Ihan alkuun suuri kiitos teille kaikille myötäelämisestä. Tuntuu melko helpottavalta, että omaa suruaan ei tarvitse piilottaa tai feikata pois. Elämä on monia juttuja ja vaikka vain tosi tosi harvoin tuon täällä esiin ne negatiiviset jutut, kaikki me ollaan ihan vain ihmisiä ja kenenkään elämä ei ole helppoa ja alati vain ihanaa. Viimeisen viikon aikana arki on palannut suurilta osin elämään ja vaikka päivät pitävätkin sisällään lukuisia surullisia hetkiä, mukaan mahtuu onneksi myös niitä tavallisia juttuja. Ja niin kai sen hyväksyttävä jatkuvankin. Valon ja varjon inhimillistä tanssia. Välillä itkettää ihan hirveästi, mutta kyllä mä olen saanut myös nauraa. Kiitos jälkimmäisestä ystäville ja perheelle.

Viikonlopun aluksi annoin surukukkien vaihtua herkän hempeisiin pioneihin ja vapun kunniaksi puin ylleni mahdollisimman iloista ja värikästä. Niin hassua kuin se onkin, tämä surupuseroni on kaikesta huolimatta vaatekaappini iloisin väri – ja ehkä niin on just hyvä. Esimerkki elämän tasapainosta.

Viikonloppuun on täällä mahtunut ihan tavallisia kotitöitä, joiden tekeminen on oikeastaan mukavaakin noiden viikkojen jälkeen, kun koti oli vain kääntymispaikka. Pari päivää on pitänyt sisällään myös yhdessä herkuttelua ja ah, niin ihanan pyörälenkin hyvässä seurassa. Ehkä se elämä tästä. Palaa arkiselle uomalleen ja tasoittuu ajan myötä.

Kaunista iltaa myös sinulle ja iloa uuteen viikkoon.

Kaupallinen yhteistyö Substral & Indieplace

---

Ei ole kukkakimpun voittanutta. Ainakaan tässä kohtaa vuotta, kun kevät vielä keikkuu kainosti edes ja taakse, ja antaa yhä odottaa todellista puhkeamistaan. Viikonloppukimppu on meille kaikille tuttu käsite, mutta onko se kimppu oikeasti vain viikonlopun ilo, vai voiko kukkakimpun saada pysymään kauniina jopa kaksi viikonloppua? Tänään vinkkejä leikkokukkien ylläpitoon kaupallisessa yhteistyössä Substralin kanssa.

Joskus kukkakaupasta saa jonkin leikkokukkaravinteen ostosten mukana, mutta samalla annetaan yleensä myös ohje puhtaan veden vaihtamiseen. Toisin sanoen, jos neuvoa veden vaihtamiseksi noudattaa, pieni ravinnepakkaus on mennyttä jo seuraavana päivänä. Vaikka puhdas vesi ja tuoreet imupinnat ovatkin varsin tärkeä tekijä kukkien säilymistä ajatellen, pitää muistaa, että esimerkiksi erilaisissa asetelmissa tämä voi joskus osoittautua hyvinkin hankalaksi. Lisäksi tarvitaan oikeasti myös hiukan enemmän apua, mikäli mielii kukkien säilyvän muutamaa päivää pidempään. Parhaassa tapauksessa ja hyvällä tuotteella veden vaihtamista ei välttämättä tarvita ollenkaan, joskin kannattaa pysyä tarkkana, että jokainen kukkavarsi saa vettä juodakseen.

 

Maljakkolevä on meille kaikille aika tuttu juttu. Eli se limainen vesi, joka maljakosta usein löytyy, ja se ikävä likakrantu maljakon kyljissä, joka ei tahdo irrota edes tiskatessa. Varsinkin neilikat tai nuo nyt tosi suositut ranunculukset muuttavat veden nopeasti sameaksi ja likaisen oloiseksi. On selvää, että moisissa olosuhteissa kukat eivät kovinkaan kauaa jaksa sinnitellä. Onneksi tähänkin ongelmaan on ratkaisu!

