Ihana ilta-aurinko hellii ainakin täällä, ja saa vadelmat maistumaan entistä paremmilta!

Vein lapset eilen vanhemmilleni jo pitkään puhutulle “kesälomalle”. Jo kotimatkalla autossa iski omituinen tunne, kun en oikein osannut keksiä mitä ihmettä itse tekisin. Lapset kyllä kyläilevät ja yökyläilevät vanhemmillani usein, mutta yleensä silloin minulla itselläni on jotakin sovittua menoa. Nyt ei suunnitelmissa ollut mitään, vain tyhjä koti ja joutilaisuus. Tai no, olenhan lukuisia kertoja päättänyt siivota jos jonkin kaapin tai lipaston laatikot, kun saan hetken rauhaa, mutta että heinäkuun helteisenä päivänä siivoamaan… No ei oikein innostanut, joten nappasin kirjani ja vietin koko iltapäivän ulkona lukiessa.

Koska miehelläni oli tänään vapaata, muodostuikin tästä päivästä jonkinlainen parisuhdepäivä. Totesimme nimittäin aamulla, että yhteinen aika aikuisten kesken on sekin jotenkin liian arvokasta kotitöille uhrattavaksi. Laskeskelin, että kaksin olimme viimeksi juhannuksena, joten ehkä oli jo aikakin saada olla hetki myös ihan aikuisten kesken. Tiedättehän, käydä rauhassa syömässä, ajella sinne tänne ja tehdä juttuja spontaanisti kyselemättä jatkuvasti jonkun pissalla käynnin tarvetta.

Käväisimme Parolan Rottingin myymälässä, Tiirinkosken Tehtaalla, ajelimme katselemaan ystävien uutta taloa. Kävimme Tampereella syömässä, ja ihastelemassa Hatanpään ruusuja. Ei sen kummempaa, aikaa olla kaksin, jutella niitä näitä ja haistella, missä mennään.

Ilta kuluikin sitten ihan kotimaisemissa kävelen, niitä vadelmia syöden ja maisemista nauttien. Tämä oli ehdottomasti hyvä päivä!

Ihanaa iltaa ystävät!

PS. Dermosilin Living arvonta on nyt suoritettu, ja onni oli myöden tällä kertaa Lauralle. (Voittajaan on otettu yhteyttä.)

Täydellinen kesäpäivä ollakseen maanantai. Onneksi mieheni kesäloma loppuu vasta tähän päivään, ja näin ensimmäinen viikko arkisempaan rytmiin lähtee pehmeästi laskien vasta tiistaista. Mutta tänään on siis virallisesti se viimeinen koko perheen yhteinen päivä. Kolme viikkoa mennä suhahti melkoisen nopeasti. Sanoisin jopa että ennätyksellisen nopeaan!

Sainpas muuten tänään ensimmäisen kunnon kesäsateen niskaani. Tiedättekö ne hauskat sadekuurot, jotka osuvat suoraan päällesi, vaikka tien toisella puolella paistaakin aurinko. Samalla kun suuret ja raskaat sadepisarat hakkaavat päälle ja rummuttavat auton kattoa, joka puolella tuoksuu kesäsade. Siinä on muuten ihan oma tuoksunsa! Hameenhelmat hulmuten juoksin sateessa herneämpärini kanssa autoon, ja kohta taas paistoikin kauniisti. Ihania nämä kesäkuurot, jotka menevät ja tulevat.

Tämä kesä on pitänyt sisällään täydellisiä päiviä. Vaikka yhteiset päivät jäävät nyt vähemmälle, kivat muistot säilyvät vielä pitkään. Tämä kesä on ehdottomasti se kesä, jona olen tuntenut olevani onnellinen!

