{ perinteisen joulun puolesta }

17.11.2014

Pidempään blogiani seuranneet ehkä muistavatkin, kuinka olen julistautunut vuosittain joulukonservatiiviksi. Tällä olen tarkoittanut sitä, että pidän joulun perinteistä ja perinteiden vaalimisesta. Jouluruoka ja joulunajan herkut ovat vahvasti osa joulun perinteitä, samoin tavat ja traditiot, tuoksut ja tunnelmat.

Tänä vuonna olen lupautunut perinteisen joulun puolestapuhujaksi Indiedaysin ja Dronningholmin kampanjassa. Käytännössä tämä tarkoittaa perinteisen luumumarmeladin ja modernin omenamarmeladin leikkimielistä kilpailua, jonka taistelutanner on Instagramin ihmeellisessä maailmassa. Vaikka taisteluparina ovatkin marmeladit, kisa on levitetty koskemaan koko joulua, ja vastaikkain on aseteltu perinteinen ja moderni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulun tähdet -kilpailun ohjeet ja säännöt löytyvät Dronningholmin instagramista. Lyhykäisyydessään ne ovat kuitenkin yksinkertaiset: Lataa instagramiin jouluisia kuvia ja merkitse ne tyyliisi sopivalla hastagilla. Joko #perinteinenluumu tai #moderniomena. Eniten kuvia kerännyt tiimi voittaa, ja voittajajoukkueen kesken arvotaan matkalahjakortti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta entä se perinteinen joulu?
Itselleni joulun tunnelma syntyy juuri perinteistä. Tuoksut ja maut kuljettavat lapsuuteen, laittavat perhosia vatsaan ja  tekevät mahdottomastakin mahdollista. Koen, että joulussa on taikaa, ja sen tunnelma herkistää. Joulu on kaunis päätös vuodelle, valo pimeän talven keskelle ja juhla joka syntyy sydämessä. Vaalimalla perinteitä, koen itse kunnioittavani myös edellisiä polvia. Valmistan jouluruokaa suvun vanhoilla resepteillä, ja yritän antaa myös lapsilleni niitä samoja muistoja, joita itselleni on jouluista jäänyt. Kynttilän ja piparkakun tuoksu yhdistettynä vasta tuuletettujen mattojen tuoksuun. Joulukuusen tuoksu, ja uunissa paistuva kinkku. Kaikki nämä ovat osa omia jouluperinteitäni.

perinteisen joulun puolesta

Tälle joulukonservatiiville on itsestään selvää, että joulutortuissa on luumusydän. Enhän syö jouluna riisipuuroakaan mansikkasopan kanssa! Yhtälailla ihmettelisin jos rapujuhlissa olisi yhtenä ruokalajina lasagnea tai juhannuksena syötäisiin uusien perunoiden sijaan mummonmuusia. Jotkin asiat vain on tarkoitettu olemaan juuri näin. Vuoden ajan voi kokeilla uutta, kokata ja leipoa exoottisia herkkuja, syödä kansainvälisesti ja kokeilla uutta, mutta joulu on joulu ja pääosiltaan sen kuuluu säilyä perinteineen ja tapoineen. Toki uuusia juttuja syntyy sukupolvien vaihtuessa, mutta ne perusasiat pysykööt samoina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näpertelin eilen tähtitorttuja kahdellakin tapaa. Perinteisiä suuria torttuja ja pienempiä brie-juustolla höystettyjä cocktailpaloja, jotka sopivat hyvin pikkujoulujen tarjoiluihin glögin kanssa nautittavaksi. Makuja, jotka yhdistyvät vahvasti jouluun.

Vielä pari linkkiä:
Instagramista löytyy seuraavat käyttäjätilit; @dronningholm ja @perinteinenluumu.
Ainoa, mitä teidän kuitenkin täytyy muistaa, on tägätä kaikki jouluiset, ja joulun tunnelmaan viittaavat, kuvanne hastagilla #perinteinenluumu. Kuvien ei tarvitse olla joulutortuista, vaan ylipäätään asioista, jotka mielestänne ovat jouluisia ja kuvastavat jouluista tunnelmaa.

Eli eiköhän räjäytetä koko Instagram, ja laiteta joulun perinteiden sanomaa eteenpäin!
Tästä se lähtee, nimittäin lähtölaskenta vuoden odotetuimpaan juhlaan!