Substralin uusi leikkokukkaravinne on kätevässä pumppupullossa, josta annostelet muutamalla painalluksella ravinteet kimpullesi (kolme painallusta per 0,5 litraa vettä) ja varmistat, että kukat kestävät maljakossa vielä seuraavallekin viikonlopulle. Substralin leikkokukkaravinne pidentää kimppusi kukintaa ja tuoreena pysymistä (jopa +60 %). Tuote antaa kukille niiden tarvitsemia, nopeasti saatavilla olevia ravinteita, ja se liukenee helposti veteen. Substralin leikkokukkaravinne on myös hajuton ja väritön.

Vinkkit virkeälle kukkakimpulle:

🌸 Käytä puhdasta maljakkoa
🌸  Leikkaa leikkokukille uusi imupinta terävällä veitsellä (leikkaa vinottain, jotta imupinnasta tulee mahdollisimman pitkä).
🌸  Lisää maljakkoon oikean lämpöinen vesi: Puuvartiset kukat (esim. ruusut) nauttivat lämpimästä vedestä ja pehmeävartiset kasvit viihtyvät viileässä vedessä.
🌸 Lisää maljakkoon oikea määrä Substral leikkokukkaravinnetta
🌸  Mikäli vesi pääsee loppumaan, huuhtele maljakko, leikkaa uudet imupinnat ja lisää puhdas vesi (muista lämpötila).
Lisää uusi annos ravinnetta!
🌸  Jos mahdollista, nosta kukat viileään esimerkiksi yöksi tai siksi aikaa, kun et ole nauttimassa kimpustasi!

 

Itse odottelen jo innolla kesää ja oman pihan leikkokukkia. Näillä ohjeilla myös ne pysyvät virkeänä ja ilahduttavat pidempään.

Kukikasta kevätviikkoa!

 

Tämä postaus piti tehdä jo viime viikonloppuna. Nyt syreenit on nupuillaan, mutta tulppaanikimppua meiltä ei löydy. Sellainen unohtui pääsiäiseksi ostaa. Samoin moni muu juttu, ja ruokakin vaihtui nopeaan ja helposti lämmitettävään.

Olen vuosia yrittänyt erotella sen oikean Emilian ja tämän blogi-Emilian. Siitäkin huolimatta, että saan välillä niskaani sitä sun tätä, en ole jaksanut oikaista tai selittää. Olen ajatellut, että kun itse tiedän ja läheiseni minut tuntevat, se riittää. Ja riittää varmasti jatkossakin. Kaikkien elämän kuoppien kohdalla on ollut tavallaan kivakin, että mulla on tämä vähän murheettomampi paikka, johon elämän jokainen kolhu ei jätä jälkeään.

Tulee kuitenkin niitäkin aikoja, kun elämä nujertaa polvilleen, ja on vaikea erotella itsestään kahta Emiliaa. Kun on oikeastaan vaikea nähdä edes yhtä selvästi. Kun on itse hukassa itsensä kanssa ja täysin voimattomana elämän voimien edessä. Silloin se suojaava suojamuuri saattaa kääntyä itseään vastaan. Niin kai on käynyt nytkin. On liian vaikeaa olla se kepeä ja iloinen Emilia, kun oma olo on oikeasti jotakin ihan muuta.

Ajattelin selittää, että viimeiset pari kolme viikkoa ovat olleet tosi rankkoja, mutta en oikeastaan tiedä onko kyse kolmesta viikosta, muutamasta kuukaudesta vain puolestatoista vuodesta. Nyt kun alan oikein miettimään, tähän aikaan on mahtunut ihan liian paljon sairautta ja kuolemaa. Enemmän kuin olisi pitänyt, vaikka mikäpä minä olen sitä määrittämään. Ja kun vuoden vaihtuessa saimme huokaista yhdestä helpotuksesta ja ajattelin, että kyllä se taas tästä, tie nousikin uudelleen pystyyn. Se tasaisen tylsä arki jota niin kovasti odotin, vaihtuikin johonkin ihan muuhun.
Ja kun luulin, että pahinta on pahimman pelkääminen, opin jälleen uutta: Pahinta ei ole pelko, vaan tieto. Niin kauan kuin on toivoa, elämä kyllä kantaa. Sen jälkeen kaikki onkin paljon vaikeampaa.

