ryhtiliikettä

06.10.2020

Mietin eilen aamulla kalenteria katsoessani, että mitähän tästäkin viikosta mahtaa tulla. Kalenterin sivut olivat pikkuisen liian täynnä ja keli pikkuisen liian harmaa. Mutta täytyy sanoa, että mikäli maanantaita on uskominen, tästä viikosta saattaa tulla jopa ihan erityisen hyvä. Ja se on kuulkaas aika hyvä fiilis uuden viikon alkajaisiksi.

Yksi maanantain arkinen ihanuus oli hierojalla käyminen ja se herätteli taas miettimään omaa jaksamista ja hyvinvointia. Vaikka hieroja osaakin tehdä taikojaan lapojeni välissä ja saa hartiajumin löystymään, tiedän että asialle pitäisi tehdä itsekin jotakin. Pitäisi nähdä enemmän vaivaa sen eteen, että jaksaa seistä suorassa vielä vuosikymmenienkin päästä. Mä en vain ole oikein koskaan ollut mikään kehonhuoltaja. Kovaa ja täysillä on enemmän se mun juttu, ja sitten se sellainen lempeämpi huolto vain jää kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta. Ulkopuolisen suusta kuultuna tuo “sinun täytyy itse pitää itsestäsi huolta” meni kuitenkin jonnekin syvemmälle. Kaivoin esiin jumppakepin (mopin varren) ja -kuminauhan ja lupasin pyhästi että teen sananmukaisesti ryhtiliikettä lopun vuotta. Päätös itseäni ja omaa hyvinvointia ajatellen.

Ehkä tämä kohta vuodesta on muutenkin hyvä erilaisille ryhtiliikkeille oli niissä kyse sitten fyysisestä hyvinvoinnista, ajanhallinnasta tai elämisen mielekkyydestä ylipäätään. Kun arki on päässyt kesän jälkeen kunnolla rullaamaan on hyvä myös tarkistaa, onko suuret lupaukset paremmasta arjesta kuitenkin jääneet vain sanahelinäksi ja valuneet virran mukana. Ryhtiliikettä kaipaa ainakin meillä kodin toimivuus. Karsiminen ja järjestely helpottaisivat kovasti arjen kiirettä ja mahdollisesti myös pienentäisivät pinnan paloherkkyyttä. Vartta ja moppia puolestaan sähköpostilaatikko, joka täyttyy monta kertaa päivässä lehdistötiedotteista, joita minulla ei ole aikaa (tai varsinaisesti edes mielenkiintoa) lukea.

Tiistain pelastus on ehdottomasti lapsi, joka savusti lohen ja lohkoi perunat uuniin. Valmiiksi katettuun pöytään oli ilo saapua. Ihan kohta aion hipsiä pihasaunan lämpöön itseäni hellimään. Vaikka kuvat onkin jo viikonlopulta, ajattelin tavoitella tiistain kunniaksi vähän samanlaista hyggefiilistä. Suljen silmäni niiltä toistaiseksi vielä karsimattomilta ja järjestelemättömiltä nurkilta ja luotan kynttilänvalon tuomaan illuusioon.

Mutta nyt niitä ryhtiliikkeitä. Ihanaa iltaa!


intiaanikesä ja tuoli joka tarttui mukaan

27.9.2020

Minä ja syksy ollaan tänä vuonna hyvissä väleissä.  Tai no, syksy ja syksy. En tiedä voiko virallisesti edes puhua intiaanikesästä, kun tuntuu, ettei syksy ehkä varsinaisesti ole vielä alkanutkaan. Mutta ei olla niin nikun nuukia termien suhteen. Joka tapauksessa lämmin sää ja auringonpaiste on mukavampaa kuin jatkuva piiskaava sade ja kylmyys. Todennäköisesti kun sitäkin ehtii vielä tulla. Vielä ehtii pukeutua pitkiin housuihin, villasukkiin, nilkkureihin ja takkeihin. Just nyt tuntuu kivalta, ettei kaikkia kesävaatteita tarvitse vielä sulloa naftaliiniin. Monena vuonna suomalaisesta säästä puuttuu tämä vaihe. Tai sitten mekot ja neuleet pitää vain yhdistää keskenään kesällä. Jokainen päivä ja viikko lämmintä syksyä on kuitenkin vähemmän kurjaa kylmyyttä. Ja jos hyvin käy, tässä ehtii jopa kaipaamaan tuhdimpaan vaatekerrokseen pukeutumista.

