Vielä porskutellaan menemään joulukukkasin. Muutama hyasintti on yhä kylmässä, mutta kovinkaan kauaa niitä ei enää voi jarrutella, joten meillä on itse asiassa tällä hetkellä enemmän hyasintteja kuin jouluna. Ja amarylliksetkin jaksaa porskuttaa yhä vaasissa. Itse asiassa yksi sipuli taitaa vielä puskea kukankin. Mutta antaa kukkia. Kohta saa jo aloittaa pelargonioiden pistokaslisäilyt, joten nautitaan nyt joulukukista siihen saakka. 🙂

Täällä on paistanut tänään ihanan keväinen aurinko ja jo aamulla oli jotenkin tosi energinen fiilis. Ihanaa kun päivä valkenee koko ajan aikaisemmin ja samalla illat pitenevät. Valoisan ajan lisääntyminen vaikuttaa omaan mielialaani ja energiatasoihin ihan valtavasti, ja kun valoisiin aamuihin vielä lisää linnunlaulun, niin tuntuuhan se kivalta. Ihan pienen hetken haistoin tänä aamuna nenässäni sen ulkona juodun aamukahvin tunnelman, kuulin lintujen viserryksen ja huokaisin syvään. Rakastan kevättä ja se alkaa juurikin siitä, kun päivät pitenevät ja auringon teho alkaa vaikuttaa.

Tänään siemailin ruuan jälkeistä kahviani olohuoneessa kiperien murhamysteerien parissa ja nautiskelin siitä, että ulkona oli vielä valoisaa. Tajusin, että miten paljon tykkään istua tuossa olohuoneen sohvalla ja katsella ulos. Varsinkin keväisin on ihana seurata, miten luonto heräilee ja muuttuu. Ja jo nyt, kun ulkona on tarpeeksi valoa, voi ainakin mielessään kuvitella kirjavat kukkapenkit ja kirsikankukat.

Kokosin muutaman kuvassa näkyvän jutun linkkeihin, koska niitä aina kysellään.

Torkkupeitto

Samettinen tyynynpäällinen

Tyynynpäällinen pellavaa

Smokkirypytetty tyynynpäällinen

Veluurihousut

Lampaankarvatossut

Sohvanpäällinen

Matto

Mietin vähän kahden vaiheilla, olenko tänään jumppakuntoinen vai en, mutta päätin antaa itselleni mahdollisuuden. Vähän kevyemmin vaikka ja omaa oloaan kuunnellen. Mutta hikoilemaan on päästävä!

 

Ihanaa tiistai-iltaa! ♡

Heippa!

Silloin joskus blogien alkuaikoina multakin kyseltiin usein, että onko meidän koti aina siisti ja tiptop. No eihän se ole. Ja uskon, että tekin sen tiedätte. Blogi on blogia ja sillä hyvä. Mutta pysähdyin miettimään tässä muuten tätä meidän kodin siisteyttä ja tiedättekö, eksyin oikein kunnolla mieleni syövereihin. Meillä on nimittäin aina huomattavasti siistimpää silloin kun mieheni ei ole kotona. Tämä on karu fakta, joka on oikeastaan vuosi kaudet jo aiheuttanut mulle jonkinlaista henkistä närästystä. Mutta nyt kun oikein harjoitin keittiöpsykologiaa, päätin antaa puolisolleni ainakin osittaisen synninpäästön. Nimittäin vähintään yhtä suuri syy siihen ajoittaiseen kaaokseen olen ihan minä itse. Se kun on sellainen hassu juttu, että lasten kanssa keskenään olessa olen jotenkin tosi tarkka. Enkä mä tarkoita tarkka sillä tavalla, että lapset ei saa muuta kuin istua kädet ristissä, vaan että mulla on sellainen tarve pitää langat käsissäni. Ja tarve pysyä kaikissa aikatauluissa ja ennakkosuunnitelmissa. Eikä siihen muuten kuulu infernaalinen lumentuloa tai mikään muukaan yllättävä tai suunnittelematon. Mutta siisti koti sitten sitäkin enemmän. Koska mun mielessä ehkä se menee just niin, että kun koti on siisti, niin korvienvälikin on sitten jotenkin selkeä. Eikä tämä millään tavalla haittaa mua. Eikä kai lapsiakaan. He saavat kokata, leipoa ja askarrella kuten muutenkin, mutta olen tosi jämpti siitä, että paikat myös siivotaan. Ja vaikka se siivoaminenkin jää usein lopulta mulle (kuten eilen kun lapset halusivat tehdä lämpimiä voileipiä iltapalaksi), tunsin suurta iloa, kun sain illalla viimeiseksi raivata keittiön nätiksi. Sellaiseksi, että mun on kiva taas aamulla herätä ja viettää omaa kahvihetkeäni. Tuntea heti aamulla, että olen tilanteen herra. Kaikki langat käsissäni.