Ihanan rentoa ja aurinkoista päivää! ♡

Hiphei, ja ihanaa uutta viikkoa! Me starttasimme aamulla Torniosta kohti kotia, joten pitkä päivä on edessä. Matkamme alkoi aikaisin lauantai-aamuna ja sitä väritti mukavasti yhden lapsen oksennustauti, joka päätti puhjetta matkan puolivälin jälkeen. Ensimmäisen yön vietimme Oulussa, ja täytyy myöntää, että jonkin aikaa olisin vain toivonut olevani kotona. Mutta kuten yleensä, vatsataudit tulevat ja menevät, ja niin oli tämäkin nopeasti ohi.

Eilinen vietettiinkin sitten Tornionjoen molemmin puolin, sää oli kaunis, vaikka pieniä kuurosateitakin välillä toki tuli. Oikein ihana viikonloppu vatsataudista huolimatta, ja onneksi nuo lapset ovat sellaisia nopeita toipujia. 🙂

Maisemat olivat hulppeat, ja kyllä, tosinainen kapuaa koroissa! 😉

Muistakaahan osallistua tuohon Dermosil -arvontaan!

Torstaita!

Tiedättekö, olen niin päivistä sekaisin nykyään, että pitää aina postausta kirjoittaessa tarkistaa tietokoneen ylälaidasta, että mitä päivää kulloinkin eletään. Kai se on ihan hyväkin merkki näin kesällä, että pääsee arjen rutiinipyörteestä ulos. 🙂

Mutta hei, nahkahame! Vaate josta olen jo pidempään haaveillut, ja alkukesästä se tuli hankittua. En ole välttämättä ihan kaikkein aktiivisin hameen käyttäjä, mutta nahkahameessa kiehtoi materiaalin lisäksi monikäyttöisyys. Tämä kun menee myös talvella paksun villapaidan kaverina.

Myönnän, että (ainakin näissä maisemissa), tästä (vale)kietaisumallista tulee vähän sellainen “sinä Tarzan, minä Jane” -olo. Pitää vain muistaa pysytellä maankamaralla, eikä roikkua liaaneissa! 😉

Vielä kun löytäisi syksyksi jostain kivan hintaiset nahkahousut, olisi yksi muukin haave touteutettuna. Sitä odotellessa!

Ihanaa päivää!

hame-Ellos
pusero-FilippaK
kengät-Sofie Shnoor
korut-Pernilel Corydon

Aurinkoista keskiviikkoa!

Muistatte varmasti, että olin lauantaina pikkuisen juhlivalla tuulella. Kyseessä oli yhdeksän naisen hilpeä illanvietto ja kokoontumisen (teko)syynä niinkin vakava asia, kuin syömätön suklaa. Suolaisemman aloituksen jälkeen juhlat olivatkin varsin suklaiset ja samalla myös äärimmäisen onnistuneet. Kuplivat juhlajuomat iltaamme tarjosi Indiedaysin ja J.P. Chenet’n yhteistyö.

Niin paljon kuin arkea ylistänkin, juhliminen on kuitenkin elämän suolaa, ja totta puhuen järjestäisin mielelläni juhlia paljon useammin. Juhliminen -sanan merkitys itselleni on tietysti vuosikymmenen saatossa muuttunut, ja itse juhlat luonnollisesi sen myötä. Hyvä ruoka, hyvä juoma, hyvä seura ja rento yhdessäolo. Siinäpä onnistuneen illan salaisuus. Ison pöydän ympärillä koko seurue mahtuu olemaan rennosti yhdessä, ja jälleen kerran kiitän mielessäni sitä, että päätimme pitää keittiön yhtenä isona tilana ja jättää saarekkeet rakentamatta.

Omaan makuuni rento juhliminen on sitä, että jokainen syö omaan tahtiinsa pitkin iltaa, eikä pöytää varsinaisesti kateta liikaa. Ylipäätään liika suunnittelu ja aikataulut usein tappavat tunnelmaa ja parhaaseen lopputulokseen päästään, kun illan antaa soljua omalla painollaan eteenpäin.

