Kynttilöitä, kynttilöitä ja kynttilöitä! Olenko kertonut, että tykkään kynttilöistä! 🙂
Tänään on pötkötetty koko perhe sohvalla ja katseltu leffaa. Otettu niin rennosti kuin vain suinkin. Silti luulen, että olen ansainnut lasin hyvää punaviiniä lauantai-illan kunniaksi. Kenties lisää sohvailua, ja sitten (toivon mukaan) oikein pitkät ja hartaat yöunet.
Nyt on tosi hygge fiilis! Suloista iltaa. ♡
Ihanaa viikonloppua murut!
Varsin syksyinen fiilis, eikö? Ihana poltella kynttilöitä ja fiilistellä viikonloppua.
Eilisestä tulijollakin tapaa someton päivä, kun blogiin en ehtinyt päivittämään mitään, ja illalla oikein tietoisesti pidättelin itseni lisäämästä kynttiläkuvaa instagramiin. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että kun nyt on jo koko päivä oltu päivitysvapaalla, niin jatketaan sitten loppuun asti. Ja hei, joskus se tosiaan on ihan hyväkin, vaikka en mä kyllä myönnä olevani mikään äärimmäinen someorja. Mieluummin vietän vapaa-aikani muuten kuin tietokoneella tai puhelinta selaillen – vaikka sitäkin toki päiviin mahtuu.
No mutta se eilisestä, ja nyt tuohon otsikkoon, eli tuoksuvinkkiin, joka on ihan pakko jakaa! Muistatte ehkä, kun juuri taannoin kirjoitin Uudet löydöt ja vanhat suosikit -postaukseen, etten hetkeen tarvitse uutta kosmetiikka. No pah, eihän tuosta juuri päästy eteenpäin, kun lähdinkin jo Visit Swedenin matkalle, ja kas: Löysin itseni Taxfree-ostoksilta. Mutta jälleen kerran enimmäkseen sieltä luonnonkosmetiikkahyllyltä. Matkaani tarttui ruotsalaisen Emma S. -merkin body mist, eli vartalotuoksu. Olen ennenkin kirjoitellut siitä, miten huono olen käyttämään hajuvesiä, ja vaikka kuinka opettelen, se tuoksu unohtuu noin viitenä päivänä seitsemästä. Siksi tykkäänkin juuri näistä body mist -tyylisistä kevyistä suihkeista, joita tulee helpommin suihkittua esimerkiksi suihkun jälkeen. Ja tässä oli niin vastustamaton tuoksu, etten voinut jättää pulloa hyllyyn. Oikeastaan tuoksu on niin hyvä, että harkitsen vakavasti saman Rue de Varenne -tuoksun hankkimista ihan eau de toilette vahvuisena, vaikka ehkä sen käyttö sitten jäisikin taas vähemmälle.
Tykkään tuoksuista, joista tulee puhdas ja kevyt fiilis, ei liian hyökkäävä, ei karkkimainen tai jäykkä. Tämä on juurikin sitä, ja jos yhtään olet kaltaiseni hajuveden skippaaja, tämä body mist on hyvä vaihtoehto. Tuote tuoksuu, mutta ei heti suihkutettaessakaan liian vahvasti. Ja onhan tuo vartalotuoksu myös parfyymia huomattavasti edullisempi (tämä taisi laivassa maksaa noin 27 euroa).
Syksyisissä fiiliksissä mennään. Kaunista lauantaita!
Tiedätte varmaan sanonnan “nostaa kätensä ylös”, jolla kai tarkoitetaan jonkin tasoista luovuttamista. Sitä että sillä hetkellä ei pysty muuhun, tai ei vain enää jaksa enempää. No, harvemmin tulee käsiään heiluteltua luovuttamisen merkiksi, mutta olen huomannut, että nykyään tulee nostettua hyvinkin usein jalat ylös. Kun hommat ei suju kuten olin suunnitellut, tai muuten vain ottaa joku juttu kovasti päähän, kiskaisen ketarat kohti kattoa ja tartun vaikkapa kirjaan. Sinänsä huomattavasti hyödyllisempää, kuin esimerkiksi hiustensa repiminen pätkivän nettiyhteyden vuoksi. Kun asialle ei voi mitään, on parempi puhaltaa hetkeksi paha ilma ulos, ja nollata aivot uuteen nousuun.
