Voihan kesä! Ei lainkaan uskoisi, että eletään vielä aikaa ennen lasten kesälaitumille rientämistä. Tai no, ainakin nyt tämä päivä vielä. 28 astetta kuulostaa paremminkin heinäkuulta, kuin touko-kesäkuun vaihteelta. Keleihin nähden olen puutarharintamalla auttamattomasti jäljessä, mutta olen yrittänyt muistutella itseäni, että eletään kuitenkin kesän alkupuoliskoa, eikä mikään ole vielä peruuttamattomasti liian myöhäistä. Vaikka toki vielä viime viikolla (hyvin suomalaiseen tapaan) vaivasin päätäni silläkin pikku seikalla, että mitä ihmiset mahtavat ajatella, kun kasvimaamme kasvaa vain heinää ja voikukkaa. No, asia on nyt vihdoin korjattu! Eilen sain nimittäin aikaiseksi istuttaa kesäkukat ja tehdä viimeisetkin istutukset ja kylvöt myös kasvimaalle. Kolmen lapsen avulla (yksi naapurista lainassa), itukassipulit pääsivät joutuin vakoihinsa, ja nyt vain odotellaan kasvun ihmettä.
Toukokuu oli taas tavalliseen tapaansa yhtä rientämistä ja juoksemista. Kaikkea kivaa kyllä, lämpöä ja aurinkoakin, mutta samalla kuukausi, jolloin kotityöt jäivät vähemmälle ja valkoisia lattioita alkoi peittää isot ja pienet kuraiset jalanjäljet. Ja niin paljon, kuin valkoisista lattioista pidänkin, kesäeläminen niiden kanssa on välillä aika tuskaista. Vaan johan hohtaa taas valkoisena. Aamun imurointi ja lattioiden pesu tuottivat sen verran mielihyvähormonia, että päivää piti juhlistaa jopa syreenikimpulla!
Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että imuroimisesta on tullut pikkuhiljaa kotitöiden inhokki. Luoja, mutta hermojani raastaa imurit, joiden teho säilyy korkeintaan 2-3 vuotta, ja tekstiilisuulakkeet jaksavat palvella korkeintaan puoli vuotta. Kehitin siis aamulla luontevasti itselleni pölynimuritarpeen, mutta nyt kun vielä tietäisi, että millaisen imurin ihminen oikeasti tarvitsee. Tehokkaan ja kestävän kyllä, mutta sitähän ne myyntipuheet aina lupaavatkin. Kaikki vinkit otetaan siis ilolla vastaan! 🙂
Muistatteko sen episodin josta kerroin viime viikolla? Tarina autosta, joka päätti hajota matkalla Helsinkiin. No, tänään olisi tarkoitus koettaa onnea uudelleen. Erittäin pikainen visiitti pääkaupunkiseudulle ja illalla ajoissa kotiin suvivirteen valmistautumaan. Pitäkäähän peukkuja, sillä pahimmassa tapauksessa tarvitsen uuden imurin lisäksi uudet hermot. 😀
Ihanaa kesäpäivää ja perjantaita! Palailen arvontavoittajien pariin viimeistään huomenna!
Täällä on tänään herätty valmiin kahvin tuoksuun. Sunnuntailuksus josta nautin äärettömän paljon!
Kahvi kuuluu elämän pieniin ja suuriin hetkiin, ja me suomalaiset olemme tilastollisestikin elävä todiste tästä, sillä juomme kahvia (ainakin joidenkin tilastojen mukaan) enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Kahviakin on monenlaista, ja koska itse kallistun vahvasti sinne hyvän kahvin puolelle, lähdin mielelläni Indiedaysin ja Nespresson yhteistyöhön jossa saan paitsi hurmostella kahvin ilosanomalla, ilahduttaa jotakuta teistä Nespresson kahvikoneella!
Pidempään blogiani seuranneet muistavat, miten onnellinen, uuden kahvikoneen omistaja olin reilut pari vuotta sitten. My new love -postauksen voit myös lukea täältä. Tässä reilussa parissa vuodessa kahvimaailmani on kääntynyt likipitäen päälaelleen, ja mitä tulee kahvin makuun, olen muuttunut eräiden mielestä jopa hiukan krantuksi.