{ vihersmoothie }

11.11.2014

Jatketaan aiheella väsymys vs pirteys!
Tällä kertaa kurkkuun kaadettavan tehojuoman merkeissä.

Erilaiset smoothiet alkavat olla jo aika arkipäiväisiä, mutta täytyy myöntää, että itse en ihan joka päivä jaksa blenderiä käynnistää, vaikka se ehkä paikallaan olisikin. Tänään kuitenkin surauttelin kunnon vitamiinipommin ja päätin, että niin kauan kuin sää jatkaa pimeän suhjuisena, pidän tämän tavan ruokavaliossani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika yksinkertaiset raaka-aineet, eli löytyy tälläisen pikkukylänkin kaupasta. Pinaatti pakasteena, koska tuoretta ei ollut trajolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gojit ja kurpitsansiemenet käyvät oikein hyvin myös smoothien koristeeksi, mutta itse käytin marjat blenderissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei se olo nyt tietty ihan heti tälläisenkään tehijuoman jälkeen huippuunsa nouse, mutta kaipa sillä pidemmän päälle on paljonkin merkitystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energistä tätä päivää!


{ pizzaa pizzaa }

06.11.2014

Eli eilisen herkulliset pitsat! Joista tosin on riittänyt vielä tällekin päivälle, eli ei huolta. Itse en edes muista, koska olisin viimeksi pitsaa saati pitsataikinaa tehnyt. Mulla on tähän hommaan innokas kokki, eikä itselleni juuri jää kuin tuo nauttimisen osuus, josta en tietenkään valita yhtään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Mozzarellaa, kinkkua, kananmunaa, ja mustapippuria. Päällä rucolaa sekä balsamicokastiketa.
Käytettiin myös kinkku uunissa, mutta omaan makuuni se ei ihan näin kypsänä mennyt. Myös muna olisi saanut jäädä löysemmäksi.

2. Cheddaria, brie-juustoa, mozzarellaa, mausteista chorizoa, ja jalapenoa. Päällä tuoretta basilikaa.
Perushyvät täytteet, joissa on potkua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ohut ja rapea pohja syntyy yksinkertaisesti sekoittamalla vettä, suolaa, hiivaa ja durumvehnäjauhoja. Joukkoon kannattaa laittaa myös hitunen sokeria. Pari desiä vettä riittää kahden pohjan taikinaan. Jauhoja taasen kannattaa käyttää reilusti, ja taikinaa vaivata kunnolla.
Koska meillä ei ole pitsakiveä, kuumennamme uunipellin aina valmiiksi ja vedämme pitsan leivinpapereinneen tulikuumalle pelille. Tässä kohtaa muuten kahdesta käsiparista on hyötyä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen oli pizzailta, tänään jotain muuta. Muunmuassa alustavaa pakkailua viikonlopun reissuun, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kivaa iltaa kaikille!


{ helpot suklaakeksit }

31.10.2014

Kyselitte eilisen suklaakeksejä leimalla -postauksen keksitaikinareseptiä, joten laitan sen nyt teille tähän!
Jälleen kerran helppo ja simppeli resepti, jolla onnistuu varmasti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helpot suklaakeksit
n. 25kpl

125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään, ja lisää ne taikinaan välillä sekoittaen. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa. Mitä kylmemmäksi taikinan saat, sen helpompi sitä on leipoa. Vähän kuin piparkakkutaikina!

Kauli taikina jauhotetulla alustalla levyksi, ja ota siitä haluamasi muotoisia keksejä. Taikinaa voi verrata piparkakkutaikinaan, eli mikäli leipominen vie aikaa, tai teet suuremman taikinan, laita välipaikat aina välillä kylmään. Paista 200 asteessa noin 7 minuuttia, riippuen keksien koosta ja paksuudesta.

Jos käytät keksileimasinta, laita keksit jääkaappiin hetkeksi ennen paistamista. Tämän pitäisi varmistaa, että kuvio jää kunnolla näkyviin!

