En ole mikään aamu-uninen persoona, mutta jos olisin, tämänaamuinen kissaralli olisi voinut jopa ärsyttää. Mutta onhan se aika luksusta nukkua posottaa maanantaiaamuna kahdeksaan asti.

Viikonlopun jäljiltä olo on edelleen ihan hirmuisen onnellinen ja jollakin tapaa voimaantunut (vaikka tuota kyseistä sanaa en juuri kauheasti rakastakaan). Ai että, miten tärkeitä ystävät ovatkaan. Se että on ympärillä ihmisiä, joiden kanssa nauraa ja tanssia. Aina puhutaan, että ystävyys on olkapäätä, tukea ja lohduttamista. Tottakai sitäkin, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että voi joskus heittää korkkarit kattoon, nauraa itsensä puhki ja unohtaa kaikki tylsät ja arkiset velvoitteet. Vaikka toki oma perhe on se kaikkein tärkein ja rakkain, niin kyllä ystävät ovat suola tässäkin sopassa!

Maanantaina lautaselta löytyy pinaattikeittoa. Meillä aikuisilla ei ole mitään varsinaista lomaa, mutta saadaan onneksi joku päivä viettää kaikki yhdessäkin. Ja ehditään myös hoitamaan sellaisia juttuja, joille tavallisessa arjessa ei tunnu jäävän aikaa. Eilen haettiin lapset mummulasta, mutta vain toinen halusi lähteä kotiin. Tänään paremmalla onnella, jospa se toinenkin jo kotiutuisi. Huomiseksi on tiedossa tyttöjen juttuja, kun mennään Klaaran kanssa kampaajalle. Lupasin jo kesällä että mennään ennen koulujen alkamista, mutta sopivaa aikaa luottokampaajalle ei irronnut. Huomenna viimein ehditään. Yleensä lyhennän Klaaran hiuksia vain saksimalla märät latvat roskikseen. Ehkä ihan ymmärrettävää, että hänkin haluaa jotakin astetta fiinimpää palvelua.

Koti on varsin kukitettu, tästä jopa puuttuu yksi maljakollinen jonka sain lauantaina. Uusin Lantliv on selattu jo miltei puhki. Tuo Klaaran mekko on se Pompin henkselihame. Keltainen oli jo loppu ja itse yritin tyrkyttää viininpunaista. Tämän sinisen hän kuitenkin halusi ja onneksi annoin periksi. Taisi tulla kertaheitolla lempivaate, mikä tarkoittaa sitä, ettei hankittu turhaa kaapintäytettä.

Kukkasipulit on edelleen laittamatta maahan. Miten voikin nyt tökkiä tuo kolea sää niin pahasti.

 

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun käy Muumeja vähän kateeksi. Nimittäin talviunille kömpiminen maistuisi mullekin. Tai sitten vaan ihan kotiin linnoittautuminen ja kaikilta ulkoisilta velvotteilta pakeneminen. Sekin maistuisi. Ei vain taida käydä kumpikaan laatuunsa, joten ensiviikon syysloma toimii edelleen porkkanana. Hiukan vähemmän aikatuluja, hiukan enemmän pidempään nukuttuja aamuja ja ihan vain kotona olemisesta nauttimista. Voi kuinka koenkin olevani sellaisen pienen löhöilyn tarpeessa. Sopivassa suhteessa kirjoja, kynttilöitä ja keittiön sohvaa. Ja ulkoilua! Miten nopeasti oikeasti tuo ruska meneekään ohi. Sitä ja luonnon väriterapiaa pitäisi nyt ammentaa kaikin voimin.

En tiedä johtuuko se syksyn synkkyydestä, kuolleesta puutarhasta, kynttilöiden tuomasta tunnelmasta vai Prisman valmiskimpusta (oikeasti aika ihana markettien mielikuvituksettomien puskien joukossa), mutta olen viime päivinä taas jotenkin rakastunut meidän kotiin. Kuulostaakohan tämä ihan kamalalta, toivottavasti ei. Jotenkin kaikki on tuntunut niin nätiltä, että voisin vaan istua ja nauttia. Ainoastaan se pöytä kummittelee takaraivossa. Voi kunpa ehtisin käydä sen kimppuun ensiviikolla!

