Kaupallinen yhteistyö ⎮ Varax

Juhannusviikko. Puhutaan keskikesän juhlasta, mutta itse miellän juhannuksen vielä alkukesän puolelle. Joskin tänä vuonna lämpötilojen kanssa ollaan juhannuksena ohitettu jo monen aikaisemman kesän lämpökertymät. Ainakin se siltä tuntuu. Tuntuu melkein, kuin luonto haluaisi palkita meitä erikoisen kevään jälkeen antamalla parastaan.
Juhannus on monenlaisten perinteiden juhla, mutta meidän juhannusperinne on oikeastaan aina ollut se, että mies on jossakin päin Suomea työn puolesta, ja minä ja lapset sitten joko kotosalla tai mummulassa. Kuten olen todennutkin, olosuhteet ovat tuoneet myös asioita joista tykkään, ja yksi niistä on tosiaankin se, että me voidaan viettää juhannusta yhdessä. Kun tajusin tämän seikan, mulla oli heti idea siitä, millaisen juhannuksen haluan viettää. Tietenkin juuri sellaisen, jota olen ihaillut joka ikinen vuosi Lantlivin kesänumeroista: Ulos katettu pöytä, luonnonkukkia, uusia perunoita, silliä, kukkaseppeileitä ja tietenkin ystäviä. Tänään virittäydytään puutarhajuhlien tunnelmaan koekattauksineen ja postauksen pääosassa Suvisaari-puutarhakalusteet. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Varaxin kanssa.

Olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka kattavat kalusteet mieluummin puiden katveeseen nurmikolle, kuin terassille. Kasvihuone toimittaa meidän huvimajan ja terassin virkaa, mutta pöytäryhmää vihreällä nurmella ei voita mikään. Puutarhakalusteiden muotoilussa olen aina tykännyt perinteisistä malleista ja valkoisesta väristä. Niissä on sitä jotakin printeistä huvilafiilistä. Ja vaikka markkinoilla on toki vaikka miten kivoja rottingin tapaisia kalusteita, ei meidän pihaan ja puutarhan tunnelmaan oikein istukaan kuin perinteinen puutarhakaluste.

Varaxin puutarhakalusteet ovat monelle tuttuja jo vuosikymmenten takaa. Ensimmäiset Suvisaari-kalusteet on valmistettu Suomessa jo 1960-luvulla ja tuote on edelleen tuttu näky monilla suomalaisilla pihamailla. Varaxin kotimainen laatu löytyy monista muistoista eri muodoissaan; joku saattaa muistaa ne kesämökin punaiset kalusteet, toinen mummolan pihakeinun. Juttelin asiasta äitini kanssa ja Varax oli ihan tuttu juttu ja tunnettu nimi puutarhakalusteissa jo äitini nuoruudessa. Kuten myös varajakkara, se x-kirjaimen muotoinen. Mutta mikä parasta, yhä ja edelleen Suomessa valmistuu mitä kauneimpia puutarhakalusteita. Pohjanmaalta ne kulkevat ylväästi eteenpäin kantaen Avainlippua, eli merkkiä siitä, että työ on oikeasti tehty täällä meillä Suomessa!

Suvisaari-puutarhakalusteiden muotokieli on samaan aikaan merellinen ja toisaalta taas niin perinteinen ja pehmeä, että kalusteet istuvat punaisen tuvan tai mummonmökin pihamaalle omenapuun katveeseen. Metalliset putkijalat ja tuolien kehikko parantavat kestävyyttä. Varsinkin nurmella pulverimaalattu teräsjalka kestää puista huomattavasti paremmin. Tuolien muotoilu takaa ihanan joustavan istumismukavuuden. Mäntypuiset pinnat on hiottu siten, että puun syyt tulevat kauniisti esiin täysin peittävänkin maalikerroksen alta, mikä puolestaan vahvistaa sitä kuvaa, että kalusteissa on käytetty oikeasti aitoa puuta, ei muovia tai puujäljitelmää.

Aito kotimainen käsityö vaatii ehdottomasti seurakseen parasta, ja niinpä päätin kattaa pöytään kauneimmat vanhat lautaset ja aidot lautasliinat. Juhannukseksi ehkä vielä jonkinlainen juhannussalko tai luonnonkukkia ympäriinsä. Illaksi kynttilöitä ja lämpimät viltit hartioille.

