armas arki!

07.1.2020

Jaahas, lomat on lusittu ja paluu arkeen on alkanut. Aika siis herätellä myös blogi joulutauoltaan. Loma teki hyvää, enkä varsinaisesti laskenut päiviä arjen alkamiseen, mutta en laita arkiseen rytmiin paluuta pahaksikaan. Arkikin voi olla aika ihanaa, paljon on kiinni asenteesta ja omista valinnoista. Joululomaan mahtui flunssa, joka edelleen laittaa niistämään, sekä varsin tyhjentävä vatsaflunssa. Joten toiveena arjelle terveyttä ja sitä myöden myös sujuvuutta.

Ajatus oli säilyttää joulukuusi loppiaiseen asti, mutta koska raukka pudotti neulasensa ihan itsekseenkin, kuusi oli lennätettävä ulos jo viime vuonna. Eilen vintille pakattiin tontut ja possut, mutta muuten loppiaiseen ei liittynyt sen suurempaa joulun poiskarsimista. Vielä eletään sen verran pimeää kautta, että kaikki mahdolliset lisävalot ovat paikallaan. Joulu jatkuu edelleen myös kukkina, vaikka ensimmäiset keltaiset narsissit jo bongasinkin. Sitävastoin arjen alkamiseen valmistauduttiin muunlaisella karsimisella ja siivoamisella. Jestas sentään, innostuimme eilen jopa puunaamaan jääkaapin uuteen arkeen. Lapset selättivät kirjakaappiensa kaaoksen ja me aikuiset selätimme vaatehuoneen täystuhon.  Yhtään jemmattua joululahjaa ei sen kätköistä tänä vuonna löytynyt, mikä on selvästikin parannusta pariin viimevuoteen. Arki on huomattavasti mukavampaa aloittaa kun tavaroille on omat paikkansa ja asiat järjestyksessä.

Näillä nurkilla talven lumiset (tai edes valkoiset) päivät saa varmaankin laskea yhden käden sormilla. Jaksan edelleen odottaa talvea, joskin toivo alkaa pikkuhiljaa kaikota. Tulevasta keväästä kertoo se, että ensimmäiset siemenet on laitettava multaan mitä pikimmin! Mutta tuli lunta tai ei, kaikkein eniten odotan tietenkin lisääntyvää valoa.

Vuosi sitten kirjoitin aika tyhjentävästi ajatukseni uudenvuodenlupauksista ja pysyn edelleen kannassani ja jatkan uutta vuosikymmentä samaan tapaan. Mitä tulee tipattomaan tammikuuhun ja korkin kiinni laittamiseen, en koe ajatusta itselleni aiheelliseksi. Vuoteen kun kuitenkin mahtuu enemmän tipattomia kuukausia, kuin tipallisia. Tammikuu yleensä kuuluu luonnollisesti noihin ensimmäisiin. Sen sijaan karkkipussin päätin laittaa kiinni ja herkut muutenkin hyllylle Klaaran synttäreihin asti. Juhla on juhla, mutta näin joulun jälkeen suklaat ja karkit voi jättää väliin. Makeannälkään on kaksikin halpaa ja helppoa reseptiä. Banaanikaurakeksit, joihin saa hukattua ylikypsät banaanit ja lisämakua kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä (joulun ”glögiroskien” jämät uppoaa näihin oikein hienosti), sekä raakalakritsijauheessa pyöritetyt taatelit. Nekin itsetehtynä huomattavasti valmispussia edullisempia ja parempia.

Mitenkäs teidän lupaukset? Jotakin uutta, vai vanhan petraamista?


mitä jäi käteen?

02.1.2020

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”, ”kaikella on tarkoituksensa” ja ”lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! :D