Jokainen mutteripannua käyttänyt tietää, että kahvin valmistuksen jälkeen paakkuuntunut kahvi pitää poistaa pannun paineosasta ja pannu pitää huuhdella irtomuruista. Tämä työvaihe on ainakin omaan makuuni jotenkin vaivalloinen, ja siitä syystä kiinnostuimme kapselikäyttöisistä koneista perinteisen espressokoneen sijaan. Kapselikahvi kalskahti kuitenkin aluksi korvaani jotenkin epäaidolta, koska olin kuullut myös tuotteista, joissa jopa maito valutetaan kapselista. Halusimme hyvää ja laadukasta kahvia, ja Nespresson idea onneksi selvisi meille tässä kohtaa. Nespresson kapselin on nimittäin vain tarkoitus pitää vasta jauhettu kahvi tuoreena ja tehdä kahvin valmistuksesta vaivatonta ja helppoa. Koneella voit nimittäin keittää useammankin kahviannoksen ilman ikävää pannun puhdistamista. Itse halusin myös höyryputkellisen mallin, jotta sisäinen kotibaristani pääsisi töihin. Joka-aamuisesta maidon vaahdottamisesta onkin tullut rakas rutiini jonka avulla herättelen itseni uuteen päivään.
Kun aikoinaan hankimme Nespresson kahvikoneen, ajattelimme, että tavallinen suodatinkeitin on näppärä kuitenkin lasten syntymäpäivillä, ja muulloin, kun kahvittelijoita on enemmän. Kun sitten totuimme juomaan laadukkaampaa ja paremman makuista kahvia, totesimme, että on ihan typerää tarjoilla vieraille sitä vähemmän hyvää. Niinpä meillä keitetään Nespresson kahvia myös isommalle kahvivierasjoukolle, eikä tämä ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Olen myös huomannut, että Nespresson kahvi maistuu monelle, joka muuten ehkä vihkiytyy tee-ihmiseksi. Nimittäin toisin kun suomalaiset usein uskovat, tummapaahtoisempi kahvi on aina lempeämmän makuista, ja kahvin kitkeryys johtuu nimenomaan vaalean paahdon jättämästä haposta.
Niinpä meillä saa kakkukahvittelijat itse valita millaisen erikoiskahvin haluavat juoda. Myös arjen kyläilijöille tarjoillaan aina kahvia, ja nopeasti onkin tullut opittua, minkä kokoinen kuppi pitää ottaa hyllyltä, kun tietty auto ajaa pihaan. Toiset ovat selvästi espresso tyyppiä, toiset rakastavat runsasta maitovaahtoa. Hyvä kahvi ei juuri kaipaa rinnalleen vierasvarojakaan, vaan on makuelämys ihan sellaisenaan. Tosin kesäisin ainakin naisten kesken on tullut tavaksi yhdistää kahvi ja makea jäätelö yhdeksi annokseksi. Suklaata vielä päälle, ja jäätelöannos aikuiseen makuun on valmis!
Oma aamuni ei ala ilman kahvia. Toki kahvin piristäväkin vaikutus tekee hyvää, mutta kahvin juonti ensimmäisenä aamulla on myös jonkinlainen seremonia, jolla valmistaudun uuteen päivään. Herään arkiaamuisin aikaisin, sillä tahdon ehdottomasti nauttia kahvihetkestäni yksin, tai ainakin häiriöttä. Ennen lasten heräämistä ehdin siis kiirettä juomaan tripla cappuccinoni (kyllä!), ja sen jälkeen olenkin yleensä jo virkeän pirteä valmistelemaan päivän muita juttuja, kuten tekemään töitä tai kotitöitä.
