Kaupallinen yhteistyö ⎮ Suomen Asuntomessut

---

Moikkelis!

Tuossa pari viikkoa sitten naurettiin ystävien kanssa remonttijuttuja, ja sitä, että miten se minun pesänrakennusviettini onkin jotenkin ollut lasten syntymän aikaan niin kauhean perusteellinen. Molempien lasten vauva-aika kun on pitkälti elelty remontin keskellä. No, tosiasiassa varmasti molempiin elämän taitekohtiin on liitynyt enemmänkin lisätilan tarve, kuin varsinainen pesänrakennusvietti. Mutta se on toki totta, että molemmat remontit ovat olleet ikään kuin sitä oman kodin luomista, niin kuin rakentaminen ja remontointi usein ovat. Tänään näistä aiheista kaupallisessa yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa.

Olen itse lamavuosien läpi kasvanut ja jo lapsena “kotini on linnani” käsitteen nielaissut. Kun lamavuosien työttömyys ja asuntolainojen tähtiin nousseet korot koettelivat minunkin perhettäni, koti nostettiin omalle jalustalleen. Minulle ei suinkaan tuolloin puhuttu asioista niiden oikeilla nimillä, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että vanhempieni ajatusmaailmassa koti oli se, mistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain. Kaikki muu, paisti koti oli jossakin määrin turhaa. Ja niin vain ne lamavuodetkin voitettiin, ja kun nykyisin menen lasten kanssa mummulaan, menemme siihen samaiseen taloon, johon minut aikoinaan kapalossa kannettiin ja josta siivet levällään lähdin 17 vuotta myöhemmin. Samaan taloon, jota vanhempani ovat rakkaudella kaikki vuodet vaalineet ja puutarhaan, jota äiti ja isä ovat kaikki vuodet rakentaneet. Uskon, että rakkaus kotia kohtaan kumpuaa juurikin tuolta lapsuudestani. Vaikka kotini on sitten lapsuus- ja nuoruusvuosien vaihtunut useammankin kerran, koti on kuitenkin käsitteenä ollut aina itselleni tärkeä. Missä asunkin, minun pitää voida tuntea olevani kotona. Ja jotta tuntisin olevani kotona, kodin on vastattava paitsi tarpeitani, myös käsitystäni viihtyvyydestä.

Se, miltä kodin sitten kuuluukin näyttää ja tuntua, jotta siellä viihtyisi, on makuasia. Ei ole yhä oikeaa sisustustyyliä, talonväriä, tai puutarhasuunnitelmaa. Ja harvoin koteja on kahta samanlaistakaan. Ideoita ja vaikutteita toki jokainen nappaa ympäröivästä maailmasta ja esimerkiksi mediasta, mutta yleensä koti syntyy siitä, että siellä on jokin omaleimainen juttu, joka kertoo asukkaistaan. Ideoita ja vaikutteita tarjoaa tänäkin kesänä Asuntomessut, jotka pidetään Kouvolassa 12.7. – 11.8 

Vielä enemmän sisustamista ja remontointia

Keräsin tähän postaukseen taas uusia ja vanhoja kuvapareja, eli ennen ja jälkeen meidän rempan. Ja kuten monessa muussakin taloudessa, ne remontit roikkuvat useimmiten siinä valmiin ja puolivalmiin välimaastossa myös meillä. Asuntomessujen tekemän asukasbarometrin mukaan suomalainen remontoi kotinsa keskimäärin noin joka viides vuosi. Jotakin laitettavaa on asukkaidensa mukaan valtaosassa suomalaisista kodeista juuri tälläkin hetkellä, ja top neljä remppakohteita ovat kylpyhuone, keittiö, lattioiden uusiminen ja seinäpintojen uusiminen. Asuntomessuilla tehdyistä kävijätutkimuksista nousee siis esille messuvieraiden toiveet nähdä vielä enemmän sisustamiseen ja remontointiin liittyvää sisältöä. Ja tähän toiveeseen Kouvolan Asuntomessut aikoo kesällä 2019 vastata!

Keittiö

Sen lisäksi, että Kouvolan Asuntomessuilla keskitytään entistä enemmän remontoitiin, myös itse messualue on vanhan ja uuden kohtaamista. 1900-luvun alun punatiilinen kasarmialue yhdistyy uusiin pientaloihin perustaen Pioneeripuisto -nimisen asuinalueen. Juurikin nuo vanhan kasarmialueen korjausrakentamisen kohteet ovat niitä, minkä vuoksi itse aion käydä katsomassa Kouvolan asuntomessut. Remontoinnin ja sisustamisen lisäksi itseäni kiinnostaa myös uusien pientalojen sisustus. Olisi nimittäin kiva nähdä kierrätysmateriaaleja uusisssa kohteissa ja muutenkin kestävän kehityksen rakentaminen kiinnostaa itseäni, vaikka uudisrakentamisesta en noin niin kuin omaan tarpeeseen olekaan kiinnostunut.

