Täällä enteilee selvästi sadetta. Lämpimän päivän jälkeen tuuli puhaltaa kylmästi ja taivas on pilvessä. Eikä ihme, vanha totuushan on, että pionit puhkeavat kukkimaan jotta sade saisi hakata ne maahan.

Jalopioneita saadaan vielä odotella, mutta nämä maatiaislajikkeet ilahduttavat ihanan aikaisin, ja kuten alkukuussa arvelin, kukinta ajoittui tänäkin vuonna toukokuun puolelle. Tämä Kuolanpioni on itselleni ehdottomasti merkki kesän alkamisesta. Voi onnea ja autuutta!

Tämän illan ohjelmassa olisi vaatehuoneen raivaus. Hohhoh, sanonpa vain. Voi olla, että joudun ottamaan siitä avatusta valkkaripullosta itselleni hiukan seuraa. 😉

Ihanaa iltaa!

Aurinko paistaa ja ulkona tuoksuu kesä: Ei yhtään hullumpi päivä ollakseen ihan tavallinen tiistai!

Täällä on toivuttu hyvinkin vaiherikkaasta viikonlopusta, johon mahtui paljon hyvin suunniteltua ja aikataulutettua menoa, mutta (kuten elämään kuuluukin) myös niitä vähemmän kivoja yllätyksiä.

Perjantai oli jo yhtä juoksemista. Esikoinen piti kuljettaa musiikkileirilleen, ja olin haalinut itselleni illaksi vaikka mitä rästitöitä, joista ei sitten tietenkään kaksin kolmevuotiaan kanssa tullut yhtään mitään. Lauantain humputin naisporukalla Tampereella aamuvarhaisesta iltamyöhään – tai ainakin siihen viimeiseen junaan saakka. Sunnuntaiaamulle vekkarit viritettiin taas kukonlaulun aikaan, koska tarkoitus oli ehtiä käymään pääkaupunkiseudulla hoitamassa pari sovittua asiaa ja iltapäiväksi kiireesti takaisin pojan konserttia kuuntelemaan.
Ja puh ja pah! Vähän yli puolen välin pääsimme matkallamme, kunnes auton vaihteisto päätti lakata toimimasta. Siinä väsyneenä ja nälkäisenä ei kauheasti naurattanut, ja lopulta hinauspalvelu vei auton lähimpään merkkihuoltoon, ja me palasimme takaisin kotiin häntä koipien välissä. Lopputulos oli siis se, että auto pääsi lähemmäksi päämäärää, kuin me matkustajat.

Jos nämä takaiskut voisi jotenkin ennustaa, olisin kyllä varsin lyhyeksi jääneen yön jälkeen voinut nukkua pari tuntia pidempään ja jättää tuon viiden tunnin hukkareissun ihan vallan tekemättä. Lopulta tosin lohduttauduin sillä, että automatka olisi voinut tyssätä paljon pahemminkin, ja pääasia on, että me ihmiset olemme kunnossa. Mutta harmittaahan se silti. Vaikka käynti olisi ollut hyvinkin pikainen, tarkoitus oli kuitenkin moikata myös siskoni perhettä ja vierailua oli tietenkin kovasti odotettu.

No, iltapäivällä konsertin jälkeen isompi ketutus vaihtui harmitukseen, ja siihen samaan harmituksen harmaaseen massaan upposi myös MM-hopea. Eilinen menikin sitten asioiden uudelleenjärjestelyssä siinä määrin, että unohdin tyystin jopa koulun vanhempainillan, mutta onneksi Niilon luokkakaverin äiti kysäisi, josko poika menisi heille vanhempainillan ajaksi, ja kovalla kirityksellä sain kuin sainkin miehen ajoissa kotiin, ja pääsimme pojan kanssa lopulta niinkin hyvissä ajoin liikkeelle, että valitsimme kulkupeliksi fillarin. Ihan sattumuksetta ei tosin sekään reissu loppuun asti mennyt, mutta valitsin tilanteen lähestymistavaksi sunnuntaina toimineen ajatusmallin: Kun apuun ei tarvita ambulanssia, kaikki on lopulta ihan hyvin! 🙂

Toukokuu antaa parastaan ja ulkona on täysi kesä. Pienen flunssapotilaan kanssa yritänkin nyt nauttia niistä kaikista mahdollisista positiivisista jutuista, sillä uskon vakaasti että tästäkin saadaan vielä oikein hyvä viikko aikaiseksi!