Broiler-melonisalaatin, papu-pekonihöystön ja pestoperunoiden lisäksi tarjolla oli pientä suolaista ja illan teeman mukaan tietenkin hurjasti suklaata. Vieraat saapuivat kainalossaan suklaakakkua, suklaapiirakkaa, Snickers-leivonnaisia ja erilaisia naposteltavia, ja pöydät suoraan sanottuna notkuivat herkuista.

Illan juhlajuomina toimivat pinkkiin puettu  J.P. Chenet Sparkling Rosé Ice Edition ja valkoisen pullon J.P. Chenet Ice Edition Demi-Sec. Nimensä mukaan juomat tarjoillaan hyvin jäähdytettynä ja jäiden kera.

Skool kesälle! Pinkki J.P. Chenet Sparkling Rosé Ice Edition valikoitui seurueemme suosikiksi.

Kuten asiaan kuuluu, illan aikana ehdittiin käsittelemään asioita miltei jokaiselta elämänalueelta. Puhuttiin toki lapsista, mutta laiettiin riviin myös komeat julkkismiehet, käsiteltiin aiheina niin kengät kuin laukutkin, sekä miesten hiustyylit. Onnistuinpa muuten kehittämään itselleni myös ylitsepääsemättömän kenkäkateuden noista ystävän puputennareista. Ihan mielettömät!

Vaikka illan tarkoitus olikin syödä pois yhdistyksen suklaavarannot, ja tehtävä kuulosti enemmän kuin helpolta, pääsimme työssämme tuskin edes yhteen kolmannekseen. Niinpä olikin ilo todeta, että “joudumme” ottamaan vastaavan illan ensi kuussa uudelleen! 🙂

Onnistunut juhlailta tarkoittaa myös sitä, että seuraavana aamuna jaksaa nousta ylös virkeänä ja iloisena. Niinpä kokonaisuudessaan tämä “suklaakokous” sai arvosanakseen täyden kympin isolla plussalla! Heinäkuuta odotellessa! 🙂

Alkoholilakia noudattaakseni, jätän alkoholijuomia koskevat kommentit julkaisematta.

Hupskeikkaa! Villasukat vaihtuivat tyllihameeseen, ja tänään pidetään hauskaa!

Vaatehuonetta siivotessani nostin rekille vierekkäin tyllihameen ja farkkupaidan, ja siinä se oli! Täydellinen ja rento yhdistelmä.

Viettäkää kiva lauantai! Minä ainakin aion! 🙂

Lupailin erilaisia postauksia Pietarin matkalta, ja tässäpä nyt yhdenlainen “lievepostaus”, eli kootut matka-asut. Näitä ei oikein huvittanut laittaa blogiin viime viikolla, kun Suomea helli helle, mutta nyt ollaan vähän lähempänä tuolloista Pietarin puolipilvistä ja tuulista säätä. Säätiedothan olivat ennen matkaamme aika ristiriitaisia, ja vielä torstaiaamuna taidettiin lauantaille lupailla helteitä. Niinpä matkalaukkuun piti pakata aika laajalla kirjolla vaatteita, joista saa taiottua helposti toimivia kokonaisuuksia.

Näissä ensimmäisissä kuvissa ollaan Helsingin rautatieasemalla. Puolet päivän junamatkustamisesta jo onnellisesti takanapäin, viisumit on noudettu ja matkasuunnitelmat hiottu viereisessä ravintolassa kuntoon. Tuntuu hirvittävän kivalta lähteä toisen bloggaajan kanssa matkaan, koska silloinhan on ihan normaalia kuvata esimerkiksi vaatteita, eikä pelkkiä nähtävyyksiä. 🙂