Jos pitäisin kirjaa näistä jalat ylös -tilanteista, ja etenkin niihin johtaneista syistä, top 10 olisi varmaan kaikki johonkin tekniseen ongelmaan liittyvää. Milloin hyytyy tietokone, milloin temppuilee kamera, tiskikone, tai ihan vaan vaikka kännykkä. Ylipäätään joku niistä aparaateista, jotka on kehitetty helpottamaan ihmisen elämää.
Näissä teknisissä ongelmissa tietysti parasta on se, että jalkojeni osoittaessa kattoa, joku muu korjaa ongelman, tai se korjaantuu itsestään. Monessa muussa tilanteessa tämä on vain tapa lykätä väistämätöntä toimintaa tuonnemmaksi. Mutta harjoitus tekee mestarin siinäkin. Koita vaikka; Mukava asento ja kirja käteen, ihan varmaan saat lykättyä kylppärin siivouksen ja imuroinnin huomiselle.
Kivaa torstaita!
Hello hello ja kivat sunnuntai-illat!
Meillä on vietetty tänään varsinaisen mukavaa päivää leffareissun merkeissä. Ja oikein kun kaupunkiin lähdetään, niin pitäähän sitä viimeisen päälle laittautua, eikös vain!? Uskaltauduin ensimmäisen kerran koittamaan ghd:n muotoilurautaa hellästi Klaaran hiuksiin, ja tulihan niistä kivat!
Kuten olen tainnut joskus kertoakin, pillitän aina elokuvissa ihan äärettömän herkästi, ja tälläkään kertaa ei päästy kuin mainoksiin asti. Jouduin nimittäin kaivamaan nenäliinat esille jo asuntolainamainoksen puolivälissä. Itse Dorin etsintä sitten olikin enemmän tai vähemmän itkuista puuhaa alusta loppuun. Hauska päivä ja kiva elokuva – itkemisistä huolimatta!
Tuntuu, että viikonloppu mennä hurahti taas sellaisella vauhdilla, ettei mukaan edes kunnolla ehtinyt. Tämä siitäkin huolimatta, että pariin päivään mahtui montaa lajia aina päiväunista lähtien.
Nyt kuitenkin sunnuntai-illan puuhien pariin, ja uuteen viikkoon valmistautumaan.
Voi että. Nyt en oikein edes tiedä, mistä aloittaisin tätä asiaa kertomaan, sillä suloisten kissakuvien lisäksi tällä tarinalla on myös surullinen kääntöpuolensa. Mutta lähdetään nyt vaikka siitä, mistä kaikki alkoi.
Eilen oli tosiaan ihana lämmin päivä, ja päätin päivällisen jälkeen nakata Klaaran rattaisiin ja lähteä sulattelemaan pasta-ateriaa. Naapurin pojan oli tarkoitus tulla meille, joten Niilo jäi hetkeksi yksin kotiin. Tehtiin Klaaran kanssa 40 minuutin hikilenkki aivan ihanissa fiiliksissä ja kun siinä viiden jälkeen saavuttiin kotipihaan olikin vastassa aikamoinen porukka. Naapurin poika oli tullut äitinsä ja pikkuveljensä kanssa ja miehenikin oli kotiutunut. Jotain oli kuitenkin tekeillä; tiedättehän miten sellaiset asiat aistii jo kaukaa.
No siinä ne olivat. Kaksi pientä kissanpentua, jotka olivat kovasti pyrkineet meille. Naapuriin oli jo soiteltu, ja naapurit olivat soitelleet edemmäs. Laitettiin Facebookiin kuvaa ja kyselyä, vielä tarkistettiin joku talous soittamalla… Mutta ei, kukaan ei kaivannut kissanpentuja. Toki se varmaankin jossain syvällä sisällä oli meille kaikille tiedossa, mutta jotenkin sitä tietysti haluaa uskoa siihen mahdollisuuteen, että kaikki olisi kuitenkin ihan hyvin ja karkulaiset vain pitäisi palauttaa. Kaksi pientä kävivät ahnaasti kiinni ruokaan ja veteen. Mitä todennäköisemmin yksikertainen nälkä ajoi kaksikon meille.
