Aurinko paistaa ja lumet saavat kyytiä. Ei se voi olla kuin maaliskuuta, kevään perjantaita!

Jokos teillä on kevättä rinnassa? Mulla on ainakin, ja aurinko antaa ihanasti energiaa uusiin juttuihin.

Viikonloppu on mennyt ihan vain tekemättä mitään sen kummempaa. No, ihan tavallinen viikonloppu kai juuri siksi.  Nyt vain toivon, että uuden viikon saisi aloittaa samoissa fiilareissa ja samassa paisteessa. Ei voi olla tulossa kuin mahtava viikko! 🙂

Muutama räpsy keittiöstä. Oon ihan hulluna yrtteihin, tosin nämä on ostettu, ei itse kasvatettuja. Mutta kylvöhommiin saa nyt ryhtyä, ja mullahan on taas ihan vaatimattomattomat suunnitelmat! 😉

Mukavaa sunnuntaita, nautitaan keväästä. Pus!

Talvilomaviikko on jotakuinkin paketissa, ja huomenna jatkuu tavallinen arki. Vaikka mitään erityistä koko perheen lomaa ei päästykään viettämään, tuntuu silti kuin edellisestä tavallisesta arkipäivästä olisi paljon enemmän aikaa kuin reilu viikon verran. Kaipa siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että jollakin tapaa päästiin irti arjen kaavoista.

 Sunnuntai kuluu täällä pikkuisen uuteen viikkoon valmistautuessa. Paikat kuntoon ja seuraavan päivän lounas valmiiksi. Pikku juttuja, jotka kuitenkin tekevät maanantaista huomattavasti mukavamman. Myös remonttiroinaa on siistitty pois jaloista, joten siinäkin mielessä henki kulkee taas aavistuksen kevyemmin.

Kerrotut tulppaanit ja päivänvalo saivat tarttumaan kameraan. En niinkään ole ruusuihmisiä, mutta näistä kukista pidän erityisen paljon. Vaikka kukinta ruusua muistuttaakin, tulppaanin varsien rentous on se, mikä viimeistelee kauneuden.

Tine K:n pöytävalaisinkin pääsi paikalleen olohuoneeseen, kuten Instagramin seuraajat jo tiesivätkin. Se on kyllä hurjan kaunis, aivan kuten ajattelinkin sen olevan. Noita muuten saa taas alehintaan Homenordilta!

Arvon vielä tänään Arabia Koko -arvonnan voittajan ja ilmoittelen viimeistään huomenna!

Nyt leppoisaa sunnuntai-iltapäivää!

Niin kiva kuin välillä onkin viettää päivä jossain muualla kuin kotona, osoittautuu vanha sanonta “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” kerta toisensa jälkeen todeksi. Ihan vain pikkuisen ärsytti tänään katsoa ympärilleen, kun kaikki tavarat on hujan hajan, pyykkivuoret korkeampia kuin puolet tämän talon asukkaista ja aamupalalla sain todeta kaiken olevan loppu maidosta lähtien. Ja tiedättekö mikä ärsyttää ehkä eniten!? Se, ettei tilanteesta voi oikein syyttää kuin itseään. Jos ei jaksa purkaa lasten laukkuja ja ulkoilukamoja päivän päätteeksi (omasta laukusta puhumattakaan), tai kiertää väsyneiden lasten kanssa ruokakaupan kautta kotiin illalla, ei sitä oikein voi muidenkaan niskaan ärsytystään kaataa. 🙂

Eipä siis auttanut tänään muu, kuin lompsia maitokauppaan heti (varsin yksipuolisen kaurapuuro)aamiaisen jälkeen, aloittaa lämmittäminen ja laukkukaaoksen purkaminen. Luonnollisesti päivän ohjelmaan kuului myös pyykinpesua ja siivousta. Silti mikään ei ehkä ole sen palkitsevampaa, kuin nähdä työnsä tulos, ja huokaista helpotuksesta kun pahin kaaos on selätetty.

