Jokunen päivä siinä menikin, että sain vatsani asettumaan tuon edellisen pullapäivän jäljiltä. Niin, ja ylipäätään sellaisen viikon jäljiltä, jolloin en liiemmin miettinyt syömisteni laatua. Hassu juttu, että vaikka sitä jo hyvin tietää, mistä ruuasta tai ruoka-aineesta tulee minkäkinlainen olo, järjenääntä on kuitenkin vaikea kuunnella mielitekojensa vallassa. Vaikka pahimman sokerikoukun olenkin jo selättänyt, vehnä on mulle yhä se juttu, joka viettelee niin monen herkun muodossa. Siitäkin huolimatta, että housunnappi sujahtaa helpommin kiinni vain yhdenkin vehnättömän päivän jälkeen. No, kun pahin pullan himo oli selätetty kasasin itseni ja oikaisin kurssin taas oikeille raiteille. Ryhtiliikkeen ajoitus oli mitä mainioin senkin kannalta, että pääsin samalla testaamaanProvenan välipalakeksiuututta tämän kaupallisen yhteistyöpostauksen puitteissa. Herkkuhetki ilman vehnää toimii itselläni parhaiten, ja löysinkin jälleen innostuksen vehnättömien välipalojen ja herkkujen ideointiin.
Tämän postauksen ei ole taaskaan tarkoitus ottaa yleistä kantaa gluteenittomuuteen, jokainen saa mielestäni toimia tässä asiassa oman mielensä mukaan, kunhan keliaakikot noudattavat ruokavaliotaan. Itse en heihin lukeudu, enkä myöskään noudata gluteenitonta ruokavaliota muistakaan syistä. Olen kuitenkin se hyvän olon etsijä, joka useimmiten löytää itsensä ja vatsansa onnellisempana valittuaan ruis- tai vehnäleivän sijaan sen kauravaihtoehdon.
Jos nyt ajatellaan sitä tavanomaista arkiruokavaliotani, ei siihen tosin kohdallani se leipä kovin usein kuulukaan. Aamulla kaurapuuro, ja sitten viljatuotteet jäävätkin usein siihen, enkä niitä niin kauheasti edes kaipaa. Välillä tulee kuitenkin niitä päiviä kun kaipaa itselleen jotakin nakertamista tai kahvihetkelleen pientä kruunausta. Näiden hetkien varalta on aina hyvä jos kaapista löytyy jotakin järkevää kahvin kanssa kastettavaksi tai muuten vain välipalaksi. Sama logiikka puree myös reissussa: Kun eväsrasiassa on fiksut hätävarat, ylilyönneiltä on helpompi välttyä.
Provenan Välipalakeksi Kaura & Siirappi on runsaskuituinen ja gluteeniton uutuus. Välipalakeksit toimivat toki ihan sellaisenaankin, mutta yhtä hyvin osana myös muuta välipalaa tai tarjoilua. Itse herkuttelin keksimurujen, maustamattoman jogurtin ja tuoreiden marjojen kanssa. Enemmän jälkiruokamaisen tarjottavan annoksesta saa toki vielä vaihtamalla jogurtin jäätelöön.
Vaikka välipalakeksit ovatkin helposti eväsrasiaan sujahtavaa mallia, niiden puhdasta kauraa kannattaa hyödyntää myös kotioloissa. Arkinenkin välipala ruokkii aistejamme, kun panostamme hiukan annoksen ulkonäköön, katamme kauniisti ja istumme syömään nautiskellen. Itselleni ruokaileminen kaikilla aisteilla on ollut myös ratkaisu pahimpien morkkisten estoon. Kaunis kattaus, kaunis esille pano ja rauhallinen ruokailutahti. Tällöin keho ja mieli ehtivät nauttia ateriasta, ja ruokittua tulee myös ne muut aistitarpeet.
Mutta miltä näyttää sinun välipalahetkesi?
Osallistu Instagram-kilpailuun kuvaamalla oman välipalahetkesi ja jaa se Instagramissa #puhdasvälipala @provenaFI . voit voittaa palkinnoksi 30 €:n lahjakortti oatletstoreen, josta saa mm. Provenan gluteenittomia tuotteita. Kannattaa tutustua!
Pullantuoksuinen keskiviikkotervehdys! Ei muuten ole kovin montaa tuoksua, joka vetäisi tälle vertoja, eikä yksikään tuoksukynttilä tai huonetuoksu saa taiottua sitä fiilistäkään, joka leipomisesta tulee ihan sivutuotteena. Ja niin paljon kuin leipomisesta pidänkin, on yhdessä tekeminen tietenkin se ihan paras juttu! Tein jo aamulla kuuden aikaan taikinan kohoamaan, ja puolilta päivin meillä olikin valmiina perinteiset korvapuustit ja herkulliset vaniljapullat.
Siitä on jo tovi, kun huomasin kaupan leivontatarvikehyllyssä paistonkestävän vaniljakreemijauheen (dr Oetker), ja nappasin sen ostosteni sekaan sillä ajatuksella, että tuollaisiakin voisi joskus kokeilla. Meillä kun tuppaa pullanleipominen pysyä siinä voisilmäpulla-korvapuusti-mustikkapulla -akselilla, joten vaihtelu on ihan tervetulluttakin.
Vaniljapullat osoittautuivat älyttömän helpoiksi ja erittäin herkullisiksi. Kaulittiin näihin taikina levyksi samaan tapaan kuin nutturapulliinkin, mutta väliin ei laitettukaan kanelia, vaan voin ja sokerin seuraksi ripoteltiin vielä vaniljasokeria. Kaksinkerroin käännetystä taikinalevystä leikkasin 3-4 sentin levyisiä suikaleita, joista kieputeltiin jonkinnäköiset pesät. Vielä kohotus, ja sitten vain valmis vaniljakreemi pullan sisään, voitelu munalla ja ripaus sokeria pintaan. Helppoa siis kuin heinän teko, ja valmiit pullat maistuvat syntisen hyviltä!
Pelattiin kuitenkin varmanpäälle ja tehtiin myös perinteiset korvapuustit kaiken varalta. Tämä pienempikin apulaiseni kieputtaa jo nätit pullat, voitelee ne munalla ja koristelee sokerilla. Väistämättä tulee kai joskus sekin vaihe, kun apuani ei enää näihin juttuihin kaivata. Siihen saakka aion kuitenkin pitää pullantuoksuisesta äitiroolistani tiukasti kiinni. 🙂
Näiden herkkujen kanssa kelpaa odotella isoveljeä koulusta kotiin. Mutta nyt keittiötä siivoamaan. Siihen hommaan ei muuten ole apulaisten suhteen lainkaan tunkua. 🙂
Aurinkoista toista pääsiäispäivää! Ihan sunnuntaifiiliksellä mennään, vaikka maanantai onkin. Meillä on tosin Klaaran kanssa lomaviikko vielä edessä, joten ihan totaalinen arkeen paluu saa pyhienkin jälkeen vielä odottaa.