Kasvihuoneessa kesä kuitenkin alkaa vaihtua jo vahvasti syksyyn ja pikkuhiljaa olenkin kiikutellut pelargonioita sisälle. Tomaattisato on aloittanut hyytymisen merkit ja chilit punastuvat kovaa vauhtia. Vähitellen on aika karsia ja siivota, pestä ja puhdistaa. Olen kuitenkin kohtalaisen sujut myös tuon asian kanssa. En nimittäin tiedä olisiko minusta tomaatinviljelijäksi ympärivuotisesti. Tuskin. Aikansa kutakin.

Olohuoneeseen muutti perjantaina korituoli joka tarttui mukaani täysin suunnittelematta. Se oli vähän sellainen Vilenin Sulon hankinta – kun halvalla sai. Enkä tiedä, onko se nyt jäämässä tuohon, mutta siihen sen nyt toistaiseksi tälläsin. Lienee etsivän paikkaansa, koska myös kasvarista pitäisi kantaa yksi korituoli sisään. Samalla reissulla löysin myös kaksi niitä ihania suuria saviruukkuja joita ostin keväällä. Puoleen hintaan nekin. Sen sijaan puutarhamyymälästä ei tarttunut edelleenkään mukaan ainoatakaan callunaa tai kanervaa. Niitä ehtii kyllä miettiä myöhemminkin.

Aurinkoista ja rentouttavaa sunnuntaita!


varma syksyn merkki

23.9.2020

Se oli viime viikolla, kun yritin selittää nuorelle miehelle, ettei yksi päivä viikossa oikein riitä palautumiseen. Että huippu-urheilijakin vuorottelee kovien ja palauttavien treenien välillä ja kenenkään kunto ei kohene pelkällä suorittamisella. Mainitsin myös, että jatkuva stressitila kropassa altistaa vaikkapa flunssalle. Ja ai että, miten hienoa on kun pääsee sitten lopulta sanomaan että “mitäs minä sanoin“! Se tuntuu yhtä hyvältä kuin se tuntui ärsyttävältä silloin aikoinaan omien vanhempien suusta. Kun pakotettiin pukeutumaan michelin ukoksi, ja se mikä ei enää mahtunut päälle, laitettiin tuulen puolelle kainaloon. Ja kuinka sitten kouluun lähtiessä se pipo kuitenkin tungettiin ekan mutkan jälkeen reppuun. Ja kohta oltiinkin jo sairaana. Yhtä kuuroille korville on kantanut minun naputukseni siitä, että syysmyrskyssä ei pelata pelkillä shortseilla. No, toisten virheistä ei voi oppia. Ei edes omien vanhempien.

Rehellisesti sanottuna en kyllä oikeasti ajatellut, että meillä kukaan sairastuisi edes pienimpään flunssaan enää koskaan tai ainakaan tämän vuoden puolella, sillä onhan sillä käsidesillä ja saippualla läträtty viimeiset reilut puoli vuotta ihan kiitettävästi. Mutta niin vain kävi, että molemmat lapset saivat nuhan. Nuhan! Sellaisen ihan tavallisen räkätaudin, joka meillä melkein kaikilla kai on vähintään kerran vuodessa: Nenä vuotaa, pitää niistä.
Mutta miten hanurista on oikeasti saada tässä tilanteessa nuha! Joskaan se ei koskaan ole kiva, mutta nyt ei ainakaan. Ja kyllä mä olen sitä nillittänyt elokuusta asti, että nyt ei saa sitten tulla edes pientä flunssaa, koska kaikki menee heti kauhean vaikeaksi, mutta niin se vain tuli. Ja sanonpa vain, että pyllystä tuo on! Kouluun ei ole asiaakaan jos niiskuttaa. Ulkona saa nenä vuotaa, mutta ei sisällä. Onneksi nuo nyt ovat jo isoja ja sairastavat harvoin, mutta sääli tuli kaikki niitä pienten lasten vanhempia, joiden elämä on tällä hetkellä ihan totaalisen vaikeaa. Voi vain toivoa, että näitä pöpöjä on nyt päiväkodeissakin huomattavasti normaalia vähemmän. Mutta eihän se tavallinen flunssa minnekään katoa. Varma syksyn merkki – uitiin käsidesissä ja saippuassa tai ei.

