Olen opetellut viime viikkoina täyttämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Pieniä asioita, joista koostuu päivän parhaat palat, viikon parhaat palat – ja lopulta kai koko elämän parhaat palat. Kas, kun huonossakin päivässä on aina aihetta kiitollisuuteen. Lieneekö syynä kiitollisuuden rustailu, vai mikä, näin viikon loppupuolella katselen taakseni varsin iloisin mielin, ja huomaan, että tämä on ollut hyvä viikko. Vaikka päiväkirjaan tulee rustailtua niitä pienempiä nyansseja, ajattelin listata viikon parhaat palat jollakin tasolla myös blogiin.

Maanantaina tuli kymmenen vuotta siitä kun menimme kihloihin. Ehdottomasti viikon parasta palaa. Maanantain kiireiden vuoksi juhlapizza paistettiin kuitenkin vasta tiistaina, ja se maistuikin reippaan lenkin päälle taivaalliselta. Ensi viikolla juhlavuorossa onkin jo hääpäivä.
Vapaapäivä Klaaran kanssa kuuluu myös viikon kohokohtiin. Keskelle päivää osunut neuvolalääkäriaika oli hyvä syy viettää koko päivä rennosti ja olla tekemättä mitään sen kummallisempaa. Pötköttelyä ja lukemista, ekstra-aikaa ihan vain olla.

Keskelle viikkoa mahtui myös erityisen hauska ilta, jona leivoimme esikoisen kanssa. Koska kaapista löytyi kohta vanhenevia suklaahippuja, pikkuleipien tekeminen oli vähintään järkiteko. Onni on myös ihanat naapurit, ja naapurinpojat, joista lapsille on suunnattomasti seuraa ja iloa. Samalla kun minä autoin poikaa leipomisessa, Klaara sai leikkiä ystävänsä kanssa, ja molemmilla lapsilla oli spesiaalia tekemistä. Keksit maistuivat kaikille, ja ilta oli niitä parhaita mahdollisia arki-iltoja.

 Yksi viikon parhaista on ehdottomasti luminen maisema, joka saatiin ikkunoiden taakse. Tuolta viherkasvien takaa se pilkistää raikkaana taustana. Eilen jo näytti pahasti kurakeleiltä, mutta viime yö toi uuden puuterin maahan ja puiden oksille. Ensi viikon pakkaset on kiva ottaa vastaan talvisissa tunnelmissa.
Kuvassa työhuone, jonka ikkunan eteen mahtuu Ikean lipasto kuin valettu. Kuvakulma, jota vähemmän on blogissa näkynyt. Joku on joskus askarrellut tähän taloon kiinteitä komeroita parikin kappaletta, ja sekä tämä työhuoneen kaappi (meidän kenkäkaappi), että eteisen siivouskomero säilytettiin remontissa. Työhuoneessa säilytetään myös niitä vähän erilaisia tavaroita, ja tämä kuvassa näkyvä seinänpätkä on se, jonka eteen on kasattu vahvistimet, Niilon viulujutut ja omat kuvaustarvikkeeni. Ehkä ne juuri (yhdistettynä työpöytään) tekevätkin huoneesta sen työhuoneen.

En nyt muista onko suklaahippukeksien ohje ollut ennen blogissa, mutta kyseessä on eräästä lasten keittokirjasta kevyesti modifioitu resepti, joka on yhtä aikaa helppo ja maistuva. Laitoin reseptin nyt tämänkin postauksen joukkoon, jos joku innostuu testailemaan (kuva aukeaa suurempana, jos teksti tuntuu kovin pieneltä). Yksinkertainen ohje on helppo toteuttaa lasten kanssa ja makukin on kekseissä mitä mainioin.

Yksi perjantain kohokohta oli aamuinen sähköposti Cision Finlandilta, jossa ilmoitettiin, että blogini on listattu kymmenen parhaan sisustusblogin joukkoon – ja vielä neljännelle sijalle! Uutinen hämmästytti, mutta toki myös lämmitti. Sitä kun on jo vuosia sitten tuntenut hukanneensa sen punaisen langan, sen yhden oikean määritelmän, jolla omaa blogiaan kuvailisi. Olen silti iloinen, että blogini nähdään vielä sisustusblogina, vaikken itseäni miksikään trendisetteriksi tunnekaan. Blogit ovat kehittyneet, uusia syntyy mielettömällä vauhdilla ja taso on vähintään ammattimaista. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että oma sisustustyyli (se vähän rennompi, kuluneempi, maanläheisempi ja kotikutoisempi) pärjää vielä tuossa pyörteessä. Ja kaikkien varsin nimekkäiden blogien seurassakin vielä! Tulee kiitollinen olo, ja se suurin kiitoshan kuuluu juurikin teille, koska blogista toinen puoli olette te lukijat! ♡

Perjantai-iltaa vietettiin lasten kanssa vanhempieni seurassa, joka sekin antoi mukavaa vaihtelua perusperjantaihin. Ajoissa kuitenkin nukkumaan ja nyt virkeästi viikonlopun kimppuun.