Kouvolan asuntomessuilta löytyy myös erilaisia teemaviikkoja, joissa asumisen tarpeita nostetaan esiin erityisen ohjelman avulla. Harrastusten, sisustamisen ja remontoinnin lisäksi yksi teemaviikoista on Historian ja tulevaisuuden viikko. Tällöin pääset Korian varuskunnan historiatoimikunnan ja eri asiantuntijoiden kanssa suunnitellulle opastetulle kierrokselle ja kuulemaan vanhan varuskunta-alueen mielenkiintoisesta historiasta aina 1900-luvun alusta tähän päivään asti.

Pianohuone, raput Iso eteinenOlohuone 

Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8 2019

Ostamalla lipun asuntomessujen lippukaupasta ennakkoon, saat sen 10% alennuksella. (Ennakkohinta on voimassa 11.7. klo 23.59 asti).

Alla vielä pari kuvaa Kouvolan Asuntomessualueen vanhasta kasarmialueesta. On se vain niin ihana!

kuva: Suomen Asuntomessut kuva: Suomen Asuntomessut

Kesällä Kouvolaan! Siellä tavataan!

Huomenta sunnuntai!

Odotin eilen koko päivän sitä kaiken raikastavaa rankkasadetta ja kunnon pauketta. Kaukaisen jylinän ja aamuyön sateen lisäksi muuta ei juuri tullut. Vettäkin on tullut sen verran, että voi sanoa sataneen.

Meillä on vietetty viimeiset muutama päivä suljettujen verhojen takana. Paras tapa pitää koti viileänä on sulkea keittiön ikkunat paahtavalta auringolta. Tuntuu hassulta ja vähän rumaltakin pitää verhoja kiinni, mutta hyöty ajaa edelle.

Keittiön pöydällä on viimeiset violetit syreeninoksat. Sitten se vaihe kesästä onkin jo takana.

Olohuoneen sohvat on valjastettu nukkumapaikoiksi ja koristetyynyt nostettu sivuun. Maljakoissa lupiineja, koska kukkia ei koskaan voi olla liikaa.

Klaaran hiuksiin on taiottu kesäkiharat tiukoilla palmikoilla. Harmi, ettei omat hiukset näytä yhtä kauniilta, vaikka kuinka palmikoisi.

Ilmatäytteinen sänky koristaa pianohuonetta. Ei ehkä maailman kaunein sekään, mutta jälleen hyödyllinen ratkaisu. Josko tänään olisi jo astetta viileämpää ja yläkertaankin olisi mukavampi nukahtaa.

Sunnuntain ohjelmassa pyykkiä ja kodin raivausta. Uusi viikko on kiva aloittaa kun paikat on kunnossa.

Aurinkoista päivää! ♡

Viisi vuotta sitten, helatorstain aattona silloinkin, vollotettiin esikoisen kanssa päiväkodin parkkipaikalla. Itkusta ei sitten millään meinannut tulla loppua. Oli hyvästelty päiväkodin tädit ja koulutie oli alkamassa. Vaikka nuorempi lapsistamme ei olekaan yhtälailla perinyt äitinsä herkkyyttä, oli ilmassa tänäänkin haikeutta ja poskilla kyyneleitä. Piti oikein tietoisesti ajatella kaikkea muuta, ettei itku olisi tullut jo päiväkodilla. Ja tällä kertaa päiväkodin portti sulkeutuukin meidän osaltamme kokonaan. Ja voi että, mä pillitän nytkin kun kirjoitan. Enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Tuntuu vain kun kaikki tunteiden kirjo hyökyisi päälle ja vuosien elämä pikakelaantuisi silmien edessä. Äh, mä olen kyllä sellainen äiti, että pillitän vielä vuosikymmenet lasteni elämän taitekohdille. Tai ainakin toivon, että saan niin tehdä. Sillä eihän tulevaisuus tai huominenkaan aina ole itsestäänselvyys. Mutta ei mennä nyt siihen, ihan vain jo tässäkin päivässä on tarpeeksi.
Viisi vuotta sitten kirjoittamaani postaukseen pääset tästä.

Klaara aloittaa siis kesälomansa jo tänään. Koulu loppuu vasta lauantain kevätjuhlaan, mutta huomenna on toki vapaapäivä. Ja minä itse lähden tänään perinteisesti viettämään helatorstain aattoa tyttöporukassa. Täytynee pitää tämä aihe pois illan keskusteluista, ettei mene koko päivä ihan täysin pillittämiseksi. Ja perjantaina käyn muuten itsekin hakemassa oman todistukseni, joten on tässä kaikenlaista päätöstä yhdelle viikolle kerrakseen. Suurten tunteiden viikko ja viikonloppu.