Mutta vielä enemmän tämä tilanne olisi tietenkin pylleröisestä jos me aikuisetkin sairastuttaisiin. Eli koska en ihan oikeasti nyt ajatellut sairastua ainakaan seuraavan vuoteen mihinkään ja jälkikasvunkin soisi palaavan opinahjoonsa, viimeiset päivät on taisteltu vastustuskyvyn parantamiseksi. Onneksi pakastin edelleen repeää liitoksistaan mansikoiden, mustikoiden ja puolukoiden vuoksi. Hunajaa, sitruunaa, kurkumaa, villasukkia, lepoa, nestettä… Tyrni-inkiväärishottia aamulla, hedelmiä välipalaksi, paprikaa ja tomaatteja  joka välissä, marja-hedelmäsmoothiet inkiväärillä iltapalaksi ja deet ja ceet ja sinkit sun muut tarvittaessa vielä purkista. Valkosipulimaitoon en sentään ole vielä sekaantunut, mutta muuten on kaikki keinot käytössä. Nyt vain odotetaan, että negatiivinen tulos saapuu ja elämä pääsee taas raiteilleen. Mutta hei, me istuttiin miehen kanssa maanantai-iltana seitsemältä saunassa ja mietittiin, että ei tämä nyt pelkästään huono juttu ole. Seitsemältä saunaan ei ole meillä mikään tavallinen arkiherkku, joten hei kaikessa on aina puolensa!

Mä en ole jotenkin noille heinille vielä lämmennyt, mutta tässä c-vitamiinipäissäni nappasin kaupasta yhden nipun mukaani. Jotenkin seesteisen kauniita. Vaikka en nyt ihan vielä päästäkään irti daaliakaudesta, nämä ovat kelpo jatke kotia piristämään. Sopiihan sitä siivoushullulla olla pölyhuiskut maljakossakin.

 

Mutta hei, älkää tulko kipeiksi. Syökää terveellisesti, urheilkaa kohtuudella, nukkukaa hyvin, levätkää, rentoutukaa ja pukeutukaa vaikka michelin ukoiksi.


Vihdoin viikonloppu!

11.9.2020

Se taisi olla viime viikon torstai kun mietin, että kaikesta ikävyydestään huolimatta tuo viimekeväinen kotiin linnoittautuminen oli toisaalta aika ihanaakin. Kun kalenterit tyhjenivät ja illat muuttuivat tyhjäksi vapaa-ajaksi, ainakin meillä elettiin elämää, johon tuskin enää koskaan voidaan palata. Perheenä vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin muistan koskaan olleen mahdollista. Pelattiin korttia, katsottiin telkkaria, leivottiin, ulkoiltiin, tehtiin pizzaa, painittiin ja naurettiin. Koska ajalla on yleisesti tapana kullata muistoja, en nyt mene tässä niihin pettymyksen ja pelon tunteisiin joita ihan varmasti kuului keväällä elämään. Välillä kaipaankin takaisin tuonne. Siihen että oltaisiin koko perhe yhdessä, vietettäisiin vapaa-aikaa yhdessä ja oltaisiin ihan vain tekemättä mitään ihmeellistä. Toisaalta olen myös haistanut, etten suinkaan ole ainoa, joka muistelee välillä viime kevättä ihan hyvälläkin. Tiedän heitäkin, joita aika herätteli sen verran, että elämään tehtiin pysyviä muutoksia. Enemmän perheaikaa, vähemmän autossa istuttuja tunteja ja tyhjempiä kalenterin sivuja – pysyvästi. Arvostan!

Nyt vapaa viikonloppu tuntuu juhlalta. Varsinkin kun mennyt viikko ei missään nimessä ole ollut niitä parhaimpia, tai aikaa, jota ihan heti kaipailisin takaisin. Puuh, ei todellakaan. Sen sijaan ajatus piiitkistä yöunista, ulkoilusta, yhdessä syödyistä aterioista ja olemisen keveydestä vetää puoleensa. Ja sohva. Kenties popparit tai saavillinen jäätelöä myös. Se että ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Paitsi olla ja vaikka istua riipputuolissa kehräävä kissa sylissä lämmittelemässä. Tai ehkä sytyttää pieni tuli kamiinaan. Puutkin ovat olleet siellä valmiina viime syksystä saakka. Ei tarvinnut viime talvena kauheasti lämmitellä.

Huomaan muuten, että ajatus syksystä alkaa viehättää. Kalenterista on karsiutunut viime aikoina viikonloppuriento jos toinenkin, mutta kuten keväällä opin, kotona olemisestakin voi ihan oikeasti nauttia.