Siinä, missä ennen join helposti pannullisen tavallista suodatinkahvia jo heti aamulla, laatu on alkanut korvaamaan määrää. Nykyisin aamukahvini on se yksi tukeva mukillinen. Kahvi kuuluu usein myös iltapäivätaukooni ja nykyisin kahvi on itselleni usein myös jälkiruoka paremman aterian perään. Mikään ei nimittäin kruunaa maittavaa ateriaa niin hyvin, kuin vaahdotettuun, ja makeaksi lämmitettyyn maitoon tehty cappuccino. Ja kyllä, ne parhaat kahvit tulee nykyään juotua kotona. Tämä onkin johtanut siihen, että vieraspaikoissa usein valitsen tarjotuista virvokkeista jonkin muun kuin kahvin, sillä tavallinen suodatinkahvi ei enää oikein sovi suuhuni.
Meillä suositaan Nespresson vahvoja kahveja, joihin olemme siirtyneet pikku hiljaa kokeilemalla. Jos kahvitaustasi on pitkälti suodatinkahviin pohjautuva, ja haluat juoda kahvisi perinteisesti vaikkapa mustana mutta pitkänä, suosittelen aloittamaan lungoilla. Niistä voi myös helposti valmistaa ennakkoluuloisemmille vieraille sellaisen “tavallisen oloisen” peruskahvin, johon kukin sitten makunsa mukaan lisää tilkan maitoa tai palan sokeria. Tosin jopa oma isäni, joka on vahvasti vihkiytynyt suodatinkahvin juoja, ottaa meillä mielellään vahvaan kahviin tehdyn cappuccinon ja tuumasi jopa ensimmäisellä kerralla juoman maistuvan ihan kaakaolta. Esimerkki tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten laadukas kahvi on oikeasti lempeää – niin makunystyröille, kuin vatsallekin.
Lukijakilpailu:
Minkälaista roolia kahvi näyttelee sinun arjessasi, entä juhlassa? Kaipaatko välillä kahvilaan hyvän kahvin äärelle, vai onko kotona keitetty kupillinen se paras mahdollinen?
Vastaa kysymyksiin ja olet mukana Nespresson Lattissima Touch -kahvikoneen arvonnassa. Mikäli itseltäsi jo Nespresson kone löytyy, osallistu ihmeessä silti! Mikäs nimittäin olisikaan parempi lahja kesän juhlijoille, kuin Nespresson kahvikone! 🙂
Jätä vastauksesi viimeistään 28.5. 2016 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt voit lukea täältä.
Ihanaa sunnuntaita – ja arpaonnea ihan kaikille tasapuolisesti!
Kuten olen kertonut, sininen väri on pikkuhiljaa hiipinyt takaisin sydämeeni oltuaan ensin vuosia jonkinlaisella yliannostuslistalla. Aikoinaan yliannostusta tuli jopa siinäkin määrin, että sinisen uudelleen ottaminen osaksi sisustusta on tuntunut jopa vähän jännittävältä. Nyt tarjoutui kuitenkin tilaisuus koittaa melko kivuttomasti, kuinka sinipesu vaikuttaa keittiömme perusilmeeseen. Sain nimittäin kunnian olla mukana Indedaysin ja Kodin1 kampanjassa, ja stailasin keittiötämme vähän kesäisempään kuntoon uudistuneelle Elämäni koti -sivustolle.
Elämäni Koti -sivuston tarkoitus on tarjota kuluttajille ideoita ja inspiraatiota oman kodin sisustamiseen. Sivustolta löydät vinkkejä esimerkiksi makuuhuoneen raikastamiseen tai pienen eteisen stailaukseen. Elämäni Koti -sivuilta voit siis nähdä myös minun ideoitani, mutta myös monia muita vierasblogeja kuten Mami Go Go ja Maiju Saw.
Koska keittiömme on vuodenajasta riippumatta näyttänyt jokseenkin samalta jo pitkään, halusin kokeilla minkälainen vaikutus värien lisäämisellä muuten neutraaliin pohjaan voisi olla. Koska keittiön peruspaletti pyörii valkoisen, harmaan ja luonnonsävyjen ympärillä, se toki toimii ympäri vuoden. Silti neutraali pohja on helppo myös värien lisäämiseen.