Lauantaina sää oli Pietarissa oikeasti aika kylmä, ja välillä jopa kaduin, että jätin takkini hotelliin. Toisaalta, Talvipalatsissa olisin paahtunut se päälläni, ja onhan pitkän takin kantaminen muutenkin vähän hankalaa. Kävellessä pysyi kuitenkin helposti lämpimänä ja suuret rakennukset suojasivat tuulelta.
Tässä kohtaa kamerat ovat jo niin täynnä kuvia, että näissä näkyy väkisinkin ota vaan nopeasti joku kuva -fiilikseni. Eli pääsimme perus turistiposeeraamisen kimppuun. Johon tosin tuo tuulen lättänäksi tuivertama kampaukseni sopiikin oikein hyvin.
Noille väljille housuillekin on nykyään vaikka mitä hienoja nimiä, mutta minä kiskaisen aina näiden omieni kohdalla jalkaan salihousut. Muistanette ne 90-luvun väljät kammotukset? Kenkävalinta osui reissuun kyllä ihan kohdilleen, sillä nuo Niken lenkkarit varustettuna Schollin geelipohjallisilla olivat kuin unelmat kävellä. Vaikka lauantai-iltana väitinkin, että joka paikkaa särkee, kuin olisi lekalla hakattu, jouduin kuitenkin toteamaan, että jalkapohjissa ei tunnu oikeastaan mitenkään erikoiselta. Ei siis päästä mihinkään siitä, että kaupunkilomalla hyvät kengät ovat kaiken A ja O!

Etukäteen jo sovittiin, että Lauantai-iltana laitetaan parempaa niskaan, ja lähdetään parempaan ravintolaan. No, kuten aikaisemmin kirjoitin, ei se sitten ihan niin mennytkään. Mutta korkkarit oli matkalaukussa sananmukaisesti raahattu perille, joten pakkohan niitä oli käyttää. Tosin vaati vähän jääkylmää vettä ja puolitoista tuntia jalkojen heiluttelua kohti kattoa, että tuhkimo sai kenkänsä jalkaan. No, pääsi niillä juuri hissillä sinne hotellin alakertaan, jossa illallistimme ja hautasimme kaikki aiemmat suunnitelmamme hyvien perustelujen alle. Alemmassa kuvassa yritettiin vissiin jotain naisellista polvenkoukistusta, josta ei sitten lopulta tullut yhtään mitään. 🙂

Lopuksi sunnuntain asu, kotiinlähtöä odotellessa. Iltapäivää kohti Pietarin sää vaihtui koko ajan kesäisemmäksi, ja Helsinkikin otti vastaan aurinkoisena.

Niin tosissaan, ei ehkä sitten jaksettu edes me bloggaajat olla niiden asukuvien kanssa niin tosissaan, mutta ainakin näiden kuvien avulla muistan sen, miten hauskaa meillä Mintun kanssa reissussa oli.

Ja hei, jos mielitte lähteä kaupunkilomalle Pietariin, niin käykäähän osallistumassa tuohon VR Allegro matkalahjakortin arvontaan! Siellä on tosiaan palkintona 240 euron Allegro -lahjakortti, jolla helpottaa jo kummasti niin omaa, kuin kaverinkin matkabudjettia!

Farkut, “salihousut” ja musta jakku: Lindex
Harmaa T-paita, musta toppi ja nahkakorkkarit: H&M
Musta T-paita: Filippa K
Raitajakku: me&i
Huivi: Becksöndergaard
Lenkkarit: Nike
Laukku: Marc Jacobs
Iltalaukku: Saint Laurent
Pitsihame ja trenssi: Ellos
Koru: Pernille Corydon

En jaksa edes muistaa, koska viimeksi olen saanut jättää herätyskellon virittämättä, tai nukkunut yli kuuden tunnin yöunet. Nyt on molemmat ihanuudet takana, ja kylläpä vain tuntuu mahtavalta!

Ihanaa uutta viikkoa!

“Tällä kertaa kaikki muuttuu…”
“Oon ollut tosi tyhmä ja ymmärrän sen nyt. Mutta lupaan, ettet enää koskaan joudu kärsimään”
“Mä muutun, lupaan!”
“Nyt laitan asiat kuntoon, saatpa nähdä!”