Opastin esikoistani tänään sairaalan hississä sanomaan sen, minkä hän haluaa sanoa ja näyttämään sen, miltä hänestä tuntuu. Ja jos alkaa itkettämään, niin itke. Sekin on sallittua, koska me ollaan ihan vain ihmisiä. Ja sitten tajusin, että voisin myös itse noudattaa omaa neuvoani.

En suostu ajattelemaan, että tämä pääsiäinen olisi jotenkin huonompi. Ei toki sitä mitä oli ajateltu, mutta näin se elämä menee. Nyt käperryn hetkeksi sohvan nurkkaan ja annan itselleni luvan olla pieni ja voimaton. Ehkä myös nauran vähän, hassuttelen ja iloitsenkin. Sillä elämä ei ole vain yhtä ja samaa tunnetta ja mielentilaa, vaan kokonainen skaala täynnä värejä ja erilaisia sävyjä.

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. 😀

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. 😀 Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 

Huhhuh! En se ole ainoastaan minä, joka maaliskuun lapsena herään eloon talvihorroksesta, vaan meillä asuu onneksi toinen kaltaiseni. Lauantain siivouspäivä sai uuden käänteen, kun mies totesi, että haluaa uudet sohvat. No ideasta toteutukseen ja nyt odotellaan uusia sohvia saapuviksi. Samalla kun sitten rymsteerataan, pohdimme, että se iänikuinen tapettipuhekin voisi muuttua teoiksi. Ja niin on ensimmäinen erä tapettia sekin olohuoneessa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Listojakin on pitänyt uusia, ja kuulemma laitetaan nyt sitten kerralla nekin kaikki kun aloitetaan. Eikä väljä, kunhan sitten laitetaan. Eilen listakasa nimittäin muutti olohuoneen lattialle. Ja jännitän tässä myös tätä kahdeksan vuoden taukoani tapetoinnissa. Toivottavasti homma yhä sujuu. 🙂

Täällä talvi katosi kolmessa päivässä, joten sukset saa kai pakata odottamaan seuraavaa talvea. Lunta on nimittäin enää pahimmissa varjopaikoissa ja auratuissa kinoksissa. Ehkä on aika nostaa narsissit rappusille ja toivottaa kevät tervetulleeksi. 💛

Olen huomannut, että viimeisen viikon aikana moni on repinyt hiuksiaan talven uuden tulemisen kanssa. Tuntuu, että lumen tulo maaliskuussa koetaan jo hiukan lannistavana. Pakko olla vähän vastarannan kiiski, sillä mulle luminen maaliskuu sopii oikein hyvin. Varsinkin kun sitä lunta ehdittiin odottaa pari vuotta, antaa talven nyt kestää sen kun kestää. Toki huhtikuun lopulla voin olla eri mieltä. Olen syntynyt naistenpäivänä ja äiti aina muistelee, kuinka silloin, maaliskuun 8. lunta oli niin paljon, että pihan lumivallit olivat korkeampia kuin äidin mintunvihreä Morris Mini. Ja kyllä mä omasta lapsuudestani muistan, että syntymäpäivieni aikaan oli aina talvi. Tai ainakin jossain määrin vielä lunta.

Mutta lumitilannettakin tärkeämpää maaliskuussa on mielestäni tuo valon lisääntyminen. Käyn aurinkoenergialla ja vasta nyt tuntuu, että marras-joulukuun aiheuttama talvihorros alkaa pikkuhiljaa hellittää. Kroppa saa uusia kierroksia ja energiatasot palautuvat vähitellen normaalimpaan suuntaan. Jos en pitäisi talvilajeista, eläminen Muumitalossa voisi olla mun juttu. Pitkät unet läpi pimeimmän vuodenajan kuulostaa houkuttelevalta, mutta tämän talven pelastus on ehdottomasti ollut hiihtäminen. Tosin lähtihän se Muumipeikkokin välillä ulkoilemaan. No anyway, niin kauan kuin talviunimahdollisuus on poissuljettu, otan talven mieluummin lumella kuin ilman. Ja vaikka maaliskuun loppuun asti. Optimaalisin yhtälö olisi tietenkin se, että pyöräilykausi voisi startata heti hiihtokauden perään, mutta ehkä tässä joudutaan vielä tovi odottelemaan, että hiekoitussorat väistyvät tieltä.