Pöytä kuudelle vai neljälle?

Suvisaari-sarjasta löytyy pyöreä pöytä neljälle hengelle, sekä suorakaiteen mallinen pöytä kuudelle hengelle. Koska päädyimme hankkimaan Varaxin kotimaiset Suvisaari -kalusteet, ongelmaksi muodostuikin ainoastaan oman pöytätarpeen hahmottaminen. Pääsin testaamaan molemmat vaihtoehdot ja ne tuntuvat kumpikin kuin luodulta puutarhaamme. Itse asiassa ne istuvat niin hyvin, että ystäväni ei edes heti huomannut kalusteita. Ovat kuulemma sen näköiset, kuin olisivat olleet paikallaan aina. Ja onhan ne. Vapaasti sijoitettuna suurten puiden varjostamalla alapihalla molemmat pöytäryhmät näyttävät tosi ihanilta. Kutsuvilta, kotoisilta ja ennen kaikkea kauniin raikkailta. Kuin luonnollinen pala suomalaista kesää.

Meillä oli vuosia vanha kaapelikela suuren hopeasalavan katveessa, ja paikka olikin mitä parhain istuskella myös hellepäivinä. Aikansa kutakin, ja nyt huteroitunut pöytä on saanut väistyä. Mietinkin siis pitkään, minkälainen meidän ulkokalusteiden tarve on. Puun alle on helppo kuvitella pyöreä pöytä neljällä tuolilla kuten aikaisemminkin, mutta riittääkö neljä tuolia? Suorakaiteen muotoinen pöytä sopii huomattavasti paremmin hieman kauemmaksi puusta ja samalla lähemmäs kasvihuonetta.

Itse pidän valkoista väriä parhaana kontrastina vehreälle puutarhalle, mutta Varax Suvisaari -puutarhakalusteita löytyy myös harmaana. Talvisäilytystä ajatellen tuolit ovat pinottavia ja pöydistä voi irrottaa jalat, mikäli ne eivät mahdu varastoon sellaisenaan. Hyvin maalattu pinta on helppo pyyhkiä puhtaaksi siitepölystä tai muista tahroista.

Ehkä arvaattekin kumpaan sarjaan me päädyimme? Kyllä, pöytäryhmä kuudelle mahdollistaa istumisen isommallakin porukalla ja lähempänä kasvihuonetta pystymme jatkamaan tarpeen vaatiessa istuinryhmää myös muilla kalusteilla.

Sisällä on vähän niin ja näin, enkä totisesti ajatellut käyttää ihanaa kesäviikkoa siivoamiseen. Kiva, että tässä kohtaa vuotta puutarhan vehreys kompensoi puutteita sisätiloissa. Itse olen vähän sitä mieltä, ettei nurmikkoa tarvitsisi ajaa juhannukseksi kun on niin kuumakin, mutta tuo ajopäällikkö on vähän toista mieltä. Onneksi meidän puutarha ei ole liian sliipattu, joten rento kesäfiilis pysyy vaikka nurmi olisikin ajettu.

Ihanaa alkanutta juhannusviikoa ja aurinkoisen lämmintä kesäiltaa!

Se on ilmoja pidellyt! En valita vaikkakin viime yönä siirryin nukkumaan olohuoneen sohvalle, koska yläkerran kuumuus tuntui jo sietämättömälle. Ehkä pitänee taas viritellä evakkovuode alakertaan.

Tämä touko-keksäkuun vaihde on jotenkin niin luksusaikaa, että joka aamu tekisi mieli huutaa STOOOOP! Puut kukkii, pensaat kukkii ja kaikki kukkii, ja on vain jotenkin niin älyttömän kaunista. Tuntuu myös jotenkin ihan käsittämättömältä, että ensi viikonloppuna on juhannus! Mihin aika on mennyt?! Voi kun kesä voisi jatkua aina vaan, ja päivät lipuisivat ohi vähän hitaammin.

Eilinen meni perjantain juhlimisesta toipumiseen, ja ajatuksena oli jatkaa tänään daalioiden siirtämistä maahan, mutta keskipäivän kuumuudessa tuo ei oikein tuntunut järkevältä. Kasvihuone on kuitenkin kasvanut niin täyteen, että kasveja oli pakko saada ulos, joten odottelin pahimman paahteen yli ja jatkoin taas hommiani. Vaikka osan sain siirrettyä jo perjantaina, neliöt tuntuivat silti loppuvan kesken, ja olen tietenkin odottanut myös, että pääsen rullaamaan kasvarin lattialle maton ja asettelemaan lepotuolini oikeaan asentoon. Mutta laitan teille kuvaa myös siitä, mitä sain aikaiseksi, ja miten daalioiden valtaamasta kasvihuoneesta tuli taas minun kesäkeitaani.