Kuvissa näkyvät siniset tyynynpäälliset ja tyynyt, torkkupeitto, taittokahvallinen kori, sinikuviolliset astiat, bambutabletit ja vihreä lasipullo ovat kaikki kuvauslainatuotteita ja löytyvät Anno -tuotesarjasta.
Luonnonsävyt ja materiaalit ovat jo pitkän aikaa olleet kodissamme ykkösjuttuina. Sävymaailman rauhallisuus on ehkä se, mikä itseäni noissa eniten kiehtoo. Muiden värien suhteen tulen aika usein pohtineeksi, että mitäpä jos kyllästyn? Itselleni nimittäin se ajattomuus on myös erittäin tärkeää siitäkin syystä, etten jaksa olla jatkuvasti päivittämässä kotimme fiilistä vaihtuvien trendien mukaan. Kun pohja on neutraali, koti virittäytyy eri vuodenaikoihin melko pienin elein. Kesällä enemmän kukkia ja luonnonvaloa, talvella lämpimiä tekstiilejä ja kynttilöitä. Maanläheisyys, ja tietynlainen rouheus, antavat molemmat kivasti särmää muuten aika valkoiselle pohjalle.
Ihastuin täysin, kun sain tilaisuuden kokeilla ja leikitellä sinisellä. Kun pohja on seesteinen ja neutraali, sininen raikastaa ja elävöittää sisustusta kivasti. Ja kieltämättä siinä on mielestäni kesäisempi fiilis, vai mitä mieltä olette?
Mutta hei, lisää mietteitäni sisustamisesta voitte lukea Elämäni koti -sivustolta. Siellä vastailen muutamiin kysymyksiin ja kerron enemmän omasta sisustusfilosofiastani.
Uudistuneet Elämäni koti -sivut löydät TÄÄLTÄ. Minä toivottelen teille kaikille huikeaa uuden viikon aloitusta!
“Tällä kertaa kaikki muuttuu…”
“Oon ollut tosi tyhmä ja ymmärrän sen nyt. Mutta lupaan, ettet enää koskaan joudu kärsimään”
“Mä muutun, lupaan!”
“Nyt laitan asiat kuntoon, saatpa nähdä!”
Nämä ja tuhannet muut tyhjät lupaukset olet vuosien varrella kuullut. Jo vuosia olet järjelläsi ne myös tyhjiksi ymmärtänyt, mutta ihmisellä on luontainen taipumus uskoa asioiden paranevan. Luontainen taipumus kuitenkin ajatella toisesta ihmisestä hyvää. Varsinkin kun kyse on läheisestä, rakkaasta ihmisestä.
Entä kun yksikään tuhansista lupauksista ei toteudu? Sanat jäävät helisemään tyhjinä ja onttoina. Tämäkään kerta ei muuttanut mitään, kaikki on kuten ennenkin. Mutta silti tulee uudet lupaukset, tai oikeastaan ne samat, mutta tällä kertaa täynnä uutta toivoa ja uutta uskoa. Ehkä tällä kertaa se toinen ihan oikeasti tarkoittaakin sanomaansa, ja jos et usko, mitä sitten käy? Näet, miten paljon toinen on pahoillaan, pyytelee anteeksi, soimaa itseään… Olisi sydämetöntä olla uskomatta, antamatta uutta mahdollisuutta. Eikö?
Joka kerta tajuat menneesi lankaan. Alat pitämään itseäsi typeränä ja tyhmänä. Helppona narrattavana, joka uskoo kaiken. Mietit mikä sinussa on vikana. Löydät läjän syitä itsestäsi, et selvästikään ole muutoksen arvoinen. Kenties pyydät liikaa, vaadit toiselta mahdottomia? Ehkä olet ansainnut pettymyksesi omalla käytökselläsi? Kun asiaa tarpeeksi kääntelee, vika todella on sinussa itsessäsi.
