Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, eli uuteen nousuun uuden viikon kunniaksi. 🙂 Auringonpaiste ja kahvi toki auttavat asiaa, mutta varsinainen superwoman -fiilis syntyy kuitenkin tästä pitkästä Niinmun -neuletakista, joka liehuu perässä kuin viitta. Sen enempää tosielämän kryptoniittia, eli flunssapöpöjä, ei meille kuitenkaan tarvitsisi tulla. Eikä sitä toistakaan inhaa tautia, joka täällä päin kallistaa väkeä petiin ja vessaan. Taas muuten kiinnitetään huomiota käsien pesuun entistäkin enemmän. Yöks!
Täysin kotimainen (Suomessa suunniteltu ja Suomessa valmistettu), neuletakki on samaa Niinmun Verkan -sarjaa kuin kietaisuneuleeni, eli Suomessa kudottua merinovillaneulosta. Pehmeää kuin trikoo, mutta lämmintä kuin villa. Juuri sellaista materiaalia, jonka on tarkoituskin tuntua hyvältä päällä.
Enkä mä oikeasti tiedä, antaako se mitään supervoimia, mutta mukavuus on kyllä yksi superisti merkittävä juttu, joka antaa ainakin joitakin voimia suoriutua tämänkin päivän tehtävistä. Nyt on nimittäin noin ajallisesti kurottava tuota viime viikkoa umpeen, ja minä kurja kun olin jo muutenkin työntänyt joitakin epämukavia asioita tuonnemmaksi. Pitäisi aina tehdä ne tyhmät jutut heti alta pois, eikä vitkutella niin kuin mulla on tapana.
Täällä elellään viimeistä arkiviikkoa ennen hiihtolomaa. Vaikka tuntuukin, että joulu oli ihan juuri, meillä ainakin lapset odottavat jo kovasti lomaa. Laskevat päiviä ja öitä. Eli tämä viikko mennään nyt kokonaisuudessaan vähän perjantaifiiliksellä. Ensi viikolla lähdetäänkin sitten lasten kanssa siskoni luokse, mikä tietenkin tekee lomasta odottamisen arvoista. Sen verran harvoin pääsevät lapset nauttimaan serkkujensa seurasta, ja se edellinen kerta oli tosiaan pikaisesti silloin jouluna. Onni, että molemmissa perheissä lomaviikko osuu samaan aikaan!
Täällä on vietetty viikonloppua lempeän rauhallisessa tunnelmassa ja fiilis on ollut varsin hygge. Verkkareissa ja villasukissa, rennosti kotioloissa ja sohvalla pötkötellessä. Oikeastaan pitkiin aikoihin kunnon lepoviikonloppu tai ainakin lepolauantai. Aikaa perheen kesken, yhteistä iltapalaa ja keittiöpuuhastelua, lauantai-illan sohva-aikaa lasten kanssa, pitkiä yöunia ja raukeaa tunnelmaa. Jos saisin päättää viikonloput olisivat aina tämänkaltaisia. Hygge viikonloppu kun rentouttaa arkiviikon päätteeksi, mutta antaa myös voimia uuteen viikkoon.
Niin tylsiä kuin sunnuntait silloin lapsuudessa olivatkin, nykyään nautin näistä päivistä. Siitä, että mitään ihmeellistä ei tapahdu, asiat menevät omalla painollaan ja sunnuntain rutiinit ovat juurtuneet syvälle. Sunnuntaina kotityöt eivät ole ahdistava pakko, vaan siirtymäriitti uuteen viikkoon. Mutta pyykinpesu ei toki ole koko sunnuntai, tänään myös syödään hyvin, ulkoillaan ja liikutaan. Akut ladataan kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Kerran viikossa on kiva myös istua valmiiseen pöytään. Nyt tarvitseekin vain nautiskella kokkaavasta miehestä ja omasta toimettomuudesta. Ei lainkaan pahaa sunnuntaipuuhaa. 😉
Olen opetellut viime viikkoina täyttämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Pieniä asioita, joista koostuu päivän parhaat palat, viikon parhaat palat – ja lopulta kai koko elämän parhaat palat. Kas, kun huonossakin päivässä on aina aihetta kiitollisuuteen. Lieneekö syynä kiitollisuuden rustailu, vai mikä, näin viikon loppupuolella katselen taakseni varsin iloisin mielin, ja huomaan, että tämä on ollut hyvä viikko. Vaikka päiväkirjaan tulee rustailtua niitä pienempiä nyansseja, ajattelin listata viikon parhaat palat jollakin tasolla myös blogiin.