Keksit voi koristella mielensä mukaan, tai niitä voi kasata päällekäin, ja lisätä väliin erilaisia kreemejä. Tämänkaltaiset keksipinot voi tehdä jo edellisenä päivänä, ja antaa niiden pehmitä jääkaapissa. Tuloksena suntyy hauskoja lusikoitavia leivoksia, kun keksit kostuvat!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näitä ehtii nopeasti tekemään vielä illalla vaikka halloween-bileisiin! Koristeeksi voit kastaa keksit vaikka suklaaseen ja teeman sävyisiin strösseleihin!

Se on perjantai – taas! Mukavaa viikonloppuun laskeutumista!


{ suklaakeksejä leimalla }

30.10.2014

En ehkä tule saamaan vuoden vastuullisimman äidin palkintoa, kun kerron, että jääkaapin ovea iltapäivästä availlessani (ja todetessani tarjonnan kovin tylsäksi), ehdotin lapsille, että välipala kuitataan suklaakekseillä. Ja niinhän me tehtiin; Leivottiin keksejä, ja mutusteltiin niitä kylmän maidon kanssa.

Muutaman päivän jauhopeukaloani on poltellut sunnuntaina Granitista ostamani keksileimasin eli Cookie stamp. Kiitosta vaan Esmeralda’s ja Retromoderni kaivuuavusta. Hyvä että osuttiin ostoksille samaan aikaan, rauhanmerkit olivat tosiaankin visusti korin pohjalla! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on hyvä suklainen ohje pikkuleiville. Sellainen muotonsa pitävä taikina, jota on kiva käyttää esim. piparimuottien kanssa. No, tällä kertaa keittiöremontti vakeutti asioita, sillä pyöreä muotti ja ohutreunaiset viinilasit olivat molemmat ulllakolla, ja ympyrät piti painaa ihan tavallisella juomalasilla, eikä reunoista näin tullut ollenkaan niin kauniit. Leimasimen kuviokin oli hiukan pettymys, tuossa kumissa kun se näyttää kivalta, mutta itse keksissä idea ei oikein pääse oikeuksiinsa. Kuvio pitäisi olla leimassa ikään kuin toisin päin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, mutta olipa hyvä syy leipoa! Ja, koska eilen tehtiin suolaista, niin pysyy tasapaino leipomusten välillä!

Leppoisaa torstai-iltaa!

EDIT: Ohje keksitaikinaan löytyy nyt täältä.


{ helpot juustosarvet }

14.10.2014

Tuntuu tylsältä tämä otsikointi, mutta aina kun ajattelen jakaa kanssanne ohjeen tai reseptin, voisin lisätä alkuun sanan helppo. Sellainen leipuri ja kokki minä olen; ei mitään vaikeaa tai vaativaa, mielummin simppeliä ja yksinkertaista!

Tänään leivottiin sarvia. Toiveena oli “jotain suolaista” (olen perheen pahin sokerihiiri itse), ja jääkaapissa oli sekä chorizoa, että juustoraastetta sunnuntain jäljiltä. Sarvet voi toki täyttää mielensä mukaan, ja pinalle voi ripotella seesaminsiementen sijaan unikonsiemeniä, juustoraastetta tai vaikka sormisuolaa. Riippuen tietysti hiukan täytteestäkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täytetyt juustosarvet 24kpl

5dl vettä
pussi kuivahiivaa
vehnäjauhoja
0,5dl öljyä
2tl suolaa
(ripaus sokeria)

Vaivaa taikina helposti työstettäväksi ja anna kohota puolisen tuntia.
Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli hyvin jauhotetulla alustalla osat suuriksi ympyröiksi. Leikkaa ympyrä kahdeksaan osaan ja laita haluamaasi täytettä slaissien leveämpään päähän. Rullaa sitten taikina sarveksi niin, että taikinan kapea häntäpää jää sarven alle.
Nosta pelille ja anna kohota vielä hetki. Voitele munalla ja ripottele päälle juusto tai siemenet.

Paista 225°C / n. 12-15 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä molemmat lapset syövät chorizoa, mutta esim. lastenkutsuille varma täyte on perus kinkku ja juusto. Aikuisempaan makuun vain taivas on rajana, sisään voi kääriä aurajuustot ja oliivit. Kiva iltapala, suolainen tarjottava, tai vaikka eväs. Katoavat ihmeen nopeasti myös ihan ilman mitään varsinaista syytä.

Tunnelmallista iltaa!