Minulta kysyttiin kirjavinkkejä, ja mitä viime aikoina on tullut luettua tai kuunneltua, ja tässä nyt jonkinlainen listaus. Kelpo kamaa kaikki, vaikka riippuu tietenkin siitä, mistä kukakin tykkää. Toivottavasti sieltä löytyy edes joitakin tärppejä, jos kaipaat kirjapinoon täydennystä.

Christina Larsson, Ingrid Bergman -sarja
Viides Mooseksenkirja, Likainen työ,
Et pääse pakoon
(aika perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta, sellaista oivaa Tv-kamaa)

Ruth Ware,
Synkän metsän siimeksessä,
Nainen hytissä 10,
Valhepeli
(pikkuisen psykologisempaa trilleriä. Ei brutaaleja kauheuksia, vaan enemmänkin sellaista mielen leikkiä ja taitavaa juonta)

Jessica Fellows
Nuori, kaunis ja kuollut
(Tämä on toinen osa kirjailijan Mitford -sarjasta. 1900-luvun alkupuoliskolle ajoittuvaa faktan ja fiktion yhdistelmää. Kuvaa luokkajakoa ja toimii, jos tykkäät Agatha Christiestä ja Dawton Abbeysta)

Yrsa Sigurðardóttir 
Perimä
Pyörre
Synninpäästö
(islantilaista nordic noiria. Aika jännää ja paikoin ehkä vähän turhankin raakaa menoa)

Sophie Hannah
Kolme Neljästä
(Hercule Poirot -tarinat uudelta kirjailijalta. Ehkä en alkuun ihan purematta niellyt, mutta tämä Hannahin kolmas on ehdottomasti paras. Toimii jos tykkäät Agatha Christien tyylistä, perinteisestä salapoliisiromaanista ja olet Hercule Poirot -fani)

David Lagercrantz
Tyttö joka eli kahdesti
(Stieg Larssonin Millenium trilogian viimeisin jatko-osa, eli kolmas Lagercrantzin kirjoittama. Tykkään, koska Lisbeth Salander vaan on niin hyvä!)

Joël Dicker
Stephanie Mailerin katoaminen
(kolmas Dicker. Kuten kaksi edellistä, tämäkin on niin hyvin rakennettu ja mukaansa tempaava, että pakko ahmaista nopeasti. Kuten edeltäjänsäkin tämäkin on sellaista tekstiä, joka jää kummittelemaan päähän vielä pitkäksi aikaa)

Pernilla Ericson, Erla-ryhmä -sarja
Sinua seurataan
Löydän sinut
Älä käännä selkääsi
(tämäkin varsin perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta. Nämä luettuasi mietit netinkäyttöä eri tavalla)

Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
Lemmikki
(psykologista jännitystä, koukuttavaa juonta ja kivat henkilöhahmot)

Denise Rudberg Marianne Jidhoff -sarja
Yksi tappava syrjähyppy,
Toinen toistaan pahempi,
Kolmen kohtalokas leikki,
Neljä kertaa kosto,
Kun kello lyö viisi
(loistava ja viihdyttävä ruotsalainen rikosromaanisarja. Näissä ollaan Tukholman yläluokan menossa mukana ja henkilöthahmot on niin onnistuneita, että jos luet ensimmäisen, haluat lukea kaikki!)

Håkan Nesser “Kaupunki -sarja”
Carmine Streetin sokeat
Taivas Lontoon yllä
Elävät ja kuolleet Winsfordissa
(Nesser on yksi parhaista kynäilijöistä. Tykkään tekstin tyylistä, kyynisestä kerronnasta ja näissä täysin irrallisissa romaaneissa on vahvaa Nesseriä. Eivät silti vedä vertoja kirjailijan Gunnar Barbarotti -sarjalle, joka on aivan mahtava!)

Jørn Lier Horst William Wistingin -sarja
Hylkiöt
(sarjaa kutsutaan Norjan Wallanderiksi, eikä suotta. Viaplay teki Wisting -sarjan, ja tämä tosiaan toimii loistavasti myös telkkarissa!)

Plussana:

Vähään aikaan koskettavin ja kaunein:
Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe
(jos valitset vain yhden, valitse tämä! Vähän kuin Dickerit, tämäkin pyörii yhä mielessäni)

Menossa tällä hetkellä:
Jo Nesbø, Veitsi
(Harry Hole on palannut. Ja hyvä niin, sillä ehtikin jo tulla ikävä!)