Ihanaa viikonloppua siis!


Mun lempparinäkymä

05.9.2020

Olkoonkin että talo näytti aika erilaiselta kun muutettiin tänne, tämä näkymä on viehättänyt ihan ensi hetkestä lähtien. Ja siitäkin huolimatta, että aina välillä mietin olohuoneen ja pianohuoneen välisten seinänpätkien purkamista, tykkään noista kaiken roinan alta löytyneistä lautaseinistäkin ihan älyttömästi. Ja niiden sisään kätkeytyvistä liukuovista, vaikei niitä oikeastaan koskaan käytetäkään. Ja vaikka mulla ei ollut pienintä hajuakaan, että tämä tila tulisi joskus näyttämään tältä, musta tuntuu, että just tältä sen pitikin näyttää. Vähän vinoja seiniä, ei niin kovin suoria kattoja  ja asioita jotka kertovat meistä jotka täällä asumme.

Jos jotain kuitenkin muuttaisin, niin vaihtaisin nyt nuo mustat renovat valkoisiin ja ehkä satsaisin uusiin sohviin, vaikka jälkimmäiset nyt ei tässä kuvassa näykään. Voisin myös kuvitella revitteleväni värikkäämmällä matolla, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen näihinkin. Niin ja jos tuota kirjakaappia vielä valmistettaisiin, ostaisin varmaankin vielä yhden osan seinän toisella puolella olevan yksinäisen kaapin päälle.

Ai niin, niitä ennen kuvia löytyy esimerkiksi Kotini on linnani postauksesta.

Ihanaa viikonloppua!


Elokuun helteitä

08.8.2020

Melkoiset hellepäivät saatiinkin näin elokuulle. Täällä on tehty tänään pihatöitä melkein toukokuisella hartaudella ja vaikka takaraivossa jo kummittelee arjen aikataulut ja stressifinnit puskevat leukaan, tänään päällimmäisenä on ollut mielessä ainoastaan kesän kuumuus ja ihanuus.

Olen valehtelematta siirtänyt tänään ainakin sata pientä sormustinkukan alkua kukkapenkkiin ja vihdoin saatiin akaiseksi myös istuttaa äidiltä ja isältä nimipäivälahjaksi saamani jasmikkeet. Eihän ne olleetkaan kuin koko kesän ruukuissaan. Auts!

Keittiön pöytäkin on vihdoin valmis ja viimeinen käsittelykerta tehty. Keittiön vallannut kaaos pitäisi kuitenkin vielä selättää ja tavarat asettaa paikoilleen. Jääköön se kuitenkin huomisen murheeksi.

Ajeltiin alkuillasta vielä jätskikaupan kautta mummulaan ja iltapalakin syntyy tänään grillissä. Vähän kuin kesäkuuta eleltäisiin uudelleen. Mulla on eilinen Poirot vielä katsomatta, joten taidan viileän suihkun jälkeen asettautua sohvalle mukavaan asentoon ja nostaa jalat ylös.

Ihanaa hellepäivän iltaa ja leppoisaa viikonloppua!


projektit etenevät

30.7.2020

Rottinkinen riippukeinu roikkuu vihdoin katossa!  Tämä projekti ei mennyt ihan kuten olin suunnitellut. Itse asiassa se vanha keinu roikkuu yhä piharakennuksessa ja odottelee uutta intoa. Pinnan hionnan jälkeen nimittäin huomasimme, miten ulkoilu oli jättänyt jälkensä rottinkiin. Totesimme, että ehkä keinusta ei kuitenkaan enää tule olkkarikelpoista. Vaikka edellisessä kodissamme keinu roikkui katoksen suojassa, kosteus ja sade pääsivät kuitenkin kosketuksiin rottingin kanssa. Ja vaikka kuiva huoneilma ei ole tämänkään luonnonmateriaalin paras ystävä, kosteutta tuli liikaa yhtäjaksoisesti. Lasitettu terassi tai parveke olisivat olleet ehdottomasti parempi paikka.
Mutta nyt on sitten toinen ulkokäyttöön ja toinen sisäkäyttöön.