Meillä on tässä naapuri, joka on enemmänkin ollut tekemisissä löytöeläinten kanssa, ja hän tuli myös paikalle kesken työpäivänsä. Harjaantunut silmä tarkasteli pennut ja huomasi korvapunkin jätöksiä. Mutta mitä kissoille tehdään? Hän ei voisi ottaa kahta pentua tuosta vain, koska taloudessa on jo sekä koira, että kaksi kissaa. Löytöeläinkotiin/koiratarhurillekin soitettiin, mutta hei, katsokaa nyt noita! Niinpä me sitten sovittiin, että vähän myöhemmin naapuri tulisi noutamaan pennuista toisen, ja toinen jäisi meille – ainakin toistaiseksi.
Näissä kuvissa pentukaksikko turvautuu toisiinsa meidän kuistilla ennen kuin toinen noudettiin uuteen kotiinsa. Ja kyllähän me kovasti sitäkin mietittiin, voiko kaksikkoa edes erottaa. Niin tiiviisti he kehräsivät toisiaan vasten. Parin tunnin päästä naapuri saapui takaisin penturuokien kanssa, ja toinen kissoista lähti hänen mukaansa. Siihen me sitten jäätiin tämän toisen kanssa ihmettelemään, että mitäs tässä nyt sitten tehdään.
Se taisi olla aikaisen viime keväänä, kun Niilo lähti naapuriin leikkimään ja tuli itku silmässä kotiin. Tienposkessa makasi kaksi kuollutta kissanpentua. Hirveä tapaus, ja vaikka sillekin halusi jotenkin löytää edes jollain tapaa luonnollista selitystä, ymmärrän kyllä, että kissat on siihen tarkoituksella heitetty. Niistä on haluttu vain yksinkertaisesti päästä eroon. Tuo tapaus luonnollisesti kosketti myös lasta aika voimakkaasti, ja eilen se palasi ajatuksiimme.
Koska mun sisällä on joku, mikä haluaa aina viimeiseen asti uskoa parhaisiin ja onnellisimpiin loppuihin, sanoin lapsille että tämä pentu voi jäädä meille, mutta meidän pitää varautua, että oikea omistaja löytyy ja kissa lähtee omaan kotiinsa. Yön yli nukuttuani totesin kuitenkin miehelleni, että mikäli kissoilla on omistaja, en ehkä halua antaa raukkaa takaisin. Järki sanoo, että se omistajasuhde ei ole kovin tiivis, ja tätä mieltä oli tänään eläinlääkärikin. Hän perusteli heitteillejättöä sillä, että kissa on aliravittu, ja tässä, 10 viikon iässä, se olisi korkeintaan tullut lähimmästä talosta näillä etäisyyksillä. Kyselijöitäkään kun ei ole ilmaantunut. Valitettavasti tämä aika vuodesta on kai juurikin se, kun löytöeläinkodit pullistelevat kissoista ja moni tiputtaa pikkupallerot matkastaan. Tällä kertaa pallerot olivat kuitenkin elossa.
Nyt sekä meillä, että naapurissa, on eläinlääkärin tarkistamat, rokottamat ja loishäädöt saaneet kissanpennut. Perheemme vahvistui pitkästä aikaa pienellä pojalla, jonka rokotuskortissa tosin vielä on nimen kohdalla tyhjää. Jonkin sortin kissanristiäiset on kai tiedossa.
Meidän perheen ei ollut suinkaan tarkoitus kasvaa, eikä suunnitelmissa ollut ollenkaan toisen kissan hankkiminen. Mutta kaipa tämä on se tilanne, jossa kohtalo laittoi sormensa peliin. Vielä edelleen katsomme rauhassa, miten yhteiselo eläinten kesken sujuu, ja mikäli ongelmia tulee, asiaa täytyy miettiä uudelleen.