Näiden laiskuuden aiheuttamien tavarakaaosten lisäksi meillä vallitsee myös remonttikaaos. Pianohuoneen katto on nyt maalauksen alla, mikä tietenkin takoittaa sitä, että tavarat matosta lähtien, on sijoitettu sinne minne ne nyt vain on käsistä saatu. Purua ja kuivunutta kittiä pyörii jaloissa, ja niitä löytyy myös mitä ihmeellisimmistä paikoista. Työkaluja, maalipurkkeja jne. Tämä on aina se vaihe, kun sitä kestävyyttä ja pitkää pinnaa tarvittaisiin eniten. Pitää siis hengittää syvään ja muistaa, mikä koko homman idea on. Vanha valkoinen puukatto, ja harmaaksi kalkkimaalattu seinä, antavat jo ihan ajatuksen tasolla potkua tilanteen kestämiseen, kun jaksaa vastapainoksi muistaa likaisen ruskeaa ja rikkinäistä tapettia, sekä ikäviä johtoletkutuksia pitkin poikin kattoa. “Lopussa kiitos seisoo” on toinen vanha kasku, jonka todenmukaisuutta olen todistanut elämäni aikana jo usein. Muutos vaatii työtä ja työ välillä vähän enemmän sitä pinnaa.

Koska meillä on huomenna viikon ainokainen yhteinen lomapäivä ennen talviloman päättymistä, ajattelin heilutella hihojani tänään sen verran ahkerasti, että huomenna ei tarvitsisi kiristellä hampaitaan samojen asioiden kanssa. Valmista ei saada vielä pianohuoneessa millään, sillä tilasin maalinkin vasta tänään, mutta josko taas pikkuisen eteenpäin ja helpompaan vaiheeseen.

Ruokakaupasta nappasin mukaani pari nippua kauniin kerrottuja tulppaaneja. Näihin on ihan hyvä kääntää katseensa silloin välillä, kun tuntuu että sitä kaikkea muuta on enemmän kuin kylliksi. 🙂

Kivaa iltaa!

Oioi, olen niin happy, kun vihdoin saadaan vähän taas remonttiakin etenemään. Onhan tässä taas vedetty aika laiskasti tämä vuosi ja edellistäkin jo. Tänään on laitettu kuntoon sähköjuttuja, joiden vuoksi pianohuoneen seinä ja katto ovat olleet riipinrääpin muutostamme asti. Inhottavat letkut katossa ja seinillä on nyt poissa, ja vihdoin päästään maalaamaan pianohuoneenkin esiin kaivettu puukatto kauniin valkoiseksi.

Totuushan on se, että esimerkiksi meidän olkkarissa ei yli kahteen vuoteen ole ollut ollenkaan sähköjä. Siis toki sinne on vedetty jatkaria pianohuoneesta, mutta ihan oikeita pistokkeita tai valaisinpaikkoja olkkarissa ei ole olut. Voitte kuvitella mun fiilikset, kun tänään on saanut sähkärille osoitella, että pistorasiaa tuonne ja tuonne, sekä katkaisijaa tänne ja tänne…

Koska mun tietämys sähkötöissä rajoittuu lähinnä siihen, että tiedän, mitä haluan ja miltä haluan minkäkin näyttävän, en voi nyt kauheasti näistä hommista itselleni kunniaa kaapia. Sen sijaan fiilistelen uudella Tine K:n pöytävalaisimella joka saapui tänään kuin tilauskesta. Sen on nimittäin tarkoitus luoda tunnelmaa tästedes olkkariin. Nuo Tine K:n lampunjalat on nyt Homenordilla kivassa alennuksessa, ja niinpä yksi sisustushaave toteutui.

Uusi valaisin on tosi kaunis, mutta oikeastihan tämän päivän jutut ovat näitä seuraavia:

Pikkusälää ja Klaara soittamassa nokkahuilumusiikkia…

Pianohuoneen esiin kaivettu katto sellaisena, kuin se vielä aamulla oli…

Niin, ei ne kaikki nurkat niin kauhean nättejä ja kuvauksellisia ole. Mutta ehkä sitten joskus! 🙂

Mukavaa maanantai-iltaa!