Luumupuut kukkivat nyt parhaimmillaan ja ulkona odottaa muutama istutustyö. Taidan vetää kesämekon ylleni ja nauttia hiukan puutarhaterapiaa!

Tiesittekö, että meneillään oleva viikko on Lasten lintuviikko? Jep, en tiennyt minäkään. Mutta sellaisen pikkupoikien nikkarointi-innon te varmaan tiedätte, ja siitä tämäkin lintupönttöily sai alkunsa. Meillä nimittäin poika on jo pitkään halunnut nikkaroida linnunpönttöjä, ja isäni lupautui näihin talkoisiin, koska on huomattavasti lintuvalveutuneempi kuin minä ja mieheni. Puutavaraa kyllä löytyy varastosta vaikka niihin miljoonaankin pönttöön (tai no, moneen ainakin), mutta otsikolla viittaan Suomen suurimpien luontotoimijoiden (Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus…) saman nimiseen kampanjaan, jonka tarkoitus on “nostaa Suomen oksistoon miljoona linnunpönttöä toukokuun 2017 loppuun mennessä”.

Pienen pojan into ja innostus ei kovin pitkiin nikkarointeihin riitä, mutta eilen pihapuihimme nousi kolme pönttöä, jotka olivat illalla jo varsin asutun oloisia. Lisää kuulemma on tulossa, ja mikäs siinä, koska pidän kovastikin linnunlaulusta. Puita ja pihaakin on sen verran, että joukkoomme mahtuu kyllä sirkuttajia ja visertäjiä.

Olen älyttömän tyytyväinen siitä, että lapsella on vieläkin noin tavallisia innostuksenaiheita kaikista nykyajan virikkeistä huolimatta. Että ilo syntyy ihan siitäkin kun saa seurata pikkulintujen lentämistä pönttöön ja takaisin puun oksille. Samalla häpeän oman lintutietoni vähäisyyttä, sillä voin käsi sydämellä myöntää, etten eilen ikkunan takaa lintuja seuratessa osannut vastata lapselleni, mikä lintu pönttöön lensi. Puolustan itseäni värinäölläni (tai paremminkin -sokeudella), sillä lintujen värityksen hahmottaminen luonnossa on itselleni täysin mahdotonta. Kuten monen muunkin asian kanssa, näkemiseni perustuu muotojen hahmottamiseen tai tietoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tunnistaisin harakan harakaksi vaikka väritys muuttuisi vihreävalkoiseksi, sillä erotan muodon ja värien kontrastin. Muita lintujen tunnistamiseen käyttämiäni keinoja ovat äänen ja liikkumistavan oppiminen, joten västäräkin tunnistan maassa linnun tavasta liikkua, mutta korkealla oksalla hiljaa istuva lintu on silmissäni ainoastaan pieni.

Lasten luonnollinen uteliaisuus ja halu oppia uutta on aika kadehdittavaa. Eilinen oli myös hyvä opetus siitä, ettei lasten kanssa aina tarvitse puuhata mitään niin kovin ihmeellistä ja erikoista, vaan oikeasti aika tavallisetkin jutut aikuisen seurasta ja huomiosta nauttien tuovat pienelle ihmiselle onnea. Tiedä vaikka tässä samalla oppisi itsekin monia uusia asioita luonnosta. Täytynee siis jatkossakin opetella enemmän lintujen tunnistamista YouTube -videoiden avulla, jotta en vaikuta lapsen rinnalla täysin pöntöltä. 🙂

Tuolla sivustolla on mielestäni aika ihanasti kiteytetty tuon pönttökampanjan idea: “Miljoona linnunpönttöä tarkoittaa kymmentä miljoonaa linnunpoikasta, satoja tuhansia retkiä luontoon ja valtavasti onnittelusirkutusta sata vuotta täyttävän Suomen kunniaksi.”