Kukkakuvia yhä vain. Kotikin tuntuu jotenkin kesäisemmältä, kun kukkivia oksia ripottelee vähän sinne tänne. Ja nuo vanhat opetustaulutkin kieltämättä sopivat paremmin kesäiseen kotiin kuin keskitalveen. Ostin ne kun paikallista koulua tyhjennettiin. Kaikki ihanat kasvitaulut olivat jo menneet, mutta kun halvalla sai, niin pitihän sitten kuitenkin jotakin hankkia. Tuo pöydän päällä oleva taulu on oikeastaan telkkari. Tai no, sananmukaisesti taulutelkkari. TV on medialainassa Samsungilta, ja siitä löytyy lisää tietoa täältä.

Huomiseksi olen sopinut itseni kanssa siivouspäivän. Oikein sellainen perusteellinen kesäsiivous. Sitä koti nyt kaipaa. Tosin edelleen taidan siirtää sitä ikkunoiden pesua eteenpäin. Tuntuu, että tuo siitepöly ei lopu ikinä.

Mutta nyt toivottelen teille ihanat helatorstait ja leppoisat keskiviikkoillat. ♡

Eikä yhtään liian aikaisin! Niin kivaa kuin olisikin ollut vain fiilistellä kevättä ja puutarhajuttuja, nyt loppuviikolla siihen on ollut luvattoman vähän aikaa. Oman lisänsä stressikertoimeen tuo opiskelut ja olenkin tänään istunut tietokoneella hymyssä suin, kauhusta kankeana ja raivokohtauksen partaalla. Puuh! Harkitsen vakavasti, että menen illalla kasvariin ja otan mukaani vain ja ainostaan lasin viiniä. En ketään tai mitään muuta. Tai no, ehkä kirjan.

Tähän viikkoon on mahtunut myös kaikenlaista ikävämpää ylläriä, jotka ovat teettäneet paitsi huolta ja murhetta, myös koukeroita arkeen. Eilen istuin saunassa linnunlaulua kuunnellen ja koin jopa rentoutuvani, mutta kuin pisteenä i:n päälle saunan jälkeen tuo keittiön ja pianohuoneen välinen ovi päätti tippua. Jep, alimmainen sarana vain otti ja katkesi. Nyt siis joudutaan kulkemaan eteisen kautta ja tuo ovi on nyt hetkellisesti poissa käytöstä. Mutta siinä saunan jälkeisessä zen-olotilassa en totisesti enää tiennyt, että itkeäkö vai nauraako. Ketutti, potutti ja kaikkea sen tapaista.

Niin, että kiitos perjantai kun tulit. Siitäkin huolimatta, että sitä tietokoneen ääressä istumista on viikonlopulle yllin kyllin, perjantai on kuitenkin aina perjantai. Ja mielenterveyteni nimissä, aion kyllä ehtiä edes hetkeksi myös pihatöihin. Menin myös ostamaan lisää daalioita, joten pakkohan niitäkin on hoivata.

Ja juuri muuten katselin, että viime ja edellisvuonna maahan kaivamani kukkasipulit näyttäisivät olevan komeassa kasvussa. Nämä pääsiäisen jäänteet ovat siis jo ainakin ajatuksen tasolla myös matkalla maahan.

Mutta nyt siis oikein ihanaa viikonloppua myös teille. ♡

Pääsiäisen jatkoa!

Tein eilen illalla vaihtarit ja jätin oman pikkutyttöni mummulaan siskon unikaveriksi ja otin esiteinin kummityttöni mukaani. Olipa muuten erikoista viettää iltaa kolmisin tuollaisten vähän vanhempien lasten kanssa. Katselin makuuhuoneessa telkkaria, eikä kukaan kysynyt, että koska mä alan nukkumaan, tai että jos äitikin katsoo telkkaria, niin kai sitten kaikki voi katsoa telkkaria. Pienet on ihmisen ilot. Aamupäivällä vaihdettiin lapset taas päittäin ja hyvästeltiin sisko katraineen kotimatkalle.

Tänään meillä on ollut silti se pääsiäisen kohokohta, kun saatiin iskä koko päiväksi kotiin! Ja paljon onkin kivaa saatu yhteen päivään mahtumaan. Minä tein aamulla puuhommia ja mies vei lapset aamupäivällä puistoon ja pallokentälle. Sitten muuten mukavaa iskäaikaa, joka ehkä välittyy kuvista.  Iltapäivällä syömään ja nopea ostoskierros. Isomummun kautta vielä kotiin ja illaksi ystävien luokse pääsiäiskahvittelemaan ja munia jahtaamaan.

Mutta tiedättekö mitä? Huominen päivä on kuulkaas sitten silkkaa puutarhaa! Varoitin jo lapsiakin, että huomenna joutuu töihin. Sen verran puskee nyt vihreää maasta, että kukkapenkit on pakko saada siisteiksi ja muutenkin pääkoppa kaipaa puutarhaterapiaa.

