Toukokuu ei pettänyt tänäkään vuonna. Kesä tuli ja kaikki muuttui muutamassa viikossa niin totaalisen kauniiksi. Ehdottomasti paras osa vuodesta! Eilen kun vietiin lapset aamulla koululle (päätöstilaisuus järjestettiin luokissa) ihasteltiin kevätkirmaukselle päässeitä lehmiä. Pyörälenkillä kesätuuli ja aurinko hyväilivät poskia ja tuntui, että koko elämä hymyilee. Kaikesta poikkeuksellisesta ja kurjasta huolimatta.

Koulut on tältä keväältä taputeltu, itkut tihrustettu ja äitinä on taas saanut elää niin niitä ylpeyden hetkiä, kuin tietty sitä vuosien pakenemisesta johtuvaa tunnemylläkkää. Erikoinen kevät, jonka kesäkuun saapuminen myös monin tavoin päättää. Tai ainakin palataan lähemmäs sitä vanhaa normaalia.

Eilen illalla juotiin pullo kuohuvaa kasvarissa ja nautittiin ihan ensimmäisestä kesäillasta ulkosalla. Harmi vain, että oltiin niin väsyneitä, ettei valoisasta illasta jaksanut kovin myöhään nauttia. Ehkä joku toinen kerta. Puutarhassa ja kasvihuoneessa jokainen päivä on vähän vihreämpi ja vähän värikkäämpi.  Vertailukohtana alla toukokuun 31. päivä vuonna 2019. Jos kevät onkin vähän jäljessä, niin muussa ollaan mukavasti jo edellä! 🙂

 

Pahoittelut taas tuhannesta kuvasta, mutta hei, ei voi mitään!

Kevät on tänä vuonna vähän jäljessä, ja kuolanpionin kukinnasta toukokuussa ei ehkä ole enää toivoa. Myös syreeni ja marjaomena antavat odottaa, mutta onneksi on kaikkea muuta. Ja seuraavan viikon sisällä luonto ja puutarha todennäköisesti räjähtävät loistoonsa!

Tuntuu ihan hassulta, että tuo uusi kukkapenkki tehtiin oikeasti vuosi sitten. Miten ihanaa, että tänä vuonna saa oikeastaan vain kruopsuttaa valmista. Tai saisi, jos olisi sen tyylinen ihminen. Tuntuu, että minä haalin itselleni jatkuvasti vain lisää tekemistä. Mutta toisaalta, jos tuosta tekemisestä nauttii, niin mikäs siinä.

Kasvihuone on täynnä esikasvatettuja daalioita, joten tänään iskin kylmästi kasan mukuloita suoraan maahan. Siitäkin huolimatta, että pidän oikeasti sitä kesäkuun kymmenettä varminpana ajankohtana. Lycka till! Ja vedettiin kyllä juuri harso niiden päälle. Lavakaulukset kaivoin eilen ympäri ja putsasin ruohosipulit ja muut talvehtineet. Oreganoa, timjamia, persiljaa ja laventelia. Tilaa olisi paljon muullekin, mutta kasvarista on tosin tulossa vielä lisää timjamia ja tilliä.

Tämänhetkinen lempparikampaukseni on tuo etuhiusten kiinnittäminen. Puoliponnarille tai sitten kivalla rusetilla. Tilasin tämän ison rusetin Gipsy Parrotilta, koska ajattelin, että se mätsää ihanasti mun punaruskeaan kesämekkoon. Mutta piristää se aika ihanasti myös farkkulookkia.

Mutta nyt on taas multaa hiuksissa ja kynsien alla sen verran, että suihkuun mars! Ihanaa iltaa ja kauniita unia! 💚