Tämä ei nyt ollut minkäänlainen yhteistyöpostaus, vaan enemmänkin ihan suora kehotus pönttöaskarteluun ja lasten kanssa puuhailuun. Tulee nimittäin aivan varmasti myös niitäkin kesälomapäiviä, kun ei ole niin yhtään mitään tekemistä. Silloin muutama laudanpätkä voi osoittautua suureksikin iloksi!

Poika tuumasi aamulla, että mahtaako sitä pystyä keskittymään koulussa mihinkään, kun on niin innostunut niistä linnuista. Sanoisin, että ollaan jokseenkin positiivisen ongelman äärellä! 🙂

Täällä jatketaan edelleen kesäkeleistä nauttimista. Eilen laitoinkin Instagramiin yhden kuvan päivän ohjelmasta, ja mukaan tuolta Karimaalta tarttui tosiaan hedelmäpuiden taimia, joita tänään päästiin istuttamaan. Pari omenaa ja yksi kirsikkapuu, jonka oikeasti “sain” nimipäivälahjaksi vanhemmiltani jo muutama vuosi sitten. Silloin kuitenkin tuntui, ettei se oma piha ollut vielä se “oikea”, joten pitkitin ja vetkutin taimen hankkimista ja nyt kun omasta pihasta on karsittu havupuut minimiin, uusille hedelmäpuillekin löytyi täydellinen tila.

Koko perhehän siinä tarvittiin kolmen puun istuttamisessa, mutta mikäs sen mukavampaa tekemistä näin kauniina päivänä. Puiden juurille siirreltiin vielä sipulikasveja joita on levinnyt pihan perille puutarhajätteen mukana mitä erikoisempiin paikkoihin. Nyt on vähintäänkin onnellinen olo, sillä puiden hankkiminen on ollut mulle se juurtumisen syvin olemus. Puut juurtuvat ja minä juurrun – juuri tänne, sillä näin on hyvä.

Istuttamisen lisäksi myös kitkeminen on ollut tämänkin päivän sana. Sitä riittää, eikä työ tekemällä lopu.

Ihanaa, aurinkoista ja kaunista äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille. ♡

Onhan tämä oikeasti aika kauheeta! Lattioilla pyörii villakoirat, keittiön pöydälle on kasaantunut posti, puhtaat ja viikatut pyykit ja kasa kaikkea muuta mahdollista roinaa. Eteisessä vastassa on läjä kenkiä, puoli hiekkalaatikollista santaa ja lattiat on läikikkäänä vedestä, jota valuu niin lasten vaatteista, kuin vesipyssyistäkin. Ruokahuoltokin pyörii lähinnä yhden kriteerin varassa. Laatusanojen “terveellinen” tai “täysipainoinen” rinnalla, nopeus on nyt valttia.

Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun… Mutta nyt on se aika vuodesta, kun tämä äiti haluaa tonkia multaa, ulkoiluttaa taimiaan ja raivata pihaa niin paljon, kuin nyt kaiken pakollisen arkisen ohessa suinkin on mahdollista.

Tänään on uhkarohkeasti siirrelty pioneja, kantattu kukkamaiden reunoja, taisteltu voikukkia vastaan ja kartoitettu kovien pakkasten tuottamia tuhoja. Ja ostinpa itselleni myös äitienpäiväkukkasenkin.

Realistina ymmärrän, että niitä sadepäiviäkin saadaan vielä, joten antaa asioiden olla sisällä vähän huonommalla kantilla, ja siivotaan taas kun pihatöiltä ehditään!

Ihanaa, aurinkoista ja sopivan rentoa perjantai-iltaa!

4. päivä toukokuuta oli vuonna 2002 lauantai. Olin 18-vuotias, vasta täysi-ikäiseksi kasvanut tyttönen, joka oli lähdössä viettämään iltaa paikalliseen ravintolaan (siihen ainoaan “yökerhoon”) kahden kaverinsa kanssa.

Muistaakseni tuolloinkin oli aika lämmin ja keväisen aurinkoinen päivä. Kolmen tytön voimin kokoonnuimme kaverini tädillä, jossa tarkoitus oli alkuillan vahtia koiranpentuja. Muistan hyvin, etten tuolloin voinut juoda siideriä ystävien tavoin, koska pelkäsin niin kovasti lihoavani. Siinä meikkaamisen ohessa muistan myös tehneeni sarjat penkkidippejä, jotta käsivarteni eivät vain missään tapauksessa höllyisi ikävästi.