Toki viikkoon mahtuu niin paljon muutakin, mistä olla kiitollinen. Blogille tyypillisesti, tässä vain se pintaraapaisu. Mutta aika pieniä ja tavallisia ovat kuitenkin ne arjen helmet hetket.

Ihanaa viikonloppua! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hellohello!
Chia-vanukas edessäni katselen täällä muuttuvaa maisemaa. Säiden herra luki varmaankin kirjoitukseni keväästä ja tarjosi ratkaisua ripottelemalla lunta nurmikolle ja peittämällä naapurin suulin katon taas valkoisella hunnulla. Nyt on jälleen talvisempaa, ja täytyy sanoa, että ihanan puhtaan valkoistakin vielä! Tosin liukastakin, kun se jää on nyt salakavalasti tuolla lumen alla piilossa. Ei täällä kuitenkaan vielä nurmikot lumesta peity, mutta hei, lisää pyryttää, että ehkä tässä vielä saadaan se talvikin!

Mites, joko chia-siemenet kuuluu teidän ruokavalioon? Meillä ne hiipivät vakikäyttöön siemennäkkärin myötä, ja koska myyntipakkausket ovat jokseenkin aika isoja vain pelkän näkkärin leipomiseen, niitä on sittemmin tullut käytettyä siellä sun täällä. Yksi käyttötarkoitus menee kuitenkin kaikkien edelle, nimittäin chia-vanukas! Ja ei, en edelleenkään korvaa aamun kaurapuuroa tällä (tiedän, rakkaus kaurapuroon on vähän hullua), mutta vanukas on erittäin oiva välipala, tai vaikkapa kevyt lounas.

Vaikka chia-vanukas on helppo tehdä, siementen turpoaminen vaatii kuitenkin aikaa (vähintään 4h, itse turvotan yönkin yli). Nesteenä voi toki käyttää miltei mitä tahansa, mutta omani teen mantelimaitoon (jos ostat kaupasta, niin tarkista, että kyseessä on sokeroimaton versio). Monet lähtevät makeuttamaan ja maustamaan vanukasta, mutta itse tykkään mantelimaitopohjaisesta puddingista ihan ilman mitään ylimääräisiä makeuttajia. Tuoreet marjat ja hedelmät, tai niistä surautettu smoothie ovat suosittuja vanukkaan seuralaisia, mutta jos yhtään pelkäät sammakonkutumaista rakennetta, suosittelen opettelemaan vanukkaan syöntiin pakastettujen marjojen kanssa. Nimittäin rakenne ei ole yhtään sen hullumpi, kuin pakastetussa vadelmassa. Sain itse alkuvuodesta muutaman rasiallisen vadelmia, kun äiti järjesteli pakastintaan, ja ne ovatkin huvenneet nyt mukavasti vanukkaan seurana. Mustikoiden ja vadelmien sulaessa makeutta ja kirpeyttä riittää koko vanukkaaseen, eikä se vaadi sen enempää hunajaa tai muutakaan kyytipoikaa. Pakastetut marjat on myös näppärä tapa pitää vanukas eväsrasiassa viileänä – ainakin hetken aikaa.
Chian siemenet ovat todellista superruokaa, ja niitä kannattaa oikeasti käyttää sen näkkärin lisäksi muutenkin. Siemenet sisältävät n. 20 % proteiineja ja n. 40 % kasviöljyjä (omega kolmosia on enemmän kuin rasvaisessa kalassa), eikä niissä ole yhtään kolesterolia. Lisäksi chian mukana saa aimo annoksen antioksidantteja, kuituja, vitamiineja ja mineraaleja (rauta, kalsium, sinkki…)

Tuollaiseen yhteen chia-vanukas annokseen menee n. 2dl mantelimaitoa ja 2,5-3 rkl chian siemeniä.