Mutta samaan tapaan kuin järjen ääni varoitteli tyhjistä lupauksista, se kuiskii välillä korvaasi, ettei vika ole sinussa. Että olet tyhjiä lupauksia arvokkaampi, ansainnut jotakin parempaa. Ymmärrät, että uskominen suureen muutokseen vaatii pieniä tekoja – jonkinlaisen todisteen edistymisestä. Ja, kun mitään ei tapahdu, asiat avautuvat eteesi uudessa valossa.
“Aina pitää yrittää loppuun asti, ei saa luovuttaa.”
“Lopussa kiitos seisoo, ja sitkeys kyllä palkitaan.”
Näin meille opetetaan jo lapsena, mutta kenen loppua pitää odottaa? Kenen sitkeydestä oikeastaan on edes kyse? Kuinka monta kertaa ihmisen pitää pettyä, syyttää itseään ja antaa anteeksi? Kenen paha olo ja syyllisyys on etusijalla?
Niin kaunis kuin ajatus muutoksesta voikin olla, se menettää lopulta hohtonsa, ja ymmärrät, että kaiken sen ajan ja energian, jonka olet haaskannut haaveisiisi, olisit voinut käyttää elämiseen: Toteuttaa muita unelmia, sekä suojella itseäsi tyhjiltä lupauksilta ja turhilta pettymyksiltä.
Koska jossain kohtaa totuus valkenee sinulle. Tajuat asioiden muuttumattomuuden ja huomaat, että se tekee paljon kipeämpää kuin petetyt lupaukset. Ja se sattuu eniten juuri siitä syystä, että ymmärrät itse satuttaneesi itseäsi kaikkein eniten. Kun lopulta anelet anteeksiantoa itseltäsi, ymmärrät, että se loppu tarkoitti juuri tätä.
Se, että päästää irti, ei automaattisesti tarkoita luovuttamista. Joskus asioiden todellinen tila pitää vain hyväksyä ja jatkaa elämää eteenpäin. Eikä loppukaan koskaan ole pelkästään loppu. Samaan aikaan se on aina jonkin uuden alkua, ja joskus uusi voi olla parempaa, kuin vanha. Se mahdollisuus kannattaa ainakin katsoa!
Tänään piti päästää ulos nämä ajatukset. Ulkoilutin myös pellavamekkoa, jolla juuri ja juuri aamulla tarkeni nahkatakin ja ison huivin kanssa. Hurrr, kun oli kylmä!
Täällä paistaa niin, että silmät vuotaa! Tässä yritän kuitenkin valmistautua viikonloppuun ja Helsinkiin lähtöön, pakata tavaroita ja varmistella asioita. Niin, ja kuitenkin samalla laittaa kotia viikonloppukuntoon. Tosin jos aikataulu antaisi periksi säntäisin vielä ulos ja happihyppelyllekin. No, onhan se kuitenkin mukavampi ajellakin aurinkoisessa säässä, kuin pimeässä ja sateessa.
Muutama räpsy aamun aurinkoisesta fiiliksestä. Tämän valohoidon avulla jaksaa taas kummasti!
Mukavaa perjantaita, ja rentoa viikonloppuun virittäytymistä!
Joskus on tosiaan elämän ilot pieniä. Tänään esimerkiksi hyvä olo tulee siitä, että keittiön avohyllyt on putsattu ja järjestetty kauniiksi. Iloa tuo myös iso kimppu kerrottuja tulppaaneja ja vastapestyt lattiat. No, kai se on juuri sitä arjen harmoniaa, jolloin tuntuu, että asiat ovat kohdallaan.
Olen ehdottomasti tylsääkin tylsempi perjantaisiivooja, jonka viikonloppu alkaa juurikin niistä tuoreista kukista ja siististä kodista. Ikään kuin juhlava vastaanotto parille päivälle, jotka rajaavat arkea. Tämä viikonloppu tosian on monellakin tapaa erilainen ja juhlavuutta lisää se, että mummulassa meitä odottaa sisko lapsineen. Tiedossa on siis hyvää seuraa, pientä juhlintaa, ja mikä tärkeintä; kaveriseuraa lapsille!