Laitoin tuossa viime viikolla Instagramiin kesäisen kuvan ja kerroin ikävästäni vihreää ja vehreää sekä aurinkoa ja lämpöä kohtaan. Lohdutukseksi sain huomata, että en ole ikäväni kanssa yksin. Ja kuten itsellänikin, se suurin ikävä johtuu monella tästä loputtomasta marraskuusta. Kun ei ole ollut valkoisia hankia ja kaunista talvea, sitä kaipaa kauneutta sitten jollakin muulla tavoin. Henkilökohtaisesti olen luopunut talven suhteen toivosta. Ei tullut lunta, eikä tullut talvea, ja noin niin kuin tieteellisestikin me täällä lounaassa eletään yhä syksyä ja se ottaa kieltämättä vähän koville tällaiselle ei niin kovin syysfanille.  Ja nyt kun ensimmiäset silmut ovat auenneet ja osa linnuista palannut Suomeen talvilomaltaan, talvi ja pakkaset saisivat jäädäkin tulematta. Olkoonkin, että se petivaatteiden pakkastuuletus jäi tekemättä ja pakastin sulattamatta.

Jännä nähdä minkälainen tuleva kevät tulee olemaan, kun maa ei ole roudassa ja keväänmerkit näkyvät jo helmikuussa. Mutta edellisten perusteella mun lempparikuukausi on ehdottomasti toukokuu. Olen aina sanonut, että toukokuu on ikään kuin kesän perjantai. Toukokuussa luonto räjähtää loistoonsa ja jokainen päivä on vihreämpi ja värikkäämpi. Aurinko todenteolla lämmittää päivisin ja vaikka yöt ovatkin vielä arvaamattomia kesän tulo edistyy koko ajan. Odotan ihan mielettömästi sitä, että saan daaliat ja kesäkukat kasvihuoneeseen totuttelemaan ja pääsen odottamaan niiden istuttamista ulos. Ja että saan sormet multaan ja vaatteet likaiseksi.

Toukokuussa myös maljakot täyttyvät jo omavaraisesti. On purppuraomenapuu, marjaomenapensas, kuolanpioni ja syreenit. Ja tietenkin kiurunkannukset, lemmikki, tulppaanit, laukat, vuohenjuuri ja orvokit. Kasvihuonekahvit ja raparperipiirakka.

Ja just tänään kun sade piiskaa ikkunoita ja tuuli humisee talon rakenteissa, pienikin piipahdus toukokuun muistoissa tekee hyvää. Luo toivoa ja valaa uskoa. Kyllä se tästä!

Ihanaa viikonloppua!

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Sitä saa mitä tilaa. Ja minähän tilasin arkea. Sitä ihan tavallista ja tasaista, jossa kumpikaan lapsista (tai minä itse) ei sairastaisi, ja koko harrastusten täysi kirjo pääsisi todelliseen komeuteensa. Ja sitä arkea minä todellakin sain. Ihan kokonaisen viikon verran. Perjantai on siis enemmän kuin tervetullut – jälleen kerran.

Täällä on ollut ihan kunnon hellepäiviä ja olenkin elänyt yhä ihan täysin kesäfiiliksellä. Kukkamekoja, helletoppeja ja sandaaleja. Kaikkea sellaista, mikä tekee arjesta paljon mukavampaa. Saapuvasta syksystä sain kuitenkin esimakua kadonneen ääneni myötä. Heinäkuun helteillä makuuhuoneen ikkuna on ihan ok pitää öisin auki, mutta elokuun tehdessä loppuaan se ei vissiin olisi ollut kovinkaan fiksua.

 Olen tässä yrittänyt vähän raivata kotia viikonloppukuntoon. Jotenkin se, että tavarat on omilla paikoillaan ja villakoirat hätistelty pois, on mun rentoutumisen kannalta olennaista. Henki kulkee vapaammin, kun ympärillä ei ole kaaosta. Harmi, että kolme neljästä tässä taloudessa ei tunnu ajattelevan samoin. Mutta vaikka se joskus tuntuukin vähän turhalta, niin ainakin yritän taikoa aina viimeistään viikonlopuksi sellaista harmoniaa ympärilleni, jotta voisin rentoutua ihan kaikilla aisteilla. Toki pika-apuna toimii perjantaipuska omasta pihasta. Jalat kohti kattoa ja ajatukset kirjan kera jonnekin ihan muualle.

Perjantaisauna ja aikaiset unet. Lauantaiaamu ilman kellonsoittoa ja kiirettä. Viikonloppu täyttä kultaa.