Viikonlopun to do -listalla on siivoamista. Ei mitenkään kovin houkutteleva ajatus kun aamulla kahdeksan aikaan tätä pohdin, mutta ajattelin että siivoan sitä henkistä talviväsymystä samalla kun plankkaan kotia kuntoon. Ja hei, ei aikaakaan, kun ollaan taas jo pihapuuhissa. Silloin ei kiinnosta sisällä siivoaminen sitäkään vähää!

Superia viikonloppua myös sulle!

 

Meidän talvi on huuhtoutunut vesisateen mukana. Se kaunis kimmeltävä talvi, josta tykkäsin iha valtavasti on vaihtunut likaiseen lumeen ilkeään liukkauteen. Ja niin paljon kuin tuo sää tökkiikin, niin onhan se myös yksi merkki lähestyvästä keväästä. Joskin olisin venyttänyt talvea vielä maaliskuun puolelle. No, minulta ei kyselty!

Tein tänään vähän multahommia (postausta aiheesta tulossa), ja siinä kun sitten pesin multaa kynsien alta, tuli sellainen aika keväinen fiilis. Muistin miten paljon tykkään siitä, kun saa puutarhassa huhkitun päivän jälkeen kuurata itsensä puhtaaksi suihkussa. Se tunne, kun varpaanvälitkin on täynnä maata ja kaikki puskee uutta ja vihreää. Voi kevät, miten kaipaankaan puutarhahommia ja kasvihuoneessa istuskelua.

Niin, että ajattelin josko te tuntisitte vähän samoin. Jonkinlaista kesänkaipuuta tai ihan vain sitä tulevasta keväästä fiilistelyä. Ohessa kuvia kesästä, puutarhasta, kasvihuoneesta ja tietty daalioista.

Ihanaa torstaita!

Sehän on sitten talvilomaviikko edessä meille eteläisen Suomen eläville. Tuntuu kyllä ihan hassulta ajatella, että tätä koronasysteemiä on kestänyt kohta koko himputin vuoden. Mutta talvilomille jäätiin vielä viime vuonna autuaan tietämättömänä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vuosi on lopulta aika lyhyt aika, mutta onhän tähän toki mahtunut kaikenlaista. Silti myönnän, että mulla on välillä päiviä, kun unohdan koko koronan. Yleensä muisti palaa siinä kohtaa kun kaupan ovissa tulee vastaan maskinaamaista väkeä. Mutta olen toisaalta ihan tyytyväinen, että asia ei ole jatkuvasti päällimmäisenä mielessä.

Vaikka pakkanen on täälläkin huidellut kolmen kympin liki, mulla on ollut tällä viikolla sellainen sopivasti keväinen fiilis. Edelleen tykkään talvesta, mutta aurinko ja lintujen laulu on jotenkin tullut myös tosi tarpeeseen. Lupaus siitä, että kevät on tulossa – ennemmin tai myöhemmin. Ja kai sisälläni on jokin ajatus siitäkin, että samaan tapaan kuin viime vuonna, se kevät tuo tullessaan myös pikkuisen normaalimman elämän.

Niin ja jos se Niinmun neulemekko onkin ollut lempivaatteeni pahimpina pakkaspäivinä, niin tämä Saman merkin kauluriliivi on sitten tehty just näitä vähän vähemmän kylmiä päiviä ajatellen. Tämä on muuten just niitä vaatteita, joille en lämmennyt aluksi millään tavalla. Sittemmin olen yhdistänyt sen niin mekkoihin kuin paitoihinkin, ja nyt ihan vaan pitkähihaiseen teeppariin.

Mutta hei, nyt hiihtokamoja vaihtamaan! Pitää nauttia ennen kuin se kevät sieltä tulee!

Ps. tästä huomasin, miten kauhea juurikasvu mulla on. Olen viimeksi käynyt kampaajalla joskus lokakuun alussa, mutta latvat lyhensin sentään itse vuoden alussa. 😀

Mun oli tarkoitus julkaista tämä postaus jo sunnuntaina, mutta sitten meidän tiskikone hajosi ja koko ystävänpäivä menikin sitten siinä. No, rauha maassa ja uusi tiskikone hymisee onnellista säveltään. Onneksi!