Mutta entäs se korkea vyötärö? Yhdet lempparihousuni ovat jo pitkään olleet superjoustavat farkut korkealla vyötäröllä. Nämä on melkein kuin leggingsit, vaikka farkkua ovatkin (onkos ne sitten jeggingsit?). Äärettömän mukavat kuitenkin jalassa, eikä vähiten juuri tuon korkean vyötärö vuoksi. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että muoti suosii taas napaan asti ulottuvaa vyötäröä farkuissakin, vielä kun löytyisi sellaiset vähän rennomman malliset ja tarpeeksi pitkällä lahkeella. Samaan aikaan kun farkkutrendeihin kuuluu tuo nilkkapituus, joka jää sitten sinne pohkeen puoliväliin. 🙁
Korkeassa vyötärössä on kuitenkin etunsa, sillä se saa aika usein peffan näyttämään paremmalta ja vyötärön kapeammalta, koska vyötärö osuu ihan oikeasti sinne, missä se naisen vyötärö on. Lisäksi vaatetus myös muokkaa kroppaa. Liian matala ja tiukka vyötärö kun oikeasti pitkään käytettynä jättää sen ikävän muffin top -efektin vyötärölle melko pysyvästi. Eli nappi navan päälle – juurikin kuten äiti opetti silloin lapsuudessa. 😀

Vaikka nyt vielä eletään ihan talven kuukausia, niin lisääntynyt valo on kuitenkin villinnyt jo mårbacka pelargonit. Varret venähtivät talven aikana hentoa pituutta, joten materiaalia latvapistokkaisiin löytyy. Olisiko ollut kesä 2010, kun ajelin joku sunnuntai pojan kanssa Raision Plantageniin ja ostin pari mårbackaa. Siitä lähtien noita kasveja on sitten lisätty ja jaettu, mutta ne suurimmat yksilöt löytyy kyllä äidiltä, joka otti hoitaakseen pelargonit, kun meidän elämässä oli muutot ja pahimmat remontit. Nyt tuntuu kuitenkin tosi ihanalle taas hoidella näitä kaunokaisia ihan itse.

Ihanan talvista torstaita, murut!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Uskokaa pois, olen yrittänyt hätyytellä pois kaikki ajatukset keväästä, tammikuussa kun kuitenkin vasta ollaan. Mutta minkäs teet, ojanpenkalla törröttää pajunkissat ja linnut visertävät minkä kurkuistaan pystyvät. Aurinko paistaa, naapurin suulin katolta tippuu vesi ja keittiön ikkunan alla vihertää ruoho… Klaaran kurahousut eivät ole saaneet kummoistakaan talvilomaa, mutta toisaalta koulun luistelutunnit (hiihdosta puhumattakaan) ovat jääneet pitämättä, ja reppuun on pakattu sisäliikuntavaatteita. Ehtiihän ne lumet ja pakkasetkin vielä, mutta tällä hetkellä talvi ei ole päällimmäisenä mielessä, kun katsoo ikkunasta ulos. Voisi nimittäin olla ihan hyvin vaikka maaliskuun loppu.

Tiedä sitten johtuuko se se tuosta säästä vai mistä, mutta nyt piti kaivella sieltä farkkulaatikon pohjalta jo vaaleampia sävyjä esiin. Muutenkin alkaa keväisempi pukeutuminen jo kiehtoa, vaikka (vilukissa kun olen) mukavuudesta ja lämmöstä ei tietenkään vielä tohdi luopua. Huomaan, että omassa pukeutumisessa värit muuttuvat talvella kovin minimalistisiksi ja tummiksi, kun taas muuten pidän vaaleista sävyistä ja pastellista. Kaipa se on tuo valon määrä, joka vaikuttaa näihinkin. Nyt kun ajatukset keväästä alkavat pyöriä jo jossakin takaraivon uumenissa, tekee mieli keventää myös vaatteiden fiilistä.

Tämän päivän lounas on lämmin juuressalaatti, joka syntyi parissa minuutissa eilisen uunijuureksista ja kourallisesta cashewpähkinöitä. Meillä käytetään aika paljon kasviksia ja juureksia lisukkeena, ja niillä korvataan perinteistä perunaa, pastaa ja riisiä. Porkkanaa, punajuurta, lehtikaalia, kurpitsaa, tomaattia, sipulia, valkosipulia. Oliiviöljyn ja mausteiden kanssa noista saa äärettömän hyvän lisukkeen kalalle tai lihalle. Lisäksi ruoka on täynnä värejä, joten annoksistakin saa paljon mielekkäämmän näköisiä.

Pari viikkoa olen pitänyt tuota krookusta kuistilla viileässä ja ajatellut säästäväni sitä pidemmälle kevääseen. Vaan eilen tuli sellainen fiilis, että krookuksen aika on just nyt! Perunanarsissit ja hyasintit saivat jäädä vielä vielä reserviin odottelemaan isompaa kevätkukkien liikekannallepanoa. Toisaalta nuo viherkasvit ja kaktukset ovatkin toimineet nyt kivoina piristyksinä, eikä kodin vehreys ole ollut perinteisistä kevätsipuleista kiinni.