Eilinen vietettiin lasten kanssa vanhempieni luona, ja herkuteltiin äidin ja isän pääsiäispöydässä. Jokavuotinen mämmiannoskin tuli nautittua, ja kaavittiin lopulta äidin kanssa koko tokkonen tyhjäksi kun muille ei tuntunut kelpaavan. Oikein kiva päivä, ja teki pääsiäiseen vähän enemmän juhlapyhien tuntuakin.
Tänään onkin vedetty ruuan suhteen sitten rennon ja helpon kautta. Kananpoika nimittäin paistuu uunissa kasvisten kera melko vähällä vaivalla, ja siinä ruokaa odotellessa ehtii vaikka ihan vain nautiskella olemisen sietämättömästä keveydestä! 🙂
Kananpoikaa kasvispedillä
2h/180°C
Kokonainen broileri
öljyä
yrttisilppua
suolaa
Lisäksi kasviksia ja juureksia, esim: Peruna, punajuuri, keltasipuli, punasipuli, valkosipuli, parsa, lehtikaali…
Lisäksi makkaraa, esim: Lammas bratwurst
Mausta broileri joko edellisenä päivänä, tai ennen uuniin laittamista. Ota liha huoneenlämpöön ja kuumenna uuni 20o asteeseen. Laita broileri uuniin öljytyssä uunivuoassa ja laske lämpö 15 minuutin jälkeen 180 asteeseen.
Pese, kuori ja pilko perunat ja punajuuret. Kuori myös sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Valkosipulinkynnet voit käyttää kokonaisina.
Kun broileri on paistunut tunnin, lisää vuokaan punajuurilohkot ja sipulit. Pyöritä perunat öljy/suola/yrttiseoksessa ja lisää ne uunivuokaan punajuurten päälle, jotta punainen väri ei värjää kaikkia perunoita. Jos käytät makkaraa, pilko myös se sopiviksi paloiksi ja lisää kasvisten sekaan.
Mikäli käytät parsaa, lehtikaalia tai tomaattia, voit lisätä ne puoli tuntia perunoiden jälkeen, sillä ne kypsyvät juureksia nopeammin. Pirskottele päälle vielä oliiviöljyä ja sormisuolaa, ja paista viimeiset 30min (tai kunnes kasvikset saavat sopivasti väriä).
Itselläni meni viime yö pöhkiessä sen taudin kanssa, jota ei ehkä ruokakuvien yhteydessä kannata mainita. Niin, että kun mies aamulla palasi kotiin, täällä oli kyllä vaimo taas aikaisin ylhäällä, mutta tänään vähän vähemmän pirteässä olotilassa. Onneksi nämä menevät nopeasti ohi, ja vaikka yöllä mietin, etten enää ikinä syö yhtään mitään, niin iltapäivään mennessä ruokahaluni oli palannut entistä ehompana.
Nyt kun koko päivä on otettu levon kannalta, ja vatsakin on vielä täynnä, taidan lähteä ulos haukkaamaan vähän raitista ilmaa.
Leppoisaa pääsiäisen loppua ja intoa uuteen tynkäviikkoon!
Hei ihanat! Jos otsikkoon on uskominen, sain tänään kosolti lisävuosia elämääni, sillä nyt on naurettu, hihitetty ja kikatettu oikein kunnolla. Ihana Maria nimittäin huristeli tänne meille tänään iltapäiväkaffeille, ja maailmaa tuli taas parannettua vähän sieltä sun täältä.
Maria on ihminen, jonka kanssa on tullut viime vuosina jaettua aika paljon ajatuksia, ja yhdessä on tullut tehtyä ja nähtyä kaikenlaista. En silti pysty muistamaan, että nauramiselta olisi koskaan vältytty, vaikka ollaan toki vakaviinkin paikkoihin yhdessä ajauduttu. Meitä molempia kuitenkin yhdistää sellainen rento huumori ja itselleen nauramisen taito, jolla selviää aika pitkälle, vaikka kaikki ei aina menisikään kuin Strömsössä. Olen myös hurjan onnellinen ja kiitollinen, että se lähin kollegani on ihminen, jonka kanssa jakaa ajatukset, ilot ja murheet. Jos joskus tökkii, tai mieli vetää matalaksi, päästään tilanteista nopeasti muutaman viestin (ja kymmenien itkunauru hymiöiden) avulla. Asialle kuin asialle on aina löydetty ratkaisu, jolle voi vähintään hymyillä – yleensä jopa nauraa.
Minä tein loimulohisalaatin ja Maria kiikutti Tampereen tuliaisina rahkapullat. Kolme tuntia hujahti ennätyksellisen nopeasti, ja aika loppui oikeastaan kesken. Onneksi välimatka ei ole sen pidempi, joten voidaan ottaa uusiksi taas kun siltä tuntuu.
Niin oli kiva ja energisoiva iltapäivä, että ei pienet räntäsateetkaan jaksaneet sen pahemmin haitata. Viime aikoina päivät ovat tuppautuneet kovin täyteen ohjelmaa, mutta tänään aion nauttia kunnollisen vapaaillan kotosalla ja nappaan mma Ramotswen kanssani sohvalle. Kintut kohti kattoa on ihana nauttia joutilaisuudesta!
Huomenta ihanat! Tämä viikko alkaa nyt jonkin verran makeissa merkeissä, mutta onkos tuo jäätelökakku nyt välttämättä paha asia. Viime viikolla tosiaan saatiin Hannele tänne meille kahvittelemaan, ja kuten jo kerroinkin, kyseessä tosiaan oli yhteistyön kautta sovitut kahvitreffit. Olen nimittäin mukana Nespresson kampanjassa, jossa tapaamme kollegojamme Vain elämää -hengessä. Tässä postauksessa nyt hieman tunnelmaa ja ajatuksia tuosta tapaamisesta, ja tietenkin ihan mahtava jäätelökakkuresepti, joka kannattaa napata talteen!
Lähtötilanteena jo ajatus siitä, että kahvipöytäämme istuu ruokabloggaaja (vieläpä alansa pro) sai sydämeni jättämään pari lyöntiä välistä. Kyllähän te tiedätte, mulle reseptit ja leipominen on sitä “pikkuisen tota ja tujaus tästä“. Ja, itse kun tekee, saa lähinnä sitä mitä tulee. Niinpä ajattelin vetää tarjoiluiden suhteen ihan varman päälle ja mennä linjalla helppo. Koska teemaksi oli valittu Vain elämää, ajattelin mukailla alkuperäisen formaatin henkeä ja varastaa Hannelelta reseptin udelleen sovitettavaksi. Koska Kokit ja Potit -blogissa Brownie-jäätelökakku todettiin juurikin helpoksi, päätin lähteä soveltamaan kyseisestä herkusta hiukan kahvisempaa vaihtoehtoa Nespresson tyyliin sopivaksi. Jäätelökakun reseptin löydät tästä postauksesta.