 

Moni fiilistelee jo kovin syksyä, mutta itse yritän siirtää sitä mahdollisimman pitkälle. Ei sillä, etteikö syksyynkin liittyisi paljon kivaa, mutta kyllähän sitä ehtii. Nyt täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni kesästä, sillä tätä herkkua ei ehkä ole kovinkaan kauan jäljellä. Meillä mittari nousi tänään liki hellelukemiin ja kasvihuoneessa jos missä on toki edelleen täysi kesä. No joo, sen verran täytyy antaa lähestyvälle syksylle tietä, että heitin kasvarin tyynyihin keltaiset päälliset. Oikeastaan aika kivat, ja toimivat varmasti ihan kesälläkin.

Mutta hei, projekti kihara etenee! Eilen illalla sain hiuksiini jopa ensimmäiset korkkiruuvikiharat (instan stooreissa kuva). Ihan uskomatonta! Tosin yön aikana olin hieronut päätäni sen verran kovin tyynyliinaan, että korkkiruuvit olivat entiset, mutta pelkkä ajatuskin etenemisestä lämmittää mieltä. Enkä mä tosin mitään korkkiruuveja lähtenyt hakemaankaan. Lähinnä helpotusta laiskuuteen, kun en jaksa ikinä tehdä hiuksilleni mitään. Nyt ne onkin mukavan kuohkeat ja laineikkaat. Sellaiset rennot ja huolettomat.

Mun tämän illan projekti on ollut alakerran siivoaminen. Se on siis se kellarikerros, joka meillä on laajennusosan, eli keittiön alla. Sellainen “tekninen tila”, josta löytyy kattilahuone, puuvajat, varasto ja pyykkitupa. Ja syy siihen siivoukseen on tuossa viimeisessä, eli pyykkituvassa ja siinä, että pyykinpesukoneelle sunnuntain lakanapyykkipäivä oli nyt se viimeinen niitti.
Meidän kuivausrumpu sanoi sopimuksensa irti keväällä, lähes yhdentoista vuoden ahkeran yhteistyön päätteeksi. Päätin silloin, että uutta ei osteta ennen syksyä, koska kesällä pyykki kuivuu ulkona. Halusin myös hankkia kunnon pesutornin, ja ounastelin, että muutaman vuoden vanhempi pesukonekin saattaisi syksyn tullen sanoa kaput. Ja niinhän se sanoi, elokuun viimeisenä viikonloppuna. 16 vuotta kone tosin jaksoikin pyöriä. Ensin kahden aikuisen tarpeisiin, myöhemmin nelihenkisen perheen työjuhtana. Se on pyörittänyt kestovaipat ja sohvanpääliset, ja kaikkea taivaan ja maan välistä. Rahaakin sillä on pesty sen verran, että pyykin joukosta pelastamani kolikot olisivat varmasti kasvaneet jo hienoksi pinoksi, jos ne olisi kaikkina näinä vuosina laittanut sivuun. Niin, ja on siellä yksi puhelinkin pyöritetty. Valitettava tosiasia taitaa olla, että ihan yhtä pitkäikäisiä kodinkoneita ei enää saa mistään.

Nyt vielä hetkeksi alakertaa raivaamaan. Ihanaa iltaa sullekin!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Noin ylipäätään mä en ole koskaan pitänyt nimppareita suuressa arvossa, ja koska esikoisella synttärit ja nimpparit osuu peräkkäisille päiville, niitä on tullut myös harvemmin juhlittua. Mutta koska molemmat lapset on syntyneet talvella, mulla on jonkinlainen tarve aina jollakin tavalla juhlia Klaaran nimipäivää. Tuntuu ihanalle, että kesäänkin mahtuu ainakin yksi pieni juhlan aihe lasten myötä. Niinpä me juhlistettiin eilen illalla tosi pienellä porukalla Klaaraa ja leivottiin mustikkapiirakka ja päivänsankarin toiveesta tiikerikakku. Raidat väärinpäin – kuinkas muutenkaan. Jotenkin tuollainen arki päivän päälle kahvittelu on ihanaa kun illat on vielä valoisia ja omalla tavallaan pitkiä.

