevät! Huhtikuu toden totta!

Kevätkylvöni alkavat olla siinä vaiheessa, että nyt pitäisi mitä pikimmiten jo ryhtyä koulimaan taimia suurempiin ruukkuihin. Ja pelargoniatkin pitäisi istuttaa. Kyllähän tässä kuulkaas vielä kunnon kevätstressi saadaan päälle, kun oikein alkaa tekemättömiä juttuja listaamaan. Eikä tekisi lainkaan pahaa, jos haravoinnitkin laittaisi alulleen. Ja se ikkunoiden pesu, ja ja ja ja…. 😀

Vähän tässä on jo mennyt päivistäkin sekaisin, mutta hei, tänään on jo torstai. Loppuviikko meneekin ihan lystikkäästi. Tänään kahvakuulaa, perjantaina spinningiä ja lauantaina pitkään odotettu tyttöjenreissu. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee! ♡

 

Ihanaa alkanutta huhtikuuta ja mukavaa torstain jatkoa!

Hei maanantai ja uusi viikko!

Onpa muuten ollut masentavan harmaa sadesää. Sellainen, joka sekoaa äkkiä loka-marraskuun kurakeleihin. Mutta kun joutsenten kaakatus kantautuu sisälle asti ja tajuaa, että nuo luontokappaleet ovat joukkopaon sijaan tekemässä paluutaan, syntyy toivonkipinä. Kyllä se kevät sieltä tulee. Linnut sen yleensä parhaiten tietävät! ♡

Kivan viikonlopun jälkeen maistuu aina arkikin paremmalta. Ja mennyt viikonloppu oli kaikin puolin kiva. Kovasti haukotutti lauantaina jo kahdeksan aikaan, mutta ylitin itseni ja tulin kotiin vasta puoli yhden kieppeillä. Aamulla tosin heräsin jo ennen seitsemää miettimään, että pitäisi pestä pyykkiä, mutta sain kuin sainkin unenpäästä uudelleen kiinni ja pyykätä ehti siltikin. 😀 Eilinen sunnuntai olikin sitten sellaista mukavaa joutenoloa, tai siivouspäivä, mutta minullehan juuri ne ovat parasta laatuaikaa. Ja illalla saatiin vielä ystävät maistelemaan uudella keittimellä valmistettua kahvia. Etten sanoisi vallan kympin viikonlopuksi!

Mun maanantailistalla ei oikeastaan ole muuta kuin “kevään edistämistä“, mutta sitä sitten lihavoituna ja kursivoituna. Voisi olla vaikka isoilla kirjaimilla. Tähän kuuluu kaiken mahdollisen kevään etenemiseen viittaavan rekisteröiminen ja siemenpussien hipelöinti, kylvöpuuhat ja puutarhajutuista inspiroituminen. Hyvähän se on olla valmis, kun se aurinko ja lämpöaalto sieltä jossain kohtaa pyyhältävät. Nyt alkaa jo olla pari juomalasia täynnä  mårbackan juuriakin, joten mikäs tässä on kevättä ja kesää tehdessä!

Ehdotin muuten viime viikolla puolisolleni asuntonäyttöä. Että mitä jos vaikka mentäis ihan vain katsomaan. Sellainen vanha talo “täynnä mahdollisuuksia”. No ei kuulemma olla menossa. Että ehkä minäkin nyt pidättäydyn näissä pikkupuuhissa ja yritän nauttuia siitä, että mitään sen kummempaa ei olekaan kiikarissa. Ne on nämä mahdollisuuksien remppakohteet ja vauvakuumeet, mitkä aina välillä huhuilevat jostakin. Ja sitten kun se huihuilu loppuu, huomaa itsekin, että näin on ihan hyvä. 🙂

 

Mutta ihanaa uutta viikkoa ja maanantai-iltaa myös teille! ♡

Moikka!