Seuraavana vuorossa:
Camilla Greben, Horros tai Christina Larssonin, Siluetti

 

Mutta sitten olis vuorossa ajelu balettitunnille. Ei siis ajankäytöllisiä ongelmia tällekään päivälle.

Meidän perheen miesväki näppäilee tänään bassoa kumpikin tahollaan, ja niinpä meille jäi Klaaran kanssa koko lauantaipäivä aikaa olla ihan vain tyttöjen kesken. Siivouspäiväkin oli pakko pitää, mutta ollaan yritetty viettää sitä mahdollisimman rennosti ja tarpeeksi taukoja pitäen. Päivään mahtunut siivouksen ja pyykinpesun lisäksi piirtämistä, askartelua, kirjoitusharjoituksia ja pieni taukopiipahdus kylillä. Pakollisten kauppaostosten lisäksi hommattiin kuistille lankaköynnös ja callunat, päiväkahvitauolle kastettavat, illaksi karkkiherkut ja päästiinpä pitkästä aikaa käymään myös ihanassa Sandrasissa, sellaisessa pienessä sisustus- ja lifestyleputiikissa, joka palvelee täällä meillä aina lauantaisin. Ja juuri kun olen tässä kehunut, että en osta edes uusia tyynynpäällisiä, niin nyt sellainen tuli hankittua. Ei kuitenkaan ihan hetken mielijohteesta, vaan olen katsellut tuota Tine K:n sinistä jättityynynpäällistä jo tovin sillä silmällä. Ihanan raikas piristys keittiön sohvalle! Ja hei, en voinut vastustaa kalenterikynttilää, joka tosin pääsi vielä keittiön astiakaapin päälle odottamaan joulukuuta.

Syy siihen, miksi tuo Klaaran vuodekatos roikkuu keittiössä, on se, että pesin sen ja ripustin kuivumaan tuohon muurin eteen. Mutta tämä yksityiskohta siksi, että olen saanut jokusen kyselyn tuon Numero 74 vuodekatoksen pesunkestävyydestä, ja nyt voinen ilmoittaa, että se kestää pesua vallan mainiosti. Pesuohje on hienopesu 30°C, mutta itse pesin kyllä ihan tavallisella neljänkympin ohjelmalla, eikä käynyt kuinkaan, paitsi, että tuli puhdasta.

Kohta on edellisten karkkipäivien suklaat pesty pois olohuoneen sohvilta, ja siivouspäivä muutenkin paketissa. Voidaan siis lasten kanssa hyvillä mielin ottaa karkkikulho olkariin ja viettää lauantai-iltaa herkutellen.

Ihanaa lauantai-iltaa sullekin! ♡

Maanantait ei ehkä aina ole niitä kaikkien lemppareita, mutta nyt on pakko sanoa, että itselleni tämä päivä on ollut taas sellainen huippuhyvä. Pahin päänsärky on taitettu ja takana on mukava viikonloppu. Eilinen sunnuntai oli oikein sellainen oppikirjasunnuntai, johon mahtui pitkä ulkoilu upeasta ja aurinkoisesta syyssäästä nauttien, hyvää sunnuntairuokaa, joutenoloa perheen kesken, pitkä sunnuntaisauna ja korttipeli-ilta. Pitkät unet ja maanantain sai aloittaa energisenä ja levänneenä. Ihana tunne!

Se on hassu juttu, miten paljon fiilis vaikuttaa energiaan ja tuottavuuteenkin. Olen tänään saanut älyttömän paljon aikaiseksi, ja ehtinyt pitämään sekä lounas, että kahvitauotkin. Puhunut puheluita ja sopinut tapaamisia. Vastaillut sähköposteihin ja hoidattanut asioita kirjanpitäjän luona. Harvoin on kuulkaas maanantaisin sellainen olo, että tekee mieli taputtaa itseään päähän, mutta joskus näinkin. Ja kun vertailukohtana pitää tahmeaa viime viikkoa, muutos on toki aika huikea.