Yritän tässä muuten miettiä, että millä mielellä varaisin sen kampaaja-ajan itselleni. Jos olisin ollut liikkeellä kuukausi sitten, hiukset olisi napsaistu ihan silosuoraksi polkaksi, mutta ehkä se on tuo aavistus keväästä, joka meni sekoittamaan tämänkin pakan. Nyt nimittäin nuo palmikkokampausten antamat laineet tuntuvatkin taas kivoilta ja kampauksissakin rennompi fiilis miellyttää enemmän silmää. Hah, tämä on tätä naisena elämisen vaikeutta! ;D

Niin, että jos sitä nappaisi tähdet pois ikkunoista ja koristeet yläkerran lehtikuusesta. Ei mikään varsinainen kevätteko, mutta ainakin joulun loppu! 🙂

Tiistaita ihanat!

farkut⎮Lindex
pusero⎮Odd Molly

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Maanantaita muruset!

Kirjoittelin teille pari viikkoa sitten uudenvuodenlupauksestani, jonka tein Danone Activia yhteistyön innoittamana ja samalla startattiin huikea kilpailu. Kuka voitti 500 euroa oman lupauksensa helpottamiseen, se selviää tässä postauksessa, mutta sitä ennen hiukan omasta lupauksestani, eli siitä minäajasta!

Oma lupaukseni oli tosiaan irrottaa päivistä aikaa itselle, ottaa 24 tunnista yksi oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vaalimiseen. Luonnollisesti yöunista tinkimättä. Muutama viikko ei tietenkään ole loppuyhteenveto kokonaisesta vuodesta, mutta jotain muutosta siinäkin ajassa pystyy korviensa väliin tekemään, ja lopultahan muutokset ovatkin sitä uuteen rytmiin tai rutiiniin totuttautumista ja uusien tapojen omaksumista.

Olen aina ollut hillitön ylisuorittaja, joka puuskuttaa höyryjunan lailla paikasta toiseen jopa siinä määrin, että se kuulemma ärsyttää kanssaeläjiä. On se sitten tiskikone, pyykkikone tai kuivausrumpu, kun piipittää, olen salamana liikkeellä. Useimmiten ravaan sinne tänne vauhdilla joka ei välttämättä tuloksen kannalta ole lainkaan hedelmällistä. Vaikka viimeiset vuodet ovat tahtiani jo hiukan hillinneet, myönnän, että vieläkin tulee hetkiä, kun en muka ehdi pysähtymään ja halaamaan puolisoani tai aikaa ei muka ole istua syömään. Kysehän on sellaisesta itse itselleen aiheutetusta kiireestä, jota ihminen itse ruokkii omalla käytöksellään.

Jo tuossa loppuvuoden aikana, kun tuntui, että kasasin itselleni vähän kaikenlaista ylimääräistä, sain mieheltäni erittäin hyvän neuvon ja ajattelemisen aihetta. Hän nimittäin muistutti, että lopputuloksen kannalta on paljon parempi ottaa sinne aamuun hiukan enemmän niitä nukuttuja tunteja ja tarttua sitten päivän ohjelmaan virkeänä ja levänneenä. Väsynyt ja kiukkuinen ihminen kun ei lopulta kykene kummoisiinkaan suorituksiin, ja tekeminen muistuttaa lähinnä mutaan juuttuneen auton tyhjää sutivia renkaita; Yritys on kova, mutta mitään ei tapahdu. Tästä viisastuneena olen nyt kääntänyt minäaika -ajatukseni juuri tähän jaksamiseen ja tehokkuuteen. Nimittäin, kun välillä puhaltaa höyryjä pihalle ja rentoutuu, jaksaa muita juttuja ihan eri tavalla ja energia tuottaa tulosta.

Alkuvuodesta yksi puheenaihe on ollutkin lepo. Yksilön oma hyvinvointi ja jaksaminen on nostettu yhdeksi työelämässä pärjäämisen kulmakiveksi, enkä lainkaan ihmettele miksi! On toki paljon ihmisiä, jotka eivät stressaa tai koen minkäänlaista painetta elämänsä millään osa-alueella, mutta suurta joukkoa nykyajan hektisyys ja jatkuva suorittaminen kuluttaa. Minäaika pureutuu juuri tähän ongelmaan ja hyödyttää kaltaistani pikkutarkkaa suorittajaluonnetta. Kun aluksi pakottaa itsensä pysähtymään, huomaa muutoksen hyödyn melko nopeasti. Aion siis jatkaa tätä pysähtymisen ja oman ajan vaalimista, opetella rentoutumista ja pysäyttää itseni vaikka väkisin!