Minulla oli farkkuhame, valkoinen äidin ostama hiaton pusero ja äidiltä lainatut mustat sandaalit. Lisäksi pieni musta laukku, johon ei mahtunut Ericcsonin mohlo kännykkä, jota jouduin käyttämään kun omani (vain pikkuisen pienempi Nokialainen) oli rikki.
Myöhemmin illalla äitini kuljetti meidät ravintolaan, ja ilta oli aika lailla hyvin samanlainen, kuin olivat olleet jo monet lauantai-illat tähän asti. Sitä se täysi-ikäisyys teetti. 🙂

Pienellä paikkakunnalla (jollaiselta itsekin olen siis kotoisin) tunnistaa kyllä, jos ravintolassa on ulkopaikkakuntalaisia. Ja olihan siellä. Sellainen pitkä poika ystävineen, joka katsoi aina suoraan silmiini, kun kuljin ohi. Loppuillasta poika pyysi minua tanssimaan, ja kun tein lähtöä ystävieni kanssa, hän tuli vielä narikkaan asti ja kysyi onko minulla mahdollisesti kännykkää. Jep, tuohon aikaan sekään ei ollut kai itsestäänselvyys. Poika pyysi puhelinnumeroani, ja siinä kun aloitin numeroiden luettelemisen, iskikin kauhea paniikki. Että antaako sitä nyt puhelinnumeroaan ventovieraalle?! Arvoin hetken, josko olisin sanonut viimeiset numerot väärin, mutta jostain syystä kerroin ihan oikean numeroni, ja vielä ennen kuin nukahdin tuona yönä, sain pojalta tekstiviestin.

Pukeutumistyylini, ajatusmaailmani, puhelimeni, jopa ystäväni – ja melkein koko muu elämäni – on tuon illan jälkeen muuttunut valtavasti, mutta kaksi asiaa on yhä jäljellä. Se sim-kortti silloisesta puhelimestani, ja sitten se poika. Nykyisin tosin ehkä enemmänkin mies, lasteni isä.

Neljääntoista vuoteen mahtuu paljon. Hyviä päiviä, iloisia aikoja, onnellisia hetkiä. Tosin paljon itkua, surua, pettymystä ja monia muita negatiivisia tunteita. Suhteemme ja perheemme ei koskaan saanut ihan sitä siunausta, jota olisin toivonut, mutta ehkä yhdessä kohdatut koettelemukset onkin tarkoitettu vahvistamaan, ei erottamaan. Aikuiseksi kasvaminen aiheuttaa sekin kasvukipuja, ja silloin kun kasvetaan aikuisiksi yhdessä, kivutkin koetaan yhdessä.

Neljätoista vuotta sitten olisin tuskin uskonut koskaan muuttavani siihen vielä pienempään naapurikuntaan, asuvani punaisessa tuvassa ja olevani kahden lapsen äiti jo ennen kuin täytän kolmekymmentä. Mutta elämä kuljettaa omia polkujaan, niinhän se vain menee.

Aurinkoista helatorstainaattoa kaikille!

Kevät on edennyt ulkona aikamoisella vauhdilla, vaikka tänäänkin on vihmonut kaikkea veden ja lumen välistä. Idänsinililjat ja krookukset ovat kukkineet jo hyvän aikaa, tulppaanit ja narsissit ovat nekin työntäneet mittaansa jo kivasti näkyviin. Vuohenjuuret ovat kasvattaneet vehreät mättäät pitkin penkkejä, samoin kun on tehnyt myös kevätkaihonkukka jota meillä kasvaa seinustoilla ja pensaiden juurilla. Myöskin maatiaispionit ovat puskeneet rehevän kasvustonsa jo esiin, ja uskon (säästä huolimatta) että niidenkin kukintaa päästään ihailemaan taas ensi kuun loppupuolella.