Nyt kuitenkin ihanaa ja helteisen lämmintä kesäiltaa!

No rain, no flowers. Vielä eilen aamupäivällä marjaomenapensas piti nuppunsa supussa. Tänään kuitenkin, virkistävän saateen jälkeen ja auringon lämmittäessä, pensas heräsi loistoonsa. Luonto on siinä mielessä hassu, että se muistuttaa paljon myös meitä ihmisiä. Pitää olla sadepäivät, syksyt ja pimeät, jotta voi taas paistaa, hymyillä ja puhjeta kukkaan.  Se on tavallaan aika lohduttavaa. Tieto siitä, että sateen jälkeen tulee aina poutaa.

Ihan koko lauantaita en malttanut kotona hyggeillä, vaan käytiin nauttimassa myös paikallisista palveluista. Ihana pieni Lifestyle Sandras avasi taas ovensa hurmaavassa asemakylässä ja miltei naapuriimme aukesi kesäkahvila. Kahvila on juuri sellaisen sopivan pyöräilymatkan päässä, että päästään Klaaran kanssa herkuttelemaan kun siltä tuntuu.

Kesäkuun alku ei juuri tuonut muutosta omaan elämääni. Tämä viikonlopun kahvilakäynti oli ensimmäinen sitten alkuvuoden (tajusin just nyt), mutta enpä minä juuri muutenkaan kahviloissa notku. En liiemmin ravintoloissakaan, joten sellainen on vielä koronan jälkeen kokematta. Selasimme juuri oman maakunnan tarjontaa kesäkahviloiden ja ravintoloiden osalta ja päätimme, että niitä pitää tänä vuonna yrittää kiertää. Tukea paikallista. Ei mulla oikeastaan koskaan ole kesäisin tarvetta päästä pois kotiseuduilta, ja nyt tänä vuonna ehkä vielä vähemmän. Koska se korona. Mutta onhan se aika ihanaa, kun pitkän pyöräreissun välissä pääsee herkuttelemaan muutenkin kuin kaupan parkkipaikalle ja ehkä jopa vessaankin.

Me käytiin isommassa kaupungissa koulun päätöstä edeltävänä päivänä, koska esikoinen oli kevään aikana venähtänyt ulos ihan kaikista vaatteista. Tuntui oudolta, kun joka paikassa oli niin hiljaista, sovituskopit suljettu ja ostoskeskuksen liikkeet sulkeutuivat kuudelta. Täällä meillä koko koronaa ei oikein edes muista, kun elämä on jatkunut niin kovin tavallisena. Olen miltei unohtanut, miksi meitä aikuisia on nykyään liki aina läsnä kaksin kappalein, sulkenut huolet ja murheet jonnekin taka-alalle. Ja lopulta olen tajunnut, että elämä on aika hyvää just nyt.

Ensi viikolla kokoonnutaan isolla porukalla sitten maaliskuun alun. Tuntuu ihanalta nähdä joukko ystäviä kasassa muutenkin kuin etäyhteyksien kautta. Ehkä se on sitten se viimeinen erä tämän erikoisen kevään ja tummien pilvien siirtämiselle syrjään.

Onpas ollut viikko. Vähän vähälle jäi tuo helteistä nauttiminen ja pyöräilemäänkään en ole päässyt, mutta hei, kesäkuu on vasta alussa ja samoin koko kesä. Vihdoin myös kuolanpionit tajusivat ryhtyä kukkimaan, samoin purppuraomena. Syreeni on siinä hilkulla, ja marjaomena on avannut jo ensimmäiset nuppunsa.

Meidän läpikulkueteiseen on muodostunut mun vaatevarasto ja kaappi on mekkojen kätkemä. Nopea pesu ja kuivaus henkarissa, ja taas mekko vuoroaan odottamaan. Toukokuun lopussa annoin piut ja paut koronalle siinäkin mielessä, että pujotin taas sormukset sormeen. Tuli heti paljon fiinimpi olo. Samaa hienostelua yritän toteuttaa korvakorujen avulla.  Pienet kullansävyiset korvikset on H&M:lta, suuret sinivalkoiset Nikkotakko, makramee korvakorut Valonlilja ja vaneriset korvikset Yo Zen (saatu). Kesällä huuliakaan ei tarvitse rasvata ihan niin ahkerasti, joten huulipunaakin kuluu ihan arkimeikissä.