Edelleen aina välillä saan vastata kysymykseen, kadunko avohyllyjä, tai koenko ne vaivalloisiksi. Ja edelleen vastaan, että en. Ne eivät pölyty sen enempää kuin mikään muukaan pinta, eikä niitä tarvitse puhdistaa sen enempää kuin kaapinoviakaan. Astioita käytetään, ja jos johonkin nyt kasaantuu pölyä, niin ainahan sen saa pois. Niin avohyllyiltä, kuin muualtakin. Ei; katumista voi toki harjoittaa monessakin asiassa, mutta ei sentään keittiön hyllyjen kanssa! 🙂
Vielä vähän pitäisi pakkailla kasseja ennen vanhemmilleni lähtemistä, ja lapset lupasivat myös siivota huoneensa. Siistiin kotiin on kuitenkin illalla kiva palata.
Se olisi sitten huhtikuu! Ihana valoisuus ja pitkät päivät. Siitäkin huolimatta, että täällä itse aurinko ujostelee pilvien takana. Se olisi myös jälleen viikonlopun paikka, ja tämä viikko menikin niin nopeasti, että eilen olin jo tyystin sekaisin viikonpäivistä. Niin sekaisin en kuitenkaan lähivuosina ole menossa, ettenkö perjantaita muistaisi ja viikonlopun aloitusta huomaisi. Perjantai ja kevät ovat siinä mielessä kovin samanlaisia, että molemmissa se kaikki kiva on vasta edessä. Elokuu onkin sitten vähän kuin sunnuntai. Sellaista lopun alkua. 🙂
Pajan jalkapalloturnausta lukuun ottamatta, viikonlopulle ei ole mitään rientojakaan suunnitteilla. Sopii oikeastaan paremmin kuin hyvin, sillä huhtikuun muut viikonloput on jo taputeltu täyteen ohjelmaa. Mistä tulikin tänään jo pienoinen stressi kun kuljeskelin ulkona ja kasasin päässäni tehtävien puutarhatöiden listaa. Tällä hetkellä pihatyöt ovat lähinnä juuri sillä suunnittelun asteella, sillä nurmialueita ei kannata saappaillaan nyt mennä pilaamaan. Haravoinnit aloitetaan kun maa pikkuisen kuivuu, eikä muutu jalan alla velliksi.
Viikonloppu käynnistyy täällä siis melko perinteisesti. Syödään hyvin ja vietetään aikaa rennosti yhdessä. Se ihana tosiasia mielessämme, ettei vekkaria tarvitse virittää huomisaamulle.
Hyasintit löytyivät paikalliselta Tokmannilta. Olen aina harmitellut sitä, miten Suomessa sipulikukat on jaettu karkeasti joulu- ja pääsiäiskukkiin, vaikka sopivat melkein poikkeuksetta kaikki molempiin. Onneksi tämä vähän ruotsalaisempi suhtautuminen alkaa levitä jo meillekin. Tosin pakko myöntää, että hyasintteihin mulla on erilainen suhtautuminen jouluisin ja keväisin. Jouluna en nimittäin välitä, että nuput aukeavat juuri ollenkaan, kun taas keväällä juuri se auennut kukka (ei liian aukinainen) miellyttää silmää paljon enemmän. Kai se on vähän sitä, että talvella hyasintti kuvastaa mulle nukkuvaa luontoa, ja keväällä sitten heräävää luontoa.