Ja luonnollisesti asian kääntöpuoli on sitten se, että muutun aika tavalla suurpiirteiseksi huithapeliksi kun vetovastuu ei ole yksin minulla. Ei ole niin tarkkaa, vaikka keittiöön jäisi illalla likaisia tiskejä tai ruokapöytä näyttäisi siltä kuin olisi lastattu Amerikan matkaa varten. Tai harmittaahan se epäsiisteys aina ja varsinkin aamuisin, mutta ei niin paljoa, että tekisin asialle jotakin jo edellisenä iltana. Eli nautin tänään vielä siististä kodista ja huomenna tähän aikaan se voikin sitten olla jo jotain ihan muuta!

Ainoa, mikä ei oikein sovi tähän päättelemääni kuvioon on se, että juurikin puolisoni mielestä olen vähän turhankin tarkka kontrollistani. 😀

 

No, mutta nyt kieli pois poskelta ja ihanaa torstai-iltaa. Mä lahjoin lapset, jotta pääsen livahtamaan hetkeksi jumpalle. ♡

Hei se on jo tammikuun vika! Huomenna helmikuu ja se tuokin sitten mukanaan jo kaikkea ihanaa laskiaispullista ystävänpäivään. Ensimmäisen Runebergin tortunkin söin jo eilen. Nam. Laskiaispullille on syytä raivata tilaa kalenterista jo pikapuoliin. Ja koko ajan päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy. Aika ihanaa, eikö vaan?!  Ja tiedättekö, jos eilen ei vielä kutittanut multasormea, niin tänään ainakin kutittaa. En millään jaksaisi odotella kevättä. Ja niitä daalioita. Ihan oikeasti! Pakko laittaa jo joitakin siemeniä multaan, ihan vain ensiavuksi!

Kaikista kevättouhotuksista huolimatta pitänee kuitenkin kiittää myös tammikuuta. Se on ollut hyvä,  parempi kuin hyvä hyvä. Tuli nukuttua pitkiä yöunia (paitsi viimeyönä, ja sekös muuten tuntuu) ja se kahdeksan tuntia ja ylikin mahtui liki jokaiseen vuorokauteen. Tammikuussa on tehty kivoja arkisia juttuja ja ehditty olemaan perheen kesken. On päästy hiihtämään ja nautittu muutenkin lumesta ja talvesta. On leivottu ja kokattu yhdessä, ja juhlistettu kahdentoista vuoden takaisia kihloja. On ollut ristiäisiä, syntymäpäiviä ja kaikkea muutakin kivaa, mikä rikkoo arkea. Ja sitten kuitenkin on ollut sitä ihan tavallista arkea. Sitä kuitenkin kaikkein parasta osaa elämästä. Jos tulevatkin kuukaudet ovat yhtä hyviä, vuosi 2019 tulee olemaan täyttä kultaa.

Vielä irtosi pari amarylliksen varttakin maljakkoon. Sitten ne taitaa olla tältä talvelta kukitettu ja pienemmät sipulit pääsevät vuoroonsa. Kukkia helmikuun kunniaksi, olkoon vaikka niin.

Puutarhatöinä voisi kai tässä kohtaa vuotta pitää myös lumihommia. Viskelin nimittäin tänään lapiolla kasvihuoneen seinustat tyhjäksi ja tiputtelin lasikatolta lumet alas. Viikonlopulle on luvattu plussakelejä, joten nyt tuo oli vielä aika köykäistä hommaa. Ja, eipä ainakaan käy kasvarille köpelösti. Siinä lumitöitä tehdessä mietin sitäkin, että tavallaan jokainen lapiollinen on sitten vähemmän lunta siinä kohtaa vuotta kun olo on vielä malttamattomampi.

Mutta nyt reppu kuntoon ja kahvakuula kainaloon. Kivaa iltaa teillekin! ♡

Heips!