Entä ne korvamerkityt 500 euroa? Tällä kertaa pisimmän tikun veti Minna kommentillaan “Lupasin, että pyrin syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Olen hoikka, mutta syön aivan liian epäterveellisesti. Taloudellisen tilanteen vuoksi usein kuitenkin jätän yhtään kalliimmat terveelliset tuotteet kauppaan :/”

Tsemppiä lupauksien pitämiseen ja armollisuutta itseäsi kohtaan. Vuoden jokaisena päivänä ei tarvitse onnistua täydellisesti, lopulta se oikea suunta ja suurempi kokonaisuus painavat vaakakupissa yksittäistä päivää enemmän!

Iloa uuteen viikkoon!

Yhteistyössä Danone Activia ja

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Muistan, että sanan kaktus lausuminen aiheutti lapsena itselleni ongelmia. Se oli jotenkin ihan yhtä vaikea, kuin broileri. Kieli ei tahtonut taipua sitten millään. Sittemmin olen selvittänyt nämäkin ongelmat ja huomannut, etten suinkaan ole ollut ainoa lapsi jonka suussa kaktus taipuu katkukseksi ja broileri broireliksi.

Kuten niitä viherkasveja, lapsuudessa kodistamme löytyi myös aikamoinen määrä kaktuksia. Koko ruokailuhuoneen pitkä ikkunalauta oli kaktusten vallassa, ja uhkarohkeat kosketusyritykset kuuluivat meidän lasten leikkeihin. Siitäkin huolimatta, että kaktuksiin koskeminen oli tietenkin ehdottomasti kielletty. Mutta vaikka viherkasvit olivatkin pitkään mustalla listallani lapsuuden yliannostuksen vuoksi, kaktuksissa on aina ollut jotakin kiehtovaa. Ehkä se on juurikin sitä lapsuudesta saakka noihin piikkeihin yhdistettyä jännitystä ja mystisyyttä, sillä jokunen vuosi sitten meillä poika koki jonkinlaisen kaktushullaantumisen, ja Ikeasta oli pakko hankkia kotiin muutama piikikäs viherpallo. Oikeastaan olen aina hirvittävän iloinen kun lapset osoittavat kiinnostusta kasveja kohtaan. On se sitten hyötykasvien viljelyä tai puhtaasti koristekasvillisuutta, kyse on kuitenkin aina niistä pienistä elämän perusasioista.

Nyt kun kaktukset ja viherkasvit ovat jälleen tapetilla sisustuksessa, päätin vähän kasvattaa meidän kaktuskokoelmaa hankkimalla pari palleroista lisää. Nuo antavat juuri sopivasti väriä ja miellyttävät silmää veistoksellisuudellaan. Pitäisi vain löytää jostain lisää kivoja ruukkuja. Kuvan palloruukut (savi ja valkoinen) ovat Tine K:n ja tilattu Nougatista, samoin raidalliset kahvikupit. Matala valkoinen ruukku on löytö Ellokselta, ja korkeat saviruukut on tulleet joskus Lidlistä ostamieni yrttien mukana.

Hitsi mutta siellä on muuten pääkallokelit! Kävin aamulla lenkillä, ja luotin, että kulkuväylän vähemmän käytetyt reunat ovat turvalliset kulkea. No, siellä pussipimeässä en tietenkään nähnyt, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Siinä samalla kun pohdin, että tossu rullaa ihmeen kevyesti, ja ehkä olkapääsärystä on se hyöty, että lonkkaa ei tunnu särkevän ollenkaan, olinkin jo tyhjän päällä ja rysähdin selälleni niin että pamahti. Jalka taittui polvesta ikävästi ja hetken aikaa katselin selälläni vesilätäköstä kuvitteellisia tähtiä. Pitänee vain toivoa, ettei sen suurempaa vahinkoa ehtinyt tulla. Ainakin nyt jalka sietää astumista, vaikka vähän arka onkin.

Olkaa siis varovaisia ja pysykää pystyssä! Kivaa torstaita!

Tallenna

Tallenna

Nyt alkaa jo hämärtää, mutta täällä on tänään nautittu auringonpaisteesta ja raikkaasta pakkassäästä. Ulkoilu teki ihmeitä, ja metsäpolulla mielikin lepää. Aika ihanaa, että viikon paras ulkoilusää osuu lauantaille!

Huomenna juhlitaan pientä päivänsankaria, mutta kovinkaan kummoista aktiivisuutta tuo ei nyt tänään ole aiheuttanut. Jotenkin jopa hiukan omituista ottaa näin rennosti, mutta kaipa tähänkin tottuu. Ajattelin nimittäin hyvillä mielin sujahtaa tästä sohvalle muun perheen viereen ja nauttia kiireettömän talvilauantain tunnelmasta.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Tallenna

Heissan ja perjantaita!