Mutta nyt kainalopaikalta uusinta Wisting -jaksoa katsomaan. Leppoisaa ensimmäisen pääsiäispäivän iltaa myös teille! ♡

Moikka!

Uusi viikko ja uudet, sekä tutut vanhat kujeet. Takana kuitenkin kiva viikonloppu, kokonainen lauantai ihan turistina Tampereella ja aimo annos iloista seuraa  ja hersyvää naurua. Niin ja tietenkin hyvää ruokaa, skumppaa ja suklaata.
Joskaan maanantaiaamut koskaan on niitä viikon kohokohtia, mutta tänään piti kyllä vähän nieleskellä arkea ja valkoista maata. Mutta hei, on sitä ollut pahempikin lumitilanne vielä vappunakin, joten kaipa tuo tuosta. Jotenkin en vain jaksanut uskoa sääennusteisiin eilen kun pakattiin talvivaatteita kiertoon meneväksi.

Olen tässä viimeiset pari viikkoa naureskellut hiljaa mielessäni (ja välillä ihan ääneenkin) sitä, miten ihminen voikin muuttua niin paljon. Nimittäin se Emilia, joka vielä parikymppisenä kampasi matonvipsuja ja huolehti tavaroiden muodostavan laskutasoonsa nähden 90 asteen kulmia, olisi varmaan kuollut jos olisi päässyt teleporttaamaan nykyhetkeen. Ja ei, se parikymppinen Emilia ei myöskään olisi koskaan voinut kuvitella, että se silloinen poikaystävä luonnehtisi asumisemme olosuhteita kaaokseksi. Varsinkin kun meneillään ei ole mitään remonttiin viittaavaakaan.

Tottakai blogeissa näkyy rajattuja paloja ihmisten asumisesta ja elämisestä, ja tottakai jokainen tietää, että lapsiperheessä ei kaikki kulmat ole aina ihan tiptop. Nyt on kuitenkin pakko tunnustaa, että se neuroottiseksi siivoojaksi ja järjestyksen intohimoiseksi rakastajaksi tunnustautunut Emilia on joutunut ihan pikkuisen joustamaan kriteereistään. Nielin tämän totuuden viimeistään, kun jouduin perjantai-iltana suihkun jälkeen etsimään puhtaat pikkuhousut pianon päältä. Ja kyllä, samalla oli annettava synninpäästö muullekin perheelle siitä, että ne viikkaamani puhtaan pyykin kasat ei välttämättä aina ihan välittömästi siirry siisteiksi pinoiksi kaappeihin.

Täten tunnustan, että oma vaatevarastoni on pikkuhiljaa kasaantunut pyykkikoneen kautta pianon päälle (älkää edes kysykö, miksi juuri pianon päälle!) ja otteeni järjestyksen ja siisteyden suhteen on alkanut lipsua. Mutta kuinka ihanalta tuntuikaan, kun mies eilen illalla palasi esikoisen kanssa peleistä ja sisään astuessaan silmiään pyöritellen totesi, että täällähän on siivottu. Monta vuotta kun tämä asia piti ihan erikseen ilmoittaa, mikäli puhdistusaineen tuoksu oli päässyt eteisestä jo haihtumaan. Nyt riitti kuulkaas ihan vain, että eteiseen mahtui astumaan. Miten hienoa! Joskin päätin, etten ihan hetkeen ehkä päästä tilannetta näin pahaksi.

Mutta miksi näin? Ehkä ihan helpointa olisi syyttää ruuhkavuosia ja sitä, että aika menee lähinnä siihen, että saa ruokaa lasten suuhun jossain välissä. Mutta, uskomatonta tai ei, ihan rehellisesti syy on siinä, että kohta 17 vuoden koulimisen jälkeen myös puolisoni on ryhtynyt ottamaan enemmän vastuuta kotitöistä. Äkkiseltään voisi toki ajatella, että tuloksena olisi kaksin verroin siistimpi koti, mutta ei suinkaan. Juttu on hirvittävän psykologinen, kuten ystävämme Hercule Poirot saattaisi todeta. Nimittäin minä olen osannut ottaa rennommin, kun tiedän, ettei kaikki vastuu roiku ainoastaan minun harteillani. Vuosia saatoin perua vaikka treenit vedoten siihen, että kotona on pakko myös siivota, mutta lasten kasvaessa ja kotitöiden jakaantuessa tasapuolisemmin on ollut helpompi myös kasvattaa sellaista tervettä itsekkyyttä. Ja on muuten ihanaa paiskata ovi kiinni ja unohtaa taakse jäävä kaaos hikoillessa. Ja vielä ihanampaa kun kotiin palatessa huomaa, että joku on ripustanut pyykit kuivumaan, tyhjentänyt tiskikoneen, raivannut keittiön ja kenties pessyt jopa vessan!