Maanantaina tuli kymmenen vuotta siitä kun menimme kihloihin. Ehdottomasti viikon parasta palaa. Maanantain kiireiden vuoksi juhlapizza paistettiin kuitenkin vasta tiistaina, ja se maistuikin reippaan lenkin päälle taivaalliselta. Ensi viikolla juhlavuorossa onkin jo hääpäivä.
Vapaapäivä Klaaran kanssa kuuluu myös viikon kohokohtiin. Keskelle päivää osunut neuvolalääkäriaika oli hyvä syy viettää koko päivä rennosti ja olla tekemättä mitään sen kummallisempaa. Pötköttelyä ja lukemista, ekstra-aikaa ihan vain olla.
Keskelle viikkoa mahtui myös erityisen hauska ilta, jona leivoimme esikoisen kanssa. Koska kaapista löytyi kohta vanhenevia suklaahippuja, pikkuleipien tekeminen oli vähintään järkiteko. Onni on myös ihanat naapurit, ja naapurinpojat, joista lapsille on suunnattomasti seuraa ja iloa. Samalla kun minä autoin poikaa leipomisessa, Klaara sai leikkiä ystävänsä kanssa, ja molemmilla lapsilla oli spesiaalia tekemistä. Keksit maistuivat kaikille, ja ilta oli niitä parhaita mahdollisia arki-iltoja.
Yksi viikon parhaista on ehdottomasti luminen maisema, joka saatiin ikkunoiden taakse. Tuolta viherkasvien takaa se pilkistää raikkaana taustana. Eilen jo näytti pahasti kurakeleiltä, mutta viime yö toi uuden puuterin maahan ja puiden oksille. Ensi viikon pakkaset on kiva ottaa vastaan talvisissa tunnelmissa.
Kuvassa työhuone, jonka ikkunan eteen mahtuu Ikean lipasto kuin valettu. Kuvakulma, jota vähemmän on blogissa näkynyt. Joku on joskus askarrellut tähän taloon kiinteitä komeroita parikin kappaletta, ja sekä tämä työhuoneen kaappi (meidän kenkäkaappi), että eteisen siivouskomero säilytettiin remontissa. Työhuoneessa säilytetään myös niitä vähän erilaisia tavaroita, ja tämä kuvassa näkyvä seinänpätkä on se, jonka eteen on kasattu vahvistimet, Niilon viulujutut ja omat kuvaustarvikkeeni. Ehkä ne juuri (yhdistettynä työpöytään) tekevätkin huoneesta sen työhuoneen.
En nyt muista onko suklaahippukeksien ohje ollut ennen blogissa, mutta kyseessä on eräästä lasten keittokirjasta kevyesti modifioitu resepti, joka on yhtä aikaa helppo ja maistuva. Laitoin reseptin nyt tämänkin postauksen joukkoon, jos joku innostuu testailemaan (kuva aukeaa suurempana, jos teksti tuntuu kovin pieneltä). Yksinkertainen ohje on helppo toteuttaa lasten kanssa ja makukin on kekseissä mitä mainioin.
Yksi perjantain kohokohta oli aamuinen sähköposti Cision Finlandilta, jossa ilmoitettiin, että blogini on listattu kymmenen parhaan sisustusblogin joukkoon – ja vielä neljännelle sijalle! Uutinen hämmästytti, mutta toki myös lämmitti. Sitä kun on jo vuosia sitten tuntenut hukanneensa sen punaisen langan, sen yhden oikean määritelmän, jolla omaa blogiaan kuvailisi. Olen silti iloinen, että blogini nähdään vielä sisustusblogina, vaikken itseäni miksikään trendisetteriksi tunnekaan. Blogit ovat kehittyneet, uusia syntyy mielettömällä vauhdilla ja taso on vähintään ammattimaista. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että oma sisustustyyli (se vähän rennompi, kuluneempi, maanläheisempi ja kotikutoisempi) pärjää vielä tuossa pyörteessä. Ja kaikkien varsin nimekkäiden blogien seurassakin vielä! Tulee kiitollinen olo, ja se suurin kiitoshan kuuluu juurikin teille, koska blogista toinen puoli olette te lukijat! ♡
Perjantai-iltaa vietettiin lasten kanssa vanhempieni seurassa, joka sekin antoi mukavaa vaihtelua perusperjantaihin. Ajoissa kuitenkin nukkumaan ja nyt virkeästi viikonlopun kimppuun.