Taas on viikonloppu ovella, ja viikot vierii hurjaa vauhtia. Niin paljon oli juttuja, joita piti tehdä tälläkin viikolla, mutta kappas, ne jäivät jälleen tekemättä. 🙂

Mutta hei, nyt pitää hiukan pöhistä sokerista! Tai oikeastaan sokeririippuvuudesta. Tai ei, nyt pitää pöhistä siitä, kun huomaa, ettei olekaan sokeririippuvainen!!!

Kas, kun näin tammikuussa huomaa, että blogin vanhoihin terveys- ja treeniaiheisiin postauksiin tulee jonkin verran liikennettä Googlen kautta. Näitä hakusanoja on aina mukava seurata, ja kuten nytkin, ne kertovat paljon vallallaan olevasta trendistä. Niinpä sitten bongasin tuossa jokunen ilta sitten liikennettä tulleen hakusanoilla “sokeriton ruokavalio päänsärky”. Ihan silkasta mielenkiinnosta klikkasin sitten itseni lukemaan kyseistä  Sokerin sanelemaa -postausta, johon herra Google oli helpotusta etsivän nettisurffaajan ohjannut. Ja katinkontit kuulkaas! Lukiessani tekstiä haukoin henkeäni ja pohdin, että mitä hittoa!?! Onko tämä teksti oikeasti mun kirjoittamaa? Ja mikä hassuinta, olen kirjoittanut tuon Sokerin sanelemaa -tekstin vain alle vuosi sitten!!!

En nyt lähde kopioimaan koko tarinaa tähän, koska kaikki löytyy tuolta yllä olevan linkin takaa. Lyhyesti tiivistettynä teksti kertoo järkyttävästä sokerikoukusta ja cola zero -riippuvuudesta. Itse asiassa, mieleni antaa nyt pieniä takaumia viime keväältä ja muistan nyt ne kivut ja säryt (vieroitusoireet) sekä itkupotkuraivarit, jotka päättyivät siihen, että makasin lattialla ja itkin kuin pieni lapsi. Miksi? Koska kehoni huusi sokeria. Luoja!

Tuon sokerittoman kokeiluni jälkeen julistin, etten koskaan luovu kolajuomista täysin, enkä suinkaan siitä valkoisesta sokeristakaan. Tämän lupauksen olen kyllä pitänyt, mutta vajaassa vuodessa elämä on tällä saralla tehnyt suuren muutoksen. Nimittäin minut tavoittaa ani harvoin kaupan karkkihyllyltä, ja jos tavoittaa, olen melko varmasti ostamassa karamellia jollekulle muulle.
Syön edelleen karkkia, jos sellaista on tarjolla, mutta sietokykyni eri värisiä lisäainemöykkyjä kohtaan on laskenut. Nykyään karamellit aiheuttavat kuvottavaa oloa jo pienestäkin määrästä. Suklaan kanssa olen sujut, mutta senkin syöminen on rajoittunut pitkälti kyläilyyn, tai niihin kertoihin, kun napaan suklaata suuhuni puhtaasti verensokeria kohentamaan kun kaappi ammottaa tyhjää banaanien ja pähkinöiden kohdalta. Loppuvuodesta oli useampia päiviä, kun nappailin suklaata ihan silkkaan nälkään, mutta se ei aiheuttanut minkäänlaista riippuvuutta. Painoni jopa tippui, kun energiansaanti jäi päivittäistä kulutusta pienemmäksi. Terveellisyyden kanssa tuolla ei tietenkään ole mitään tekemistä, mutta pointtini on se, että suklaa oli puhdasta polttoainetta, eikä siihen liittynyt mitään sen suurempaa tunnesyöpöttelyä.

Kolajuomien (tai nyt puhutaan kyllä vain siitä Zerosta,) suhteen homma on likipitäen sama. Voi mennä viikko tai puolitoista, etten juo colaa, vaikka sitä olisi jääkaapissa. Saattaisi mennä pidempäänkin, jos mieheni ei tarjoaisi lasillista silloin tällöin kun vietämme sohva-aikaa lasten mentyä nukkumaan. Kunnon hikisiivouspäivän lomassa jääkylmä amerikanvesi maistuu mainiolle, mutta sen suurempaa riippuvuutta en tunne enää siihenkään.