Ai niin. Pesin sunnuntaina ennen saunaa hiukseni, lampsin lauteille hoitava naamio, sekä pyyhe hiuksillani. Kieltäydyin myös kiusauksesta harjata ja föönata kuontaloni saunan jälkeen. Katsotaan kuinka käy. Nyt olo on melkolailla ysärimoppi, mutta se kai kuuluu asiaan. Jossain määrin kai näyttää hyvältäkin, kun äiti luuli eilen, että olen käynyt kampaajalla ja ottanut uusia raitoja. Se reissu on toki ollut tarkoitus tehdä, mutta nytpä pääsin tosi halvalla. Ei sillä, olen oikeasti superlaiska hiustenlaittaja, jopa vähän huithapeli. En oikeastaan käytä lainkaan muotoilutuotteita (lähinnä joskus ja joulua), ja fööni on ollut ystäväni lähinnä mukavuussyistä, koska pesen hiukseni iltaisin. Ikuisen ponnarin vaihdoin hainhampaaseen tai krotiiliklipsuun tai millä nimellä häntä nyt sitten kutsutaankin.

Voi olla, että musta ei tule koskaan kiharapäätä, mutta elokuun faniksi huomaan tulevani vuosi vuodelta vain enemmän. Hitsin pimpulat, mutta kunpa vaan voisi ajan pysäyttää just tähän. Kullankeltaisiin iltoihin ja kypsän viljan sävyihin. Oikeastaan vaikka nyt just tähän päivään. Tai no, mennään vielä viikko eteenpäin, niin ehtii daalioiden nuput aueta.

Ja hei, välihuomautuksena, että se kerran syöty pastakastike on poissa vaaleasta karvalankamatosta! Vanish, hävinnyt kadonnut häipynyt – you name it! Että ei tarvitse sitten ostaa uutta mattoakaan. 😀

Eilisen fiiliksistä huolimatta, kivaa tätä päivää! Mä taidan suunnata taas illalla lauteille hoitoaineet päässä.

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Niin se taitaa olla, että ainakin toistaiseksi helteet on takana päin. Kenties ne tämän kesän viimeiset. En tiedä, nousiko mittari meillä hellelukemiin, mutta niitä tälle päivälle kuitenkin vielä luvattiin. Mutta tuntuuhan tuo 7-8 asteen lämpötilanlasku iholla. Tämäkin päivä meni hellemekossa, joskin jo pikkuisen pidemmässä mallissa. Ja hei, kesää on yhä jäljellä, vaikka kuumuus vähän hellittääkin.

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnon työmielentilaan ja istuinkin valtaosan päivästä sisällä koneen vieressä. Kun koko viikonloppu on oltu kuin Ellun kanat ja nautittu kesästä, jonkinlainen ryhtiliike tuntui oikeastaan ihan kivalta. Aamulla ihan jopa meikkasin ja peitin punaisen nenänvarteni ja tasoitin aurinkolasien jättämää rajaa poskipäiltä. Viimepäivien paahtava aurinko on tehnyt tepposensa vaikka kasvoilla onkin ollut viidenkympin suojakertoimet.

Sain jo eilen illalla makuuhuoneen viileäksi kun tuulenvire pääsi vihdoin ikkunasta sisään. Puhtaissa lakanoissa raikas ilmavirta tuntui jumalaiselta, sillä yläkerrassa oli jo aika lämmin. Tänään sää on ollut jo selvästi rakkaampi ja talokin on taas jäähtynyt. Jos helteet ja kuumat yöt olikin siinä, niin ensimmäisen daaliakimpun aika on nyt. Kokosin makuuhuoneen piristykseksi iloisen värikkään kimpun. Tämä juhla on onneksi vasta alkamassa!

Koti ei ole viime päivinä ollut kovinkaan sisustuksellinen, mutta josko pakeneva kuumuus innostaisi taas katselemaan sisätilojakin. Toisaalta olen rehellisestis istä mieltä, että sisätiloja ehtii kyllä katsella monta kuukautta, joten jos nyt ei nappaa, niin mikäs siinä. Sensijaan ulkona ei ole koko vuotta tarjolla yhtä hyvää silmänruokaa.