Mutta tiedättekö, mikä vaikuttaa levänneen olon ja reippaan fiiliksen lisäksi aivan älyttömän paljon? No se, millaisia ihmisiä maanantai, tai mikä tahansa päivä, tuo eteesi. Olen tässä syksyn aikana miettinyt tosi paljon sitä, miten iso vaikutus muiden fiiliksellä ja käytöksellä on omaan. Kun tapaa hymyileviä ja positiivisia ihmisiä on helppo olla sellainen itsekin. Ja jos taas eteen tulee suu väärin päin kulkevia negistelijöitä, sitä miltei tuntee, kun omat energiat alkaa valumaan pois. Mä uskon, että homma toimii kuitenkin myös toisin päin: Jos oma fiilis on vähän niin ja näin, kannattaa naamalle pakottaa reipas hymy ja kun tarpeeksi on tervehtinyt ihmisiä iloisesti ja jakanut positiivista fiilistä eteenpäin, se aivan varmasti jämähtää tiukemmin kiinni itseenkin. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten jotkut jaksavat aina olla niin himputin negatiivisia. Olen itse tosi allerginen sellaiselle suu väärinpäin kulkemiselle. Jokaisella meillä on huonot päivät ja huonot ajat, mutta se, että levittää negatiivisuutta alvariinsa ympärilleen pitäisi kieltää lailla! Onneksi mun maanantaihin on mahtunut mukavia ja positiivia ihmisiä. Olen saanut hymyillä ja nauraakin!

Parisuhdeulkoilua sillä aikaa kun lapset harrastivat, kohtalaisen siisti koti ollakseen arki-ilta ja aikainen sänky. Väittäisin täyden kympin maanantaiksi.

Tuli niin paljon omaa naamaa edelliseen postaukseen, että pakko vähän tasoittaa välillä. Maljakossa roosanauharuusuja, koska lokakuu on pinkki!

No moikka! Eikö olekin vähän hassu otsikko ollakseen blogissa? Mutta joo, näissä ajatuksissa mieleni on viime päivinä viipynyt. Siinä, miten jokin niin informatiivinen, tärkeä ja viihdyttävä voi yhtä aikaa olla ahdistavaa ja tosi nujertavaa.

Viimeksi eilen klikkasin itseni pois eräästä “positiivisesta” Facebook-ryhmästä, koska en yksinkertaisesti jaksa sitä, että joudun päivä toisensa jälkeen näkemään ihmisten riitelyä ja kinastelua. Kuulun harvoihin tuollaisiin ryhmiin, ja olen liittynyt niihin oikeastaan vain ja ainoastaan joko tiedonjanostani tai jonkinlaisesta vertaistuen tarpeesta. Olen se, joka ei koskaan kommentoi, tykkää ehkä ja seuraa kaikkea taustalla. Mutta välillä tuntuu, että maailmassa ei yksinkertaisesti ole aihetta, joka ei nostattaisi vihaa, tunteenpurkauksia ja negatiivista panettelua. Toki monesti varmaan takana on ongelmia ihan vain jo ilmaisun tai ymmärryksen kanssa, netin välityksellä kun joskus mennään metsään. Mutta aika paljon sitä joutuu nykyään näkemään ihan oikeaa pahansuopuutta. Ja no joo, eihän tuo nyt millään tavalla yllätä, onhan tässä itsellekin tullut vuosien saatossa yksi jos toinenkin annos sitä itseään suoraan niskaan. Mutta joka kerta tällaiseen törmätessä mietin, että esimerkiksi koulukiusaamista ei koskaan saada kitkettyä, jos aikuisetkaan eivät pysty olemaan tieten tahtoen loukkaamatta muita.

Viikko sitten tulin äärimmäisen surulliseksi erään iltapäivälehden videon myötä. En yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään sitä, että kahdesti päivässä vaa’alla käyvästä naisesta tehtiin jonkinlainen sankari ja esikuva. Jos minä kertoisin julkisesti käyväni aamuin illoin vaa’assa ja suhteuttavani sitten päivän ruokailua ja liikuntaa laitteen näyttämään lukuun, olisin sairas. Ihan jokaisella mittapuulla katsottuna ja ulostuloni olisi varmaankin jonkinlainen hätähuuto. On jotenkin todella surullista, että meidän yhteiskuntamme ihannoi tällaisia roolimalleja. Ja samaan aikaan ollaan muka huolestuneita ulkonäköpaineista ja syömishäiriöiden yleistymisestä.