Toki viikkoon mahtuu niin paljon muutakin, mistä olla kiitollinen. Blogille tyypillisesti, tässä vain se pintaraapaisu. Mutta aika pieniä ja tavallisia ovat kuitenkin ne arjen helmet hetket.
Nyt alkaa jo hämärtää, mutta täällä on tänään nautittu auringonpaisteesta ja raikkaasta pakkassäästä. Ulkoilu teki ihmeitä, ja metsäpolulla mielikin lepää. Aika ihanaa, että viikon paras ulkoilusää osuu lauantaille!
Huomenna juhlitaan pientä päivänsankaria, mutta kovinkaan kummoista aktiivisuutta tuo ei nyt tänään ole aiheuttanut. Jotenkin jopa hiukan omituista ottaa näin rennosti, mutta kaipa tähänkin tottuu. Ajattelin nimittäin hyvillä mielin sujahtaa tästä sohvalle muun perheen viereen ja nauttia kiireettömän talvilauantain tunnelmasta.
Täällä vietetään totaalista kotoilupäivää, nautitaan kiireettömyydestä ja laiskasta tunnelmasta. Ikkunan takaa avautuu maisema, jonka talvinen kuura on muuttanut satumaisen kauniiksi. Luvassa siis myös ulkoilua. Täydellinen sunnuntai!
Muutama kuva meidän sunnuntailta. Ihan tavallista elämää, eikä sen enempää tarvitakaan.
Tiedättehän sen pahanolontunteen, joka alkaa ehkä stressistä tai muuten ikävästä elämänvaiheesta. Perässä tulee päänsärkyä, ihme kipuilua pitkin kehoa. Univaje kasvaa, mieli ei pysy kasassa ja virkeänä kuten pitäisi. Kyse on siitä, että keho ja mieli keskustelevat toistensa kanssa. Ja joskus niillä synkkaa jopa niinkin hyvin, että on lopulta vaikeaa huomata mistä se kaikki lähti liikkeelle – siitä fyysisestä vai psyykkisestä kipuilusta.
Näin loppuvuodesta jokaisella on mielessä hyvä olo. Tai no, uusi vuosi ja parempi olo, se ehkä kuvaa tilannetta paremmin. Miten tulla tasapainoisemmaksi, vahvemmaksi tai pirteämmäksi? Danone Activia on luonut kansainvälisen Live InSync -kampanjan, jonka mukana pääsen nyt itsekin miettimään näitä tasapainoiluja loppuvuoden kunniaksi, ja nappaan teidät ajatuksenvirtaan mukaan. Mistä hyvä olo ja hyvinvointi kumpuavat? Entä tehokkuus tai luovuus?
