varma syksyn merkki

23.9.2020

Se oli viime viikolla, kun yritin selittää nuorelle miehelle, ettei yksi päivä viikossa oikein riitä palautumiseen. Että huippu-urheilijakin vuorottelee kovien ja palauttavien treenien välillä ja kenenkään kunto ei kohene pelkällä suorittamisella. Mainitsin myös, että jatkuva stressitila kropassa altistaa vaikkapa flunssalle. Ja ai että, miten hienoa on kun pääsee sitten lopulta sanomaan että ”mitäs minä sanoin”! Se tuntuu yhtä hyvältä kuin se tuntui ärsyttävältä silloin aikoinaan omien vanhempien suusta. Kun pakotettiin pukeutumaan michelin ukoksi, ja se mikä ei enää mahtunut päälle, laitettiin tuulen puolelle kainaloon. Ja kuinka sitten kouluun lähtiessä se pipo kuitenkin tungettiin ekan mutkan jälkeen reppuun. Ja kohta oltiinkin jo sairaana. Yhtä kuuroille korville on kantanut minun naputukseni siitä, että syysmyrskyssä ei pelata pelkillä shortseilla. No, toisten virheistä ei voi oppia. Ei edes omien vanhempien.

Rehellisesti sanottuna en kyllä oikeasti ajatellut, että meillä kukaan sairastuisi edes pienimpään flunssaan enää koskaan tai ainakaan tämän vuoden puolella, sillä onhan sillä käsidesillä ja saippualla läträtty viimeiset reilut puoli vuotta ihan kiitettävästi. Mutta niin vain kävi, että molemmat lapset saivat nuhan. Nuhan! Sellaisen ihan tavallisen räkätaudin, joka meillä melkein kaikilla kai on vähintään kerran vuodessa: Nenä vuotaa, pitää niistä.
Mutta miten hanurista on oikeasti saada tässä tilanteessa nuha! Joskaan se ei koskaan ole kiva, mutta nyt ei ainakaan. Ja kyllä mä olen sitä nillittänyt elokuusta asti, että nyt ei saa sitten tulla edes pientä flunssaa, koska kaikki menee heti kauhean vaikeaksi, mutta niin se vain tuli. Ja sanonpa vain, että pyllystä tuo on! Kouluun ei ole asiaakaan jos niiskuttaa. Ulkona saa nenä vuotaa, mutta ei sisällä. Onneksi nuo nyt ovat jo isoja ja sairastavat harvoin, mutta sääli tuli kaikki niitä pienten lasten vanhempia, joiden elämä on tällä hetkellä ihan totaalisen vaikeaa. Voi vain toivoa, että näitä pöpöjä on nyt päiväkodeissakin huomattavasti normaalia vähemmän. Mutta eihän se tavallinen flunssa minnekään katoa. Varma syksyn merkki – uitiin käsidesissä ja saippuassa tai ei.

Mutta vielä enemmän tämä tilanne olisi tietenkin pylleröisestä jos me aikuisetkin sairastuttaisiin. Eli koska en ihan oikeasti nyt ajatellut sairastua ainakaan seuraavan vuoteen mihinkään ja jälkikasvunkin soisi palaavan opinahjoonsa, viimeiset päivät on taisteltu vastustuskyvyn parantamiseksi. Onneksi pakastin edelleen repeää liitoksistaan mansikoiden, mustikoiden ja puolukoiden vuoksi. Hunajaa, sitruunaa, kurkumaa, villasukkia, lepoa, nestettä… Tyrni-inkiväärishottia aamulla, hedelmiä välipalaksi, paprikaa ja tomaatteja  joka välissä, marja-hedelmäsmoothiet inkiväärillä iltapalaksi ja deet ja ceet ja sinkit sun muut tarvittaessa vielä purkista. Valkosipulimaitoon en sentään ole vielä sekaantunut, mutta muuten on kaikki keinot käytössä. Nyt vain odotetaan, että negatiivinen tulos saapuu ja elämä pääsee taas raiteilleen. Mutta hei, me istuttiin miehen kanssa maanantai-iltana seitsemältä saunassa ja mietittiin, että ei tämä nyt pelkästään huono juttu ole. Seitsemältä saunaan ei ole meillä mikään tavallinen arkiherkku, joten hei kaikessa on aina puolensa!

Mä en ole jotenkin noille heinille vielä lämmennyt, mutta tässä c-vitamiinipäissäni nappasin kaupasta yhden nipun mukaani. Jotenkin seesteisen kauniita. Vaikka en nyt ihan vielä päästäkään irti daaliakaudesta, nämä ovat kelpo jatke kotia piristämään. Sopiihan sitä siivoushullulla olla pölyhuiskut maljakossakin.

 

Mutta hei, älkää tulko kipeiksi. Syökää terveellisesti, urheilkaa kohtuudella, nukkukaa hyvin, levätkää, rentoutukaa ja pukeutukaa vaikka michelin ukoiksi.


Vihdoin viikonloppu!

11.9.2020

Se taisi olla viime viikon torstai kun mietin, että kaikesta ikävyydestään huolimatta tuo viimekeväinen kotiin linnoittautuminen oli toisaalta aika ihanaakin. Kun kalenterit tyhjenivät ja illat muuttuivat tyhjäksi vapaa-ajaksi, ainakin meillä elettiin elämää, johon tuskin enää koskaan voidaan palata. Perheenä vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin muistan koskaan olleen mahdollista. Pelattiin korttia, katsottiin telkkaria, leivottiin, ulkoiltiin, tehtiin pizzaa, painittiin ja naurettiin. Koska ajalla on yleisesti tapana kullata muistoja, en nyt mene tässä niihin pettymyksen ja pelon tunteisiin joita ihan varmasti kuului keväällä elämään. Välillä kaipaankin takaisin tuonne. Siihen että oltaisiin koko perhe yhdessä, vietettäisiin vapaa-aikaa yhdessä ja oltaisiin ihan vain tekemättä mitään ihmeellistä. Toisaalta olen myös haistanut, etten suinkaan ole ainoa, joka muistelee välillä viime kevättä ihan hyvälläkin. Tiedän heitäkin, joita aika herätteli sen verran, että elämään tehtiin pysyviä muutoksia. Enemmän perheaikaa, vähemmän autossa istuttuja tunteja ja tyhjempiä kalenterin sivuja – pysyvästi. Arvostan!

Nyt vapaa viikonloppu tuntuu juhlalta. Varsinkin kun mennyt viikko ei missään nimessä ole ollut niitä parhaimpia, tai aikaa, jota ihan heti kaipailisin takaisin. Puuh, ei todellakaan. Sen sijaan ajatus piiitkistä yöunista, ulkoilusta, yhdessä syödyistä aterioista ja olemisen keveydestä vetää puoleensa. Ja sohva. Kenties popparit tai saavillinen jäätelöä myös. Se että ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Paitsi olla ja vaikka istua riipputuolissa kehräävä kissa sylissä lämmittelemässä. Tai ehkä sytyttää pieni tuli kamiinaan. Puutkin ovat olleet siellä valmiina viime syksystä saakka. Ei tarvinnut viime talvena kauheasti lämmitellä.

Huomaan muuten, että ajatus syksystä alkaa viehättää. Kalenterista on karsiutunut viime aikoina viikonloppuriento jos toinenkin, mutta kuten keväällä opin, kotona olemisestakin voi ihan oikeasti nauttia.

Ihanaa viikonloppua siis!