“Oma sänky…” huokaistiin mieheni kanssa illalla, kun lapset oli saatu omiin peteihinsä, pyykkikone jylläämään, pesällinen puita poltettua kylmän talon lämmikkeeksi ja vihdoin koitti se hetki kun sai oikaista raajansa tutulle sängylle (joka tosin on edelleen mallia futon). Kauhean yleväähän olisi sanoa, että maailman paras paikka olisi vaikka oman rakkaan kainalo, mutta ehei, mulle se on kyllä koti. Toki kiva sielläkin ottaa joku kainaloonsa tai olla vastaavasti jonkun kainalossa. Mutta koti on koti, eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
Vuosi vuodelta huomaan, miten kotikeskeisyyteni vain kasvaa. Oma sänky, oma tyyny, oma suihku, tavarat omilla paikoillaan ja ympärillä rauha. No mutta tästä on juteltu ennenkin. Toiset vain viihtyvät paremmin rauhallisessa ympäristössä ja toiset sitten taas nauttivat menosta ja hulinasta. Hyvä niin, pysyypä tasapaino! 🙂
Tämän päivän ihanuuksia on kotoinen rauha ja jostakin pilvimassan takaa sukeltanut kevätaurinko. Läjäpäin vastapestyjä vaatteita, kotona olemisen helppoutta ja sitä ihan tavallista arkea. Saapa tässä vielä iloita pääsiäisohrastakin, jonka tämä “kätevä emäntä” tuikkasi multaan ihan liian myöhään. Mies nauroi lauantaina, että se on parhaimmillaan juuri kun ollaan poissa, mutta onneksi olin kylvöpuuhissa niin paljon myöhässä, että meidän pääsiäisruoho kukoistaa vasta nyt. Jokseenkin nautin siitäkin, että pääsiäisen koristelut jäivät tänä vuonna vähiin. Eipä ole ainakaan paljoa siivottavaa!
Mieletön valo sai kaiken arkisenkin näyttämään tänään superkauniilta. Tai ehkä se oli sittenkin vain oman kodin tuttu ja turvallinen tunnelma. Niin tai näin, toivottelen kaunista keskiviikkoa teillekin. Palailen vielä illemmalla Iittala X Issey Miyake -arvonnan voittajalla. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin. 🙂
Aurinko armas! Tänään on saatu vihdoin se kunnon paiste tännekin.Aamulla paistoi jo niin kirkkaasti, että oli pakko avata keittiön verhot ennen aamupalaa, jotta saadaan nauttia ihanuudesta. Pienempi ei tosin voinut syödä, kun paistoi kuulemma liian kirkkaasti, mutta siitäkin selvittiin.
Tämän viikon tehtävänä oli hakea pajunkissoja lasten virpomisvitsoja ajatellen, ja tietysti vähän maljakkoonkin sekä itselle, että mummulle. Alkuviikosta vielä kuitenkin katselin, että suurin osa kissoista on niin supussa, ettei niistä vielä ole kauheasti iloa. Mutta eiköhän nyt pajukin aukaise kukintonsa kun näin paistaa. Jotakin pientä pääsiäiseen viittaavaa voisi muutenkin viikonlopun aikana ripotella pitkin kotia. Löysin muuten eilen pussillisen valkoisia askartelumunia astiakaapin pohjalta. Ostin ne jo helmikuun alussa Suomalaisesta, kun odottelin Kampissa bussini saapumista. Hyvä, ettei mennyt vallan ohi. Niitä voisi jotenkin koristella viikonloppuna.
Tänään pitäisi ehtiä kumisaapasostoksille ja löytää jostakin sängynjalat makuuhuoneeseen. Meillä on nimittäin sunnuntaista lähtien ollut runkopatjat lattialla, kun niitä vanhoja jalkoja ei perästäkään onnistuttu löytämään. Ajatus sängystä luopumiseenhan lähti nyt tällä kertaa siitä, että mieheni haluaa nämä bambutuolit pois keittiöstä, ja ainoa paikka jossa niille (väliaikaisesti) olisi tilaa, on makuuhuone. Mutta eihän ne oikein rautasängyn kanssa käy yhteen. Tosin en kyllä haluaisi koko tuoleja lähteä siirtämään, joten taidan hioa väittelytaitojani kunnon terään ja puolustella tuolejani. 😉
Niin ja hei, Sokos -arvonta on vihdoin suoritettu! Onnea, Tintti, vedit tällä kertaa pisimmän korren! Laitan sulle meiliä ihan näillä näppäimillä!
Ollaan toki jo kolmannessa päivässä, mutta tässäkin hypetyksessä tulen tyylilleni uskollisena vähän jälkijunassa.