Kaikesta huolimatta nämä olivat nyt kuitenkin jonkin sortin vauvauutisia. Meitä on nyt yksi lisää!
Mutta hyvät ihmiset: Leikkauttakaa kissanne, jos ette ole 100 prosenttisen varmoja, että haluatte pentuja ja olette valmiita pitämään niistä huolta!!! Pätee uroskissaan samalla tavalla kuin narttuunkin. Facebookista löytyy jopa sivu, joka markkinoi erilaisista leikkauskampanjoista, ja sitä kannattaa mainostaa, vaikka itselläsi ei kissaa olisikaan.
Aurinkoiset sunnuntait!
Painelin eilen jo yhdeksältä sänkyyn kirjani kanssa ja posotin ruhtinaalliset yli 12 tuntia unta. Voinen sanoa, että olo on muuten kohtalaisen levännyt! Ja virkeänä onkin kiva viettää viikon parasta päivää, eli sunnuntaita. Tosin en ajatellut tehdä mitään kovinkaan kummoista tai erityistä pirteyttä vaativaa. Ruokailukin on tarkoitus kuitata pitsalla.
Näin on kuitenkin kiva. Nuoruusvuosien yöelämä on jäänyt kauas taakse, ja lapsetkin nukkuvat yönsä putkeen. Muistan, että tämä on sitä, mistä haaveilin monta vuotta. Oli öitä, jolloin olisin antanut vaikka oikean käteni, kunhan olisin saanut vain nukkua kenenkään herättämättä. No, aikansa kutakin – onneksi! Kai sitä sitten taas jossain kohtaa valvotaan öitä, ja odotellaan teini-ikäisiä kotiin. Siihenkin pitää vissiin varautua. 🙂
Viettäkäähän leppoisa sunnuntai ja nauttikaa kesäisestä lämmöstä. Toivon todella, että tämä säätila jatkuu vielä monta viikkoa!
Yksi maailman ihanimmista tunteista: Siisti koti!
Tänään on ollut perinteinen siivouspäivä, eikä masokismini suinkaan loppunut imurointiin, lattioidenpesuun ja pölyjenpyyhkimiseen, vaan sainpa myös kasan rästitöitä tehtyä. Koko päivä omistettu asioille, joita tulee siirrettyä aina sinne jonnekin tulevaisuuteen, vähintään huomiselle. Olen itsestäni ylpeä!
Raikkaassa tuulessa päivänsä viettäneissä tekstiileissä tuoksuu muuten vahvasti syksy. Tai sitten se on vain se raikas tuuletuksen tuoma tuoksu, jota meillä ei ole vähään aikaan nuuskuteltu. Voi, mihin kummaan olen kadottanut sisäisen himosiivoojani? Sille olisi nykyarjessa käyttöä! 🙂
Mutta hei, lupasin arpoa voittajan Nespresso -arvonnalle, ja nyt on sekin tehty! Nespresson kahvikone lähtee tällä kertaa Minnalle, joka kirjoitti aamuistaan näin: “Hyvä päivä alkaa hyvällä aamulla; silloin on hyvä aamu, kun olen nukkunut riittävästi, voi jokusen minuutin venytellä sängyssä ennen ylösnousua, puolen tunnin lenkki koirien kanssa sekä kunnon aamiainen radiota kuunnellen. Tolla reseptillä menty kauan ja hyvin on toiminut. Kapselikahvinkeitin kruunaisi aamut!”
Onnea voittajalle, ja kiitos jokaiselle osallistujalle!
Tuntuu, että tätä nykyä tässä talossa kaikki pakoilevat siivoamista, mutta kas kummaa, kun en ole itse tullut ajatelleeksi kiivetä kaapinpäälle odottamaan, että joku muu huiskii hommat kuntoon. Mahtaisikohan toimia!?
Ihanaa iltaa
Hei ihanat!
Täällä aurinko jaksaa aina välillä pilkistää pilvien raosta, ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin! Luvassa on siis ulkoilua, ja viikonlopusta nautiskelua!