Oikein hävettää miten vähän blogia on tullut päivitettyä viime aikoina. Ja kyllä, aina kun tällainen tilanne tulee niin sitä seuraa myös jonkinlainen kynnys palata blogin ääreen. Joka kerta kun joudun kohtaamaan saman kysymyksen: Mitäs kerrottavaa mun elämässä oikeesti on!?
Mutta koska jostain on aloitettava ja rima rikottava, niin olkoon se sitten tällainen viime päivien koontipostaus. Eli mitä edes osittain mainitsemisen arvoista on tapahtunut. 😀

Ihan alkuun daaliat, jotka jo näkyivätkin istan stooreissa. Eli alkuvuodesta tilaamani mukulat saapuivat vihdoin ja kuten arvata saattaa toivat mukanaan myös hurjan keväänkaipuun. Ja vaikka sääolosuhteissa pieni takapakki tulikin, uskon vanhan kansan viisauteen, jossa uusi lumi lasketaan vanhan surmaksi. Nimittäin veikkaanpa, että parin päivän sisällä lunta on lopulta vähemmän kuin viime viikolla. Tai näin ainakin haluan uskoa. Ja koska kevät on oikeasti nyt se juttu, joka pitää mielen tulevassa hyvässä, kaivoin myös kylvömullat ja siemenet esiin ja laitoin uutta kasvua alulle. Nyt alkuun vasta chilit (ehkä vähän myöhässä) ja kesäkurpitsat. Mutta uskon siihenkin, että kasvihuoneen avulla nämä kylvöajat saa tänä vuonna kivasti tasattua.

Noin muuten daaliat ovat tuottaneet hiukan päänvaivaa, sillä en ole vieläkään ihan päättänyt, että mihin ne laitetaan. Jotenkin taas tässä kohtaa vuotta on niin älyttömän vaikeaa hahmottaa, että mitenkäs se aurinko taas mihinkin paistoi ja miltä maa näyttää ilman lunta. Joka vuosi on jouduttu syystä tai toisesta karsimaan vanhoja puita, mitä olen lähtökohtaisesti aina vastustanut. Mutta nyt mulla on muutama puu kiikarissa, jotka voisin vallan hyvin antaa pätkittäviksi paremman daaliamaan toivossa.

Viime päivinä olen myös tuntenut syvän vihreää kateutta ja jokainen länsinaapurista kantaunut krookuksen kuva on saanut minut harkitsemaan vakavasti vadelmavenepakolaisuutta. Kuten yltä voi nähdä, ei ole ihan vielä haravointikelit, eikä tietoakaan mistään kukkivasta.

Rinnakkaistodellisuus on syntynyt tuttuun tapaan kirjoilla, ja yksi viime päivien lukemisista on ollut Søren Sveistrupin Kastanjamies. (Monelle Sveistrup on tuttu Jälkiä jättämättä -sarjasta.) Ei tämä Kastanjamieskään välttämättä mitään kielellistä ilotulistusta ole, mikä korostuu kun on juuri lukenut alle Håkan Nesserin loistavaa sanailua Cafe Intrigon muodossa. Mutta koukuttava ja erittäin jännä. Just sellainen pakko lukea heti loppuun -kirja, joille on ehdottomasti paikkansa. Mainittakoon, että olen Nesserin fani ja esimerkiksi Gunnar Barbarottin ajatusten juoksu on jotakin mitä joskus ihan vain pysähtyy kesken lukemisen nauramaan tai mahdollisuuksien mukaan lukee vieruskaverille ääneen. Viikon äänikirjana Leonard Goldbergin Sherlock Holmesin tytär. Ei jännä, eikä muutenkaan kirjallinen merstariteos, mutta sellaista sopivaa kuunneltavaa matkustaessa. Tai no, toimii ehkä sittenkin paremmin lukemalla, sillä kertoja on mies ja lukija nainen, mikä ainakin sekoitti itseäni välillä. Tosin syy saattaa myös olla pienissä torkahduksissa. 😀

Mutta siis siinä viimeisen viikon kirjat:
Håkan Nesser – Cafe Intrigo
Søren Sveistrup – Kastanjamies (arvostelukappale saatu Otavalta)
Leonard Goldberg – Sherlock Holmesin tytär