Kirjoitin jokin aika sitten riippukeinusta ja ylipäätään näistä meidän projekteista, jotka ovat vain siirtyneet ja siirtyneet, ja uhosin myös jonkinlaista loppukiriä, jotta ei taas tarvitse odotella sitä seuraavaa kesää. No, keittiön pöytä ei ole tosiaankaan valmis, mutta eteenpäin on menty myös siinä asiassa. Tuppeensahatut lankut on vihdoin kantattu ja höylätty ja materiaali on valmiina. Tästä kiitos kylläkin ihan muualle kuin meille itsellemme (kiitos, Mikko!). Mutta koska visio on vahva, jaksan uskoa, että arjen alkaessa meillä on keittiössä taas suuri pöytä jonka ääressä viihtyä.

Yksi projekti on ollut myös nuo Marimekon Rosarium-tyynynpäälliset. Niidenkin suhteen menin sieltä mistä aita on matalin, ja sen sijaan, että olisin ottanut riskin jo tovin hillotun kankaan kanssa, kiikutin materiaalin paikalliselle ompelijalle. Valmista tuli parissa päivässä. Palvelu oli myös sen verran edullinen, että ehkä sitä piilovetoketjun ompelemista ei kannata ensi kerrallakaan itse alkaa muistelemaan.

Niin että jos hyvin käy, meillä on elokuussa taulut seinässä ja keittiössä pöytä. Ja ehkä jopa enemmän kuin kaksi pestyä ikkunaa! Onneksi kesää on yhä jäljellä. Ja vaikka nämä projektit on tärkeitä noin niin kuin yleisellä tasolla, on kesässä onneksi myös paljon muitakin tärkeitä juttuja. Eilen saatiin Kokkipotti-Hannele meille kylään, ja voi vitsi miten ihanaa oli nähdä taas pitkästä aikaa. Niin kivaa, että tuntuu kuin olisi jo viikonloppu, vaikka ollaan vasta torstaissa! Nämä on niitä asioita, joita syksyn koittaessa on taas vaikeampi toteuttaa. Niitä, jotka tekevät kesästä kesän ja arjesta juhlaa.

Jaa niin. Tämä on se Tokmannin alemekko. Aika kiva, eikö!?


pionit ja pompomit

25.7.2020

Hyvässä seurassa aika rientää, ja nopeasti meni taas tuo siskon vierailu. Mutta josko nyt nähtäisiin jo ennen joulua. Aika näyttää mihin syksy ja korona johtavat. Ihan vaan olemisen lisäksi käytiin siskon kanssa myös shoppailemassa. Meidän triplassa, kuten totesin. Lidl, Tokmanni ja kirppis. Siinä se maalaisen ostosparatiisi. 😀

Löysin kirppikseltä tuollaisen ihanan Bo Bjurströmin grafiikan, jonka ajattelin laittaa pianohuoneen seinälle, kunhan joskus saan aikaiseksi taas asetella taulut paikalleen. Kirppikseltä löytyi myös pieni ryijy, jonka lähetin äidille pesulaan vietäväksi, sekä käsin neulottu villapaita. Niin ja Tokmannilta mekko! Mutta niistä ehkä enemmän joskus toisella kertaa.

Oikeasti sade ja pionit ei oikein sovi yhteen, mutta tämän kesän aleostos piristää kummasti sadepäivää. Tilasin alunperin saman kuosin mekkona, mutta siinä mulla oli lievästi sellainen fiilis, että näytin Muumimammalta. Toimii mun päällä puserona ehdottomasti paremmin. Ja just mun värinen, kuten olen kuullut.

Ensimmäisiä yksittäisiä daalioita aukeilee melkein päivittäin. Pari valkoista pompomia pääsi painon päälle viikonlopun viettoon. Itse ajattelin lysähtää sohvalle. Ehkä ensi viikolla innostun pesemään vaikka niitä ikkunoita. Tai sitten en…

Ihanaa viikonloppua!

 

 


Viikonloppukimppu omasta pihasta

05.7.2020

Tuossa kesäkuussa tuli elettyä niin paljon ulkona, että ei tullut edes haettua kukkia maljakkoon. Ja toisaalta kaikki kukki kuumuudessa niin nopeasti ja syreeniaikakin jäi kovin lyhyeksi. Nyt kun elämä on taas painottunut sisätiloihin kukkia on ihana hakea maljakkoon. Paljon eri värejä, se kuuluu kesäkimppuihin. Vielä muutama pioninkukka on jaksanut aueta vesisateen keskelle ja olen yrittänyt pelastaa jokaisen niistä. Mutta vähiin käyvät nekin ennen kuin loppuvat.

