Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinhän se menee. Täällä lasten kesäloma vetelee viimeisiään, ja vaikka kolmatta luokkaakin on ilolla ja innolla odotettu, on ilmassa selvästi jonkinlaista haikeutta. Pienemmän kanssa harjoitellaan nyt seuraavat pari päivää päiväkotielämää, ja todellinen arki alkaa sitten ensi maanantaina.
Tiedättekö, kun mulla oli keväällä ihan hirvittävän pitkä lista asioista, jotka teen “sitten kesällä”. Jos nuo asiat olisi listannut ranskalaisin viivoin allekkain, ei vessapaperirullakaan olisi varmaankaan ollut tarpeeksi pitkä. Mutta jotenkin ajattelin ja näin kesänkin niin valtavan pitkänä. Että kyllähän sellaisessa nyt ehtii vaikka mitä!
Ja katinkontit! Jos listan olisi oikeasti tehnyt vessapaperirullalle, niin sen jatkokäyttökin olisi melko selvä. Sanoisin, että noin yhdeksänkymmentäprosenttisesti ne kaikki kesäksi suunnittelemani hommat jäivät tekemättä, mutta toisaalta tuli kuitenkin tehtyä aika paljon sellaista, mitä ei tullut niin ennakolta suunniteltua. Ja eikös se vähän ole kesän ideakin? Että eletään enemmän hetkessä tehdään juttuja fiiliksen mukaan. Johan sitä on sitten pitkä syksy aikaa tehdä kaikkea vähemmän mukavaa, kuten siivota kellari tai lastenhuoneen komerot. Ja ainahan tulee uusi kesä! Ainakaan tämän nykyisen viimeisiä viikkoja en ajatellut uhrata sen enempää kellarille, kuin komeroillekaan.
Muistatteko, kun kirjoitin teille hankkimastani Hygge -kirjasta? Kirja tuli toki luettua ihan kannesta kanteen heti tuoreeltaan, mutta nyt kun arki alkaa taas pyöriä, ajattelin ammentaa tuosta opuksesta itselleni sitä jotakin kuuluisaa tanskalaista onnellisuutta. Niinhän se nyt kuitenkin on, että suurin osa elämästämme sijoittuu välille maanantai – perjantai, ja aika monelle meistä myös viikonloppu on arkea. Niin että ehkä siitä arjesta ihan oikeasti kannattaa ammentaa sitä elämäniloa sen sijaan, että odottaisi aina viikonloppua tai lomaa. Tällaiselle rutiiniorientoituneelle yksilölle arki sitä paitsi tuo pysyvyyden ja jatkuvuuden tunnetta. Siihen kun lisää vähän Dictemäistä rentoutta, ja muistaa istua tarpeeksi usein ystävien kanssa viinilasilliselle, kahvikupposelle tai syömään, niin johan sitä luulisi arjenkin muuttuvan juhlaksi.
Viimeinen kesälomapäivä on pitänyt sisällään rentoa oleilua ja lämpimistä keleistä nauttimista. Vaatekaapissa arjen musta ja harmaa odottelevat vielä aikaansa, mutta nyt pötkitään vaaleissa sävyissä niin pitkälle kun hyvältä tuntuu. Pellavatoppi ja beiget nappi-/ vetskarifarkut on saatu bloginäkyvyyttä vastaan Lifestyle La Luna -nettikaupasta. Sain myös teille kivan alennuskoodin, joten jos vaatekaappi kaipaa pientä loppukesän sparrausta, niin koodilla laluna saat -15% alennusta kaikista Lifestyle La Luna -nettikaupan normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa ensi sunnuntaihin (13.8.2017 asti), joten se kannattaa hyödyntää nopeasti!
Kaikkea hyvää lasten koulutielle ja turvallista koulumatkaa ihan jokaiselle lapselle. Ollaan tarkkana liikenteessä ja tehdään lasten päivästä omalta osaltamme niin turvallisia, kuin mahdollista. Positiivista ja iloista mieltä toivon myös sinne koulun käytäville ja välitunneille. Joskaan se nyt ei toivomisestani taida olla kiinni, mutta toivonpa kuitenkin, että jokainen lapsi saisi käydä koulunsa ilolla ja tuntea olevansa ystävien joukossa. Ollaan me aikuiset ainakin esimerkkeinä, ja yritetään jokainen tahollamme tehdä lasten elämästä onnelista ja turvallista – sellaista, mitä lapsuuden kuuluukin olla!
Kaunista iltaa, ja iso kiitos eilisistä tsempeistänne! ♡
Hellou! Järjestelin tuossa tavaroita paikoilleen ja suoritin pikasiivousta hyvin itsekkäästäkin syystä. Olen nimittäin anonut itselleni huomiseksi “minäaikaa”. Yksi päivä jonka saan viettää kotona ihan vain haahuilleen tai vaikka kirjaan tarttuen. Vähän sellainen lomapäivä äitiydestä, tiedätte varmaan! 🙂 Mutta se ei nyt ollut asiani, vaan pikemminkin se, miksi siivoiluni keskeytyi. Katselin nimittäin tuota meidän olohuonetta tästä eteisen oviaukosta, ja tajusin, että olen koko kesän nauttinut näkemästäni. Tuo ovi kun nimittäin pidetään suljettuna muun osan vuotta, mutta avataan näin kesäisin jotta (viileä) ilma kiertäisi paremmin.