{ texmex-piirakka }

03.10.2014

Pyytelitte edellisessä postauksessa texmex-piirakan ohjetta, joten laitan senkin nyt tänne blogiin. Joskus instaan taisinkin tämän kohdalla kirjoittaa, että piirakka on hirmuisen kasaria, mutta samaan aikaan hirmuisen hyvää. Voisi kai laskea samaan sarjaan lämpimien voileipien, katkarapuleipien ja “suomalaisen pitsan kanssa”. Silti kaikki nämä edellämainitut ovat hyviä syötäviä, vaikkeivat nyt ihan päivän viimeisintä trendiä olekaan. Tämä piirakka on aikuiseen makuun sopivan tulinen, ja sopii tarjottavaksi moneen paikaan. Kivan “ateriankin” tästä saa, kun tekee kylkeen raikkaan salaatin!

Piirakan pohjan tein perus suolaisen piirakan ohjeella, johon tulee juustoa. Halutessaan osan jauhoista voi korvata hienonnetuilla maissilastuilla. Tämä ohje on todella hyvä hiukan korkeampaan piirakkavuokaan. Kun pohjataikinan levittää ylös asti, pohjasta tulee sopivan ohut, ja vuokaan mahtuu kunnolla täytettä! Täyteen suhteen taivas on rajana, laitan tähän nyt kuitenkin ne, mitä itse tänään käytin.

Ruokaisa texmex-piirakka:

Pohja/ Suolainen piirakkapohja
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl juustoraastetta (emmental)
150 g margariinia tai voita
0,5 dl vettä

Nypi takina tasaiseksi, ja painele korkeareunaiseen piirakkavuokaan. Esipaista taikina 225°C n. 10min. Jos taikina on valahtanut uunissa alas, painele sitä uudelleen reunoja pitkin esim. lusikalla.

Täyte:
600g naudan paistijauhelihaa
300g paprikasuikaleita (pakaste, esim.Pirkka)
pussillinen Taco-mausteseosta (esim. Santa Maria)
2 purkkia ananaspaloja liemineen
1/3-1/2 purkillinen jalopenoviipaleita hienonnettuna
1 sipuli

Paista jauheliha, ja lisää hienonnettu sipuli ja paprikat pannulle. Lisää mausteseos ja ananas liemineen (mausteseoksessa käsketään lisäämään vettä, ananasmehu korvaa sen). Lisää joukkoon myös jalopenot. Jos et ole varma määrästä, lisää vähitellen, ja maista välillä. Huomaa kuitenkin, että pohja ja kermapäälinen miedontavat makua. Täytteessä saa siis olla potkua! Jos täyte on kovin vetinen, keitä hetki kasaan, ennen kuin kippaat pohjan päälle. Täyte on siis jonkinlaista jauhelihamössöä. 🙂

Päälle:
2,5dl ruokakermaa (esim. Valio Crea Kolme juustoa tai Mustapekka)
250g juustoraastetta

Sekoita juustoraaste ja kerma tahnaksi, ja levitä piirakan päälle.
Laitoin tänään itse n. 4dl ruokakermaa, kun sattui olemaan. Yksi purkki Kolmea juustoa ja puolikas Mustaapekkaa. Laitoin myös juustoa melkein kaksin verroin. 🙂

Paista taas uunin alatasolla n. 15 min, tai kunnes juusto on saanut kauniin värin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistuu punkun tai oluen kanssa, itse suosin Colaa. Piirakka on hyvää juuri uunista tullessaan, mutta lämmitettynä se maistuu seuraavanakin päivänä, eli voit tehdä sen vaikka ennakkoon. Hyvä tarjottava aikuisten “kahvipöytään” tai vaikka poikien illanviettoon. Jauhelihan voi vaihtaa broileriin, paprikat maissiin jne.

Että sellainen piirakkaperjantai!

Herkutellaan!

Pus!


{ piirakkaperjantai }

03.10.2014

Viikko ilman uunia teki tehtävänsä, voisin leipoa päivät pitkät,jos vain olisi aikaa. Perjantain ja kaappivanhuksen kunniaksi nappasin tänään kuitenkin aikaa parille piirakalle.