Kun viime viikolla olin lääkärissä ja minulta kysyttiin, että mites toi stressi, mietin toki tulevan illan minuuttiaikataulua, pianon päälle kasaantuvaa pyykkivuorta ja kenkien, takkien reppujen ja mailojen valtaamaa eteistä. Samaan aikaan summasin mielessäni, että seinillä ja lattioilla ei ole oksennusta ja kaikilla on sängyssäkin puhtaat lakanat. Niinpä kerroin myös nuorelle lääkärille, että ei kuule ole ongelmaa. Elämä on just nyt aika hyvällä mallilla.

Huomenna pitäisi lähteä parin päivän työreissuun. Pikkuhousut on taas omalla paikallaan lipaston laatikossa, ja sieltä niitä pitäisi jossain kohtaa ehtiä siirtämään myös kapsäkkiin. Muutama muukin asia pitäisi ehtiä tänään toimittamaan, mutta toisaalta juoksulenkkikin voisi tehdä terää!

 

 Maanantailistalla uuden viikon varalle vähän joka sorttia. Kirsikkana kakun päällä kuitenkin twerkkausta, joten ihan huono viikko ei voi tästä(kään) tulla.

Ja kyllä! Edelleen tykkään pianosta enemmän ilman pikkuhousuja.

Maanantaita!
En muista koska olisin ollut näin innoissani viikonlopun päättymisestä, mutta tänään se tuntuu kerrassaan ihanalle. Ja ihan siitä syystä, ettei viikonloppu pitänyt sisällään niitä elämäni parhaimpia päiviä.

Ja mä tykkään edelleen talvesta ja lumestakin, mutta hitto vie, onko sitä lunta pakko tulla kerralla yhden talven verran!!! Kun sunnuntaihin jo herää valmiiksi vähän tappiomielialalla ja itku herkässä, ja sitten onnistuu saamaan autonsa kiinni lumeen pihatiellä, niin johan siinä mennään miinukselle. Mutta hei, onneksi on ystävä, joka kaivaa oman autonsa lumesta ja tulee apuun. Klaara pääsi kaverisynttäreille ja minä sain itkeä harmitukseni ystävän olkapäähän.

Siinä me kaksi naista sitten katseltiin vinossa seisovaa autoa ja mietittiin, että hitto kun ei osata tehdä mitään. Eikä oikein uskalleta edes yrittää, ettei vain pahennettaisi tilannetta. Ja sillä hetkellä en muuten pystynyt allekirjoittamaan Gloria Steinemin teoriaa kaloista ja polkupyöristä. Kaikki kunnia kaksilahkeisille, sillä ilman ei olisi taaskaan selvitty. Ja hei, ystävä, joka tuollaisella hetkellä soittaa ex-miehensä apuun! Ilman hyvää ystävää en olisi selvinnyt alkuunkaan! Ja sitten ihana naapuri, joka tuli traktorin kanssa kesken auraustöiden apuun ja sanoi, että kyllä tämä tästä kuntoon saadaan, ja kyllähän näitä sattuu. No joo, sattuuko, mutta sillä hetkellä se lohdutti. Ja ihan oikeasti nyt mä tiedän jopa, että mistä se hinauskoukku löytyy. Se on siellä vararenkaan alla, mutta hyvässä piilossa, kun ei edes osunut silmiin, silloin syysiltana, kun toisen ystävän avustamana äyskäröitiin vanhempainyhdistyksen mehuja samaisesta paikasta. Samanlaisessa mielentilassa olin muuten silloinkin. Ja kun naapuri lopulta ehdotti, että jätetäänkö koukku valmiiksi paikoilleen, osasin jo ihan pikkuisen nauraakin. Mutta koukku otettiin pois. Ihan vain jos sitä kuitenkin tarvitaan seuraavalla kerralla auton takapäässä.

No mutta loppu sunnuntai meni kuitenkin jokseenkin sulatellessa tuota mielentilaa. Ja kun illalla sain vielä esikoisen ehjänä kotiin pelireissusta ja aamuyöstä sänkyyn kömpi se kalasta ja polkupyörästä polkupyörä, pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Selvittiin tuosta lumesta kuitenkin ehjin nahoin ja se on pääasia.

Tänä aamuna peilistä katsoi väsyneet ja itkettyneet silmät. Mutta kyllä se tästä taas iloksi muuttuu maanantain myötä, näin mä aamukahvia litkiessäni päätin ja päätös on pitänyt. Lunta on tullut edelleen koko päivän ja taivaan täydeltä, mutta samalla on paistanut mitä kirkkain aurinko. Ja kun tuohon lumimäärään iskee auringonpaiste, niin sehän on pelkkää häikäisevää valoa! Ei oikein voi kuin olla iloinen.