Nämä ja tuhannet muut tyhjät lupaukset olet vuosien varrella kuullut. Jo vuosia olet järjelläsi ne myös tyhjiksi ymmärtänyt, mutta ihmisellä on luontainen taipumus uskoa asioiden paranevan. Luontainen taipumus kuitenkin ajatella toisesta ihmisestä hyvää. Varsinkin kun kyse on läheisestä, rakkaasta ihmisestä.

Entä kun yksikään tuhansista lupauksista ei toteudu? Sanat jäävät helisemään tyhjinä ja onttoina. Tämäkään kerta ei muuttanut mitään, kaikki on kuten ennenkin. Mutta silti tulee uudet lupaukset, tai oikeastaan ne samat, mutta tällä kertaa täynnä uutta toivoa ja uutta uskoa. Ehkä tällä kertaa se toinen ihan oikeasti tarkoittaakin sanomaansa, ja jos et usko, mitä sitten käy? Näet, miten paljon toinen on pahoillaan, pyytelee anteeksi, soimaa itseään… Olisi sydämetöntä olla uskomatta, antamatta uutta mahdollisuutta. Eikö?

Joka kerta tajuat menneesi lankaan. Alat pitämään itseäsi typeränä ja tyhmänä. Helppona narrattavana, joka uskoo kaiken. Mietit mikä sinussa on vikana. Löydät läjän syitä itsestäsi, et selvästikään ole muutoksen arvoinen. Kenties pyydät liikaa, vaadit toiselta mahdottomia? Ehkä olet ansainnut pettymyksesi omalla käytökselläsi? Kun asiaa tarpeeksi kääntelee, vika todella on sinussa itsessäsi.

Mutta samaan tapaan kuin järjen ääni varoitteli tyhjistä lupauksista, se kuiskii välillä korvaasi, ettei vika ole sinussa. Että olet tyhjiä lupauksia arvokkaampi, ansainnut jotakin parempaa. Ymmärrät, että uskominen suureen muutokseen vaatii pieniä tekoja – jonkinlaisen todisteen edistymisestä. Ja, kun mitään ei tapahdu, asiat avautuvat eteesi uudessa valossa.

“Aina pitää yrittää loppuun asti, ei saa luovuttaa.”
“Lopussa kiitos seisoo, ja sitkeys kyllä palkitaan.”

Näin meille opetetaan jo lapsena, mutta kenen loppua pitää odottaa? Kenen sitkeydestä oikeastaan on edes kyse? Kuinka monta kertaa ihmisen pitää pettyä, syyttää itseään ja antaa anteeksi? Kenen paha olo ja syyllisyys on etusijalla?

Niin kaunis kuin ajatus muutoksesta voikin olla, se menettää lopulta hohtonsa, ja ymmärrät, että kaiken sen ajan ja energian, jonka olet haaskannut haaveisiisi, olisit voinut käyttää elämiseen: Toteuttaa muita unelmia, sekä suojella itseäsi tyhjiltä lupauksilta ja turhilta pettymyksiltä.

Koska jossain kohtaa totuus valkenee sinulle. Tajuat asioiden muuttumattomuuden ja huomaat, että se tekee paljon kipeämpää kuin petetyt lupaukset. Ja se sattuu eniten juuri siitä syystä, että ymmärrät itse satuttaneesi itseäsi kaikkein eniten. Kun lopulta anelet anteeksiantoa itseltäsi, ymmärrät, että se loppu tarkoitti juuri tätä.

Se, että päästää irti, ei automaattisesti tarkoita luovuttamista. Joskus asioiden todellinen tila pitää vain hyväksyä ja jatkaa elämää eteenpäin. Eikä loppukaan koskaan ole pelkästään loppu. Samaan aikaan se on aina jonkin uuden alkua, ja joskus uusi voi olla parempaa, kuin vanha. Se mahdollisuus kannattaa ainakin katsoa!