Ilta venähti tänään pitkäksi, sillä erilaiset seura- ja yhdistysjutut alkavat taas kesän lopulla tulla mukaan arkeen. Eli nyt pitäisi kipaista nopeasti nukkumaan. Huomenna kello kilkattaa kukonlaulun aikaan, ja tietokoneella istumisen lisäksi aion nauttia siitä, että puutarhassa tapahtuu taas. Jos ei muuta, niin kai minusta jonkinlaiseksi työnjohtajaksi on. 😀 Mutta siitä lisää huomenna!

Nyt kauniita unia! ♡

 

kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars 

---

Sunnuntaita ihanat! Upea helleviikko takana ja toivottavasti lämpimiä päiviä on vielä ensi viikollakin edessä. Vaikka liputankin kesäiltojen puutarhahaahuilun nimeen, niin kyllä näiden lämpöisten päivien iltoihin mahtuu myös monia puutarhatöitä. Koska puutarhatöiden pitää olla mukavaa tekemistä, en kuumimpina päivinä ole enää edes yrittänyt rehkiä pihatöiden parissa auringon ollessa korkeimmillaan. Sen sijaan olen ottanut päivisin aikaa nauttimiseen ja puuhaillut mieluummin illalla kun lämpötila hieman laskee. Yhtälö ei ole lainkaan mahdoton edes iltauniselle. Päinvastoin, kun puutarhassa puuhailee illalla viimeiseksi, on suihkun jälkeen levollisen rento olo käydä nukkumaan. Mitä kuuluu heinäkuun puutarhatöihin, siitä tänään enemmän kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa.

Heinäkuu on perinteisesti aina se kuukausi, kun mitään ei istuteta tai siirretä. Kevätistutukset ja perennojen jakamiset ja siirtämiset tehtiin kesän alussa, ja vielä ei ole syysistutustenkaan aika. Heinäkuu on siis juurikin se kuukausi, kun pitää ja kuuluukin nauttia, ja vain ylläpitää puutarhan kesäkuntoa. Onhan sitä toki siinäkin, mutta rikkaruohoillekaan ei juuri heinäkuussa tarvitse kauheasti tehdä mitään, sillä meillä harrastetaan täpötäysiä kukkamaita, joihin rikkaruohot eivät mahdu. Alapihan uusi maa on tietenkin poikkeus, ja sitä on vähän pitänyt tyhjiltä paikoilta nyppiäkin. Muuten heinäkuun puutarhatyöt rajoittuvat kasteluun, nurmikon leikkaamiseen ja puiden ja pensaiden hoitoon. Nurmikosta meillä on miehen kanssa vähän erilaiset käsitykset. Itse tykkään enemmän sellaisesta rennosta ja vähän sinnepäin ja harvoin leikatusta nurmesta. Esimerkiksi näin heinäkuussa pidän siitä, että nurmikkoa kaunistaa ihanat apilapilvet. Mies taas on melko jämpti ja tavoittelee enemmän sitä golfkenttäfiilistä. Ja mikäs minä olen sanomaan. Jos joku haluaa istua 30 asteen helteessä ruohonleikkurin päällä ja kuunnella salsaa, niin olkoon. Nurmikon leikkaus on yleensä ihan koko päivän homma ja pitää sisällään ennen ja jälkeen tehtävän trimmauksen ja erilaisilla koneilla leikkaamista. Mutta uskon, että me jokainen nautitaan puutarhasta vähän eri tavoin, ja koen, että meillä on asiat hyvin, kun mukaan mahtuu molempien tyylejä. Samalla tuo trimmaajani karsii puiden alimpia oksia, jos ne haittaavat leikkurilla työskentelyä ja bongaa samalla myös kuivat ja mahdollisesti maahan putoilleet oksat.