Näiden muutaman aurinkoisen aamupäivän räpsyn myötä halusin vain toivotella teille ihanat viikonloput.
Rentoa lauantaita!
Viikonloppu! Hah, kuulostaapa sekin jotenkin ihanalta! Tulee mieleen Peppi Pitkätossu, joka halusi kouluun vain saadakseen lomia.
Huokaisen myös vähän helpotuksesta, sillä perjantai on se taivaallinen päivä, kun kenelläkään perheestämme ei ole yhtä ainutta harrastusta. 🙂 Voi siis joko ihan vain olla, tai tehdä asioita vähän spontaanimmin. Perjantaina herkutellaan jälkkäriksi myös perinteisellä herkulla, omena-kaurapaistoksella (ohje löytyy postauksesta).
Viikonlopulle ei ole järin suuria suunnitelmia, taidan nauttia huomisen päivän ihan vain siitä, että on viikonloppu. Pieni viikkosiivous pitää perjantaihin mahduttaa, ja sitten onkin ihana vain nautiskella olostaan. Tänään on myös Dicte-ilta, viikon kohokohta kai tavallaan sekin. 🙂
Omena-kaurapaistos
n. 8 (pientä) omenaa
100g voita
6dl kaurahiutaleita
2dl sokeria
rasvaa astian voiteluun ja kanelia mausteeksi
Kuori omenat ja poista siemenkodat. Lohko omenat ja lado omenan lohkot voideltuun uunivuokaan/-astiaan. Ripottele päälle kanelia.
Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokeri. Lisää kaurahiutaleet rasva-sokeriseokseen ja sekoita kunnes hiutaleet ovat kaikki saaneet annoksensa voita. Levitä kaurahiutaleet omenoiden päälle ja paista uunissa 200°C kunnes pinta on kullanruskea ja omenat kypsiä. Tarpeen vaatiessa peitä pinta (esim. leivinpaperilla) ja jatka paistamista.
Höpötetään intiaanikesästä, mutta ainakin kun juuri vilkaisin säätietoja, tänne meille päin on luvannut vielä seuraavat neljä päivää vesisadetta. Mutta jos nyt satut viettämään viikonloppusi paikassa, jonne se intiaanikesä yltää, nauti lämmöstä ja auringosta ihan kaikin aistein.
Ihanaa viikonlopun aloitusta ja perjantaifiilistä kaikille!
Kiiltokuvamaista ja viimeisen päälle harkittua. Mielipide, joka yhdistyy usein blogeihin. Tässä lähiaikoina olen törmännyt useampaankin blogia koskevaan ajatuseen niin omassa mielessäni kuin muiden kanssa keskustellessa. Täydellisyyden tavoitteluun, elämän kiillotukseen ja siihen, mikä on aitoa.
Valehtelisin väittäessäni, ettei bloggaaminen ajoittain olisi tuonut itsellenikin tarvetta olla parempi vähän kaikessa. Kyllä se taitaa olla ihan normaalia useamman bloggaajan kohdalla, vai pitäisikö käyttää sanan normaalia sijaan ilmaisua inhimillistä. Totta kai bloggaajakin kokee paineita joko omasta ulkonäöstään tai elämästään ylipäätään. Pitäisi olla nätimpi tai hoikempi (tässä kohtaa jo nuorempikin), esitellä viimeisimmän sesongin muotia, sisustaa kotia jatkuvasti ehkä kalliimmilla design-tuotteilla tai vähintäänkin herätä joka aamu luovana ideanikkarina. Lapset pitäisi pukea niinikään design-kuoseihin, ja kenties olla vähintäänkin hiilareita ja gluteenia karttava vegaani, joka jaksaa pöristää itselleen smoothien ainakin kolmesti päivässä kotimaisista marjoista, luomuhedelmistä ja superfoodeista.