Maanantain toivelista:

Uudet sohvat. Ai että mä halusin uudet sohvat. Joskin nämä on oikein toimivat ja mukavat, mikä on ehkä syynä siihen, että ne uudet sohvat ei ole ihan ykkösenä (eikä kakkosenakaan) hankintalistalla.

Aikaa siivota vaatehuone ja lasten vaatekaapit. Pysähdyin miettimään, kuinka paljon aikaa viikossa kuluu ihan vain siihen, että asioita etsitään. Ei hyvä!

Vanhan kunnon siivouspäivän. Lattiasta kattoon koko talo puunattuna, pestynä ja raikkaana. Se olis aika ihanaa. Ja sen tekeminen erittäin terapeuttista.♡

Puuttuvat jalkalistat olkkariin. Ottaa päähän tuo keskeneräisyys!

Ja sitten se yksi toive, joka valtaa mieleni jokaisena lumisena talvena: Oma traktori! Tai lottovoitto ja oma traktori. Mutta kuitenkin!

Onpas muuten ruma tuo musta ruukku. Olen suunnitellut sen maalaamista jo ainakin pari vuotta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä sen voisi ottaa helmikuun asiaksi. Ja jos vaikka ne jalkalistat.

Eilinen kynttilänpäivä oli sinänsä hassu, että meillä ei pitkään aikaan palanut yhtikäs kynttilää. Tänään otan senkin takaisin ja nautin ihan vain siitä, että asiat on hyvin. Siis oikeesti hyvin.

Ihanaa maanantai-iltaa! ♡

 

Okkarin kalusteista ja sisustuksesta enemmän täällä! Samsungin The Frame -tv on medialainassa.

Heips!

Se olisi perjantai, ja voi miten kivalta tuo just nyt tuntuukin. Viikonloput ovat arjen suola, enkä yhtään ihmettele, että Peppi Pitkätossu halusi kouluun vain saadakseen lomat. Olisin itsekin halunnut. Jos ei ole aikaisia aamuja ja tiukkoja aikatauluja, ei tulisi myöskään sitä ihanaa tunnetta, jonka saa kun jättää vekkarin virittämättä.

Nyt kun maisema on kuin parhaista Suomi-mainoksista ja aurinko paistaa niin, että pää meinaa haljeta, tuli taas se joku alkuvuoden innostus ihan kaikkeen. Oli pakko siivota pois jouluisa juttuja antaa tilaa valolle ja vaaleudelle. Tekee mieli taas laittaa kotia ja nauttia muustakin kuin pelkästä kynttilänvalosta ja hämärän hyssystä. Valkoiset tulppaanit on ikään kuin vertauskuvallinen symboli tälle kaikelle. Ja kyllä ne on merkki myös keväästä ja valosta, mutta en tarkoita sitä sillä, ettenkö nauttisi tästä talvestakin. Nautin kyllä, eikä sillä ole juuri nyt mitään kiirettä väistyä tai poistua. Juuri tällaisia talvien kuuluukin olla! Paljon lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Ja sitten luonnollisena jatkumona kevät, kesä ja syksy – kun niiden aika koittaa.

Liekö johtuvan tuosta auringosta, joka pääsi vihdoin pyryn välistä pilkistämään, mutta nyt mieli huutaa vaaleita utuvärejä. Sellaisia hentoja pastellisävyjä. Sanotaan, että ne kuuluvat vahvasti kevääseen ja kesään, mutta voisko ne sittenkin olla niitä pakkaslumessa välkkyviä värejä?

Meidän viikonloppu ei pidä sisällään mitään kovinkaan ihmeellistä. Toiveissa astetta parempi ja kiiireetön iltapala perjantai-iltaa kruunaamaan. Lauantaiaamuna vielä harrastuksia ja sitten kyläilyä mummulassa. Sunnuntaille toivonkin sitten muuta mukavaa viikonloppupuuhaa ja talvesta ja ulkoilusta nauttimista. Ja jos oikein hyvin käy, sunnuntai voisi olla myös pullapäivä! Ah, edellisestä pullapäivästä onkin jo aikaa!

Viikonlopun toivelistalla on luonnollisesti myös lukuhetkiä ja villasukkarentoilua. Mutta nyt niitä kohti!

Ihanaa ja lumista viikonloppua! ♡

Heippa maanantai!

Niin se vain lähti tämäkin viikko käyntiin. Vauhdikkaastikin, kun oma ja naapurinpoika missasivat aamulla koulubussin. Tai siis eivät missanneet, vaan huitoivat väärän linja-auton perään ja soittivat heti paniikissa. Kauheaa kun menee oikein kaksi linjuria aamussa. Se on kuulkaas meille maalaisille jo melkoinen ruuhka!