Live InSync ei tarkoita metodia, jolla meistä yritetään tehdä supernaisia superarjen keskelle, täydellisinä viitoinemme ja supertreenattuine vartaloinemme. Kyse on enemmänkin tasapainon etsimisestä, oman jaksamisen kunnioittamisesta ja siitä, että opettelemme kuuntelemaan niin kehoamme, kuin mieltämme. Kuulostaa äärimmäisen hyvältä, mutta entä kun mielessään käy läpi kaikkia niitä elämän parannuskohtia ja löytää itsensä loputtoman pitkän muutoslistan edestä. Pitäisi sitä, pitäisi tätä…
Henkilökohtaisesti koen, että oma hyvä oloni kumpuaa hyvin monestakin pienestä tekijästä. Levollisuus ja harmonia ovat asioita, joita monien kanssasiskojeni lailla yritän etsiä ympäriltäni. Koti sisustetaan kutsuvaksi ja rauhalliseksi. Ympäriltä karsitaan erilaisia ärsykkeitä ja haetaan sitä omaa turvapaikkaa, jossa kynttilänliekin lepatus meditoi ja rauhoittaa. Joskus on puhuttu siitä, että sotkuinen työpöytä kuvaa omistajansa päänsisäistä tilaa, ja allekirjoitan tämänkin. Itselleni siisteys ja järjestys ovat äärimmäisen tärkeitä, joskin lapsiperheessä kovin muuttuvia tekijöitä. Mutta kuvittelepa itsesi sinne viikkosiivouksen jälkeiseen tilaan: Kimppu tuoreita kukkia pöydällä, kenties jotakin hyvää syötävää, lasi viiniä ja kirja. Tila jossa ympäristö ja oman sisäinen oleminen ovat järjestyksessä, ja henki kulkee paremmin, kun ympäriltä on raivattu kaikki tarpeeton. Äitinä huomaan, että mahdottoman kaaoksen ja lelurallin keskellä sama harmonia löytyy luonnosta. Rauhallinen kävelylenkki ja kauniit maisemat, ei häiriötekijöitä eikä kiirettä.
Toisaalta tuollainen InSync -hetki voi tulla tilanteessa, jossa luovuus ja tekemisenilo pääsevät valloilleen. Kadehdin pitkään äitini kaltaisia käsityöihmisiä, jotka kokevat suurta flowta ja arjesta irtautumista harrastuksensa parissa. Lopulta ymmärsin, että minulla on vastaavia tunteita ihan olemassa olevien harrastusteni parissa. Jopa työ on välillä niin mukaansa tempaavaa, että saatan jumittua paikalleni ja kadottaa ajantajun aivan täysin. Minulla on taito uppoutua ja innostua, lopulta sillä mitä teen tai saan aikaiseksi, ei juurikaan ole merkitystä hyvänolontunteeni kanssa.
Nykypäivänä arjen tasapaino ja harmonia koetaan liian usein hyvin organisoidun kalenterin avulla. Halutaan loistaa työelämässä ja huoltaa kehoa vapaa-ajalla. Näissäkään ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta siinä kaiken järjestelyn keskellä ihminen usein unohtaa mitkä ovat ne asiat, joista se hyvä mieli oikeasti tulee. Kun kalenteriviikko on saatu kunnialla läpi, ja vihdoin on aikaa tarttua kirjaan, leipoa pullaa tai nauttia kuppi teetä naapurin rouvan kanssa, huokaistaan syvään ja todetaan, että olipa viikko. Ja juuri sillä hetkellä on ehkä käsillä se koko viikon synkkaavin hetki. Aika jolloin keho rentoutuu ja mieli vaeltaa vapaasti. Miksi ihmeessä tämä nautinto on nykyisin niin monen päivä- tai viikko-ohjelmassa kohdassa “jos jää aikaa”?
Älkää ymmärtäkö väärin, koen liikunnan hyvinkin voimakkaana hyvän olon tuojana. Kunnon hikitreeni ja tekemiseen keskittyminen vievät kyllä ajatukset pois arjesta ja kiireestä. Keho ja mieli tekevät töitä yhdessä, kun paketista kaivetaan ne viimeisetkin voimanrippeet. Silti liikunta on minulle, kuten niin monelle muullekin, asia jossa mennään hyvin helposti ojasta allikkoon. Flow-tilan raja ylitetään kun halutaankin vain saavuttaa jotakin lisää. Olla parempia, tehdä enemmän ja kovempaa. Silloin ajaudutaan pois siitä InSync -tilasta. Unohdetaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, kuvitellaan, että ruoskimalla muutumme paremmiksi ihmisiksi. Itselleni liikunta on äärimmäisen suuri sudenkuoppa tässä suhteessa, mutta toisaalta sen kanssa onnistuu paljon paremmin, kun mieli on hyvin kasassa muiden tekijöiden suhteen. Silloin tekemiseen yhdistyvät myöskin lempeys ja armollisuus – ja ruoska jää käyttämättä.