Raitaneuleesta tuli ehkä vähän liiankin oversize, mutta se on just niin iloisen piristävä, kuin mitä olin ajatellut. Superhyvä niille päiville kun tarvii vähän sparrausta ja ylimääräistä energiaa. Ja samalla keväinen. Olen nimittäin huomannut kaipaavani taas niitä vaaleita ja heleitä sävyjä. Aurinko muistuttaa ihanasti keväästä (ja likaisesta kodista) ja viherpeukaloni on sekin heräämässä horroksestaan.

Ensi viikolla on hiihtoloma. Mä tasaan itse pari päivää työaikaa ja suunnitelmissa on lähteä lasten kanssa siskon luokse. Pieni irtiotto arjesta. Muuten toivon, että hiihto ja ulkoilukelit jatkuisivat yhtä ihanina, mitä ne on nyt ollut. Jotenkin niin upeaa, kun iltaisinkaan ei tule heti pimeää ja hiihtämään ehtii valoisaankin aikaan. Kaikenlaiset retket ja nuotiomakkarat kruunaavat tämän kauan odotetun talven. Itse asiassa tulin just taas savunhajuisena kotiin. Vähän laskiaispullan kermaa suupielissä.

Mutta hei nyt täyttämään uudestaan sitä tiskikonetta. Vielä ei ole täysautomaatiota. 😀

 

Ihanaa iltaa!

Voi että, miten paljon meillä olikin suunnitelmia viikonlopuksi. Koska viime viikonloppu meni Klaaran synttäreitä juhliessa, näille parille päivälle oli ladattu valtavasti kaikkea sitä, mitä arjessa ei olla ehditty. Hiihtoa, luistelua, retkiluistelua ja retkeilyä. Mutta elämä oli toista mieltä ja viikonloppu vaihtui sisällä kyhjöttämiseen. Pienin on nimittäin kuumeessa. Koko syksy ja talvi tätä on tietenkin pelätty, mutta minkäs teet. Vaikka viimeinen vuosi on ollut sairastamisten osalta miltei puhdasta nollaa, joskus sen on kai osuttava kohdalle ja meille se osui tänään.

Alun harmituksen jälkeen päätin etsiä tilanteesta positiiviset kulmat ja ehkä kotona levätty viikonloppu tulee itse kullekin tarpeeseen. Vaikka hartiat olisivat kyllä tykänneet kunnon sivakoinnista, lepo ja univelkojen kuittailu ei sekään ole paha vaihtoehto. Raskaan viikon, lyhyiden yöunien ja hormonaalisen migreeniviikon jälkeen kotona on oikeastaan ihan kiva. Josko huomenna saisi jo herätä ilman sitä tunnetta, että joku kääntää veistä päässäni. Myös pyykkivuoren selätys onnistuu parhaiten kotoa käsin ja Ivalo-sarjaakin olisi kiva päästä jatkamaan.

Viikonlopun kunniaksi ajattelin myös edistää hieman kesäneuleprojektiani, jonka laitoin viikko sitten aluille. Väriterapiaa, jota alkaa tässä kohtaa talven selkää jo väkisinkin kaipaamaan.

Eilen ehdittiin vielä juhlia toinen kierros synttäreitä ja pavlovaleivoksia jäi vielä lauantain jälkkäriksi. Uuniin sujautin maailman helpoimman arkiruoan, eli pari pussia Lidlin tortellineja, pari purkkia tomaattimurskaa, pippuria, suolaa, tuorepakastettuja yrttejä ja päälle pari revittyä mozzarellapalloa. Ei voi juuri helpompaa ruokalajia keksiä.

Meillä on tänään muuten kihlajaispäivä. Kolmastoista, jos laskin oikein. Sen kunniaksi ajattelin mennä päiväunille – kun se kerrankin on mahdollista.

 

Ihanaa viikonloppua!

Ps. Päällä maailman ihanin mekko! Tämä Niinmun designin neulemekko on just ihana ja rento vaate. Joihinkin paikkoihin ehkä turhankin lämmin, mutta kotona kuin pehmoinen syli.