Se on hassu juttu, että vaikka noin muuten selviän aika kiitettävästi työasioissa uusien ihmisten tapaamisesta, jännitin näitä kahvitreffejä aivan hirveästi. Jälkeenpäin olen analysoinut, että jännitys johtui juurikin siitä, että joku ennestään täysin vieras ihminen oli tulossa kotiimme, ja tulisi näkemään minut melko rehellisessä ympäristössä. Ja tiedän kyllä, että tämä kuulostaa ihan älyttömältä bloggaajalta, joka kuvaa kotiaan vieraille ihmiselle liki päivittäin. Ihmisen mieli on kuitenkin niin hassu juttu, että minkäs näille mahtaa. Onneksi sain aika nopeasti todeta jännityksen turhaksi ja taisin hiukan myös rentoutua.
En ole koskaan pitänyt itseäni kovinkaan trendikkäänä bloggaajana (joskaan en taida mahtua tuohon leiriin muillakaan osa-alueilla), mutta toki erilaisia trendejä tulee seurattua ja varsinkin blogien kautta niitä tulee eteen jatkuvasti. Aika usein koen erilaiset trendit melko urbaaneina ilmiöinä, mistä ehkä johtuu juuri se, että tunnen jääväni jo ihan luonnostaan niiden ulkopuolelle. Vaikka Hannele asuukin Suomen viidenneksi suurimmassa kaupungissa, ja saapui tänne huomattavasti urbaanimmista olosuhteista, meitä yhdisti kuitenkin mukavasti se tapa jolla ajattelimme monistakin kaupunkilaistrendeistä. Oli oikeasti todella mukavaa jutella sellaisen bloggaajan kanssa, joka ymmärtää oikein hyvin, ettei raakakakkukuppilat ja vegaanikahvilat ole meidän jokaisen ulottuvilla, vaan se paras ja lähin kahvipaikka on monesti se oma koti. Välillä kun tuntuu, että bloggaajien keskuudessa hulppeat palvelut ovat arkipäivää, kun taas itselle jää vaihtoehdoksi juoda joko sitä parempaa kahvia kotona tai sitten suodatinkahvia huoltoasemalla. Kahvipöytäkeskusteluihimme päätyi myös ruuantuotanto ja lähiruoka, aiheet siis sinkoilivat aina tomaatinviljelystä ylämaankarjaan.
(Lapsityövoimalla otettu yhteiskuva)
Toki me bloggaamisestakin puhuimme. Blogimmehan ovat hyvin erilaiset, toisella puhtaasti ruokaa ja toisella sitten sitä sillisalaattia. Ja juuri tästä syystä oli kiva peilata niitä ajatuksia myös yksityisyydestä. Ruokabloggaajilta kun harvemmin kysellään kovin henkilökohtaisia, kun taas meille enemmän lifestyle blogia kirjoittaville se yksityisyyden raja on (ainakin lukijoiden mielestä) häilyvämpi. Me molemmat olemme kuitenkin törmänneet siihen, että blogi luo lukijoille tietynlaisia harhaluuloja elämästämme. Eli yhtä lailla kuin meilläkin on sekaista ja sotkuista, ja rouva kulkee rönttöverkkareissa, myös ruokabloggaaja tilaa välillä pitsaa kotiovelleen. Totesimme kuitenkin, että hetkittäin saatamme mennä itsekin lankaan ja ihailla esimerkiksi ulkolaisista blogeista toisten elämänmenoa. Onneksi kuitenkin meillä on tieto myös siitä kolikon toisesta puolesta ja pystymme järkeilemään sen blogisisällön ja todellisen elämän eron.
Mutta hei, sitten jäätelökakkuun! Täysin ongelmitta kun ei kakun valmistus sujunut (helppoudesta huolimattakaan), ja lopulta täydellinen brownie syntyi itse Hannelen avustuksella. Meillä nimittäin on täysin erilaiset uunit, ja meidän uunissa kakun valmistukseen tarvitaan korkeampi lämpötila ja kaksinkertainen paistoaika alkuperäiseen reseptiin verrattuna. Niinpä tässä omassa reseptiversiossani tuo paistoaika on melko laaja käsite, ja brownien kypsyys kannattaa mieluummin tarkastaa itse leivonnaisesta, ei niinkään kellosta.
Kahvinen brownie-jäätelökakku
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
100 g tummaa suklaata (70-80%)
1 dl vehnäjauhoja
ripaus vaniljasokeria
2 rkl ristrettoksi keitettyä kahvia (esim. Nespresso Dharkan)
+
litran paketti vaniljajäätelöä
koristeeksi marjoja, tomusokeria sekä suklaa- ja marenkimuruja
Ota voi pehmenemään ja kuumenna uuni 185 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja keitä ristretto. Sekoita pehmennyt voi ja sokeri keskenään. Sekoita joukkoon myös kananmuna. Lisää taikinaan lopuksi suklaasula, kahvi sekä jauhot, ja sekoita se tasaiseksi.
Levitä taikina noin 18×25 cm kokoiseen vuokaan ja paista 6-14 minuuttia tai kunnes brownie on sopivan kypsä. Älä kuitenkaan paista liikaa, sillä kakku saa jäädä pehmeäksi. Leikkaa jäähtynyt brownie kolmeen osaan..
Leikkaa jäätelö kolmeksi “siivuksi” ja kokoa kakku siten, että sekä alin, että ylin kerros ovat brownieta, ja välissä on kaksi kerrosta jäätelöä. (Jäätelöstä jää siis yksi kolmannes käyttämättä.)
Tarjoa kakku välittömästi, tai laita se pakastimeen. Mikäli pakastat kakun, ota se pehmenemään n. 15 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele jäätelökakku mieleiseksesi.
Nyt kun jäätelökakku on tullut testattua ja aivan mielettömän hyväksi todettua, voinen kuvitella, että tästä tulee tulevan kesän hitti meidän kahvipöydässä. Saattaa yksinkertaisuudellaan lyödä jopa vanhan kestosuosikin pavlovan. 🙂 Kahvina tarjoilin Hannelelle “kahvia Emilian tapaan“, eli vaahdotettua maitoa kera Nespresson tummapaahtoisen Dharkan -kahvin, joka on ehdoton kestosuosikkini. Vaikka kahvi on vahvaa, siinä on ihana samettinen ja kaakaomainen maku, ja samaisesta syystä se sopii mielestäni hyvin myös brownien terästykseen.