Se olisi perjantai, ja voi miten kivalta tuo just nyt tuntuukin. Viikonloput ovat arjen suola, enkä yhtään ihmettele, että Peppi Pitkätossu halusi kouluun vain saadakseen lomat. Olisin itsekin halunnut. Jos ei ole aikaisia aamuja ja tiukkoja aikatauluja, ei tulisi myöskään sitä ihanaa tunnetta, jonka saa kun jättää vekkarin virittämättä.

Nyt kun maisema on kuin parhaista Suomi-mainoksista ja aurinko paistaa niin, että pää meinaa haljeta, tuli taas se joku alkuvuoden innostus ihan kaikkeen. Oli pakko siivota pois jouluisa juttuja antaa tilaa valolle ja vaaleudelle. Tekee mieli taas laittaa kotia ja nauttia muustakin kuin pelkästä kynttilänvalosta ja hämärän hyssystä. Valkoiset tulppaanit on ikään kuin vertauskuvallinen symboli tälle kaikelle. Ja kyllä ne on merkki myös keväästä ja valosta, mutta en tarkoita sitä sillä, ettenkö nauttisi tästä talvestakin. Nautin kyllä, eikä sillä ole juuri nyt mitään kiirettä väistyä tai poistua. Juuri tällaisia talvien kuuluukin olla! Paljon lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Ja sitten luonnollisena jatkumona kevät, kesä ja syksy – kun niiden aika koittaa.

Liekö johtuvan tuosta auringosta, joka pääsi vihdoin pyryn välistä pilkistämään, mutta nyt mieli huutaa vaaleita utuvärejä. Sellaisia hentoja pastellisävyjä. Sanotaan, että ne kuuluvat vahvasti kevääseen ja kesään, mutta voisko ne sittenkin olla niitä pakkaslumessa välkkyviä värejä?

Meidän viikonloppu ei pidä sisällään mitään kovinkaan ihmeellistä. Toiveissa astetta parempi ja kiiireetön iltapala perjantai-iltaa kruunaamaan. Lauantaiaamuna vielä harrastuksia ja sitten kyläilyä mummulassa. Sunnuntaille toivonkin sitten muuta mukavaa viikonloppupuuhaa ja talvesta ja ulkoilusta nauttimista. Ja jos oikein hyvin käy, sunnuntai voisi olla myös pullapäivä! Ah, edellisestä pullapäivästä onkin jo aikaa! 🙂

Viikonlopun toivelistalla on luonnollisesti myös lukuhetkiä ja villasukkarentoilua. Mutta nyt niitä kohti!

Ihanaa ja lumista viikonloppua! ♡

Ihanaa keskiviikkoa!

Sunnuntain kirppiskierrokselta ei jäänyt käteen kuin puolentoista euron kynttilänjalka. Siitä huolimatta, että se oli mitoitettu erikoisen ohuelle kynttilälle, löytö oli kuitenkin varsin ilahduttava. Ja vaikka ihan pienen hetken olin pettynyt, ettei sopuhintaisia löytöjä tullut tehtyä sen enempää, muistuttelin itseäni, että pikkuhiljaa hankittu tavara on kuitenkin aina parempaa ja rakkaampaa kuin kertarykäisyllä ostettu.

Ja sitten jäin pohtimaan muutenkin tuota kirpputorilta ostamista, tai ylipäätään käytettynä hankittuja esineitä ja tavaroita. Kun niitähän meillä riittää. Itse asiassa vahvasti yli puolet kotimme huonekaluista on hankittu käytettynä. Osa toki ostettu antiikkina, mutta suuri osa myös peritty. Olin jo hyvin nuorena kallellaan vanhoihin tavaroihin, ja vaikka vanhemmillani ei kovin suuria säilytystiloja olekaan, jemmaan piti laittaa niin vanha kansakoulun pulpetti kuin minun ja siskoni käyttämä kerrossänkykin. Sitten löytyy paljon sitä uudempaa huonekalua, joka sekin on päätynyt meille käytettynä. Kierrätettyä, kuten nykyään on tapana sanoa. Niistä enemmän täällä.