Viikon ajan kaapin kyljessä on roikkunut mun ensi lauantaille valitsemani juhla-asu. Niin ja uudet, puseron alle sopivat (syntymäpäivälahja) liivit. 35-vuotisen elämäni ensimmäiset myyjän avustuksella valitut. Itselleni kun on ollut aika mahdoton ajatus, että joku tulisi sovituskoppiin kurkkimaan, saati koskisi. Mutta hei, alusvaatekutsut! Tai no, nämä ei ollut varsinaisesti kutsuilta, vaan sovitin kun oltiin viettämässä Venäläistä iltaa kotikutsuja pitävän liivimyyjän luona. Sermin takana ystäviä ja pohjalla pieni (Venäläinen)skumppa, niin johan minä siitäkin selvisin. Ja istuukin muuten kerrankin kuin hansikkaat. Ja kokokin meni uusiksi. Eli jonkinlainen aikuisuuden virstanpylväs on nyt saavutettu! 🙂

Tuiki tavallisen torstain kruunaa kotivelvoitteista vapaa ilta ystävien seurassa. Että siinäpä niitä viime aikoja. Ja hei, huomenna onkin jo perjantai!

 

 

Kavihuone pystytettiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa

Maanantai ja arki. Ja tiedättekö tuntuu todella ihanalle. Tykkään arjesta ja rakastan tätä auringonpaistetta. Tosin, jos painii höyhensarjassa, aamupäivällä olisin suositellut laittamaan kiviä taskuun. Kävi nimittäin aikamoinen tuuli. No, minä en kuitenkaan paini niin kevyessä sarjassa. Mutta kasvihuoneessa jos missä on aika ihanaa just tällaisina päivinä. Kaikki se aurinko ja valo ilman kovaa tuulta ja viimaa. Tuli jopa ihan lämmin kun tänään lakaisin lattiat ja pesin pöydän mäntysuovalla. Ajatuksenani oli laskea kahvikuppi vasta pestylle pöydälle ja istua hetki auringosta nauttien, mutta en sitten ehtinytkään. Mutta josko huomenna pääsisin siihen asti! 🙂

 

Meillä oli tänään papusoppapäivä. Tosin vihreän sijaan oranssinpuoleinen, vaikka tavallaan erittäin vihreä. Me ollaan yritetty (tai minä olen, koska lähinnä minä laitan ruokaa) niin, että ainakin puolet viikon arkipäivällisistä olisi kasvisruokaa. Toisaalta tämä on helppoa, koska teen aina ruokaa useammaksi päiväksi. Mutta toki sitten joskus käy niin, että broilerkastike ei lopu millään, ja syödään sitä lasten kanssa viisi päivää. Joo, tiedän. Mutta kun en ole okein hyvä tekemään pieniä annoksia. Ja toisaalta en aio edes opetella. Aikaa, vaivaa, energiaa ja rahaa säästyy kun ruokaa tekee kerralla useammaksi päiväksi. Ja vastaavasti sitten tulee niitä viikkoja, kun tarjolla on ainoastaan kasvisruokaa.

Musta on tosi hienoa, että markkinoille on tullut paljon erilaisia kasvisproteiinin lähteitä. Ei sillä, ei meidän kasvisruuassa niitä aina välttämättä ole. Välillä ihan vain vihannespitoinenkin ruoka on paikallaan. Itse syön harvemmin lounaaksi mitään kovinkaan tuhtia. Mutta kun puhutaan lihan korvaamisesta, toisin sanoen kasvisproteiinien käytöstä, vanhassa on vara parempi. Nimittäin tykkään siitä että palkokasvit säilyvät kuivattuina keittiön kaapissa, eikä aina tarvitse välttämättä käydä kaupan kylmäaltaalla. Noin maalaisjärjellä ajatellen näkisin, että esimerkiksi kuivana säilötty härkäpapu on ekologisempi valinta kuin kylmäaltaassa myytävä ja kylmäketjussa kuljetettu kaverinsa. Härkäpapu on loistava proteiininlähde ja vanha palkokasvi jota on pitkään käytetty esimerkiksi eläinten rehuna. Mutta härkäpapu taipuu herkuksi myös ihan kotikeittiössä. Helposti ja nopeasti, kuten arkiruuan kuuluukin. Kokonaiset härkäpavut vaativat joko liottamisen tai pidemmän keittoajan. Yön yli liottamalla härkäpavut kypsyvät vajaassa vartissa, muuten niitä saa keitellä tunnin ajan. Itse laitan härkäpavut likoamaan aamulla ja keitän reilun puoli tuntia iltapäivällä.