Jos joku ei nyt heti hahmota, mistä päin taloa tämä näkymä aukeaa, niin tuosta alakerran pohjapiirroksesta tosiaan näkee, kuinka kuistin jälkeisestä arkieteisestä on kulku olohuoneeseen. Koska tuo ovi rajoittaa aika pahasti lapsiperheen eteisen toimivuutta, se pidetään yleensä suljettuna ja varsinkin talvella, kun eteinen tursuaa kengistä, suljettu ovi antaa eteiseen kaivatut lisäneliöt. Tänään tulin tosin ajatelleeksi, josko sekin tila uhrattaisiin estetiikan alttarilla ja ovi pidettäisiin ainakin raollaan vuoden ympäri. Tosin, kuten ymmärrätte, ongelmaksi voi koitua se vähemmän esteettinen näkymä toiseen suuntaan! 😀
Nuo viime talvena Ellokselta hankitut sohvanpääliset ovat muuten olleet todellinen kesäpelastus! Äärettömän näppärät varpaissa kulkevan hiekan ja muun kesäihanan torjunnassa. Kankaat on helppo pudistella puhtaaksi ja hätätapauksessa vaikka kääntää pesujen välissä. Ennen sohvia sai imuroida lähes päivittäin, mutta nyt siivous hoituu melkeinpä oikaisemalla. Lampaantaljat sohvan selkänojalla ovat nekin ihan käytännön valinta. Ikkunapaikat kun ovat noiden karvaisten perheenjäseniemme suosiossa.
Vaikka näkymä eteisestä olohuoneeseen nyt olikin se syy pysähtymiseeni ja siivouksen siirtämiseen tuonnemmaksi, ei tuo näkymä olohuoneen ikkunasta uloskaan mikään ihan hirveän huono ole. Ja tätäkin herkkua on tosiaan tarjolla ainoastaan kesäisin!
Joskus on ihan hyvä katsella kotiaan uudesta perspektiivistä ja ihastua tuttuihin näkymiin uudelleen. Kaipa meillä jokaisella on kodissamme se punaisen maton paikka, ja tänä kesänä omani on ollut juurikin tässä. Kenties sitten syksyllä matto muuttaa taas jonnekin muualle.
Tänään ollaan ja sisustetaan extraolohuoneen puolella, eli puutarhassa.. Ulkonakin kun voi nimittäin sisustaa, ja oman kodin tyyliä voi helposti jatkaa kesäisin myös pihan puolelle. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.
Itseäni on jo pitkään miellyttänyt vähän boheemimpi tyyli sisustuksessa. Sellainen sopiva suhde itää ja länttä, sekä uutta ja vanhaa. Mutta kuten sisälläkin, myös ulkona omaa silmääni viehättää eniten neutraali värimaailma ja luonnolliset sävyt. Sillä vaikka yksityiskohtia olisikin enemmän, harmoninen värimaailma pitää kokonaisuuden rauhallisena. Ulkona toki luonto ja vehreys tuovat ihan omanlaisensa tunnelman myös niille neutraaleille väreille.
Olen aina hieman vierastanut jäykkiä kesäkalusteita sekä liian harkittua ja rajattua lopputulosta. Sain joskus lisänimen eripari, ja se kai kertoo luonteestani juurikin sisustajana. Sisäinen luonnonlapsi minussa (a.k.a. eripari-Emilia) nimittäin pitää vapaista muodoista, yllätyksellisyydestä yksityiskohdissa, ja ennen kaikkea rennosta lopputuloksesta. Kaiken ei tarvitse olla samaa sarjaa, eikä ulkona tarvita välttämättä varsinaista terassia, vaan tunnelmallisen oleskelutilan voi luoda myös kasvillisuuden keskelle, tai puiden katveeseen. Tekstiileillä ja kasveilla pehmittää mukavasti myös pienen parvekkeenkin.
Yhteistyössä Elloksen kanssa, sisustin omaan pihaamme oleskelualuetta, joka jatkaa kotimme tyyliä myös puutarhassa. Ellokselta onkin viime vuosina löytynyt paljon sisustustuotteita ja tekstiilejä kotiimme, ja onpa osasta Ellos -tuotteita tullut myös todellisia hittejä, joihin törmää usein oman kodin lisäksi myös Instagramia tai blogeja selaillessa. Vaikka nettikaupasta löytyykin laaja valikoima merkkituotteita, pidän itse erityisesti siitä, että Elloksen oma mallisto on ajan hermolla ja hinnat ovat edullisia. Koska Ellos ja sen kuvastot olivat iso juttu jo silloin lapsena, koen nettikaupan helppona ja luotettavana. Toimituksetkin ovat monia muita verkkokauppoja huomattavasti nopeampia ja myös tuotteen palauttaminen on tehty helpoksi.
Pohjoismaisen vaalea bohosisustus syntyy niin luonnonmateriaaleista, kuin -sävyistäkin. Kuviot ovat hillittyjä ja vievät tunnelmaa kaukomaille ilman mausteisia sävyjäkin. Hapsut, vipsut ja solmutupsut ovat olennainen osa tyyliä, eikä niitä voi olla liikaa. Sopivasti rosoa, mutta kuitenkin kutsuvaa pehmeyttä.
Jo olemassa oleva oleskeluryhmämme sai lisää istumatilaa Dream-sohvapenkkistä ja sen päällä olevasta Candice-istuintyynystä. Istumatilan lisäksi penkki toi puun katveeseen myös kivan löhöpaikan. Sohvapenkki istuintyynyineen edustaakin juuri sitä skandinaavisen boheemia tyyliä, josta niin kovasti pidän. Vaaleat puujalat yhdistettynä punottuun istuinosaan ja pellavaiseen pehmusteeseen tuovat vaihtelua perinteisiin puutarhakalusteisiin. Ulos ei myöskään tarvitse aina rakentaa kiinteitä elementtejä, vaan tilaa voi rajata kasvillisuuden lisäksi kalusteilla ja tekstiileillä. Kevyt aurinkosermi syntyi meillä Sachiko-pöytäliinasta ja parista vanhoja heinäseipäitä.
Pienillä yksityiskohdilla on suuri merkitys. Yksivärinenkin tyyny muuttaa heti fiilistään, kun sen kulmista roikkuu tupsut. Pitkissä Camelia-tyynynpäälisissä kuviointi vielä lisää fiilistä ja Noma-tyynynpäällinen onkin jo kuin taideteos. Jälkimmäistä uskon näkeväni paljon eri medioissa tulevan syksyn aikana.