Huomiseksi luvataan tännekin vesisadetta. En oikeastaan ole yhtään pahoillani. Mulle sopii tähän valiin oikein hyvin sellainen kukin koristeltu nätti koti ja päivä ihan vain mitään ihmeellistä tekemättä. Myös puutarha huutaa kastelua. Vielä kun jokin taikasauva siivoaisi, niin voisin ilomielin viettää koko lauantain vain hyggeillen kotona. Mutta ajattelin aloittaa jo tänään. Jotain herkkuja kaupasta, saunaan ja sitten pyjama päälle. Mahdollisimman aikaisin nukkumaan ja sitten pitkät ja totaalisen rentouttavat yöunet.

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä viikonloppua!

Toukokuu ei pettänyt tänäkään vuonna. Kesä tuli ja kaikki muuttui muutamassa viikossa niin totaalisen kauniiksi. Ehdottomasti paras osa vuodesta! Eilen kun vietiin lapset aamulla koululle (päätöstilaisuus järjestettiin luokissa) ihasteltiin kevätkirmaukselle päässeitä lehmiä. Pyörälenkillä kesätuuli ja aurinko hyväilivät poskia ja tuntui, että koko elämä hymyilee. Kaikesta poikkeuksellisesta ja kurjasta huolimatta.

Koulut on tältä keväältä taputeltu, itkut tihrustettu ja äitinä on taas saanut elää niin niitä ylpeyden hetkiä, kuin tietty sitä vuosien pakenemisesta johtuvaa tunnemylläkkää. Erikoinen kevät, jonka kesäkuun saapuminen myös monin tavoin päättää. Tai ainakin palataan lähemmäs sitä vanhaa normaalia.

Eilen illalla juotiin pullo kuohuvaa kasvarissa ja nautittiin ihan ensimmäisestä kesäillasta ulkosalla. Harmi vain, että oltiin niin väsyneitä, ettei valoisasta illasta jaksanut kovin myöhään nauttia. Ehkä joku toinen kerta. Puutarhassa ja kasvihuoneessa jokainen päivä on vähän vihreämpi ja vähän värikkäämpi.  Vertailukohtana alla toukokuun 31. päivä vuonna 2019. Jos kevät onkin vähän jäljessä, niin muussa ollaan mukavasti jo edellä!

Pahoittelut taas tuhannesta kuvasta, mutta hei, ei voi mitään!

Kevät on tänä vuonna vähän jäljessä, ja kuolanpionin kukinnasta toukokuussa ei ehkä ole enää toivoa. Myös syreeni ja marjaomena antavat odottaa, mutta onneksi on kaikkea muuta. Ja seuraavan viikon sisällä luonto ja puutarha todennäköisesti räjähtävät loistoonsa!

Tuntuu ihan hassulta, että tuo uusi kukkapenkki tehtiin oikeasti vuosi sitten. Miten ihanaa, että tänä vuonna saa oikeastaan vain kruopsuttaa valmista. Tai saisi, jos olisi sen tyylinen ihminen. Tuntuu, että minä haalin itselleni jatkuvasti vain lisää tekemistä. Mutta toisaalta, jos tuosta tekemisestä nauttii, niin mikäs siinä.

Kasvihuone on täynnä esikasvatettuja daalioita, joten tänään iskin kylmästi kasan mukuloita suoraan maahan. Siitäkin huolimatta, että pidän oikeasti sitä kesäkuun kymmenettä varminpana ajankohtana. Lycka till! Ja vedettiin kyllä juuri harso niiden päälle. Lavakaulukset kaivoin eilen ympäri ja putsasin ruohosipulit ja muut talvehtineet. Oreganoa, timjamia, persiljaa ja laventelia. Tilaa olisi paljon muullekin, mutta kasvarista on tosin tulossa vielä lisää timjamia ja tilliä.