Tämän keväisen maanantai arkiruokapulman pelasti lempeän tulinen bataatti-härkäpapukeitto.

Lempeän tulinen bataatti-härkäpapukeitto

500g kokonaisia kuivattuja härkäpapuja
3 isoa bataattia
valkosipulinkynsi(tai 1-3kpl)
makeaa chilikastiketta (tai tuoretta chiliä)
suolaa

lisäksi:
ruokakermaa (tai esim. iMat fraiche)

 

Huuhtele härkäpavut ja kuori ja pilko bataatti. Mitä pienemmäksi kuutioit bataatin, sitä nopeammin se kypsyy ja soseutuu itsestään.
Laita härkäpavut kiehumaan omaan kattilaansa. Kaada pavut kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen.

Keitä bataatit vähässä vedessä isommassa kattilassa. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipulinkynsi. Noin puoli tuntia ja bataattikuutiot soseutuu miltei itsestään.

Huuhtele keitetyt härkäpavut lävikössä ja kaada ne bataatin joukkoon. Itse surautin muutaman kerran sauvasekoittimella, jolloin papujen rakenne hieman rikkoutui, mutta suutuntuma psyyy kuin perinteisessä hernekeitossa.

Mausta suolalla ja chilikastikkeella. Voit käyttää myös tuoretta chiliä, mutta arkiruuassa on lupa oikaista. Siksi valmis chilikastike.

Keittoa voi notkistaa ruokakermalla, mutta itse tykkään enemmän notkistaa vasta lauatsella Oatlyn kaura fraichella.

 

Tästä määrästä meidän nelihenkinen perhe syö noin kolme päivää!

 

Voima-Papu -tuotteet tulevat Salosta, Karviaisten tilalta. Lasken ne itselleni lähiruuaksi, mutta tuotteet löytyvät kaupan hyllyiltä ympäri Suomea. Tilalla on kuitenkin myös nettikauppa. Instan stooreja katselleet tietävät, että tykkään heidän valkosuklaalla ja salmiakilla päällystetyistä härkäpapukarkeista. 😀

Tuo vihreä parkatakki (Didriksons) on muuten osoittautunut kuin toiseksi ihoksi. Kuljin takissa koko talven, ihan pahimmilla pakkasillakin. Luottovaate, josta on tullut mun arkiunivormu. Haaveilen sellaisesta Barbourin öljykangastakista, joka vois sopia myös mun lantsarityyliini, mutta toistaiseksi mennään tällä.

 

Tulipa sillisalaattia, mutta siitä huolimatta kivaa maanantai-iltaa! ♡

 

 

Kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Siinäpä mun lauantai. Plus kädenvääntöä esiteinin kanssa. Mutta sitäkin paremmalla syyllä kaikkia noita otsikossa mainittuja. Pesin aamulla lattiat ja kaksi nippua kerrottuja tulppaaneja ja pinkit kermamunkit on palkka minulta itselleni. Tai no, yksi munkki mulle ja yksi kullekin lapselle. Vaikka voisin kyllä syödä kaikki. Olisin ainakin ansainnut. Mutta hampaiden kiristelyn sijaan ajattelin sytyttää kynttilät ja ainakin yrittää olla ihan vaan zen, hygge ja namaste.

Mulla on ollut viime aikoina fiksaatio puhvihihoihin, vaikka joskus ajattelinkin etten harteikkaana naisena voisi sellaisia koskaan käyttää. Toisaalta, kun olen vartalotyypiltäni aika “boyish”, niin ehkä sitten just korkea vyötärö farkuissa ja hörtylät yläosissa on ne mun juttu. En tiedä, en ole mikään pukeutumisneuvoja. Mutta puhvihihat on nyt pop. Ainakin minulle.