Vaikka tämä loppuvuosi on täynnä erinäisiä kiireitä ja mieli hetkittäin synkkeneekin stressin alla, voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, että vuosi 2016 on ollut suuri hyvinvoinninvuosi. Viimeisten, kohta 12 kuukauden aikana, olen oppinut itsestäni enemmän kuin edellisinä vuosina yhteensä, ja tekemiseeni on löytynyt lempeys. Olen opetellut irrottamaan suuremmasta kontekstista ne itselleni tärkeimmät asiat, ja onnistunut löytämään paitsi omat kipukohtani, myös ne hyvän olon tuottajat. Mutta mksi jättää kesken hyvin alkanut matka? Niinpä seuraava vuosi tuokoon tullessaan uusia oivalluksia ja elämänviisautta. Jatkan tästä aiheesta vielä toisenkin postauksen verran, ja palaan kertomaan omista keinoistani tasapainon löytymiseen. Niistä pienistä arkisista valinnoista, joista syntyy kunnioitus omaa kehoa ja mieltä kohtaan. Enemmän tietoa Live InSync -kampanjasta, sekä naisten tarinoita elämänhallinnasta löydät täältä.
Meillä on perinteisesti vietetty itsenäisyyspäivää syntymäpäiväjuhlien merkeissä, mutta koska tänä vuonna juhlat päätettiin viettää vasta tulevana viikonloppuna, ajattelin nautiskella tämän päivää kansallisesta juhlastamme. Kahdeksan vuotta sitten linnanjuhlat jäivät välistä, koska olo tuntui jotenkin oudolta ja keho vaati unta. Sen jälkeen itsenäisyyspäivän vastaanotot ja pukuloistot onkin jääneet juhlajärjestelyjen tai raivausten jalkoihin. Tänään tilanne korjataan, sillä illaksi olen varannut itselleni sohva-aikaa, lasin viiniä ja kosolti suklaata.
Jonkinlaista raivausta pitää kuitenkin tämäkin päivä sisällään. Nimittäin nyt juostaan kellon kanssa kilpaa, ja yritetään saada kotiin jonkinlaista järjestystä ja rauhaa. Porakoneen surina, vasaran naputus ja maalipensselin suhina ovat tämän päivän tunnusääniä. Mutta eiköhän tästä vielä kotikin saada siihen kuntoon, että viikonloppuna uskaltaa päästää vieraita sisään. 🙂
Toivottelen teille leppoisaa ja kaunista itsenäisyyspäivää!
Täällä on elelty toista adventtia vähän tahmeissa tunnelmissa. Itse en ole oikeastaan saanut juuri mitään aikaiseksi (flunssa-aalto tuntuu saavuttavan meidätkin), ja lopun päivää ajattelin jatkaa samalla linjalla. Onneksi aina ei tarvitse ollakaan niin kauhean tehokas, ja sunnuntai jos mikä on hyvä päivä pieneen lorvailuun. 🙂
Onneksi edessä on myös tynkäviikko ja itse pääsen pikkujouluttelemaan huomenna jo toistamiseen, eli nyt on hyvä tilaisuus puhallella kaikki joulu- ja synttäristressit pihalle. Makoilla sohvalla kirja kädessä, ja meditoida kuorimalla klementiinejä. Nautinnon kruuna Da Capo -boxi, jonka mies toi kaupasta tuliaisiksi. Joskus perinteinen rokulipäivä tekee ihan hyvää!
Vielä muistuttelisin Lifestyle La Luna -alennuskoodista, joka on voimassa enää tämän päivän ajan. Koodin löydät täältä.
Marraskuun viimeinen. Maa on valkoinen (joskaan ei kovin paksusti), ja ulkona näyttää huomattavasti talvisemmalta kuin viikko sitten. Tässä kohtaa on kai jo ihan luvallista pohtia valkoista joulua.