Samaan aikaan olen miettinyt, miten oikeasti voi olla niin, että elämme maailmassa jossa monen (aikuisen!!!) mielestä on ihan OK lynkata 16-vuotias ilmastoaktivisti täysin aiheeseen kuulumattomin argumentein. Hirveää vihapuhetta ja täysin asiaankuulumatonta arvostelua. Välillä tekisi mieli repiä hiukset päästään, kun silmien eteen nousee jatkuvasti ihan älytöntä sontaa.

Mutta tiedättekö, mikä hieno puoli sosiaalisessa mediassa kuitenkin on?! No se, että jotakuinkin voimme ja pystymme valitsemaan sen, mitä silmillemme saamme. Kun uutiset lukee suoraan lehden sivulta, eikä edes kurkkaa asian yhteyteen netissä kerääntynyttä kommenttivuorta, säästyy oikeasti aika paljolta moskalta. Ja sivustot ja mediat, jotka lähinnä ahdistavat ja ärsyttävät voi helposti karsia pois seurannasta. Ja mä ajattelin, että nyt kun päivät lyhenevät ja syksy käy päälle, alan yhä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, millaisia juttuja haluan nähdä ja lukea. Jätän tietoisesti seurannasta sivustot, jotka tuottavat lähinnä vain ahdistusta ja pahaa oloa. Jätän lukematta vihamieliset kommentit uutisotsikoiden alta ja säästän omaa päätäni ja sieluani ihmisten tunteenpurkauksilta. Ihan yhtälailla kuin välttelen energiasyöppöjä negistelijöitä elämässäni, voin vaikuttaa negatiivisuuden määrään myös ruutuajallani. Miksi täyttää mieli negatiivisella ja pahantahtoisella, kun elämässä on kaikista (oikeista) huonoista uutisista huolimatta kuitenkin paljon hyvää ja kaunista. Yksi syy siihen, että aikoinaan ihastuin blogeihin ja bloggaamiseen oli juurikin se hyvä mieli ja kauniit ja kivat jutut. Maailman menossa on ihan tarpeeksi kaameutta, eikä sitä ahdistusta tarvitse lisätä kiusaamalla itseään täysin asiaankuulumattomalla sonnalla. Uutiset pitää tietenkin lukea, eikä maailman menolta voi silmiään sulkea. Sen lisäksi aikansa voi käyttää somessa kivojen asioiden parissa. On se sitten blogien, instan tai kissavideoiden selailua. Itse valitsen mieluummin asioita, jotka verenpaineen nostattamisen sijaan rentouttavat ja virkistävät myönteisyydellään.

Viimeisetkin chilit on nyt kuivattu ja purkitettu. Näillä maustaa taas kivasti kaikkea ensi kesään saakka. Ja hei, itse tehty chilisuklaa, voihan nam! Mieheni teki tuota sormisuolalla ja chilillä maustettua suklaata ja voi että mutta se on hyvää. Niin ihanan polttavaa, että koko ajan tekee mieli ottaa lisää ja antaa uuden suklaapalan taittaa pahinta poltetta. Kaupan vastaavissa chiliä on yleensä hienostunut annos suklaan makua vahvistamaan, mutta tämä on kyllä tosi ihanaa. Mietin jo, että tässä on yksi hyvä joululahjaidea!(Joulu mainittu!)

Mutta hei, se on perjantai. Viime viikonloppu meni totaalirentoillen, joten on oikeastaan ihan hauskaa, että tälle viikonlopulle on taas jo ohjelmaa. Meillä aikuisilla aikuistenohjelmaa ja pikkuväellä mummulareissu. Mutta tänään ihan vain koti-ilta. Kynttilöitä, kirja ja mukava asento. Ja muutama pala suklaata tietysti!

Ihanaa viikonloppua! ♡

Ai että, miten rentouttava viikonloppu tästä tulikaan. Oikein sellainen totaalilungi, mikä tietenkin oli myös tarkoituksena. Vaikka tykkäsinkin siitä, että Klaaran tanssitunnit olivat ennen lauantaiaamuna, ja se oli samalla se viikoittainen kaupunkipäivä, on toisaalta aika ihanaa, kun lauantaiaamuisin ei ole kiire minnekään. Vaikka en vapaapäivänäkään nuku kahdeksaa pidempään, on silti kiva, että saa vain olla katsomatta kelloa tai miettimättä aikatauluja.

