kaiken hälyn keskellä on onneksi arki

12.3.2020

Hellurei!

Mä olen tässä miettinyt, että tämä on kyllä sellainen poikkeusviikko. Tuntuu, että erilaisia tiedotteita tulee joka puolelta ja moneen asiaan pitää nyt suhtautua vähän sillä fiiliksellä että aika näyttää. Mennäänkö, järjestetäänkö, osallistutaanko, perutaanko. Taitavat olla tämän viikon lisäksi ihan koko tulevan kevään kysymyksiä. Siispä päivä kerrallaan ja luottaen siihen, että viisaammaat päättävät. Toisaalta omaa maalaisjärkeä kuunnellen. Kaikeksi onneksi elämässä on kuitenkin myös jatkuvuutta ja paljon asioita joihin keskittyä. Kuten vaikka se ihan tavallinen arki. Ehkä kuitenkin elämässä parasta.

Mä jaksan tuputtaa lapsille käsienpesun ilosanomaa ihan ympäri vuoden, mutta viime viikkoina olen huomannut panostavani lähestystyöhöni vielä vähän enemmän. Tosin jo ihan siitäkin syystä, että meillä ei otettu kausi-influenssarokotteita ja nyt jos koskaan olisi tärkeää vältää ihan kaikki nuhakuumeet. Pelkoa ja paniikkia en halua lietsoa lapsiinkaan, mutta yritän muistuttaa siitä, että meidän vastuumme on minimoida pöpöjen kulkeminen. Olin huojentunut, miten hyvin viidesluokkalainen otti jopa tiedon luokkaretken peruuntumisesta. Ei sille sitten mitään voi. No just niin. Joskus suunnitelmat menevät uusiksi lapsilla ja aikuisilla. Ja toki tilanne käy paitsi kansantalouden päälle, niin myös monen perheen talous joutunee koville. Puhumattakaan ihmisistä jotka pelkäävät läheistensä terveyden puolesta. Mutta sitä se nyt on. Voidaan vain toivoa parasta. Yrittää elää mahdollisimman hyvää arkea olosuhteista huolimatta.

Olenko se vain minä, vai tuntuuko jostakusta muustakin, että sikainfluenssasta ei aikanaan uutisoitu ja puhuttu ihan näin kovalla volyymilla? Voi toki olla että elin silloin aikanaan omassa (vauva-masennus)kuplassani, tai sitten vain ajan hammas on puraissut osan muististani. Toki kyse oli ihan eri taudistakin, joten suoraan näitä ei nyt pidäkään rinnastaa. Toisaalta tämä nykyinen tilanne on laittanut ajattelemaan juurikin median osuutta ja muuttumista kymmenen vuoden aikana. Tai vaikka pidemmällä aikavälillä. Siinä missä ennen luettiin vanhoja uutisia aamun lehdestä, nyt seurataan tilannetta ”hetki hetkeltä”. Älkää ymmärtäkö väärin, en vähättele asiaa tai koe, etteikö siitä pitäisi tiedottaa. Päinvastoin. Lähinnä mietin sitä miten media vaikuttaa ajatteluumme. Megxit, brexit, ilmastoahdistus, Euroopan pakolaistilanne ja katiskavyyhti. Moni asia jää suurten uutisten varjoon, niin että jos nyt haluaa päästä otsikoihin, pitää oikeasti tehdä jotain toosi suurta.


Vilénin Sulon synttärit

10.3.2020

Hej på dig!

Mikä ihana viikonloppu ja vielä normaalia mukavampi maanantaikin takana. Uuteen viikkoon on ihan ilo astua! Meillä päin lakaistaan jo katuja ja vaikka aurinko onkin visusti pilviverhon takana, kevään merkit lisääntyvät.

Varsin mukavan perjantain jälkeen lauantai jatkui skumpalla jo ennen kuin kello ehti lyömään aamukymmentä ja Tampereen junaan rynnistimme niin monen naisen voimin, että vanhempi konnariherra totesi meidän nokittavan ennätyksiä. Päivä sisälsi teatteria (varsin viihdyttävän Poikabändi -esityksen muodossa), hyvää ruokaa ja tietenkin iloista seuraa. Illan viimeisellä junalla kotiin ja omaan sänkyyn. Hetki kirjan parissa ja uni tulikin melko nopeasti.
Sunnuntaina puolestaan oli taas se aamu kun sain leikkiä nukkuvaa sillä aikaa kun keittiössä valmistui hotellitason aamupala. Laiskan aamun jälkeen karkasin kirppiskiettokselle ja ostin itselleni synttärilahjaksi englantilaisen kerrosvadin, Arabian vanhan kannun ja maisema -sarjan t-kannun. Myös pari vanhaa suojaruukkua tarttui pilkkahintaan matkaani. Toinen on niin överikruusattu, etten tiedä onko se hieno, vai vain erikoisen överi, mutta ehkä siihen sujahtaa kauniisti vaikkapa orvokit. ”Kun sai niin halvalla” kuulin sisäisen Vilénin Suloni huutavan. Priimakuntoisen fasaani-vadin sain lahjaksi ja se ikään kuin kruunasi kirppislöytöni.

Naistenpäivän kunniaksi me löhösimme Klaaran kanssa sohvalla Fazeriinaa syöden ja Draken etsivätoimistoa katsellen. Sillä välin keittiössä valmistui sunnuntain päivällinen, eikä meidän tarvinnut kuin istua pöytään. Illan ulkoilun jälkeen totesin, että päivän ainoa miinus oli se, että pitää taas muistaa ilmoittaa ikänsä vuotta suurempana lukuna. No, pieni hinta sinänsä.

Eilinen päivä meni projektissa ”kulmakkarvat”. Esimerkistäni rohkaistuneena ystäväni oli samaisessa toimenpiteessä ja junamatka kotiin taittui niinkin mukavasti, että meinasi mennä oma asema ihan ohi. Aamulla peilistä näkyi silmäpussien lisäksi liki mustat kulmakarvat, mutta onneksi tuo tummuus alkaa taas taittua jo huomenna. Mitä taas tulee niihin silmäpusseihin, toimikoot muistutuksena siitä, että tässä iässä valvomisella ja niukoilla yöunilla on hintansa.

Mukavaa tiistai-iltaa! ♡

Ps. Eikö olekin ihan täydellisiä tulppaaneja. Rakastan tuota väriä ja kerrottua kukkaa!