Piskuisen kirsikkapuuni sato tuli poimittua tänä vuonna ensimmäistä kertaa. En ikinä huomaa tarpeeksi ajoissa punaisia pallukoita ja sitten kun alan niitä etsimään, linnut ovatkin jo ehtineet ensin. Isompi kirsikkapuu on vähän myöhäisempää lajiketta, mutta josko olisin tänä vuonna skarppina myös sen suhteen.

Tänään on savustettu kalaa, syöty hyvin, käyty kirppiskierroksella (laihoin tuloksin), pyöräilty ja pompittu. Vesisade miltei pakottaa sohvalle jonkin tuhanteen kertaan ratkotun murhamysteerin pariin. Neiti Marple vai Hercule Poirot? Kovin pieniä on nämä ihmisen pulmat näin kesäsunnuntaisin. ❤️


Sadepäivä

24.5.2020

Ei puutarhatöitä, eikä pyöräilyä, vaan enemmänkin lepoa ja rentoutumista.

Olen nauttinut lämpimästä ja aurinkoisesta loppuviikosta niin täysin, että blogikin on jäänyt vallan päivittämättä. Pyöräilyn lisäksi löysin itseni lapion varresta, vaikka mitään projekteja ei tälle keväälle pitänytkään ottaa. Mutta kun luonne on sellainen, että pitää saada aikaiseksi. Ja toisaalta, tuo toinen tontti on vienyt kaiken huomion kasvihuoneen vuoksi jo pari kesää, joten ehkä on ihan aikakin taas jatkaa tällä toisella puolella. Paljon on vielä tekemättä ja monet neliöt pelastamatta, mutta nyt päästään taas jo hieman pidemmälle. Monta kesää murhetta tuottanut kivikkoinen alue (jossa joskus on kai ollut perennapenkki) on nyt vihdoin raivattu ja tasoitettu. Läjä kiviä kaivettu ylös ja viimeisetkin perennat siirretty pois. Tarkoitus oli istuttaa paikalle pensasmustikkaa, mutta lopulta päädyimme siirtämään myös osan raparperista tähän aurinkoisempaan paikkaan. Kirsikan ja kriikunoiden kaveriksi istutettiin myös pari päärynäpuuta ja kun vielä edettiin yksi kymmenen metriä lähemmäs tontin rajoja, löydettiin myös loistava paikka muutamalle puutarhavadelman taimelle. Ja vaikka olo on ollut iltaisin aika totaalisen väsynyt, niin kyllähän se vain kivalta tuntuu, kun näkee kättensä jäljen. Metri metriltä päästään aina pidemmälle.

Kasvihuone on jo tovin ollut täynnä harsoa ja kieltämättä eläisin jo oikein mielelläni sitä vaihetta, kun daaliat on maassa ja kasvari kepeässä huvimajatunnelmassaan, mutta vielä pari viikkoa pitää jaksaa näin. Ja onhan se aika kiva joka päivä käydä kurkkaamassa tuonne harson alle. Puolet puutarhajutuista onkin aina sitä ihailua ja ihmettelyä. Edistymisen ja kasvun seuraamista ja luonnon ihmeellisyyden ihmettelyä. Sadepäivänäkin voi siis ihan vain käydä kasvarissa ja ihailla.

Perjantaina tuntui kuin kesä olisi vihdoin saapunut. Pihatöitä tehtiin teepaidoissa ja illalla istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja suunniteltiin heidän kasvihuoneprojektia. Miehet grillasivat iltapalaa ja lapset puuhasivat ulkona. Eilen tehtiin pyörälenkki ja ai että, mutta harmitti, etten laittanut aamulla lyhythihaista paitaa ja luottanut shortseihin. Ehdin jo toukokuun puolivälissä pelätä, että koko kesä menee satulassa palelemiseen, mutta kyllä se kesä sieltä sitten kuitenkin saapuu. Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen, shortseissa pääsee ajelemaan ensi viikolla useampana päivänä.

Mutta tiedättekö, mikä on ollut ihan parasta näissä viime päivissä? No se, että en ole kuunnellut tai lukenut uutisia sitäkään vähää mitä muuten olen suodattimeni läpi päästänyt. Tämän kevään suurin oivallus on ollut ehdottomasti se, että itseään ei pidä liikaa stressata maailman menolla. Pitää muistaa elää ja nauttia, vaikka ympärillä tapahtuisi kuinka.

Tänään virittäydytään vielä viimeiseen kouluviikkoon. Toisella on edessä alakoulun ensimmäisen kevään päätös ja toisella viimeisen. Erilaisuudessaan jää varmasti mieleen.