En ole missään nimessä sitä mieltä, että kenenkään kuuluisi asua museossa, mutta itse arvostan valtavasti vanhaa. Sitä, että remontoidaan vanhaa kunnioittaen ja kunnostetaan mieluummin, kuin hankitaan uutta. Meillä on jemmassa valtava määrä huonekaluja aina parista ruokapöydästä lähtien Olen ehkä vähän hamstraaja sorttia, mutta kun vastaan tulee vanha huonekalu, jonka kohtalo on kyseenalainen, pelastan sen mieluummin meille. Olkkariin tuli vitriinikaapin sijaan kassakaappi ja keittiössä ikkunan alle tasoksi päätyi vanha höyläpenkki. Eivät kumpikaan olleet ehkä ykkösenä suunnitelmissa, mutta lopulta niistä tuli rakkaita ja persoonallisia lisiä kotiimme.
Vintiltä löytyy myös melkoinen arsenaali vanhoja astioita. On vanhaa arabiaa, vanhoja emalikulhoja ja pienen ravintolan verran laseja. Jemmassa on myös lasten vanhat dublot, brion junarata ja Klaaralle ostettu vanha päästä vedettävä pinnasänky. Enkä oleta, että omat lapseni aikanaan välttämättä haluaisivat kotiinsa lapsuudenkotinsa rääppeitä kuten äitinsä, mutta pidän ajatuksesta, että minusta saattaisi vielä joskus tulla isoäiti. Ja jos omat vanhempani säästivät huonekaluja minulle, en haluaisi itse olla se, joka laittaa vanhan pulpetin kiertoon. Niin kauan kuin on mahdollisuus säilyttää, minä kyllä säilytän. Sillä ne on mulle rakkaita tavaroita.

Vaikka osa astioista onkin vintillä odottamassa suurempia juhlia, en pidä ajatuksesta, että kaapeissani olisi turhia tavaroita. Meillä vanhat astiat ovat käytössä uusien rinnalla ja pidän siitä, että ne sulautuvat yhteen. Vanhat pöytähopeat ja alpakat saavat tummua ja patinoitua käytössä, sillä käyttöesineitähän ne on siinä missä astiatkin. Eikä minua toisaalta haittaa, jos vanhassa lautasessa on kolhu. Jos se on nätti, ei pieni lohkeama lasitteessa tee siitä vähemmän kaunista. Tai ei se tee siitä ainakaan roskaa. En ole turhan tarkka, joskin oliivit tai vahvasti värjäävä joulurosolli ei välttämättä sovi vanhaan kulhoon, jonka lasite on jo huokoinen. Ja viime kesänä takavarikoin lapsilta vanhan Arabian kannun, joka oli ulkona vesipyssyjen täyttöä varten. Mehu- ja vesikannuna ihan arjessakin kyllä, mutta ei lasten leikeissä vanhalla betonisella lastauslaiturilla. 😀

En silti tarkoita, että kirpparilta pitäis väkipakolla kahmia mukaansa astioita ja tavaraa vain silkasta ostamisen ja omistamisen ilosta.  Itse en esimerkiksi osta ikinä mitään kallista. Vanha arabian kulho silloin tällöin on löytynyt parilla eurolla vuosien varrella, ja lopulta meillä on kasassa salaatti- ja taikinakulhoja sen verran, ettei niitä olekaan tarvinnut ostaa uutena. Varmaankin arvokkain kirpparihankintani on ollut pari vuotta sitten ostamani Iittalan tsaikka-lasit vanhalla messinkiselleä pidikkeellä. Silti en halunnut luopua niistä teräksen värisistäkään, jotka joskus aikoinaan opiskelijabudjetista nipistettiin mieheni kanssa. Nyt on glögilasit isommallekin porukalle, ja mitä sitten vaikka olisi vähän eriparia. Olen sellainen Eripari-Emilia, että oikeastaan vaan tykkään kun kaikki ei ole ihan kliinisesti samassa linjassa.

Mun mielestä sellainen persoonallinen koti syntyykin enemmän pikkuhiljaa ja vuosien varrella, kuin kertaheitolla sisustaen. Joskus sanotaan, että ihmisen ei pitäisi kiintyä esineisiin, vaan ihmisiin, mutta itse väitän, että pienoinen kiintyminen myös niihin tavaroihin voisi jarruttaa kertakäyttökulttuuriamme. Toisen romu voi olla toisen aarre, mutta parhaassa tapauksessa käsitellään omaisuuttamme jokainen aarteena, vaikka ei kruununjalokiviä kaapeissa olisikaan. Kun esineitä kunnoittaa ja vaalii, ne kestävät aikaa ja käyttöä. Kun niihin kiintyy, ei tarvitse hankkia uutta saadakseen iloa.