Alkuvuosi toi helpotuksen kahden vuoden superväsymykseen, mutta helmikuu oli niin kiireinen ja täynnä ohjelmaa, että lisääntyneestä energiasta ei ehkä tullut nautittua parhaalla mahdollisella tavalla. Jos jotain olen itsestäni viime vuosina oppinut, niin sen että sisälläni asuu pieni downshiftaaja. Laiskuuden synonyymiksikin haukuttu termi jakaa kansaa ja mielipiteitä. Näin vuosien ylisuorittamisen jälkeen se kuitenkin tarkoittaa mulle sitä, että elämässä tarvitaan aikaa ihan vain olemiseenkin. Siihen, että voi seistä puiden juurella ja kuunnella linnunlaulua, tai parhaassa tapauksessa kuulla, kuinka happi virtaa suonissa ja verenpaine laskee ja kohina hiljenee. Siitäkin huolimatta, että syke- ja aktiivisuusmittarit käskevät meitä liikkumaan enemmän, suorittamaan enemmän ja tekemään enemmän.
On tavallaan trendikästä, että kalenteri on täynnä merkintöjä, joka päivälle kiirettä ja minuuttiaikatauluja. Samaan aikaan uupumiset ja burnoutit yleistyvät, mutta kukaan ei oikein kehtaa sanoa, ettei jaksa. Ettei vain leimautuisi. Niin, sitähän me vähän pelätään, laiskan ihmisen leimaa. Mutta ihan vain pysähtyminen luontoonkin edistää terveyttä – samaan tapaan kuin hikilenkki. Itsestään huolehtiminen kun ei tee kenestäkään laiskaa. Ei edes silloin, kun joku haluaa sinulle niin väen vängällä väittää. On paljon rohkeampaa kuunnella itseään, kuin mennä valtavirran mukana.
Myönnän, että opettelen tätä itsekin vasta, ja jaksamattomuuskin on helpompi kertoa läheiselle ja ehkä kuitata silti huumorin nimissä “olen tullut varmaan vanhaksi” -kortilla. Mutta eihän kyse ole iästä, siinä missä ei laiskuudestakaan. Osalle ihmisitä vain riittää vähempi, ja osa sitten kaipaa ympärilleen jatkuvaa säpinää. Tässäkin asiassa olemme yksilöitä.
Keskiviikkoaamuna tajusin päivän pitenemisen oikein konkreettisesti. Kun melkein kahden viikon tauon jälkeen palattiin arkiaamujen rytmiin, jolloin kaikki asiat tehdään joka päivä samalla kellonlyömällä, havahduin siihen että päivä oli valjennut vaikka vasta laitoin puurokattilaa hellalle. Itselleni valon lisääntyminen tuo keväisin energiaa, mutta tässäkin asiassa kannattaa kuunnella itseään, sillä toisille valon lisääntyminen aiheuttaa vastaavasti väsymystä. Ei siis tarvitse olla energinen vain koska muutkin ovat. 🙂
Sain muuten viime viikolla viimeisen joululahjani. Kynttilänjalan, jota olin toivonutkin jo kahtena edellisenä jouluna. Mieheni oli (jostakin selittämättömästä syystä) vähän myöhään joululahjaostoksilla, ja Sisustuksen Koodissa oli jalkaa jäljellä enää messinkisenä. Ihana toki sekin, mutta tämä on meille parempi. Jo ostohetkellä oli onneksi ilmoitettu, että mikäli väri on väärä, jalan voi vaihtaa, kun mustia taas saadaan varastoon. Koska Turun suuntaan ja Koodiin ei hetkeen ole ollut asiaa, jäi vaihto vähän pitkälle. No, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.
Tällä hetkellä täällä vaivaa kauhea karsimisen tarve. Nyt on sellainen olo, että kaipaan ympärilleni vähemmän. Ehkä kesällä olisi paikallaan pitää joku pihakirppis. Toistaiseksi taidan kuitenkin vain kantaa tavaraa vähän vintille huilaamaan. Ehkä se mieli vielä muuttuu kevään edetessä.