Tämänhetkinen lempparikampaukseni on tuo etuhiusten kiinnittäminen. Puoliponnarille tai sitten kivalla rusetilla. Tilasin tämän ison rusetin Gipsy Parrotilta, koska ajattelin, että se mätsää ihanasti mun punaruskeaan kesämekkoon. Mutta piristää se aika ihanasti myös farkkulookkia.

Mutta nyt on taas multaa hiuksissa ja kynsien alla sen verran, että suihkuun mars! Ihanaa iltaa ja kauniita unia!

Ööö, kuinka monta kuvaa postaukseen saa laittaa? Mutta siis sitä tulin vain kysymään, että josko joku voisi ensi talvena muistuttaa mua siitä, että vähempikin riittää. Voi aloittaa jo tammi-helmikuussa kun kerron laittavani chilit itämään, ja uudestaan sitten kun on tomaatin aika. Sitten tasaiseen tahtiin jatkaa muistuttelua pitkin kevättä aina juhannukseen saakka.

Huhhuh, koko päivä on mennyt enemmän tai vähemmän istutusjutuissa ja kuten kuvista näkyy, ei olla edes puolivälissä vielä. Puhumattakaan noista pöydillä olevista ruukuista, mulla olisi vielä kolme terassihortensiaa istuttamatta ja parikymmentä daalian mukulaa yhä pussissa. Viime kesänä laitoin noihin isoihin koreihin hortensiat ja ne olikin aika nätit kasvarin ovien molemmin puolin. Nyt laitoin niihinkin daalioita. Josko sitten syksyllä nostaisi ne sisään ja saisi pitkitettyä kukintaa jokusen päivän. Niin ja on mulla myös monta Impectan siemenpussia erilaisia tuoksuherneitä. Ja krassia! Nekin oli tarkoitus laittaa jonnekin. Mutta mihin?

Projekti viidakko on vienyt mennessään, mutta mikäs tässä toisaalta näillä keleillä on puuhatessa. Kun sain kasvarissa ilman kiertämään ja lämmöt hiukan laskemaan nautiskelin lounaanikin auringossa. Sandaalit ja kesämekko. Ja mun rakas kasvihuone. Ihan parasta!

Suloista kesäiltaa!

Ei puutarhatöitä, eikä pyöräilyä, vaan enemmänkin lepoa ja rentoutumista.

Olen nauttinut lämpimästä ja aurinkoisesta loppuviikosta niin täysin, että blogikin on jäänyt vallan päivittämättä. Pyöräilyn lisäksi löysin itseni lapion varresta, vaikka mitään projekteja ei tälle keväälle pitänytkään ottaa. Mutta kun luonne on sellainen, että pitää saada aikaiseksi. Ja toisaalta, tuo toinen tontti on vienyt kaiken huomion kasvihuoneen vuoksi jo pari kesää, joten ehkä on ihan aikakin taas jatkaa tällä toisella puolella. Paljon on vielä tekemättä ja monet neliöt pelastamatta, mutta nyt päästään taas jo hieman pidemmälle. Monta kesää murhetta tuottanut kivikkoinen alue (jossa joskus on kai ollut perennapenkki) on nyt vihdoin raivattu ja tasoitettu. Läjä kiviä kaivettu ylös ja viimeisetkin perennat siirretty pois. Tarkoitus oli istuttaa paikalle pensasmustikkaa, mutta lopulta päädyimme siirtämään myös osan raparperista tähän aurinkoisempaan paikkaan. Kirsikan ja kriikunoiden kaveriksi istutettiin myös pari päärynäpuuta ja kun vielä edettiin yksi kymmenen metriä lähemmäs tontin rajoja, löydettiin myös loistava paikka muutamalle puutarhavadelman taimelle. Ja vaikka olo on ollut iltaisin aika totaalisen väsynyt, niin kyllähän se vain kivalta tuntuu, kun näkee kättensä jäljen. Metri metriltä päästään aina pidemmälle.

Kasvihuone on jo tovin ollut täynnä harsoa ja kieltämättä eläisin jo oikein mielelläni sitä vaihetta, kun daaliat on maassa ja kasvari kepeässä huvimajatunnelmassaan, mutta vielä pari viikkoa pitää jaksaa näin. Ja onhan se aika kiva joka päivä käydä kurkkaamassa tuonne harson alle. Puolet puutarhajutuista onkin aina sitä ihailua ja ihmettelyä. Edistymisen ja kasvun seuraamista ja luonnon ihmeellisyyden ihmettelyä. Sadepäivänäkin voi siis ihan vain käydä kasvarissa ja ihailla.