Kun me aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten tultiin katsomaan tätä taloa, ei puutarhasta oikein osannut sanoa mitään. Saatiin kuulla tontin koko, mutta ei oikein oikein osattu hahmottaa, että missä se alkaa ja mihin se loppuu. Yläpihalla kasvoi suuria mäntyjä ja perennapenkin sijainnin saattoi hahmottaa villiintyneen viidakon keskeltä häämöttävistä harmaamalvikeista. Jotain kertoo kai sekin, että kriikunapuut löydettiin vasta seuraavana keväänä. Maantiestä meidät erotti vuosia leikkaamatta ollut orapihlaja-aita, josta paistoi päivä kirkkaasti läpi. En ole koskaan ollut mikään orapihlajan fani, ja pitkään pitikin miettiä, onko kasvi enemmän uhka vai mahdollisuus. Koska aita vaaransi jo ihan vain pihasta poislähtemisen, sen raivaaminen otettiin ensimmäiseksi puutarhatyöksi. Jos mieheni olisi saanut yksin päättää koko aita olisi kaivettu pois juurineen, mutta pidin pääni ja sanoin, että edes jossain kohtaa pihaa pitää olla jokin este, mikä hidastaa lasten pääsyä maantielle.  Ja niinpä aita katkaistiin juuresta ja päätettiin katsoa, mitä tuleman pitää. Selvää oli kuitenkin se, että korkeaksi aitaa ei enää päästettäisi, vaan se saisi pysyä matalana.

Seitsemässä vuodessa aita ei ole korkeutta paljon saanutkaan kasvaa. Vähintään kolme leikkausta kasvukauden aikana on kuitenkin saanut sen kasvamaan aika tiiviiksi ja tuuheaksi. Korkeudestaan huolimatta se toimii myös jonkinlaisena näköesteenä. Musta on ihan ok, että aita kattaa vain pienen pätkän pihan rajauksesta, se antaa jo itsessään kevyemmän fiiliksen, kun ei olla ihan muurien takana. Tuo aidan pieni kulmapätkä ei koskaan kasva kovinkaan tuuheaksi, koska taimia on siinä vain yhdessä rivissä, mutta pieni kulma peittää viemäripolitiikkaa ja on saanut siis sekin pysyä paikallaan. Muuten aita on ihan kiva, ja keväällä sitä reunustaa molemmin puolin sinisenä kukkiva kevätkaihonkukka.

Monille pensaskasveille riittää kerran vuodessa tehty leikkaus, mutta meillä on todettu, että matalana ja muodossa pysyäkseen aita on leikattava usein ja vain pientä lyhennystä tehden. Olen kova ihailemaan kuusiaitoja ja huokailen syvään aina nähdessäni hyvin hoidetun lankasuoraan ja muotoonleikatun kuusiaidan. Joskus jopa ihan vain maisema-ajelulla niitä bongaillaankin. Mutta niin kauniita kuin kuusiaidat ovatkin, ja miten ihanasti ne sopivat juuri maalaismaisemaan, en ole koskaan haaveillut sellaisesta omaan pihaan. Jotenkin avarampi oleminen on mun juttu, ja ehkä edellisen kodin pihassa kuusiaita olikin kiva juuri siksi, että naapuritalo oli heti aidan takana. Meillä ei myöskään muuten juurin harrasteta muotoon leikkaamista, ja pihan kaikki marjakuusetkin on kaivettu pois. Puksipuusta haaveilen, mutta vielä en ole keksinyt oikeaa paikkaa sille. Niinpä tämä yksi aita saa toimittaa tämän muotoonleikatun pensaan virkaa ja rehellisyyden nimissä, sen leikkaaminen ei oikeasti ole minun työni, vaan kuuluu tuolle golfkentänhoitajalle, joka on enemmän suorien linjojen ystävä.

Pakko tässä välissä kuitenkin todeta, että vaikka omaan pihaan en juuri leikattuja pensaita ja puita ole haalinut, niin taitavasti hamlatut puut ovat kyllä kauniiden kuusiaitojen lisäksi yksi ihailuni kohde. Joskin niitä näkee enemmän ulkomailla ja kaupungeissa, mutta on ne upeita!

Fiskarsin PowerGear X Pensassakset on samaan aikaan superkevyet ja älyttömän vahvat. Ne itseasiassa 3,5 kertaistaa omat voimat, joten pensassaksilla muotoilee helposti vahvempaakin kasvustoa. Pitkä terä nopeuttaa työtä ja pitävä pinnoite takaa hyvän otteen ilman hanskojakin. Suomalaisten suosimat tuijat ja marjakuusi ovat niitä perinteisiä muotoonleikattuja. Puksipuu on myös hyvä esimerkki koristekasveista, joiden kanssa pensassaksilla voi oikeasti olla tosi luova.