Kuten eilen Facebookin puolella kirjoittelinkin, sai mieheni kauhean siivouspuskan, ja sunnuntai meni kaappien järjestelemisessä. Meillä on oikeastaan kesästä asti ollut niin astiat, kuin kuivaruuat ja muut keittiötarvikkeet, vähän hujan hajan ja tungettuna sinne, mihin ne nyt on vain saatu. Eilen tyhjennettiin kaikki laatikot ja kaapit, tuotiin vintiltä säilytyksestä viinilaseja ja muita astioita, ja heitettiin turhaa romua pois ja kiertoon. Tuloksena siistit kaapit ja laatikot, joiden availu ei hävetä, vaikka olisi vieraita kylässä. Tilaa tuli säilytyksestä tuoduista astioista huolimatta lisää niinkin paljon, että yksi 80 senttinen iso laatikko jäi ihan tyhjäksi! No, pitää nyt miettiä, josko hakisi siihen vielä Ikeasta sellaisen matalan sisälaatikon, ja laittaisi vaikka mausteet vielä vähän järkevämmin lieden lähettyville.

Meillä on keittiön toisessa päässä kaappiyhdistelmä, joka oli itse asiassa jo vanhassa kodissamme. Apteekkarinsenkki, jonka päälle on nostettu vanha valkoinen astiakaappi. Tämä astiakaappi oli varastosijoituksessa, kun asuimme väliaikaiskodissa, mutta se tuotiin tänne muuton yhteydessä. Vai jälkeen, hitsi, en enää edes muista! No, joka tapauksessa siitä saakka kun kaappi on täällä ollut, on se toiminut jonkinlaisena rytöläjänä tavaralle, jolle ei oikein keksi muutakaan paikkaa. Toisin sanoen roskille! Eilen kaappi kuitenkin tyhjennettiin, ja puhdistettiin, ja se sai sisäänsä astioita. Oikein kiva, ja tässä on hyvä säilyttää laseja ja kuppeja, joita ei kuitenkaa tarvita ihan joka päivä.

Nyt siis ollaan tilanteessa, jossa kaikki astiamme on sijoitettu sekä tähän, että isompaan antiikkikaappiin ja avohyllyille. Eli juuri kuten oli tarkoituskin. Toko vintillä on vielä kuppi ja kippo poikineen, mutta ne ovat astioita, joita tuskin koskaan otamme käyttöön, eli odottavat joutumista kiertoon.

Muistan kun aikoinaan haaveilin yläkaapittomasta keittiöstä, ja kaikki varoittelivat, ettei säilytystila tule millään riittämään. Tällä hetkellä olen onnellinen avohyllykeittiön omistaja ja miehen kanssa juuri mietittiinkin, että siinä kohtaa, kun astiamme ei oikeasti mahdu näihin kalusteisiin, on kyllä aikakin karsia. Nuo senkin laatikotkin ovat vielä tyhjillään, eli pelivaraa löytyy kyllä! 🙂

Nyt on hyvä fiilis, kun paikat on järjestyksessä. Ei siis yhtään hullumpi sunnuntai!

Kivaa uutta viikkoa!

Tapettia -postauksessa jo kerroinkin, että lastenhuoneeseen on tulossa pientä extraa tapetin muodossa. Groovy Magnets magneettitapetti on Valkoinen Lautturi -nettikaupan valikoimista, ja siitä kiva, että ei tarvinnut koko huonetta tapetoida, vaan riitti, että seinään kiinnitettiin tuo yksi tapetinpala, joka antoi hurjasti ilmetä.

Magneettitapetti on aika paksua ja painavaa, joten kiinnittämiseen tarvittiin tapettiliimaa. Sitä löytyi jo valmiiksi, joten tapetointiin meni noin 10-15 minuuttia. Kuvio on vuodan alaosassa, joten tapetti ei ole seinässä lattiasta saakka, vaan lähtee n. 70 sentin korkeudelta niin, että pupu kurkistaa sängyn takaa.