Perjantaina tuntui kuin kesä olisi vihdoin saapunut. Pihatöitä tehtiin teepaidoissa ja illalla istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja suunniteltiin heidän kasvihuoneprojektia. Miehet grillasivat iltapalaa ja lapset puuhasivat ulkona. Eilen tehtiin pyörälenkki ja ai että, mutta harmitti, etten laittanut aamulla lyhythihaista paitaa ja luottanut shortseihin. Ehdin jo toukokuun puolivälissä pelätä, että koko kesä menee satulassa palelemiseen, mutta kyllä se kesä sieltä sitten kuitenkin saapuu. Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen, shortseissa pääsee ajelemaan ensi viikolla useampana päivänä.

Mutta tiedättekö, mikä on ollut ihan parasta näissä viime päivissä? No se, että en ole kuunnellut tai lukenut uutisia sitäkään vähää mitä muuten olen suodattimeni läpi päästänyt. Tämän kevään suurin oivallus on ollut ehdottomasti se, että itseään ei pidä liikaa stressata maailman menolla. Pitää muistaa elää ja nauttia, vaikka ympärillä tapahtuisi kuinka.

Tänään virittäydytään vielä viimeiseen kouluviikkoon. Toisella on edessä alakoulun ensimmäisen kevään päätös ja toisella viimeisen. Erilaisuudessaan jää varmasti mieleen.

Huolimatta varsin viileästä keväästä perinteinen nimpparikimppu syntyi tänäkin vuonna omasta pihasta. Ihan ei vielä jaksaneet lemmikit aukaista nuppujaan, mutta onneksi on tulppaanit, narsissit ja kiurunkannukset. Suurin osa kevätsipuleista on yhä aukeamatta, joten värikästä kukkailoa on tiedossa vaikka kuinka.

Vaikka joka syksy olen äärettömän laiska iskemään sipuleita maahan, ja niiden istutus jää usein seuraavalle keväälle (tai tammikuulle kuten tänä vuonna), päätin jälleen kerran, että ensi keväänä haluan saada vieläkin enemmän sipulikukkia. Vaikka tulppaaneja ja narsisseja jo puskee joka puolelta puutarhaa, ei niitä kai voi koskaan olla liikaa. Lisäksi mulla on tämä cutting garden -idea. Eli leikkokukkapuutarhaa ajatellen haluan, että maljakkoon on mahdollisimman paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Samainen cutting garden -idea toimii innoituksena myös daalioiden suhteen. Vaikka vietän mielelläni aikaa kukkivassa puutarhassa, siitä pitää riittää myös maljakkoon.

Olen ostanut nuo kolme puristekristallimaljakkoa kirppikseltä ihan tätä nimenomaista tarkoitusta ajatellen: Jotta saan oman pihan kukkia maljakkoon. Myös vanhat kannut toimivat kauniisti maljakkoina.

Nykyään on saatavilla erilaisia kehikkoja ja kukkatukia maljakkoon (jopa Aalto-vaasiin!), mutta tuo omani on mummun vanha Riihimäen Lasin kukkatuki (näitä on muuten aika hyvin myynnissä nettikirppiksillä nyt kun selaisin) ja hurmaa kivalla vintagelookillaan. Siihen kun laittaa ensin muutaman kukan tukevasti, loput pystyy asettelemaan jo helpommin. Näin välttyy siltä ikävältä ongelmalta, kun sitomaton kimppu valahtaa maljakon reunoille. Oman pihan kukista ja luonnonkista saa myös näyttäviä asetelmia ruukkuihin ihan vaikka vain kanaverkkoa hyödyntämällä.

Pienen cutting gardenin voi perustaa myös parvekkeelle. Daaliat menestyvät oikein hyvin myös ruukuissa.

Kun viime syksynä puutarha näytti taas kuolevan pystyyn, tuntui oman pihan kimppujen aika äärettömän kaukaiselta ajatukselta. Vaan tässä sitä taas ollaan! Kenties kaupan leikkokukien äärellä seuraavan kerran vasta syksyllä. Toivon todella!

Jaoin eilen instan stooreissa kuvan sämpylöistä, joita tein lohisopan jatkoksi. Kerroin myös, että paras sämpylä on rapea kuoreltaan ja sisältä täynnä isoja kuplia. Moni muukin oli samaa mieltä, ja sämpyläohjetta kysyttiin paljon. Joten sämpyläresepti tulee täältä!