Tänään piti päästää ulos nämä ajatukset. Ulkoilutin myös pellavamekkoa, jolla juuri ja juuri aamulla tarkeni nahkatakin ja ison huivin kanssa. Hurrr, kun oli kylmä!

Toivorikasta torstaita!

Tallenna

Vaikka tämän ihanan lämpöaallon aikana on tullut vietettyä paljon aikaa pihahommissa ja mitä ihmeellisemmissä vaatevalinnoissa, ne kaikki “fiksummat hetket” on tullut vedettyä uudessa suosikissani Niinmun -pellavamekossa.

Muistanette, kun esittelin Support your local -paitani, jonka tilasin Virpin My Country Home -putiikista. No, tuolloin Virpi kysyi, josko haluaisin testata hänen omaa Niinmun -pellavamallistoaan, ja koska en (hävettävää kyllä) omista yhtään kunnollista pellavamekkoa, vastasin tietysti myöntävästi.

Kuten hyvin tiedättte, on vaatteita ja sitten vaatteita. Niitä toisia tulee hankittua hetken mielijohteesta, ja vaikka vaatekaappi pullisteleekin, sieltä ei tunnu ikinä löytyvän mitään päällepantavaa. Ja sitten on vaatteita, jotka sopivat melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja nyt musta tuntuu, että pellavamekko on juuri tätä jälkimmäsitä sorttia.
Tässä mekossa kivaa on väljä leikkaus, vilpoinen materiaali, ja se, että olo ei kesämekosta huolimatta ole alaston. Huomaan nimittäin iän tuoneen jonkinlaista “verhoutumisen tarvetta”. Joka paikkaan ei vain halua mennä olkapäät paljaina. Alastoman olon välttämisen lisäksi, kesämekko hihoilla kiinnostaa myös siitä syystä, että se suojaa auringon haitallisilta säteiltä. Tämäkin ajatusmaailma kuvastaa varmasti jonkinlaista iän tuomaa viisautta.

Jäin oikein pohtimaan, miksei vaatekaappini sisältöön aiemmin ole kuulunut vastaavanlaista vaatetta. Toki suurin syy viime vuosina on ollut se, että valmismekot ovat yleensä itselleni liian lyhyitä, ja säädyllistä mekkoa on lähes mahdoton löytää (tämä mekko valmistettiin toivomaani pituuteen).
Mutta, myönnän, että vielä muutama vuosi sitten karsastin “telttaan” pukeutumista. Kyllä, minä oikeasti nuorempana ajattelin, että kenenkään itsetunto ei voi parantua siitä, että vartalonsa piilottaa liian väljään vaatteeseen. Muistan myös hyvin aikoinani (varmaankin iltapäivälehdestä) lukemani varoitukset tunika + legginsit -muodista. Ihminen kuulemma lihoaa huomaamattaan kun pukeutuu liian mukavasti, eikä kiristävät vaatteet muistuta linjojen vartioinnista. Miettikää nyt oikeasti, mitä soopaa meille naisille syötetään – siitäkin huolimatta, että varsinaiset kureliivit poltettiin jo melkein sata vuotta sitten!

Niinpä koen nykyään väljän mekon (tai muun vaatteen) enemmänkin tapana korostaa vaikkapa sääriä (tai muuta kehonkohtaa, jota kukin haluaa korostaa), kuin peittäää sen enempää mitään muotoja tai muodottomuutta!

Niinmun -tekstiilit ovat täysin kotimaista suunnittelutyötä, mutta mikä parasta, koko mallisto myös tehdään ihan alusta loppuun Suomessa. Ja, vaikka tuotanto onkin kasvamassa, pääpointti koko Niinmun -tuotemerkissä on kotimaisuus ja siitä Virpi haluaa pitää myös kiinni. Ihailtavaa, sanon minä!