Mutta onko täydellisyyden tavoittelu ainoastaan bloggaajiin kohdistuva ongelma? Nykypäivänä kun joka tuutista tulee ulos terveellisiä elämäntapoja, (jopa vääristyneitä) kauneusihanteita, ihmisiä jotka jaksavat päivästä toiseen huippusuorituksia (ja menestyvät vielä urallaan ja parisuhteessaan), joutuu jokainen koville. Kun samaan aikaan pitäisi olla mestari ihan kaikessa ja vielä nukkua kunnon yöunet, elämä menee pakostakin solmuun – oli sitten bloggaaja tai ei. Ja mistäkö tiedän? Siitä, että olen itse sortunut tuohon ansaan jo paljon ennen kuin sana blogi oli edes kantautunut Suomeen.
Väitän, että 1990-luvun loppupuolella musiikkikanavalla tiuhaan pyörinyt Everybody’s Free (To Wear Sunscreen) (Baz Luhrmann), biisi (en tiedä, miten musikaalisesta pätkästä nyt lopulta on kyse), nousi jonkinlaiseen kulttimaineeseen. Elämänohjeineen tuo video teki tuolloin itseeni suuren vaikutuksen, ja varsinkin kohtaa “Do not read beauty magazines, they will only make you feel ugly” on tullut sittemmin lainattua elämässä useaankin otteeseen. 1990-luvun jälkeen maailmassa ja elämässä on ehtinyt tapahtua, mutta totuus kauneusihanteista, ja niiden kyvystä murtaa itseluottamustamme, on säilynyt tähän päivään asti. Sama pätee myös muihin ihanteisiin, sillä tuskin olen ainoa, jolle oma koti tuntuu ihan hemmetin tylsältä ja vaatimattomalta kun on hetkeksi syventynyt laadukkaan sisustuslehden antiin. Puhumattakaan niistä joulunumeroista, joissa kiirettä ja stressiä ei ole tippaakaan, vaan koti huokuu tunnelmaa, ihmiset iloa ja maailmassa on kaikki aivan helkkarin täydellisesti.
Koen siis täydellisyyden tavoittelun suhteen ponnistavani jotakuinkin samalta viivalta, kuin suurin osa ihmisistä yleensä. Se, miten jokainen sitten käsittelee tuon tunteen, ja oman elämänsä vaillinaisuuden, onkin asia erikseen. Toki tärkeää on tiedostaa, että kuva sisustuslehdessä (tai blogissa) on yleensä tarkkaan rajattu. Pidemmälläkin valotusajalla se kyseinen kuvassa näkyvä hetki on ajallisesti sekunnin pituinen. Samaan tapaan me tiedetään jokainen, että ryppyvoidemainoksen malli ei todellakaan ole meikitön, ja tarkan meikin jälkeenkin kuvaaja on poistanut mallin kasvoilta vähintäänkin ihohuokosia, ripsien tuomia varjoja, posken nukkaa ja kenties jokusen juonteen tai rypynkin.
Toisaalta, me luemme näitä inspiroivia lehtiä ja selaamme mainoksia juuri siitä syystä, että osaisimme tehdä omaan elämäämme, kotiimme tai ulkonäköömme muutoksia. Jotta löytäisimme uusimmat tehovoiteet, joilla taikoa iholta muutama vuosi pois, tai törmäisimme superruokavalioon, jolla kaikki huolemme kaikkoaisivat. Jotta saisimme vinkkejä, miten omasta kodista voisi rakentaa sen sisustuslehden sivuilla näkyvän onnellisen kodin. Niin, koska mainonnassa pelataan mielikuvilla. Yksikään talotehdas kun ei paina katalogiinsa kuvaa, jossa äiti ja isä huutavat toisilleen kodin sydämeksikin kutsutussa keittiössä, ja lapset pakenevat tilannetta surullisina omiin huoneisiinsa. Siitäkin huolimatta, että lähes jokaisessa talotehtaan talossa kai jossakin kohtaa sen elinkaarta tapahtuu myös niin. Ja miksikö? Siksi, että se on inhimillistä ja oikeaa elämää!