Pienet yksityiskohdat myös pehmentävät kokonaisuutta. Kauniit yrtit ruukuissaan ovat ulkona kuin viherkasveja, ja palan puutarhaa voi aina napata myös maljakkoon. Rungollinen rosmariini päätyi meillä rosoiseen Benita-ruukkuun ja pyöreän pullomaiseen Similla-lasimaljakkoon löysi tiensä katkennut köynnöshortensian oksa. Kapeasuinen lasimaljakko on muuten kaunis ihan vain yhdelle kuunliljan lehdellekin. Vähäeleinen ja moneen tyyliin sopiva pikkumaljakko.
Hapsureunainen Hester-torkkupeitto lämmittää mukavasti viileässä kesäillassa. Sen kuviointi jatkaa tyyliä, mutta sävyt ovat kuitenkin pehmeän neutraalit.
Tulevien kesien projektina meillä on yhden uuden oleskelupaikan luominen, sillä kaksi vanhaa tuijaa kaipaavat kipeästi kaatamista, ja saunan kulmalle oleskelupaikka sopisikin mitä parhaiten. Olenkin tässä tämän kesän aikana inspiroitunut erilaisista pihakuvista ja pohtinut terassi- ja perkolavaihtoehtoja kuitenkaan saamatta sitä ihan täydellistä ideaa. Tällä hetkellä voitolla on luonnollinen liuskekivipatio, mutta mielihän ehtii muuttua jo vuoden aikana vaikka miten monta kertaa!
Olisi kiva kuulla myös, minkälaisia ulkosisustajia te olette? Perinteisen terassin kannattajia, vai enemmän patiolla tai puun alla istujia? Entä jatkuuko kodin sisustus ulkona, vai onko ulkona selkeästi erilainen tunnelma, kuin sisällä? Tai onko haaveissa muuttaa nykyiset ulko-oleskelutilat täysin erilaisiki tai luoda jotakin uutta?
Mutta oli ulkona sitten sisustettu miten tahansa, nyt toivotaan vain, että kesä jatkuu lämpimänä ja kauniina pitkälle elokuun loppuun asti. Aurinkoisista päivistä ja pimenevistä illoista kannattaa nimittäin ottaa nyt kaikki ilo irti!
Täällä venytellään napanuoraa ja pakataan esikoisen tavaroita huomenna alkavalle neljän päivän leirille. Poika kyllä selviää, reipas kun on, mutta itseäni tässä lähinnä säälin. Vaikka eipä kai tuota voi peräkammarissa ikuisesti säilöä, joten hyvä se on venytellä nuoraa jo tässäkin kohtaa!
Täällä on tänään juurikin sopivan puolipilvinen keli kaikenlaiseen puuhasteluun. Ei liian kuuma, mutta kuitenkin kesäistä. Koska päätin jo alkukesästä rikkoa tänä vuonna kaikki edelliset mekonkäytön ennätykseni, kampesin helmat päälleni tänäänkin. Maximekko on juuri sopiva silloin kun lämpötilat eivät ole ihan helteissä asti, tai tuuli tuntuu viileältä iholta. Ja olenpa niin viluinen, että ruokakaupassakin tuntuu mukavammalta kulkea jalat jossain määrin verhottuna. Tämän pellavaisen niinmun’design -mekon sain Virpiltä bloginäkyvyyttä vastaan, ja ilohan täysin Suomessa suunniteltua ja valmistettua vaatetta onkin käyttää. Mekko on muuten niin hengittävä ja kevyt, että se ei ahdista kuumemmallakaan säällä, ja fiilistäkin on helppo muuttaa yksinkertaisen mekon kanssa vain asusteita vaihtamalla. Tänään tuntui kuitenkin tältä: Farkku, mokka ja varvassandaalit. Antavat juuri sopivasti arkisempaa rentoutta.
mekko|niinmun’design (saatu)
farkkutakki|H&M
laukku|DAY Birger et Mikkelsen
Niin ja nyt muuten se miehen loma sitten viimein starttasi, ja minä käytin tilaisuutta heti hyväkseni nautiskellen jo aamupäivällä ihan vain omasta seurastani. Sillä välin kun lapset tekivät isänsä kanssa pihatöitä, minä makoilin kirjani kanssa sängyssä, ja suihkuunkin sain kammettua itseni vasta iltapäivällä. Mutta hei, joskus tekee hyvää ihan vain ollakin, ja sitten jaksaa taas paremmalla teholla. Seuraavat kolme viikkoa ajattelinkin ottaa sitä kuuluisaa minäaikaa hieman jokaisesta päivästä. Lähteä lenkille kun siltä tuntuu, ja taistella salilla tätä kesäistä lihaskatoa vastaan. Niin ja tietenkin lukea!
Hejsan ihanaiset! Vaikka tämä kotihiiri viettääkin suurimman osan kesäilloistaan kotona kynnenalusiaan puhdistellen, tekee toki välillä ihan hyvää katsoa kohti kesäyötä vähän toisenlaisesta kulmasta. Olkoon siis tämä, kaupallisessa yhteistyössä Black Tower Ice:n kanssa tehty postaus, oodi niille erilaisille kesäilloille!
Silloin joskus nuorempana (tarkoitan aikaa ennen lapsia, nuori olen yhä!), illanvietot alkoivat aina tyttöjen kesken yhteisellä laittautumisella. Tiedättehän, vähän meikkiä ja hiuksia, kippistelyä ja naurua. Myöhemmin tuollekin ajanvietteelle joku keksi ihan terminkin, ja alettiin puhua etkoista. Siinä vaiheessa kun etko -sana kiiri tänne asti, minä kuitenkin elin jo ihan erilaista elämää. Vuodet vierivät, ja viikonloppuillat muuttuivat. Ei ollutkaan enää lauantai-iltoja tyttöjen kesken, ei yhteistä meikkaamista, eikä hiusten kihartamista. Elämään tuli uusi vaihe ja nuo ajat jäivät jonnekin muistojen kultakansiin.