Musta tässä on myös tosi ihanaa se, että aviopari lyö osaamisensa yhteen ja Virpin valikoimista löytyy myös kotimaista puusepänosaamista. Loistavaa!

mekko⎮niinmun /saatu
laukku⎮Marc by Marc Jacobs
sandaalit⎮Sophie Snoor
koru⎮Pernille Corydon /saatu

Maanantaiaamu, vappua edeltävä viikko ja maa valkoisena rännästä. Nyt tosin tulee niin silkkaa vettä, että valkoisuus on kadonnut, mutta ei nyt silti paras mahdollinen asetelma uuden viikon aloitukseen.

Blogipäivä ja lauantai-illan juhlallisuudet ovat takana ja arki kaikessa kauneudessaan (ja kauheudessaan) edessä. Lauantaipäivä kului Kattilahallilla alyttömän nopeasti ja ensimmäistä kertaa ikinä olin paikalla ihan alusta loppuun. Ihan ensimmäistä kertaa itselleni ei myöskään tullut päivätilaisuuden jälkeen pakottavaa tarvetta linnoittautua hotellihuoneeseen ja nauttia hiljaisuudesta. Tilalla oli iso merkitys, ja nyt kun tilaisuudessa oli tilaa liikkua, ja mahdollisuus istua myös rauhassa alas ja ihan vain jutella, aika kuluikin kuin siivillä. Marian ja Mintun kanssa havahduimme tosiaan siihen, että kello lähenteli neljää, ja mikäli Maria mieli ehtiä junaansa (ja me kaksi muuta vielä iltatilaisuuteen) oli aloiltaan noustava ja nopeasti.

Iltajuhla juhlittiin samassa paikassa, eli Kattilahallilla. Jälleen tehtiin ennätys, me nimittäin viihdyimme mieheni kanssa näissäkin bileissä ihan ensimmäistä kertaan loppuun asti. Sama juttu, tilalla oli taas valtava merkitys. Ennen juhla on ollut itselleni jo lähtökohtaisesti sitä, että maalais-/kotihiiri heitetään täpötäyteen Helsinkiläiseen yökerhoon, joten voinette kuvitella, että en ole ollut ihan omimmillani. Nyt iltatilaisuudesta jäi tosi kiva fiilis!

Luojan kiitos, pilkkuun asti juhliminen tarkoitti näissä bileissä sitä, että hotellille lähdettiin jo puolilta öin. Täysin absurdi ajatus, että jaksaisin vielä juhlia aamuyölle.

Testasin päivällä myös “ristomattiratiat”, ja kaikista ennakkofiiliksistä huolimatta tykkäsin näistä. Lasien hankinta on edelleen edessä, joten ehkä tylsän ja klassisen sijaan voisi kokeilla vaihteeksi jotain vähän erilaista. Vai mitä mieltä olette? 🙂

Eilen sitten jätimmekin Helsingin taaksemme jo aamu kahdeksan jälkeen ja suuntasimme kovalla kiireellä kotiinpäin. Lapset mummulasta ja mies omille menoilleen. Itselleni jäi sitten arkinen pyykinpesu, laukkujen purkaminen, kaupassa käynti ja ruuanlaitto. Salibandyharjoitukset ja uuteen viikkoon valmistautuminen. Ja pakko myöntää, että siinä kun eilen palasimme laukkuinemme (ei niin siistiin kuntoon jääneeseen) kotiin, paluu arkeen iski kasvoille kyllä melko voimakkaasti. Niitä hetkiä, kun se avec olisi tervetullut ihan tähän arkiseenkin valssiin.

Mutta hei, oli arki sitten raskasta tai ei, niin kyllä tämä meno mulle vain paljon paremmin sopii. Oma sänky, ja ihan tavallinen kaurapuuron makuinen arkiaamu. Aina on kiva käydä, mutta vielä parempi palata kotiin!

Eli oikein ihanaa ja ihan tavallista maanantaipäivää kaikille!