Sitä, mitä ei ihan oikeasti itse tarvitse on järkevääkin laittaa kiertoon. Vaatteet, lehdet, kirjat ja monet muut asiat kiertävät meillä tehokkaasti ihan perhepiirissä. Jopa huonekalutkin. Ja astioitakin voidaan lainailla, jos joku vaikka pitää isommat kemut. Eilen juuri hain Klaaralle postista siskoni lähettämät luistimet. Säästyi aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea rahaa.

Leppoisaa iltaa. ♡

Ja niin se vain tekee loppuaan tämäkin vuosi. Ei oikeastaan mitään suurempia tunteita asian suhteen, vaikka ainahan sitä toivoo seuraavalta vuodelta jotakin parempaa. Olen kai vielä jotenkin niin joulussa kiinni, että tammikuu ja uusi vuosi alkavat hahmottua vasta huomenna tai joskus myöhemmin. Tänään kuitenkin otetaan uusi vuosi 2019 vastaan rennoissa merkeissä ja ystävien kanssa juhlien. Aloitin aamuni kinuskikakun tekemisellä ja laskin, että niitä on tullut tehtyä joulukuun aikana melkoinen kasa. Olisiko jokin sokerin vähennys ehkä paikallaan. Mene ja tiedä.

Jonkinlainen tilinpäätös kai täytyy tällekin vuodelle tehdä, mutta sellaisen aika ei ole tänään. Nyt ollaan vain ja nautitaan. Vuosi 2018 on ollut oikeastaan aika tasainen, mikä kai tarkoittaa sitä, että vuosi on ollut hyvä. Ei suuria kuoppia tai mäennyppylöitä, tai ainakaan mitään, minkä yli ei olisi päästy. Kiva näin, ja kiitos kuluneelle vuodelle.

Joulukuusi varistaa jo siihen malliin, että mitä todennäköisemmin sen aika tulee tiensä päähän jo huomenna. Mutta ei stressiä siitäkään.

Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2019. Kiitos, kun olette olleet siellä ruudun toisella puolella, tästä on hyvä jatkaa! ♡

 

Body & Soul tuoksukynttilä saatu blogin kautta / Life

Kasvihuone kasattiin yhteistyössä Willab Gardenin kanssa

 

Hei, ja ihanaa sunnuntaita! Vähän tässä tahtoo jo mennä päivistäkin sekaisin, mutta kyllä se tosiaan sunnuntai on.

Välipäivät on olleet meille lomaa ja se on oikeasti tehnyt todella hyvää. Pari päivää Helsingissä piti sisällään Oopperan kummituksen ja aikuisten laatuaikaa. Kävimme ystäväni kanssa Stockmannilla meikissäkin (tämä liittyy yhteen tulevaan yhteistyöhön, vaikkei tämä meikkaus nyt varsinaisesti ollut mikään yhteistyö, enkä sen mainitsemisesta mitään hyödy. Ilmoitan vain, koska se on nykyisin niin tarkkaa). Amos Rex jäi kokematta, sillä perjantaina tosiaan jonotusaika oli jopa kolme tuntia. Mutta hyvä syy tehdä turistimatka Helsinkiin toistekin. Nyt ei suinkaan oltu ainoita, sillä hotellit olivat aivan tupaten täynnä. Onneksi varasimme omamme jo aikaisin syksyllä.

Eilen saatiin nauttia vanhojen hyvien ystävien seurasta, kun kummityttömme perhe oli meillä kylässä. Jotenkin niin ihanaa, että vaikka vuodet vierivät ja aikaa vietetään yhdessä enää tosi harvoin, juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi jäätiin. Ensi vuoden puolella pitää ehdottomasti olla aktiivisempi näiden ystävyyssuhteiden kanssa! Ja hoivata varsinkin näitä vanhoja ystävyyssuhteita, jotka ovat sieltä lapsuus ja nuoruusvuosilta.

Mutta nyt kuvina meidän jouluinen koti. Kuusikin on yhä pystyssä, vaikka siitä ei nyt kuvaa tullutkaan. Ei kiirettä vielä riisumaan joulua, näin on oikein hyvä! Joulu saa näkyä.