Olin lähestulkoon unohtanut mitä se yhteinen iltaan valmistautuminen voi olla, kunnes pari viikkoa sitten muistot palasivat mieleeni. Poksahdus ja lasien kilinää. Hiusten kihartamista, pinnien lainaamista, rajausten tummuuden arviointia, viime hetken asuarvontaa ja tietenkin iloista naurua. Tuntui hauskalta palata takaisin sinne jonnekin, ja huomata, että taito on yhä tallessa. Oikeastaan harmittamaan jäikin vain se, että niihin “etkoihin” ei saatu varattua enempää aikaa! Nimittäin toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten, kun juhlimaan lähdettiin vasta puolilta öin, alkavat juhlat nykyisin jo aikaisin alkuillasta.
Kun valoisa kesäyö yleensä suljetaan nukkumaan mennessä sinne pimentävän rullakaihtimen taakse, tuntui ihanalta saada nauttia lähes yöttömästä yöstä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olipa tuo samainen viikonloppu varmasti se tämän kesän viikonlopuista lämpiminkin, eikä yökään tuntunut viileältä edes paljaisiin sääriin.
Black Tower Ice -kuohuviini nautitaan viinilasista jääpalojen kera ja sen makeahko maku pitää sisällään omenaa, päärynää ja sitrusta. 100%:n luomuviini ihastuttaa myös tuotantomenetelmillään. Jäinen malja sopii erityisesti lämpimien kesäiltojen skoolaukseen – niin tyttöjen kesken, kuin vähän romanttisemmissakin tunnelmissa.
Vaikka juhliin valmistautuminen oli mukavaa sekin, toivon kuitenkin, että tämä kesä antaa vielä lämpimiä kelejä, jolloin kesäillan ihanuudesta saa nauttia myös omassa pihassa. Valoisissa öissä on toki oma taikansa, mutta ei tunnelmaa latista laisinkaan kesäyöhön hentoa valoa luovat lyhdyt. Kesässä ja sen öissä on aina oma taikansa!
Tänään on grillattu, käyty kesäkahvilassa ja nautittu muuten vain kesäisestä säästä. Silti pieni haikeuskin ehti jo iskeä, lähinnä ajan kulumisesta ja kesän kulumisesta. Tuntuisi nimittäin ihanalta pysäyttää kellot juuri tähän, ja jättää kalenterin lehti ikuisesti heinäkuun alkupuoliskolle, mutta eipä se kai ole mahdollista.
Olen aina ilmoittautunut kevätihmiseksi, mutta huomaan vuosi vuodelta rakastavani kesää jatkuvasti enemmän. Kenties viileämmät kesät ovat jollakin tapaa sitten olleet itselleni mieluisempia. Tai ehkä ihminen vain muuttuu? Vaikka edelleen pidän kevättä mielenkiintoisimpana vuodenaikana, antaa kesä isossa pihassakin jatkuvasti uutta ihailtavaa. Niin ihana kuin onkin nähdä nuppujen aukeavan, on asialla kuitenkin aina kääntöpuolensa.
Kesää on yhä jäljellä, ja niin on pionejakin. Silti maahan tippuvat terälehdet muistuttavat vuoden kierrosta. Aika aikaansa kutakin, ja tästä hetkestä pitää nauttia juuri nyt.
Vielä kerran pionipenkki täydessä loistossaan. Ihanaa iltaa! ♡
Huh, mikä kesä! Nyt on kelit kohdillaan, ja täällä on ainakin viimeiset pari päivää nautittu taas ulkoilmaelämästä.
Neljä vuotta sitten vietettiin ensimmäistä kesää tässä talossa ja mieheni askarteli minulle neljä kasvimaan kehikkoa, kun en onnistunut saamaan mistään lavakauluksia siihen hätään. Taisi olla heti seuraavana kesänä, kun sitten bongasin lavakaulukset eräästä pihasta ja hieroin niistä edulliset kaupat. Koska mieheni tekemät kasvimaanlaidat olivat kuitenkin ehtineet harmaantua hienosti, ajattelin, että käytän kaulukset jossain muualla, ja sijoitimme ne “ihan vain väliaikaisesti” ulkorakennuksen taakse seinän nojalle. Ja sinne ne pahukset sitten jäivätkin nokkosten piirittämiksi.
Eilisen pihapuuhastelun lomassa mieleeni kuitenkin iski, että hitto vie, omistan muuten ne kivat lavakaulukset ja jossain ne on hyvässä tallessakin. Koska edelliset kasvimaan laidat alkoivat jo neljän vuoden jälkeen nauraa nurkistaan, kiskaistiin tänään heti aamulla päivän pihatyöt käyntiin vaihtamalla ne mieheni tekemät noihin saranakulmaisiin. Ja voi että, niistä tulikin hienot! Olivatpa vielä nuo edelliset miltei samaa kokoakin kuin lavakaulukset, joten vaihto onnistui nopeasti. Vähän multaa ulkoreunoille ja nurmikonsiementä, niin kyllä ne siihen paikalleen vielä jämähtävätkin. Ja näillä mennään nyt siihen asti, kunnes suuri hyötypuutarhani joskus saa paikkansa sieltä nokkosta ja jättipalsamia puskevasta joutomaasta. Sekään ei nyt ole ihan tämän päivän asia, mutta raivaustyöt on nekin lykätty tämän päivän aikana vauhtiin, joten pikkuhiljaa mennään eteenpäin!
Uusien perunoiden ja savukalan jälkeen ajattelin palkita itseni kahvilla ja uudella Lantliv -lehdellä, sekä napsia muutaman kuvan teillekin. Teinkin itselleni oikein hienon jääkahvin uusista Nespresso On Ice -kapseleista ja levittäydyin tuonne lempipaikalleni. Sen verran oli herkullista tuo kylmä maitovaahto, että joutuikin parempiin suihin…
Hellurei ja torstaita! Tänään valokuvataan, eli tervetuloa Emilian pieneen kamerakouluun! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa ja sisällöltään se avaa kamerakäsitteitä ja kameran säätöjä, sekä pikkuisen objektiivien eroja. Postauksen kuvien alta löydät aina siihen käytetyn objektiivin, valotuksen säädön, ISO-arvon, sekä f-luvun.