 

Kaksi uutta Vera Stanhope -jaksoa katsomatta. Harkitsen vakavasti, että korkkaisin jopa viinipullon. Edellinen lasillinen tuli juotua viime vuoden puolella, joten mietin jo, että uskallanko ollenkaan. 😀

Mutta hei, ihanaa lauantai-iltaa. Palailen kommentteihin ja sähköposteihinne viimeistään maanantaina. Nyt rakentamaan rauhaa! ♡

Voihan vesisade! Lumet sulaa silmissä ja sukset nojaavat kuistin seinään surullisen näköisinä. Toisaalta jokainen lumen alta paljastuva neliö maata vie ajatukset kohti kevättä. Eikä nekään ajatukset huonoja ole.  Me käytiin sunnuntaina katsomassa uusi Risto Räppääjä. Ja käytiin mäkkärissä hampurilaisilla. En muista koska viimeksi. Ei ihan joka vuosi tule käytyä. Ja eilen vietettiin sellaista ei tehdä juuri mitään -päivää ja torkahdin jopa kesken päivän, mitä ei myöskään tapahdu kovinkaan usein. Mulle luksuslomaa on ollut se, että ollaan saatu olla pari päivää ihan koko perheen kesken. Ja on ollut kainalo johon torkahtaa.

Huomenna mennään lasten kanssa mummulaan. Arki-illat ja viikonloput on nykyisin niin täynnä ohjelmaa ja harrastuksia, että mummulassa käynnitkin on jääneet aika vähäisiksi. Nyt otetaan takaisin. Vaihdetaan kuulumiset ja ollaan vaan. Yökyläänkin saa jäädä.

Tällaiset sateen harmaat päivät on kuin tehty joutilaalle olemiselle. Olen nauttinut siitä, että siistiä kotia on saanut vähän sisustaa ja laittaa. Olen siirrellyt tavaroita ja siirrellyt niitä takaisin. Polttanut kynttilöitä ja lukenut. Aivot vähän tahmeina, mutta joskus sekin on ihan kivaa. 🙂

Löysin kaupasta nimikkopussin karkkia. Hyvä syy laittaa suu makeaksi.

Mutta nyt iltapalapuuhiin pitkän kaavan mukaan. Tänään vielä kaikki yhdessä.

Leppoisaa iltaa myös teille! ♡

Vielä porskutellaan menemään joulukukkasin. Muutama hyasintti on yhä kylmässä, mutta kovinkaan kauaa niitä ei enää voi jarrutella, joten meillä on itse asiassa tällä hetkellä enemmän hyasintteja kuin jouluna. Ja amarylliksetkin jaksaa porskuttaa yhä vaasissa. Itse asiassa yksi sipuli taitaa vielä puskea kukankin. Mutta antaa kukkia. Kohta saa jo aloittaa pelargonioiden pistokaslisäilyt, joten nautitaan nyt joulukukista siihen saakka. 🙂

Täällä on paistanut tänään ihanan keväinen aurinko ja jo aamulla oli jotenkin tosi energinen fiilis. Ihanaa kun päivä valkenee koko ajan aikaisemmin ja samalla illat pitenevät. Valoisan ajan lisääntyminen vaikuttaa omaan mielialaani ja energiatasoihin ihan valtavasti, ja kun valoisiin aamuihin vielä lisää linnunlaulun, niin tuntuuhan se kivalta. Ihan pienen hetken haistoin tänä aamuna nenässäni sen ulkona juodun aamukahvin tunnelman, kuulin lintujen viserryksen ja huokaisin syvään. Rakastan kevättä ja se alkaa juurikin siitä, kun päivät pitenevät ja auringon teho alkaa vaikuttaa.