Kyselin Valkoisen Lautturin Tuulilta, että kuinka hyvin reunat saa liimattua seinään, sillä pelkäsin, että mahdollisesti repsottavat, tai liian paksut reunat innostavat Klaaraa nyppimään tapettia. Suvi kuitenkin kertoi, että tapetti jämähtää kyllä liimalla tiukasti kiinni, eikä vaaraa ole. Niinpä pupu pääsi sängyn taakse. Sudin tapettiliimaa reilusti vuodan leveyden verran, niin että reunoihin ei varmasti jäänyt yhtään liimatonta kohtaa. Lastalla tasaiseksi (elämäni helpoiten tapetoitava tapetti), ja rätillä ylimääräiset liimat seinästä. Siinä on ja pysyy, eikä tapetti ole niin paksu, että sitä saisi helposti nypittyä.

Vielä mietin, että pitäisikö puputapetin yläosakin pilkuttaa. Toisaalta vuota ei pomppaisi silmiin niin räikeästi, jos pilkkuja olisi kauttaaltaan. Toisaalta valkoinen tausta kehystää pupujussia.

Tähtityyny ja viirinauha ovat Numero 74:n ja niitä myy Nougat. Sänky on huutiksesta ja pupulakanat H&M:n Homen. Villapeitto on äitini neuloma, ja vanha pikkujakkara ostettu aikoinaan Niilolle vessakorokkeeksi. Mekko on H&M:n talvimallistosta ja laukku ostettu aikoinaan Accessorizelta.

Klaara pitää pupustaan oikein paljon, joten ihan nappi tapetointi.

Kivaa sunnuntai-iltaa!

En edes jaksa muistaa, koska olemme olleet koko viikonlopun perheen kesken. Siis kasassa koko porukka. No, tätä harvinaista herkkua on nyt tarjolla pari päivää, ja siitä pitää nauttia. Aamulla nukuttiin pitkään, ja köllöteltiin koko porukka, koira mukaan laskettuna, vielä sängyssä, eikä kellään ollut kiire minnekään. Näitä viikonloppuja kun saisi mahdutettua vuoteen enemmänkin.

Eilen leivottiin, kuten instagramin puolella kerroinkin. Ilta luisteltiin ja ulkoiltiin. Tänään ulkona on ollut lähes vesikeli, mutta ei se haittaa, muutakin mukavaa tekemistä löytyy. Ehkä vähän poppareita ja leffaa myöhemmin. Nyt kuitenkin ruokapöytään.

Ihanaa viikonloppua!

Vielä reilu kuukausi sitten pimeys raastoi hermoja, ja tuntui, että kuvaaminen sisällä on lähes mahdotonta. Kamera piti olla hollilla juuri sen valoisimman puolituntisen aikaan, ja sittenkin kuvaaminen vaati jalustan virittelyä, kaukolaukaisinta, pitkää valotusaikaa, minimi ISO-lukua jne. Kerran jos toisenkin kävi mielssä laittaa lappu luukulle, mutta takaraivossa oli muistijälki vastaavista tuntemuksista; Pimeys menee ohi, ja jossain kohtaa valoa taas tulvii ikkunoista. Näin kävi jälleen, ja tuntuupa ihanalta huomata, että se kaikista kurjin ja vaikein osa blogivuotta on tältä osin taas takanapäin!

Samalla kun valo innostaa kuvaamaan ja siivoamaan, tulee taas koatsottua uusin silmin kaikkea keskeneräisyyttä. Niin paljon olisi työtä ja hommaa, repsottavia nurkkia ja viimeistelemättömiä paikkoja. Tavallaan olisi intoakin, mutta mistä se kaikki aika taas revitään? Jotain pitäisi saada aikaiseksi ennen kuin siirrytään taas puutarhakauteen, ja kaikki vapaa-aika menee pihan kuokkimiseen. Ei ehkä auta kuin nostella maalipytyt esille, ja tarttua iltasella pensseliin kaukosäätimen sijaan.