Kuten olen kertonutkin, aloittaessani bloggaamista, käytössäni oli melkoisen kookas Olympus pokkari ja homma kosahti heti alkuun siihen, etten osannut laittaa kuvia tietokoneelle. Vuosien myötä sekin taito on tullut opittua, ja onpa pokkarikin vaihtunut digijärkkäriin. Puhumattakaan siitä, että kuvat eivät enää päädy blogiin suoraan kamerasta, vaan käyvät aina läpi jonkinlaisen säätämisen. Vaikka valokuvaus onkin osa työtäni, siitä on tullut myös äärettömän tärkeä harrastus, johon olen innostanut niin äitini, kuin esikoisemmekin.
Olen jo useamman vuoden kuvannut Olympuksen OM-D E-M10 kameralla, josta sain nyt käyttööni uuden MARK II version. Pidän itse kameran koosta, sillä se on helppo kuljettaa mukana ja kuvanjälki on erinomaista. Niin, ja mainittakoon sekin, että rakastan tuota kameran muotoilua ja ulkonäköä; kuin vanha kamera ulkokuoreltaan, mutta sisältä ihan parasta tätä päivää. Suurena plussana on tullut myös kameran sisäänrakennettu WiFi, joka mahdollistaa kameran kuvien tuomisen puhelimeen vaikka autossa. En oikein ole innostunut noista puhelimien kameroista, joten vaikkapa Instagramiin niitä puhelimella räpsittyjä kuvia tulee laitettua harvemmin. Mieluummin kuva kameralla, siirto puhelimeen ja avot!
Mitä tulee objektiiveihin, kuvaan oikeastaan vallan kiinteän polttovälin objektiiveilla – kuvasin sitten Canonilla tai Olympuksella. Olympukselta käytössäni on ollut 45 mm f/1.8 ja 25mm f/1.8, sekä tietenkin kittiobjektiivi, jota harvemmin käytän. Uusimpana Olympus-objektiiveihini liittyi 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi.
Kiinteä polttoväli tarkoittaa siis sitä, että objektiivilla ei voi zoomata. Polttoväli (eli nuo 25mm, 45mm ja 30mm..) kertoo kuinka paljon kuvaan mahtuu jos seisot vaikkapa kahden metrin päässä kohteestasi. Toisin sanoen, jalat ovat kiinteän polttovälin objektiiveille se zoomi. Tämä toimii tietenkin ulkona oikein hyvin, mutta sisällä kuvatessa seinät tulevat usein vastaan, ja siksipä niitä objektiiveja onkin tullut hommattua vähän eri tarkoituksiin. Kiinteän polttovälin objektiivit ovat kuitenkin tehoiltaan huomattavasti parempia ja niissä aukon saa yleensä zoomiobjektiiveja suuremmaksi. On toki älyttömän hyviä suuren aukon zoomiputkiakin, mutta tuo optiikka tuo yleensä myös hintalappuun melkoisen kookkaan numeron. 🙂
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Nykyisin aika monelta löytyy jo järjestelmäkamera, mutta valitettavasti niissä käytetään usein automaattiasetuksia. Tuossa juuri viikonloppuna olimme juhlimassa, ja annoin tämän kyseisen kameran eräälle herrasmiehelle, ja vakuutin, että säädöt ja muut on kunnossa. Hänen pitäisi siis vain kohdistaa kamera naisporukkaamme ja painaa nappia. No, ensimmäiset kuvat onnistuivatkin ihan hyvin, kunnes kuvaajamme oli alkanut miettiä, että hän saisi varmasti vielä parempia kuvia automaattiasetuksella. Ja ne viimeiset kuvat olivatkin sitten ihan toista maata… Noin pähkinänkuoressa voisi sanoa, että järjestelmäkameraan on turha hassata rahojaan, mikäli asetusten säätäminen ei lainkaan kiinnosta.
Mitä tulee itse kuvaamisen opetteluun, pätee tähänkin sama vanha viisaus, kuten niin moneen muuhunkin asiaan: Kukaan ei ole seppä syntyessään! Pyörällä ajon oppii pyöräilemällä, samoin on kuvaamisen kanssa – vain tekemällä oppii! Onneksi nykyaikana ei tarvitse kehittää kuvia, vaan onnistumisensa ja kuvien erot voi katsoa vaikka heti. Tässä postauksessa annan nyt muutaman vinkin aloittelevalle kuvaajalle. Eli jos sinulta löytyy hurjan kallis pokkari (=automaattiasetuksilla toimiva järkkäri), tai olet harkinnut järjestelmäkameran hankkimista, näillä vinkeillä pääset kuvaamisessa alkuun! Nyt siis käytetään Olympuksen kamerassa asetusta A (Canonilla Av), joka mahdollistaa niin ISOn, valotuksen kuin aukonkin säädön. Tämä on huomattavasti täysmanuaalia nopeampi ja varmempi tapa ottaa onnistuneita kuvia. Tässä asetuksessa valotuksen säätö on enemmänkin valotuksen korjausta, sillä kamera ottaa jo aukon koossa huomioon suljinajan.
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Aloitetaan nyt kuitenkin niistä kameran säädöistä! RAW RAW ja RAW! Kuvaan itse aina RAW-kuvia, sillä niissä säätövaraa on huomattavasti tavallista jpg-tiedostoa enemmän. Yli- tai alivalottunut kuva on mahdollista pelastaa vielä RAW-muodosta, mutta jpg-laatuna siihen harvemmin pystyy. RAW on myös raakakuva, eli juuri sitä, mitä kamera kuvaa. Kuvankäsittely tuo kuvaan eloa, ja useimmiten kuvankäsittelyohjelmat jo automaattisesti “parantelevat” raakakuvaa. Tämän jälkeen tulee ISO -arvo, f-luku ja suljinaika/valotusaika. Pyhä kolminaisuus, joka muodostaa valokuvan!
25mm F1.8 -0,7 ISO 250
ISO -arvo: ISO-arvo on oikeastaan sama asia, kuin vanhoissa filmikameroissa filmin herkkyyttä kuvaava ISO-/ASA-luku. Nykyisin ISO-arvoa voi kuitenkin säätää vaikka joka kuvalle erikseen, mutta kyse on kuitenkin samasta “valoherkkyydestä”, eli siitä, kuinka paljon valoa tarvitaan kuvan valottumiseen.