Ostin aaton aattona kaupasta pari nippua amarylliksiä eukalyptuksen oksilla. Ahkera kuistilla säilyttäminen on saanut kukat kestämään pitkään ja kukkakimpuista saadaan nauttia vielä huomennakin, kun juhlistetaan vuoden vaihtumista. En ehkä muutama vuosi sitten olisi uskonut, että tykkään niin kovasti juurikin näistä erilaisista punaisista kukista. Jotenkin ne kuitenkin nyt sopivat makuuni. Ja punaista teemaa jatkaa nuo eteisen kaapin päällä olevat joululahjanilkkurini. Olen haaveillut punaisista nilkkureista koko syksyn ja joululahjaksi sain varsinaiset valioyksilöt.

Kukkia ja kynttilöitä olen ripotellut pitkin kotia jamietinkin, että mitenkäs sitten, kun aika kaikista ihanista kukista jättää. Onneksi alkuvuosi tuo tullessaan tulppaanit ja keväämmällä sitten taas helmililjat ja muut sispulikukat. (tuoksukynttilä ja huonetuoksu saatu blogin kautta Lifesta)

Tänään pitäisi tehdä vielä vähän kirjallisia töitä. Sitten huomenna virittäydytäänkin ottamaan vastaan uutta vuotta. Taaksepäin katsoessa tuntuu, että vuodet vierivät koko ajan vain nopeammin ja tuntuu kuin tämäkin vuosi olisi vasta juuri alkanut.

Mutta tiedättekö mitä!? Päivä on pidentynyt. Kyllä sen jo huomaa, ja siitäkös minä tykkään!

Ihanaa päivää! ♡

 

Eteisen tuoksukynttilä ja huonetuoksu saatu blogin kautta / Life

Stoooop, tekisi mieleni huutaa. Nyt kuluu nämä joulua edeltävät päivät aivan liian nopeasti. Ja kaikki, tai ainakin melkein kaikki, on yhä tekemättä!

Viime viikko oli kyllä niin tuskaisen täynnä ja stressasin koulujutuista niin, että välillä väänsin ihan itkua. Turhaan, totesin jälkikäteen, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. Jos on tapana murehtia kaikki mahdolliset skenaariot ja epäonnistumiset ikään kuin varmuuden vuoksi, on vaikea takoa päähänsä järkeä. No, mutta nyt on kouluasiat tältä vuodelta paketissa ja kun tämä kolmas adventtisunnuntai vielä kulutetaan urheilun parissa, on lasten harrastuksetkin valmiit joulutauoilleen.

Vielä eilisaamuna suurin osa lahjoisa oli hankkimatta, mikä sekin osaltaan lisäsi stressiä. Aikainen herätys ja tanssituntiin yhdistetty ostoskierros veivät eilen tässäkin asiassa eteenpäin. Enää olisi paketointia ja pientä näpertelyä. Klaaralle tilasin joululahjaksi pari ihanaa mekkoa Nova Melinalta ja avattuani paketin jäin miettimään, että tohdinko ollenkaan avata tätä ja piilottaa mekkoja paperin alle. Tulin niin äärettömän onnelliseksi, kun joku oli nähnyt noin suuresti vaivaa tilauksen pakkaamiseksi, että tuli ihan itku. Kun tuntuu, että itse menee joka asiassa helpoimman kautta, toisen näkemä vaiva lämmittää ihanasti mieltä. Ja tässä tapauksessa joulumieltä. Tämä on myös se ihana ero kotimaisen työn ja suuryritysten postimyynnin välillä. Joka joulu kampanjoidaan siitä, että lahjoja hankkiessa pitäisi tukea suomalaisia pienyrityksiä. Ja tottahan se on, että näin saa hyvän mielen ihan jokainen. Lahjan saaja, lahjan antaja ja lahjan tekijä!

Mutta sitten kaipaisinkin vielä vähän lisää niitä pieniä ihmeitä! Nimittäin joulumieli on edelleen aika laimea ja koti varsin epäjouluisessa kunnossa. Itse asiassa kaaoksessa jälleen. Ja kun haluaisin nyt päästä siihen joulutunnelmaan ja saada tunnelmallisen joulukodin. Joulukuusen, kynttilöiden tuiketta, rauhan maahan ja ihmisille hyvän tahdon. Tai ainakin jotain tuollaista kuin noissa alla olevissa kuvissa, jotka on viime vuodelta. Taidan laittaa miesväen illalla kuusenhakuun ja metästää jostakin ainekset jouluiseen kimppuun. Seuraavat viisi päivää olkoon joulun ja joulumielen rakentamista.