Viikko sitten maanantaina olin kevätkylvötunnelmissa ja nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta kuin silloin. Gladioluksen kukista ja tuoksuherneestä päästään ainakin nauttimaan ensi kesänä! 🙂

Tämän päivän aikana on myös kelloköynnöksen siemenistä alkanut nousta elämää, joten antaa sataa ja pyryttää, kyllä täällä kevättä silti tehdään!

 Kevään lisäksi täällä tehdään tänään myös marenkia, ja kuka tietää, vaikka tässä löytäisi itsensä jopa seiniä maalaamasta.

Nastaa tiistaita!

Tallenna

Uutta viikkoa armaat!

Tänään on kyllä tarvinnut kaivaa sitä aurinkoista kevätmieltä jostain äärettömän syvältä. Toisaalta, parin sateisen päivän jälkeen kevät on ottanut aika ison harppauksen ja näkyyhän se esimerkiksi perennapenkeissä. Kun joka paikasta puskee uutta ja vihreää, on varmaan pakko vain uskoa siihen, että elämä lopulta voittaa. Ja niinhän se aina menee!

Eli aamulla kun olin vienyt Klaaran seurakunnan kerhoon ja säntäsin paikalliselle Tokmannilla siemeniä ja taimimultaa ostamaan, ei yllyttäjänä ollut lämmin ja aurinkoinen kevätaamu, vaan pikemminkin se ajatus, että tappio pitää kääntää voitoksi. Eikä siihen masentavaan maanantaiaamun harmauteen auttanut edes pelkät siemenet, vaan lisäksi kannoin kotiin kasan erilaisia mukuloita ja kuvittelin sieluni silmin rehevät ja kirjavat kukkapenkit edessäni. Sen fiiliksen, kun kesäiltana nollaa ajatuksiaan kierrellen puutarhassa tai sitä kiireetöntä fiilistä, kun aamukahvin voi nauttia auringossa istuskellen.

No, arvatkaapa vain, voiko noissa istutus- ja kylvöpuuhissa tulla muuta kuin keväinen fiilis? Ei tietenkään. 🙂

Viime kesänä ja syksynä ihailin parissakin paikassa isoja lehtikaaliviljelmiä. Koska lehtikaali on rankattu viime aikoina ihan superfoodiksi, päätin, että ensi kesänä kokeilen itse. No nyt ostin myös pussillisen lehtikaalin siemeniä ja saapa nähdä tuleeko niistä mitään. Esikasvatuksen aika olisi nyt, eli ei muuta kuin siemenet multaa. Voi tosin olla, että yritykseni ei tuota mitään, mutta josko tuosta pussillisesta siemeniä ei talous lopulta niin pahasti kärsisi, vaikka omavaraisuus tässäkin lajissa jäisi kokematta.

Kaivoin myös kaapinperukoilta muotin, jolla saa näppärästi halpoja taimipotteja sanomalehdestä. Vekotin on paitsi hurjan kätevä, mielestäni myös äärettömän kaunis. Lisäksi se säästää heti muutaman euron hintansa takaisin, kun pienet istutusastiat on helppo tehdä sanomalehdestä tai muusta kierrätyspaperista.

Kovasti haaveilen isosta kasvihuoneesta, johon saisi pöytäryhmän lisäksi myös istutustilaa ja ruukkupuutarhan. Lottovoittoa, tai muuta äkkirikastumista odotellessa, pitää kuitenkin tyytyä kuistiin, ja niinpä istutuspöytäni päälle löysi tiensä vanha hylly. Tuo pöytähän on se, jonka isäni teki meille edellisen kotimme kodinhoitotilaan, ja hylly puolestaan on sekin edellisestä kodista, lastenhuoneen ylijäämää (Ikean hylly ja kannattimet valkoiseksi maalattuna ja rautakaupan koukuilla höystettynä).

Ja lopulta kuulkaas, kaiken tämän vaivannäön ja tunnelmaan virittäytymisen jälkeen, mulle tulikin ihan keväinen fiilis! Nyt vain jännitetään ja odotellaan, että näistäkin taimipoteista alkaa puskea ylös jotakin elämää!

Lupasin lapsille nakkikastiketta, ja aion myös pitää lupaukseni. Eli maanantainmakuiset heipat!