Marraskuu meni jotenkin hups vain ja ohi, ja jos olisi kyse mistä tahansa muusta kuukaudesta, voisin vaatia sen uudelleen elämistä. En kuitenkaan kaipaa pimeyttä ja vesisadetta, joten annetaan marraskuun huomenna levätä rauhassa. Kuukausi on ollut jonkinlainen “kodin kuukausi”, sillä muutosten pienuudesta huolimatta, viimeisen kuukauden aikana koti on kokenut taas paljon. Esimerkkinä yhdessäkin kuvassa näkyvät puunväriset karmilistat ja seinästä roikkuva sähköjohto. Työhuone koki todellisen muodonmuutoksen (Näette sitten joskus, kun sähkötarvikkeet ja maalipurkit kasataan sieltä pois, ja tietokone ym. tavarat saadaan paikalleen.), lastenhuone päivitettiin uudelle ajalle ja olkkari sekä pianohuone saivat uudet matonsa, sähköjä, sekä pientä maalikorjailua. Mattojen pyörityksellä sai toki pari muutakin huonetta uutta ilmettä, ja sähköasioiden sekä listojen kanssa jatketaan vielä. Onhan tässä ollut kaikenlaista, ja koko kuukauden tavarat ovat olleet hujan hajan (mikä korreloi stressitasoni ja ärtymykseni kanssa). Täytyy silti myöntää, että henkilökohtaisesti pidän enemmän siitä, kun puretaan ja rakennetaan, koska noissa isommissa jutuissa ne muutoksetkin ovat suurempia.
Aikaisin aloitetut jouluvalmistelut sen sijaan tyssäsivät heti lahjojen ostamisen jälkeen, ja nyt olisi järjestettävä kahdet syntymäpäivät, ja joululaatikot, limput, piparit ym. odottavat myös tekijäänsä. Tähän kun lisätään lähes joka illalle jokin joulu -alkuinen tapahtuma tai meno, saadaan seuraavasta parista viikosta kunnon puserrus aikaiseksi.
Sunnuntaina oli tarkoitus kaivaa tontut vintiltä, kuten ensimmäisenä adventtina viimeistään on ollut tapana, mutta sekin homma jäi näiden muiden juttujen alle. Aamulla poika kuitenkin tokaisi, että huomenna pääsee jo Nissen taskuille, ja katsoin viisaimmaksi hakea tonttukoplan sisälle lämmittelemään. Kalenteritontut taitavat jäädä tänäkin vuonna keittiöön, koska näin unohduksensa huomanneen tontun on helpompi korjata virheensä herättämättä lapsia kesken toimenpiteen. Täysi arvoitus alkaa olla myös taskujen sisältö, sillä luulenpa taloutemme pikkuauto- ja pinnikiintiön olevan aika lailla täynnä. Meillä käy kyllä siinä mielessä käytännöllinen tonttu, että välillä taskuista löytyy myös hammasharja tai hammastahnaa, sukkia, alusvaatteita ja muita käyttötavaroita. Kommenttiboksiin saa kuitenkin jättää loistavia ideoita kalenteriyllätyksiin!
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulukuuhun siirtymistä kaikille! Marraskuu on kohta takanapäin!
Täällä jatkuu kotoilut, parannellaan nyt oikein kunnolla, niin vältytään mahdollisilta jälkitaudeilta.
Ajankuluksi on luettu kasa kirjoja, lakattu kynsiä, tehty kampauksia ja yritetty nukkua jopa päiväunet (siinä kuitenkaan onnistumatta). Aamupäivällä ulkona satoi jonkin aikaa valtavasti räntää, mutta lopulta sekin taas muuttui vesisateeksi. Silti ulkona on juuri nyt valoisampaa, kuin pariin päivään yhteensä, eli kaipa tuo pilvimassa on vihdoin älynnyt aloittaa vetäytymisensä. Tuleville päiville on luvassa jopa auringonpilkahduksia, pakkasta ja lunta, joten väitän, että olemme kuluttaneet päivistä ne kaikkein joutilaimmat sisätiloissa.
Tässä muutaman päivän sisällä olen ladellut loputtoman pitkän listan tekemättömiä ja alati roikkuvia rästihommia, joiden kimppuun pitäisi käydä vielä tämän viikon aikana. Aamulla saimmekin kotiin toimitettuna lisää karmilistaa, ja juuri hetki sitten Kiidon Kauko pimputti ovikelloa ja toi laatikollisen väliovenpainikkeita. Tiedossa on myös pientä säätöä lastenhuoneeseen, sekä yksi askarteluidea, jonka ajattelin toteuttaa ehkä vielä tänään.