Vajaan vuoden aikana mieheni on useampaan otteeseen olettanut, että yritän epätoivoisesti laihduttaa, kun kieltäydyn jatkuvasti erilaisista herkuista. Ja itse en edes kieltäessäni huomaa toimivani kummallisesti. Kas kun ei vaan tee mieli makeaa. Vajaan vuoden aikana olen jättänyt muutaman kerran jälkiruokani kesken, ja yllättänyt itseni jääkaapissa vanhenneiden leivonnaisten edestä. Ennen joulua siivosimme keittiön komeroita, ja heitimme pois läjän ylipäiväisiä karamelleja ja suklaata. Nyt kaappi on taas täynnä makeaa; On synttäriherkkuja, on joulusuklaata ja ties mitä pussia ja käärettä. Ja siellä ne ovat kaikessa rauhassa, en puputa niitä pitkin päivää ja iltaa. Ja tajusin tämän kaiken vasta luettuani oman kirjoitukseni. Enpä olisi koskaan uskonut tähän, muta herran pieksut, olen vapaa sokerikoukusta!!!

Tähän loppuun olisi hurjan ihanaa listata kaikkia positiivia asioita, joita muutos on tuonut elämääni, mutta en nyt juuri keksi montaa. Joo, ehkä iho on parantunut vähäsen, mutta toisaalta, muutos on ollut sen verran hidasta, etten ole edes itse tajunnut sitä. Miten siis olisin osannut listata positiivisia muutoksia, kun en edes etsinyt niitä?! Kun en oikeastaan edes yrittänyt muuttua.
Yksi asia on kuitenkin toisin, sen ymmärsin, kun jäin oikein pohtimaan asiaa: Moraalinen sokerikrapula on poissa! Ei huonoa omaatuntoa, ei itsensä soimaamista. Ja se on ehkä juurikin se kaikkein arvokkain palkinto, sillä se vaikuttaa niin kovin moneen asiaan. Itsetunto kun kuitenkin rakentuu niistä pienistä pikseleistä.

En tiedä, ehkä suosittelen viikon parin sokeritonta, ja niiden vieroitusoireiden kohtaamista. En kuitenkaan liputa minkään pidempiaikaisen totaalikieltäytymisen puolesta. Uskon nimittäin edelleen kielletyn hedelmän kiroukseen. Niitä tavallisia hedelmiä, sekä pähkinöitä ja muita pieniä terveellisiä naposteltavia, suosittelen sitten sitäkin enemmän. Ja tietysti sitä kunnon ruokaa ja tasaisia ateriavälejä, jottei suklaa olisi myöskään se polttoaine. Kun on juhlan paikka, maailma ei kaadu syötyihin herkkuihin. Arki sen sijaan on tässäkin asiassa se ratkaiseva tekijä.

En siis osaa antaa mitään simsalabimneuvoa, mutta sen voin todeta, että mitä ikinä se sitten vaatiikin (särkevät raajat ja jyskyttävän pään, huutoa, itkua, raivoa tai kunnon parisuhderiidan), niin onpa se kaiken sen vaivan arvoista! 🙂

Kuvissa tämän päivän vihreät. Kaunis väri, mutta harvemmin tulee vedettyä päälleen. Housut ja neule molemmat Twist & Tango.

Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Tallenna

Keskiviikkoa ihanat!
Aikamoista luksusta, että keskelle viikkoa tupsahtaa vallan harrastusvapaa ilta ja siitä aiotaan ottaa täällä kaikki ilo irti. Päästään kirjastoon, ja saadaan vihdoin leipoa niitä lasten toivomia sämpylöitä! Itse asiassa, omatkin jauhopeukaloni jo hiukan kaipailevat taikinan vaivaamista.

Mieli vaeltaa kuitenkin jo pikkuisen viikonlopun puolelle, sillä tiedossa on jälleen juhlintaa. Nämä 4-vuuotiaan pirskeet päättävät meillä joulukuun alussa startanneen juhlaputken. Tai no, onhan sen jälkeen meidän aikuisten synttäreitä, hääpäivää, vuosipäivää, ystävänpäivää ja ties mitä päivää, mutta pääsiäinen on oikeasti näiden juhlien jälkeen seuraava isompi valmisteluja kaipaava tapahtuma. Tosin mitä tulee sunnuntain synttäreihin, tällä kertaa mennään sieltä, mistä aita on matalammillaan, ajattelin nimittäin löysätä tarjoiluissa ja mennä helpomman kautta. Kakku on tilattu ja muuten suositaan mahdollisimman valmista. Huomasin nimittäin jossain kohtaa, että vähemmän on riitettävä ja ylisuorittajanrattaani kaipaavat kipeästi kapuloita.

Vaikka mielessä jo onkin viikonlopun synttärit ja 4-vuotiaan lempiväriskaala, meillä on noin muuten jämähdetty tähän joulunjälkeiseen harmauteen. Talven harmauteen, vai pitäisikö sanoa arjen harmauteen. Nimittäin en osaa vielä lainkaan katsella iloisen värisiä tulppaanikimppuja sillä keväisellä silmällä. Jotenkin tuo puhdas valkoinen lumi ja talvinen maisema ovat nyt niin kauniita. Oikeastaan kaipaan jatkuvasti kunnon talvea. Enemmän lunta ja postikorttimaisemia. Kenties sellaisia hankia, että vihdoin pääsisin verestämään kouluvuosille jääneitä hiihtomuistojani!