Tallenna

Tallenna

Älkää peljätkö, ihan täysin pelkäksi puutarhablogiksi tämäkään sivu ei ole muuttumassa, mutta mässätään nyt kuitenkin aiheella vielä Kevätmessujen verran.
Kuten tosiaan jo kirjoittelinkin, me saimme Marian kanssa Kiramilta kutsun messuille osana Indiedaysin ja Kiramin yhteistyötä.

Viime viikonloppuna messukeskus täyttyi oikein kunnolla keväästä, puutarhasta ja kaikesta niihin liittyvästä ja minä yritin parhaani mukaan poimia sieltä teille niitä kauniita paloja. Kamerassani oli tosin päivältä yli 400 kuvaa, joten jonkinlainen karsinta oli tehtävä. Toivottavasti nämä fiilikset kuitenkin vievät myös teitä hiukan lähemmäksi tulevaa kesää ja ulkoilmaelämää!

Kuten huomaatte, otin kuvien kanssa vähän “naisellisemman” linjan ja jätin tietoisesti koneet ja laitteet vähemmälle huomiolle. Sitä enemmän itse inspiroiduin kukista, kasvihuoneista, somistuksesta jne. Joitakin huomioita kuitenkin kokosin itselleni, ja tässäpä muutama listattuna:

• ulkokalusteissa myötäillään pitkälti huonekalujen linjaa. Puutarhan ruokailuryhmät näyttävät yhä enemmän keittiön kalusteilta. Samoin ulkokäyttöön suunnitellut säkkituolit ovat vahvasti nousussa
• toisaalta kori ja rottinki olivat vahvasti esillä. Samoin rouhea tyyli, vanha tai viimeistelemätön puu yhdistettynä luonnonmateriaaleihin, kuten taljoihin ja pellavaan
•  ulkoporealtaat ja kylpytynnyrit tuovat luksusta suomalaisten kesäpihaan
• kukissa ja kasveissa näkyy runsaus ja värikylläisyys pitkään jatkuneen pikkuhavukauden jälkeen
• kasvihuoneet ovat kesähuoneita. Kurkku- ja tomaattipenkkien sijaan on ihan OK kalustaa ne ruokailuryhmällä ja pitää kasvit ruukuissaan
• nurmikko ei enää ole puutarhan käyntikortti, vaan sammaloitunut piha on jopa muodikas, samoin kuntta (metsäpohja) on kovassa nousussa
• erilaiset ulkotulet ja terassitulet ovat supermuodikkaita
• vesiaiheita oli yllättävän vähän ja perinteisiä suihkulähteitä ei tainnut näkyä ollenkaan
• luonnonkivet ovat kovasti IN, ja betonissa haetaan sitä rustiikkia vanhan kiven fiilistä
• lavakauluksista tai vastaavista valmiselementeistä kootut istutuslaatikot jatkavat voittokulkuaan, ja pienimuotoinenkin viljely on edelleen kovassa huudossa

Ennen kaikkea messuilla tuli sellainen olo, että oli tila (piha tai parveke) pieni tai iso, sen somistukseen on valtavasti vaihtoehtoja ja ideoita. Myös yrttiviljely tai vaikka kirsikkatomaatit ruukuissaan sopivat myös pienelle parvekkeelle. Isojen pihojen ja mökkipihojen laittoon ideoita on vaikka kuinka, eikä mikään oikeastaan ole kiellettyä. Nyt saa siis rauhassa olla luova ja päästää sisäisen puutarhurinsa valloilleen. Vain taivas on rajana, ja toki myös se kukkaron tilanne.
Siitä tulikin mieleen, että Kirami tarjoaa nyt teille, blogini lukijoille, kivan 10% alennuksen kertaostosten loppusummasta. Alennuskoodi UusiKuu on voimassa verkkokaupassa 31.5.2016 asti. Kylpytynnyreiden lisäksi Kiramin valikoimista löytyy myös puutarhan tai mökkipihan tunnelmantekijöitä. Ulkotulia, ja esimerkiksi metallisia kolmiokehikkoja, joita voi hyödyntää istutusaltaina tai niistä voi rakentaa vaikka hauskan muurin polttopuiden avulla.

Hep! Eli nyt olisi tiedossa vähän pihajuttuja!