Mutta nyt vielä ne pojan pelit ja hiukan kioskivuoroa. Illalla tartun imuriin ja sytytän kynttilät. Ja siitä alkaa sitten mun joulunodotus. Ensi viikolla en suostu murehtimaan enää yhtään mistään! Keskityn ennen kaikkea tekemään kaiken jouluisesti ja mikäli tilanne niin vaatii, elän riisipuurolla, piparkakuilla ja glögillä.

Ihanaa kolmatta adventtia! Pus! ♡

Long time no see! Tämä bloggaaja on nimittäin ollut niin totaalisen vapaalla! Mietin kyllä, että olisiko pitänyt jotakin insta strooria tehdä, mutta kun mä olen ihan huono siinäkin. On ollut jotenkin niin ihana olla läsnä ja just tässä hetkessä. Ja hei, mä olen aina kärsinyt vähän sellaisesta someähkystä tämän blogin vuoksi, mutta nyt päivitin henkkoht facebookia jopa kolme kertaa parin päivän aikana. Ja se on paljon, kun suurimman osan vuotta en päivitä yhtikäs mitään. Mutta kun kerrankin tapahtuu, niin pitäähän se nykyihmisen jollakin tapaa tuoda esiin! 😀

Blogissa taidettiin jäädä siihen kaaokseen, joka meillä ennen itsenäisyyspäivää vallitsi. Eikä se muuten ollut lainkaan niin nopeasti selätettävissä kuin olin äkkiseltään ajatellut. Siihen kun lisäsi vielä senkin kulman, että lakanoita ei oltu hetkeen vaihdettu ja koira oli päässyt kuraisilla tassuillaan sohvalle, työleiri oli jotakuinkin valmis. Mutta hei, kymmeneen vuoteen en ollut istunut ja katsonut linnan juhlia, mutta nyt tänä vuonna päätin tehdä muutoksen. Mun itsenäisyyspäivät on menneet joko synttäreitä valmistellessa tai niistä toipuessa, mutta tänä vuonna kun vieraiden joukossa oli tuttuja, päätin katkaista tämän epäisänmaallisen  putkeni. Ja olihan se aika hienoa!

Kun esikoinen täyttää kymmenen, niin kyllähän se herkistää. Voi että, mutta olen tässä viime päivinä miettinyt sitä kaikkea, mitä kymmeneen vuoteen on mahtunut. Ja tietty ihan eniten niitä kymmenen vuoden takaisia tuntemuksia. Sitä, miltä tuntui tulla äidiksi verrattain nuorena, ja kuinka elämä niin nopeasti muuttui ja vanhat kuviot vaihtuivat uusiin. Moni ystävyyssuhde jäi, mutta toisaalta ne kaikkein vahvimmat säilyivät.

Koen, että nyt saan ihan luvan kanssa olla ylpeä mun 10-vuotiaasta ja samalla me vanhemmat saadaan olla ylpeitä myös itsestämme. Ei se alku ruusuista ollut, eikä elämä missään nimessä ollut valmis siihen tapaan, kuin moni nykyisin haluaa elämän olevan, kun perhettä aletaan perustamaan. Mutta me ollaan kasvettu itsekin tässä vanhemmuuden ohessa ja tultu aikuisiksi. Sitä mitä elämä muuten ei ole opettanut, lapset ja vanhemmuus kyllä on. 🙂

Jonkinlainen rentouskin on vuosien mittaan saanut minussa vallan. 10-vuotiasta nimittäin juhlittiin pienimuotoisesti ja rennosti perjantai-iltana. Tein päivänsankarin toiveen, eli mutakakun ja salted caramel cheesecaken. Kaikki muu syntyi kaupan paistovalmiista tuotteista, eikä kukaan kärsinyt. Päinvastoin, tunnelma oli kepeä ja iltakahvit oikein leppoisa tapa juhlistaa päivänsankaria. Taidan ottaa tämän käytännön ihan pysyvästi!