Mutta hei, Nespresson Facebook -sivuille ilmestyy nyt kevään aikana muitakin reseptejä, joten käykäähän kurkkimassa sieltä omat herkkunne.
Mikäli pääsiäisen jälkkärisuunnitelmat ovat vielä auki, niin ehdotan kokeilemaan jäätelökakkua. Kylmää, mutta ei jätä kylmäksi. Lupaan! 🙂
Hei ihanat! Nyt voisi käyttää ilmaisua ”asiasta perunoihin”, sillä juttu vaihtuu lennossa ruokavalioon ja nimenomaan kasvispainotteiseen sellaiseen. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan yhteistyöpostausta WWF:n kanssa, ajattelin ensin, että kyseessä on ehdoton ei. Olenhan (perheineni) ihan tavallinen sekasyöjä. Kun perehdyin WWF:n Lihaoppaaseen paremmin, huomasin kuitenkin positiivisen ilmapiirin asian ympärillä: Meidän kaikkien ei tarvitse välttämättä hankkia vegaanin sulkaa hattuumme, vaan voimme vaikuttaa myös yksittäisillä valinnoilla. Koska aihe on päivänpolttava ja herättää mielipiteitä, ajattelin ensin hiukan pohjustaa omaa suhdettani kasvisruokavalioon.
Noudatin nimittäin itse nuorempana jokusen vuoden lakto-ovovegetaarista ruokavaliota, ja erilaiset kasvisruuat palkokasveineen tuli tuolloin varsin tutuksi. Proteiinipitoisten kasviperäisten raaka-aineiden käyttö on itselleni yhä luontevaa, vaikka siis täysin sekasyöjä olenkin. Koen linssit ja soijan myös varsin helppoina hätävaroina, sillä ne säilyvät ruokakomerossa pitkään. Itselleni on myös täysin luontevaa nauttia ateria ilman lihatuotteita, enkä aina edes ajattele asiaa sen kummemmin. Kun enhän ole enää vegetaristi. En kuulu jonkin tietyn ruokavalion noudattajiin, vaan olen ihan ”tavis”.
Kun teini-iässä päätin ryhtyä kasvissyöjäksi (munia ja maitotuotteita lukuun ottamatta), sain perheeltäni päätökselleni tuen, ja vielä asuessani vanhempieni luona, äitini valmisti minulle linssipyörykät ja muut kasvisherkut. Koska meillä kotona tehtiin muutenkin ruoka alusta loppuun itse, kasvisruoka oli maukasta, enkä koskaan kokenut jääväni mistään paitsi.
Olen monesti huomannut, että puhuminen kasviruokavaliosta nostattaa monilla nopeasti äärimmäisen torjuvia ajatuksia. Kasvisruoka koetaan eräänlaisena ”ituhippeilynä”, vaikka perinteiseen Suomi-ruokavalioon kuuluukin kasvissosekeitot, pinaattikeitto ja -lätyt. Ja hei, jos nyt katsoo perinteistä suomalaista joulupöytää, kasvisruokia kuuluu siihenkin paljon. Puhuttaessa ylipäätään jostakin ruokavaliosta, tulee aika monelle ensimmäisenä mieleen kaikki se, mitä ei enää voi syödä. Korostan kohtuutta monessakin asiassa, ja yritän etsiä sitä elämässäni vähän joka taholta. Miksi siis samaa ei voisi soveltaa myös kasvispainotteiseen ruokavalioon. Onhan se täysin eri asia ilmoittaa perheelleen, että tästä päivästä lähtien olemme kasvissyöjiä, kuin ujuttaa päivällispöytään muutaman kerran viikossa herkullista kasvisruokaa. Mitä enemmän päitä pöydän äärellä ruokailee, sen suurempi vaikutus tälläkin pienellä valinnalla tietysti on, kun asiaa katsoo vähän laajemmassa mittakaavassa.
Mutta miksi sitten kasvisruokaa pitäisi suosia?
Puhumme jatkuvasti esimerkiksi liikenteen aiheuttamista päästöistä. Harva tulee ajatelleeksi, että se sama 20% ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä tulee myös ruuantuotannosta. Ruuantuotanto kuluttaa myös 70 prosenttia globaalista makean veden kulutuksesta ja on ylivoimaisesti suurin maankäytön muoto. Jokainen ymmärtää, että ympäristömme kuormittuu väestön kasvaessa ja ruuantuotannon lisääntyessä. Ihan samoin, kuin ympäristöä on kuormittanut yksityisautoilun lisääntyminen. Koen itse, että kasvisruuan ja kasvisruokailun imago on jopa kärsinyt vahvasta joko/tai –ajattelusta. Esimerkiksi pyöräilemme tai kuljemme junalla, vaikka omassa pihassa onkin auto. Ne linssit jäävät kuitenkin ostamatta, koska ne kuuluvat niille kasvissyöjille.
Ilmastoasiat kysyvät talkoohenkeä, ja niinpä heitänkin pienen haasteen meille kaikille: Mitäpä nimittäin, jos jokainen kohdallamme päättäisimme lisätä kasvisruuan osuutta ruokavaliossamme?! Mielettömän hienoa, jos olet kasvissyöjä tai vegaani, mutta meillä sekasyöjilläkin on paikkamme näissä talkoissa. Entäpä jos perheen viikoittaisista aterioista 1-2 korvaisikin tästä lähtien kasvisruualla? Tai mitenkä olisi kasvisruokaviikko kerran kuussa? Aloittaa voi pienilläkin askelilla, vaikkapa vähentämällä pihvien ja paistien käyttöä, ja suosimalla keittoja ja patoja, joissa lihaa käytetään suhteellisesti vähemmän. Näillä pienilläkin muutoksilla on nimittäin merkityksensä, ja lopputulokseen voimme jokainen vaikuttaa yksi ateria kerrallaan.
Meillä aterian ”lihaosuutta” ei aina välttämättä korvata jollakin proteiinipitoisella, vaan perinteistä lautasmallia enemmän luotan siihen, että kokonaisuus pysyy balanssissa. Meillä esimerkiksi syödään paljon pähkinöitä ja siemeniä, jotka ovat hyviä proteiininlähteitä vaikkapa välipalana. Niinpä ajattelin jakaa yhden all time favourite kasvisruokareseptini, jossa yhdistyy kaikki suosikkini, tomaatti, oliiviöljy, valkosipuli ja basilika. Uunissa valmistuva ratatouille on paitsi helppo tehdä, myös älyttömän maukas (ja kaunis). Siihen saattaa jopa muodostua pienimuotoinen himo! 🙂
Ratatouille uunissa
2−4 valkosipulinkynttä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa (jos ovat kovin pieniä, käytä kaksi)
1 punasipuli
1 iso paprika (kaksi pientä suippopaprikaa)
2 isohkoa tomaattia
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
n. 2 desiä vettä
oliiviöljyä
1 tölkki laadukasta tomaattimurskaa/tölkkitomaatteja
suolaa
mustapippuria
Valmista näin:
Pese kasvikset ja leikkaa ne noin puoli senttiä paksuisiksi siivuiksi. Halkaise isoimmat siivut kahtia puolikuun muotoisiksi. Jos tykkäät itkettää munakoisot, anna niiden levätä suolattuna noin puoli tuntia, ja pyyhi sen jälkeen suolat pois munakoison viipaleista.