Tähän viikonloppuun on mahtunut kotitöitä rentoon tahtiin, sohva-aikaa koko perheen kesken, yksi hyvä kirja, lautapelejä iltamyöhään ja pitkiä yöunia. Ravinnon suhteen on ollut myös melkoisen viikonloppurentoa, kuten noutopitsa lauantain iltapalaksi ja kahtena päivänä popparia, sipisä ja karkkia. Toisaalta viikonloppuna on onneksi aikaa myös panostaa ruokaan ihan eri tavalla kuin arkena. Nyt syksyn tullen kun saadaan aina välillä näitä koko perheen yhteisiä viikonloppuja, se ruokailu ja ihan vain kokkailukin on oma nautintonsa.

Tänään laitettiin heti aamulla naanleipätaikina kohoamaan. Ruuaksi hauduteltiin butter chicken, sellainen just oikeanlainen lämpimän tulinen syysruoka. Täydelliset leivät, täydellinen kastike ja ihanan raikas raita. Mikä parasta, kastiketta on niin paljon, että alkuviikon ruokaongelmat on selätetty jo valmiiksi.

Sunnuntain päätteeksi kävin vielä kynttiläkutsuilla. Aika ihanaa, että se oli oikeasti ainoa aikataulu kahden päivän sisällä. Ja nyt kun tämä lungi, täydellinen ja ihan tavallinen viikonloppu alkaa olla takana päin, ja viimeisen parin tunnin ajan olen miettinyt lähinnä kynttilöitä, mulla on sellainen olo että ehkä tästä syksystä vain sittenkin mennään läpi. Rennosti, asenteella ja kenties jopa nauttien.

Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin! ♡

 

 

Niin siinä sitten kävi, että mun upea ja ihana daaliapenkki on ihan totaalisen surkea näky. Pakkanen ryyditti viimeyönä oikein kunnolla ja kukat saivat pahasti selkäänsä. Tuohon suureen lasimaljakkoon napsin oksat upeasta vaaleanpunaisesta daaliasta, joka ei sitten ehtinyt avata ensimmäistäkään kukkaansa (tätä en esikasvattanut). Pieni toive, ettei kukkavarret nuupahtaisi ihan hetkessä, mutta taitavat olla biojätettä jo huomenna. Nyyh, miten surettaa. Mutta ei auta itku markkinoilla, se on kesä loppu nyt ja siihen pitää vain sopeutua.

Mutta hei, ruutupääntsit! Näiden näkemiseltä ei voi välttyä nyt oikein missään. Semisti mummot ja leventävä efekti, mutta tykkään silti. Nämä mun on tällaiset lämpimän ruskeansävyiset (Saint Tropez) ja kun ne yhdistää tähän lyhythihaiseen kashmirneuleeseen, tulee jopa vähän sellainen brittiläinen golffarifiilis. Edelliset ruutuhousut mulla taisi olla joskus ala-asteella. Vähän samaa kiertokulkua, kuin niiden leveiden lahkeidenkin kanssa.

Tänään on Fort Boyard -ilta. Lasten suosikki. Sauna lämpenee, ja koti lämpenee kynttilöiden voimin. Vähän sipsiä ja popparia tiedossa ja sitten piiiitkät yöunet ja ihan vapaa viikonloppu. Koko perhe kasassa. Että on tässä syksyn tulossa jotain hyvääkin. ♡

Almushka (a.k.a. Alma) on ihan surkeana, kun joutui ensin 12 tunnin paastolle ja sitten vielä otettiin verikoekin. Onneksi hän ei tiedä, että maanantaina on tiedossa isompi operaatio ja alkaa taas se kamala kauluriaikakausi.

Ihanaa perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡

Hepskukkuu!

Tuo eilinen postaukseni nostatti mukavasti omaa taistelutahtoani, ja päätin jo tänään aloittaa uhkauksieni toteuttamisen. Maljakkoon syksyn sävyjä ja kaikki mahdolliset kynttilät palamaan. Joskus alkuvuodesta ostin Lidlistä sellaisen ison tuoksukynttilän lasissa. Se oli joku omenantuoksuinen ja kaiken lisäksi punainenkin vielä, mutta niin halpa, että tarttui mukaan. Ajattelin kai, että sitten joskus ensi syksynä tuo voisi olla ihan kiva. Ja se syksy tuntui silloin ihan hirveän kaukaiselta asialta, vaan tässä sitä taas ollaan. Kaivoin kynttilän esiin ja olen tämän päivän nauttinut omenan ja kanelin vienosta tuoksusta. Ei nyt ehkä vastaa oikean omenapiirakan tuomaa tunnelmaa, mutta hei, sodassa, rakkaudessa ja syksyssä kaikki keinot on sallittuja.