ISO kannattaa aina pitää mahdollisimman alhaisena. Kun valoa on vähäisesti, ISO-arvoa, eli valoherkkyyttä, voi tietenkin nostaa, sillä silloin pienempikin valon määrä riittää kuvaamiseen. Mitä suurempi ISO-arvo kuitenkin on, sitä rakeisempi tulee myös kuvastasi. Talviaikaan sisällä kuvatessa tässä onkin se taistelu rakeisen ja tärähtäneen kuvan välillä: Nostamalla ISO-arvoa, saat kätesi pysymään suljinajan verran vakaana, mutta kuva on todennäköisesti rakeinen. Jos taas pidät kiinni kovin pienestä ISO-arvosta, kuvasi todennäköisesti tärähtävät pilalle. Helpointa on tietenkin kuvata liikkumatonta kohdetta jalustalta, mutta joskus niitä kuvia haluaisi ottaa muissakin tilanteissa. Tällöin useimmiten rakeinen kuva on parempi vaihtoehto, kuin se, ettei kuvaa saisi ollenkaan. Ideaali tilanne olisi kuitenkin se, että valotusaika ja ISO voitaisiin molemmat pitää mahdollisimman pienenä.
Suljinaika/valotusaika: Suljin on se kameran osa, joka aukeaa ja sulkeutuu kuvaa otettaessa. Suljinaika/valotusaika määrää siis sen, kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle. Pimeässä tarvitaan pidempää valotusaikaa ja luonnollisesti valossa lyhyempää. Ideaali tilanne on tietenkin se, että kuva ei ole yli- eikä alivalottunut. Harvoin valotus kuitenkaan osuu aivan täydellisesti nappiin, mutta kuten sanottu, kuvankäsittely pelastaa. Esimerkiksi valkoiset kukat saattavat palaa muuten hyvin valottuneessa kuvassa puhki, joten silloin kuvankäsittelyssä voi esimerkiksi laskea vain valkoisten kohtien valoa. Toisaalta tästä samaisesta seikasta hyötyy mm. kiinteistövälittäjä, sillä vähän likaisempikin valkoinen seinä tai keittiön valkoiset kaapinovet näyttävät kirkkaan valkoisilta. 😉
Tällä asetuksella kuvatessa valotusta “korjataan”, ja tästä johtuen löydät kuvien alta valotuksen tietona +/- -korjauslukeman.
Aukko eli f-luku: Aukko sitten taasen on kameran objektiivissa se reikä, josta valo pääsee läpi. Aukkoa säätämällä kuvan tunnelma ja syväterävyys muuttuvat. Mitä suuremmaksi aukon säädät, sitä pienemmäksi f-luku muuttuu. Pienin f-luku (eli suurin mahdollinen aukko) onkin se, joka mainitaan aina objektiivin kyljessä, siinä polttovälin perässä. Esimerkkinä tässä postauksessa käyttämäni objektiivit Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivijaOlympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi. Ensimmäisessä aukon saa säädettyä niinkin suureksi, kuin 1.8 ja jälkimmäisessä suurin aukko eli pienin f-luku on 3.5 .
Itse kuvaan usein mahdollisimman suurella aukolla, eli säädän kameraan pienimmän f-luvun, jonka objektiivi antaa. Tällöin kuvattava kohde piirtyy kauniisti esiin taustasta. Oikein läheltä kuvattaessa kovin pieni f-luku ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen, sillä aukon suuruus korostuu läheltä kuvattaessa. Samaan tapaan syväterävyys korostuu kun kuvattava kohde on kunnolla taustasta irti.
F-luvulla on kuitenkin suuri merkitys myös suljinaikaan/valotukseen, ja sitä myöden tietenkin myös ISO-arvoon. Nimittäin mitä suurempi aukko (pienempi f-luku), sitä enemmän kameraan pääsee valoa ja sitä pienempi suljinaika kuvaamiseen riittää. Tästä syystä puhutaan yleensä valovoimaisesta objektiivista kun puhutaan suureen aukkoon (eli pieneen f-lukuun) taipuvasta objektiivista.
45mm F1.8 +0,3 ISO 200 Mitä lähempää kuva on otettu, sitä voimakkaampi on aukon luoma syväterävyys.
30mm F3.5 o,0 ISO 200 , toisessa ja viimeisessä kuvassa kuitenkin ISO 320, sillä käteni tärisi kohdistaessa.
Makrokuvaus sitten taasen on pienten yksityiskohtien kuvaamista. Ne voivat toki sisällöltään olla ihan mitä vain, mutta itselleni makro-objektiivi on ehdottomasti se “kukkaobjektiivi”. Makro-objektiiviksi kutsutaan objektiivia, jonka suurennussuhde on vähintään 1:1. Suurennussuhde kertoo mikä on kuvattavan kohteen luonnollisen koon suhde sen kokoon kameran kennolla. Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivissa on erittäin korkea 1,25:1 suurennussuhde, eli noin 1,4 cm pitkä kohde täyttää koko kuva-alan. Makro-objektiivissa myös lähin tarkennusetäisyys on tärkeä, sillä tavallisella objektiivilla pääsee harvoin näin lähelle kuvattavaa kohdetta. Tuossa 45millisessä objektiivissa lähin tarkennusetäisyys on 0,5m ja tässä makrossa se on vain 0.095 m. Koska makro-objektiivi on myös inan kaveriaan pidempi, sillä pääsee oikeastaan aivan “iholle”. Lähin tarkennusetäisyys kun mitataan kameran kennolta, ei objektiivin etulasista.
25mm F1.8 -1,7 ISO 200
Kuten tämän postauksen kuvista huomaat, 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi sopii kuitenkin myös yleiskuvakseen, eli sillä ei missään nimessä tarvitse kuvata vain ja ainoastaan pieniä yksityiskohtia. Ja vaikka tässä objektiivissa f-luvun saakin “vain” siihen 3.5, lähikuvissa se on jo älyttömän paljon!