Vaikka tämän kesän säätä on välillä parjattukin, on sateet kuitenkin olleet melko paikallisia ja sademäärät jääneet kovin pieniksi siihen nähden, mitä alkukesän kuivattama maa olisi vaatinut. Uusi perennamaa syreeneineen, ja kosteutta ja ravinteita tarvitsevine daalioineen, on tietenkin ollut tämän kesän hellän huolenpidon kohde. Daaliat viihtyvät auringossa, mutta eivät kestä jatkuvaa kuivuutta. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että kaivopumppu on laitettava päälle useampana helleviikon päivänä. Ja se on toki kannattanut, sillä kaikki maahan siirretyt perennat ja syreeni ovat juurtuneet hienosti ja daalioiden kasvuakin on ollut ilo seurata.

Vaikka kaivo fyysisesti sijaitseekin juuri tuossa uudessa kukkamaassa, vesipiste on kuitenkin meidän talon seinässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kastelujärjestelmä pitää joka kerta vetää pihan sora-alueen ja ajoradan yli jos mielii saada vettä tuonne alapihan puolelle. Tästä syystä alapihan kastelu onkin ollut viime vuosina jokseenkin vähäistä. Kaatuileva letkukela ja alati solmuun menevä letku kun eivät ole houkutelleet kastelupuuhiin, ja varsinkin, kun ne pitää aina siivota pois, jos pihasta lähtee autolla. Tänä kesänä yksikään kastelu ei ole jäänyt välistä sen vuoksi, ettei viitsisi. Päinvastoin, kastelu on jopa tuottanut ärsytyksen sijaan puhdasta iloa. Kirjoitin tuosta Fiskarsin XL -kokoisesta kärrykastelukelasta Onni kasvaa puutarhassa -postauksessa ja se on tosiaan ollut kaiken kehumisen arvoinen kaveri tämän kesän ajan. Paitsi, että kela on matkalaukun tapaan kevyt ja helppo vetää perässä jopa sorapihalla, sen paras puoli on kuitenkin itsestään kelautuva letku, joka palautuu aina moitteetta vaakatasossa makaavaan kelaan. Nopeat liittimet helpottavat hommaa ja kastelujärjestelmän jaksaa virittää paikalleen vaikka useamman kerran päivässä. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että miten puutarhan inhokkityöstä eli kastelusta, tulikin ihan hetkessä lempparini. Ei ole paljon tehnyt mieli kallistua iltaisin sohvalle, kun vaihtoehtona on daalioiden juottaminen.

Näin heinäkuussa, kun kesää on jonkin verran takana ja kivasti toivottvasti myös edessä, on ihan ilo tuumata, että kesästä on tähän mennessä tullut otettua kaikki irti. En itse kaipaa kesääni kauhean suuria juttuja, vaan mulle puutarha on sitä parasta, mitä kesällä voi tehdä. Tavallaan tuntuu ihan hassulta ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua illat vietetään sisällä. Tai no, toivottavasti myös hiihtäen ja chilejä esikasvattaen. Mutta tiedätte, mitä tarkoitan!? Mikään ei voita kesäiltoja, joina saa puuhailla puutarhassa valoisaan aikaan. Eikä mikään voita niitä kesäpäiviä, kun voi silmiä siristellen ihailla kaikkea sitä, mitä on saatu aikaan. Ja uskon ihan todella, että puutarhassa vietetty kesä ja siitä ammennettu ilo ja onnellisuus kantavat läpi talven ja pimeyden. Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoitinkin, ensi talvellekin pitää olla niitä unelmia ja visioita.

Enemmän Fiskarsin onnellisuustutkimuksesta, onnellisuustakuusta ja kaikista niistä tavoista, joilla puutarhasta voi onnellisuutta ammentaa, löydät lisää tietoa Fiskarsin sivuilta. Vielä ei ole myöhäistä innostua puutarhanhoidosta tänäkään vuonna. Syksy on parasta istutusaikaa ja kuukauden kuluttua kaupoissa on jo hyvä valikoima kevään sipulikukkia!