Koska asiaa ja kuvattavaa on paljon, ajattelin nyt heti alkuun tehdä jonkinlaisen kartoituksen siitä, millainen piha meillä oikein on, ja selvyyden vuoksi jaan sen heti kahtia. Tonttimme on oikeasti kahden tilan yhdistelmä, ja me puhumme itse alapihasta ja pihasta. Alapiha käsittää tuon aikanaan isompaan tonttiin liitetyn Ljungberg -nimisen tilan, joka on kooltaan noin parituhatta neliötä. Tällä tontilla ei ole mitään rakennuksia, eli se on ihan täysin puutarhaa, niin paljon kuin sitä nyt voi puutarhaksi kutsua.

Alapiha on meillä sellainen toiminnallinen tila, johon heti laitettiinkin hiekkalaatikko. Itse viihdyn myös tällä varjoisalla pihanpuoliskolla paremmin kuin polttavassa kuumuudessa.  Pitkä piha-alue jatkuu piharakennuksesta eteenpäin vähemmän käytettynä tilana. Ensin tilan ottavat marjapensaat ja nuoret tammet, ja niiden jälkeen piha loppuu metsään, joka tosin kaadettiin melko pian muuttomme jälkeen. Tuolla pihan perällä on kuitenkin mahtavat valkovuokkoapajat aina keväisin, ja tammien lomassa mahtuu kyllä niin pelaamaan kuin leikkimäänkin.

Nyt kun puissa ei vielä ole lehtiä, voi pihastamme nähdä myös nuo talot tuolta vähän tiiviimmin asutetulta tienpätkältä, mutta kesän tullen autiotalo (vanha terveyssisaren asunto ja vastaanotto) sekä naapurin suulit ja kanala ovat oikeastaan ainoat näkyvät rakennukset. Sen verran kaukana tuo muu asutus kuitenkin on, että pimeään aikaan meille ei kajasta valoa mistään, ja kun on pimeää on oikeasti säkkipimeää ja postilaatikko pitää etsiä taskulampun kanssa.

Selvyyden vuoksi laadin jonkinlaisen pohjakuvan pihapiiristämme Maanmittauslaitoksen karttakuvien avulla. Kuvassa on numeroituna tontit, joista numero yksi tarkoittaa juuri tuota pienempää alaa ja vastaavasti kakkonen sitä meidän “päätonttia”. Musta laatikko kuvaa itse kotiamme ja punainen piharakennusta. Pieni sininen laatikko on pihavaja, joka sekin on vilahtanut aika monessa postauksessa. Harmaa-alue kuvaa pihan soraosuutta, ajorataa ja “parkkipaikkaa”.Mutta nyt siis käsittelyssä tuo vihreällä ympäröity ala pihastamme, eli “alapiha”

Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, meillä on oksasakset ja sahat laulaneet nyt kevään aikana, ja risukasa odottaa poisvientiä. Nuo kuvan etualalla olevat koivut ovat siis alapihan toisesta päästä (kartassa alareuna) ja heti niiden takana kulkee maantie, jolla jouduin kamerani kanssa seisomaan. Karsintaan joutuivat vanhat kanukat, jotka kasvoivat noiden koivujen edessä, sekä autiotalotontin rajassa (karttakuvan vasen laita). Myös pari vanhaa unkarin syreeniä laitettiin matalaksi ja nekin saavat kyllä kasvaa takaisin. Matalaksi meni myös laikkuköynnös, joka kasvoi ajoradan vieressä. Sen hahmottaa varmasti parhaiten heti toisesta kuvaparista.

Kuvapareissa on tilannetta tältä päivältä ja vertailun vuoksi kuvia myös viime kesältä. Toki tosi paljon on asiat muuttunet nyt niistäkin, joten ehkä sitten tulevana kesänä tulee taas ihan erilaisia kuvia.

Alla kuva alapihasta metsikön suunnasta katsottuna. Eli ensin tammet ja toisessa päässä rajana maantie.

Kovin lohduttoman näköistä ja ruskeavoittoista on siis pihassa vielä, mutta eiköhän se kohta siitä ala maisemakin taas muuttua!

Mahtavaa tiistaita!