Oikaisin syyshyggeilyn kanssa tänään sen verran, että siivosin vain keittiön ja isomman eteisen. Se siivouspäivä saa siis edelleen pysyä perjantaissa. Mutta kyllä sillä oikeasti on aika iso merkitys, miten viihtyisäksi pesänsä tässä kohtaa vuotta rakentaa ja aion panostaa tähän kohtaan. Kunpa vain saisi kanssa-asujille iskostettua, miten kiva olisi, jos kaikki osallistuisivat talkoisiin – tai ainakin yrittäisivät ylläpitää sellaista viihtyisän kodin illuusiota.

Ystävän kanssa heilutetut kahvakuulat, lämmin suihku, puhdas pyjama ja villasukat. Voisi torstai-iltansa huonomminkin viettää. Tästä on hyvä siirtyä pahnoille ja herätä virkeänä uuteen päivään. Ja hei, se on jo perjantai huomenna!!!

Huomenta liikkuvasta toimistosta. Kello soitti jo 4.30, mutta pienten tehotirsojen jälkeen tuntuu, että kyllä se ehkä tästä. Suuntana Helsinki, mutta koska pelastin eilen niin suuren daaliapuskan vesisateen riepotukselta (ja tietty myös kuvasin sen), ajattelin pommittaa teitä hiukan flower powerilla harmaan torstain piristykseksi.

Meillä mitattiin tiistaina ihan viralliset hellelukemat, ja mun daalioiden nuput avautuivat kovalla vauhdilla. Olenkin ehtinyt olla huolissani, että ehtiikö ne lainkaan kukkia edes puoliksi ennen syksyn ja pakkasten tuloa. Koska eilen sää muuttuikin sitten ihan totaalisesti ja sade piiskasi välillä kuin olisi palokunnan letkuista päästetty, kannoin taas kodin täyteen kukkia. Ei välttämättä mikään kaunis kimppu, mutta runsas ainakin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kukkakimppua lukuunottamatta koti onkin sitten vähän niin ja näin. Aamulla oikein hirvitti jättää koko sotku taakseen, koska jotakuinkin tietää, että ei se ainakaan vähenny päivän aikana. Mutta hei, viikonloppu häämöttää jo aika lähellä ja jos huomenna vaikka ehtisi vähän siivota, niin perjantai-iltana vois olla aika hygge, zen ja namaste. Polttaa kynttilöitä ja nautiskella.

Tuo keittiön pöytäasia on muuten vähän jäänyt, ja ennen pakkasia pitäis nyt varmaan hioa se vanhan pöydän kansi ulkorakennuksessa ja tehdä jonkinlainen pöytien vaihto. Sekin on vaan jotenkin jäänyt. Mä taidan olla niitä ihmisiä, joilla on kauheasti suunnitelmia ja projekteja pahan päivän varalle.

Mutta siis sateesta huolimatta energisen ihanaa torstaita! Tässä vielä viimeistelen vähän liikunta- ja treeniaiheista postausta teille, joten pysykäähän kuulolla!

Tykkään ihan hirmuisesti sanonnasta “kevät keikkuen tulevi”. Se kuvaa mun mielestä hyvin sitä kevään hidasta etenemistä. Luonto herää ja välillä edetään vauhdilla, välillä vähän hitaammin. Mutta hitsi vie, miksi syksyn tarvitsee useimmiten tulla kertarysäyksellä. Vai onko se vain kiinni minusta itsestäni. Kevättä odottaa, syksyä ei niinkään.

No, jos nyt ei ihan vielä hyvästellä kesää, niin ainakin terveiset syksy jo ehti lähettää. Pari sateista päivää ja johan tuli syksyinen olo. Pitänee ehkä kohta hyvästellä hameet ja mekot kaapin perille ja kaivaa syksyisempää vaatetta esiin. Eli farkkuja. Miten tylsää! Mä niin halusin kulkea paljain säärin vielä pitkään. Ja aionkin jatkaa yhä edelleen, jos suinkin säiden herrat ovat puolellani.