Siskoni tuli meille perjantaina pariksi yöksi lasten kanssa. Viiden serkuksen jälleennäkeminen on jo sinänsä aina sellainen erityinen tapahtuma, mutta kyllä viikonlopun kruunasi, kun saimme jättää koko katraan mieheni hoiviin, ja pääsin viettämään lauantai-iltaa siskon kanssa. Ohjelmassa oli meidän perinteinen pikkujoulu, eli Murhamestareiden murhaillallinen. Joku saattaa muistaa, että voitimme viime vuonna, ja palkinto-prosecco korkattiinkin vielä perjantai-illan lopuksi kun fiilisteltiin jo seuraavan illan perinnereissua. Ihan parasta oli, että kahmaistiin voitto ja palkinto kuitenkin myös tänä vuonna, vaikka murha oli ehdottomasti kimurantimpi tapaus kuin yksikään edeltäjänsä. Tämän vuoden palkinto sisälsi viskipullon, joten jää nähtäväksi, tuleeko siitä otettua hömpsyt sitten vuoden kuluttua. 😀

Nyt vieraat on saateltu haikein mielin kotimatkalle ja koko taloon on laskeutunut sellainen sadepäivän raukeus. Kun koko pää ja keho on saanut rentoutua viikonlopun ajan ja akut on ladattu taas pitkäksi aikaa, voi sunnuntain viettää ihan vain nauttien. Hygge, namaste ja zen. Ne on nyt todellakin täällä!

 

Ihanaa toista adventtia! ♡

Ps. Meidän pikkupotilas toipuu hyvin ja alkaa jo olla oma itsensä. 🙂

Tervehdys!

Piti jo eilen muistaa teitä kukkakimpulla, mutta niin vaan humahti päivä koulutehtävien parissa. Ja niin on mennyt kyllä tämäkin, mutta samalla hoitelen tässä vähän hoitsun hommia ja ajattelin muistaa myös teitä. Mulla on täällä yksi hyvin tokkurainen pumpuli, joka toipuu tämänpäiväisestä leikkauksestaan. Rassukka on ihan veto pois ja luo välillä anelevan katseen tuolta kaulurinsa uumenista. Alma meni ihan suunniteltuun ja vähemmän kiireiseen leikkaukseen, joka sitten ihan muusta syystä vaihtuikin vähän kiireellisempään operaatioon. Eläinlääkärikin totesi, että meillä oli kyllä ihan mieletön tuuri. Jos tätä sovittua operaatiota ei olisi ollut, meille olisi voinut tulla ensi yönä melkoisen kiireellinen keikka päivystykseen ja pahimmassa tapauksessa olisi voinut käydä tosi huonosti. Että jos joskus tuntuukin, että vähän tökkii, niin kyllä se onnikin välillä potkaisee.

Se kuuluisa joulufiilis on tänään kuitenkin vähän kadoksissa, eikä tietenkään vähiten vesisateen vuoksi. Nyt just puuttuu myös ne hygge, namaste ja zen. Miten voikin päästä koti tällaiseen kaaokseen! Olen pari päivää katsellut tuimasti rappusilla lymyileviä villakoiria, mutta edes ne eivät ole ymmärtäneet väistyä. Jos siis oletkin joskus saanut sellaisen käsityksen, että bloggaajan koti olisi aina tiptop, niin voinen vakuuttaa, että ei muuten ole! Eikä ole edes sellaisessa somassa elämänmakuisessa tilassa, kuin niissä suosituissa Tältä meillä näyttää oikeasti -postauksissa. Ehei, tämä on todellista hardcore realityä! Ihan piti tämä tekstin kirjoittaminenkin aloittaa siitä, että kaivan näppäimistön lippujen ja klappujen alta. Pahinta, ettei ole edes ketään jota syyttää! Itse kun olen tämänkin rojun tähän kasannut. 😀

Tänään siis vain kukkia, vassokuud!

Mutta nyt varmaan pitäis ripustaa ne pyykit, jotka otin koneesta jo ennen yhtä. Unohtuivat siinä hötäkässä kun piti lähteä noutamaan Almaa kotiin. Jos vaikka saisi maaniteltua lapset imuroimaan yläkerran (uhkailu lahjonta ja kiristys!) ja käyttäisi tunnin sellaiseen yleiseen kaaoksen selvitykseen. Ehkä tänään voisi päästä edes johonkin semihyggetilaan! Rapsutella pientä toipilasta kynttilänvalossa ja hyväksyä, että päivä se on huomennakin!

Kivaa tiistai-iltaa! ♡