Kaada tomaattimurska uunivuoan pohjalle, ja rouhi joukkoon mustapippuria ja suolaa (käytin itse Nicolas Vahen valkosipulilla ja timjamilla maustettua suolaa, tavallinenkin käy oikein hyvin). Kuori ja silppua valkosipuli kastikkeen joukkoon, sekoita ja tarkista maku. Muista, että mikäli itketit munakoisot, niiden mukana ruokaan tulee lisää suolaa. hienonna kastikkeeseen vielä tuore basilika ja timjami.
Asettele sipuli-, paprika-, tomaatti-, munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleita vuokaan tiiviisti peräkkäin, pyöreä puoli ylöspäin. Omaani mahtuu kasviksia kolmeen riviin, mutta soikea tai pyöreä vuoka on helpompi tietysti täyttää spiraalinmuotoisesti. Lisää vielä kasvisten päälle oliiviöljyä, rouhi suolaa ja pippuria ja viimeistele yrttisilpulla.
Laita vuoka 170°c uuniin ja kypsennä sitä alatasolla, kunnes kasvikset saavat kauniin paahtopinnan (n. 30min). Kaada vuokaan vettä, ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Anna kasvisten muhia uunissa vielä ainakin puoli tuntia. Mitä pidempään ruoka hautuu, sitä maukkaampia kesäkurpitsasta ja munakoisosta tulee. Tarjoa ratatouille esimerkiksi riisin, pastan, tai uuniperunan kanssa. Itse tykkään syödä tätä vaalean leivän kanssa, jolloin leivällä saa pyyhittyä lautaselta ne viimeisetkin rippeet maukkaasta kastikkeesta.
Lukijakilpailu:
Kerro kommenttiboksissa, miten kasvisruuan osuutta on teillä lisätty tai minkälaisia muutoksia sinä/perheesi olisitte valmiita kokeilemaan lihankulutuksen vähentämiseksi. Voit vaihtoehtoisesti kertoa, minkälaiset oivallukset ovat kohdallasi johtaneet kasvispainotteisemman ruokavalion suosimiseen. Onko etunenässä maku, terveellisyys vai ympäristöasiat?
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti WWF:n verkkokauppaan. Jätäthän kommenttisi viimeistään keskiviikkona 5.4.2017 ja olet mukana arvonnassa!
Hellohello, ihanat!
Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Ulkona on myös sen sortin pöly, että totesin ikkunoidenpesun kanssa vitkuttelemisen olleen lopulta ihan paikallaan!
Tänään tuli myös sellainen fiilis, että musta ja harmaa joutavat nyt pienelle kevätkatkolle ja päälle piti saada jotakin valoisamman väristä. Sininen on vuodesta toiseen yksi lempiväreistäni pukeutumisessa (farkkutyttö kun olen), ja varsinkin vuoden kevätpuoliskolla tekee usein mieli sonnustautua siniseen. Tykkään myös kovasti tästä trendistä, jossa perinteiseen preppy-tyyliin on lisätty rusetteja ja röyhelöitä. Sinivalkoraidalliset paidat näyttävät ihan erilaisilta, kun rinnuksissa tai olkapäillä on röyhelöitä, tai hihoissa solmittavia rusetteja. Myös hauskat “piparkakkuleikkaukset” vaatteiden helmoissa tai hihoissa miellyttävät nyt silmää. Itselläni on jokseenkin leveät hartiat, ja mikään röyhelö, holkki- tai perhoshiha ei varsinaisesti imartele vartaloni mallia. Tämä sinivalkoinen paita löytyi h&m:n mallistosta, ja siinä oli juuri sopivasti sitä jotain, mitä kevätgarderobini kaipasi. Paita sopii farkkujen seuraksi, mutta voihan siihen sitten yhdistää myös sitä mustaa, jos siltä tuntuu. 🙂
Meillä syödään tänään yhden päivänsankarin toiveruokia, ja jälkkärinä on luonnollisesti se suosikkikakku eli pavlova. Hyvä niin, sillä onhan tuo maailman helpoin kakku, eikä vaadi sen kummempaa keittiössä hikoilua. 🙂 Tuli aavistus ehkä jo kesästäkin näihin kuviin, vaikkei nuo kaupan mansikat kyllä niille aidoille oikeille kotimaisille vedä vertoja -ulkonäöllään, saati maullaan.
Huomenna on muuten sitten se nipsnaps-päivä kampaajan luona. Nyt olen jo aivan varma, ettei näitä latvoja tule ihan heti ikävä. Meinasin nimittäin jo eilen tarttua itse saksiin, kun ärsytti mokomakin hapsukasa. Nyt pitäisi ainoastaan malttaa huomiseen asti. Hommansa siinäkin. 🙂
Keväistä torstain jatkoa!
Farkut ja paita: H&M Mokka-avokkaat: Ellos (saatu)
En taida postauksellani tavoittaa ketään joka ei olisi joskus maistanut suklaata? Suurin osa meistä ei ole jättänyt hommaa siihen maistamiseen, vaan suklaata on sujahtanut suupielistä sisään enemmän tai vähemmän suurempia määriä. Maistaminen ja maistelu ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lindt Excellence -suklaayhteistyöhön myötä istuin ensimmäistä kertaa elämässäni alas ja maistelin suklaata. En kauhonut suuhuni sen enempää ajattelematta, vaan käytin jokaista aistiani ja keskityin nautintoon. Kokemuksena oivaltava ja varsin nautinnollinen – suosittelen lämpimästi!
Koska olen ottanut elämässäni uuden asenteen ja korvannut kieltämisen niillä paremmilla valinnoilla, myös tummasta suklaasta on tullut itselleni jokapäiväinen nautinto. Määrän sijaan olen siis panostanut laatuun, ja tästäkin syystä suklaan maistelun opetteleminen on itselleni juuri nyt sekä tärkeää, että ajankohtaista. Kuinka saada enemmän irti päivittäisestä makunautinnosta, tai kuinka opetella nauttimaan makujen vivahteista ja kokonaisvaltaisesta maistamisesta.