Välillä on oikeasti todella ihanaa kun saan konkreettisen pyynnön postata jostakin tietystä asiasta. Kun torstain postaukseen tuli kommentti ja kysymys meikistä, tajusin, että niitä kaunistautumisjuttuja onkin ollut viime aikoina aika vähän täällä blogissa. Korjataan siis asiaa. Ihan tavallinen arkimeikki, voisi toimia otsikkona, mutta rehellisesti sanottuna meikkaan aika samalla tavalla oli sitten arki tai juhla. Toisaalta toimiva meikki onkin mun mielestä sellainen, että siihen voi tarvittaessa lisätä asioita, ja sitten kiireessä toimii vähempi. Muutama luottotuote kuitenkin on, joiden varaan lasken ihan päivittäin. Ja mitä tulee esimerkiksi luomiväriin, niin niitä en käytä edes joka vuosi.

Koska olen vuosia paininut huonon ihon (ja itsetunnon) kanssa, pidän ihan kaikkein tärkeimpänä meikkipohjaa. Tosin se ei saa olla liian paksu, koska haluan, että iho kuitenkin hiukan kuultaa myös meikin alta. Vaikka joskus en voinut kuvitellakaan, että punaiset arvet vaalenisivat ja syvät kraaterit tasoittuisivat, niin kyllä se aika jokseenkin on haavoja parantanut.

Kalvakka talvi-iho piristyy heti kummasti, kun päivävoiteen joukkoon lisää tipan Dr Hauschka värinestettä. Toisaalta se toimii mulla myös kesällä ihan kokonaan meikin korvikkeena. Helppo urheilla ja mennä vaikka uimaan, kun kasvoilla ei ole sen enempää meikkiä. Jos mulla olis hyvä iho, en käyttäisi muuta. Seuraava vaihe tavallisessa arkimeikissäni on kuitenkin pikkuisen peittävämpi kerros, joskin kosteuttava tämäkin. Madara City CC korjaa kivasti ihoni väriä, mutta jättää silti jälkeensä kuulaan ja kevyen fiiliksen. Tämä on siis se minun meikkivoiteeni. Joskus saatan laittaa sekaan myös tipan oikeaa meikkivoidetta, jos haluan peittävämmän lopputuloksen vaikka juhliin. Mutta toimii mielestäni oikein hienosti myös näin pelkästään. Tämä CC-voide yksistään sopii hyvin myös vapaapäiviin ja urheiluun. Kosteuttaa kivasti, eikä ole liian meikkimäinen.

En käytä varsinaista puuteria, mutta Everyday Mineralsin Yellow-meikinpohjustusainetta sipaisen kevyesti silmien alueelle, jotta cc voide ei liukuisi ihon juonteisiin. Samalla huiskaisen tätä pikkuisen kulmakarvoihini, jotta kulmakynä tarttuisi paremmin kiinni. Jos muistan, töpsötän pikkuisen myös nenänpieliin, estämään meikin karkaamista.

Koska käytän aika ohutta meikkipohjaa, lisään peiteväriä tarvittaessa. Melkein joka päivä silmien sisänurkkaan ja kevyesti silmien alle. Ja nenänpielien punaisiin vakoihin. Ihooni on viime viikkojen aikana tullut pari näppyä, ja niihinkin on tullut tupsutettua vähän peiteväriä. Mutta hei, pari näppyä kun on taistellut aknea vastaan vuosikaudet! En jaksa stressata, vaikka ne vähän näkyisikin. Loistava tuote on BareMineralsin Concealer (sävy Summer Bisque). Tässä on paljon pigmenttiä, joten ohut sipaisu riittää.

Sitten onkin vuorossa kulmakynä. Kulmakarvani ovat todella hennot, ja molemmin puolin niissä on isot aukot, joihin ei arpikudoksen vuoksi kasva karvaa. Kulmakynä ei siis saa olla liian vahamainen, koska muuten se ei tartu tuohon “liukkaaseen” arpikudokseen. Käytin pitkään Diorin kynää, mutta nyt olen mieltynyt Lumenen kulmakynään (sävy 3). Tuo primer-puuteri mahdollistaa sen, että kynää ei tarvitse painaa, vaan jäljen voi piirtää todella hennosti, eikä kulmista tule liian tummat.
Syy siihen, miksi olen miettinyt kulmien pigmentoitia on juurikin nuo karvattomat aukot. On kuitenkin olemassa riski, ettei niihin tartu edes pigmentointi, joten toistaiseksi mennään näin. Toisaalta mietin aina, että viihtyisinkö yhä enemmän ilman meikkiä, jos kulmat olisivat kunnossa. No, mene ja tiedä!

Lopuksi ripsari. Ennen ripsiväriä taivutan kuitenkin aina ripseni. Mulla on kohtalaisen pitkät ja tuuheat ripset, joten ne ei vaadi kuin hipaisun ripsväriä. Kun ripset taivuttaa ja niihin laittaa heti ripsivärin, väriä riittää ohuempi kerros. Mun luottoripsari on vuosi toisensa jälkeen Kanebon 38°C. Käytän sitä pidentävää versiota ja tykkään, että tämä on aika luonnollinen.