Puolukkapiirakka syntyi tutulla vanhalla ohjeella, jota muokkasin nyt sen verran, että sekoitin taikinaan kanelia, ja levitin piirakan päälle rahka-muna-sokeri -seoksen (250g rahkaa, 1 muna ja 1dl sokeria).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uunissa on tulossa toinen, suolainen ja tulinen, texmex-piirakka, jonka voimalla jaksaakin sitten illalla tarttua maalauspuuhiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilinen syyssään hehkutus napsahti omaan nilkkaan, ja tämä perjantai on käynnistynyt tosi sumuisissa ja hämärissä tunnelmissa. Vaan eipä hätää; Josko keskiviikkona aloitettu siivouspäivä saisi tänään onnellisen lopun. Sen jälkeen kynttilät saavat viimeistellä perjantaitunnelman.

Suloista viikonlopun aloitusta kaikille!


{ perjantaiset }

12.9.2014

Taas vilahti yksi viikko lähes huomaamatta. Illat ovat selvästi pimenemään päin, ja aamulla pitää laittaa autossakin jo penkinlämmittimet päälle. Niin on syksyisen näköistä, ja täällä päin tuoksuistakin. 🙂

Tämän päivän olen pyhittänyt kotitöille, tavaroiden järjestelemiselle ja tietysti karsimiselle. Kun kaikki irtoroina on leväällään lattioilla, on hyvä syy käydä läpi, mitä oikeasti tahtoo vielä säilöä, ja mikä joutaa kiertoon. Vähän huonekalujen siirtelyä, miettimistä ja suunnittelua. Suoraan sanottuna, tämä Jokisen eväitä muistuttava vaihe alkaa jo ottaa päähän!Eilisen ajatuksista kuitenkin viisastuneena, ajattelin, että remonttiajankin voisi viettää paremmin, ja nauttia niistä pienemmistäkin edistyksistä. Niinpä kaiken kaaoksen keskelle yritän nyt luoda jonkinlaista järjestystä, ja tehdä kodista viihtyisämmän.

omena-kaurapaistos 2

Eilen laatikoita penkoessani löysin paketillisen Ikean omenan ja kanelin tuoksuisia lämpökynttilöitä. Samalla tajusin, että en ole leiponut vielä mitään omenaherkkuja! Niinpä tyrkkäsin tänään uuniin pari kaura-omenapaistosta, ja tokihan noiden tuoksu voittaa keinotekoisen ihan 6-0.

Omena-kaurapaistos:

muutama (kirpeä) omena
150g voita
1,5dl fariinisokeria
kaurahiutaleita niin paljon, kuin saat seoksessa kostumaan

Lohko omenat voideltuun vuokaan, ripottele halutessasi kanelia lohkojen päälle. Sulata voi, ja sekoita siihen sokeri sekä kaurahiutaleet. Lisää kauraseos omenalohkojen päälle, ja paista 225°C, kunnes pinta sää väriä.

omena-kaurapaistos

Vielä ehtisi kantaa yhden senkin ennen kuin eskarilainen tulee kotiin. Sitten onkin taas vuorossa viikonloppulaukun pakkaamista!

Herkkua perjantaita!


{ makeaksi haudutetut punasipulit }

18.8.2014

Sain sähköpostiini pari kyselyä Pulled Pork -postauksessa näkyneistä punasipulirenkaista, joten ajattelin kirjoittaa tämän simppelin ohjeen tänne blogin puolellekin.

Tämä määrä syntyi kuudesta reilun kokoisesta punasipulista, joten kannattaa huomioida, että lisuke menee todellakin kasaan mutta maistuu varmasti ruokailijoille. Makeat sipulit voi nauttia heti valmistuksen jälkeen, mutta ne toimivat yhtä hyvin myös kylmänä lisukkeena.

Karamellisoidut punasipulit

6kpl punasipuleita
reilu 1dl etikkaa (tavallinenkin käy, meillä käytettiin vaaleaa balsamiviinietikkaa)
1,5 dl ruskeaa sokeria (esim. muscovado)
2 dl vettä

haudutetut punasipulit

Kaada pannulle vesi ja etikka, anna sokerin sulaa nesteeseen. Nosta renkaiksi paloiteltu sipuli mukaan ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes neste on haihtunut pois.
Valmis!

Maistuu taivaalliselta oikeastaan minkä tahansa ruokalajin kanssa. Itse heitin näitä pikkuisen salaatin joukkoon, ja kylläpä tuli makua!

Kivaa viikon alkua!