Olen vuosien varrella osallistunut erilaisiin maistelutapahtumiin, mutta jostakin syystä olen aina sivuuttanut ajatuksen siitä, että suklaa kuuluu niihin nautintoaineisiin, joita todellakin voi maistella ja opetella maistelemaan. Sattuipa sopivasti sekin, että olin juuri viikko sitten mindfulness-tunnilla, jossa harjoiteltiin tiedostavaa syömistä -joskin rusinan kanssa, mutta kuitenkin. Koska suklaan maistelu onnistuu hyvien ohjeiden kanssa myös ihan kotioloissa, järjestin itselleni suklaahetken josta pyrin irrottamaan kaiken epäolennaisen ja annoin makujen viedä mukanaan.
Maistelupakettiini kuului paitsi ohjeet, myös kuusi eri makua Lindt Excellence -suklaita. Ohje neuvoi lajittelemaan huoneenlämmössä säilytetyt suklaat (kylmässä säilytetyn suklaan kaikki maut eivät pääse esille) vahvuutensa mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aloitetaan aina vaaleammasta päästä. Mikäli liikkeelle lähtee valkosuklaasta, siirrytään maitosuklaan ja tumman maitosuklaan kautta suuremman kaakaoprosentin omaaviin suklaisiin. Omassa tapauksessani liikkeelle lähdettiin tummista makusuklaista ja päädyttiin 85% kaakaota sisältävään suklaaseen. Yllä olevassa kuvassa suklaani vasemmalta alkaen siinä järjestyksessä, jossa maistelu ohjeen mukaan suositeltiin tehtäväksi.
Sitten itse maisteluun, jossa keskityin suklaan ulkonäköön, tuntumaan, ääneen, tuoksuun ja makuun. Jokainen suklaapala tarjosikin töitä kaikille viidelle aistille.
Ulkonäöltään suklaan tulisi olla tasainen ja pinnan himmeän hohtava. Suklaan “harmaantuminen” voi johtua kahdestakin eri asiasta. Nimittäin pitkään liian kylmässä säilytetty, tai erilaisille lämpötilavaihteluille altistunut suklaa, harmaantuu pinnastaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta hirveästi suklaan makuun. Toinen syy suklaan harmaantumiseen on yksinkertainen vanheneminen, joka nostaa rasvan suklaan pintaan ja muutta makua härskiintyneeksi. Luonnollisesti omat suklaani olivat kauniin tasavärisiä, ja vierekkäin aseteltujen suklaapalon sävyerot hienosti havaittavissa. Ohut suklaalevy korostaa suklaan tasaisuutta ja näyttää omaan silmääni ylelliseltä.
Sormituntuman suklaaseen tulisi olla silkkisen pehmeä, ja sitähän se oli. Aika nopeasti suklaan pintaan kuitenkin piirtyy sormenjäljet ja pinnan tuntee pehmenevän sormissaan, vaikkei se varsinaisesti tässä kohtaa sula tai tahraa käsiä. Asia, jonka huomasin ensimmäistä kertaa ja opin, että pinnan pehmeneminen johtuu korkeasta kaakaovoipitoisuudesta.
Karkkipaperin rapina on monelle tuttu ääni, mutta oletteko koskaan keskittyneet kuuntelemaan kuinka suklaalevy napsahtaa katki?! Ohut suklaalevy miltei soi, kun sen katkaisee. Suklaan terävä napsahdus onkin merkki kiinteästä ja tasaisen laadukkaasta rakenteesta, joka on temperoitu onnistuneesti.
Entä tuoksu? Tässä kohtaa nenäni havaitsi jo eroja. Tummimmat suklaat tuoksuivat nenääni erilaisilta, vaikka en osannutkaan erottaa aromeja tai vivahteita. Luokittelin kuitenkin päässäni, että siinä missä suklaa tummeni, tummeni myöskin tuoksu. Näin jälkeenpäin mietittynä tuli myös mieleeni, että suklaan tuoksuun keskittyminen antoi miltei itse syömistä vastaavaa mielihyvää. Joten, vaikka et täydellisestä maistelukierroksesta välittäisikään, kokeile seuraavalla kerralla kun nautit suklaata nuuhkia sen tuoksua. Keskity hetki nenälläsi ja huomaat itsekin!
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Maku!
Suklaan maut tulevat parhaiten esiin, kun antaa suklaapalan ensin sulaa kielelleen ja levittää sen jälkeen suklaata suun kaikille makuhermoille. Näin suu aistii kaikki tuntemansa maut.
Sain Lindt Excellence – maistelupakettini mukana makuprofiilin kaikille pakkauksen suklaille, mutta halusin lähteä liikkeelle ilman ennakkoluuloja. Niinpä maistelin ensimmäisen kierroksen täysin omiin aisteihini luottaen ja kirjasin ylös tekemiäni makuhavaintoja. Koska minulta selkeästi puuttuu jokin ammattitermistö, tuli listauksestani huomattavasti täydellistä makuprofiilia lyhyempi ja vähäsanaisempi, mutta toisaalta, aika usein olin kuitenkin oikeilla jäljillä.
Makusuklaiden osalta erilaisten vivahteiden listaaminen tuntui helpommalta. Suola antoi kitkerän ensivaikutelman, minttu teki suklaan mausta samettisemman ja paahdettu hasselpähkinä toi suklaaseen nougat vivahteita. Kahden viimeisen suklaan kohdalla paperissani luki “paljon makuja”, ja kun toisella kierroksella yritin tavoittaa näitä hennon kukkaisia ja hedelmäisiä makuja, taisin päästä hiukan jyvälle. Excellance 85%:n lakritsan ja tupakan maamaiset aromit, yrttisyys ja punaiset marjat olivat vielä sellaisia, joita en osannut nimetä ja yksilöidä. Silti pidän itse juuri eniten tuosta voimakkaasta suklaasta, jossa maistan kuitenkin kymmeniä erilaisia vivahteita.
Omaan suuhuni suklaat tuolta tummemmasta päästä tuntuvat sopivimmilta. Makusuklaista Excellence Caramel pitää pintansa ykkössijallaan, se on nimittäin levy, joka etsiytyy kauppakoriini aina kun mieleni tekee jotakin erityistä suklaata. Pidän siitä juurikin niiden pienten merisuolakiteiden vuoksi, jotka korostavat karamellin makeutta. Sellainen cappuccinon varma kaveri, joka tosin ei säästy meillä pitkään, kiitos mieheni.
Itse pidän näistä tummista Lindt Excellence -suklaista, ja mielestäni mitä tummempi suklaa, sitä enemmän se laatu vaikuttaa makuun. Tumma suklaa maistuu aluksi suussa kuivalta ja karvaalta, mutta hyvässä suklaassa maku pyöristyy ja lopputulos on pehmeä. Näin ei valitettavasti käy aina, ja silloin suklaa maistuu lähinnä karvaalle. Sanoisinkin, että jos ei yleensä ole tumman suklaan ystävä, kannattaa maistella erilaisia kaakaopitoisuuksia ja etsiä se itselleen parhaiten sopiva makuvaihtoehto. Omaan suuhuni suklaa maistuu kahvin tavoin aina sitä paremmalta, mitä tummemmasta laadusta on kyse.