Tässä olikin jo jotakuinkin se perus arkimeikki. Seuraavat vaiheet teen alla olevassa järjestyksessä sen mukaan kun aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy.

Melkein joka päivä laitan aurinkopuuteria kasvoja lämmittämään. Käytän BareMineralsin Warmth väriä lämmittämään juurikin kasvojen ulkoreunoja. Vähän kuin kehyksenä. Varsinkin otsan ja ohimoiden kohdalla pieni sipaisu tekee jo ihmeitä. Joskus kikkailen vähän enemmän varjostusten ja korostusten kanssa ja siinä toimii BareMineralsin faux tan all-over face color ja Pure Radiance värit. Jos vielä haluan jotakin pientä lisää käytän saman merkin poskipunaa (sävy Beauty).

Huulissa mulla on useimmiten ihan vain Vitalista, mutta nykyisin käytän myös Lumenen nordic chic -huulipunaa (sävy 14 jäähuntu ) ja YSL:n kevyitä Rouge Volupte shine -punia (sävyt 12 ja 15). Kaikki vähän sellaisia, että periaatteessa huulet näyttävät kuin niissä ei punaa olisikaan.

Mulla on sellainen hassu ongelma, että kasvoihini (lähinnä leukaan) ja kaulalle lehahtaa välillä ihan hirvittäviä punaisia läiskiä. Ne tulee ihan itsestään, eivätkä vaadi mitään hankaamista tai muuta kosketusta. Joskus yritin taistella niitäkin vastaan peittävällä meikkivoiteella ja vihreillä peiteaineilla. Mutta kun ei niitä voi ennustaa, ja kuitenkin se punoitus iskee kaikesta läpi, joten olen päättänyt antaa ongelman olla. En tiedä, onko se jotain jännitys- tai stressiperäistä, mutta joskus muutama vuosi sitten meillä oli yhden blogikampiksen myötä kuvaukset ja istuin melkein tunnin meikissä. Hetkeä ennen kuin piti aloittaa kuvaaminen, meikkaaja torui, että mitä sä olet mennyt sitä naamasi nyppimään. Enkä siis ollut, silloin vain nuo läiskät tulivat vähän huonoon aikaan.

Että sellainen on mun arkimeikki ja meikki ylipäätään. Ei sen kummempi.

Maanantailistaan merkintä ainakin siitä, että aion pysyä terveenä. Muuten en sitten mitään suurempaa odotakaan. Ihan vain tasaista arkea, se olis nyt tosiaankin parasta! Eikä mitään linja-autojen joukkokulkua. Ihan vain ne perusasetukset. Ja siivouspäivä! Aiheuttaa tuo vienosti pilkistävä aurinko sellaista pientä tarvetta tarttua rättiin ja moppiin! Onneksi on vasta viikon eka päivä, tunne ehtii mennä ohi.

Mutta hei, maanantain jatkoja ja kivaa uutta viikkoa!

 

Sunnuntaita!

Niin se vain meni ensimmäinen arkiviikko. Lupaavan alun jälkeen tosin tuli vatsaflunssa, mutta minkäs teet. Ei auta kuin toivoa seuraavalle viikolle parempaa onnea. Joten edelleen positiivisena arjen suhteen! Ja jotta arki jaksaa maistua, nyt viikonloppuna otetaan mahdollisimman lungisti. Tänään vietetään itse asiassa tyttöjenpäivää Klaaran kanssa, kun pojat ovat pelireissussa. Suunnitelmissa paitsi ulkoilua, myös kirpparikierros.

Perjantai meni kyllä ihan täysin uusiksi, mutta onneksi nuo vatsataudit menevät yhtä nopeasti ohi, kuin ilmestyväkin. Lauantai oli selvästikin jo mahalaukun venytystä entisiin mittoihinsa (miten voikin syöminen tehdä alkuun niin kipeää), mutta uskaltauduin lopulta ulkoilemaankin. Ja nauttimaan siitä noin puolesta tunnista, joka päivään on jo tullut lisää valoisaa aikaa.

Nappasin viime viikolla talvisia kuvia, kun tuntui, että jotenkin nuo lumiset puut piti kuitenkin tallentaa. Tähän päivään menessä puiden oksilta on jo karissut osa lumista, mutta edelleen on kauniin talvista.

Villasukkia, takkatulta ja mukavat vaatteet. Siinä toimivan sunnuntain resepti. Eilisen kasvissosekeiton jämät saavat korvata tuhdin sunnuntaiaterian ja jos siltä tuntuu, nukutaan ehkä myös pienet päikkärit. Ei stressiä, koska se ei kuulu viikonloppuun!

Rentouttavaa viikonlopun päätöstä myös teille. Nyt kaikki mahdolliset energian ja hyvän mielen lataukset ja uusi viikko menee taas mukavasti!

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.