Tänään siemailin ruuan jälkeistä kahviani olohuoneessa kiperien murhamysteerien parissa ja nautiskelin siitä, että ulkona oli vielä valoisaa. Tajusin, että miten paljon tykkään istua tuossa olohuoneen sohvalla ja katsella ulos. Varsinkin keväisin on ihana seurata, miten luonto heräilee ja muuttuu. Ja jo nyt, kun ulkona on tarpeeksi valoa, voi ainakin mielessään kuvitella kirjavat kukkapenkit ja kirsikankukat.

Kokosin muutaman kuvassa näkyvän jutun linkkeihin, koska niitä aina kysellään.

Torkkupeitto

Samettinen tyynynpäällinen

Tyynynpäällinen pellavaa

Smokkirypytetty tyynynpäällinen

Veluurihousut

Lampaankarvatossut

Sohvanpäällinen

Matto

Mietin vähän kahden vaiheilla, olenko tänään jumppakuntoinen vai en, mutta päätin antaa itselleni mahdollisuuden. Vähän kevyemmin vaikka ja omaa oloaan kuunnellen. Mutta hikoilemaan on päästävä!

 

Ihanaa tiistai-iltaa! ♡

Maanantaita muruset!

Vietin koko viikonlopun enemmän tai vähemmän flunssaa potiessa. Peiton alla väristessä meni myös perjantai-ilta ja kymmenennen hääpäivän juhlistaminen jäi melko laimeaksi. Mutta ei kai se niin päivän päälle ole. Juhlistetaan sitten kun siltä tuntuu. 🙂 Ja jos oikeasti pääsin tämän flunssan suhteen nyt näin vähällä (kopkop), niin olen oikeastaan vain tyytyväinen. Ja hei, kiitos, tuosta keskustelusta edellisen postauksen kommenteissa! Ne ilostuttivat viikonloppuani ja tuntui ihanalle lukea muidenkin ajatuksia aiheesta. Että en sitten olekaan ehkä ihan niin pöhkö. 🙂
Ihan tyytyväinen en pysty kuitenkaan olemaan näihin vallitseviin sääolosuhteisiin. Niin paljon kuin keväästä tykkäänkin, se ei tule vielä helmikuussa ja siksi on ihan totaalisen pyllystä, että lumet sulavat tässä kohtaa vuotta! Kunnon talvi ja sitten vasta kevät ja sulavat lumet, kun ne ihan oikeasti tulevat jäädäkseen. Viikon päästä on lasten talviloma ja mä olin ihan oikeasti ajatellut, että me hiihdetään koko viikko. Mutta ei purnata, kun ei se kuitenkaan mitään auta. Maanantaisin kannattaa katsoa asioita aina vähän vaaleanpunaisten lasien läpi, eikä kuluttaa uuden viikon energioita turhaan. 🙂

Kirjoitin pakkaslumesta ja pastellisävyistä jo jokin aika sitten, ja vaikka ne valkoiset pakkaslumet nyt menivätkin, niin ei ne pastellisävyt siltikään huonolta tunnu. Päinvastoin! Kun ulkona on mustaa, märkää ja likaista, hennot vaaleat sävyt tuntuvat oikeastaan vielä paremmilta. Jotenkin jopa puhtailta ja freeseiltä. Olen muuten nykyisin aika hulluna noihin lämpimiin roosan sävyihin, kuten olette ehkä huomanneetkin. Jotenkin se nyt vaan toimii. Vaatteissa ja sisustuksessa. Mutta ei kai se niin vaarallista ole, vaikka keskellä talvea haluaakin vähän söpöstellä! 😀

Maanantailistaan ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä laitettavaa. Josko flunssa olisi jo tässä ja pääsisin liikkumaan. Se kai on mielessä ja toiveissa päällimmäisenä. Olo ja ajatus on tahmeat, jos kroppaa ei pääse liikuttamaan. Tasaista ja helppoa arkea, sitäkin toivoisin tälle viikolle. Hercule Poirot ja Isä Brown pieninä pakohetkinä arjen keskellä. Ei mitään suuria haaveita, traktorikuumekin meni jo.

 

Ihanaa maanantai-iltaa! ♡

farkut ja kashmir-neule H&M (parin vuoden takaa molemmat)