Lukijakilpailu:
Mutta hei, tuolla Lindt Excellence -sivulla on ohjeita suklaan maistamiseen, ja löytyypä sieltä vielä erillinen ohjeistus suklaan ja kahvin, sekä suklaan ja viinin maistamiseen.
Mikäli haluaisit suorittaa suklaanmaistelun tällä samaisella 12 suklaalevyn (2 levyä jokaista kuutta eri makua) maistelupaketilla, kerro kommenttiboksissa, kenelle tai kenen kanssa haluaisit maisteluhetken järjestää. Onko suunnitteilla polttareita, baby shower -juhlia, tyttöjeniltaa, parisuhdeaikaa, työporukan irtiotto, tai jokin muu spesiaalitilanne, jonne maisteluhetki sopisi. On myös ihan ok, järjestää laatuaikaa vain itselleen. Tämä on nimittäin melkeinpä meditatiivista puuhaa! 🙂
Jätä kommenttisi viimeistään keskiviikkona 22.3.2017 ja olet mukana maisteluboxin arvonnassa! Kilpailun säännöt löydät täältä.
Täällä tosiaan jatkuu sairastupameno, kun joukon pienimmälle nousi eilen korkea kuume. Onneksi tuo kuume ei tunnu tyttöä ihan hirveästi haittaavan. Melko pirteä potilas korkeasta kuumeesta huolimatta. Hommani kai onkin nyt huolehtia siitä, että lapsi malttaisi levätä, ja siihen yksinkertaisesti paras apu on telkkari ja lastenohjelmat. Tänään onkin tullut (ainakin äidin) kiintiö täyteen Mansikka-Marjaa, Sanabileitä ja Pikku prinsessaa.
Siinä lastenohjelmien ja satujen lomassa olen itse yrittänyt kuroa kiinni sitä kaikkea mikä muutamassa päivässä kasaantui masentavaksi vuoreksi. Mitään suursiivousta ei tosin vieläkään pysty tekemään, mutta pari koneellista pyykkiä menee nyt ainakin tässä sivussa. Ihan alkuun yritin tehdä joitakin hommia keittiön pöydän vieressä, kunnes tajusin, että saan potilaan rauhoittumaan parhaiten olemalla itse siinä vieressä. Niinpä siirryin hetkeksi olohuoneen sohvalle läppärini kanssa.
Amarylliskin päätti vielä puskea yhden kukkavanan, ja sopiihan tuo minulle. Kuten huomaatte, astiakaapin ovissa on yhä jouluiset eukalyptuskranssitkin. En vain ole raaskinut niitäkään hävittää. Ja jep, yläkerran aulan kuusessa on yhä edelleen ne koristeet! Apua, maaliskuu ja kevät tulee. Nyt pitää oikeasti ryhdistäytyä!!! 😀
Taavi köllöttelee vakiopaikallaan kamiinan edessä. Kissa, jonka olisi kai pitänyt syntyä jonnekin lähemmäs päiväntasaajaa.
Lounaaksi miehen keittämää lohisoppaa. Ruokahalukin alkaa taas palautua, ja makuaistikin heräilee kenties siinä samalla. Rehellinen nälkä on muuten ihana tunne! 🙂
Olen itse ollut viimeksi perjantaina ulkona, ja kun tänään sain pienen tilaisuuden ihan vain tuikata nenäni raikkaaseen ilmaan, oli kokemus aika ihana. Vaikka lumet huuhtoutuvat nyt vauhdilla pois, tuo maaliskuun aurinko tuntui aika energiseltä poskilla. Vielä en itsekään tohdi ulkoilemaan, mutta kivahan siellä on käydä vaikka vain kääntymässä, kun tilaisuus sen sallii.
Sellainen päivä tämä maaliskuun ensimmäinen. Mulle ehdottomasti kevään ensimmäinen päivä!
Sunnuntaita! Täällä pakkaillaan laukkuja ja odotetaan kuumeisesti huomista ja junamatkaa serkkujen luokse. Niin, ja tietenkin sitä ihan ensimmäistä junamatkaa, joka on varmaankin puolet siitä kaikesta odotettavasta. Ajatella, että noinkin pienet jutut ovat lapsille niin tärkeitä!
Mutta hei, ajattelin palata taas sinne hyvinvoinnin puolelle, sillä itselläni on tänään jonkinlaisen väliarvioinnin paikka. Muistanette ehkä, kun kirjoitin tammikuun alussa lähteväni mukaan Unelma Itsestä -valmennukseen. Kyseessä on neljän kuukauden mittainen hyvinvointivalmennus, jonka ensimmäinen neljännes on nyt siis jo takanapäin. Mitä olen saanut aikaiseksi ja mihin on neljässä viikossa tultu, siitä ajattelin kirjoittaa nyt.
Jos olen täysin rehellinen, en ollut vielä neljä viikkoa sitten ihan varma, mihin olin lupautunut mukaan. Jokseenkin elämässä vallitsi tasainen vaihe, ja sen hämmentäminen kai jopa vähän pelotti. Olin ehdoton siitä, etten halua kenenkään neuvovan mitä ja kuinka paljon minun pitäisi syödä, sillä vuosien työn jälkeen voin vihdoin ajatella ruokaa ja syömistä paitsi pakollisena pahana, myös nautintona. En myöskään kaivannut itselleni orjallista liikuntaohjelmaa, koska yritän opetella lempeämpää otetta myös liikkumisen suhteen. Mutta jotain muutosta varmasti kaipasin, kun lähdin mukaan valmennukseen. Nyt kuitenkin voin myöntää itsellenikin, etten kuukausi sitten todellakaan tiennyt mitä se jokin olisi.
Olin toki selannut ennakkoon saamaani työkirjaa, mutten uskaltanut raapustaa sen sivuille ennen valmennuksen varsinaista starttia mitään. Kun sitten lopulta sain ne ensimmäiset ohjeet kirjan täyttämiseen, tunsin hukkuvani ajatuksiini. Ehkä kaikista tärkeintä oli se, että parissa päivässä olin kartoittanut, mitä todella elämältäni halusin ja odotin. Annoin elämäni eri osa-aluille pisteitä sen mukaan, missä tunsin olevani niiden kanssa nyt, ja mihin haluan niiden kanssa päätyväni. Luettelin kirjan sivuille konkreettisia asioita, joilla voin itse vaikuttaa elämääni ja kas, ensimmäisen viikon jälkeen olin tehnyt tulevaisuuteni suhteen paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin. Itse asiassa käynnistin jopa sen verran isoja juttuja, etten tahdo niitä vielä tässä kohtaa paljastaa teille.