Meillä käperrytään tänään kodin rauhaan, poltetaan kynttilöitä ja nautitaan kiireettömästä illasta. Arki on tuonut mukanaan myös aikaiset illat, ja keho ja mieli kiittävät taas pitkistä yöunista. Ehkä parasta, mitä itselleen voi antaa on riittävä uni. Tämän kun muistaisi taas läpi koko vuoden!

Suloista talvipäivää!

Tallenna

Heipsunkeiksun!

Tarkoitus ei ollut lainkaan jättää blogia koko viikonlopuksi hunningolle, mutta niin vain pääsi käymään. Ja hyvä vain, sillä joskus moinen tulee miltei tarpeeseen! Pariin päivään mahtui niin paljon mukavaa ohjelmaa ja ihania ihmisiä, että viikonlopun latauksella jaksaa tämän viikon erityisen hyvin!

Viherbuumini sen kun jatkuu, ja koti täyttyy vihreästä. Koska lauantaina piti hakea uusi uuni, käytin kaupunkivisiitin hyväksi ja nautiskelin vihreästä tarjonnasta. Nyt istutusta odottaakin jokunen kaktus ja viherkasvi. Satuin nimittäin hyvään saumaan ostoksilleni, kun melkein kaikki kiva oli alennettu tai tarjouksessa. 😉

Instagramin puolella jo vilauttelinkin vanhoja pukkijalkoja, jotka löytyivät vintin uumenista. Niiden kohtaloa on jo arvuuteltukin, mutta tähän hätään en keksinyt pyörää uudelleen, vaan jalat pääsivät melko perinteiseen käyttöön. Tuo vanha laudanpätkä on hiukan liian kapoinen yksinään, mutta kaikki sen kaverit olivat sen verran pahassa paikassa, etten nyt onnistunut tähän hätään saamaan kuin yhden pätkän. Jossain vaiheessa täytyy kaivaa laudalle kaveri. Mutta eikös olekin kauniit sävyt noissa vanhoissa puupinnoissa?! Itse ainakin tykkään juuri tuosta sävyjen tunnelmasta.

Tine K:n Vietjar ruukussa on vanhan puun värimaailma. Tyräkki ja riisikori ovat Ikeasta, puusta veistetty kulho on vanha ja kori penkin alla on Tine K:n. Housut Noisy May ja Neule 2dn Day.

Tänään on tiedossa niinkin mukavaa ohjelmaa, kuin mummulaan ajelua. Äiti on siellä aloittanut heti aamulla kaalikääryleiden vääntämisen, ja me menemme lasten kanssa tietysti maistiaisille. Ah, mikään ei voita äidin kaalikääryleitä!

Mutta nyt: Ihanaa talvista tiistain jatkoa!

Tallenna

Hei se olisi perjantai!

Ja Nuutinpäivä, eli nyt se joulu sitten ainakin on ohi. Tiedä johtuuko sitten juuri siitä, mutta mulle on tänään jotenkin kevättä rinnassa. Tai sanotaanko niin, että tänään tuli sellainen fiilis, että joulu saa väistyä ja koti täyttyä vihreästä. Nimittäin nyt iski ihan hirveä viherhimo!!!

Saaman aikaan,kun mieli halajaa vihreitä kasveja, joulukukille varatut ruukut alkavat yksitellen vapautua. Niinpä nappasin ruokakaupassa käydessäni mukaani pari mehikasvia, joilla pääsikin ihan hyvin vihreän tunnelman alkuun. Nappasinpa mukaani myös multapussit kevään istutuksiin ja ruukunvaihtoihin. Ainakin lyyraviikuna huutaa itselleen jo isompaa ruukkua.

Niin, että vaikka ulkona pyryttää ja talvi on parhaimmillaan, niin nyt on sellainen ihanan valoisa fiilis! Täytyy vain toivoa, ettei perjantai ja 13. päivä sekoita kuvioita! 😉

Viherjutut tulee olemaan se meidän kodin kevätpäivitys. Niiden rinnalle sopii vielä kivasti harmaat talvisävyt, eli pysytään talvisessa tunnelmassa muuten.

Toivottelen ihanaa viikonlopun aloitusta kaikille! Ja hauskaa Nuutinpäivää, jos nuutipukkeilu on se tämän illan juttu. 🙂

Tallenna

Tallenna