Kaksi edellistä kuvaa:
Ensimmäisenä Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivilla otettu kuva ( 30mm F3.5 o,0 ISO 200) ja toisena täysin samasta paikastaOlympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivilla otettu versio ( 45mm F1.8 +0,3 ISO 200).
Kuvapari havainnollistaa objektiivien polttovälin eron, mutta myös tuon aukon eli f-luvun merkityksen. Toisessa kuvassa syväterävyys on huomattavasti selkeämpi ja tausta jää kauniin utuiseksi. Jos kuitenkin tuohon alempaan kuvaan olisi halunnut mahduttaa kaiken sen, mikä näkyy ensimmäisessä kuvassa, olisi kameran pitänyt olla huomattavasti kauempana. Syväterävyys on kuitenkin suurimmillaan silloin kun kuvataan läheltä ja kuvattava kohde on tarpeeksi kaukana taustasta.
Vaikka makro-objektiivi siis soveltuukin oikein hyvin yleiskuvaukseen, pidän kuitenkin itse enemmän tämänkaltaisessa kuvassa 45millisen objektiivin eduista.
25mm F1.8 -0,7 ISO 250
Kuvissa Olympus OM-D E-M10 MARK II -kamera ja Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO-objektiivi, sekä Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 objektiivi.
30mm F3.5 o,0 ISO 200
Valokuva rakentuu siis nimensä mukaan valosta. Kesä on ihanaa aikaa kuvata, sillä sisälläkin on pilvisenä päivänä useimmiten enemmän valoa, kuin marraskuun päivien valoisimpina tunteina. Silti valo itsessään ei ole onnistuneen kuvan tae. Päinvastoinkin oikeastaan! Kesällä ulkona kuvattaessa valo voi olla liiankin suoraa, ja tästä syystä keskipäivän auringossa ei yleensä napsaista niitä parhaita otoksia. Kirkas valo tuo mukanaan kovat varjot, ja tämä on syy siihenkin, että itse kuvailen mieluummin tuolla meidän alapihalla, kuin porottavalla yläpihalla. Kesälläkin ne parhaat kuvat tulevat varjossa tai vastaavasti aamulla tai illalla, kun valo ei tule suoraan ylhäältä päin. Ilta- ja aamuauringonsäteissä on huomattavasti keskipäivän porotusta kauniimpi tunnelma. Myös vastavaloon kuvaamisessa tärkeää on, mistä kulmasta valo tulee.
Sisällä kuvatessa parhaat kuvat tulevat nekin luonnonvalossa. Sammuta siis lamput, ja pyri kuvaamaan sisustusta talvellakin päivän valoisimpaan aikaan. Joo, tiedän, talvella se tunti tuntuu tooosi lyhyeltä. Lähikuvatessa/makrokuvatessa valoa tarvitaan enemmän. Pienten yksityiskohtien tallentaminen kameraan onnistuu siis huomattavasti paremmin kesällä, joten “kukkaobjektiivi” ei ole täysin tuulesta temmattu nimi. Toki makrolla voi kuvata myös talvella sisätiloissa, mutta silloin luonnonvalo harvoin riittää ja apuun tarvitaankin lisävalot.
Ihmisiä kuvatessa muista aina kohdistaa itseäsi lähimpään silmään, jolloin kuvasta tulee skarppi isommallakin aukolla. Olympuksen kameraan on valittavissa myös kasvojentunnistus, jonka avulla aloittelevakin kuvaaja saa helposti napsaistua kuvan ystävästään tai perheestään, tai vaikka nopeasti liikkuvaisista lapsista.
Kuten kuvaamisen, myös kuvien käsittelyn oppii vain tekemällä ja kokeilemalla. Kuten jo itse kuvissa, myös jälkikäsittelyssä jokaisella on oma tyylinsä. Mikään ei ole kiellettyä, ja oma tyyli löytyy kokeilemalla rohkeasti. Jotkut pitävät kuvien rakeisuudesta, toiset haluavat silottaa kaiken pois. Osa pitää kylläisemmistä väreistä, osa sitten vähän vähemmän kylläisistä. Kuvan tyyli muuttuu myös paljon kuvan taustan avulla. Kesällä tummanvihreä puutarha antaa ihanan taustan, ja mietinkin juuri, että voi kun tuon saman saisi säilymään myös talvella. Parhaillaan valokuvaus onkin juuri sitä, oikeiden fiilisten ja tunnelmien hakemista.
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Mikäli kamerasi kaipaa päivitystä, tai kuvauskärpänen puraisi, Olympuksella on kesän kunniaksi loistavat tarjoukset! Olympuksen omassa verkkokaupassa sekä Verkkokauppa.comissa on heinäkuun puoleen väliin asti voimassa Olympus-tuotteiden erikoisalennus, jonka lisäksi Olympukselta saa ostetuista tuotteista cashback hyvityksen (50/70€) Lisätietoa cashback-diilistä löydät täältä.
15.7. asti voimassa olevan tarjouksen myötä nämä postauksessa esitelemäni tuotteetkin saa nyt kesähinnoin: OM-D E-M10 Mark II R KIT / 499,90€ 45mm f1.8 / 189,90€ 30mm Macro / 199,90€
Kaunista torstain jatkoa! Muistakaahan tallentaa kesän tunnelmat kuviksi!
Suomen kesä näytti viikonloppuna vieraillemme parhaimmat puolensa, ja vihdoin lämpö herätti myös pionit aukaisemaan nuppunsa. Ehdottomasti kesän odotetuimpia hetkiä, mutta onneksi kukassa on vasta puolet isosta penkistä, ja kukkailoa jatkuu ainakin jonkin aikaa. Koska huomiselle (ja sitä seuraaville päiville) on luvattu sateita, ajattelin täyttää maljakot pioneilla ja nautiskella niistä ainakin sisällä. Yleensähän se tuppaa menemään niin, että sade piiskaa pionit melko nopeasti, mutta toivotaan nyt kuitenkin, ettei tällä kertaa kävisi niin.