Tuon ensimmäisen viikon aikana iski jopa pienimuotoinen häpeä. Olenko kenties hurahtanut johonkin uskonlahkoon, menettänyt todellisuudentajuni ja irrottanut jalkani maasta. Työnsin kuitenkin kaikki epäilykseni syrjään ja päätin katsoa eteenpäin. Suraavat viikot keskittyivätkin sitten juuri niihin liikkumiseen ja syömiseen. Tässäkin kohtaa sain onneksi kartoittaa ne omat haasteeni ja unelmani, luoda itselleni juuri sellaiset tavoitteet, jotka palvelevat omia tarpeitani. Ensimmäistä kertaa näinä hyvinvoinnin tredivuosina olin törmännyt valmennukseen, jossa keskitytään siihen, että tehdään vaikka vain se yksi muutos kerrallaan. Jos et harrasta liikuntaa, laita tossut jalkaan ja mene ulos. Jos syömisesi on pelkää herkkua ja einestä, puraise pala omenaa. Tässä kohtaa ollaan mielestäni juuri siinä, mitä nykyajan mustavalkoinen ajattelutapa kaipaa rinnalleen. Kun kaikkea pitäisi olla heti, ja ihan täysillä. “Ei auta, että luovut punaisesta lihasta; ryhdy vegaaniksi.” “Söit omenan, jonka pinnassa saattoi olla mehiläisvahaa, olet huono vegaani.” Meille pusketaan joka tuutista ehdottomuuksia sillä syötöllä, että aika moni heittää suosiolla hanskat tiskiin ja lopettaa yksinkertaisesti yrittämisen. Kun koskaan ei olla jonkun toisen mielestä tarpeeksi, aina pitäisi olla enemmän. Mutta miksi verrata itseään muihin, tai miksi verrata muiden suoritusta omaansa. Jokaisella pitäisi olla tarpeeksi työtä ihan oman elämänsä kanssa.
Ensimmäisten viikkojen aikana olenkin opetellut ulos omista ehdottomuuksistani. Lenkille kannattaa lähteä, vaikka jalka ei kestäisi juoksemista tai aikaa olisikin vain se vajaa puoli tuntia. Salille kannattaa lähteä sunnuntainakin, vaikka viikon muut treenit ovat jääneet välistä. Ylipäätään vellominen siinä, mitä oli eilen tai mikä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan on jotakuinkin turhaa. Aina on uusia mahdollisuuksia ja uusia päiviä. Eikä sekään ole kiellettyä, että unelmat ja tavoitteet muuttuvat.
Mutta mitä neljässä viikossa sitten konkreettisesti on tapahtunut?
Sain itselleni ohjelmasta kivan uuden kolmijakoisen salitreenin (liikuntaohjelmia on valmennuksessa erilaisia, ja niistä jokainen voi valita itselleen mieluisen sen mukaan, miten itseään haluaa haastaa. Valmennus kuitenkin perustuu siihen, että siinä kannustetaan ylipäätään liikkumaan, oli se sitten ihan vähän tai pikkuisen enemmän), ja tein päätöksen, että salilla käydään vain ne kolme kertaa viikossa. Vähemmän on sallittu, enemmän nyt kohdallani kielletty. Tässä uusi linjaus omaan ehdottomuuteeni. Jos haluan treenata enemmän, opettelen kokeilemaan uusia ja erilaisia liikuntamuotoja.
Kartoitin ruokavalioni sudenkuopat ja opettelin varaamaan itselleni helppoja lounastarpeita, jotta söisin säännöllisemmin pitkin päivää. Olen lisännyt ruokavaliooni rasvoja ja herkutellut raakasuklaalla. Vähentänyt viljojen käyttöä, mutta muistanut nauttia jokaisesta suupalasta – niistäkin, jotka eivät välttämättä niinkään edistä juuri sitä fyysistä terveyttäni.
Olen asettanut itselleni selkeitä tavoitteita, ja opetellut katsomaan asioita suuremmassa mittakaavassa ja pidemmällä tähtäimellä. Opetellut pois “sitten kun” -ajattelusta ja opettanut itseäni sen sijaan nauttimaan itse matkasta.
Perheemme ajankäyttö on joutunut suurempaan syyniin, ja jokaisen hyvinvointi laitettu “turhan” ajankäytön edelle. Läsnäoloa, parempaa suunnittelua ja ennakointia. Vapaita minuutteja ei synny, ne täytyy järjestää. Minuuteista kasvaa vartteja, varteista puolituntisia ja niistä sitten jossain kohtaa tunteja.
Opetellut miettimään mitä minä haluan ja näkemään, mitä olen valmis sen eteen tekemään.
Viimeisen viikon aikana olen opetellut myös kaatumaan. Tai oikeastaan nousemaan ylös ja jatkamaan matkaani. Elämä päättyy vain kerran, kaikki pienemmät törmäykset ovat ainoastaan takapakkeja ja hidasteita.
Parasta on kuitenkin se, että hahmotin ihan kunnolla, mikä se muutoksentarpeen hahmoton klöntti oikeasti onkaan ja sain itseni etsimään työkaluja asioiden muuttamiseen.
Tähän mennessä olenkin savutuksiini hyvin tyytyväinen ja nyt odotan innolla, mitä kaikkea neljä kokonaista kuukautta saakaan aikaan!
Mutta hei, olettekos kokeilleet lehtikaalisipsejä? Meillä on pakastin pullollaan lehtikaalia ja sitä yritetään tietenkin tunkea vähän joka ruokalajiin, mutta sipsin muodossa tämäkin muuttuu todella jaloksi naposteltavaksi.
Lehtikaalisipsit:
Jos käytät tuoretta lehtikaalia, huuhtele lehdet ja poista lehdistä puiseva varsiosa (meillä tämä on tehty jo syksyllä pakastusvaiheessa). Lehdet saa samalla revittyä pienemmäksi “sipsin kokoisiksi”.
Levittele lehtikaalit pellille leivinpaperille ja pirskota niiden päälle öljyä. Voit sekoitella hiukan, jotta öljy leviää tasaisesti. (Sipsit onnistuvat kyllä ilman öljyäkin, mutta tämä on makuasia, ja öljy saa suolan tarraamaan sipsin pintaan.) Ripottele pinnalle suolaa. Meillä on käytetty erilaisia Nicolas Vahen maustettuja suoloja, mutta tavallinenkin käy oikein hyvin.
Paahda sipsejä 150-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Varo kuitenkin polttamasta niitä. Voit käännellä sipsejä lastan avulla paistamisen aikana, mutta pieni määrää paahtuu ilman kääntelyäkin tasaisesti.
Rouskis, ja ovat muuten hyviä!