Huomaan sadepäivien harmauden vaikuttavan aika nopeasti mielialaani. Olen aina ollut jotenkin herkkä valon puutteelle, ja vaikka nyt ei vielä varsinaisesti puhuta pimeästä, niin tokihan tuo hämäräkin vaikuttaa. Ja ihan vaikka jo sekin, ettei aamulla olekaan valoisaa. On niin paljon helpompi nousta ylös, kun aurinko paistaa, toisaalta illalla on myös helpompi rauhoittua kun on hämärää. Tietoinen kesään ripustautuminen on auttanut tähän asti, mutta nyt tajusin, että se syysasenne pitää taas kaivaa naftaliinista ja opetella löytämään ne hyvät ja kauniit puolet syksystä. Sillä kyllähän niitä on. Vaikka kuinka paljon. Eikä syksykään ole aina sadetta ja harmautta, vaan mukaan mahtuu myös niitä kirkkaita ja kuulaita päiviä. Ja silloin valosta pitää nauttia. Oikein imeä itseensä virtaa ja energiaa.

Se, että pysähtyy nauttimaan kynttilänvalosta ja harmaistakin päivistä on yksi ihan perusedellytys sykystä selviämiseen. Ja tietenkin riittävä lepo. Mä liputan pitkille yöunille ympäri vuoden, mutta syksyllä niiden tärkeys korostuu entisestään. Mun syksyn survival kit pitää sisällään myös sosiaalisen elämän. Ja tämä on muuten aika vaikea, koska toisin kuin kesällä, ihmisillä on aika lailla kaikkea kiirettä ja menoa arjen alkamisen myötä. Mutta onneksi kalenterissa on jo nyt muutama erityisempi treffitärppi ja sitten pienempiä juttuja syntyy viikkojen edetessä.
Myös liikunnalla on iso osansa. Paitsi että se tekee hyvää ihan fyysisesti, on oma aika ja liikkuminen myös sitä parasta henkistä sparrausta. Ja kun siihen yhdistää ystävät, teho on vähintäänkin kaksinkertainen.
Ja hei, sitten on ravinto! Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä. Kesällä nimittäin ainakin mun ruokavalio oli vähän mitä sattuu. Tai no, ruoka on pääosin kevyttä ja terveellistä, mutta sitten on se kaikki muu. Jätskiä päivittäin ja kaikkea muutakin herkkua, koska onhan kesä. Ja niin kiva kuin olisikin syksyn tullen vaan syödä suklaata ja maata sohvalla, niin ei se kyllä kovin pitkälle kanna. Mun on ainakin ihan pakko ottaa syksyisin itseäni niskasta kiinni ja kiinnittää huomiota siihen, että ruokavalio tukee omaa jaksamista. Toki niitä suklaahetkiäkin kuuluu olla, mutta noin ylipäätään säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen ravinto auttavat pitkälle. Kroppa ei kestä sokeripiikkejä arjessa samaan tapaan kuin kesällä.

Tästä saattoi nyt saada sellaisen käsityksen, että syksyt olis jotenkin mun inhokkeja tai vihaisin koko vuodenaikaa. No ei se suosikkikaan ole, mutta en mä syksyä vihaa. Se vaan on ollut mulle aina jotenkin kaikkein vaikein, ja jossain kohtaa elämää erityisen vaikea. Ehkäpä varaudun enemmänkin siihen, että mitään vastaava ei enää tulisi. Että syksystä paitsi selviäisi, elämästä myös nauttisi. Ja viime vuodet onkin ollut parempia. Koska olen oikeasti tehnyt töitä sen syyssynkkyyden estämiseksi. Ja vaikka kaikki keinot kirkasvalolampusta asti onkin ollut apuna, uskon silti, että paras kaikista on oikea asenne. Se että opettelee nauttimaan sateeesta ja pimeydestä. Kaivaa kylmästä ja koleasta ne parhaat puolet esiin ja keskittyy tietoisesti etsimään hyvää. Ihan tavallisesta päivästä. Niin keväisin kuin syksyisinkin.

Mutta hei, nyt paistaa taas aurinko! ♡