Niinpä jäin miettimään kysymystä, johon hetki sitten törmäsin: “Eikö ole raskasta olla bloggaaja, kun koko ajan on se paine olla jotenkin parempi?” Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että se on tasan niin raskasta kuin siitä itselleen raskasta tekee. Toisaalta se voi olla huomattavasti helpompaa, kuin olla “ei bloggaaja”, jonka naapurissa asuu ne “Markku ja Ritva”, joilla on korttelin upein talo ja kalliimmat autot. Ritva kun on kuvankaunis, treenattu ja näyttää korkeintaan parikymppiseltä, ja Markkukin tulee aina kotiin jäätävän suuren kukkakimpun kanssa. Niiden elämä kun on varmasti ihan älyttömän täydellistä ja luonnollisesti sitä itsekin haluaisi vaihtaa paikkaa Ritvan kanssa.
Me aikuisetkin sorrumme joskus prinsessahaaveiluun, samoin kuin pienet tytöt. Siitäkin huolimatta, että meistä harva olisi lopulta valmis vaihtamaan paikkaa oikean kuninkaallisen kanssa, koska tiedämme miten siniverisyys myös velvoittaa. Silti noukimme elämästä sieltä täältä jotakin, jolla luomme itsellemme paineita. Koemme hirveitä paineita olla kuin se naapurin täydellinen Ritva, vaikka tuskin tiedämme hänen onnellisuudestaan tai naapureiden avioliiton tilasta yhtään mitään.
Blogin ei tarvitse olla vain niitä silmänräpäyksen mittaisia hetkiä. Se voi olla myös kivoja kuvia yhdistettynä elämänmakuiseen tekstiin. Harvemmin sen kuuluukaan olla kovin henkilökohtainen; jokaisella meillä on se henkilökohtaisempi elämämme, jota emme jaa aivan kaikille. Silti blogeja lukiessa pitää muistaa, että jokaisessa perheessä on myös omat huolensa ja murheensa – siitäkin huolimatta, että niitä ei luetella koko kansan luettavaksi.
Mediana blogit voivat kuitenkin olla lukijalle hankalia, sillä jokaisella bloggaajalla on oma tyylinsä. Toinen avaa parisuhdetta tai lastenkasvatusta, toinen vaikenee perheestään kokonaan. Joku esittelee kotiaan, toinen vain ja ainoastaan hotelliyöpymisiä. Silti talotehtaiden esitteet noudattavat samaa linjaa, samoin kuin ryppyvoidemainokset ja sisustuslehdet. Pitää siis muistaa, että vaikka kirjoittaja ei koskaan mainitsisi puolisoa tai lapsia, sellaiset voi hyvinkin olla olemassa. Bloggaaja, joka ei koskaan kuvaa ruokaa tai tee ruoka-aiheisia postauksia, syö hänkin todennäköisesti päivittäin. Se mitä blogista itselleen irrottaa, kannattaa siis aina valitan kunkin blogin ja bloggaajan tyylin mukaan. Itse tykkään välillä kirjoittaa myös joistakin arjen rösöistä, kuten vaikka mainita, että aamulla väsytti/ketutti, ja olisin halunnut jäädä peiton alle koko päiväksi. Voin mainita flunssan tai pyykinpesun, koska haluan pitää blogini jollain tasolla inhimillisenä, vaikka en kuvaakaan pyykkikasoja tai tee videopostausta lapsen nenähuuhtelusta. Sillä ihan kuten jokaisessa taloudessa, meilläkin tehdään ja eletään niitä ihan tavallisia juttuja. Joku kokee sen valittamisena, toinen samaistuu, maistaa arjen.
Paine täydellisen (tai vähintään paremman) elämän tavoitteluun iskee meille kaikille silloin tällöin. Silloin kannattaa muistaa, että säröjä ja rösöisyyttä on ihan kaikkialla ja epätäydellisyys kuuluu oikeaan elämään.
arvonnat asu beauty blogista DIY haaveet hygge inspiraatiot iso eteinen joulu kasvihuone Keittiö kengät kesä kevät koiruus koti kotona kuisti kukat lapset lastenhuoneessa laukut ja asusteet maisemia Makuuhuone menovinkit minä muoti nettipuodit Olohuone party pianohuone puutarhassa pääsiäinen raskaus/odotus reseptit/ohjeet sisustus syksy syötävää/juotavaa terveys treeni ulkona vapaalla vauva ystäviä