Tämä sunnuntai ilta meillä otetaan varsin rennosti ja ehkä jollakin tapaa viikonlopusta “toipuen”. Mies lupasi pitsaa illaksi, ja koska telkkarista tulee jalkapalloa, me tytöt vetäydymme ajoissa sänkyyn. Tavaksi on tullut, että Klaara nukahtaa viereeni Neiti Marplen ääntä kuunnellen, ja samaa taktiikkaa käytetään myös tänään. Tosin tänään on vaarana, että samaiseen ääneen nukahtaa myös äiti, joka ihasteli vielä aamu kolmelta Suomen valoisaa kesäyötä.
Tämän pionipommituksen myötä toivottelen mukavaa ja rauhallista sunnuntai-iltaa myös teille. ♡
Perjantaita ystäväiset! Ihan loistava kesäsää – varsinkin kun pysyy tuulelta suojassa. 🙂
Tässä viime vuosina fillarilla kulkeminen on ollut itselleni joko urheilua, tai sitten lasten kanssa pyöräilyä niin, että pienempi jälkikasvusta istuu takanani ja isompi ajelee itse. Sellainen yksin tehty “huviajelu” on jäänyt väistämättä vähemmälle, ja vanha kunnon cruiserini on hautautunut autotallin perukoille. Tämä polkupyörä ei edusta lajinsa ylintä kärkeä, mutta koska polkupyörällä on värikäs historia ja hauska tarina kerrottavanaan, siitä on tullut itselleni kovin tärkeä.
Kahdeksan vuotta sitten, kun muutimme tänne mieheni synnyinkaupunkiin ja teimme muuttoa edelliseen kotiimme, tyhjensi taloaan saman kadun varrella yksi keski-ikäinen pariskunta. Tuon talon mies sitten siellä autotallia raivatessaan kauppasi tätä punaista paholaista minun miehelleni, joka tietysti osti kun halvalla sattui saamaan. Pyörä on kuulemma raskas ajaa, mutta minä voisin tykätä, ja niinhän minä tykkäsinkin! Ja tykkäsi muuten joku muukin. Punainen fillarini on nimittäin yritetty varastaa kolmesti, mutta mainittakoon, että vain kahdesti siinä onnistuttu.
Sinä päivänä kun edellinen koiramme kuoli, olin niin surusta sekaisin, että cruiseri jäi yöksi pihalle lukitsematta. No, aamulla sitä ei tietenkään löytynyt mistään, kunnes mieheni bongasi sen läheisen kerrostalon pihasta. Pyörä saatiin takaisin, ja kaikki oli hyvin. Parin päivän päästä mieheni tuli keskellä yötä kotiin, ja kerrostalossa asunut nuorimies jäi verekseltään kiinni autotallimme ovelta. Pelästyi raukka niin, että ryntäsi pakoon, eikä tiettävästi havitellut fillariani enää toista kolmatta kertaa. Seuraavana kesänä kuitenkin appiukkoni soitti ja kysyi, onko punainen polkupyöräni yhä tallessa. Nopea vilkaisu pihaan ja totesimme, että pyörä on kadonnut. Jälleen kerran, ja vielä keskellä kirkasta päivää! Onneksi appiukkoni oli bongannut cruiserini läheisen bussipysäkin pusikosta, jonne lainaaja sen oli hätäpäissään viskaissut. Pyörä takakonttiin, ja jälleen se oli turvallisesti kotona.
Noina kesinä kun asuimme vanhassa kodissamme pyöräilimme paljon, ja minä opettelin tuntemaan kotikaupunkiani. Koska esikoisen istuin oli kiinnitettynä paremman polkupyöräni taakse, fillaroimme usein iltaisin niin, että mieheni kuskasi esikoista ja minä sotkotin cruiserilla perässä. Kun Alma sitten liittyi kokoonpanoomme, koira otettiin mukaan pyöräretkille, ja siitä syystä punainen cruiserini sai myös korin. Ensin rottinkisen, jonka pentu istuessaan kalvoi äkkiä rumaksi ja sitten lopulta metallisen, joka pehmustettiin mukavaksi matkustajalle. Alma nautti ajeluista ja halusi aina mukaan. Lopulta koira kuitenkin kasvoi sen verran isoksi, että tavallinen pyöränkori jäi auttamatta liian pieneksi.
Klaaran synnyttyä hankimme polkupyörääni (siihen “parempaan”) peräkärryn, ja lopulta lasten kanssa pyöräily onkin ollut sitä, että toinen ajaa itse ja toinen istuu takanani siinä samaisessa istuimessa jossa veljensäkin aikoinaan matkusti. Cruiseri ei ole pariin kesään tainnut saada paistatella auringossa, kunnes tänään kannoin sen ulos tallista, ja punainen paholaiseni sai taas ilmaa renkaisiinsa.
Meillä majoittuu tänä viikonloppuna mieheni vieraita, ja illalla talomme valtaa isompi miesjoukko. Vastavuoroisesti minä pakenen ystäväni luokse perjantai-iltaa istumaan ja juonia punomaan. Mukaan lähtee myös viinipullo, jonka avaamista on jo tovi yritetty, mutta korkki on pysynyt visusti kiinni. Josko siitä tänään saisimme kaadettua molemmille lasilliset. Siihen ainakin tähdätään!
Mitä cruiseriin tulee, ajattelin antaa sille taas uuden elämän ja ulkoiluttaa sitä ahkerammin. Rottinkinen kori nyt ainakin pitää hankkia. Sellainen, kukkakimpun ja viinipullon mentävä ainakin. Ruskeat renkaat, kädensijat ja satulakin voisivat piristää fillaria, mutta katsotaan nyt!
Joku saattaisi sanoa pyörääni huono-onniseksi, mutta väitän, että tällä pyörällä on ollut onnea huomattavasti enemmän kuin monella kanssasisarellaan. Ja kuten homma menee niin monen muunkin asian kanssa, tässäkin tapauksessa ne tunnesiteet syntyvät muistoista.