Remontin lisäksi tuntuu, että koti huutaa jotakin muutakin. Mitä, siitä en ole vielä ihan varma. Hassu tunne siitä, että kaipaan jotakin uutta. Kenties kaikki on näyttänyt vain liian pitkään liian samanlaiselta. Toisaalta, en anna ajatuksen vaivata sen enempää, sillä uskon, että se jokin tulee mieleeni juuri silloin kun sitä vähiten odotan.

Syksyyn kuuluu aina jonkinasteinen pesänrakennusvietti, mutta uuden kaipuu iskee viimeistään helmikuun valoisina päivinä. Kaipa ne ovat ne luonnolliset siirtymäajat talvihorroksen ja puutarhahulluuden välissä. 🙂

Tänään aion aloittaa pehmeästi. Kirjaan ylös kohennusta, maalausta, sähköjä ja viimeistelyä tarvitsevat paikat, ja sitten listaan asiat, jotka realistisesti on mahdollista kevään  aikana korjata. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, ettei itseltäänkään kannata vaatia ja odottaa mahdottomia. Jos yönsä käyttää nukkumisen sijaan lattioiden maalaamiseen, niin aivan varmasti jossain kohtaa into laantuu, ja edessä on totaalikyllästyminen. Vähän niin kuin laihduttaminen; Hiljaa hyvää tulee! 🙂

Valoisaa keskiviikkoa!

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin tavara tai asia näyttää hurjan kauniilta, kun se ei ole omalla paikallaan, vaan päinvastoin, paikassa, jossa sen ei kuuluisi olla. Itse havahdun tähän usein, ja juuri siivouspäivänä, jolloin tavarat vain siirretään pois tieltä, ja lattiapinnat koitetaan puhdistaa irtosälästä.

Päätin tänään lopettaa seuraavien tulipalopakkasten odottelun, ja hyödynsin raikkaan lumista ilmaa tekstiilien tuulettamiseen. Samalla tietysti tuli pyyhittyä pölyt, imuroitua ja pestyä lattiat. Jonkin asteinen kevätsiivous! Nyt kaikki onkin hyrskynmyrskyn, eikä joka nurkka todellakaan näytä kauniilta, mutta poikkeuksiakin on. Lampaantaljat vasten lumista maisemaa, ja naapurin autiotaloa, pakottivat tarttumaan kameraan kesken hommien. Joskus tosi arkisetkin asiat, kuten siivouspäivät, voivat olla kauniita.

Nyt äkkiä tavarat paikoilleen, sillä olen luvannut tänään leipoa pikkumiehen kanssa. Matot, tyynyt, peitot ja taljat saavat kyllä jäädä ulos vielä joksikin aikaa. Tästä raikkaudesta ei pääse nauttimaan kuin talvella, joten käytetään se hyväksi!

Ihanaa tiistaita.

Lumiset sunnuntait! Maisemaa kun katsoo, niin ollaan ihan keskellä lumisinta talvea, mutta sisällä mennään koko ajan kohti kevättä. Sisäinen sisustuskärpäseni on ollut talviunilla, mutta nyt tuntuu taas ideoita kumpuavan vähän liiankin aktiivisesti. Toisaalta, ihan ymmärrettävää, ettei vuoden pimeimpänä pätkänä oikein jaksa nähdä joka nurkan mahdollisuuksia.

Tänään kuitenkin otetaan hiukan etäisyyttä kotinurkkiin, sillä edessä on kylpyläpäivä, eli family time! Koitan kuitenkin vielä illalla palailla tänne vähän muissa merkeissä, joten pysykäähän kuulolla!

Vaikka vihreä ei värinä juuri yllä suosikkeihini, on aidot kasvit ja niiden vihreys kuitenkin ihan eri asia. Tuntuu, että mieli kaipaa vihreää (tai jotakin elävää ainakin) tähän aikaan vuodesta. Pari yrttiä, ja jo freesaantui keittiönkin ilme! Vieläkun tämä omakin ilme kokisi saman piristyksen. Ennen kylpyläpäivää muutama tunti “kylpylää” kotona. Kauhean vaikeaa tämä naisen elämä! 😉