Olen vähän sellainen näppituntumaleipuri, mutta näiden kanssa suosittelen, että ihan oikeasti mittaat ainekset huolella. Ei ole iso homma kuitenkaan, eikä ole silti gramman päälle. Tuossa ohjeessa käsken peittämään taikinan kannella ja tosiaan suosittelen myös kohottamaan taikinan kannen, lautasen tai vaikka tarjottimen alla perinteisen liinan sijaan. Tällöin taikinaan ei muodostu ikävää kuorta kohotessa. Nämä onkin muuten ihan älyttömän helppoja tehdä kun ei tarvitse varsinaisesti leipoa ja pyörittää. Meillä lapset on aina halunneet pyöritellä sämpylät, mutta tykkäävät näistä niin paljon, että saan ihan rauhassa tehdä. Kivaa välillä sekin. Tätä reseptiä vähän muuttamalla saa tehtyä muuten ihan kivat ciabattat!

Rapeakuoriset sämpylät:

5 dl kädenlämpöistä vettä
1dl maitoa
1/2 pakettia hiivaa (eli 25g)
1rkl juoksevaa hunajaa (tai sokeria)
2-3 tl suolaa
12 – 12 1/2 dl vehnäjauhoja

Mittaa lämmin vesi ja maito. Murenna hiiva taikinakulhoon ja lisää joukkoon hunaja ja suola. Kaada hiivan päälle hieman vesi-maitoseosta ja sekoita puuhaarukalla.  Lisää joukkoon loputkin nesteestä ja sekoita joukkoon jauhot pienissä erissä

Vaivaa taikina löysäksi, juuri ja juuri kulhon reunoista irtoavaksi. Ripottele valmiin taikinan päälle vehnäjauhoja. Peitä taikinakulho kannella, lautasella tai muulla vastaavalla ja anna taikinan kohota 1-1 1/2 tuntia.

Kuumenna uuni 250 asteeseen ja levitä leivinpaperi kahdelle uunipellille.

Laita leivinlaudalle tai leivontapöydälle kunnon kerros vehnäjauhoja ja kumoa taikina varovasti jauhojen päälle. Älä missään nimessä vaivaa tai painele taikinaa, jotta ilmakuplat eivät katoa!

Ripottele vielä jauhoja taikinan päälle ja leikkaa taikina metallilastalla tai muulla terävällä työkalulla viideksi pötköksi. Leikkaa osat vielä pienemmiksi paloiksi (itse jaan kuuteen osaan, josta syntyy 30 pientä sämpylää). Taikinapalat saavat olla ihan eri muotoisia, mutta koeta mahduttaa samalle pelille keskenään saman kokoisia paloja.

Paista sämpylöitä yksi pelti kerrallaan noin 10-15 minuuttia (jos teet isoja sämpylöitä n. 20min) tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Älä peitä valmiita sämpylöitä liinalla, jotta kuoren rapeus ei katoa.

Juttelin aamulla kaupassa yhden äidin kanssa ja puhuttiin siitä, että täällä meillä koko koronaa ei edes huomaa. Olen kuullut isojen markettien tyhjistä parkkialueista, mutta en ole kertaakaan ollut todistamassa sellaista. Kylä on ihan yhtä hiljainen tai ruuhkainen (riippuen näkökulmasta) kuin ennenkin. Ehkä silloin aluksi kaupassa oli vähemmän ihmisiä, mutta tilanne on tasoittunut. On turvavälit ja käsidesit ja muut, mutta muuten elämä rullaa aika entiseen tapaan. Erona lähinnä enää nuo suljetut ravintolat. Ja tietenkin seura- ja yhdistystoiminnan hiljaiselo. Mutta siihenkin kaiketi on tulossa muutosta. Arki palailee raiteilleen. Jos ei samoille vanhoille, niin uusille ja vähän herkemmille.

Erikoinen kevät ja erikoisena se tietenkin jatkuu vielä kesään  ja kenties syksyynkin. Mutta kuten olen ennenkin todennut, näillä mennään ja kultareunuksia pitää vain etsiä erilaisestakin arjesta.

Ps. Muistakaa osallistua tuohon edellisen postauksen arvontaan! 200 euron lahjakortti on kuitenkin aika hyvä palkinto!